Opiskelijaliikkeen äärilaidalta populaarikulttuurin hahmoiksi ja 2000-luvun alussa Rote Armee Fraktion Der Spiegel -lehden sivuilla 1970-luvulla

Työ käsittelee vasemmistoradikalismia ilmiönä ja erityisesti kyseisen ilmiön eri vaiheita. Tarkempana tarkastelukohtana on Rote Armee Fraktion (RAF) -niminen vasemmistovallankumouksellinen ryhmä, joka toimi Saksan liittotasavallassa vuosina 1970-1998. Ryhmää tarkastellaan siltä kannalta, kuinka uutislehti Der Spiegel on en toimintaa eri aikoina tulkinnut. Alkuperäislähteenä on käytetty pääasiassa saksalaisessa Der Spiegel - viikkolehdessä ilmestyneitä ryhmää käsitteleviä artikkeleita. Erityistä painoa on laitettu sille, miten ryhmän toiminnassa ja toimintaympäristössä tapahtuneet muutokset ovat vaikuttaneet eri ajankohtina julkaistuissa artikkeleissa näkyvissä oleviin tapoihin käsitellä ryhmää ilmiönä. Tarkastelu on rajattu koskemaan lähinnä vuosia 1970. 1977. 2007 ja 2008. Lisäksi mukaan on valikoitu vuosilta 1968. 1972 ja 1975 muutamia yksittäisiä artikkeleita. Aihe liittyy osaltaan keskusteluun sekä opiskelijaliikkeen radikalisoitumisesta 1960-ja 1970-lukujen vaihteessa että terrorismista laajempana ilmiönä. Tutkimustavoitetta lähestytään kolmen eri teeman kautta. Ensimmäisenä teemana tarkastellaan RAF:iin liittyviä artikkeleita siltä kannalta, mitä nimitystä ryhmästä on milloinkin käytetty. Toisena sitä. missä vaiheessa Der Spiegelissä alettiin pitää ryhmän toimintaa terrorismina ja toimijoita terroristeina ia kolmantena temaattisena aiheena analysoidaan sitä. millaista kirjoitustyyliä on ryhmää koskevissa artikkeleissa eri aikoina käytetty. Vuoden 1977 vaikutus siihen, kuinka ryhmästä kirjoitetaan vielä 2000-luvun alussa, on ollut suuri. Kun vielä RAF:n terroriaallon ollessa kovimmillaan syksyllä 1977 kerrottiin Der Spiegelissä ryhmän pitäneen Länsi-Saksaa polvillaan edeltäneet kaksi vuotta, puhuttiin vuonna 2007 seitsemästä vuodesta. Samanaikaisesti kun 2000-luvulla kirjoitetuissa artikkeleissa annetaan ryhmälle koko sen toiminnan ajaksi se asema ja nimi, jotka se oikeastaan lopulta sai vasta syksyn 1977 myötä ja vain muutamaksi kuukaudeksi, on artikkeleissa tyylillisesti kuitenkin palattu lähemmäs 1970-luvun alkua. Heti ryhmän perustamisen jälkeen ei sitä otettu vakavana yhteiskunnallisena toimijana ja tämä näkyi Der Spiegelin uutisoinnissa viihteellisenä kerrontatyylinä. Terroriaallon ollessa pahimmillaan ei tällainen kerrontatyyli ollut käytössä vaan RAF liitettiin osaksi laajempaa terrorismi-ilmiötä. Sen sijaan vuonna 2007 ilmestyneessä artikkelisarjassa jälleen palattiin samanlaiseen suorastaan vallankumousromantiikalla leikittelevään kerrontatyyliin. Näin Der Spiegelin tuli piirtäneeksi lähes neljässäkymmenessä vuodessa pitkän kaaren opiskelijaliikkeen äärilaidan radikalisoitumisesta 1960- ja 1970-lukujen vaihteessa aina Saksan liittotasavallan tuomiseen polvilleen 1977 ja yli kolmekymmentä vuotta aikaisemmin selleissään kuolleiden RAF-johtohahmojen muodostumiseen osaksi populaarikulttuuria 2000-luvun alussa.

Yhteistoiminta kriisinhallinnassa : toimivan siviili-sotilasyhteistyön merkitys epäonnistuneen valtion jälleenrakennusprosessissa

Tutkimuksessa etsitään vastausta kysymykseen, millainen on toimivan siviili-sotilasyhteistyön merkitys epäonnistuneen valtion jälleenrakennusprosessissa. Se pyrkii selvittämään, kuinka Euroopan unionin Eulex-operaatiossa ja Naton Kfor-operaatiossa työskentelevien siviili- ja sotilaallisen kriisinhallinnan asiantuntijoiden keskinäinen yhteistoiminta hyödyttää epäonnistuneen valtion jälleenrakennusprosessia. Aihetta lähestytään sekä yhteistyötoimijoiden että operaatioalueen näkökulmasta. Työn monipuolisuutta ja hyödynnettävyyttä on pyritty lisäämään alakysymyksillä: miten yhteistyö on huomioitu koulutusvaiheessa, minkälaista yhteistyö Eulex-ja Kfor-operaatioiden välillä oli Kosovossa ja miten yhteistyön ongelmat ja seuraukset näkyvät. Tutkimuksen tarkoituksena on osaltaan lisätä tietämystä melko vähän tutkitusta, mutta tärkeydeltään lisääntyvästä aiheesta. Tulevaisuuden entisestään monipuolistuviin kriiseihin tulee kyetä vastaamaan kokonaisvaltaisemmin, ja se edellyttää toimivaa yhteistyötä. Tapaustutkimuksen aineisto on kerätty haastattelemalla sekä sotilaita että siviilikriisinhallinta-asiantuntijoita. Litteroitu materiaali on analysoitu käyttäen sisällönanalyysin periaatteita ja analysoidun kokonaisuuden perusteella on tehty johtopäätöksiä. Tutkimukseen sisältyy myös luotaus aiheen tulevaisuuteen. Epäonnistuneen valtion ajatus toimii vahvasti käytännöllisen tutkimuksen teoreettisena viitekehyksenä. Haastattelut ovat tutkimuksen päälähde, nmlta sen lisäksi melko tuoretta ja ajankohtaista aihetta käsittelevän työn tärkeimpiä lähteitä ovat Siviilikriisinhallinnan kansallinen strategia (2008) sekä Suomen kokonaisvaltainen kriisinhallintastrategia (2009) sekä muut aihetta käsittelevät julkaisut. Yhteistoiminnan osapuolten. Kosovossa Eulex-ja Kfor-operaatioiden, kannalta toimiva yhteistyö muun muassa lisää toimijoiden motivaatiota ja ammattitaitoa monipuolisesti, vähentää epäluuloja toista organisaatiota kohtaan sekä edesauttaa toimintaa tulevissa operaatioissa. Lisäksi onnistunut yhteistoiminta antaa positiivista esimerkkiä muille toimijoille, säästää resursseja, lisää tehokkuutta, parantaa tiedonvaihtoa, luo vakautta operaatioon sekä antaa uskottavuutta toimijoille. Operaatioalueen kannalta toimivan yhteistyön hyödyt ovat vieläkin moninaisemmat. Onnistunut yhteistyö mahdollistaa operaation onnistumisen ja sitä kautta olojen palautumisen normaaliksi. Toimiva yhteistyö edesauttaa omatoimista kehitystä sekä helpottaa paikallisten toimijoiden vastuunottoa, toiminnan kehitystä, transitioaskelten tehokasta suunnittelua ja paikallisten organisaatioiden ja toimintatapojen kehittymistä. Se myös varmistaa, että tuki saadaan käyttöön täysimääräisesti, toimii esimerkkinä paikallisten yhteistyön kehittämisessä, parantaa suunnittelumahdollisuuksia sekä mahdollistaa operaation tavoitteiden saavuttamisen. Toimijoiden välisen yhteistyön intensiteetti ja muodot täytyy aina sovittaa operaation vaatimuksia vastaaviksi. Siviili- ja sotilastoimijoiden välistä yhteistyötä voidaan kehittää muun muassa koulutuksen ja tutkimuksen myötä, kehitykselle tulee olemaan tarvetta, sillä yhteistyö kriisinhallintatoiminnassa tullee jatkossa entisestään lisääntymään ja tiivistymään.

