“We live in in a house of blo- in a block of flats.” – Self-repair in EFL Spoken Language

Tämä tutkielma on osa Helsingin yliopiston rahoittamaa HY-talk -tutkimusprojektia, jonka tavoite on vankentaa puheviestinnän, erityisesti vieraiden kielten suullisen taidon opetusta ja arviointia yleissivistävässä koulutuksessa ja korkeakouluasteella. Tämän tutkielman tavoite on selvittää millaisia korjauksia englantia vieraana kielenä puhuvat ihmiset tekevät puheeseensa ja tutkia itsekorjauksen ja sujuvuuden välistä suhdetta. Korjausjäsennystä ja itsekorjausta on aiemmin tutkittu sekä keskustelunanalyysin että psykolingvistiikan aloilla, ja vaikka tämä tutkielma onkin lähempänä aiempaa keskustelunanalyyttistä kuin psykolingvististä tutkimusta, siinä hyödynnetään molempia suuntauksia. Itsekorjausta on yleisesti pidetty merkkinä erityisesti ei-natiivien kielenpuhujien sujuvuuden puutteesta. Tämän tutkielman tarkoitus on selvittää, kuinka läheisesti itsekorjaus todella liittyy sujuvuuteen tai sen puutteeseen. Tutkielman materiaali koostuu HY-talk -projektia varten kerätyistä puhenäytteistä ja niiden pohjalta tehdyistä taitotasoarvioinneista. Puhenäytteet kerättiin vuonna 2007 projektia varten järjestettyjen puhekielen testaustilanteiden yhteydessä kolmessa eteläsuomalaisessa koulussa. Koska projektin tavoitteena on tutkia ja parantaa kielten suullisen taidon arviointia, projektissa mukana olleet kieliammattilaiset arvioivat puhujien taitotasot projektia varten (Eurooppalaisen Viitekehyksen taitotasokuvainten pohjalta) koottujen arviointiasteikoiden perusteella, ja nämä arvioinnit tallennettiin osaksi projektin materiaalia. Tutkielmassa analysoidaan itsekorjauksia aiemman psykolingvistisen tutkimuksen pohjalta kootun korjaustyyppiluokituksen sekä tätä tutkielmaa varten luodun korjausten oikeellisuutta vertailevan luokituksen avulla. Lisäksi siinä vertaillaan kahden korkeamman ja kahden matalamman taitotasoarvioinnin saaneen puhujan itsekorjauksia. Tulokset osoittavat, että ei-natiivien puheessa esiintyy monenlaisia eri korjaustyyppejä, ja että yleisimpiä korjauksia ovat alkuperäisen lausuman toistot. Yleisiä ovat myös korjaukset, joissa puhuja korjaa virheen tai keskeyttää puheensa ja aloittaa kokonaan uuden lausuman. Lisäksi tuloksista käy ilmi, ettei suurin osa korjauksista todennäköisesti johdu puhujien sujuvuuden puutteesta. Yleisimmät korjaustyypit voivat johtua suurimmaksi osaksi yksilön puhetyylistä, siitä, että puhuja hakee jotain tiettyä sanaa tai ilmausta mielessään tai siitä, että puhuja korjaa puheessaan huomaamansa kieliopillisen, sanastollisen tai äänteellisen virheen. Vertailu korkeammalle ja matalammalle taitotasolle arvioitujen puhujien välillä osoittaa selkeimmin, ettei suurin osa itsekorjauksista ole yhteydessä puhujan sujuvuuteen. Vertailusta käy ilmi, ettei pelkkä itsekorjausten määrä kerro kuinka sujuvasti puhuja käyttää kieltä, sillä toinen korkeammalle taitotasolle arvioiduista puhujista korjaa puhettaan lähes yhtä monesti kuin matalammalle tasolle arvioidut puhujat. Lisäksi korjausten oikeellisuutta vertailevan luokituksen tulokset viittaavat siihen, etteivät niin korkeammalle kuin matalammallekaan tasolle arvioidut puhujat useimmiten korjaa puhettaan siksi, etteivät pystyisi ilmaisemaan viestiään oikein ja ymmärrettävästi.

