Evolutionary and conservation biology of the Finnish house sparrow

Recently it has been recognized that evolutionary aspects play a major role in conservation issues of a species. In this thesis I have combined evolutionary research with conservation studies to provide new insight into these fields. The study object of this thesis is the house sparrow, a species that has features that makes it interesting for this type of study. The house sparrow has been ubiquitous almost all over the world. Even though being still abundant, several countries have reported major declines. These declines have taken place in a relatively short time covering both urban and rural habitats. In Finland this species has declined by more than two thirds in just over two decades. In addition, as the house sparrow lives only in human inhabited areas it can also raise public awareness to conservation issues. I used both an extensive museum collection of house sparrows collected in 1980s from all over Finland as well as samples collected in 2009 from 12 of the previously collected localities. I used molecular techniques to study neutral genetic variation within and genetic differentiation between the study populations. This knowledge I then combined with data gathered on morphometric measurements. In addition I analyzed eight heavy metals from the livers of house sparrows that lived in either rural or urban areas in the 1980s and evaluated the role of heavy metal pollution as a possible cause of the declines. Even though dispersal of house sparrows is limited I found that just as the declines started in 1980s the house sparrows formed a genetically panmictic population on the scale of the whole Finland. When compared to Norway, where neutral genetic divergence has been found even with small geographic distances, I concluded that this difference would be due to contrasting landscapes. In Finland the landscape is rather homogeneous facilitating the movements of these birds and maintaining gene flow even with the low dispersal. To see whether the declines have had an effect on the neutral genetic variation of the populations I did a comparison between the historical and contemporary genetic data. I showed that even though genetic diversity has not decreased due to the drastic declines the populations have indeed become more differentiated from each other. This shows that even in a still quite abundant species the declines can have an effect on the genetic variation. It is shown that genetic diversity and differentiation may approach their new equilibriums at different rates. This emphasizes the importance of studying both of them and if the latter has increased it should be taken as a warning sign of a possible loss of genetic diversity in the future. One of the factors suggested to be responsible for the house sparrow declines is heavy metal pollution. When studying the livers of house sparrows from 1980s I discovered higher levels of heavy metal concentrations in urban than rural habitats, but the levels of the metals were comparatively low and based on that heavy metal pollution does not seem to be a direct cause for the declines in Finland. However, heavy metals are known to decrease the amount of insects in urban areas and thus in the cities heavy metals may have an indirect effect on house sparrows. Although neutral genetic variation is an important tool for conservation genetics it does not tell the whole story. Since neutral genetic variation is not affected by selection, information can be one-sided. It is possible that even neutral genetic differentiation is low, there can be substantial variation in additive genetic traits indicating local adaptation. Therefore I performed a comparison between neutral genetic differentiation and phenotypic differentiation. I discovered that two traits out of seven are likely to be under directional selection, whereas the others could be affected by random genetic drift. Bergmann s rule may be behind the observed directional selection in wing length and body mass. These results highlight the importance of estimating both neutral and adaptive genetic variation.

Hyvinvointivaltion pelastamisella huonosti voivia eläkeläisiä? – mediakeskustelua vuoden 2009 eläkeiän nostopäätöksestä

This thesis examines the media debate on pensions. The case analysed in the thesis is the debate that sharpened after the Finnish government made the decision to raise the retirement age. The analysed data consists of articles published in the printed media during one month after the decision was made on 24th of February in 2009. The aim of the study is to describe how the decision is argued about by different positions of speakers and how retirement is justified from the perspective of the individual. Furthermore, the purpose is to discover different ways of discussing the pensioner. The theoretical frame for this study is social constructivism, which understands reality as socially constructed with language. From this perspective, media texts can be seen as one form of shaping reality. The data is analysed by using different methods. Thematisation is used to discover the key topics, and quantification is used to examine the prevalence of different arguments. The method in which the speaker’s ways of speaking is analysed in different participant categories I call “a speaker position analysis”. The debate around the decision to raise the retirement age highlight the power struggle both between the government and the opposition as well as the government and employee unions. One thing all discussants agree is the need to raise the retirement age. From the individual's perspective, retirement is justified mostly with hard working conditions and inadequacy of health. The pensioner's image is appearing gloomy in most discourses. Prevailing discourses are seeing a pensioner either sick and tired or someone who is not good for work and has lost his dignity. The debate around the decision is intertwined around the concepts of welfare state and individual's well-being. In the postmodern society, human preferences are individualised. Welfare state means different things to different people, as well as the individual's subjective perception of well-being is unique. These two aspects are the ones which raise the tension in the analysed media debate.

Kolmas sektori maaseutukunnissa

Tämän tutkimuksen tarkoituksena on hahmottaa, millaisena toimijana kolmas sektori eli järjestöt nähdään maaseutumaisissa kunnissa nyt, kun kunta- ja palvelurakenne on muuttumassa ja väestö ikääntymässä. Tutkimuksen perusteella maaseutukunnat odottavat kolmannelta sektorilta ja järjestöiltä panosta kaikkein eniten sosiaalisten verkostojen, niitä vahvistavan ihmisten kanssakäymisen ja yhteisöllisyyden vahvistajana. Erilaisten tapahtumien, kulttuuri-, liikunta-, nuoriso-, harrastus- ja vapaa-ajan toiminnan järjestäminen, ympäristönhoito, perinteen ja historian tallentaminen sekä asukas- ja kylätoiminnan ylläpitäminen ovat maaseutukunnissa toimivien järjestöjen vahvaa toimintakenttää. Tällaisen perinteisen järjestötoiminnan myös taloudellisen merkityksen nähdään korostuvan väestön terveyden ja toimintakyvyn eteen tehtävän ennaltaehkäisevän työn tarpeen kasvaessa. Toinen tutkimuksessa vahvasti esille noussut kolmannen sektorin toiminnan vahvuus liittyy järjestöjen toiminnan ihmisläheisyyteen ja inhimillisyyteen. Kuntakoon kasvaessa ja palvelutuotannon järjestelmien monimutkaistuessa monet tutut arkiset tavat hoitaa asioita menevät uusiksi. Varsinkin ikääntyville nämä muutokset ovat suuria ja aiheuttavat inhimillistä hätää, pelkoja ja kasvavaa yksinäisyyttä. Järjestöissä tämä avun tarve nähdään usein läheltä, ja ne ryhtyvät toimimaan avun ja palvelujen järjestämiseksi. Järjestöjen koetaan toimivan inhimillisesti, lähellä ihmisiä, helposti lähestyttävänä, tutuin kasvoin, kuuntelevin korvin, todellisiin tarpeisiin vastaten. Ajankohtainen poliittinen puhe tuo kolmannen sektorin esille nimenomaan palvelujen tuottajana. Järjestöt ovat myös monissa maaseutukunnissa paikallisesti merkittäviä palvelujen tuottajia ja työllistäjiä. Tutkimuksessa tuli kuitenkin selvästi esille se, ettei kolmannen sektorin palveluntuottajaroolin vahvistumista nähdä varsinkaan harvaan asutun maaseudun pienissä kunnissa kovin realistisena. Järjestöjen roolin ja tehtävien kasvua palvelujen tuottajana jarruttaa erityisesti rahoituksen epävarmuus sekä järjestöväen ikääntyminen ja aktiivisten toimijoiden vähäinen määrä. Kolmas sektori nähtiin varsinkin maaseutukunnissa tehdyissä haastatteluissa vapaaehtoistyön paikkana. Tämä työn järjestämisen periaate kolmatta sektoria määrittävänä tekijänä tuli esille huomattavasti useammin kuin esimerkiksi se, tavoitellaanko toiminnalla voittoa vai ei. On helppo ymmärtää, että kolmas sektori pyritään hahmottamaan vapaaehtoistyön paikaksi, varsinkin kun palvelujen tuottamisen rahoitus on sekä kunnissa että järjestöissä muodostumassa entistä vaikeammaksi kysymykseksi. Siihen, tehdäänkö työ järjestöissä palkattuna työnä vai vapaaehtoistyönä, sisältyy myös yksi kolmatta sektoria koskevan poliittisen keskustelun sokeista pisteistä. Keskustelussa ei ole edetty vielä siihen asti, että puhuttaisiin niistä rajoista, mitä maaseudun yhdistyksiltä ja niissä vapaaehtoiselta pohjalta toimivilta ihmisiltä voidaan ylipäätään edellyttää. Tämän tutkimuksen perusteella voidaan todeta, että mikäli kolmannen sektorin odotetaan osallistuvan sellaisten palvelujen tuottamiseen, jotka edellyttävät sitoutumista, säännöllisyyttä ja pitkäjänteisyyttä, ei tällaisia tehtäviä voida edellyttää hoidettavaksi järjestöissä vapaaehtoisvoimin, ilman korvausta. Tällaisten tehtävien hoitamiseen tarvitaan palkattuja työntekijöitä myös järjestöissä. Tarkasteltaessa kolmannen sektorin roolin ja tehtävien muuttumista maaseutumaisissa kunnissa ja peilattaessa sitä kuntien kasvaviin haasteisiin palvelujen järjestäjänä huomio keskittyy väistämättä ikääntyvän väestön tuki-, hoiva- ja hoitopalvelujen kysynnän kasvuun. Kolmannen sektorin kannalta keskeinen kysymys on, kuka tuottaa ja rahoittaa tulevaisuudessa nuorisopalvelut, liikuntapalvelut, kulttuuripalvelut, vapaa-ajan palvelut, virkistys- ja harrastustoimintaa tai ne välttämättömät tuki- ja hoivapalvelut, joihin kunnilla ei ole varaa. Suomessa on sellaisia alueita ja sellaisia palveluja, joissa julkiset palvelut eivät riitä ja yritysmäiselle palvelutuotannolle ei ole edellytyksiä. Järjestöjen palvelutoimintaa syntyy usein juuri tällaisiin tilanteisiin ja sinne, missä taloudellista voittoa tavoittelevia yrityksiä ei ole, joko toiminnan matalan tuottavuuden, pitkien välimatkojen ja harvan asutuksen aiheuttamien korkeampien tuotantokustannusten tai asiakkaiden alhaisen maksukyvyn takia. Ongelmallista on, ettei näitä maaseudun olosuhteita ja palvelumarkkinoiden erityispiirteitä ole otettu huomioon tuotaessa ja sovellettaessa EU-lähtöistä valtiontuki- ja kilpailulainsäädäntöä kansalliseen lainsäädäntöömme. Tämän tutkimuksen perusteella voidaan todeta, että Suomessa on alueita ja palveluja, joissa kansalaisten perusoikeuksien ja yhdenvertaisuuden toteutuminen on kyseenalaista, jos näitä maaseudun olosuhdetekijöitä ei huomioida esimerkiksi valtiontukea koskevissa säädöksissä ja palvelujen tuottamiseen ei ohjata julkista tukea. Tutkimuksessa tarkastellaan niitä määritelmiä ja rajapintoja, jotka liittyvät yritystoimintaan ja järjestötoimintaan, elinkeinotoimintaan ja yleishyödylliseen toimintaan, yleishyödyllisiin ja julkisiin palveluihin, taloudellisiin ja ei-taloudellisiin palveluihin, kuntien lakisääteisiin ja ei-lakisääteisiin tehtäviin sekä vapaaehtoistyöhön ja palkattuun ammattityöhön. Tutkimuksessa kysytään, miksi palveluja tuottavien järjestöjen ja yritysten välisen kilpailuneutraliteetin tulkinnoissa ja tätä koskevissa säädöksissä ollaan oltu Suomessa niin tarkkoja ja miksi aihe on noussut niin keskeiseksi keskusteltaessa järjestöjen roolista palvelujen tuottajana. Maaseudun pitkien etäisyyksien ja pienten asiakasmäärien palvelumarkkinoilla kilpailua suurempi ongelma on pikemminkin palvelutuottajien vähäinen määrä tai se, ettei tuottajia ja kilpailua ole lainkaan. Aiheellista on myös kysyä, mistä yritykset ja järjestöt kilpailevat, onko niiden tuottamien palvelujen sisältö sama, onko asiakasryhmä sama tai miten palvelujen tuottamiseen liittyvät laajemmat yhteiskunnalliset ja sosiaaliset tekijät tulee ottaa huomioon todellista kilpailutilannetta arvioitaessa. Tutkimus vahvistaa tarvetta keskustella ja tehdä poliittiset linjaukset siitä, miten Suomessa suhtaudutaan sellaisiin organisaatioihin, joiden lähtökohtana on taloudellisen voiton tavoittelun asemesta yhteiskunnallisen ongelman ratkaiseminen tai tietyn väestöryhmän, kuten lasten, vanhusten tai vammaisten tarpeisiin vastaaminen. Euroopan parlamentin tätä yhteisötaloutta koskeva päätös vuodelta 2009 velvoittaa jäsenmaat ottamaan omassa lainsäädännössään huomioon tämäntyyppisen sosiaaliset ja taloudelliset näkökohdat yhdistävän toiminnan.

