214 resultados para tiedon jakaminen
Resumo:
Tutkimuksen aihepiiri on työelämä ja työhyvinvointi. Tutkimus on työnsosiologiaa, jota kytketään johtamisen oppialaan. Tutkimuksen menetelmät ovat kvalitatiivisia ja päätelmät aineistölähtöistä työn sosiaaliteoriaa. Tutkimuskohteena ovat eteläsuomalaisen palveluyrityksen asiakaspalvelukeskuksen työntekijät. Tutkimuksessa käytetään etnografisia tutkimusmenetelmiä sekä teemallista ryhmähaastattelua, joiden tarkoituksena on havainnoida keskuksen työkulttuuria sekä selvittää asiakaspalvelijoiden näkemyksiä työhyvinvoinnista. Tutkimuskäsitteistössä olennainen työkulttuuri määritellään sosiaalisen konstruktionismin perinteen kautta käyttäen tukena organisaatiopsykologiaa. Keskuksen työntekijöiden puheissa ilmenevä työhyvinvoinnin käsite näyttäytyy tutkimuskohteena, mutta työhyvinvoinnin käsitettä lähestytään myös sosiaalitieteellisestä näkökulmasta. Tutkimus sisältää seitsemän lukua. Luvuista kaksi ensimmäistä ovat johdantoa ja tutkimuksen kytkemistä aihepiiriin, kolmas muodostaa teoreettisen viitekehyksen ja tutkimuskäsitteistön, neljäs esittelee tutkimusasetelman, -menetelmät ja kohteen, viides ja kuudes ovat aineistoa käsitteleviä luvut, oma lukunsa kummallekin aineistotyypille sekä tutkimusmenetelmälle, ja seitsemäs luku on aineistojen yhdistelemisestä lähtevien argumenttien jatkamista ja pohdintaa. Tutkimuksessa käytetään paljon aineistolainauksia kuvaamaan tutkimuskohdetta johtuen pääasiassa aineiston läpinäkyvyyden olennaisuudesta kvalitatiivisen tutkimuksen validiteetin kannalta. Tutkimus etenee lähdepitoisesta tekstistä ja teorioiden esittelemisestä olennaisen teoreettisen viitekehyksen muodostukseen, jonka jälkeen painottuvat aineisto ja tekijän omat analyysit sekä tulkinnat. Tutkimuksessa havaitaan työhyvinvoinnin käsitteen hahmottuvan hyvin laajana. Työhyvinvointi liittyy moniin asioihin ja ilmiöihin, eikä sitä voida rajata edes työhön tai työasioihin. Tutkimuksessa havaitaan, että työhyvinvoinnin käsite on olennaisesti ambivalentti. Osin tästä johtuen asiakaspalvelijoiden ilmaisema työhyvinvointi on kulttuurisesti värittynyt ja monitahoinen ilmiö. Työhyvinvoinnin määrittelyssä etusijan saavat työkulttuurisesti olennaiset seikat. Muita määritelmiä tarkasteltaessa havaitaan myös, että työhyvinvointia määritellään kulloisenkin määrittelijän tehtäväalueen kautta ja intressejä silmällä pitäen. Tutkimuksessa ehdotetaan työhyvinvoinnin suodattuvan työkulttuurin kautta ja näin mahdollisesti vaikuttavan koettuun hyvinvointiin. Tätä kautta pohditaan työhyvinvoinnin edistämistä organisaatiossa jo olemassa olevan tiedon mukaan niin, että ulkopuoliset asiantuntijat toimisivat työkalujen antajina ja esimiehet prosessin toteuttajina. Tässä yhteydessä löydetään perusteita varoittaa ulkopuolisen konsultoinnin epäonnistumisen mahdollisuuksista työhyvinvoinnin suhteen.
Resumo:
Tämän tutkielman alaotsikossa mainittu tuottavuusparadoksi viittaa Robert Solowin esittämään lausuntoon, jonka mukaan tietotekniikan yleistyminen on tuonut mukanaan suurista toiveista huolimatta jopa aikaisempaa hitaampaa tuottavuuden kasvua. Ilmiön mahdolliseksi syyksi on esitetty muun muassa sitä, että uudenlaisten prosessien, rakenteiden tai toimintatapojen syntymiseen vaadittavan sosiaalisen ja inhimillisen pääoman kehittyminen on hidasta. Tämänkaltaisen pääoman rakentumiseen on kulunut vuosia, ennen kuin tietotekniikkainvestoinneilla on alettu saavuttaa merkittävää positiivista tuottavuusvaikutusta. Aiemman kirjallisuuden pohjalta on osoitettavissa, että mikäli työntekijöiden koulutukseen, muutoksiin johtamisessa ja työn organisoinnissa ei panosteta, tietotekniikan käyttöönotto vaikuttaa negatiivisesti tuottavuuden kasvuun. Tutkielman pyrkimys on jäljittää tuottavuusparadoksin yhteyksiä teknologian ja ihmisen vuorovaikutukseen. Kiinnostuksen kohteena ovat erityisesti vanhojen rutiinien, tulkintojen ja normien seurauksena syntyvät, suunnitellusta poikkeavat käyttötavat. Vakiintuneet työtavat elävät sitkeästi myös uuden teknologian käyttöönoton jälkeisissä työprosesseissa ja voivat olla jopa tuhoisia tavoitellun hyödyn kannalta. Carlota Perezin pitkien aaltojen tutkimustraditioon pohjautuen voidaan väittää, että informaatiotekniikan ja televiestinnän aika on vasta saavuttamassa synergiavaihetta, jossa työn organisaatiomuodot ja taloudelliset instituutiot muotoutuvat vastaamaan ja tukemaan uuden tuotannon ja teknologian hyödyntämistä. Teoreettinen kehys rakentuu näiden oletusten mukaisesti, hyödyntäen Wanda Orlikowskin teknologian rakenteistumisteoriaa ja antaen tilaa toiminnan ja rakenteen väliselle vuorovaikutukselle. Työn aineisto koostuu kahdesta case-tutkimuksesta, joille yhteistä on pyrkimys ajanhallintaan teknologian avulla. Ensimmäinen aineistopaketti on peräisin viestintäalan yrityksessä toteutetusta, työvuorojen varausprosessia muuttaneesta tietojärjestelmäuudistuksesta. Toinen aineistoluku pohjautuu Pohjois-Karjalan keskussairaalassa Joensuussa toteutettuun kutsuviestipalvelun kehityshankkeeseen. Kahden käyttöönottotutkimuksen tavoitteena oli dokumentoida kehitysprojektien läpivienti eri näkökulmista ja tuoda näkyville niitä eri vaiheissa esiintyviä ristiriitoja ja jännitteitä, jotka omalta osaltaan vaikuttavat lopputulokseen. Haastatteluaineiston käsittelyllä pyritään havainnollistamaan projektien etenemisen aikana havaittuja ongelmia ja samalla tuomaan tiedon lähteet avoimesti esille. Koko tutkielman läpi kantava ydinajatus on, että normien, tapojen ja muiden sosiaalista elämää määrittävien säännönmukaisuuksien kokonaisuuden liikkeelle sysääminen on usein jopa tärkeämpää kuin varsinaiset teknologiset ominaisuudet. Tietotekniikan aiheuttamat vaikutukset suuntaan tai toiseen ovat suurimmillaan silloin, kun ne muokkaavat sosiaalista todellisuutta radikaalisti. Tähän mennessä tietotekniikkaa on käytetty pääasiassa helpottamaan vanhoja työskentelytapoja, mutta kun teknologiset apuvälineet alkavat olla yhä useamman saavutettavissa ja niiden vaatimat resurssit käyvät halvemmiksi, voivat tietotekniikan tuomat suurimmat muutokset olla vielä edessä. Tutkielman löydökset asettuvat tukemaan väitettä, jonka mukaan tuottavuuden kehityksessä ei-tekniset innovaatiot ovat edellytyksinä teknisten innovaatioiden menestykselle.