Omistajuus Maailmanpankin diskurssissa : muuttuvatko avun toimijoiden valtasuhteet? Tapaustutkimuksena avun uusi arkkitehtuuri ja yhteiskunnalliset voimasuhteet Mosambikissa

Samanaikaisesti, kun tämän päivän kehitysdiskurssissa painotetaan omistajuutta ja kumppanuutta, monien mielestä avunantajien asema suhteessa avunsaajiin on jopa vahvistunut entisestään. Jos vahvistuneen avunsaajan omistajuuden ajatellaan tarkoittavan vallan siirtoa avunantajilta avunsaajille, vaikuttaisi diskurssin ja käytännön välillä olevan ristiriita. Työssäni yritän selvittää eri tekijät ja historiallisen taustan, joiden seurauksena liberaali käsitteistö, etenkin omistajuus, on noussut Maailmanpankin diskurssiin. Tätä kautta pyrin selvittämään, mitä omistajuus tarkoittaa Maailmanpankille, ja millaisiin valta-asetelmiin uusi diskurssi johtaa. Työni tapaustutkimuksessa pohdin omistajuuskysymyksiä tämän päivän Mosambikissa: edesauttaako nykyinen liberaali kehitysdiskurssi vallansiirtoa Mosambikin kontekstissa a) avunantajilta avunsaajamaalle b) perimmäiselle edunsaajalle, eli kansalle. Tutkimukseni on luonteeltaan laadullinen. Historiallisen lähestymistavan kautta pyrin selvittämään taustaa ja syitä Maailmanpankin diskurssin muutokseen, ja sitä kautta selvittämään nykyään vallitsevia avunantajien ja avunsaajien välisiä valtasuhteita. Tähän käytän lähteinäni ensimmäisessä osiossa Maailmanpankin omia julkaisuja ja toisessa osiossa muita kirjallisia lähteitä. Mosambikin tapaustutkimukseni lähdeaineisto koostuu paikallisten järjestöjen ja tutkimusinstituuttien edustajille tekemistäni avoimista teemahaastatteluista sekä muista kirjallisista, Mosambikin avun kontekstia käsittelevistä lähteistä. Omistajuuskäsite Maailmanpankin diskurssissa on laajentunut huomattavasti: kun alussa omistajuudella tarkoitettiin lähinnä sitoutumista, niin nykyään se tulisi ymmärtää pyrkimyksenä lisätä avunsaajamaiden hallintaa kehitysprosesseissa, mikä puolestaan lisäisi huomattavasti avunsaajamaiden päätösvaltaa avunkäytön suhteen. Toisessa osiossa kuitenkin osoitan, että vaikka Maailmanpankki antaa omistajuusdiskurssin myötä ymmärtää, että aloitteen kehitysinterventiosta on tultava avunsaajamaalta itseltään, niin todellisuudessa asetelma on erilainen. Maailmanpankin ja muiden avunantajien keinot vaikuttaa ovat muuttuneet, mutta vaikutus on pysynyt yhä vahvana. Omistajuus- ja kumppanuusdiskurssi toimii merkittävässä asemassa nykyisessä avun kontekstissa, jossa avunantajat vaikuttavat avunsaajamaihin sisältä päin: vallankäytön mekanismit ovat enemmän piilossa. Näin ollen aloite tulee yhä vieläkin avunantajilta, ja omistajuus tarkoittaa lähinnä avunsaajamaan sitoutumista ohjelmiin. Kansalaisyhteiskunta puolestaan on otettu mukaan tukemaan avunantajien agendaa ja varmistamaan kannatus muutoksilie myös yhteiskunnan sisältä päin. Mosambikin tapaustutkimuksessa huomiot ovat jokseenkin samankaltaisia. Omistajuusdiskurssin myötä avunantajat vaikuttavat mahdollisesti yhä tehokkaammin Mosambikin hallituksen sisällä, etenkin avun käyttöön liittyvissä kysymyksissä. Mosambikin hallitus ei kuitenkaan vaikuta edes haluavan vahvempaa omistajuutta, koska nykyinen toteutettava malli palvelee sen etuja loistavasti: antamalla periksi tietyillä alueilla avunantajille hallitus vahvistaa asemiansa muiden kotimaisten toimijoiden edessä. Avunantajilla voi tahtoessaan olla tärkeä rooli avunsaajamaiden sisäisiin valtasuhteisiin vaikuttamisessa. Mosambikin esimerkin perusteella vaikuttaa kuitenkin siltä, että merkittävää muutosta kansan ja hallituksen välisissä valtasuhteissa ei ole tapahtunut.

