"Sitähän me ollaan, mitä me syödään" Ammattikuljettajien käsitykset ja mielikuvat terveellisestä ruoasta

Ammattikuljettajien elintavoissa ja terveydessä on parantamisen varaa. Ammattikuljettajien elintapojen taustalla vaikuttavat epäsäännölliset ja pitkät työajat, yötyö ja vähäinen liikunta. Monet ammattikuljettajista ovat ylipainoisia, mikä altistaa sairauksille, kuten diabeteksen, uniapnean, tukija liikuntaelinongelmien synnylle. Kuljetusalan ammattilaisten työ sisältää ominaisuuksia, jotka heikentävät terveellistä ruokailua. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, minkälaisia käsityksiä ammattikuljettajilla on terveellisestä ruoasta ja aterioista ja minkälaisia mielikuvia heillä on terveellisyydestä. Tutkimuksen teoriaosassa terveellisyyden käsityksiä tarkasteltiin aikaisempien tutkimusten pohjalta ja terveellisyyden merkitystä ja ruoan valintaa ohjaavia tekijöitä selvitettiin terveyskäyttäytymiseen sovellettavien mallien kautta. Tutkimusmenetelmänä oli kvalitatiivinen tutkimus. Tutkimusta varten haastateltiin 12 taksiautoilijaa pääkaupunkiseudulta, jotka kuuluivat Työterveyslaitoksen ”Virkeänä ratissa- ruoasta terveyttä tien päälle” hankkeeseen. Haastattelut suoritettiin joulukuussa 2009 ja tammikuussa 2010 ja ne analysoitiin sisällönanalyysillä. Haastateltavat tiedostivat ruoan terveellisyyden tärkeyden hyvin, mutta terveellisyys ei ohjannut ruoan valintaa ensisijaisesti. Haastateltavat tunnistivat epäkohtia omissa ruoan valinnoissaan, mutta kukaan ei sanonut syövänsä pelkästään epäterveellisesti. Työn aikainen ruokailu koettiin hankalana, eikä silloin tarkkailtu ruokailua. Usein vasta terveysongelma herätti miettimään syömistä ja sen vaikutusta omaan terveyteen. Terveellisten ateriavalintojen tekeminen koettiin hankalampana, kuin epäterveellisten. Terveellisyys koettiin suhteellisena käsitteenä. Tärkeimmät terveellisyyteen liitetyt käsitykset olivat oma hyvinvointi, vaihtelua työjaksoon, tankkaus, tunnesidonnaisuus, valinnan vaikeus, taloudellinen uhrautuminen, luopuminen ja epäluulo. Tulosten mukaan kehittämistarpeita olisi etenkin työaikaisen ruokailun mahdollisuuksien parantamisessa, jossa tienvarsiateriapalveluilla on tärkeä rooli terveellisempien tuotteiden tarjonnalla asiakkailleen. Aineiston mukaan kysyntää olisi pienemmille annoksille, keitoille ja puuroille, joiden saatavuus koettiin etenkin yöaikaan heikoksi.

Hirsitaloteollisuuden kehityshaasteet

Pientalobarometri 2/2008 ennustaa omakotitalorakentamisen jatkavan laskuaan rakentamiskustannusten kasvamisesta, kaavoituksesta, tonttitarjonnasta ja talouden tilasta johtuen. Kustannusten odotetaan edelleen nousevan mm. energia­tehokkuuden kohentumisen myötä. Työ- ja elinkeinoministeriön Puutalojen ja rakennuspuusepäntuotteiden valmistus –toimialaraportissa 2008 oletetaan myös, että lämmöneristysvaatimukset ovat saattaneet lisätä massiivihirsitalojen kysyntää, koska uusien määräysten voimaantulon jälkeen niitä ei mahdollisesti enää tehdä. Kehityksen voidaan olettaa johtavan rakennusten koon ja varustetason järkevöittämiseen. Oma­koti­talorakentamisen tarpeeksi pientalobarometri laskee 20 000 asuntoaloitusta, mutta toimialaraportissa määrän arvioidaan vuonna 2008 jäävän 12 500 oma­kotitalon aloitukseen. Avaimet käteen –rakentaminen on kasvusuunnassa ja talo­paketit ovat kehittymässä selvemmiksi rakennusosakokonaisuuksiksi. Pientalobarometri kertoo suomalaisten toivovan yksilöllisyyttä. Talotehtaiden toimituksista yksilöllisiä suunnitteluratkaisuja on kolmannes ja tyyppimuunnoksia puolet. Valmisosatalojen osuus asunnoista on noin 68 % ja teollisen hirren osuus valmisosatalojen markkinoista on nyt kutakuinkin samoissa 10 % lukemissa kuin 20 vuotta sitten. Korkeimmillaan teollisen hirren osuus valmisosataloista kävi 17 % tasolla kymmenen vuotta sitten, vuosina 1995 ja 1996. Siporex-, betoni,- tiili- ja harkkotalojen osuus on noussut kahdessakymmenessä vuodessa 4 %:sta 12 %:iin ja precut-talojen osuus 2 %:sta 16 %:iin, kun taas puuelementtien osuus on laskenut 85 %:sta 62 %:iin. Talopaketin keskimääräinen kuluttajahinta on Toimialaraportin mukaan noin 83 000 euroa ja niitä valmistuu vuodessa alle 10 000. Talopakettimarkkinat ovat Pientalobarometrin mukaan vuonna 2008 hieman laskeneet vuosien 2006 ja 2007 huippulukemista alle 800 miljoonan euron. Teollisten hirsivalmistajien liikevaihto laski myös vuodesta 2007 alle 350 miljoonan. Toimialaraportin mukaan puutalojen valmistus työllistää vajaa 4000 henkeä 251 toimipaikassa (2006). Alan liikevaihto vuonna 2006 oli 812 miljoonaa euroa ja viennin arvo 178 miljoonaa euroa. Viennin kasvun todettiin riippuvan hirsitaloteollisuudesta. Viennin kannalta tärkeitä alueita ovat Keski-Eurooppa, Venäjä, Japani ja Pohjoismaat. Puutalojen vienti on Toimialaraportin mukaan kohonnut 90-luvun alun noin 30 miljoonasta yli 200 miljoonaan euroon, josta hirsitalojen viennin arvo ylittää 160 miljoonaa. Tutkimus- ja kehittämiskuluiksi arvioidaan puutalon valmistajilla 0–2 % tuotannon arvosta. Puutalojen mediaanikäyttökate oli Toimialaraportin mukaan vuonna 2006 noin 6 % kun teollisuuden vastaava luku on 10 %. Finnveran tilastointi hirsitalojen kustannusrakenteesta ja kannattavuudesta ei poikkea tästä, vaan hirsitalojen käyttökatteeksi ilmoitetaan 6,4 % ja kokonaistulokseksi 3,4 % vuonna 2007. Toimialaraportin mukaan teollisuuden omavaraisuusaste on noin 43 % kun taas puutaloteollisuuden omavaraisuusaste jää 26,5 %:iin ja hirsitalojen Finnveran mukaan 27,7 %:iin. Hirsitaloja valmistaa Toimialaraportin mukaan noin 150 yritystä. Alan kahden suurimman yrityksen osuus on lähes puolet koko alan liikevaihdosta.