Resumo:
Tutkielma käsittelee koulutusviestintää. Johtoajatuksena on ollut nostaa esille uusi näkökulma perinteisestä koulutus- ja viestintäpoliittisesta verkostosta. Tutkielmassa eritellään ja analysoidaan palkansaajakeskusjärjestöjen – Akava, SAK ja STTK – kotisivuillaan jakamaa aikuiskoulutusinformaatiota. Teeman voi katsoa liittyvän paitsi makrotason yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen myös työmarkkinajärjestöjen toiminnan prioriteetteihin huolehtia jäsenistönsä opinto-, ammatti- ja työurista. Suomessa on pitkä historia ns. kolmikannalle. Se on tuonut työntekijä- ja työnantajaosapuolet valtion rinnalle koulutuspolitiikan valmisteluun, päätöksentekoon ja toimeenpanoon. Tästä johtuen tutkielma taustoittuu palkansaajakeskusjärjestöjen koulutusintressien kehitykseen. Toisaalla huomioidaan se, että nykyinen lainsäädäntö, hallitusohjelma ja elinikäisen oppimisen tavoitteet ovat moninaisen yhteistyöverkoston aikaansaannos, johon osapuolet ovat vaikuttaneet globaalisti ja etenkin Euroopan unionissa. Em. linjausten mukaisesta aikuiskoulutusinformaation jakamisesta ja ohjauspalveluista vastaavat pääsääntöisesti koulutuksen järjestäjät ja te-toimistot. Tämän lisäksi työmarkkinakeskusjärjestöillä on mahdollisuus edesauttaa tiedon ja neuvonnan välittämisessä paitsi jäsenjärjestöilleen ja jäsenistölleen myös kansalaisille. Tieto- ja viestintäteknologia on avannut organisaatioille uusia kanavia sekä mahdollisuuden saattaa kansalaiset ja päätöksentekijät demokraattisempaan vuorovaikutukseen. Tutkielmassa tunnistetaan, dokumentoidaan ja analysoidaan kolmiosaisen [1–3] sisällönanalyysin keinoin sitä, millaisin toteutuksin nämä mahdollisuudet on hyödynnetty järjestöjen kotisivujen koulutusviestinnässä 2010. Analyysien perusteella palkansaajakeskusjärjestöjen välillä on yhteneväisyyksiä, mutta samalla viitteitä sekä määrällisistä että laadullisista eroista. Yleiskatsaus [1] toi esille, että aikuiskoulutusteeman tuominen järjestöjen verkkopalvelujen etusivulle oli varsin maltillista ja epäsuoraa. SAK:n saattoi kuitenkin erottaa tässä analyysissä aikuiskoululutusinformaatiota monipuolisimmin jakavaksi järjestöksi. Asiasanahaussa [2] tehtiin luokitteleva haku asiasanoilla: yleissivistävä aikuiskoulutus, ammatillinen aikuiskoulutus, oppisopimuskoulutus, henkilöstökoulutus, työvoimapoliittinen koulutus, lisä- ja täydennyskoulutus sekä ay-koulutus. Akavan ja STTK:n määrällisesti painottunut ay-koulutuskategoria sisälsi uutisia ja linjauksia. SAK tiedotti ensisijaisesti non-formaalista järjestökoulutuksestaan. Jakauma muuttui formaalin koulutuksen käsitteillä (ts. ilman ay-koulusta). Tällöin Akava painotti työvoimapoliittista koulutusta. SAK viestitti tasaisesti eri koulutusmuodoista. STTK:n painopiste oli henkilöstökoulutuksessa, jota seurasivat oppisopimus- ja työvoimapoliittinen koulutus. STTK erottui muista keskusjärjestöistä osumien määrän ja sisältöjen laajuuden osalta. Tuloksista voi karkeasti hahmottaa, että Akava ja SAK tulivat esille asiasanapohjaisen aikuiskoulutusviestinnän kautta keskimäärin kerran kuukaudessa, kun STTK:n frekvenssi oli kaksinkertainen. Sisältö [3] analyysi profiloi Akavan linjausten/julkaisujen esittäjäksi. SAK painotus oli ay-koulutuksessa. Järjestö huomioi myös muut koulutusmuodot ja pyrki teemoissaan asiakaslähtöiseen palveluun. STTK oli järjestöistä ainoa, jonka kotisivuilla oli selvästi yleistä koulutusinformaatiota jakava ja aikuiskoulutukseen painottunut navigaatiokeskittymä. STTK:n toteutus ja sisällöllinen anti olivat tältä osin ja tässä tutkimuksessa etenkin Akavaan, mutta myös SAK:hon verrattuna, määrällisesti ja laadullisesti ylivoimaisia. Arvioin palkansaajakeskusjärjestöjen tulleen elinikäisen oppimisen käytänteiden myötä sekä non- ja informaalin oppimisen toimintamalleja kehittäessään hienokseltaan lähemmäksi formaalia koulutusjärjestelmää. Vaikka elinikäisen oppimisen ja edunvalvonnan kohtaanto päätynee sivustokokonaisuudessa edunvalvonnan voitoksi, antaa elinikäinen oppiminen omassa kategoriassaan tässä vaiheessa hyvän ja kehittävän vastuksen. Työmarkkinakeskusjärjestöjä koskeva tutkimus on vähäistä huomioiden niiden kansallisen ja kansainvälisen merkityksen. Saatavilla oleva aikuiskoulutusta, työmarkkinakeskusjärjestöjä ja verkkoviestintää yhdistävä tutkimus on lähinnä 1990-luvun alun pohdintaa siitä, miten tieto- ja viestintäteknologian läpimurto vaikuttaa edunvalvontaan ja yhteisöllisyyteen. Tekijälleen työ on tästä haasteesta huolimatta antanut erinomaisen mahdollisuuden toimintaympäristön luotaukseen ja koulutustarkastajan työhön liittyvän asiantuntemuksen syventämiseen.