The potential of microbial ecological indicators to guide ecosophisticated management of hydrocarbon-contaminated soils

Soil is an unrenewable natural resource under increasing anthropogenic pressure. One of the main threats to soils, compromising their ability to provide us with the goods and ecosystem services we expect, is pollution. Oil hydrocarbons are the most common soil contaminants, and they disturb not just the biota but also the physicochemical properties of soils. Indigenous soil micro-organisms respond rapidly to changes in the soil ecosystem, and are chronically in direct contact with the hydrophobic pollutants on the soil surfaces. Soil microbial variables could thus serve as an intrinsically relevant indicator of soil quality, to be used in the ecological risk assessment of contaminated and remediated soils. Two contrasting studies were designed to investigate soil microbial ecological responses to hydrocarbons, together with parallel changes in soil physicochemical and ecotoxicological properties. The aim was to identify quantitative or qualitative microbiological variables that would be practicable and broadly applicable for the assessment of the quality and restoration of oil-polluted soil. Soil bacteria commonly react on hydrocarbons as a beneficial substrate, which lead to a positive response in the classical microbiological soil quality indicators; negative impacts were accurately reflected only after severe contamination. Hydrocarbon contaminants become less bioavailable due to weathering processes, and their potentially toxic effects decrease faster than the total concentration. Indigenous hydrocarbon degrader bacteria, naturally present in any terrestrial environment, use specific mechanisms to improve access to the hydrocarbon molecules adsorbed on soil surfaces. Thus when contaminants are unavailable even to the specialised degraders, they should pose no hazard to other biota either. Change in the ratio of hydrocarbon degrader numbers to total microbes was detected to predictably indicate pollutant effects and bioavailability. Also bacterial diversity, a qualitative community characteristic, decreased as a response to hydrocarbons. Stabilisation of community evenness, and community structure that reflected clean reference soil, indicated community recovery. If long-term temporal monitoring is difficult and appropriate clean reference soil unavailable, such comparison could possibly be based on DNA-based community analysis, reflecting past+present, and RNA-based community analysis, showing exclusively present conditions. Microbial ecological indicators cannot replace chemical oil analyses, but they are theoretically relevant and operationally practicable additional tools for ecological risk assessment. As such, they can guide ecologically informed and sustainable ecosophisticated management of oil-contaminated lands.

Ale jaskkot eatnigiella : Alkuperäiskansaliikkeen ja saamen kielen merkitys saamelaisten identiteetille

This study examines the Sámi people and the construction of the Sámi identity and the role of language in the cross-border Sámi movement within the context of the international indigenous movement and discourse between 1962 and 2008. The Sámi movement began as a reaction to state assimilation policies. This led to the birth of indigenous processes strengthening the Sámi cultures and languages. Activities across borders and the ethnopolitical processes in each of the Nordic countries in question also formed the basis of the internationalization of the Sámi people. The discourse on indigenous peoples has grown into a question of human rights, which is examined in different national and international contexts. The study is based on ethnographic data that has been collected via interviews, questionnaires and participant observation with the researched people in different meetings and events. Archive and newsprint material are also used. The approach of the study is auto-ethnographic. The post-colonial theories used in the study strive to destabilize power relations and the distinctions of otherness produced by colonialism, and to reclaim both one's own culture and language in the context of the indigenous movement. A standard model for this type of approach was created by Edward W. Said in his 1978 work Orientalism. The central concepts of the analysis are decolonization, otherness, ethnicity and identity. The dissertation consists of four published articles and an introduction. The subject matter is analyzed on three levels: global, European and Nordic. On the global level, the results demonstrate that the indigenous movement has constructed a new understanding of indigenousness with new rights. International treaties have facilitated the unification of new concepts and rights, such as the right to self-determination and language, also helping in transforming them into rights of the Sámi people on a national level. On the Nordic level, aligning the Sámi culture with indigenous discourse became significant for the process of developing the Sámi identity in the Sámi movement. In this process, the Sámi movement made use of Sámi languages in order to mobilize groups of people and to construct relatedness between different Sámi groups. The realization that one s own language is significant to one's culture has resulted in recreating the vitality, visibility and the legitimation of language in society more generally. The migration of the Sámi people from their traditional territories to increasingly multi-ethnic urban areas alters one's relationship to one's own community as the relationship to cultural traditions changes. Among the urban Sámi, who form a group of ‘new Sáminess’, linguistic discrimination and assimilation continue because of the lack of legislative and other effective language policy measures to promote the learning and use of the Sámi language.

Pelastustoimi alueellisessa kehittämisessä : Länsi-Uudenmaan pelastuslaitoksen saavutettavuus

By law, rescue services must anticipate and plan future rescue situations so that the emergency measures taken in the event of an accident can be accomplished quickly and effectively. To reach this goal, rescue services planning must be up to date. The development of rescue services is di-rected by the Rescue Act, and guidelines such as the readiness program, based on that law. The guidelines give the basic principles for organizing rescue services. This paper studies the ability of rescuers to reach different locations now, and in the future, and whether this happens within the time constraints required by the readiness program. The time per-spective of the study includes both the current time and the future. Predictions of possible future situations are based on zoning information. The goal of the study is to find out whether there are any gaps in the network of fire stations or if gaps will develop in the near future. The strong growth and increase in the population of the greater Helsinki area, and of surrounding towns, creates many challenges for city planning, including rescue services. This study targets the two towns of Espoo and Kirkkonummi, where fast growth specifically into new housing areas, makes planning of rescue services challenging. Many new options are available for planning due to technological developments. The combined methods of planning and geo-informatics used in this study help to determine the need for new resources in rescue services. By using these methods, the planning of rescue services could be done at least 10 years into the future.