Pajala–Kolarin ja Soklin kaivoshankkeisiin liittyvien rautatie- ja tieinvestointien ja Kemin satamainvestointien aluetaloudelliset vaikutukset

Lappiin suunnitteilla olevat Pajala–Kolarin rauta- ja Soklin fosforikaivos ovat megaluokan hankkeita. Kaivosten rakentaminen ei voi kuitenkaan toteutua jos niiden tarvitsemia rautatie-, satama- ja tieinvestointeja ei voida toteuttaa. Tutkimuksen tavoitteena oli arvioida näiden väyläinvestointien aluetaloudellisia vaikutuksia. Tutkimus on jatkoa Ruraliassa juuri valmistuneelle yhdeksää Pohjois- ja Itä-Suomen kaivoshanketta koskevalle tutkimukselle, jossa keskitytään itse kaivosinvestointien vaikutuksiin. Tutkimuksen on rahoittanut Liikenne- ja viestintäministeriö yhdessä Työ- ja elinkeinoministeriön kanssa. Työvälineenä oli Ruraliassa kehitetty RegFinDyn-aluemalli. Simuloinnit suoritettiin vuosille 2008–2030 ja raportoitiin Lapin seutukuntien tasolla. Tulosten mukaan kaikki, mutta erityisesti mittavat rautatieinvestoinnit olisivat merkittäviä seutukuntien taloudelliselle kasvulle. Äkäsjoki–Ajos radan rakentaminen auttaisi Tunturi-Lapin, Torniolaakson ja Kemi–Tornion seutukuntia taantuman yli. Taloudellinen kasvu voisi lisääntyä läntisen Lapin seutukunnissa yhteensä 0,6–2,2% vuoteen 2011 ja yhteensä 1,3–4,3% vuoteen 2016 mennessä. Tämä olisi keskimäärin 0,1–0,5% vuodessa. Soklin kaivoksen tapauksessa Kemijärvi–Kelloselkä–Sokli rautatien vaikutukset Itä- ja Pohjois-Lapin seutukuntiin olisivat merkittäviä. Investointien edetessä Itä-Lapin seutukunnan taloudellinen kasvu voisi vahvistua kumulatiivisesti tarkasteltuna 8,3% vuoteen 2013 mennessä. Vuosikeskiarvona tämä olisi 2,8%. Radan vaikutus Pohjois-Lapin taloudelliseen kasvuun olisi pienempi, vuoteen 2014 mennessä yhteensä 3% eli keskimäärin 0,8% vuodessa. Väyläinvestointien työllisyysvaikutukset olisivat myönteisiä. Pajala–Kolarin kaivoksen rautatieinvestoinnit toisivat läntiseen Lappiin uusia työpaikkoja vuoteen 2015 mennessä yhteensä 418. Tästä Tunturi-Lapin osuus olisi 147, Torniolaakson 114 ja Kemi–Tornion seutukunnan 157. Vastaavat vuosikeskiarvot olisivat 52, 18, 14 ja 20. Soklin kaivoksen rautatieinvestoinnit toisivat jonkun verran enemmän uusia työpaikkoja Pajala–Kolariin verrattuna koska investoinnit olisivat suuremmat. Radan rakentaminen voisi tuoda Itä-Lappiin yhteensä 506 uutta työpaikkaa vuoden 2013 loppuun mennessä. Pohjois-Lapin työllisyys voisi lisääntyä 153 uudella työpaikalla. Yhteensä voisi siten syntyä 660 uutta työpaikkaa. Vastaavat vuosikeskiarvot olisivat 169, 51, 220 uutta työpaikkaa. Kun kaivoksia tarkastellaan yhdessä, työllisyysvaikutukset olisivat suurimmat vuonna 2015, jonka loppuun mennessä väyläinvestoinnit voisivat luoda yhteensä 1288 uutta työpaikkaa. Vastaava vuosikeskiarvo olisi 161. Taloudellisen kasvun ohella työllisyystulokset korostavat analysoitujen väyläinvestointien myönteistä aluetaloudellista merkitystä. Ruralia-instituutin arvioinnin perusteella molempien kaivosten rautatie-, satama- ja tieinvestoinnit olisivat toteuttamiskelpoisia aluetaloudellisin perustein. Ne lisäisivät tuotantoa, työllisyyttä, tuloja, kulutusta ja verotuloja useissa Lapin seutukunnissa.

Suomen kaivosalan aluetaloudelliset vaikutukset elinkeinorakenteeseen ja työllisyyteen