Resumo:
Tämän tutkimuksen tehtävänä oli selvittää, ovatko sosiaaliset järjestykset Martti Lutherin (1483-1546) mukaan Jumalan erityisesti asettamia. Johdannossa luotiin katsaus moderniin Luther-tutkimukseen. Aikaisemmassa tutkimuksessa havaittiin vallitsevan erimielisyyttä siitä, ovatko sosiaaliset järjestykset Jumalan erityisesti asettamia luomisjärjestyksiä (Schöpfungsordnungen), vai ovatko ne Jumalasta vain välillisesti riippuvaisia, järjen vapaasti muutettavissa olevia sosiaalisen elämän muotoja. Lutherin mukaan ihmisen elämälle on luonteenomaista osallisuus kolmesta sosiaalisesta järjestyksestä. Liittyen keskiaikaiseen käsitykseen Luther puhuu kirkon (ecclesia), perheen (oeconomia) ja yhteiskunnan (politia) järjestyksistä, joista kaksi edellistä olivat olemassa jo alkutilassa. Yhteiskunta sai alkunsa vasta syntiinlankeemuksen jälkeen. Tässä tutkimuksessa ihmisen sosiaalisen elämän tarkastelu rajattiin koskemaan alkutilan sosiaalisia järjestyksiä. Tutkimus suoritettiin kaksiosaisesti. Ensimmäisessä pääjaksossa selvitettiin, minkälainen ontologinen luonne ihmisen sosiaalisella elämällä on. Luther ymmärtää teologian tehtävän kaksiosaisesti Jumalan ja ihmisen tuntemiseksi (cognitio Dei et hominis). Teologia ja erityisesti Raamattu sisältävät Lutherin mukaan luonnon kaikkia aspekteja koskevaa tietoa. Tästä syystä immanenttiin todellisuuteen kuuluvien sosiaalisten järjestysten rajaaminen teologisen tiedon ulkopuolelle ei ole perusteltua. Karl Hollin Luther-tulkinnan tavoin tutkimuksessa havaittiin, että ihmisen ja Jumalan suhde perustuu tahdonyhteyteen, josta seuraa ihmisessä Jumalan sana vaikutuksesta syntyvä usko. Tahdonyhteyden johdosta ihminen tulee osalliseksi Jumalan persoonallisista ominaisuuksista siten, että Jumalan mielenliikkeet heijastuvat ihmisen psyykkisiin ominaisuuksiin. Erityisesti tahdon ja järjen alueilla tapahtuvaa partisipaatiota jumalalliseen luontoon voidaan luonnehtia persoonallis-onttiseksi. Persoonallis-onttinen partisipaatio vaikuttaa sekä ihmisen yksilölliseen elämäntodellisuuteen Jumalan kuvana (imago Dei) että yhteisölliseen elämäntodellisuuteen sosiaalisissa järjestyksissä. Toisessa pääjaksossa havaittiin, että kirkko ja perhe ovat Jumalan erityisillä asetussanoilla perustamia sosiaalisia järjestyksiä, joita voidaan kutsua luomisjärjestyksiksi. Sosiaalisina järjestyksinä kirkko ja perhe eivät kuulu Jumalan inhimilliselle järjelle antaman valtuutuksen (mandatum Dei) piiriin. Saman luonteiseen Jumalan käskyyn (mandatum) perustuva kirkko on järjestys (institutio), joka antaa Jumalan sanan voimalla ihmisen "juopuneelle" mielelle muodon (forma). Kirkko ylläpitää ihmisen persoonallis-onttista partisipaatiota sakramentin ja saarnan välityksellä. Jumalanpalveluksesta Jumala puhuttelee ihmistä inhimillisellä kielellä, antaen muodon sekä ihmisen uskolle että immanentit elämänalueet käsittävälle ulkoiselle kuuliaisuudelle. Sosiaaliset normit syntyvät, kun Jumala puhuttelee ihmistä kirkossa. Perheen havaittiin olevan Jumalan asettama sosiaalinen järjestys (institutio), jonka piiriin kuuluvat miehen ja naisen välisen avioliiton lisäksi taloudellinen toiminta ja kasvatus. Avioliitto on luonteeltaan pyhä ja Jumalan käskyyn perustuva. Perhe mahdollistaa ihmisen lisääntymisen, antaen ulkoiselle työlle ja lasten kasvatukselle sosiaalisen struktuurin. Perheen piiriin kuuluva elämä on riippuvainen kirkosta, sillä jumalanpalveluksen ja saarnaviran välittämä Jumalan sana antaa perheessä tapahtuvalle ulkoiselle kuuliaisuudelle muodon. Perhe on riippuvainen persoonallis-onttisesta partisipaatiosta. Tämä ilmenee myös siten, että langenneessa tilassa perhettä koskeva tieto on riippuvainen teologiasta.
Resumo:
This research focused on indicators with the aim of recognizing the main characters of this particular tool. The planning and use of Finnish sustainability indicators for natural resource management was examined as well as the experiences about the international sets of agri-environmental indicators were described. In both cases, the actual utilization of information was found to be quite minimal. Indicators have succeeded in bringing more of environmental information into the processes of decision making, but information has not been directly shifted into the actions of natural resource management. The concept of technical use of indicators was presented and considered as a possible explanation for the failures of information transfer and communication. Traditionally indicators have been used in order to recognize and describe the performance of certain system; to provide clear operative message for the actors. In policy planning, the situation is essentially different. We may lack both the jointly shared and accepted objectives of development as well the reliable and representative methods for measuring the issue under attention. Therefore, the technical orientation of using indicators may cause several problems at the policy forum. The study identified the risks of 1) reduced informative basis of decision-making, 2) narrowed approach of interpreting the data, 3) the focus on the issues that already are best documented and provides the most representative data series, and 4) the risks of losing the systemic viewpoints while focusing on measurable details of the system. Technical use of indicators may also result the excessive focus on information while being detached from the actions. With sustainability indicators, the major emphasis was indeed paid with producing information while the reality of agricultural practices was left mostly unaffected. Therefore, the essential process of social learning, where actions and producing of relevant information are alternating was neither realized. This study underlines the complexity of information transfer, mutual communication and the learning of new practices. Besides the information and measurable number people also need personal experiences and interesting stories, which make them to understand the meaning of information in their own lives. Particularly important this is for thechildren, who are studying for to be the future decision-makers of food system; in production as well as the in consumption of food. Numbers will be useful tools of management as soon there exists the awareness of the direction, where to strive for.