Helsingin kävelykeskustan suunnittelu ydinkeskustan kadunvarsiliikeyrittäjien näkökulmasta

Aiempien tutkimusten mukaan keskustayrittäjien kielteinen asenne on olennaisesti vaikeuttanut kävelykatujen toteuttamista kaupunkikeskustoissa. Yrittäjät pelkäävät ostokykyisten asiakkaiden kaikkoavan ja liikevaihtonsa pienenevän kävelykeskustauudistusten myötä. Yrittäjien kielteiset asenteet ovat usein myös painottuneet suuriin kaupunkeihin. Etenkin ydinkeskustassa sijaitsevat kadunvarsiliikeyrittäjät ovat kokeneet kävelykadut ongelmiksi. Tämän tutkimuksen tavoitteena on selvittää, mikä on ydinkeskustan kadunvarsiliikeyrittäjien näkemys Helsingin kävelykeskustan suunnittelusta, millaisena ydinkeskustan kadunvarsiliikeyrittäjät näkevät sijaintikatunsa kävelykeskustan suunnittelupäämäärien kautta tarkasteltuna, ja onko kävelykatuyrittäjien ja kävelykatujen ulkopuolella sijaitsevien yrittäjien näkemysten välillä eroja. Taustana tälle tarkastellaan Helsingin kävelykeskustaa pohjoismaisessa kontekstissa, ja käydään läpi Helsingin kävelykeskustan suunnittelun ja rakentumisen historiaa ja päämääriä. Tutkimuksen aineisto koostuu Helsingin ydinkeskustan kadunvarsiliikeyrittäjille tehdystä kyselystä, kävelykeskustoihin liittyvistä tutkimuksista ja selvityksistä, kaupunkisuunnitteluun ja -tutkimukseen liittyvästä tutkimuskirjallisuudesta, sanomalehtiartikkeleista, ydinkeskustassa tehdystä empiirisestä havainnoinnista ja kahdesta asiantuntijahaastattelusta. Kyselyaineistoa analysoidaan tutkimuksessa tilastollisten menetelmien avulla. Helsingin kävelykeskustan suunnittelu ja rakentuminen on ollut pitkällinen prosessi. Vuoden 1 989 kävelykeskustan periaatesuunnitelmasta on konkretisoitunut Kluuvikatu ja Mikonkatu. Keskustatunnelihanke on vaakalaudalla, minkä vuoksi kävelykeskustan uuden periaatesuunnitelman toteutuminen on epävarmaa. Kävelykeskustan rakentuminen kuitenkin etenee. Keskuskatu ja Kalevankadun itäpää muutetaan kävelykaduiksi ja ydinkeskustan jalankulkuympäristöä parannetaan ja kehitetään jatkuvasti. Tällä hetkellä kävelykeskustan suunnittelun painopiste on Aleksanterinkadun kortteleiden ympäristössä, ja suunnittelun tärkeimpiä päämääriä ovat viihtyisyyden, turvallisuuden, kaupallisen vetovoimaisuuden ja saavutettavuuden parantaminen. Kyselyyn vastanneiden yrittäjien mielestä kävelykeskustaa tulisi laajentaa, sillä laajemman kävelykeskustan nähdään kasvattavan liikevaihtoa ja lisäävän yleisesti ydinkeskustan vetovoimaa. Kävelykatuyrittäjien näkemykset kävelykeskustan suunnittelusta ja kehittämisestä olivat kävelykatujen ulkopuolisia yrittäjiä kielteisempiä. Em. yrittäjien asenteisiin vaikuttavat oletettavasti tutkituilla kävelykaduilla ilmenneet ongelmat. Kyse voi myös olla siitä, että uusien kävelykatujen rakentaminen haittaa kävelykatujen saavutettavuutta. Kadunvarsiliikeyrittäjien yleinen suhtautuminen kävelykeskustan kehittämiseen ja suunnittelupäämääriin on kuitenkin pääosin positiivista. Jatkotutkimuksen kannalta olisi kiinnostavaa selvittää, onko muiden ydinkeskustassa toimivien yritysten, kuten esimerkiksi tavaratalojen ja kauppakeskusten johdon ja kiinteistösijoittajien ja -omistajien suhtautuminen kävelykeskustan kehittämiseen myös positiivista. Tämän lisäksi olisi mielenkiintoista selvittää keskustan käyttäjien ja keskustassa asuvien asenteita kävelykeskustan suunnitteluun, ja verrata tuloksia tässä tutkimuksessa selvitettyihin kadunvarsiliikeyrittäjien näkemyksiin.

Asukkaan Helsinki? : Tapaustutkimus vuorovaikutteisuudesta kaupunkisuunnittelussa

This study examines the interaction between inhabitants and urban planning. In addition to traditional methods of participation there can be seen an increasing need to find new channels and means to influence on one´s environment. Hearing of inhabitants during planning is hoped to decrease the amount of claims and this way to speed up the planning process. Discussion that emphasizes competitiveness and innovativeness in planning has brought out the role of inhabitants as selective consumers and end users. This extension of civil perspective completes the thought of participation in city planning and adds the pressure on developing the interaction and user orientation. The aim of the study is to point out the present situation of inhabitant´s participation and influencing in Helsinki. Helsinki City Planning Department opened a new information and exhibiotion hall called Laituri in 2008. Laituri provides the latest information about planning projects in Helsinki and temporary exhibitions as well as it operates as communication channel and information point for the department. In this study Laituri is examined as a case study of interaction between citizen and planner. The study is divided into two principal themes. The aim is to research action and interactivity at Laituri from the inhabitants´and planners´point of view. The qualitative study has inquiries, interview surveys and observation as research methods. Empiricial data of the study consists of three parts which complement each other: Laituri operational reseach, inquiry directed to the members of Laituri team and interviews of three experts. The aim is to find answers to questions like, does Laituri reach the citizens and will the opportunities to participate improve along Laituri. The study examines also how the local knowledge of inhabitants will come across to planners and further to planning. The study combines discussions of inhabitants´ influencing in Finnish society and science community. Cornerstones of the study are inhabitant participation, interaction and local knowledge in urban planning. The theory behind the study is communicative planning theory. In addition the theory consists of key concepts. The study introduces a concept of Inhabitant´s Helsinki, which reflects the inhabitant as customer-citizen who is an active product developer in participative urban planning. According to the research results the experts of Laituri and majority of inhabitants in Helsinki experience that the inhabitant´s possibilities to participate will improve along Laituri. However half of the citizens in Helsinki believe that local knowledge and ideas will only have minor impact on the final plan. According to city dwellers the present practise used by Helsinki City Planning Department supports only partially adequate interaction. The experts of Laituri experience that the role of Laituri is first of all forum of communication and discussion channel instead of effective local data collector. Based on the results the study introduces a model of inhabitant´s participation field. According to the model Laituri can be seen as phenomenom in Helsinki urban planning which has the elements of network municipality. The planner is more like diplomatic trend-setter and visionary. The inhabitant of Helsinki is an expert in city living and participative producer of local knowledge. Participation methods are increasingly segmented and tailored in every plan and project. The study argues that Inhabitant´s Helsinki is a pluralistic milieu in constant pressure for change. Therefore reaching the everyday life experiencies of inhabintants should be at higher degree in Helsinki City Planning Department´s operations.