Prognostic significance of cyclooxygenase-2 and associated molecules in gastric cancer

Background and aims: Low stage and curative surgery are established factors for improved survival in gastric cancer. However, not all low-stage patients have a good prognosis. Cyclooxygenase-2 (COX-2) is known to associate with reduced survival in several cancers, and has been shown to play an important role in gastric carcinogenesis. Since new and better prognostic markers are needed for gastric cancer, we studied the prognostic significance of COX-2 and of markers that associate with COX-2 expression. We also studied markers reflecting proliferation and apoptosis, and evaluated their association with COX-2. Our purpose was to construct an accurate prognostic model by combining tissue markers and clinicopathogical factors. Materials and methods: Of 342 consecutive patients who underwent surgery for gastric cancer at Meilahti Hospital, Helsinki University Central Hospital, 337 were included in this study. Low stages I to II were represented by 141 (42%) patients, and high stages III to IV by 196 (58%). Curative surgery was performed on 176 (52%) patients. Survival data were obtained from the national registers. Slides from archive tissue blocks were prepared for immunohistochemistry by use of COX-2, human antigen R (HuR), cyclin A, matrix metalloproteinases 2 and 9 (MMP-2, MMP-9), and Ki-67 antibodies. Immunostainings were scored by microscopy, and scores were entered into a database. Associations of tumor markers with clinicopathological factors were calculated, as well as associations with p53, p21, and results of flow cytometry from earlier studies. Survival analysis was performed by the Kaplan-Meier method, and Cox multivariate models were reconstructed. Cell culture experiments were performed to explore the effect of small interfering (si)RNA of HuR on COX-2 expression in a TMK-1 gastric cancer cell line. Results: Overall 5-year survival was 35.1%. Study I showed that COX-2 was an independent prognostic factor, and that the prognostic impact of COX-2 was more pronounced in low-stage patients. Cytoplasmic HuR expression also associated with reduced survival in gastric cancer patients in a non-independent manner. Cell culture experiments showed that HuR can regulate COX-2 expression in TMK-1 cells in vitro, with an association also between COX-2 and HuR tissue expression in a clinical material. In Study II, cyclin A was an independent prognostic factor and was associated with HuR expression in the gastric cancer material. The results of Study III showed that epithelial MMP-2 associated with survival in univariate, but not in multivariate analysis. However, MMP-9 showed no prognostic value. MMP-2 expression was associated with COX-2 expression. In Study IV, the prognostic power of COX-2 was compared with that of all tested markers associated with survival in Studies I to III, as well as with p21, p53, and flow cytometry results. COX-2 and p53 were independent prognostic factors, and COX-2 expression was associated with that of p53 and Ki-67 and also with aneuploidy. Conclusions: COX-2 is an independent prognostic factor in gastric cancer, and its prognostic power emerges especially in low stage cancer. COX-2 is regulated by HuR, and is associated with factors reflecting invasion, proliferation, and apoptosis. In an extended multivariate model, COX-2 retained its position as an independent prognosticator. COX-2 can be considered a promising new prognostic marker in gastric cancer.

Valkoinen läiskä kartalla : Perusvärinnimet ja niiden merkityskentät unkarin- ja suomenkielisissä idiomeissa