Tutkimuksen kohteena oli Suomen kaivosala. Tavoitteena oli analysoida yhdeksän vasta käynnistyneen tai valmisteilla olevan kaivoksen aluetaloudelliset vaikutukset elinkeinorakenteeseen ja työllisyyteen. Tutkimukseen valitut kaivoshankkeet olivat Kevitsa, Kylylahti, Laivakangas, Länttä, Pajala–Kolari, Pampalo, Sokli, Suurikuusikko ja Talvivaara. Aluetaloudelliset vaikutukset laskettiin kaivosten vaatimiin investointeihin ja tulevaan liikevaihtoon perustuen. Laskelmat tehtiin Ruralia-instituutissa kehitetyllä CGE RegFinDyn -aluemallilla periodille 2007–2020. Tulokset sisältävät aluetalouden täyden sopeutumisen ja kerroinvaikutukset. Tutkimuksen rahoittaja on Työ- ja elinkeinoministeriö. Kaivoksen investointi- eli rakentamisvaihe on kiihkeä, mutta suhteellisen lyhytaikainen. Toimintavaihe on puolestaan vakaa ja pitkäaikainen riippuen metallien maailmanmarkkinahintojen kehityksestä. Vaiheet voivat olla limittäisiä kuten Pajala–Kolarin ja Talvivaaran tapauksessa tai peräkkäisiä kuten Soklissa. Tulosten mukaan limittäisyys on aluetaloudellisen vaikuttavuuden kannalta parempi vaihtoehto. Kaivoksen rakentaminen ja kasvava malmin tuotanto luovat työllisyyttä ja kulutusmahdollisuuksia yhtä aikaa, jolloin vaiheiden yhteinen aluetaloudellinen vaikutus muodostuu suuremmaksi. Peräkkäisessä tapauksessa uuden tulovirran muodostuminen on selvästi tasaisempaa. Molemmissa tapauksissa työtulot jäävät toimintavaiheessa omaan maakuntaan. Ongelmaksi alueen kannalta muodostuu, kuinka saada ainakin osa pääomatuloista jäämään aluetta hyödyttämään. Tulosten perusteella kaivoshankkeista erottuu selvästi kolme taloudellisen kasvun kannalta vaikuttavinta: Pajala–Kolari, Sokli ja Talvivaara. Näiden kumulatiivinen pitkän tähtäimen vaikutus talouskasvuun olisi 1–3 prosenttia yli sijaintimaakuntiensa ennakoidun normaalikehityksen. Toinen ryhmä olisi Kevitsa ja Kylylahti, joiden vaikuttavuus olisi tasoa 0.7 prosenttia. Pampalo, Suurikuusikko, Laivakangas ja Länttä lisäisivät talouskasvua pitkällä tähtäimellä kumulatiivisesti tarkasteltuna 0.1–0.3 prosenttia yli maakuntiensa ennakoidun normaalikehityksen. Kaivokset loisivat huomattavan määrän uusia työmahdollisuuksia. Pajala–Kolarin ja Soklin kaivoshankkeissa suurimman työvoimatarpeen aikana vuonna 2014 työllisyys olisi parantunut viiden vuoden aikana yhteensä 4600–6000 henkilötyövuodella normaalikehitykseen verrattuna. Talvivaaran kaivoksella työllisyysvaikutuksen huippuvuosi on jo 2010, jolloin kaivos olisi luonut neljän vuoden aikana yhteensä 6000 uutta työpaikkaa. Kevitsan, Kylylahden ja Suurikuusikon kohdalla vastaavat korkeimmat kumulatiiviset luvut olisivat 1300, 1000 ja 800. Muiden hankkeiden vastaava työllisyysvaikutus olisi pienempi ja vaihtelisi 60–250 henkilötyövuoden välillä. Vuositasolla työvoimatarpeet olisivat Pajala–Kolarin ja Soklin tapauksessa keskimäärin 900–1200 ja Talvivaarassa 1200. Kaivoshankkeiden vaikutus elinkeinorakenteeseen näkyisi eri toimialojen tuotannon muutosten kautta. Kaivoksilla olisi luonnollisesti suora ja suuri vaikutus mineraalien kaivuuseen. Myös rakentamisen toimialaan kaivosten vaikutus olisi erittäin merkittävä, mutta väliaikainen ja rajoittuisi investointivaiheeseen. Rakentamisen ja mineraalien kaivuun tuotannon kasvu heijastuisivat muille aloille. Tuotanto nousisi muun muassa ei-metallisten mineraalituotteiden valmistuksen, koneiden ja laitteiden valmistuksen ja kuljetuksen, varastoinnin ja tietoliikenteen toimialoilla. Yleinen elintaso nousisi, jolloin palvelutoimialoista koulutus ja terveydenhuolto- ja sosiaalipalvelut vahvistuisivat. Kaivosten vuoksi resursseja luovuttamaan joutuvia toimialoja olisi useita ja ne olisivat pääasiassa samoja kaivoksesta ja maakunnasta riippumatta. Pitkällä tähtäimellä tuotanto laskisi alkutuotannossa kuten myös metallien jalostuksen ja metallituotteiden, elintarvikkeiden, tekstiilien, massan ja paperin sekä puutavaran ja puutuotteiden valmistuksen toimialoilla. Kaivosalan voimakas kasvu Pohjois- ja Itä-Suomessa ei ratkaisisi kokonaan maakuntien taloudellisia ongelmia. Hankkeet tukisivat kuitenkin merkittävästi taantumasta nousua. Lisäksi suotuisa talouskehitys syntyisi käytännössä seutukunta- ja työssäkäyntialueilla eli maakuntaa pienemmissä aluetalouden yksiköissä, jolloin vaikutukset olisivat paljon vahvemmat. Kaivosalasta on mahdollisuus kehittyä pysyvä uusi toimiala tarkastelluissa viidessä maakunnassa, mikäli metallien hinnat eivät vaihtele liikaa.

Ammatillisten opettajien tieto- ja viestintätekniikan opetuskäytön intentionaalisuutta selittävät tekijät

Intention-based models have been one of the main theoretical orientations in the research on the implementation of information and communication technology (ICT). According to these models, actual behavior can be predicted from the intention towards the behavior. If the level of intention to use technology is high, the probability of actual usage of ICT increases. The purpose of this study was to find out which factors explain vocational teachers intention to use ICT in their teaching. In addition, teachers of media and information sciences and teachers of welfare and health were compared. The study also explored how regularly ICT was applied by teachers and how strong their intention to apply the technology was. This Master s thesis is a quantitative study and the data was collected using an Email survey and Eform. The instruments were based on a decomposed theory of planned behavior. The research group consisted of 22 schools of media and information sciences and 20 schools of welfare and health. The data consisted of 231 vocational teachers: 57 teachers worked with media and information sciences and 174 with welfare and health. The data was analyzed using Mann-Whitney U-test, factor analysis and regression analysis. In addition, categorized results were compared with previous study. In this study, the intention to use ICT in teaching was explained by the teachers attitudes and skills and the attitudes of their work community. However, the environment in which ICT was used, i.e., the technical environment, economical resources and time, did not explain the intention. The results did not directly support any of the intention-based models, but they could be interpreted as congruent with the technology acceptance model. The majority of the teachers used ICT at least weekly. They had a strong intention to continue to do that in the future. The study also revealed that there were more teachers who had a critical attitude towards ICT among the teachers of welfare and health. According to the results of this study, it is not possible to state that ICT would not suit any one profession because in every group with teachers with a critical attitude towards ICT there were also teachers with a positive attitude.