Resumo:
Sosiaali- ja terveysministeriön 2006 julkaiseman vanhustyön ja geriatrisen lääkehoidon kehittämistä koskevan selvityksen yhtenä tärkeänä huolenaiheena oli iäkkäiden lääkehoidon useat epäkohdat, kuten iäkkäitä hoitavien hoitajien lääkeosaamiseen liittyvät puutteet ja ongelmat. Yksi keino parantaa iäkkäitä hoitavien eri tahojen lääkehoito-osaamista on täydennyskoulutus, johon kaikilla sosiaali- ja terveydenhuollon ammattiryhmillä on oikeus ja velvollisuus. Täydennyskoulutuksella pystytään myös kehittämään organisaatioiden toimintaa ja tuottamaan uusia, parempia palveluita. Tutkimuksessa selvitettiin Lohjan, Siuntion, Inkoon ja Karjalohjan muodostaman sosiaali- ja terveydenhuollon yhteistoiminta-alueen LOSTin kotihoidon yksiköiden iäkkäiden lääkehoitoihin liittyviä koulutustarpeita. Tämän tutkimuksen avulla syvennettiin samalle tutkimusryhmälle tehdyn kyselytutkimuksen tuloksia. Tutkimusaineistona käytettiin LOST-alueen kotihoidon yksiköiden hoitajille (n=150) farmaseutin lopputyönä tehtyä kyselyaineistoa sekä työntekijöille (n=6) ja esimiehille (n=6) tehtyjä erillisiä ryhmäkeskusteluja. Lisäksi näkökulman laajentamiseksi ja moniammatillisuuden korostamiseksi aineistona käytettiin kotihoidon asiakkaita hoitavien lääkärien (n=4) teemahaastatteluja. Kyselyaineistosta analysoitiin erikseen sairaanhoitajien, lähihoitajien ja kodinhoitajien koulutustarpeet. Samat asiat nousivat esille kunkin ammattiryhmän tuloksissa. Tärkeimpinä lääkehoito-osaamiseen liittyvinä teoreettisina koulutettavina asioina kyselystä nousivat esille iäkkäiden farmakokinetiikka ja lääkkeiden käyttöön liittyvät erityispiirteet, lääkkeiden vaikutukset, lääkkeiden haittavaikutukset sekä lääkkeiden yhteisvaikutukset ja yhteensopivuus. Lisäksi teoreettisista taidoista nousi hoitotyön etiikkaan liittyvät tarkkuus ja huolellisuus työssä. Käytännön taidoista tärkeimpinä koulutettavina aiheina kyselystä nousivat asiakkaiden lääkehoidon ja voinnin seuranta, lääkkeiden jakaminen sekä lääkkeiden annosteluun liittyen se, että annostellaan oikeaa lääkettä ja vahvuutta, oikea annos ja oikeaan aikaan sekä oikeat antotavat. Ryhmäkeskusteluista ja lääkärien teemahaastatteluista haettiin syvempää ymmärrystä kyselyn tuloksiin. Yksi tärkeimmistä tämän laadullisen tutkimuksen löydöksistä oli kotihoidon yhteistyöhön liittyvät epäkohdat. Lääkehoitojen toteuttamista ja seurantaa voitaisiin tulosten perusteella parantaa lääkärien ja kotihoidon hoitajien yhteisellä koulutuksella. Tärkeimpiä sairauksia tai oireita, joihin hoitajat toivoisivat yhteisiä toimintakäytäntöjä, ovat diabetes, sydän- ja verisuonisairaudet, kipu, muistisairaudet sekä psyykensairaudet. Lisäksi koulutusaiheiksi tutkimuksesta nousivat iäkkäiden lääkehoidon erityispiirteet, lääkkeiden antoreitit ja lääkemuodot. Kyselyn sekä ryhmäkeskustelujen ja lääkärien teemahaastattelujen tuloksista tehtiin lopuksi synteesi, jonka lopputuloksena LOST-alueen kotihoidon hoitohenkilöstölle sekä kotihoidon lääkäreille koottiin yhteinen tarvelähtöinen täydennyskoulutussuunnitelma. Suunnitelma tehtiin aineistosta nousseiden koulutusaiheiden pohjalta, eikä siihen lisätty aiheita tutkimuksen ulkopuolelta.
Resumo:
Tutkielma käsittelee Sjögrenin syndroomaa sairastavien yhdistystoiminnan muotoutumista. Yhdistystoimintaan ryhtymiseen liittyen tarkastellaan kollektiivisen identiteetin rakentumista, yhdistyksen käytännön toiminta-arkea ja suhdetta asiantuntijoihin. Teoreettisena taustana yhdistystoiminnan järjestymisen tarkastelulle toimivat terveyssosiologiset ja sosiaalisten liikkeiden tutkimuksen erittelyt oma-apuryhmien, yhdistysten ja sosiaalisten liikkeiden syntymisen reunaehdoista. Tutkielman aineistoja ovat sairastajien kirjoittamat elämäkerrat, yhdistystoimijoiden haastattelut sekä potilasyhdistyksen jäsenlehden vuosikerrat 2006 - 2009 ja yhdistysdokumentit. Aineistot on eritelty teorialähtöisesti identiteetin, toiminta-arjen ja poliittisen kenttien avulla. Sosiaalisten liikkeiden teorian mukaan (della Porta & Diani 2006) liikkeen syntyyn kuuluu keskeisenä konfliktin elementti, jossa sosiaalinen liike syntyy yhteiskunnallisten ryhmien välisestä epätasa-arvotilanteesta. Mallin mukaan epätasa-arvoisessa asemassa olevien ryhmien jäsenten on löydettävä toisensa, tunnistettava yhteinen ongelmansa ja muotoiltava siihen vastaukset. Tutkielmassa osoitetaan, että potilasyhdistykset ja potilasliike hallinnoi ja ohjaa konfliktia käytännön toimintansa ja jäsenetunsa nimissä. Yhdistysten suhteet asiantuntijoihin takaavat yhdistystoiminnan mielekkyyden, tiedon välittämisen tehokkuuden sekä parantavat sosiaalisen liikkeen mahdollisuuksia vaikuttaa sairastajien asemaan.