Työni tavoitteena on vertailla unkarilaisia ja suomalaisia idiomeja, joissa esiintyy jokin perusvärinnimi. Perusvärinnimiä ovat fehér (valkoinen), fekete (musta), szürke (harmaa), piros tai vörös (punainen), zöld (vihreä), sárga (keltainen), kék (sininen) ja barna (ruskea). Erityisesti pyrin ottamaan selvää käytetäänkö samaa värinnimeä molemmissa kielissä samasta asiasta vai onko värinnimien käytössä tarkasteltujen kielten välillä eroja. Vertailen unkarilaisia idiomeja suomalaisiin ja käytän vertailussa Tamás Forgácsin esittämää mallia ekvivalenssin lajeista. Aineisto on kerätty unkarin- ja suomenkielisistä fraasi- ja idiomisanakirjoista sekä yleissanakirjoista. Idiomi on yksi fraseologismien alaryhmistä. Idiomi koostuu vähintään kahdesta lekseemistä, jotka voidaan kirjoittaa joko yhteen tai erikseen. Idiomi on puhtaimmillaan opaakki, kiteytynyt sanaliitto, mutta idiomi voi olla myös osittain sananmukaisesti tulkittavissa. Idiomaattisuuden ja metaforisuuden aste on jatkumo, jonka toisessa päässä ovat täysin läpinäkymättömät ja toisessa transparentit sanaliitot. Idiomit ovat puhtaimmillaan tiettyyn kieleen sidottuja. Idiomit voivat olla kuitenkin laajalevikkisiä, koska niitä on lainattu eri kieliin suoraan kääntämällä esimerkiksi Raamatusta tai antiikin teksteistä. Viime vuosisatojen ja vuosikymmenten idiomit ovat hypoteettisesti useimmiten käännöslainoja jostain Euroopan valtakielestä. Värinnimitutkimuksen tunnetuimpia teorioita on Berlinin ja Kayn teoria kielessä esiintyvien värinnimien järjestyksestä. Heidän mukaansa musta, valkoinen ja punainen esiintyvät maailman kielissä kaikista yleisimmin, sininen, ruskea ja harmaa puolestaan esiintyvät vain korkeakulttuureissa, eivät esimerkiksi luonnonkansojen kielissä. Hypoteesini on, että aineistossa esiintyvien värinnimien lukumäärä korreloi jossain määrin Berlinin ja Kayn esittämän värinnimien järjestyksen kanssa. Täysin identtisiä idiomeja sanastoltaan ja merkitykseltään löytyy aineistosta suhteellisen paljon, useimmat näistä ovat valkoisen, mustan tai harmaan värin sisältäviä idiomeja. Täysin toisiaan vastaavista idiomeista suurin osa on tullut unkariin ja suomeen Raamatusta tai lainattu sellaisenaan englannista, saksasta tai ranskasta. Osittaisessa vastaavuussuhteessa ja funktionaalisessa vastaavuussuhteessa löytyy värinnimien kannalta mielenkiintoisimmat idiomit: keltainen ja vihreä esiintyvät parissa idiomissa ristikkäin. Pääasiassa idiomeissa esiintyvät värinnimet ovat unkarin ja suomen välillä identtisiä, mikäli unkarilaiselle idiomille löytyy vastine suomen kielestä. Idiomit ilman vastinetta ovat aineiston suurin ja samalla myös kirjavin ryhmä analysoitavaksi, pienin ryhmä puolestaan ovat leksikaalisen vastaavuuden ryhmään kuuluvat idiomit. Suurin osa unkarilaisista idiomeista on työssä analysoitu, mutta suomenkieliset vastineettomat idiomit jäävät vähäiselle huomiolle tutkimusongelman näkökulmasta johtuen. Aineiston 143 unkarilaisesta idiomista noin puolet sijoittuu nollaekvivalenssin eli vastineettomien idiomien ryhmään. Täydellisen ekvivalenssin ryhmä on toiseksi suurin, leksikaalisen vastaavuuden ryhmä pienin. Idiomeissa esiintyvistä väreistä yleisimpiä ovat musta, valkoinen, punainen ja vihreä. Ruskeaa väriä ei esiinny unkarilaisissa idiomeissa lainkaan, suomalaisissa idiomeissa viidessä. Unkarin ja suomen värien merkityskentät vastaavat pitkälti toisiaan. Ainoastaan keltainen ja vihreä esiintyivät selkeästi ristikkäin: unkariksi kateus on keltaista ja suomeksi vihreää, tulokkaaseen liitetään unkarissa vihreä, suomessa keltainen väri.

Kuntien vaikuttavuustavoitteet lasten ja nuorten hyvinvointityössä

Tämä pro gradu –tutkielma tarkastelee kuntien itselleen asettamia vaikuttavuustavoitteita lasten ja nuorten hyvinvointityössä. Kirjallisuuskatsauksessa selvitetään, mitä tulos- ja tavoiteohjaus, tuloksellisuus ja vaikuttavuus tarkoittavat kuntien lasten ja nuorten hyvinvointityössä. Julkishallinnon New Public Management-reformin pohjalta syntynyt kuntalaki painottaa organisaatioiden tehokkuutta ja tuloksellisuutta. Tuloksellisuudella tarkoitetaan toimintojen taloudellisuutta ja vaikuttavuutta. Tällaiseen tulos- ja tavoiteohjaukseen siirtyminen on edellyttänyt arvioinnin kehittämistä. Keskeisiä käsitteitä tässä tutkimuksessa ovat: toiminta-ajatus, päämäärä, tavoite, vaikuttavuus, vaikuttavuustavoite, vaikutus ja arviointi. Teoreettista kirjallisuutta konkretisoidaan lasten ja nuorten hyvinvointityön arkipäivään liittyvin sovelluksin ja esimerkein. Tutkielman aineistona on 12 kuntien tuottamaa, vuoden 2008 alussa lakisääteiseksi tullutta lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelmaa, joiden tehtävänä on toimia lasten ja nuorten hyvinvoinnin edistämiseksi sekä lastensuojelun järjestämiseksi ja kehittämiseksi kunnissa. Aineiston kvalitatiivisen eli laadullisen analyysin menetelmänä käytetään teemoittelua. Tarkastelu paljastaa, että kunnat ovat asettaneet varsin vähän konkreettisia ja mitattavissa olevia vaikuttavuustavoitteita laatiessaan lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelmia. Kuntien asettamat tavoitteet voidaan jakaa seuraaviin teemoihin: määrälliset ja ”joko tai” –tavoitteet, ehdotusmuotoiset tavoitteet, ”kehitetään, edistetään, panostetaan, vahvistetaan” –tavoitteet, tavoitteet jatkuvana resurssitaisteluna sekä ”oikein vai väärin” –tyyppiset tavoitteet. Edellä esitetyt tavoitetyypit voidaan jakaa vielä karkeasti kahdenlaisiin kategorioihin: kunnallisen lasten ja nuorten palvelujärjestelmän kehittämiseen keskittyvät tavoitteet ja oikeaa ja väärää kuvaavat, moraalis-eettiset tavoitteet. Koko aineiston kattavana havaintona esitetään, että kunnat tuntuvat välttelevän täsmällisten, konkreettisten ja mitattavissa olevien tavoitteiden esittämistä lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelmissa ja ilmaisevan tavoitteiden sijaan mielellään palvelujärjestelmää kuvaavia ja kehittäviä päämääriä.

OP-Pohjola-ryhmän sidosryhmät : laadullinen tutkimus sidosryhmävalinnasta ja siihen vaikuttavista tekijöistä.

Tutkimus on kvalitatiivinen tapaustutkimus. Tutkimuksen tarkoitus on selvittää mitkä ovat OP -Pohjola-ryhmän tärkeimmät sidosryhmät, millä perusteella sidosryhmät erottuvat muista organisaation ympäristössä toimivista tahoista, sekä millaisten ominaisuuksien perusteella sidosryhmien tärkeyttä arvioidaan OPPohjola- ryhmän näkökulmasta. Sidosryhmät ovat yrityksen ympäristössä toimivia ryhmiä tai tahoja, joiden asema sidosryhmänä perustuu yleensä niiden kykyyn vaikuttaa yrityksen menestykseen (esimerkiksi asiakkaat) tai oikeutettuun asemaan yrityksessä (esimerkiksi omistajat ja henkilökunta). Viimeaikaisissa sidosryhmiin keskittyvässä tutkimuksessa on tunnustettu sidosryhmien merkitys yritysten menestymisen kannalta. Toisaalta kaikkien sidosryhmien huomioimiseen perustuvalla liikkeenjohtamisella on myös eettisiä perusteita. Yleistyneen käsityksen mukaan yrityksellä on vastuuta myös muita tahoja, kuin omistajiaan kohtaan. Sidosryhmien laaja-alainen huomiointi on siis osa vastuullista liiketoimintaa ja sitä kautta yritysten yhteiskuntavastuun lähtökohta. Sidosryhmiä on pyritty määrittelemään lukuisilla eri tavoilla eri tutkijoiden toimesta. Erilaiset määritelmät ovat hämärtäneet sidosryhmän käsitettä jopa niin, että käytännössä kaikki yrityksen ympäristössä toimivat tahot voidaan nähdä yrityksen sidosryhmiksi. Yrityksen on kuitenkin hyödyllistä tunnistaa sen tärkeimmät sidosryhmät, jotta se voi toteuttaa suunnitelmallista sidosryhmäpolitiikka näihin tahoihin päin. Tämä tutkimus pyrkii luomaan yleiskuvan siitä, mitkä ovat OP-Pohjola-ryhmälle sen keskeiset sidosryhmät ja miksi. Tutkimus perustuu OP-Pohjola-ryhmässä työskentelevien henkilöiden teemahaastatteluihin. Haastattelumateriaalia on analysoitu käyttäen apuna sisällönanalyysiä ja sisällön erittelyä. Tutkimuksen teoreettisena viitekehyksenä toimii Mitchellin, Anglen ja Woodin ns. sidosryhmien identifikaation malli, jonka mukaan sidosryhmän tärkeys yrityksen näkökulmasta perustuu siihen, onko sidosryhmällä valtaa, legitiimi asema tai kiireellisiä vaateita suhteessa yritykseen. Sidosryhmien identifikaation mallin mukainen analyysi osoitti, että OP-Pohjola- ryhmän tärkeimmät sidosryhmät ovat asiakkaat sekä lainsäätäjät ja viranomaiset. Muita OP-Pohjola- ryhmän sidosryhmiä ovat omistajat, hallinto, media, henkilökunta, kansalaisjärjestöt ja palkansaajajärjestöt. Sidosryhmän tärkeyteen OP-Pohjola- ryhmän näkökulmasta näytti vaikuttavan eniten sidosryhmän kyky vaikuttaa organisaation menestykseen. Tämä kyky saattoi perustua joko välilliseen tai välittömään valtaa tai esimerkiksi asiantuntemukseen finanssialasta. Se, kuinka ”äänekäs” sidosryhmä on, ei yksistään vaikuta sidosryhmän tärkeyteen yrityksen näkökulmasta. Tutkimuksessa käytettiin lähteinä enimmäkseen 2000- luvulla tehtyjä sidosryhmätutkimuksia sekä teoreettista kirjallisuutta sidosryhmiin ja yritysten vastuullisuuteen liittyen.