European Union and the developing nations' external debt : EU-15's debt policy, 1960–2008

This Master's Thesis defines the debt policy of the current European Union Member States towards the developing nations. Since no official policy for debt exists in the EU, it is defined to include debt practices (loans and debt relief in development cooperation) and debt within the EU development policy framework. This study (1) describes how the issue of external debt appears in the development policy framework, (2) compares EU Member States' given loans and debt relief to grants for the developing nations (1960s to the 2000s), and (3) measures the current orientation in ODA of each EU Member State between grant aid and loan aid using the Grant-Loan Index (GLI). Theoretical aspects include reasons for selecting between loans (Bouchet 1987) and grants (Odedokun 2004, O'Brien and Williams 2007), policy context of the EU (Van Reisen 2007) and the meaning of external debt in the set-up between the North and the South. In terms of history, the events and impact of the colonial period (where loans have originated) are overviewed and compared in light of today's policies. Development assistance statistics are derived from the OECD DAC statistics portal and EU development policy framework documents from the EU portal. Methodologically, the structure of this study is from policy analysis (Barrien 1999, Hill 2008, Berndtson 2008), but it has been modified to fit the needs of studying a non-official policy. EU Member States are divided into three groups by Carbone (2007a), the Big-3, Northern and Southern donors, based on common development assistance characteristics. The Grant-Loan Index is used to compare Carbone's model, which measures quality of aid, to the GLI measuring the structure of aid. Results indicate that EU- 15 countries (active in debt practices) differ in terms of timing, stability and equality of debt practices in the long-term (1960s to the 2000s). In terms of current practices, (2000-2008), it is noted that there lies a disparity between the actual practices and the way in which external debt is represented in the development policy framework, although debt practices form a relevant portion of total ODA practices for many EU-15 Member States, the issue itself plays a minor role in development policy documents. Carbone’s group division applies well to the Grant – Loan Index’s results, indicating that countries with similar development policy behaviour have similarities in debt policy behaviour, with one exception: Greece. On the basis of this study, it is concluded that EU development policy framework content in terms of external debt and debt practices are not congruent. The understanding of this disparity between the policy outline and differences in long-term practices is relevant in both, reaching the UN’s Millennium Development Goals, and in the actual process of developing development aid.

The Path to a Porous Semiconductor Multilayer

Thin films are the basis of much of recent technological advance, ranging from coatings with mechanical or optical benefits to platforms for nanoscale electronics. In the latter, semiconductors have been the norm ever since silicon became the main construction material for a multitude of electronical components. The array of characteristics of silicon-based systems can be widened by manipulating the structure of the thin films at the nanoscale - for instance, by making them porous. The different characteristics of different films can then to some extent be combined by simple superposition. Thin films can be manufactured using many different methods. One emerging field is cluster beam deposition, where aggregates of hundreds or thousands of atoms are deposited one by one to form a layer, the characteristics of which depend on the parameters of deposition. One critical parameter is deposition energy, which dictates how porous, if at all, the layer becomes. Other parameters, such as sputtering rate and aggregation conditions, have an effect on the size and consistency of the individual clusters. Understanding nanoscale processes, which cannot be observed experimentally, is fundamental to optimizing experimental techniques and inventing new possibilities for advances at this scale. Atomistic computer simulations offer a window to the world of nanometers and nanoseconds in a way unparalleled by the most accurate of microscopes. Transmission electron microscope image simulations can then bridge this gap by providing a tangible link between the simulated and the experimental. In this thesis, the entire process of cluster beam deposition is explored using molecular dynamics and image simulations. The process begins with the formation of the clusters, which is investigated for Si/Ge in an Ar atmosphere. The structure of the clusters is optimized to bring it as close to the experimental ideal as possible. Then, clusters are deposited, one by one, onto a substrate, until a sufficiently thick layer has been produced. Finally, the concept is expanded by further deposition with different parameters, resulting in multiple superimposed layers of different porosities. This work demonstrates how the aggregation of clusters is not entirely understood within the scope of the approximations used in the simulations; yet, it is also shown how the continued deposition of clusters with a varying deposition energy can lead to a novel kind of nanostructured thin film: a multielemental porous multilayer. According to theory, these new structures have characteristics that can be tailored for a variety of applications, with precision heretofore unseen in conventional multilayer manufacture.

"Ni sit mä tajusin, et on muitakin kuin minä" : Suomenuskoisten sosiaalinen identiteetti

Työ on uskontososiologian tutkimusalaan lukeutuva laadullinen tapaustutkimus, joka perustuu argumentatiiviseen haastatteluaineistoon ja sosiaalisen identiteetin teoriaan. Tutkimuskysymys liittyy sosiaalisen identiteettiin. Miten suomenuskoinen hahmottaa oman yhteisönsä ja sen jäsenyyden? Mitä merkitystä yhteisöllä on suomenuskoiselle? Tutkimuksen aihepiiri on suomalainen uuspakanuus ja sen eräs suuntaus, suomenusko. Työn eräänä tarkoituksena on määritellä suomenuskon käsitettä ja sijoittaa suomenuskoinen suuntaus nykyajan suomalaisen uuspakanuuden kentälle. Hypoteesin mukaan suomenusko on uusiin uskontoihin lukeutuva uuspakanallinen liike. Se kuuluu ásatrún tavoin etnopakanuuden luokkaan, eli kansallisista muinaisperinteistä inspiraationsa ammentaviin suuntauksiin. Suomenuskolle on omalaatuista esikristillisten suomalaisten uskontoperinteiden sekä suomalaisen kansanuskon korostaminen lähteinä. Suomenuskon muut ominaispiirteet vastaavat tyypillistä uuspakanuutta: Luonnon ja perinteiden kunnioitus sekä epädogmaattisuus ja tasavertaisuus ovat keskeisiä arvoja. Työ tehtiin puolistrukturoituna haastattelututkimuksena. Seitsemää suomenuskoista haastateltiin laadullisen asennetutkimuksen menetelmän mukaisesti. Menetelmä on uudehko ja kiinnostava. Se perustuu argumentatiivisen haastatteluaineiston tuottamiseen väittämäkorttien avulla. Analyysissä haastatteluaineistosta paikannetaan asenteita, eli subjektin ilmaisemaa jonkin kohteen arvottamista. Asenteista pyrittiin löytämään ulkoryhmiin kohdistuvia vertailuja ja retorisia erottautumisia. Työn teoreettisena tukirankana on Henri Tajfelin ja John C. Turnerin kehittämä sosiaalisen identiteetin teoria. Teorian mukaan sosiaalista identiteettiä on mahdollista tutkia ainoastaan sosiaalisten ryhmien keskinäisen vertailun asetelmassa. Omia sisäryhmiä vertaillaan aina ulkoryhmiin siten, että oma ryhmä näyttäytyy voittajana. Tämä takaa yksilölle myönteisen omanarvontunnon. Karmela Liebkindin mukaan vähemmistöryhmät vertailevat itseään valtakulttuurin enemmistöryhmiin. Heikki Pesosen ja Elina Huhdan mukaan vähemmistöuskonnot pyrkivät oikeuttamaan omaa uskontoaan tekemällä omalle ryhmälle suotuisia vertailuja. Tutkimuksessa havaittiin haastateltavien tekemiä retorisia erottautumisia ulkoryhmistä sekä heidän ilmaisemiaan asenteita, jotka liittyvät suomenuskoisten sisäryhmän dynamiikkaan. Tulosten perusteella haastatellut suomenuskoiset erottautuvat ryhmänä muusta uuspakanuudesta ja vielä selvemmin New Agesta ja satanismista, jotka eivät ole uuspakanuutta. Lisäksi haastateltavat korostavat eroa dogmaattisiin valtauskontoihin, varsinkin evankelis-luterilaisen valtionkirkon enemmistöryhmään. Suomenuskoisten yhteisöön liittymisen prosessin havaittiin muistuttavan sosiaalista itsekategorisointia yhteisön jäsenyydessä ratkaiseva tekijä on oman jäsenyyden tajuaminen itse. Teorian mukaan tämä johtaa sosiaalisen identiteetin muodostumiseen ja siten ryhmäkäyttäytymiseen. Haastateltavilla oli havaittavissa vahva sosiaalinen identiteetti. Uuspakanuuden kenttään suhteutettuna se oli poikkeuksellisen yhtenäinen. Lisäksi selvisi, että suomenuskoiset suunnittelevat uskonnolliseksi yhdyskunnaksi rekisteröitymistä.