Self-love and self-liking in the moral and political philosophy of Bernard Mandeville and David Hume

This work offers a novel interpretation of David Hume’s (1711–1776) conception of the conjectural development of civil society and artificial moral institutions. It focuses on the social elements of Hume’s Treatise of human nature (1739–40) and the necessary connection between science of man and politeness, civilised monarchies, social distance and hierarchical structure of civil society. The study incorporates aspects of intellectual history, history of philosophy and book history. In order to understand David Hume’s thinking, the intellectual development of Bernard Mandeville (1670–1733) needs to be accounted for. When put into a historical perspective, the moral, political and social components of Treatise of human nature can be read in the context of a philosophical tradition, in which Mandeville plays a pivotal role. A distinctive character of Mandeville and Hume’s account of human nature and moral institutions was the introduction of a simple distinction between self-love and self-liking. The symmetric passions of self-interest and pride can only be controlled by the corresponding moral institutions. This is also the way in which we can say that moral institutions are drawn from human nature. In the case of self-love or self-interest, the corresponding moral institution is justice. Respectively, concerning self-liking or pride the moral institution is politeness. There is an explicit analogy between these moral institutions. If we do not understand this analogy, we do not understand the nature of either justice or politeness. The present work is divided into two parts. In the first part, ‘Intellectual development of Bernard Mandeville’, it is argued that the relevance of the paradigmatic change in Mandeville’s thinking has been missed. It draws a picture of Mandeville turning from the Hobbism of The Fable of the Bees to an original theory of civil society put forward in his later works. In order to make this change more apparent, Mandeville’s career and the publishing history of The Fable of the Bees are examined comprehensively. This interpretation, based partly on previously unknown sources, challenges F. B. Kaye’s influential decision to publish the two parts of The Fable of the Bees as a uniform work of two volumes. The main relevance, however, of the ‘Intellectual development of Mandeville’ is to function as the context for the young Hume. The second part of the work, ‘David Hume and Greatness of mind’, explores in philosophical detail the social theory of the Treatise and politics and the science of man in his Essays. This part will also reveal the relevance of Greatness of mind as a general concept for David Hume’s moral and political philosophy.

Self-rating scales in the assessment of current and childhood symptoms of attention deficit hyperactivity disorder in adults

Objective: Attention deficit hyperactivity disorder (ADHD) is a life-long condition, but because of its historical status as a self-remitting disorder of childhood, empirically validated and reliable methods for the assessment of adults are scarce. In this study, the validity and reliability of the Wender Utah Rating Scale (WURS) and the Adult Problem Questionnaire (APQ), which survey childhood and current symptoms of ADHD, respectively, were studied in a Finnish sample. Methods: The self-rating scales were administered to adults with an ADHD diagnosis (n = 38), healthy control participants (n = 41), and adults diagnosed with dyslexia (n = 37). Items of the self-rating scales were subjected to factor analyses, after which the reliability and discriminatory power of the subscales, derived from the factors, were examined. The effects of group and gender on the subscales of both rating scales were studied. Additionally, the effect of age on the subscales of the WURS was investigated. Finally, the diagnostic accuracy of the total scores was studied. Results: On the basis of the factor analyses, a four-factor structure for the WURS and five-factor structure for the APQ had the best fit to the data. All of the subscales of the APQ and three of the WURS achieved sufficient reliability. The ADHD group had the highest scores on all of the subscales of the APQ, whereas two of the subscales of the WURS did not statistically differ between the ADHD and the Dyslexia group. None of the subscales of the WURS or the APQ was associated with the participant's gender. However, one subscale of the WURS describing dysthymia was positively correlated with the participant's age. With the WURS, the probability of a correct positive classification was .59 in the current sample and .21 when the relatively low prevalence of adult ADHD was taken into account. The probabilities of correct positive classifications with the APQ were .71 and .23, respectively. Conclusions: The WURS and the APQ can provide accurate and reliable information of childhood and adult ADHD symptoms, given some important constraints. Classifications made on the basis of the total scores are reliable predictors of ADHD diagnosis only in populations with a high proportion of ADHD and a low proportion of other similar disorders. The subscale scores can provide detailed information of an individual's symptoms if the characteristics and limitations of each domain are taken into account. Improvements are suggested for two subscales of the WURS.