Aspiraatiobiopsianäytteen herkkyys kohdunrungonsyövän diagnostiikassa

Tutkimukseni tarkoituksena oli tutkia aspiraatiobiopsianäytteen herkkyyttä kohdunrungonsyövän diagnostiikassa suomalaisessa potilasaineistossa. Tutkimusaineistoni koostui potilaista, joilla on todettu kohdunrungonsyöpä hysterektomiassa 5.4.2006- 16.12.2008 välisenä aikana ja otettu aspiraatiobiopsianäyte vuoden sisällä ennen kohdunpoistoa. Potilastiedot hain Patologian laitoksen Q-Pati tietokannasta. Biopsian diagnoosin perusteella jaoin potilasaineiston kolmeen ryhmään: karsinooma, kompleksi atyyppinen hyperplasia ja karsinooman suhteen negatiivinen vastaus. Näissä ryhmissä tarkastelin edelleen, oliko biopsianäyte johtanut leikkaushoitoon tai jatkotutkimuksiin. Tutkimukseni mukaan biopsianäytteiden vastauksena oli 61% tapauksista karsinooma. Suoraan hysterektomiaan biopsianäytteen perusteella johtaneita tapauksia oli 82%, eli tapaukset joiden PAD-vastauksena oli karsinooma sekä kompleksit atyyppiset hyperplasiatapaukset, joissa epäiltiin karsinoomaa. Lopullinen herkkyys oli kuitenkin 97% sillä perusteella, että näissä tapauksissa biopsian vastaus johti hysterektomiaan joko suoraan tai jatkotutkimusten jälkeen kohtuullisen ajan (2kk) sisällä. Tutkimukseni mukaan aspiraatiobiopsia on luotettava testi epäiltäessä kohdunrungonsyöpää. Tulosten perusteella jatkotutkimukset ovat tarpeen, mikäli biopsian vastauksena on niukka näyte tai pyometra.

Maaseudun maahanmuuttajat. Kokemuksia työperäisestä maahanmuutosta Etelä-Pohjanmaan ja Varsinais-Suomen maaseudulla.