Savua ilmassa - Tupakoinnin paikka ammattiin opiskelevien elämässä

Tutkielman tarkoituksena on selvittää tupakoinnin sosiaalista ja kulttuurista paikkaa nuorisoasteen ammattiin opiskelevien elämässä. Tutkielmassa tarkastellaan miten tupakointi näkyy ammattiin opiskelevien arjessa ja minkälainen on heitä ympäröivä tupakointikulttuuri. Tutkielmassa myös kartoitetaan niitä syitä, jotka saavat ammattiin opiskelevat ensin aloittamaan tupakoinnin ja myöhemmin pitävät heitä siinä kiinni. Tutkimuksen taustalla ovat sosioekonomiset terveyserot. Ammattiin opiskelevista tupakoi päivittäin 40 prosenttia, kun lukiolaisista päivittäin tupakoivia on 12 prosenttia. Ammattiin opiskelevien elämäntavat näyttävät myös muilta osin jokseenkin eriytyneen lukiolaisten elämäntavoista. Erot elämäntavoissa heijastelevat tulevaa terveyttä ja johtavat tulevaisuudessa mahdollisesti sosioekonomisten terveyserojen suurenemiseen. Etenkin ammatillisen koulutuksen suosion noustessa väestöryhmien välisten terveyserojen kaventaminen tulee entistä tärkeämmäksi. Tutkimuksen aineistona käytetään viittä noin tunnin pituista fokusryhmähaastattelua, jotka järjestettiin syksyn 2009 ja kevään 2010 aikana kolmella paikkakunnalla Länsi-, Itä- ja Etelä-Suomessa. Aineiston analyysimenetelmänä on mukailtu teema-analyysi, jossa noudatetaan fokusryhmähaastattelun analysoimisohjeita. Aineistosta nousevan tulkinnan perusteella tupakointi on tärkeässä roolissa monien ammattiin opiskelevien arjessa. Vaikka tupakointia rajoitetaan ammatillisissa oppilaitoksissa yhä enenevissä määrin, nykytilanne tuntuu vielä olevan se, että oppilaitosten tupakointikulttuuri on paikoitellen hyvinkin voimakas. Tupakointiin ei juuri puututa ja opettajat esimerkiksi tupakoivat oppilaiden nähden tai jopa heidän kanssaan. Aineiston perusteella tupakointi on monille ammattiin opiskeleville olennainen osa koulupäivää, vapaa-ajalla tupakoidaan vähemmän. Aineistossa tupakoinnin aloittamisen ja jatkamisen syinä korostuvat sosiaaliset käytännöt. Lopettaminen on vaikeaa, koska tupakoinnista on tullut keskeinen osa arkea ja yhteistä olemista kavereiden kanssa. Se mielletään tavaksi, joka saa positiivisia merkityksiä. Fyysinen riippuvuus tupakasta sen sijaan pääsääntöisesti halutaan kieltää.

Kaksikulttuurisissa perheissä tapahtuva lasten etninen sosialisaatio ja etnisen identiteetin muodostuminen - Diskurssianalyyttinen näkökulma

Tässä tutkielmassa on tarkasteltu sitä, millaisia merkityksiä kaksikulttuuristen perheiden vanhemmat antavat puheessaan perheessä tapahtuvalle lasten etniselle sosialisaatiolle. Tarkastelun kohteena ovat myös ne puheen tavat ja käytännöt, joilla haastateltavat haastattelutilanteessa tekevät ymmärrettäväksi lapsen etniseen sosialisaatioon liittyviä näkökulmia. Koska nämä puheen tavat ovat merkityksellisiä lapsen identiteetin rakentumiselle sosiaalisessa ympäristössä, kiinnostus kohdistuu myös siihen, millaisia erilaisia identiteettejä tämä vanhempien tuottama puhe mahdollistaa lapselle, jolla on kaksikulttuuriset juuret. Aineiston analyysissä hyödynnän diskurssianalyyttistä teoreettismetodologista viitekehystä. Diskurssianalyysin teoreettinen koti on sosiaalisen konstruktionismin traditiossa. Tämän tutkielman kohteena ovat perheet, joissa on edustettuna kaksi etnistä kulttuuria, joista toinen on myös valtakulttuuri. Aineistona toimii viiden kaksikulttuurisen perheen vanhempien teemahaastattelut, jotka on tehty kevään ja syksyn 2010 aikana. Aineiston analyysin ensimmäisessä vaiheessa diskurssianalyyttisiä välineitä käyttämällä oli mahdollista eritellä niitä tapoja, joilla vanhemmat tekevät ymmärrettäväksi etniseen sosialisaatioon liittyviä käytäntöjä, näkökulmia ja sen merkityksiä lapselle. Analyysin lopputuloksena aineistosta oli identifioitavissa kolme tulkintarepertuaaria: kaksikulttuurisuus sosialisaation seurauksena-, vanhemmuuden-, sekä eronteon tulkintarepertuaarit. Tulkintarepertuaarit kuvaavat niitä diskursiivisia keinoja ja suhteellisen pysyviä puheen tapoja, joilla vanhemmat merkityksellistivät ja selittivät kulttuurin siirtoa. Kaksikulttuurisuus sosialisaation seurauksena- tulkintarepertuaariin on identifioitu puhetavat, joissa ei pidetä itsestään selvänä, että molemmat kulttuurit näyttäytyisivät yhtä vahvoina lapsen elämässä. Aktiivisen sosialisaation merkitys näyttäytyy tässä repertuaarissa keskeisenä. Vanhemmuuden tulkintarepertuaariin liittyvissä selonteoissa etnisestä sosialisaatiosta puhutaan vanhemmuuteen kuuluvana, ei siitä erillisenä prosessina. Eronteon tulkintarepertuaarissa sosialisaatiopuhetta tehdään erontekojen kautta. Voimakkaimmin erontekoa käytetään puheessa oman sisäryhmän positiiviseen erottautumiseen liittämällä siihen positiivisia attribuutteja. Analyysin toisessa vaiheessa tarkasteltiin sitä, millaisia identiteettejä vanhemmat puheessa mahdollistavat lapselle. Tämä perustuu diskursiiviseen psykologiaan, joka katsoo, että ihmiset kielenkäytössään puheteoilla rakentavat sekä itseä että toisia. Puheessa rakentuneet potentiaaliset identiteetit osoittivat, että sama tulkintarepertuaari ja myös saman henkilön puhe voi mahdollistaa erilaisia, myös toisilleen vastakkaisia identiteettejä, jotka eri tilanteissa mahdollistuvat.