Resumo:
Tämä tutkielma keskittyy julkisen kaupunkitilan kontrollin eri muotoihin. Ihmiset käyttävät kaupunkitilaa eri tavoin ja eri tarkoituksiin. Tilan sallitut ja kielletyt käyttömuodot ovat aina erilaisten toiveiden yhteensovittamista: yhteisen neuvottelun tulos. Tilaa myös kontrolloidaan vastaamaan erilaisia toiveita ja odotuksia. Tutkielmassa julkisen tilan kontrollin muodot on jaettu kolmeen: tilan fyysinen muokkaaminen, tilan valvonta ja asenteisiin vaikuttaminen esimerkiksi politiikkaohjelmilla. Tärkeimpänä kiinnostuksen kohteena on tilanne, jossa jokin toiminta kielletään kokonaisuudessaan. Tutkielmassa käytetään konkreettisena esimerkkinä yrityksestä kontrolloida tilaa Helsingin kaupungin Stop Töhryille -projektia: kyseessä on tapaustutkimus em. projektista. Projekti toteutettiin vuosina 1998–2008 Helsingin kaupungin rakennusviraston sekä yleisten töiden lautakunnan alaisuudessa. Projektin tavoitteena oli vähentää ja poistaa kaupunkitilassa näkyviä graffiteja. Keinoina tähän oli tekninen siivous, valvonta ja viestintä. Graffitit voidaan nähdä yhtenä keinona vallata tilaa itselle. Tutkimuksen ongelmanasettelun taustalla on pohdinta siitä, kohdistuuko julkisen tilan kontrolli jonkin tietyn toiminnon ei-toivottavuuteen vai kohdistuuko kontrolli tiettyjen toimijoiden ei-toivottavuuteen. Tavoitteena on selvittää, minkälainen tilan kontrolliin tähtäävä ohjelma Stop Töhryille -projekti oli. Tutkimuskysymykset liittyvät siihen, miksi projekti toteutettiin, mihin projektin toimenpiteet kohdistuivat ja miten nollatoleranssi määriteltiin projektissa. Tutkielman teoreettinen viitekehys pohjautuu Jock Youngin määritelmälle nollatoleranssista, nollatoleranssin kritiikille sekä Henri Lefebvren, Don Mitchellin, Andrea Sharkeyn ja Rob Shieldsin kirjoituksiin oikeudesta tilaan. Aineistona käytetään yleisten töiden lautakunnan kokousten esityslista- ja pöytäkirjamateriaalia sekä haastatteluja projektissa mukana olleille tai projektiin vaikuttaneille tahoille (N=4). Analyysin menetelmänä sovelletaan diskurssianalyysiä. Aineiston perusteella voidaan todeta, että projektissa hyödynnettiin laajasti erilaisia kontrollin keinoja. Projektin toimenpiteet keskittyivät alussa enemmän toimintoon (graffitien puhdistamiseen ja ehkäisyyn), mutta viimeisinä vuosina painopiste siirtyi enemmän toimijaan (graffitintekijään). Aineiston analyysissä yhtenä olennaisena toimijaryhmänä esille nousivat nuoret ja nuoriso, jotka mainittiin useaan otteeseen graffitintekijöinä. Tutkielmassa tätä ilmiötä pohditaan Mike Presdeen nuoruuden kriminalisointi -käsitteen sekä Zygmunt Baumanin ulossulkemisen paradigman kautta. Nollatoleranssiretoriikka on löydettävissä projektista kolmella tasolla: ideologisella, toiminnallisella sekä viestinnällisellä. Nollatoleranssia perusteltiin ideologisella tasolla rikottujen ikkunoiden teesillä: pieniä sosiaalisia häiriöitä poistamalla voidaan ehkäistä suuria rikoksia. Tämä perustelu vietiin toiminnalliselle tasolle, jossa häiriökäyttäytyjiä valvottiin ja heille vaadittiin kovia rangaistuksia. Viestinnällä pyrittiin madaltamaan kansalaisten sietokykyä graffiti-ilmiöön ja edesautettiin mahdollisimman laajan kansalais- ja asukasyhteistyön syntymistä. Lisäksi projektissa luotiin aktiivisesti tiedon ja kielen politiikkaa, joissa tuotetaan käsitystä siitä että graffitit lisäävät turvattomuutta ja konstruoidaan sellainen kieli, jossa graffitit nähdään ongelmana.
Resumo:
Tutkielmassa tarkastellaan kuluttajien näkemyksiä ilmastonmuutoksesta ja ilmastovaikutusten seuranta- ja palautejärjestelmän hyväksyttävyydestä kulutuksen ohjauskeinona. 15 kuluttajaa kokeili kuukauden ajan kulutuksen ilmastovaikutusten seuranta- ja palautejärjestelmän demonstraatioversiota ja he osallistuivat kokeilun pohjalta aihepiiriä käsitelleeseen verkkokeskusteluun. Analysoin verkkokeskustelun aineistoa arkisen järkeilyn näkökulmasta tutkien kuluttajien ilmastonmuutokseen ja ympäristövastuullisuuteen liittyvää arkitietoa sekä palvelun hyväksyttävyyteen liittyviä heuristiikkoja. Ilmastonmuutoksen todettiin yleisesti olevan vielä melko abstrakti ja monitulkintainen ilmiö, minkä vuoksi kuluttajilla on vaikeuksia ymmärtää omien valintojensa konkreettista merkitystä ilmastonmuutoksen kannalta. Vaikka tietoa kulutuksen ilmastovaikutuksista on saatavilla paljon, niin erityisesti yritysten tuottama tieto koettiin ristiriitaiseksi ja osin epäluotettavaksi. Kuluttajat myös kritisoivat ilmastonmuutoskeskustelun tarjoamaa kapeaa näkemystä kulutuksen ympäristövaikutuksista. Hiilidioksidipäästöihin keskittymisen sijaan ympäristövaikutuksia tulisi kuluttajien mielestä tarkastella kokonaisuutena, josta ilmastovaikutukset muodostavat vain yhden osan. Tutkimukseen osallistuneiden kuluttajien kulutustottumuksiin ilmastonmuutos vaikutti eriasteisesti. Toisille ilmastonmuutoksesta oli muodostunut keskeinen omaa kulutusta ohjaava normi, kun taas toiset kertoivat pohtivansa ilmastovaikutuksia pääasiassa suurimpien hankintojen kohdalla. Ympäristövastuullisuudessa merkitykselliseksi koettiin tasapainon löytäminen ja henkilökohtainen tunne siitä, että kokee toimivansa oikein. Ilmasto- tai ympäristökysymyksiä punnitaan valinnoissa joustavasti yhdessä muiden tekijöiden kanssa. Vaikka kuluttajilla toisaalta olisi tietoa ja halua ottaa ilmasto- ja ympäristövaikutukset huomioon valinnoissaan, toimintaympäristö rajaa keskeisesti kuluttajien mahdollisuuksia toimia ympäristövastuullisesti. Tutkimus toi esille neljä kuluttajien käyttämää heuristiikkaa heidän pohtiessaan ilmastovaikutusten seuranta- ja palautejärjestelmän hyväksyttävyyden ehtoja ja toimivuutta ohjauskeinona. Ensinnäkin palvelun tulee olla käytettävyydeltään nopea ja vaivaton sekä tarjota tietoa havainnollisessa ja helposti ymmärrettävässä muodossa. Toiseksi palvelun tarjoaman tiedon tulee olla ehdottoman luotettavaa ja kuluttajien valintojen kannalta merkityksellistä siten, että palvelu ottaa huomioon erilaiset kuluttajat ja tiedontarpeet. Kolmanneksi palvelu tulee toteuttaa kokonaisvaltaisesti ja läpinäkyvästi useampien kaupparyhmittymien ja julkisten toimijoiden yhteistyönä. Neljänneksi toteutuksessa tulee huomioda palvelun kannustavuus ja kytkeytyminen muihin ohjauskeinoihin.