Suomen maahanmuuttajaväestö on keskittynyt kaupunkeihin, ja erityisesti pääkaupunkiseudulle ja muihin suurimpiin kaupunkikeskuksiin. Samaten kansallinen maahanmuuttopolitiikka kohdistuu ensisijaisesti suurimmille kaupunkiseuduille. Väestön ikääntymisen ja työvoimatarpeen tyydyttämisen kysymykset koskettavat kuitenkin mitä suurimmassa määrin myös maaseutua. Uusimmissa maaseutupoliittisissa ohjelmissa maahanmuutto ja maaseudun kansainvälistymisen tematiikka on jo jossakin määrin näkyvissä. Politiikka ei kuitenkaan ole voinut tukeutua maahanmuuttoa koskevaan tutkimukseen, koska aikaisemmassa tutkimuksessa ei juuri ole käsitelty maaseutuympäristöstä aiheutuvia erityiskysymyksiä. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli tarkastella työperäisen maahanmuuton nykytilaa ja kehitysnäkymiä maaseudulla. Käytännöllisenä tarkoituksena oli tarjota tietoa ja toimenpidesuosituksia siitä, miten maahanmuuttopolitiikkaa voitaisiin maaseutumaisilla alueilla parhaiten toteuttaa. Tutkimuksen kohdealueiksi valittiin kaksi maahanmuuton ääripään maakuntaa: Varsinais-Suomi ja Etelä-Pohjanmaa. Tutkimus koostui neljästä osasta: tilastotarkastelusta, kyläyhdistyksille ja -toimikunnille kohdistetusta kyselystä, kuntatyönantajille kohdistetusta kyselystä sekä maahanmuuttajien haastatteluista. Tulosten perusteella tutkimusalueet eroavat maakuntina toisistaan sekä maahanmuuttajien määrässä että rakenteessa. Varsinais-Suomessa maahanmuuttajia on suhteessa väestöön Manner-Suomen maakunnista toiseksi eniten. Etelä-Pohjanmaalla sen sijaan ulkomaalaisten osuus väestöstä on maan alhaisin. Kummankin alueen kaksi suurinta vieraskielisen väestön kieliryhmää (poislukien ruotsi) ovat venäjä ja viro. Varsinais-Suomen vieraskielisten ryhmässä korostuu kuitenkin pakolaisten osuus. Etelä-Pohjanmaan vieraskieliset sen sijaan ovat pääosin naapurivaltioista kotoisin olevia työperäisiä maahanmuuttajia. Varsinais-Suomessa maahanmuuttajat ovat asettuneet asumaan kaupunkeihin, Turkuun ja sen lähikuntiin sekä Saloon. Maaseutumaisissa kunnissa maahanmuuttajista asui vain kuusi prosenttia. Etelä-Pohjanmaalla vieraskieliset jakaantuivat tasaisemmin. Noin kolmasosa heistä asui kaupungissa (Seinäjoki), reilu kolmasosa taajaan asutuissa kunnissa ja niukka kolmasosa maaseutumaisissa kunnissa. Vieraskielisten suhteellinen osuus kuntien väestöstä on kuitenkin suurempi Etelä-Pohjanmaan maaseutumaisissa kunnissa kuin Varsinais-Suomen vastaavilla alueilla. Tästä voitaneen vetää se johtopäätös, että vieraskielisten asema – esimerkiksi palveluiden, näkyvyyden, tarpeiden ja niiden tyydyttämisen suhteen – on Etelä-Pohjanmaan maaseudulla vahvempi kuin Varsinais-Suomen vastaavalla alueella. Johtopäätöksenä voidaan todeta, että maahanmuuttajien alueellinen keskittyminen kaupunkeihin tukee huonosti maaseudun työvoiman tarjonnan kehitystä. Työperäisen maahanmuuton lisääminen maaseudulle siten, että näköpiirissä oleva työvoiman tarve tulisi katettua, tarvitsee erityisiä toimia. Maahanmuuttajien työllistymisen osalta tutkimuksessa käytettiin Tilastokeskuksen kokoamia tilastoaineistoja, joihin on koottu maassa vähintään vuoden oleskelleiden ulkomaan kansalaisten tietoja. Tulosten mukaan kolme neljästä ulkomaalaisesta sijoittui palveluammatteihin. Painopiste oli kaupan alalla, joka oli palveluammateissa työskentelevien naisten että miesten pääasiallinen toimiala. Maahanmuuttajien ryhmässä työvoiman osuus on kasvanut tasaisesti 1990-luvun puolivälistä lähtien niin, että vuonna 2005 se oli jo miltei sama kuin kantaväestön keskuudessa. Samaan aikaan maahanmuuttajien työttömyysaste on laskenut, pysytellen kuitenkin yli kaksinkertaisena kantaväestöön verrattuna. Tosin eri kansallisuusryhmien väliset erot ovat suuret: Työministeriön vuotta 2006 koskevan arvion mukaan työttömyysaste vaihteli irakilaisten 66 prosentista kiinalaisten 8 prosenttiin. Maahanmuuttajaväestön asemaan työmarkkinoilla vaikuttaa voimakkaasti Suomeen saapumisen syy. Pakolaistaustaisten työllistyminen on vaikeampaa johtuen heidän yleisestä heikommasta koulutustaustastaan, kielitaidostaan sekä kulttuurisesta ja maantieteellisestä etäisyydestään. Työperäisesti maahan tulleet ovat puolestaan usein jo tullessaan koulutettuja ja työhönsä nähden kielitaitoisia. Kantaväestön ja ulkomaalaisten suurimmat erot työllistymisessä olivat siinä, että ulkomaalaisista reilu neljännes oli hakiessaan toimenpidetyöllistettyjä (kantaväestössä vain noin 14 prosenttia) ja toisaalta ulkomaalaisissa ei juuri ollut työttömyyseläkeläisiä, joita kantaväestön työnhakijoissa oli keskimäärin lähes viidennes. Maahanmuuttajat työllistyivät Etelä-Pohjanmaan maaseudulla paremmin ja keskenään tasaisemmin kuin Varsinais-Suomen maaseudulla. Etelä-Pohjanmaalla oli tutkimusajankohtana tarjolla pääasiassa venäläistä ja virolaista työvoimaa: miltei puolet (46,6 %) työttömistä työnhakijoista kuului näihin kahteen kansallisuuteen. Varsinais-Suomessa työvoiman tarjonta jakaantui tasaisemmin eri kansallisuuksien kesken. Varsinais-Suomen maahanmuuttajien pakolaistausta näkyy heikosti koulutetun väestön suhteellisessa suuruudessa. Samaan viittaisi sekin, että ammattitaidottomaksi luokitellun työvoiman osuus oli Varsinais-Suomessa korkeampi kuin Etelä-Pohjanmaalla. Johtopäätöksenä voidaan todeta, että maahanmuuttajat eivät tällä hetkellä muodosta maaseudulla mitään erityistä työvoimareserviä. Tarvittaessa työvoimaa on hankittava joko kaupungeista tai suoraan maahanmuuton lähtöalueilta, mikä lisää paineita järjestää maaseutukuntiin toimivat maahanmuuttajien kotouttamispalvelut. Kansallisuuksista olisi luontevaa keskittyä venäläisiin ja virolaisiin, koska ne muodostavat jo tällä hetkellä vähäisen maahanmuuttajajoukon pääryhmät. Tällöin kotoutumispalvelujen järjestäminen olisi kaikkein helpointa. Lisäksi maahanmuuttajien työllistymisessä tulee erityisesti huomioida se, ovatko he pakolaisia vai muusta syystä maahan tulleita. Myös Etelä-Pohjanmaalla tulee varautua pakolaistaustaisten maahanmuuttajien määrän lisääntymiseen. Maaseutukuntien tilanne maahanmuuttajien työnantajina ja kotouttajina osoittautui tutkimuksessa varsin haasteelliseksi. Ensinnäkin tutkimuksen aikana tapahtui lukuisia kuntaliitoksia, jotka aiheuttivat sekaannusta kuntakentässä. Toiseksi kuntien työvoimatarve ei ilmeisesti ollut tutkimuksen tekohetkellä vielä niin akuutti kysymys kuin monilla muilla aloilla. Kunnat olivat kuitenkin työllistäneet ulkomaalaisia monipuolisesti eri tehtäviin ja monet vastaajat näkivät työvoimatarvetta erityisesti hoito- ja hoiva-aloilla. Kotouttamispalvelujen osalta yhteiseksi piirteeksi nousi palvelujen järjestäminen tarpeen ja tilanteen mukaan, koska maahanmuuttajamäärät ovat olleet varsin pieniä. Kokonaisuutena kuva maaseutukunnista työllistäjinä ja kotouttajina jäi suhteellisen epäselväksi. Taustalla saattaa olla edelleen maahanmuuton kytkeminen pakolaispolitiikkaan, jossa maaseutukunnat eivät juurikaan ole olleet aktiivisia. Johtopäätöksenä voidaan todeta, että maaseutukuntien tulee laatia tai päivittää toimivat ja riittävän konkreettiset maahanmuuttopoliittiset ohjelmat, ja tiedottaa niistä tehokkaasti sekä omissa organisaatioissaan että sidosryhmien suuntaan. Ohjelmissa tulee selkeästi ottaa kantaa sekä pakolaisten vastaanoton että työperäisen maahanmuuton kysymyksiin. Ohjelmissa tulisi kotouttamispalvelujen järjestämisen lisäksi linjata myös kunnan rooli maahanmuuttajien työnantajina. Kolmanneksi ohjelmissa tulisi huomioida kolmannen sektorin toimijoiden merkitys maaseudun maahanmuuttajien lähimpänä kontaktipintana suomalaiseen kansalaisyhteiskuntaan. Virolaistaustaisten maahanmuuttajien erityistä kielitaitoa – viro, venäjä, suomi – voitaisiin nykyistä paremmin hyödyntää erityisesti venäläisten kotouttamisessa. Julkisen sektorin ohuus nostaa maaseutukunnissa esiin myös kolmannen sektorin merkityksen maahanmuuttajien kotoutumisen edistäjänä. Yhdistykset ovat melko hyvin tietoisia alueellaan asuvista ulkomaalaisista, mitä voidaan pitää hyvänä lähtökohtana. Yhdistykset ovat kuitenkin voimakkaasti jakautuneet kahteen eri ryhmään sen suhteen koskeeko maahanmuuttajakysymys niiden toimintaa. Maahanmuuttajia ei myöskään ole erityisesti tavoiteltu kyliin asumaan eivätkä yhdistykset ole järjestäneet erityistä kotoutumista edistävää toimintaa. Yhdistysten mielestä maahanmuuttajia voidaan sen sijaan kutsua mukaan normaaliin toimintaan aivan kuten muitakin kyläläisiä, mikä onkin maahanmuuttajien vähäisen määrän vuoksi varsin luonteva tapa toimia. Maaseudulle asettuneet maahanmuuttajat ovat haastattelujen mukaan suhteellisen tyytyväisiä elämäänsä. Elämä rakentuu työn, ystävien ja perheen varaan, kuten kantaväestölläkin. Maaseudulla asumisessa on koettu myös haasteita, kuten nurkkakuntaisuus ja sosiaalisen elämän vähäisyys. Moni tunsi kuitenkin olleensa onnekas löydettyään hiljaisen, rauhallisen ja turvallisen asuinpaikan maasta, jossa on korkea elintaso ja toimivat hyvinvointipalvelut. Suomalainen maaseutu näyttäytyy silti tietynlaisena rajaseutuna, jonne ovat ehtineet ensimmäiset rohkeat tienraivaajat. Haastateltuja leimasi tietynlainen rohkeus ja pilottihenkisyys. Maahanmuuttajiin oli myös suhtauduttu yksilöinä ja heistä on oltu kiinnostuneita toisin kuin kaupungeissa. Keskeinen kysymys on, onko maaseutuyhteisöissä olemassa maahanmuuttajien suhteen jokin raja-arvo, minkä ylittäminen aiheuttaa vastareaktioiden käynnistymisen. Tällä hetkellä näyttäisi siltä, että joko tätä raja-arvoa ei ole tai sitten siitä ollaan vielä hyvin kaukana. Johtopäätöksenä voidaan todeta, että maahanmuuttajat ovat halukkaita ja valmiita toimimaan yhteisöjen hyväksi, ehkä jopa aktiivisemmin kuin kantaväestö. Kyläyhteisöjen kannattaisikin pyrkiä ottamaan maahanmuuttajat aktiivisesti mukaan osaksi kylän normaalia toimintaa. Maahanmuuttajat tarvitsevat kuitenkin kantaväestöä enemmän yhdistystoiminnan periaatteista tiedottamista. Lisäksi kyläyhteisöt voisivat olla aktiivisempia ulkomaalaistaustaisten asukkaiden hankinnassa. Yhdistysten tulisi myös olla tietoisia oman kunnan tai alueen maahanmuuttajille tarkoitetuista erityispalveluista, jotta he voivat ohjata maaseudulla usein yksittäin asuvat maahanmuuttajat niiden piiriin.