Cloningerin psykobiologisen teorian temperamenttipiirteiden yhteys alkoholinkäyttöön nuorilla aikuisilla

The temperamental traits of Cloninger’s personality theory (novelty seeking, harm avoidance, reward dependence and persistence) reflect independent systems of central nervous system deciding responses toward new, rewarding and aversive stimuli. Thus, certain temperamental traits and their combinations may predispose to heavy drinking and alcohol dependence. Hence, the aim of the present study was to investigate associations between temperamental traits and the amount of alcohol consumption, frequency of heavy drinking and the maximum number of drinks per occasion. In this study, we investigated also whether these associations are only confounded by between-family differences in genetic and environmental factors. Furthermore the associations between temperamental trait combinations that reflect Cloninger's typology of alcoholism and alcohol use were studied. The subjects (n=401) in the current study were a group of FinnTwin16 study participators, Finnish twins born in 1974-79. Temperament was measured with TCI-R (Temperament and Character Inventory-Revised) a self-report form. The amount of alcohol consumption was asked by Semi-structured interview (Semi-Structured Assessment of Genetics of Alcoholism = SSAGA). The frequency of heavy drinking and maximum number of drinks per occasion were asked by mail form. In accordance with previous studies, novelty seeking had a positive relationship with the amount of alcohol consumption, frequency of heavy drinking and the maximum number of drinks per occasion in both genders. In this study, the association was proven independent of between-family differences in genetic and environmental factors that are associated to both novelty seeking and alcohol use. Surprisingly, reward dependence was negatively related to the maximum number of drinks per occasion in both genders. Persistence had a weak positive relationship with maximum number of drinks per occasion in men. The temperamental trait combinations that reflect Cloninger's typology of alcoholism did not differ from the other combinations in regard to alcohol use as hypothesized. The results confirm the previous finding about the relationship between novelty seeking and alcohol use. Support for Cloninger's typology of alcoholism in regard to combinations of temperamental trait was not achieved in this study.

Is a Majority Enough? Psychological Well-being and Its Relation to Academic and Prosocial Motivation, Self-regulation and Achievement at school

This cross-sectional study analyzed psychological well-being at school using the Self-Determination theory as a theoretical frame-work. The study explored basic psychological needs fulfillment (BPNS), academic (SRQ-A), prosocial self-regulation (SRQ-P) and motivation, and their relationship with achievement in general, special and selective education (N=786, 444 boys, 345 girls, mean age 12 yrs 8 mths). Motivation starts behavior which becomes guided by self-regulation. The perceived locus of control (PLOC) affects how self-determined this behavior will be; in other words, to what extent it is autonomously regulated. In order learn and thus to be able to accept external goals, a student has to feel emotionally safe and have sufficient ego-flexibility—all of which builds on satisfied psychological needs. In this study those conditions were explored. In addition to traditional methods Self-organizing maps (SOM), was used in order to cluster the students according to their well-being, self-regulation, motivation and achievement scores. The main impacts of this research were: a presentation of the theory based alternative of studying psychological well-being at school and usage of both the variable and person-oriented approach. In this Finnish sample the results showed that the majority of students felt well, but the well-being varied by group. Overall about for 11–15% the basic needs were deprived depending on the educational group. Age and educational group were the most effective factors; gender was important in relation to prosocial identified behavior. Although the person-oriented SOM-approach, was in a large extent confirming what was no-ticed by using comparison of the variables: the SEN groups had lower levels of basic needs fulfillment and less autonomous self-regulation, interesting deviations of that rule appeared. Some of the SEL- and GEN-group members ended up in the more unfavorable SOM-clusters, and not all SEN-group members belonged to the poorest clusters (although not to the best either). This evidence refines the well-being and self-regulation picture, and may re-direct intervention plans, and turn our focus also on students who might otherwise remain unnoticed. On the other hand, these results imply simultaneously that in special education groups the average is not the whole truth. On the basis of theoretical and empirical considerations an intervention model was sug-gested. The aim of the model was to shift amotivation or external motivation in a more intrinsic direction. According to the theoretical and empirical evidence this can be achieved first by studying the self-concept a student has, and then trying to affect both inner and environmental factors—including a consideration of the basic psychological needs. Keywords: academic self-regulation, prosocial self-regulation, basic psychological needs, moti-vation, achievement