Juoksuhaudoista yhteiskuntaan : Vuosien 1965-1975 sotilaallista maanpuolustusta ja puolustusvoimia koskevan joukkotiedotuksen diskursiivinen tarkastelu

The Finnish society developed rapidly in the 1960´s and 1970´s. This was result of international trends. Development of education, urbanization and wide organization of society increased discontent towards prevailing social structure and towards the power elite. Development of technology created possibility to present radical perspectives in mass media. This caused widely spread discussions dividing opinions. The purpose of this thesis was to complement research on national defence and the Finnish Defence Forces especially between years 1965 and 1975. The task of research was to clarify how changes in society and how the significance of this change was interpreted in public discussion about national defence and development of the Defence Forces. The most essential points for this thesis turned out to be discourses structured from public discussion. Main research material consisted of approximately 35000 news, editorials, articles and opinions presented in mass media supplemented by literature, committee reports and other archival sources. Frame of reference for this thesis is based on relativistic worldview. According to this, social reality is relative and there is no single truth. Environment has significant influence on the issue how knowledge and truth are formed. Data analysis was based on critical discourse. The key objective was to clarify the effects of broad changes in society using discursive methods. One essential goal was to form order of discourse using linguistic analysis and also connect discourses to wider sociocultural custom. On this thesis I came to the conclusion that on the review period there were five significant ensembles of discourse. They consisted of several discussions focused on different themes. The discourse of official security policy aimed to define national defence and the position of the Defence Forces as parts of foreign policy. Foreign policy is often perceived as the most significant part of security policy. Historical memory, geographical position of Finland and also the state contracts, changes in international warfare, tasks of the Defence Forces and increasing critic of national defence and the difference in thinking between generations formed the discourse of security policy. In the discourse of the liability to military service, the issue was about individual responsibility to society and national defence. Resisters and unarmed defence demands, encouraged by international examples were the themes. The discourse pointed out how mass media is used to influence and forced the Defence Forces to develop the practices in public information. The discourses of democracy and politics were closer to internal development of the Defence Forces to integrate more into society. The discourse of democracy focused in changing power relationships of the Defence Forces that were known as authoritarian. Issues like conscript and personnel union activity had lot of similarities to general social development. The discourse of politics presented how the Defence Forces were pushed towards parliamentary decision making. The personnel was granted the same rights as other population. Themes related to the discourse on the will to national defence were development of mental national defence, increasing education on national defence and creation of more open public information culture. According to discourses presented above I can state, that the position of the Defence Forces in society was changed between years 1965-1975. This change was advanced by the Defence Forces reformed attitude towards mass media and public information in general. Active participation in public information important became important instead of only answering topics. This positive development created an atmosphere, that was easier for the public to understand and create own pictures of the armed forces. Due to this, I can describe that the defenders and supporters of the armed forces were stuck in their trenches, until discussions presented in discourses and themes developed the Defence Forces to be better fitting part of society. Key words; society, national defence, Defence Forces, discourse, mass media, security policy, liability to military service, conscription, democracy

Kotitalouksien sisäinen resurssienjako, työmarkkinat ja sukupuolittuneet investoinnit lasten inhimilliseen pääomaan 1920-luvun Suomessa