Resumo:
Tämän tutkielman tarkoituksena on kuvailla lasten ja nuorten kokemuksia heidän osallistuttuaan perheineen lastensuojelun alkuvaiheen arviointiin eli lastensuojelutarpeen selvitykseen. Tarkastelen tutkielmassa lasten ja nuorten kokemuksia osallisuuden näkökulmasta. Tavoitteena on, että tämä tutkielma kertoisi lastensuojelutarpeen selvityksestä työkäytäntönä ja lisäisi tietoa siitä, miten lastensuojelu on onnistunut tavoitteessaan lisätä lasten ja nuorten osallisuuden kokemuksia ja lapsilähtöisyyttä lastensuojelun työkäytäntöihin ja erityisesti asiakkuuden alkuvaiheen selvitystyöhön. Tutkielmani on laadullinen tutkimus, jonka aineisto on saatu haastattelemalla yhdeksää 10–17-vuotiasta lasta ja nuorta, jotka ovat osallistuneet lastensuojelutarpeen selvitykseen vuosien 2009–2010 aikana. Lastensuojeluasiakkuus oli päättynyt arvioinnin jälkeen neljän nuoren osalta ja viiden nuoren kohdalla oli päädytty jatkamaan asiakkuutta lastensuojelun avohuollossa. Tutkimusaineiston analysoinnissa käytin temaattista sisällönanalyysiä. Thomasin malli osallisuuden ulottuvuuksista auttoi jäsentämään osallisuuden käsitettä ja lasten ja nuorten puhetta. Tutkimusaineistossa osallisuuden kokemuksen osa-alueiksi muodostuivat 1) tiedon saaminen asiakkuuden alkuvaiheesta ja syistä, jotka johtivat lastensuojelutarpeen selvitykseen, 2) kuulluksi tuleminen ja 3) vaikuttamisen mahdollisuus selvitystyön aikana. Useimmat lapset ja nuoret antoivat kiitettävän arvosanan tiedon saannistaan. Kuulluksi tuleminen edellytti mahdollisuutta itsensä ilmaisemiseen ja tuen saamista siihen. Lastensuojeluun kehitetyt osallistavat menetelmät olivat auttaneet oman mielipiteen kertomisessa. Vaikuttamisen mahdollisuus tarkentui mahdollisuudeksi vaikuttaa siihen, ketkä osallistuivat selvitykseen sekä mahdollisuudeksi vaikuttaa selvityksen sisältöön. Vaikuttamisen mahdollisuuteen sisältyi lisäksi mahdollisuus olla osallistumatta. Osallisuuden kokemukseen vaikuttivat myös se, näkyikö nuoren oma mielipide yhteenvetotekstissä ja se, oliko nuori selvillä asiakassuunnitelman tavoitteista. Kuulluksi tuleminen oli vaikuttanut nuorten käsityksiin lastensuojelusta ja muuttanut niitä positiivisemmiksi. Kuulluksi tulemisen ja osallisuuden kokemuksen seurauksena nuoret kokivat pääsääntöisesti hyötyneensä alkuvaiheen interventiosta. Eniten nuoret mainitsivat emotionaalisesti merkittäviä muutoksia, kuten luottamuksen ja yhteisen keskustelun lisääntymisen perheenjäsenten välillä ja hyväksytyksi tulemisen kokemuksia. Selvitykseen osallistumisen koettiin vaikuttaneen sekä lasten ja nuorten omaan käyttäytymiseen että vanhempien asennoitumiseen positiivisella tavalla. Tärkeimmät lähteet: Muukkonen, Tiina & Tulensalo, Hanna (2004): Kohtaavaa lastensuojelua. Möller (2005): Arviosta sanoisin – Tutkimus lastensuojelun asiakkuuden alkuvaiheeseen liittyvän arvioinnin mallintamisesta. Oranen, Mikko (2008): Mitä mieltä? Mitä mieltä? Lasten osallisuus lastensuojelun kehittämisessä.
Resumo:
Participation is located in a living and complex environment. Traditional means of participation are only partially able to meet the new environmental requirements. In need are forms of participation which take into account the new opportunities of the environment and residents expertise. Internet map applications are an important channel of participation which potential is in many respects as unexplored and unutilized. They are commonly in inventory the perspectives, bringing out the concerns of the area, and only little for discussing about solutions. Interpretation is usually made by designer. This study focuses on evaluation and development of Internet map applications in strategic land use planning. Subject matter is dealt from designer and the inhabitants point of view. City Planning Department of Helsinki s Esikau-punkien Renessanssi -project and the associated SoftGIS survey acts as the case study. In the beginning of the study I tried to recognize the new environment in which the Internet map applications are placed. The research question is, what kind of challenges and opportunities the e-participation confronts in information society, and what kind of requirements the environmental creates for development of an application. In chapter three I evaluate how successfully these requirements are met in Esikau-punkien Renessanssi -project. I m trying to examine how the application would look like if the environment and the characteristics of the project are met better. The approach is experimental and I try to find new ways to take advantage of Internet maps. I try not to be too limited to current projects and studies. For example, I try to examine how social media and Web 2.0 opportunities can be utilized, and how the learning and shaping nature of planning may be reached in Internet map environment. In chapter four I have developed a new concept for the Esikaupunkien Renessanssi map application, and made images to visualize its operation in practice. I collect all the data in the research and gather it into a new service. The aim is to create a better application for Esikaupunkien Renessanssi -project, which takes into account the living and complex environment of participation and responds to threats and opportunities arising from it. The presented outcome is in many respects different from the current query. In the new service the role of residents is to interact and learn. The traditional standing of the Internet maps and the position of resident as one-sided information donor are questioned. In the concept, the residents innovate and make interpretations too. Influences are taken from a number of modern applications and for example services that make use of social media. The user experience is intended to be interactive, fast and easy. The idea is that the service keeps you up to date with planning matters, not the other way around. Service guides inhabitants, striving to achieve a deeper knowledge of the project's objectives as well as the dynamics and realities that different individuals experience.