Self-Concept and School Achievement of Pupils with Cleft Lip, Cleft Palate or Both : A longitudinal study

The goal of this research was to survey the self-concept and school achievement of pupils with cleft lip, cleft palate or both from juvenile age to adolescence. Longitudinal researches of self-concept and school achievement among pupils with cleft lip, cleft palate or both are uncommon. This research was the first longitudinal research ever conducted in Finland among this population. This research can be considered to be a special educational study because of the target group involved. Self-concept consists of the person s entire personality. Personality is biological and deterministic. Self-concept includes concepts, attitudes and feelings that the person has about him or her qualities, abilities and relations to the environment. The individual associates experiences to this personality with earlier observations through the social interaction. The individual will have the consciousness of the person s existence and action. The target group in this study consisted of Finnish children with clefts, who were comprised of four different age groups. The questionnaire was sent to all subjects (N1 = 419) both times. A total of 74 % of children returned the questionnaire in 1988 (N2=305). 48 % of children returned the questionnaire in 1993 (N3=203). 42% of children returned the questionnaire both times (N4=175) . These 175 children formed the research subjects. The survey was conducted in 1988, and again in 1993. In 1988, the pupils surveyed were 9 to 12 years of age, while in 1993 they were between 14 and 17 years old. The data was collected through the use of a questionnaire, which consisted of common questions and a personality inventory test that was developed for Finnish students by professor Maija-Liisa Rauste-von Wright. Quantitative analysis methods were used to examine the structure of self-concept and school achievement. Structures found in this research were observed in relation to disorder, gender and maturation. According to these results, structures of self-concepts and school achievement are in fact stable. Basic self-concept elements are seen to be formed at an early age. The developmental aspects of self-concept following puberty are observed as the stability of self-concept and as the forming of a general self. The level of school achievement is stable, but the structure of school achievement changes. From these results, it is possible to state that the gender of the child has a statistical significance regarding self-concept and school achievement. However, the experienced disorder does not have statistical significance as regards to self-concept and school achievement. Results of self-concept support the research of self-concept conducted earlier in Finland.

Self-reported bruxism : Associated factors among media personnel with or without irregular shift work