Kerjääminen ja kaupustelu kielletty. Kerjäämisen vastustaminen Helsingissä 1930-luvun laman aikana ja kontrollin diskurssit.

Opinnäytetyössäni tarkastelen kerjuun kontrollin muotoja Helsingissä 1930-luvun laman aikana. Kontrollitoimenpiteiden lisäksi tutkin kerjuun määrittelemistä ongelmaksi ja ilmiön tuomitsemista. Poimin moniäänisestä diskurssista keskeisiä argumentteja, jotka määrittivät kerjäämistä ja sen kitkemiseksi valittuja keinoja. Diskursseja analysoimalla pyrin paljastamaan sosiaalisiin ongelmiin ja poikkeavuuden kontrolloimiseen liittyneitä pyrkimyksiä ja valtarakenteita. 1930-luvun lama saattoi Suomessa kymmenet tuhannet henkilöt työttömiksi ja köyhäinhoidon varaan. Köyhäinhoidossa ja irtolaishuollossa työnteon rooli oli ensisijainen ja tilannetta pyrittiin lievittämään varatyöjärjestelmin. Kerjuu oli tarkasteluajanjaksolla kielletty vuoden 1879 vaivaishoitoasetuksella. Kerjuu kuitenkin lisääntyi huomattavasti. Maanteillä liikkuvat kulkurit ja ovilla pyytävät kerjäläiset herättivät virkamiesten, papiston ja kansalaisten huomion ja köyhyydestä tuli paitsi sosiaalinen, myös hyvin poliittinen ongelma. Helsingissä poliisi pidätti pahimpina aikoina yhdeksän kertaa enemmän kerjäläisiä kuin normaaliaikana. Useimmiten pidätetyt lähetettiin kotipaikkakunnalleen, heille annettiin köyhäinhoitoviranomaisten varoitus tai heidät alistettiin maaherran kuulusteluihin. Kerjäämisestä myös tuomittiin yleiseen pakkotyöhön. Seurakunnat ryhtyivät valtion työttömyyskomitean sihteerin pyynnöstä organisoimaan pula-ajan avustustoimenpiteitä ja vastustamaan kerjuuta Helsingissä. Vuonna 1931 perustettiin Diakoniakeskus johtamaan tätä työtä. Propagandallaan Diakoniakeskus pyrki lopettamaan almujen antamisen ovilla, keskittämään avustustoimintaa ja saamaan myös yleisöstä kannattavia jäseniä toiminnalleen. Diakoniakeskuksen toiminta perustui hätäapuaseman ja yösuojan ylläpitämiseen ja se asettui yhteistyöhön myös köyhäinhoitoviranomaisten kanssa. Vallitsevissa diskursseissa kerjääminen esitettiin paheksuttavana ja demoralisoivana toimintana ja sen katsottiin kulkevan käsi kädessä valehtelemisen ja rikollisuuden kanssa. Myös viittaukset nälkävuosiin ja sisällissotaan nousivat esiin viranomaisten esittämissä vaatimuksissa kerjäämisen hillitsemiseksi. Diskursseista ja toiminnasta paljastui voimakkaita kerjäläisten seulomiseen ja laitostamiseen tähdänneitä pyrkimyksiä. Sopeutumattomiksi määritellyt yksilöt tuli alistaa holhouksen ja kontrollin alaisiksi, ja heidät tuli siivota arkipäivän yhteiskunnasta jopa pakkotyölaitoksiin. Diakoniakeskus, viranomaiset ja yleisö olivat kaikki osapuolia siinä kerjuun yhteiskunnalle vahingollisena määrittelevässä diskurssissa, joka heijasteli myös ajan henkeä. Diskursseista nousevatkin esiin ajan hengen mukaiset medikalisoituneen moralismin diskurssit sekä vallanpitäjien moraalinen paniikki köyhyyden äärellä. Vuonna 1937 astuivat voimaan uudet huoltolait, jolloin kerjääminen muuttui köyhäinhoidollisesta kysymyksestä järjestyskysymykseksi ja osaksi irtolaisuutta. Kerjuun vähetessä myös Diakoniakeskuksen toiminnan kannattavuus väheni ja se siirsikin propagandansa painopistettä pois kerjäämisen vastustamisesta. Tutkielman lopussa tarkastelen vielä lyhyesti 2000-luvun romanikerjäläisdiskurssia ja sen yhteneväisyyksiä 1930-luvun keskusteluun ja toimenpiteisiin. Keskeisen lähdeaineiston tutkielmalle muodostavat Helsingin seurakuntayhtymän arkistossa säilytettävät Diakoniakeskuksen lentolehtiset, pöytäkirjat, kirjeet ja lehtileikekokoelma, virallisjulkaisut sekä Huoltaja- ja Poliisimies-lehdissä sekä Suomen Kuvalehdessä julkaistu aikalaiskirjallisuus. Muun lähdeaineiston hankkimisessa olen käyttänyt aineistoja huoltoviraston arkistosta, Helsingin poliisilaitoksen arkistosta sekä Helsingin yliopiston kirjaston käsikirjoituskokoelmista.