Tutkimus käsittelee kotitalouksien sisäistä resurssienjakoa suomalaisissa kotitalouksissa 1920-luvulla. Kiinnostuksen kohteena ovat investoinnit tyttö- ja poikalasten inhimilliseen pääomaan: erityisesti koulutukseen, mutta myös terveydenhoitoon ja ravintoon. Tutkimuksessa pyritään selvittämään, suosittiinko toista sukupuolta resurssienjaossa. Tutkimus lainaa menetelmiä ja kysymyksenasetteluja kehitystaloustieteestä, jossa kotitalouksien sisäinen toiminta on noussut keskeiseksi tutkimussuunnaksi ”kadonneiden naisten ongelman” myötä. Useat kehitystaloustieteelliset sekä talous- ja sosiaalihistorialliset tutkimukset ovat havainneet kotitalouksien syrjivän tyttöjä resurssienjaossa, minkä kumulatiiviset vaikutukset ovat johtaneet pahimmillaan naisten kuolleisuuden kasvuun. Useimmissa tapauksissa resurssienjaon on havaittu liittyvän lasten taloudelliseen arvostukseen. Vanhemmat panostavat niihin lapsiin, joiden tulevan ansiotason odotetaan olevan suurin. Tärkein tulevaan ansiotason vaikuttava tekijä ovat tavoitettavissa olevat työmarkkinat. Tutkimuksen keskeisimpänä aineistona hyödynnetään vuonna 1928 Suomessa suoritetun elinkustannustutkimuksen vuosikortteja. Aineisto sisältää 954 kotitalouden kulutustiedot 15 kaupungista ja 14 teollisuuspaikkakunnalta. Aineistoa analysoidaan ekonometrisin menetelmin regressioanalyysin avulla. Engelin lain mukaan kotitalouden tulojen noustessa ruokamenojen osuus kulutuksesta pienenee. Erilaisten Engel-mallin variaatioiden avulla voidaan tutkia epäsuorasti, miten kotitalouden demografinen rakenne vaikuttaa erilaisten hyödykkeiden kulutukseen. Tässä tutkimuksessa sovelletaan Engel-malliin perustuvaa Working-mallia, jonka avulla on mahdollista tarkastella, miten eri sukupuoli-ikäryhmien läsnäolo vaikuttaa koulutus- terveydenhoito- ja ruokamenoihin aineiston kotitalouksissa. Tämän lisäksi tutkimuksessa selvitetään, miten lapsiin kohdistuviin investointeihin vaikuttivat kotitalouksien sosiaaliluokka, asuinpaikan perifeerisyys, paikalliset työmarkkinat ja vanhempien inhimillisen pääoman määrä. Tutkimustulokset paljastavat, että lapsiin kohdistuvia investointeja aineisto kotitalouksissa selitti ensisijaisesti näiden reagoiminen taloudellisiin kannustimiin. Sosiaaliryhmien käyttäytymismalleissa oli kuitenkin eroja: työläisperheissä panostettiin tyttölasten koulutukseen, mutta toimenhaltijaperheissä suosittiin poikia. Tässä tutkimuksessa selityksiä epätasaiselle resurssienjaolle etsitään koulutuksen tuotosta. Vaikuttaa siltä, että vuosi oppikoulussa oli työläistytöille kannattavampaa kuin työläispojille, joille sosiaalisesti hyväksyttyjä ja riittävän hyvin palkattuja töitä löytyi myös ilman muodollista koulutusta. Toimenhaltijaperheissä kouluttautuminen oli puolestaan kannattavampaa pojille, sillä työelämän lasikatot ja sosiaaliset normit rajoittivat tyttöjen mahdollisuuksia työelämässä. Vaikka tutkimustulokset viittaavat siihen, että kotitaloudet pyrkivät tekemään taloudellisesti rationaalisia valintoja, vaikuttivat näihin valintoihin yhteiskunnan sukupuolihierarkiat. Koska tyttöjen ja poikien ”mahdolliset tulevaisuudet” olivat erilaiset, kannatti heidän inhimilliseen pääomaansa investoida eri tavoin. Tutkimuksen johtopäätökset antavat tukea useissa empiirisissä tutkimuksissa esiintyneelle havainnolle siitä, että lapsen asemaan perheen sisällä vaikuttaa hänen ansiomahdollisuutensa kodin ulkopuolella. Tutkimus pohtii myös koulutuksen vaikutusta laajemmassa rakennemuutoksessa. Koulutuksen voi perustellusti olettaa parantaneen työläistyttöjen sosiaalista liikkuvuutta työläispoikiin nähden. Koska naisten on todistettu siirtävän inhimillistä pääomaa lapsilleen miehiä tehokkaammin, oli tällä myös todennäköisesti ylisukupolvisia vaikutuksia suomalaiselle yhteiskunnalle. Kansainvälisessä kehitystaloustieteellisessä tutkimuksessa naisten koulutuksen on todettu liittyvän positiivisesti talouskasvuun ja koko yhteiskunnan sosiaaliseen hyvinvointiin. Vaikka tässä tutkimuksessa tutkitaan ensisijaisesti mikrotaloushistoriallisesti kotitalouksien käyttäytymistä, osallistuu se myös tähän koulutuksen laajempia vaikutuksia käsittelevään keskusteluun.

Dokumentation och beskrivning som språkplanering : perspektiv från arbete med tre tecknade minoritetsspråk

Language Documentation and Description as Language Planning Working with Three Signed Minority Languages Sign languages are minority languages that typically have a low status in society. Language planning has traditionally been controlled from outside the sign-language community. Even though signed languages lack a written form, dictionaries have played an important role in language description and as tools in foreign language learning. The background to the present study on sign language documentation and description as language planning is empirical research in three dictionary projects in Finland-Swedish Sign Language, Albanian Sign Language, and Kosovar Sign Language. The study consists of an introductory article and five detailed studies which address language planning from different perspectives. The theoretical basis of the study is sociocultural linguistics. The research methods used were participant observation, interviews, focus group discussions, and document analysis. The primary research questions are the following: (1) What is the role of dictionary and lexicographic work in language planning, in research on undocumented signed language, and in relation to the language community as such? (2) What factors are particular challenges in the documentation of a sign language and should therefore be given special attention during lexicographic work? (3) Is a conventional dictionary a valid tool for describing an undocumented sign language? The results indicate that lexicographic work has a central part to play in language documentation, both as part of basic research on undocumented sign languages and for status planning. Existing dictionary work has contributed new knowledge about the languages and the language communities. The lexicographic work adds to the linguistic advocacy work done by the community itself with the aim of vitalizing the language, empowering the community, receiving governmental recognition for the language, and improving the linguistic (human) rights of the language users. The history of signed languages as low status languages has consequences for language planning and lexicography. One challenge that the study discusses is the relationship between the sign-language community and the hearing sign linguist. In order to make it possible for the community itself to take the lead in a language planning process, raising linguistic awareness within the community is crucial. The results give rise to questions of whether lexicographic work is of more importance for status planning than for corpus planning. A conventional dictionary as a tool for describing an undocumented sign language is criticised. The study discusses differences between signed and spoken/written languages that are challenging for lexicographic presentations. Alternative electronic lexicographic approaches including both lexicon and grammar are also discussed. Keywords: sign language, Finland-Swedish Sign Language, Albanian Sign Language, Kosovar Sign Language, language documentation and description, language planning, lexicography

Työntekijän näkökulmat ja oppiminen ulkoistusprojektissa : "Aluks pelkää muutosta ja sit pelkää, ettei mikään muutukaan."

The aim of this master s thesis was to clarify employees views on outsourcing. The main questions of the study were 1) How the employees dealt with the change created by outsourcing and what things they felt important when implementing the change? 2) What kind of organizational questions the employees paid attention to when moving from one organization to another? 3) What kind of management issues the employees brought up in the outsourcing process? and 4) How the employees reflected change while experienced outsourcing? The theoretical foundations of the study were Jack Mezirow s theory of transformational learning and Yrjö Engeström s theory of expansive learning. The management of outsourcing was viewed by John P. Kotter s change management model. Research casted light on transformation and learning on four levels of analysis: on individual, organizational and management levels and on the level of reflection. The target of the study were the outsourced employees, who were moved from a Finnish public corporation to a private ITC organization along with the services they produce. The study material was eleven interviews from the outsourced employees. The study was implemented by fenomenographical theme analysis. The analysis revealed results in all four levels. On the individual level the main results were the importance of systematic and open information, meaning of social and technical integration and the feeling of employee s own control. On the organizational level the move from the public sector to private and all the changes in organizational culture and in fringe benefitswere fundamental. Organizational learning was analyzed with expansive learning theory. Expanding was perceived in four dimensions: temporal dimension, spatial dimension, responsibility-moral dimension and developmental dimension. On the management level the actions of one s closest manager was vital, as was the upper management s clear engagement and a shared view of the necessity of a change. In the data was found employees reflective talking, which was indicating the meaning of the change and which was interpreted from the learning point of view. According to this study, it is possible to identify and analyze reflective talk and that way have information about employees learning in an organizational change. It was prominent to notice how reflection in the process of outsourcing is extremely versatile and extensive.