Tutkimuksen kohderyhmänä oli mediatyöntekijöitä, joiden toimenkuva on viime vuosina muuttunut yhä kuormittavammaksi epäsäännöllisen vuorotyön sekä jatkuvien teknisten, organisatoristen ja taloudellisten tekijöiden ristipaineessa. Väitöskirjatutkimus on osa laajempaa tutkimushanketta, joka suunniteltiin selvittämään epäsäännöllisen vuorotyön mahdollisia haittoja. Tutkimusta tukivat taloudellisesti Työsuojelurahasto ja Suomen Hammaslääkäriseura Apollonia sekä resurssipanostuksin Hammaslääketieteen laitos (HY), Työterveyslaitos ja Yleisradio Oy. Bruksismi on tahdosta riippumatonta hampaiden narskuttelua tai yhteenpuristamista. Hampaiden narskuttelu on rytmistä jaksoittain toistuvaa puremalihasten toimintaa, joka esiintyy nukkuessa -tavallisimmin kevyen unen ja havahtumisjaksojen yhteydessä. Valveilla ollessa bruksismi on terveillä ihmisillä lähinnä hampaiden yhteenpuristamista. Yleisen käsityksen mukaan toistuvaa unibruksismia esiintyy noin 10 %:lla ja valveilla tapahtuvaa hampaiden yhteenpuristamista noin 20 %:lla. Aiemmin bruksismi kuului kansainvälisen unihäiriöluokituksen (ICSD 1997) mukaan unen erityishäiriöihin, mutta tuorein luokitus (ICSD 2005) listaa sen unen liikehäiriöihin. Väitöstutkimuksen yleisenä tavoitteena oli kartoittaa koetun bruksismin ja uni- valvehäiriöiden yhteyttä. Tutkimus oli poikittainen vertailututkimus epäsäännöllistä vuorotyötä ja säännöllisiä päivävuoroja tekevien välillä. Mielenkiinto kohdistui myös bruksismin ja kasvojen alueen kivun mahdolliseen yhteyteen. Lisäksi tutkimuksessa selvitettiin joidenkin tunnetusti unen laatua huonontavien psykososiaalisten, neurologisten ja fysiologisten tekijöiden yhteyttä koettuun bruksismiin. Tutkimuksen kohderyhmän muodosti 750 Yleisradion epäsäännöllistä vuorotyötä tekevää työntekijää. Vertailuryhmänä käytettiin samansuuruista satunnaistetusti valittua kaltaistettua Yleisradion työntekijäjoukkoa, joka tekee samankaltaista työtä, mutta säännöllisenä päivätyönä. Kohderyhmälle lähetettiin kyselylomakkeet, jotka kartoittivat koetun bruksismin lisäksi mm. tutkittavien taustatiedot, yleisen terveydentilan, yleisiä koettuja stressioireita ja tuntemuksia, kipuoireita, sekä unen laatua. Lisäksi esitettiin jaksamista ja työympäristöä koskevia kysymyksiä. Kyselyyn vastasi kaikkiaan 874 henkilöä. Kokonaisvastausprosentti oli 58,3 % (53,7 % miehiä). Epäsäännöllistä vuorotyötä tekevien vastausprosentti oli 82,3 % ja säännöllistä päivätyötä tekevien ryhmässä 34,3 %. Työtehtävät sisälsivät ohjelmien toimitus- ja tuottamistyötä, teknistä tuotanto- ja tukityötä, sekä esimies- ja hallintotyötä. Miesten keski-ikä vuorotyöryhmässä oli 45,0 (± 10,6) vuotta ja naisten keski-ikä 42,6 (± 10,7) vuotta, vastaavat luvut päivätyötä tekeville olivat 47,4 (± 9,7) ja 45,5 (± 10,1) vuotta. Vuorotyötä tekevistä oli miehiä 56,6 %, päivätyöryhmässä miehien osuus oli 46,7 %. Usein koettua bruksismia havaittiin koko tutkimusjoukossa 10,6 %:lla. Bruksismin esiintyvyydessä ei ollut merkitsevää eroa epäsäännöllistä vuorotyötä ja päivätyötä tekevien välillä. Kun bruksismia ja stressiä arvioitiin suhteessa tyytyväisyyteen nykyiseen työaikamuotoon, molemmat olivat merkitsevästi vallitsevimpia niillä, jotka halusivat vaihtaa nykyistä työaikamuotoaan. Epäsäännöllistä vuorotyötä tekevät lisäksi ilmoittivat kokevansa enemmän stressiä kuin päivätyötä tekevät sekä olivat tyytymättömämpiä työaikamuotoonsa. Tutkittavista henkilöistä katkonaista unta esiintyi 43,6 %:lla sekä 36,2 % koki unensa virkistämättömäksi. Kasvokipua esiintyi 19,6 %:lla. Usein toistuva bruksaus sekä tyytymättömyys työaikamuotoon olivat erittäin merkitsevästi yhteydessä unihäiriöiden sekä riittämättömän unen oireiden kanssa. Bruksismi ja katkonainen uni osoittautuivat myös kasvokivun taustatekijöiksi. Tutkimus osoitti, että koetulla bruksismilla oli merkitsevä yhteys unihäiriöihin, kasvokipuun, koettuun stressiin ja ahdistuneisuuteen, nuorempaan ikään, runsaampiin hammaslääkäri- ja lääkärikäynteihin sekä siihen että oli tyytymätön työaikamuotoonsa (itse työaikamuoto ei ollut merkitsevä tekijä). Tutkimuksen yhtenä johtopäätöksenä todettiin, että koettu bruksismi voi terveillä työikäisillä henkilöillä olla osa stressaavaa tilannetta ja siihen liittyvää käyttäytymistä. Tämän tiedostaminen terveydenhuollossa voisi olla hyödyllistä.