Luonto- ja maisemapalvelujen nykytila

Luonto- ja maisemapalveluiden tarve kasvaa Luonnon monipuolinen käyttö ja samalla huoli luonnon monimuotoisuuden säilymisestä on lisääntynyt. Umpeenkasvu uhkaa maaseudun maatalouskäytöstä poisjääneitä peltoalueita ja järvien rantojen perinnemaisemia. Hoidetulla maisemalla ja luonnolla virkistyspalveluineen on suuri merkitys maaseudun viihtyisyydelle, vetovoimaisuudelle ja elinkeinoille, erityisesti matkailulle. Suomi on lisäksi sitoutunut kansallisesti ja kansainvälisesti muun muassa biologisen monimuotoisuuden turvaamiseen sekä perinnemaisemien säilyttämiseen. Myös vesien osalta tavoitellaan pinta- ja pohjavesien hyvää tilaa. Luonnon ja maiseman hoitoon ja käyttöön liittyviä palveluja tarjoava yrittäjyys tuo uusia ratkaisuja alan tarpeisiin ja samalla lisää pää- ja sivutoimisia elinkeinomahdollisuuksia maaseudulle. Maaseutuyrittäjillä on usein hoitotöihin liittyvää osaamista ja koneita. Lisäksi yrityksillä on tarvetta monipuolistaa palvelujaan, jotta ne voisivat vahvistaa toimintansa ympärivuotisuutta. Julkisten palvelujen ja rahoituksen arvioidaan pysyvän suunnilleen nykytasollaan, mutta yksityisellä rahoituksella toteutettavien töiden osuuden odotetaan kasvavan. Ympäristöstä huolehtiminen ja erilaisiin luonnon- ja maisemanhoidon projekteihin osallistuminen ovat osa yritysten yhteiskuntavastuullisuutta. Myös ikääntyneet, kaupungistuneet tai omaa vapaa-aikaansa arvostavat ihmiset ja kotitaloudet ovat lähitulevaisuudessa nykyistä enemmän kiinnostuneita ostamaan luonto- ja maisemapalveluita. Monipuolista työtä ja palvelutoimintaa luonnon ja maiseman parissa Luonto- ja maisemapalveluilla tarkoitetaan luonnon ja kulttuurimaiseman hoitoon ja käyttöön liittyviä palveluita. Suojelu- ja monimuotoisuuskohteiden hoidon lisäksi palveluilla on merkitystä maisemanhoidossa, kulttuurikohteiden vaalimisessa, luonnon virkistyskäytössä ja luontomatkailussa. Luonto- ja maisemapalvelut voidaan jakaa luonnonhoitopalveluihin, maisemanhoitopalveluihin ja luonnon käyttöön liittyviin palveluihin. Luonnonhoitopalveluihin kuuluvat lähinnä perinnebiotooppien ja rakennettujen perinnemaisemien kunnostus- ja hoitotyöt, metsien ja soiden luonnonhoitotyöt, vesistöjen ja kalakantojen hoitotyöt, vesiensuojelutyöt sekä rantojen ja rantaniittyjen raivaustyöt, niitto ja laidunnus. Maisemanhoitopalveluihin kuuluvat muun muassa kuntien ja taajamien viheralueiden hoitotyöt, liikenneympäristöjen viheralueiden hoito, ranta-alueiden siivous ja näkymien avaaminen sekä maisemointityöt. Luonnon käyttöön liittyviä palveluja ovat muun muassa retkeily- ja virkistyskohteiden työt, liikuntapaikkojen perustaminen ja hoito, tieisännöinti ja yksityisteiden kunnossapitotyöt, kiinteistöjen ja tonttien huolto- ja kunnostustyöt, sähkölinjojen raivaus, puunkorjuu erityiskohteilla, energiapuun ja luonnonmateriaalien keruu sekä riistanhoitotyöt. Yrityspalveluiden kysyntä kasvussa Luonto- ja maisemapalveluita ostavia asiakkaita ovat pääasiassa kunnat ja seurakunnat, tiehallinto ja tiekunnat, voimayhtiöt, alueelliset ympäristökeskukset, Museovirasto, Metsähallitus, metsäkeskukset, metsänhoitoyhdistykset, maanviljelijät ja metsänomistajat, yritykset, kyläyhdistykset ja muut maaseudun yhdistykset, yksityiset ihmiset sekä hankkeet. Palveluita tarjoavat luonto- ja maisemapalveluyritysten lisäksi muun muassa julkiset palvelun tuottajat kuten kunnat, alueelliset ympäristökeskukset ja Museovirasto sekä Metsähallitus, metsäkeskukset, metsänhoitoyhdistykset ja muut yhdistykset. Kuntien tehtäviin ja palveluihin sisältyvät ympäristönhoitotyöt sekä liikunta- ja vapaa-ajanpalvelut toteutetaan joko kuntien omana työnä tai ostamalla palveluja muilta palvelujen tuottajilta. Kustannussäästöjen takia tehtävä toiminnan ulkoistaminen lisää ammattitaitoisten palveluiden kysyntää. Tiehallinto tiepiireineen toimii liikenneympäristöjen hoidossa tilaajavirastona, jolla ei ole itsellään käytännön hoitotöihin kalustoa eikä työntekijöitä. Alueurakkakokonaisuuksille ostetaan urakoitsijalta sovitut laatuvaatimukset ja toimintaohjeet täyttävä teiden palvelutaso, jonka täyttämiseen liittyvistä laatuvaatimuksista urakoitsijalla on oltava selvitys. Urakkakoon kasvamisesta huolimatta maaseutuyrittäjillä on toimintaansa ja yhteistyötään kehittämällä mahdollisuuksia osallistua kokonaisurakoiden sekä mahdollisten erillisurakoiden toteutukseen. Palvelutehtäviä on myös yksityisteiden isännöinnissä, kunnossapidossa ja tiemaisemien hoidossa. Alueelliset ympäristökeskukset toteuttavat erilaisilla julkisilla rahoituksilla hankkeita, joissa työkohteet vaihtelevat vesiensuojelusta monimuotoisuuden hoitoon, viheralueiden hoidosta maisemien avaamiseen ja luontopolkujen kunnostamisesta rakennusten kunnostamiseen. Ympäristökeskuksilla ei ole merkittävästi omia henkilöresursseja hoitotöiden toteuttamiseen, joten töitä toteutetaan esimerkiksi työllisyystöinä tai ostamalla urakoitsijoilta. Ostopalveluiden kysyntä voi kasvaa luonnonhoidon tarpeiden kasvaessa. Metsähallituksen Luontopalvelut hoitaa pääosin budjettivaroin valtion maiden luonnonsuojelualueita, kansallis- ja luonnonpuistoja sekä erämaa- ja retkeilyalueita. Metsähallitus tekee muun muassa metsien ja soiden ennallistamista, erilaisia luonnonhoitotöitä ja luontokartoituksia, rakentaa alueiden opastus- ja palveluvarustusta sekä järjestää opastustoimintaa. Pääosan hoitotöistä Metsähallitus hoitaa omana työnä erityisesti alueilla, joilla on runsaasti valtionmaita, metsätaloutta ja omaa metsurityövoimaa. Toiminnan resursseja kiristävät valtionhallinnon tuottavuusohjelman aiheuttama oman henkilöstön väheneminen sekä Etelä-Suomen uusien suojeluohjelmien mukana Metsähallituksen hoidettavaksi siirtyvät luontoreitit. Hajallaan olevien pienien suojelualueiden sekä vastaavien retkeilykohteiden hoitotöiden toteuttamiseen hankitaan ostopalveluita. Metsäkeskukset toteuttavat metsänomistajien mailla luonnonhoitohankkeita. Näitä töitä toteutetaan omana työnä tai ostamalla palveluita yrityksiltä. Metsänhoitoyhdistykset puolestaan tarjoavat asiakkailleen maisema- ja luontopalveluja, joita toteutetaan joko omana työnä tai ostamalla osittain yrityksiltä. Töiden määrä on lisääntymässä. Maanomistajat voivat ostaa luonto- ja maisemapalveluita tilan ulkopuolelta, jos itsellä ei ole töihin aikaa, sopivaa konekantaa tai riittävää ammattitaitoa. Yrityksillä on muun muassa matkailualalla tarvetta palveluille. Ympäristöstä huolehtiminen on osa yritysten julkisuuskuvaa ja yhteiskuntavastuullisuutta, jonka arvioidaan saavan lisää merkitystä lähitulevaisuudessa. Myös yksityisten ihmisten ja kotitalouksien kysynnän odotetaan kasvavan esimerkiksi pihapiirin ja teiden hoidossa sekä virkistys- ja maisema-arvokaupan muodossa. Maaseudun erilaiset yhdistykset, kuten kyläyhdistykset ja kalastuskunnat, voivat toimia sekä kysynnän kokoajina että palveluiden toteuttajana ja organisoijana. Hanketoiminnasta on tullut merkittävä resurssi ja palvelujen ostaja luonto- ja maisemapalveluihin liittyvissä töissä. Rahoituksen lyhytkestoisuus ja työvoiman vaihtuvuus kuitenkin hankaloittavat säännöllisten hoitotoimien tekoa ja kokonaisuuksien aikaansaamista. Hankerahoitus mahdollistaa monien erilaisten toimijoiden osallistumisen luonnon- ja maisemanhoitoon, mutta käytännössä tarvitaan välittäjäorganisaatioita, jotka kokoavat rahoituksen, osaavat tekijät ja tekemättömät työt sekä organisoivat toteutuksen. Hankerahoituksia ovat muun muassa työllisyysrahoitus, Kestävän metsätalouden rahoituslain mukainen rahoitus sekä erilaiset EU-rahoitukset esimerkiksi Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma, ESR- ja EAKR-ohjelmat ja Life-rahoitus. Toimialan vahvistuminen vaatii koulutusta ja kehittämistoimia Luonto- ja maisemapalveluihin liittyvät työt monipuolisine ja lisääntyvine osaamisvaatimuksineen vaativat uuden ammattikunnan, ammattitaitoisen luonto- ja maisemapalveluyrittäjän. Alan tarpeisiin on jo osin syntynytkin palveluita tarjoavia yrityksiä. Toistaiseksi alan yrityskenttä on kuitenkin pääosin varsin hajanainen ja tilastoimaton. Alan yrittäjyyden kehittyminen omana toimialana nostaa myös maiseman- ja luonnonhoidon arvostusta. Työtehtävät tarjoavat päätoimisen yrittäjyyden lisäksi mahdollisuuksia monialayrittäjyyteen perinteisten maaseutuelinkeinojen rinnalla. Palvelujen tarjoajien määrän ja ammattitaidon lisäämiseksi tarvitaan ammatillista koulutusta sekä lyhytkestoista koulutusta alalla jo toimiville tai alalle aikoville. Luonto- ja maisemapalveluiden työtehtäviin liittyvää, tutkintoon johtavaa ammatillista koulutusta on tarjolla varsin monipuolisesti perustutkinnoista ammatti- ja erikoisammattitutkintoihin. Luonto- ja maisemapalveluihin liittyvät ammatilliset tutkinnot sisältyvät pääosin luonnonvara- ja ympäristöalaan. Lyhytkestoista koulutusta maaseutuyrittäjille ovat järjestäneet muun muassa ProAgrian maa- ja kotitalousnaiset maiseman- ja ympäristönhoidosta sekä Suomen Tieyhdistys tieisännöinnistä. Koulutusta tarvitaan esimerkiksi alan kustannusperusteista ja hinnoittelusta, erilaisten kohteiden hoitotöistä, hoidon laatuvaatimuksista sekä hoitotyössä tarvittavista koneista ja laitteista. Luontokohteiden töissä vaaditaan usein monialaosaamista, mikä korostuu varsinkin syrjäisillä ja pienillä työkohteilla. Luonto- ja maisemapalveluyrittäjyyden kehittyminen edellyttää kysynnän ja tarjonnan kohtaamista, luonto- ja maisemapalveluiden tunnettuuden lisäämistä sekä rahoituksen toimintamallien kehittämistä ja käyttöönottoa. Palvelujen tarjoajien verkottuminen tarjoaa mahdollisuuksia asiakkaiden tarvitsemiin kokonaispalveluihin, erikoisosaamisen kehittämiseen sekä kustannussäästöihin. Asiakkaiden ja töiden toteuttajien yhteensaattamisessa, rahoituslähteiden kokoamisessa sekä alan neuvonnan ja koulutuksen järjestämisessä tarvitaan välittäjäorganisaatioita. Luonto- ja maisemapalvelut -teemaryhmä jatkaa tämän nykytilakatsauksen kokoamisen jälkeen toimialan vaatimien kehittämistoimien tarkastelua, johon sisältyvät täydennyskoulutuksen, tuotteistamisen sekä kysynnän ja tarjonnan kehittäminen.