Taulukkoaineistojen tilastolliset tietosuojamenetelmät

Tutkielmassa käsitellään taulukkoaineistoihin liittyviä tilastollisia tietosuojakysymyksiä, kuten milloin julkaistavan taulukkoaineiston tilastoyksiköihin kohdistuu paljastumisriski ja millä menetelmillä tätä riskiä voidaan pienentää. Taulukkoaineistojen tilastollisia tietosuojamenetelmiä on tutkittu jo kymmeniä vuosia, mutta edelleen niiden soveltamiseen liittyy haasteita ja ratkaisemattomia kysymyksiä. Taulukkoaineistolla tai taulukolla tarkoitetaan tässä tutkielmassa taulukkomuotoon järjestettyä aggregoitua aineistoa. Yhteiskunta tarvitsee toimiakseen luotettavia tilastotietoja ja tilastoviranomaisten tehtävä on tuottaa niitä. Taulukko on perinteinen muoto julkaista tilastotietoja, joten niille on välttämätön tarve. Paitsi lainsäädäntö, myös tilastoalan eettiset periaatteet edellyttävät tilastoinnin kohteiden yksityisyyden suojaamista. Taulukkoaineisto on näin ollen suojattava ennen julkaisua, jos taulukkoon kohdistuu paljastumisriski. Taulukon paljastumisriski määritellään solukohtaisen paljastumisriskin avulla: taulukkoon kohdistuu riski, jos yhteenkin sen soluun kohdistuu riski. Soluun kohdistuu paljastumisriski, jos yksikin siihen kuuluva tilastoyksikkö on vaarassa paljastua julkaistun taulukon avulla. Paljastumisriskiä ei kokonaan voida poistaa, mutta tilastollisilla tietosuojamenetelmillä se pyritään laskemaan hyväksyttävälle tasolle. Tilastolliset tietosuojamenetelmät muokkaavat aineistoa rajoittamalla, muuntamalla tai korvaamalla, jolloin tietoa väistämättä menetetään. Samalla aineiston laatu, oikeellisuus, tarkkuus, täydellisyys ja käytettävyys kärsivät. Eri menetelmiä sovellettaessa eri määrä informaatiota häviää. Oikean tietosuojamenetelmän valinnassa tärkeimmät kriteerit ovat vaaditun suojaustason saavuttaminen ja taulukon tärkeiden analyyttisten ominaisuuksien säilyminen. Haasteena on löytää kunkin taulukon kohdalla oikea tasapaino tilastoyksiköihin kohdistuvan paljastumisriskin sekä menetetyn tiedon ja hyödyn välillä. Tilastollinen tietosuoja on haastava tilastotieteen osa-alue, koska jokaisella suojattavalla tilastolla on omat huomioonotettavat erityispiirteensä. Voidaan sanoa, että jokainen tilasto muodostaa suojaamisen kannalta oman erikoistapauksensa. Paljastumisriskiä ja erilaisia tilastollisia tietosuojamenetelmiä käsitellään tutkielmassa ensin teoreettisesti. Teoreettinen tarkastelu keskittyy kahteen menetelmään: peittämiseen ja kontrolloituun taulukon säätöön, eli CTA:han (engl. controlled tabular adjustment). Peittäminen on 1970-luvulta asti ollut suosittu suojausmenetelmä, mutta sen myötä taulukosta häviää liikaa tietoa. 2000-luvulla kehitetty vaihtoehtoinen menetelmä CTA pyrkii peittämistä paremmin säilyttämään suojattujen taulukoiden tärkeät ominaisuudet, kuten taulukon additiivisuuden ja soluarvojen jakauman. Tutkielman lopussa on lyhyt empiirinen osa, jossa peittämisen ja CTA:n toimivuutta käytännössä testataan todellisen yritysaineiston avulla. Menetelmiä vertailtaessa tultiin tulokseen, että taulukon laadun ja hyödyn säilyttämisen näkökulmasta CTA on peittämistä parempi menetelmä. Koska CTA on uusi menetelmä, sen soveltamiseen liittyy kuitenkin vielä ongelmia. CTA voi johtaa taulukon käyttäjää harhaan, jos käyttäjä ei ymmärrä menetelmän periaatteita.