Syntheses and Self-Assembling Characteristics of Amphiphilic Star Diblock Copolymers

Uusien polymeeripohjaisten teknologioiden ja materiaalien myötä räätälöityjen polymeerien tarve on kasvanut. Viime vuosituhannen lopussa kehitetyt kontrolloidut polymerointimenetelmät ovat avanneet uusia mahdollisuuksia paitsi monimutkaisten polymeerien synteesiin, myös itsejärjestyvyyteen perustuvien funktionaalisten nanorakenteiden suunnitteluun ja valmistukseen. Nämä voivat jäljitellä luonnossa esiintyviä rakenteita, joita muodostavat esimerkiksi lipidit ja proteiinit. Itsejärjestyvät molekyylit ovat usein amfifiilisiä eli ne koostuvat hydrofiilisistä ja hydrofobisista osista ja polymeereissä nämä osat voivat olla omina lohkoinaan, jolloin puhutaan amfifiilisistä lohko- tai blokkikopolymeereistä. Riippuen järjestyneiden rakenteiden koostumuksesta ja muodosta, amfifiilisiä blokkikopolymeerejä on tutkittu tai jo käytetty nanoteknologiassa, elastomeereissä, voiteluaineissa, pinta-aktiivisina aineina, lääkkeenannostelussa, maaleissa, sekä elektroniikka-, kosmetiikka- ja elintarviketeollisuudessa. Tavallisimmin käytetyt amfifiiliset blokkikopolymeerit ovat olleet lineaarisia, mutta viime aikoina tutkimus on suuntautunut kohti monimutkaisempia rakenteita. Tällaisia ovat esimerkiksi tähtipolymeerit. Tähtimäisissä polymeereissä miselleille tyypillinen ydin-kuori-rakenne säilyy hyvin alhaisissakin polymeerikonsentraatioissa, koska polymeeriketjut ovat kiinni toisissaan yhdessä pisteessä. Siten ne ovat erityisen kiinnostavia tutkimuskohteita erilaisten hydrofobisten orgaanisten yhdisteiden sitomiseksi ja vapauttamiseksi. Tässä työssä on tarkasteltu amfifiilisten tähtipolymeerien itsejärjestymistä vesiliuoksissa sekä kokeellisesti ja tietokonesimulaatioin. Työ koostuu kahdesta osasta: tähtipolymeerien synteesistä makrosyklisillä initiaattoreilla ja amfifiilisten tähtimäisten blokkikopolymeerien ominaisuuksien tutkimisesta.