Vanhustenhoitajan ammatillinen rooli – avain vanhusten hyvinvointiin ja hoitajien työssä jaksamiseen

Suomessa väestön rakenne on muuttumassa ja hoitoa tarvitsevien määrä nousee jatkuvasti. Vanhustenhoito on muuttunut henkisesti ja fyysisesti yhä kuormittavammaksi ja vanhustenhoidon imago huonoksi. Tavoitteita asetetaan, mutta resurssit näiden saavuttamiseen ovat tiukassa. Tutkimuksen keskiössä olivat vanhustenhoitajien kokemukset ammatillisesta roolista. Tutkimuksen teoreettisina tukipilareina toimivat rooliteoria sekä näkemykset tunnetyöstä ja totaalisista laitoksista. Menetelmänä toimi IPA:a, jonka avulla voidaan päästä käsiksi siihen, miten tutkittavat jäsentävät maailmaansa − tässä tapauksessa ammatillista rooliaan vanhustyöntekijöinä. Tutkimuksen aineistona toimivat 8 haastattelua, jotka on kerätty vuonna 2009. Aineistosta nousi päällimmäisenä esiin hoitajan ja asukkaan välinen vuorovaikutus ja se, kuinka hoitajan on oltava ammatillisessa roolissa. Tätä vuorovaikutussuhdetta kuvattiin kaikissa kahdeksassa haastattelussa ja sitä pidettiin ammattitaidon oleellisimpana osana. Ensimmäisellä tutkimuskysymyksellä selvitettiin millaisia rooliodotuksia vanhustenhoitajat asettavat toiminnalleen. Oleellisimmat odotukset rakentuivat sen ympärille, miten vanhuksen kanssa ollaan vuorovaikutuksessa. Tilanteissa hoitajan tulisi osata oikeanlaiset tiukat, mutta toisaalta lempeät otteet, jotta vanhukset eivät passivoituisi. Nämä otteet nähtiin vanhuksen edun mukaisina, sillä ilman jämäkkää hoito-otetta vanhukset saattoivat heittäytyä täysihoitoon ja lakata pitämästä yllä päivittäisiä toimintojaan, kuten hampaiden pesua. Toinen tutkimuskysymys paneutui siihen, kokevatko vanhustenhoitajat roolinmukaisuuden tärkeäksi työssään. Lisäksi perehdyttiin siihen, miksi roolinmukaisuus koetaan tärkeänä. Haastatellut vanhustenhoitajat toivat esiin, että työstä on suoriuduttava tietyllä tavalla. Omista murheista tai mieltymyksistä huolimatta työt piti saada tehtyä. Työhön oltiin tultu vanhuksen edun vuoksi ja se oli pidettävä mielessä koko ajan. Kun hoitajat onnistuivat toimimaan rooliodotusten mukaisesti, säilyi tunnelma osastolla rauhallisena ja lääkkeitä kului vähemmän. Kolmas tutkimuskysymys pureutui siihen, voiko vanhustenhoitaja vapautua ammatillisesta roolistaan työpäivän aikana. Hoitajat kokivat, että roolista vapautuminen oli mahdollista työpäivän aikana, mutta sille annettiin tiukat rajat. Vanhusten nähden hoitajan tuli pysytellä tiukasti roolinmukaisessa odotettavassa käytöksessä. Vanhustenhoitajilla oli selkeästi erilaiset käyttäytymissäännöt niihin tilanteisiin kun oltiin osastolla potilaiden näkyvillä kuin niihin tilanteisiin joissa oltiin yksin tai kollegoiden kanssa. Tässä voidaan nähdä selkeä yhteys Goffmanin rooliteoriaan, jossa hän tuo esiin, että esityksissä on näyttämö ja takatila. Vanhainkodin tapauksessa näyttämö on osasto, jossa vanhukset ja omaiset seuraavat hoitajien toimintaa. Takatiloina sen sijaan toimivat hoitajien omat työhuoneet, taukotilat ja henkilökunnan wc, jossa työnaamio voitiin riisua hetkellisesti pois. Tärkeimmät lähteet ovat: Goffman, E. (1971). Arkielämän roolit. Oikeille jäljille rooliviidakossa ja Smith, J., Flowers, P., Larkin, M. (2009). Interpretative Phenomenological Analysis. Theory, method and research.

Asiakaslähtöisyyden edellytykset ELY-keskuksissa

Tutkielmassa selvitetään asiakaslähtöisen toiminnan edellytyksiä työ- ja elinkeinohallinnon alaisissa ELY-keskuksissa. Ensim-mäisenä tutkimuskysymyksenä on se, millaiset edellytykset ELY-keskuksilla on tällä hetkellä asiakaslähtöisten toimintatapojen toteuttamiseen ja siten omien asiakaslähtöisyyteen kannustavien strategioidensa noudattamiseen. Tutkielman toinen tutkimusky-symys selvittää sitä, voidaanko asiakaslähtöisyyden edellytysten toteutumisella selittää asiakaspalvelun sisäistä toimivuutta ELY-keskuksissa. Toisin sanoen, kannattaisiko asiakaspalveluaan parantamaan pyrkivien ELY-keskusten panostaa erityisesti joidenkin organisaatioidensa ominaisuuksien kehittämiseen? Asiakaslähtöisyyden käsitettä lähestytään julkishallinnon muutoksen ja uuden julkisen johtamisen näkökulmasta ja teoriaosuudessa korostuvat erityisesti Pirjo Vuokon ja Christian Grönroosin näkemykset aihepiiristä. Asiakaslähtöisyyden käsite määritellään tässä yhteydessä organisaation toimintatavaksi, joka toimiessaan mahdollistaa laadukkaan asiakaspalvelun ja siten organisaation positiivisen tuloksen. Asiakaslähtöisyyden edellytyksiä on empiirisesti tutkittu varsin vähän, joten tutkielmassa luodaan uusi, viisiosainen asiakaslähtöisyyden edellytysten malli, joka viimeistellään faktorianalyysin avulla. Mallissa asiakaslähtöisyyden edellytykset jaetaan johtamisedellytyksiin, strategisiin edellytyksiin, asiakaspalvelun edellytyksiin, työntekijöiden edellytyksiin sekä organisatorisiin edellytyksiin. Näitä ryhmiä ja niiden suhteita tutkitaan ensin kuvailevan analyysin (1. tutkimuskysymys) ja myöhemmin kvantitatiivisen regressioanalyysin avulla (2. tutkimuskysymys). Tutkielman varsinaisena aineistona toimii ELY-keskusten yritysasiantuntijoille suunnattu kysely organisaatioiden uudistumiskyvystä. Tutkielman tekijän ELY-keskuksiin toukokuussa 2010 lähettämään kyselyyn saapui 114 vastausta, mikä tarkoittaa, että noin joka kolmas ELY-keskusten yritysasiantuntijoista vastasi kyselyyn. Tutkielman oheisaineistona toimivat ELY-keskuksia edeltäneiden TE-keskusten toteuttamat asiakaspalautteet ja ulkoiset arvioinnit, joissa ilmenneitä huomioita peilataan uudistumiskykykyselyn tuloksiin. Analyysiluvussa ilmenee, että ELY-keskusten yrityspalveluissa asiakaslähtöisyyden edellytykset toteutuvat tällä hetkellä kohtuullisesti. Strategisella tasolla ja asiakaspalvelussa tilanne on tyydyttävä, työntekijöiden työmotivaation, asiantuntemuksen sekä työyhteisöjen ilmapiirin parissa tilanne on hyvä, mutta organisaatioiden johtamisen kohdalla tilanne on heikko. Johtamisen parissa erityisen ongelmallisilta vaikuttavat työntekijöiden vaikutusmahdollisuuksiin liittyvät tekijät, joilla on aiemmassa tutkimuksessa todettu olevan positiivinen yhteys työorganisaation tulokseen. Positiivista on puolestaan se, että työmotivaatio ja organisaatioiden ilmapiiri vaikuttavat olevan kunnossa ja työntekijöiden yhteistyö toimii ongelmitta. Tutkielman toisen tutkimuskysymyksen vastaukseksi selviää, että ELY-keskusten asiakaspalvelun sisäiseen toimivuuteen vaikuttavat erityisen vahvasti asiakaslähtöisyyden johtamisedellytysten toteutuminen. Nämä samat tekijät, joiden toteutumiseen ELY-keskusten yritysasiantuntijat ovat kaikkein tyytymättömimpiä, ovat myös niitä, jotka kehittyessään vaikuttavat positiivisimmin asiakaspalvelun sisäiseen toimivuuteen. Molempien tutkimuskysymysten vastausten valossa vaikuttaakin ilmeiseltä, että johtamisen kehittäminen ja etenkin työntekijöiden vaikutusmahdollisuuksien lisääminen tulisi nähdä ELY-keskuksissa ensisijaisen tärkeinä tavoitteina.