Resumo:
Modernit tieto- ja viestintätekniset sovellukset, kuten tietokonesimulaatiot, tarjoavat uusia mahdollisuuksia opiskelijoiden kaasujen käyttäytymisen ymmärtämisen tukemiseen. Aihe on opiskelijoille monien aikaisempien tutkimusten mukaan usein hyvin vaikea. Kaasujen käyttäytymisen perusteiden ymmärtäminen on edellytys monien muiden kemian ilmiöiden ymmärtämiselle. Opetussuunnitelman perusteissa tulisi painottaa enemmän kaasuja, niiden ominaisuuksia ja niihin liittyviä ilmiöitä jokaisella kemiallisen tiedon kolmesta tasosta. Kolmivaiheisessa kehittämistutkimuksessa kehitettiin tutkimuslähtöisesti tietokonesimulaatioita kaasujen ominaisuuksien ja käyttäytymisen ymmärtämisen tukemiseen kemian lukio-opetuksessa. Tutkimuksessa oli kolme tutkimusongelmaa. Ensimmäiseen tutkimusongelmaan, miten kaasuihin liittyviä asioita käsitellään kemian lukio-opetuksessa Suomessa, etsittiin vastausta tarpeiden kartoituksella. Tarveanalyysissä tutkittiin, miten kaasujen ominaisuuksia ja käyttäytymistä käsitellään lukion kemian ja fysiikan oppikirjoissa. Toiseen tutkimusongelmaan, minkälaiset tietokonesimulaatiot tukevat kaasujen submikroskooppisen tason ominaisuuksien ja käyttäytymisen ymmärtämistä kemian opiskelussa lukiossa, etsittiin vastausta kehitettäessä opetusaineisto. Tutkimuksessa kehitettiin kokoelma kaasujen ominaisuuksia ja käyttäytymistä submikroskooppisella tasolla käsitteleviä simulaatioharjoituksia, jotka voi tehdä Odyssey-ohjelmistolla. Kolmanteen tutkimusongelmaan, miten tutkimuksessa kehitetyt tietokonesimulaatiot tukivat lukio-opiskelijoiden ymmärrystä kaasujen submikroskooppisen tason ominaisuuksista ja käyttäytymisestä, etsittiin vastausta kokeilemalla ja arvioimalla kehitettyä opetusaineistoa. Tutkimusjoukkona oli 17 kemiasta innostunutta lukio-opiskelijaa. He kokeilivat kehitettyjä simulaatioharjoituksia Minustako kemisti? -tutkimuskurssilla kesällä 2006. Arvioinnissa käytettiin kyselytutkimusta ennen kokeilua ja sen jälkeen. Tutkimus osoitti, että tietokonesimulaatiot tukevat kaasujen ymmärtämistä kemian lukio-opetuksessa. Kehitetyt simulaatioharjoitukset muuttivat lukiolaisten virheellisiä käsityksiä tieteen käsitysten mukaisiksi. Odyssey todettiin hyväksi simulointiohjelmistoksi lukion kemian opetukseen. Toistaiseksi tietokonesimulaatioita käytetään kemian opetuksessa hyvin vähän. Tietokonesimulaatioiden käyttöä lukion kemian opetuksessa olisi pyrittävä lisäämään. Päämäärän saavuttamiseksi olisi kehitettävä nykyisiä ja suunniteltava lisää hyviä simulointiohjelmistoja, ja koulutettava opettajia niiden käytössä. Jatkossa tulisi tutkia, miten Odysseyllä voidaan tukea muiden kemian asioiden ymmärtämistä. Olisi hyödyllistä tutkia, tukeeko Odyssey kemian ymmärtämistä myös yliopistotason kemian opiskelussa. Tärkeää olisi myös tutkia erilaisten opetuksen työtapojen merkitystä tietokonesimulaatioilla opiskeltaessa.
Resumo:
Human sport doping control analysis is a complex and challenging task for anti-doping laboratories. The List of Prohibited Substances and Methods, updated annually by World Anti-Doping Agency (WADA), consists of hundreds of chemically and pharmacologically different low and high molecular weight compounds. This poses a considerable challenge for laboratories to analyze for them all in a limited amount of time from a limited sample aliquot. The continuous expansion of the Prohibited List obliges laboratories to keep their analytical methods updated and to research new available methodologies. In this thesis, an accurate mass-based analysis employing liquid chromatography - time-of-flight mass spectrometry (LC-TOFMS) was developed and validated to improve the power of doping control analysis. New analytical methods were developed utilizing the high mass accuracy and high information content obtained by TOFMS to generate comprehensive and generic screening procedures. The suitability of LC-TOFMS for comprehensive screening was demonstrated for the first time in the field with mass accuracies better than 1 mDa. Further attention was given to generic sample preparation, an essential part of screening analysis, to rationalize the whole work flow and minimize the need for several separate sample preparation methods. Utilizing both positive and negative ionization allowed the detection of almost 200 prohibited substances. Automatic data processing produced a Microsoft Excel based report highlighting the entries fulfilling the criteria of the reverse data base search (retention time (RT), mass accuracy, isotope match). The quantitative performance of LC-TOFMS was demonstrated with morphine, codeine and their intact glucuronide conjugates. After a straightforward sample preparation the compounds were analyzed directly without the need for hydrolysis, solvent transfer, evaporation or reconstitution. The hydrophilic interaction technique (HILIC) provided good chromatographic separation, which was critical for the morphine glucuronide isomers. A wide linear range (50-5000 ng/ml) with good precision (RSD<10%) and accuracy (±10%) was obtained, showing comparable or better performance to other methods used. In-source collision-induced dissociation (ISCID) allowed confirmation analysis with three diagnostic ions with a median mass accuracy of 1.08 mDa and repeatable ion ratios fulfilling WADA s identification criteria. The suitability of LC-TOFMS for screening of high molecular weight doping agents was demonstrated with plasma volume expanders (PVE), namely dextran and hydroxyethylstarch (HES). Specificity of the assay was improved, since interfering matrix compounds were removed by size exclusion chromatography (SEC). ISCID produced three characteristic ions with an excellent mean mass accuracy of 0.82 mDa at physiological concentration levels. In summary, by combining TOFMS with a proper sample preparation and chromatographic separation, the technique can be utilized extensively in doping control laboratories for comprehensive screening of chemically different low and high molecular weight compounds, for quantification of threshold substances and even for confirmation. LC-TOFMS rationalized the work flow in doping control laboratories by simplifying the screening scheme, expediting reporting and minimizing the analysis costs. Therefore LC-TOFMS can be exploited widely in doping control, and the need for several separate analysis techniques is reduced.