Towards a Critique of the Concept of the Right to Self-Determination in Africa : A Conceptual Examination and the Cases of Western Sahara, Southern Sudan and Eritrea

This thesis examines the right to self-determination which is a norm used for numerous purposes by multiple actors in the field of international relations, with relatively little clarity or agreement on the actual and potential meaning of the right. In international practice, however, the main focus in applying the right has been in the context of decolonization as set by the United Nations in its early decades. Thus, in Africa the right to self-determination has traditionally implied that the colonial territories, and particularly the populations within these territories, were to constitute the people who were entitled to the right. That is, self-determination by decolonization provided a framework for the construction of independent nation-states in Africa whilst other dimensions of the right remained largely or totally neglected. With the objective of assessing the scope, content, developments and interpretations of the right to self-determination in Africa, particularly with regard to the relevance of the right today, the thesis proceeds on two fundamental hypotheses. The first is that Mervyn Frost s theory of settled norms, among which he lists the right to self-determination, assumes too much. Even if the right to self-determination is a human right belonging to all peoples stipulated, inter alia, in the first Article of the 1966 International Human Rights Covenants, it is a highly politicized and context-bound right instead of being settled and observed in a way that its denial would need special justification. Still, the suggested inconsistency or non-compliance with the norm of self-determination is not intended to prove the uselessness or inappropriateness of the norm, but, on the contrary, to invite and encourage debate on the potential use and coverage of the right to self-determination. The second hypothesis is that within the concept of self-determination there are two normative dimensions. One is to do with the idea and practice of statehood, the nation and collectivity that may decide to conduct itself as an independent state. The other one is to do with self-determination as a human right, as a normative condition, to be enjoyed by people and peoples within states that supersedes state authority. These external and internal dimensions need to be seen as complementary and co-terminous, not as mutually exclusive alternatives. The thesis proceeds on the assumption that the internal dimension of the right, with human rights and democracy at its core, has not been considered as important as the external. In turn, this unbalanced and selective interpretation has managed to put the true normative purpose of the right making the world better and bringing more just polity models into a somewhat peculiar light. The right to self-determination in the African context is assessed through case studies of Western Sahara, Southern Sudan and Eritrea. The study asks what these cases say about the right to self-determination in Africa and what their lessons learnt could contribute to the understanding and relevance of the right in today s Africa. The study demonstrates that even in the context of decolonization, the application of the right to self-determination has been far from the consistent approach supposedly followed by the international community: in many respects similar colonial histories have easily led to rather different destinies. While Eritrea secured internationally recognized right to self-determination in the form of retroactive independence in 1993, international recognition of distinct Western Sahara and Southern Sudan entities is contingent on complex and problematic conditions being satisfied. Overall, it is a considerable challenge for international legality to meet empirical political reality in a meaningful way, so that the universal values attached to the norm of self-determination are not overlooked or compromised but rather reinforced in the process of implementing the right. Consequently, this thesis seeks a more comprehensive understanding of the right to self-determination with particular reference to post-colonial Africa and with an emphasis on the internal, human rights and democracy dimensions of the norm. It is considered that the right to self-determination cannot be perceived only as an inter-state issue as it is also very much an intra-state issue, including the possibility of different sub-state arrangements exercised under the right, for example, in the form of autonomy. At the same time, the option of independent statehood achieved through secession remains a mode of exercising and part of the right to self-determination. But in whatever form or way applied, the right to self-determination, as a normative instrument, should constitute and work as a norm that comprehensively brings more added value in terms of the objectives of human rights and democracy. From a normative perspective, a peoples right should not be allowed to transform and convert itself into a right of states. Finally, in light of the case studies of Western Sahara, Southern Sudan and Eritrea, the thesis suggests that our understanding of the right to self-determination should now reach beyond the post-colonial context in Africa. It appears that both the questions and answers to the most pertinent issues of self-determination in the cases studied must be increasingly sought within the postcolonial African state rather than solely in colonial history. In this vein, the right to self-determination can be seen not only as a tool for creating states but also as a way to transform the state itself from within. Any such genuinely post-colonial approach may imply a judicious reconsideration, adaptation or up-dating of the right and our understanding of it in order to render it meaningful in Africa today.