Down, You Vagabond of a Heart! : Romance and Created Personas in the Journals of L. M. Montgomery

Kanadalainen kirjailija L. M. (Ludy Maud) Montgomery (1874-1942) tunnetaan parhaiten lasten ja nuorten kirjallisuudestaan, erityisesti Anne of Green Gables -romaanistaan (suom. Annan nuoruusvuodet). Graduni tutkii kuitenkin Montgomeryn vähemmän tunnettua omaelämäkerrallista tuotantoa, hänen päiväkirjojaan, jotka on julkaistu viidessä osassa (1985-2004). Keskityn romanssin kuvaukseen Montgomeryn päiväkirjojen ensimmäisessä osassa ja tutkin, millaisia tekstuaalisia persoonia (personas) kertoja luo autobiografisessa prosessissa. Tähän narratiiviseen prosessiin vaikuttavat erityisesti päiväkirjan yleisö tai lukijat (audience), samoin kuin fiktiiviset esikuvat ja fiktiivisesti kirjoittaminen (fictionalisation) sekä kysymys päiväkirjan kertovasta ja kerrotusta minästä (narrated and narrating I). Romanssi on pääosassa Montgomeryn päiväkirjojen ensimmäisessä julkaistussa osassa, joka kuvaa hänen teini- ja varhaisaikuisuusvuosiaan. Väitän, että vaikka päiväkirjateksti saattaa vaikuttaa rehelliseltä ja todenmukaiselta kuvaukselta elämästä, varsinkin Montgomeryn tapauksessa kyseessä on silti läpikotaisin editoitu ja muokattu teksti, jota päiväkirjan tekijä hallitsee rautaisella otteella ja joka käyttää hyväkseen fiktiivisiä keinoja. Aineistonani käytän sekä Montgomeryn julkaistuja että julkaisemattomia päiväkirjoja, joita säilytetään University of Guelphin arkistoissa, Kanadan Ontariossa. Päiväkirjat ovat moneen kertaan sekä Montgomeryn että julkaistujen päiväkirjojen editoijien muokkaamia, joten niiden tutkiminen lähilukemalla (close-reading) ja eri versioita vertaillen on erityisen tärkeää. Teorian osalta keskityn lähinnä Pohjois-Amerikassa kirjoitettuun autobiografia- ja (naisten) päiväkirjatutkimukseen. Väitän gradussani, että Montgomeryn kuvaus heteroseksuaalisesta romanssista välttää tarjoamasta lukijalle romanssijuonen tyypillistä katharsista. Montgomeryn romanttiset persoonat ovat yllättävän epäromanttisia ja ristiriidassa keskenään. Romantiikan traditiolle tyypillistä kieltä ja personifikaatiota käytetään joko korostetun liioitellusti tai humoristisesti ja parodioiden.

The effects of stall surfaces and milk yield on the lying behavior of dairy cow

The importance of lying behavior to dairy cows and the feasible definition of lying has attracted many studies on the subject. Cattle show both behavioral and physiological stress responses when subjected to thwarting of their lying behavior. If cows are unable to lie down they later compensate for lost lying time when possible. Environmental factors such as housing and bedding systems have been noted to affect the time spent lying, but there is usually large variation in lying time between individuals. Internal factors such as the reproductive stage, age and health of cows affect their lying time and can cause variation. However, the effect of higher milk production on behavior has not previously been illuminated. The objective of this study was to provide data applicable for the improvement of resting conditions of cows. The preference of stall surface material, differences in normal behavior per unit time and various health measures were observed. The aim was to evaluate lying behavior and cow comfort on different stall bedding materials. In addition, the effect of milk yield on behavior was examined in a tie stall experiment. The preferences for surface materials were investigated in 5 experiments using 3 surface materials with bedding manipulations. According to the results, the cows preferred abundant straw bedding and soft rubber mats. However, they showed an aversion to sand bedding. Some individuals even refused to use stalls with sand when no organic bedding material was present. However, this study was unable to determine the reason for the avoidance, as neither the sand particle size nor thermal properties appeared critical. However, previous exposure to particular surface materials increased the preference for them. The amount of straw bedding was found to be an important factor affecting the preferences for stalls, and the lying time in stalls increased when the flooring softness was improved by applying straw or by installing elastic mats. Despite sand being the least preferred flooring material in preference tests, the health of legs improved during exposure to sand-floored stalls. Moreover cows using sand were cleaner than those that used straw stalls. Thus, sand bedding entailed some health benefits despite the contradictory results of preference tests, which more strongly reflected the perceptions of individual animals. Milk yield was observed to affect behavior by reducing the lying time, possibly due to factors other than longer duration of eating. High yielding cows seemed to intensify their lying bouts, as they were observed to lie with the neck muscles relaxed sooner after lying down than lower yielding cows. In conclusion, cows were found to prefer softer stall surface materials and organic bedding material. In addition, the lying time was reduced by a high milk yield, although the lying time seemed to be important for resting. Cows might differ in the needs for their lying environment. The management of dairy cows should eliminate any unnecessary prevention of lying, as even in tie-stalls high yielding cows seem to be affected by time constraints. Adding fresh bedding material to stalls increases the comfort of any stall flooring material.

Muuttuva ja pysyvä suurvalta. Yhdysvallat suomalaisten sanomalehtien kommentoivissa teksteissä erilaisina maailmanpoliittisina kausina