Wood-inhabiting Basidiomycetes in the Caucasus Region : Systematics and Biogeography

The Caucasus region is a hotspot of biodiversity and is one of the few areas in the Northern Hemisphere which harbor Pleistocene glacial refugia. The region encompasses Armenia, Azerbaijan, Georgia, the southernmost European Russia, NE Turkey, and northern Iran. The study on fungal composition of the Caucasus region and its connection and possible contribution to the present mycota of Europe has largely escaped empirical scrutiny. Using taxonomic surveys, phylogenetic reconstruction methods, haplotype analysis, and similarity tests, this study has aimed to, 1) summarize the knowledge on the occurrence of corticioids and polypores in the Caucasus region, 2) resolve the phylogenetic relationships of selected, resupinate wood-inhabiting basidiomycetes for which the Caucasus region is currently the mere, or one of the noteworthy areas of distribution, and, 3) assess the similarity of Caucasian corticioid fungi to those of Europe and important areas in the Northern Hemisphere, and to examine the significance of the Caucasus region as a glacial refugium for these fungi. This study provides the first catalogue of corticioids and polypores (635 species) occurring in the Caucasus region. The phylogeny and systematics of the Caucasian resupinate taxa in focus has been resolved and the usefulness of some morphological characters has been re-evaluated. In this context, four new genera and two new species were described and five new combinations were proposed, two of which were supplemented with modern descriptions. The species composition of corticioids in the Caucasus region is found to be distinctly more similar to Europe and North America than to East Asia and India. The highest molecular diversity and within population pairwise distance for Peniophorella praetermissa has been detected in the Caucasus and East Asia, with the isolates of the latter area being highly divergent from the European ones. This, and the assignment of root haplotype to the Caucasian isolates in a haplotype network for Phlebia tuberucalta and P. livida, call attention to the role of the Caucasus region in shaping the current mycota of Europe.

University Students' Approaches to Learning, Self-Regulation, and Cognitive and Attributional Strategies : Connections with Well-Being and Academic Success

This dissertation empirically explores the relations among three theoretical perspectives: university students approaches to learning, self-regulated learning, as well as cognitive and attributional strategies. The relations were quantitatively studied from both variable- and person-centered perspectives. In addition, the meaning that students gave to their disciplinary choices was examined. The general research questions of the study were: 1) What kinds of relationships exist among approaches to learning, regulation of learning, and cognitive and attributional strategies? What kinds of cognitive-motivational profiles can be identified among university students, and how are such profiles related to study success and well-being? 3) How do university students explain their disciplinary choices? Four empirical studies addressed these questions. Studies I, II, and III were quantitative, applying self-report questionnaires, and Study IV was qualitative in nature. Study I explored relations among cognitive strategies, approaches to learning, regulation of learning, and study success by using correlations and a K-means cluster analysis. The participants were 366 students from various faculties at different phases of their studies. The results showed that all the measured constructs were logically related to each other in both variable- and person-centered approaches. Study II further examined what kinds of cognitive-motivational profiles could be identified among first-year university students (n=436) in arts, law, and agriculture and forestry. Differences in terms of study success, exhaustion, and stress among students with differing profiles were also looked at. By using a latent class cluster analysis (LCCA), three groups of students were identified: non-academic (34%), self-directed (35%), and helpless students (31%). Helpless students reported the highest levels of stress and exhaustion. Self-directed students received the highest grades. In Study III, cognitive-motivational profiles were identified among novice teacher students (n=213) using LCCA. Well-being, epistemological beliefs, and study success were looked at in relation to the profiles. Three groups of students were found: non-regulating (50%), self-directed (35%), and non-reflective (22%). Self-directed students again received the best grades. Non-regulating students reported the highest levels of stress and exhaustion, the lowest level of interest, and showed the strongest preference for certain and practical knowledge. Study IV, which was qualitative in nature, explored how first-year students (n = 536 ) in three fields of studies, arts, law, and veterinary medicine explained their disciplinary choices. Content analyses showed that interest appeared to be a common concept in students description of their choices across the three faculties. However, the objects of interest of the freshmen appeared rather unspecified. Veterinary medicine and law students most often referred to future work or a profession, whereas only one-fifth of the arts students did so. The dissertation showed that combining different theoretical perspectives and methodologies enabled us to build a rich picture of university students cognitive and motivational predispositions towards studying and learning. Further, cognitive-emotional aspects played a significant role in studying, not only in relation to study success, but also in terms of well-being. Keywords: approaches to learning, self-regulation, cognitive and attributional strategies, university students