Resumo:
Tasaikäisen metsän alle muodostuvilla alikasvoksilla on merkitystä puunkorjuun, metsänuudistamisen, näkemä-ja maisema-analyysien sekä biodiversiteetin ja hiilitaseen arvioinnin kannalta. Ilma-aluksista tehtävä laserkeilaus on osoittautunut tehokkaaksi kaukokartoitusmenetelmäksi varttuneiden puustojen mittauksessa. Laserkeilauksen käyttöönotto operatiivisessa metsäsuunnittelussa mahdollistaa aiempaa tarkemman tiedon tuottamisen alikasvoksista, mikäli alikasvoksen ominaisuuksia voidaan tulkita laseraineistoista. Tässä työssä käytettiin tarkasti mitattuja maastokoealoja ja kaikulaserkeilausaineistoja (discrete return LiDAR) usealta vuodelta (1–2 km lentokorkeus, 0,9–9,7 pulssia m-2). Laserkeilausaineistot oli hankittu Optech ALTM3100 ja Leica ALS50-II sensoreilla. Koealat edustavat suomalaisia tasaikäisiä männiköitä eri kehitysvaiheissa. Tutkimuskysymykset olivat: 1) Minkälainen on alikasvoksesta saatu lasersignaali yksittäisen pulssin tasolla ja mitkä tekijät signaaliin vaikuttavat? 2) Mikä on käytännön sovelluksissa hyödynnettävien aluepohjaisten laserpiirteiden selitysvoima alikasvospuuston ominaisuuksien ennustamisessa? Erityisesti haluttiin selvittää, miten laserpulssin energiahäviöt ylempiin latvuskerroksiin vaikuttavat saatuun signaaliin, ja voidaanko laserkaikujen intensiteetille tehdä energiahäviöiden korjaus. Puulajien väliset erot laserkaiun intensiteetissä olivat pieniä ja vaihtelivat keilauksesta toiseen. Intensiteetin käyttömahdollisuudet alikasvoksen puulajin tulkinnassa ovat siten hyvin rajoittuneet. Energiahäviöt ylempiin latvuskerroksiin aiheuttivat alikasvoksesta saatuun lasersignaaliin kohinaa. Energiahäviöiden korjaus tehtiin alikasvoksesta saaduille laserpulssin 2. ja 3. kaiuille. Korjauksen avulla pystyttiin pienentämään kohteen sisäistä intensiteetin hajontaa ja parantamaan kohteiden luokittelutarkkuutta alikasvoskerroksessa. Käytettäessä 2. kaikuja oikeinluokitusprosentti luokituksessa maan ja yleisimmän puulajin välillä oli ennen korjausta 49,2–54,9 % ja korjauksen jälkeen 57,3–62,0 %. Vastaavat kappa-arvot olivat 0,03–0,13 ja 0,10–0,22. Tärkein energiahäviöitä selittävä tekijä oli pulssista saatujen aikaisempien kaikujen intensiteetti, mutta hieman merkitystä oli myös pulssin leikkausgeometrialla ylemmän latvuskerroksen puiden kanssa. Myös 3. kaiuilla luokitustarkkuus parani. Puulajien välillä havaittiin eroja siinä, kuinka herkästi ne tuottavat kaiun laserpulssin osuessa puuhun. Kuusi tuotti kaiun suuremmalla todennäköisyydellä kuin lehtipuut. Erityisen selvä tämä ero oli pulsseilla, joissa oli energiahäviöitä. Laserkaikujen korkeusjakaumapiirteet voivat siten olla riippuvaisia puulajista. Sensorien välillä havaittiin selviä eroja intensiteettijakaumissa, mikä vaikeuttaa eri sensoreilla hankittujen aineistojen yhdistämistä. Myös kaiun todennäköisyydet erosivat jonkin verran sensorien välillä, mikä aiheutti pieniä eroavaisuuksia kaikujen korkeusjakaumiin. Aluepohjaisista laserpiirteistä löydettiin alikasvoksen runkolukua ja keskipituutta hyvin selittäviä piirteitä, kun rajoitettiin tarkastelu yli 1 m pituisiin puihin. Piirteiden selitysvoima oli parempi runkoluvulle kuin keskipituudelle. Selitysvoima ei merkittävästi alentunut pulssitiheyden pienentyessä, mikä on hyvä asia käytännön sovelluksia ajatellen. Lehtipuun osuutta ei pystytty selittämään. Tulosten perusteella kaikulaserkeilausta voi olla mahdollista hyödyntää esimerkiksi ennakkoraivaustarpeen arvioinnissa. Sen sijaan alikasvoksen tarkempi luokittelu (esim. puulajitulkinta) voi olla vaikeaa. Kaikkein pienimpiä alikasvospuita ei pystytä havaitsemaan. Lisää tutkimuksia tarvitaan tulosten yleistämiseksi erilaisiin metsiköihin.
Resumo:
The world of mapping has changed. Earlier, only professional experts were responsible for map production, but today ordinary people without any training or experience can become map-makers. The number of online mapping sites, and the number of volunteer mappers has increased significantly. The development of the technology, such as satellite navigation systems, Web 2.0, broadband Internet connections, and smartphones, have had one of the key roles in enabling the rise of volunteered geographic information (VGI). As opening governmental data to public is a current topic in many countries, the opening of high quality geographical data has a central role in this study. The aim of this study is to investigate how is the quality of spatial data produced by volunteers by comparing it with the map data produced by public authorities, to follow what occurs when spatial data are opened for users, and to get acquainted with the user profile of these volunteer mappers. A central part of this study is OpenStreetMap project (OSM), which aim is to create a map of the entire world by volunteers. Anyone can become an OpenStreetMap contributor, and the data created by the volunteers are free to use for anyone without restricting copyrights or license charges. In this study OpenStreetMap is investigated from two viewpoints. In the first part of the study, the aim was to investigate the quality of volunteered geographic information. A pilot project was implemented by following what occurs when a high-resolution aerial imagery is released freely to the OpenStreetMap contributors. The quality of VGI was investigated by comparing the OSM datasets with the map data of The National Land Survey of Finland (NLS). The quality of OpenStreetMap data was investigated by inspecting the positional accuracy and the completeness of the road datasets, as well as the differences in the attribute datasets between the studied datasets. Also the OSM community was under analysis and the development of the map data of OpenStreetMap was investigated by visual analysis. The aim of the second part of the study was to analyse the user profile of OpenStreetMap contributors, and to investigate how the contributors act when collecting data and editing OpenStreetMap. The aim was also to investigate what motivates users to map and how is the quality of volunteered geographic information envisaged. The second part of the study was implemented by conducting a web inquiry to the OpenStreetMap contributors. The results of the study show that the quality of OpenStreetMap data compared with the data of National Land Survey of Finland can be defined as good. OpenStreetMap differs from the map of National Land Survey especially because of the amount of uncertainty, for example because of the completeness and uniformity of the map are not known. The results of the study reveal that opening spatial data increased notably the amount of the data in the study area, and both the positional accuracy and completeness improved significantly. The study confirms the earlier arguments that only few contributors have created the majority of the data in OpenStreetMap. The inquiry made for the OpenStreetMap users revealed that the data are most often collected by foot or by bicycle using GPS device, or by editing the map with the help of aerial imageries. According to the responses, the users take part to the OpenStreetMap project because they want to make maps better, and want to produce maps, which have information that is up-to-date and cannot be found from any other maps. Almost all of the users exploit the maps by themselves, most popular methods being downloading the map into a navigator or into a mobile device. The users regard the quality of OpenStreetMap as good, especially because of the up-to-dateness and the accuracy of the map.