Tutkielman tarkoituksena on tarkastella sitä muutosta, jonka Yhdysvallat käy läpi suomalaisten sanomalehtien kommentoivissa teksteissä lähihistorian aikana. Tarkemmin ilmaistuna, tarkoituksena on ollut selvittää, näyttäytyykö Yhdysvallat suomalaisissa sanomalehtikommenteissa pelkästään maailmanpoliittisten muutosten ja presidenttien vaihdosten valossa vai onko mukana jonkin pidempi, historiallinen tematiikka, jolla Yhdysvalloista normaalisti kirjoitetaan ja jolla presidentin linjapuhetta kommentoidaan. Tutkimuksen näkökulmana ja samalla metodologisena viitekehyksenä on diskurssianalyysin ja sosiaalisen konstruktionismin näkökulma. Tarkoituksena on tarkastella kommentoivia tekstejä, ei pelkästään sosiaalisen todellisuuden tapahtumia raportoivina tai heijastavina, vaan myös sosiaalista todellisuutta rakentavina. Koska diskurssianalyysi ei itsessään ole selkeä tai yhtenäinen analyysimenetelmä, työssä on käytetty menetelmällisenä työkaluna kriittisen lingvistiikan analyysitapaa. Tutkimusaineistoa on analysoitu erityisesti Vesa Heikkisen (1999) ja Sari Pietikäisen (2000) analyysitapoja hyödyntäen. Tärkeimpinä teoreettisina taustaoletuksina edellisten tavoin myös tässä tutkielmassa ovat diskurssianalyysin eri suuntauksia edustavat lähteet kuten Faircloughn (1992, 1997, 2003) sekä van Dijkin (1985, 1999) ja Gunther Kressin (1985) näkemykset tästä lähestymistavasta. Koska tutkittava ilmiö kiinnittyy niin sanomalehtien pääkirjoitusten kuin poliittisen historiankin konteksteihin, on ilmiön taustoittamiseksi ja johtopäätösten tueksi nojattu myös esimerkiksi Salovaara-Moringin (2004, 2009), Rusin (2003), Jakobsonin (1998, 2005) ja Hemánuksen (1972, 1983) ajatuksiin. Tutkielman aineisto on rajattu viimeisten 25 vuoden ajalle siten, että on poimittu neljä maailmanpoliittisten muutosten tai Yhdysvaltain presidentin vaihdosten kannalta olennaista aikakautta. Samalla on noudatettu suurimmalta osalta myös sen kansainvälisen tutkimusprojektin rajauksia, jonka osana tämä tutkielma syntyi. Tutkimusaineistoa on siten kerätty vuosilta 1984, 1994, 2004 sekä 2010. Mukaan on kyseisiltä vuosilta otettu Yhdysvaltain presidentin pitämän linjapuheen pitopäivästä kaksi viikkoa eteenpäin kestävä periodi, jonka ajalta on kerätty neljän suomalaisen sanomalehden kommentoivat tekstit, pääkirjoitukset, kolumnit ja tausta-artikkelit, joissa otetaan kantaa Yhdysvaltain presidentin pitämään vuosittaiseen linjapuheeseen. Tutkimusaineiston valossa Yhdysvallat näyttäytyy suomalaisten sanomalehtikommentaattoreiden teksteissä toisaalta muuttuvana, mutta samalla myös muuttumattomana suurvaltana. Maailmanpoliittinen muutos – siirtymä kylmästä sodasta yhden suurvallan aikaan näkyy suomalaisessa kommentoinnissa. Samoin näyttäytyy selkeänä kahden erilaisen presidentin, George W. Bushin ja Barack Obaman vastaanotto. Toisaalta aineistossa ei näy pelkästään muutos, vaan Yhdysvallat on suomalaisille kommentoijille myös muuttumaton suurvalta jolta odotetaan paljon ja jota kritisoidaan sen mukaan – aikakaudesta riippuen joko suomalaisesta tai eurooppalaisesta positiosta käsin.

Sukupuolen rakentuminen väkivaltakertomuksissa

Tutkielmassa tarkasteltiin sukupuolen sosiaalista rakentumista väkivaltaa käsittelevissä kertomuksissa. Aineistona oli 31 lehti-ilmoituksella kerättyä väkivaltakertomusta, joissa väkivallasta kirjoitettiin sekä väkivallan uhrin että tekijän positiosta käsin. Tarkoituksena oli tutkia, millä tavoin väkivaltaa konstruoidaan kertomuksissa ja miten tämä yhdistyy kirjoittajien sukupuolen suorittamiseen. Analyysimenetelmänä oli diskurssianalyysi, jossa sovellettiin sekä poststrukturalistisen diskurssianalyysin että diskursiivisen psykologian lähestymistapaa. Aineistosta oli löydettävissä yhteensä yhdeksän erilaista väkivaltakonstruktiota. Miehen toiseen mieheen kohdistaman väkivallan kontekstissa väkivaltaa konstruoitiin kolmessa konstruktiossa oikeutetuksi ja kahdessa paheksuttavaksi. Parisuhdeväkivallan ja perheessä lapsiin kohdistuvan väkivallan kontekstissa väkivalta näyttäytyi joko väkivallan tekijään liittyvänä, valta-aseman vahvistamisena tai osapuolten vuorovaikutukseen liittyvänä. Tämän lisäksi kaikissa konteksteissa väkivaltaa konstruoitiin toisinaan väkivallan tekijän ulkoisista syistä aiheutuvaksi. Sukupuolen suorittaminen käsitettiin tutkielmassa asemointipyrkimyksinä sukupuolen mukaisiin subjektipositioihin. Kirjoittajien katsottiin kohtaavan väkivaltaan ja sukupuoleen liittyviä diskursiivisia ristiriitoja, joita he pyrkivät neuvottelemaan käyttäen erilaisia neuvottelustrategioita. Väkivaltaan ja maskuliinisuuteen liittyviä diskursiivisia ristiriitoja pyrittiin neuvottelemaan sosiaalisen paheksunnan välttämiseen ja maskuliinisuuden todistamiseen käytetyillä neuvottelustrategioilla. Uhriuteen ja feminiinisyyteen liittyviä diskursiivisia ristiriitoja neuvoteltiin uhriuden todistamiseen sekä sille vastakohtaisesti uhriuden välttelyyn käytetyillä neuvottelustrategioilla, joiden tulkittiin liittyvän pyrkimyksiin asemoitua vahvan naisen positioon. Keskeisinä neuvottelustrategioina olivat erilaiset eronteot, esimerkiksi oikeutetun ja paheksuttavan väkivallan välille, uhrin ja tekijän välille sekä itsen välille ennen ja nyt. Tärkeimmät tutkielmassa käytetyt lähteet olivat: Burr, Vivien (1995): An Introduction to Social Constructionism; Butler, Judith (1990): Gender Trouble. Feminism and the Subversion of Identity; Harré, Rom & van Langenhove, Luk (toim.) (1999): Positioning Theory: Moral Contexts of Intentional Action; Hearn, Jeff (1998): The Violences of Men. How Men Talk about and How Agencies Respond to Men’s Violence to Women; Jokinen, Arto (2000): Panssaroitu maskuliinisuus. Mies, väkivalta ja kulttuuri; Keskinen, Suvi (2005): Perheammattilaiset ja väkivaltatyön ristiriidat; Ronkainen, Suvi & Näre, Sari (toim.) (2008): Paljastettu Intiimi. Sukupuolistuneen väkivallan dynamiikka; Wetherell, Margaret (1998): Positioning and Interpretative Repertoires: Conversation Analysis and Post-Structuralism in Dialogue. Avainsanat – Nyckelord – Keywords sukupuolen rakentuminen, väkivalta, subjektipositiot, diskurssianalyysi, diskurssit

Avoimesti sitoutuneena : Lähetystyö kristillisessä kasvatuksessa ja vapaaehtoistyössä

In this study the junction of Christian mission, Christian education and voluntary work are examined in the Christian student voluntary association Opiskelijain Lähetysliitto (OL), which is the Finnish successor to the Student Volunteer Movement. The main subjects are the structure and content of the mission education as one aspect of Lutheran education and the reasons for expressing the mission interest through voluntary work. The research questions are as follows: What kind of organization has the OL been? What has mission education been like in the OL? Why have the former chairpersons participated in the OL? How have purposiveness and intentionality arisen among the former chairpersons? The study is empirical despite having a historical and retrospective view, since the OL is explored during the period 1972 2000. The data consists of the OL s annual reports, membership applications (N=629) and interviews of all 25 former chairmen. Data is analysed by qualitative and quantitative content analysis in a partly inductive and partly deductive manner. The pedagogical framework arises from situational learning theory (Lave - Wenger 1991), which was complemented with the criteria for meaningful learning (Jonassen 1995), the octagon model of volunteer motivation (Yeung 2004) and the definitions of intentionality and purposiveness in the theory of teachers pedagogical thinking (Kansanen et al. 2000). The analysis of the archive data showed that the activities of the OL are reminiscent of those of the missions of the Finnish Evangelical Lutheran Church congregations. The biggest difference was that all OL participants were young adults, the age group that is the greatest challenge to the Church. The OL is therefore an interesting context in which to explore mission education and mission interest. The key result of the study was the forming of a model of mission educa-tion. The model has three educational components: values, goals and methods. The gist of the model is formed by the goals. The main goal is the arousing and strengthening of mission interest which has emotional, cognitive and practical aspects. The subgoals create the horizontal vertical and inward outward dimensions of the model, which are the metalevels of mission education. The subgoals reveal that societal and religious education may embody a missionary dimension when they are understood as missionary training. Further, a distinction between mission education and missionary training was observed. The former emphasizes the main goal of the model and the latter underlines the subgoals. Based on the vertical dimension of the model the study suggests that the definition of religious competence needs to be complemented with missional competence. Reasons for participating in the OL were found to be diverse as noted in other studies on volunteering and motivating factors, and were typical to young people such as the importance of social relations. The study created new motivational themes that occurred in the middle of the continuity newness and the distance proximity dimensions, which were not found in Yeung s research. Mission interest as voluntary work appeared as oriented towards one s own spirituality or towards the social community. On the other hand, mission interest was manifested as intentional education in order to either improve the community or to promote the Christian mission. In the latter case the mission was seen as a purpose in life and as a future profession. Keywords: mission, Christian education, voluntary work, mission education, mission interest, stu-dent movement