Sosiaaliturvan ulkopuolella - kokemuksia kansalaisuuden reunalta

Muuttaessaan maasta toiseen ihminen kohtaa useita rajoja. Ylittäessään kohdemaan valtion rajan hän kulkee läpi ensimmäisestä maahanmuuton portista. Toinen raja erottaa tilapäiset asukkaat pysyvistä: tämän maahanmuuton toisen portin läpikulkemisen myötä yksilö pääsee osalliseksi sosiaalisista oikeuksista. Maahanmuuton viimeisestä portista kuljettuaan yksilö saavuttaa kyseisen valtion kansalaisuuden. (Hammar 1990, 21.) Tässä pro gradu -tutkielmassa tarkastelen toisen maahanmuuton portin aukeamista ja sosiaaliturvan piiriin pääsyä odottavien maahan-muuttajien kokemuksia. Käytän tarkastelussa sosiaalisen kansalaisuuden ja marginaalisuuden käsitteitä. Tutkielmassa selvitän, miten sosiaali- ja terveyspalveluiden sekä toimeentuloturvan ulkopuolelle jääminen vaikuttaa maahanmuuttajien arkeen ja miten he kokevat osallisuutensa ja jäsenyytensä yhteiskunnassa. Tutkimus on lähtökohdiltaan fenomenologis-hermeneuttinen ja sovellan lähestymistapana ko-kemuksiin keskittyvän narratiivista tutkimusta. Tutkimusaineisto on koottu kevään 2011 aikana ja se koostuu 10 teemahaastattelusta. Haastateltavien maahanmuuton keinot ja syyt vaihtelivat: he olivat saapuneet Suomeen perhesyistä, työn vuoksi tai hakeakseen turvaa. Haastateltavat tavoitettiin Helsingin Diakoniaopiston, Pro-tukipisteen, Kansainvälisen seurakunnan ja tuttava-verkostojen kautta. Aineiston analyysi toteutettiin sisällönanalyysillä Atlas-ohjelman avulla syksyn 2011 aikana. Toisen maahanmuuton portin aukeamisen odottaminen oli raskaaksi: tuota aikaa leimasi epä-varmuus, tyhjyys ja yksinäisyys. Sosiaaliturvan ulkopuolella jääminen aiheutti osalle haastatel-tavista taloudellisia vaikeuksia sekä ongelmia terveydenhuollon palveluiden piiriin pääsemisessä. Toisaalta apua hakeneet haastateltavat olivat sitä lopulta saaneet. Auttamistyön ammattilaiset ja maistraatti saivat haastateltavien kertomuksissa portinvartijan aseman. Kaikille sosiaaliturvan ulkopuolelle jääminen ei ollut ongelma vaan he kokivat sosiaaliturvan puutetta suuremmaksi ongelmaksi työnteko-oikeuden puuttumisen. Kuulumisen ja ulkopuolisuuden kokemus voivat olla läsnä samanaikaisesti, ja kuulumisesta neuvotellaan jatkuvasti esimerkiksi sosiaalisessa kanssakäymisessä tai palveluita hakiessa. Insti-tutionaaliset käytännöt ja poiskäännyttämisen kokemukset tuottavat marginaalisia identiteettejä. Tasavertainen oikeus sosiaaliturvaan vahvistaa kokemusta kuulumisesta ja kodista. Sosiaaliturva ei kuitenkaan yksin määritä kuulumisen ja kodin kokemusta vaan siihen vaikuttavat myös muut tekijät. Näistä tärkeimmät ovat kehon fyysinen sijoittuminen Suomeen, perhe- ja ystä-vyyssuhteet, työ, asunto ja rasismin kokemukset.

Sieltä saa tyyneyttä, sieltä saa energiaa. Luontokokemukset päihdeongelmasta toipuneiden elämäntarinoissa.

Tutkimus käsittelee päihdeongelmasta toipuneiden henkilöiden luontokokemuksia. Tutkimuksen tavoitteena on selvittää, millaisia vaikutuksia luonnolla koetaan olevan ja voiko luonto auttaa päihdeongelmasta toipumisessa. Luontoympäristöä on hyödynnetty erilaisissa kuntoutuksissa jo pitkään, mutta aihealueen tutkimus on vilkastunut vasta viime vuosina. Tutkimus liittyy A-Kiltojen Liiton Selvästi metsässä -projektiin, jossa päihdeongelmista toipuville on järjestetty monimuotoista luontotoimintaa. Tutkimusaineisto on kerätty haastattelemalla viittä henkilöä, jotka ovat toipuneet päihdeongelmasta ja joille luonto on tärkeä. Haastatteluissa muodostuneita elämäntarinoita tarkastellaan narratiivien ja narratiivisen analyysin keinoin. Tutkimus on fenomenologisesti suuntautunut, joten siinä ollaan kiinnostuneita haastateltavien kokemuksista sellaisina kuin he niitä kuvaavat. Tutkimus ei kuitenkaan ole puhtaasti aineistolähtöinen, vaan se perustuu abduktiiviseen päättelyyn, jossa lähdetään liikkeelle aineistosta mutta jossa hyödynnetään myös teoriaa. Tutkimuksen taustalla vaikuttavat erityisesti ekopsykologia ja Human Issues in Horticulture -tutkimus (HIH). Ekopsykologiassa kiinnostuksen kohteena ovat luontoympäristö, ihmisen ja luonnon välinen yhteys sekä ympäristönsuojelu. HIH-tutkimus on monitieteistä ja sen sisällä tutkitaan muun muassa kasvien terveysvaikutuksia, puutarhaterapiaa, parantavia ympäristöjä sekä ympäristökasvatusta. Analyysi aloitetaan tarkastelemalla luontokokemuksia ja luonnon merkitystä haastateltavien eri elämänvaiheissa. Erikseen tarkastellaan lapsuutta, päihdeongelman aikaa, päihdeongelman ja raittiuden välistä välivaihetta sekä raittiuden aikaa. Analyysia syvennetään tarkastelemalla, miten haastateltavat kokevat luonnon vaikuttavan heidän hyvinvointiinsa. Tulokset jäsennetään holistisen ihmiskäsityksen kolmijaon, tajunta-keho-situaatio, mukaisesti. Tajuntaan luonnon koetaan vaikuttavan tarjoamalla onnistumisen kokemuksia ja voimavaroja, lisäämällä positiivisia tunteita sekä helpottamalla negatiivisten tunteiden käsittelyä. Lisäksi luonnon koetaan vahvistavan identiteettiä ja vastaavan henkisiin tarpeisiin. Kehoon luonnon koetaan vaikuttavan liikunnan kautta ja parantamalla fyysistä kuntoa. Ihmisen situaatioon eli elämäntilanteeseen luonnon koetaan vaikuttavan helpottamalla sosiaalisten suhteiden luomista sekä tarjoamalla mahdollisuuden jonkinasteiseen omavaraisuuteen. Situaation kautta vaikuttaa myös luonnossa oleva mielipaikka, jonne mennään keräämään voimia ja rauhoittumaan. Lopuksi luodaan yksi tyypillinen tarina kaikkien viiden tarinan pohjalta. Tarinan juonen mukaan henkilöllä oli lapsuudessa vahva luontosuhde, joka katkesi päihteitä käyttäessä mutta joka löytyi uudelleen kuntoutuksen ja raitistumisen myötä. Tutkimuksen mukaan luontoa kannattaisi hyödyntää entistä enemmän osana päihdehoitoa, sillä luontoympäristön on useissa muissakin tutkimuksissa todettu vaikuttavan myönteisesti ihmisten hyvinvointiin. Päihdehoidossa ollaan siirtymässä entistä avohoitopainotteisempaan suuntaan ja siksi olisi tärkeää löytää uusia menetelmiä, jotka ovat sekä edullisia että mahdollisia toteuttaa avohoidossa. Luontotoiminta täyttää mainitut kriteerit.