Self-rating scales in the assessment of current and childhood symptoms of attention deficit hyperactivity disorder in adults

Objective: Attention deficit hyperactivity disorder (ADHD) is a life-long condition, but because of its historical status as a self-remitting disorder of childhood, empirically validated and reliable methods for the assessment of adults are scarce. In this study, the validity and reliability of the Wender Utah Rating Scale (WURS) and the Adult Problem Questionnaire (APQ), which survey childhood and current symptoms of ADHD, respectively, were studied in a Finnish sample. Methods: The self-rating scales were administered to adults with an ADHD diagnosis (n = 38), healthy control participants (n = 41), and adults diagnosed with dyslexia (n = 37). Items of the self-rating scales were subjected to factor analyses, after which the reliability and discriminatory power of the subscales, derived from the factors, were examined. The effects of group and gender on the subscales of both rating scales were studied. Additionally, the effect of age on the subscales of the WURS was investigated. Finally, the diagnostic accuracy of the total scores was studied. Results: On the basis of the factor analyses, a four-factor structure for the WURS and five-factor structure for the APQ had the best fit to the data. All of the subscales of the APQ and three of the WURS achieved sufficient reliability. The ADHD group had the highest scores on all of the subscales of the APQ, whereas two of the subscales of the WURS did not statistically differ between the ADHD and the Dyslexia group. None of the subscales of the WURS or the APQ was associated with the participant's gender. However, one subscale of the WURS describing dysthymia was positively correlated with the participant's age. With the WURS, the probability of a correct positive classification was .59 in the current sample and .21 when the relatively low prevalence of adult ADHD was taken into account. The probabilities of correct positive classifications with the APQ were .71 and .23, respectively. Conclusions: The WURS and the APQ can provide accurate and reliable information of childhood and adult ADHD symptoms, given some important constraints. Classifications made on the basis of the total scores are reliable predictors of ADHD diagnosis only in populations with a high proportion of ADHD and a low proportion of other similar disorders. The subscale scores can provide detailed information of an individual's symptoms if the characteristics and limitations of each domain are taken into account. Improvements are suggested for two subscales of the WURS.

Tavoite: Tarkkaavaisuushäiriö on aikuisuuteen jatkuva kehityksellinen oireyhtymä, jota on pitkään pidetty itsestään parantuvana lapsuuden häiriönä. Tämän vuoksi empiirisesti validoituja ja luotettavaksi todettuja menetelmiä aikuisten tarkkaavaisuushäiriön arvioimiseksi on vain vähän. Tässä tutkimuksessa tarkasteltiin lapsuuden oireita takautuvasti arvioivan Wender Utah Rating Scale -itsearviointikyselyn (WURS) ja nykyisiä oireita koskevan Adult Problem Questionnaire -itsearviointikyselyn (APQ) validiteettia ja reliabiliteettia suomalaisessa aineistossa. Menetelmät: Itsearviointikyselyt kerättiin aikuisilta, joilla oli tarkkaavaisuushäiriödiagnoosi (n = 38), terveiltä aikuisilta (n = 41) sekä aikuisilta, joilla oli todettu dysleksia (n = 37). Itsearviointikyselyiden osioille tehtiin faktorianalyysit, minkä jälkeen faktoreista johdettujen ala-asteikkojen reliabiliteettia ja erottelukykyä tarkasteltiin. Lisäksi tutkittiin ryhmän ja sukupuolen vaikutusta molempien kyselyiden ala-asteikkojen pistemääriin sekä iän vaikutusta WURS-kyselyn ala-asteikkojen pistemääriin. Lopuksi tarkasteltiin kokonaispistemäärien diagnostista tarkkuutta. Tulokset: Faktorianalyysien perusteella WURS-kyselylle sopi parhaiten neljän ja APQ-kyselylle viiden faktorin rakenne. Kaikki APQ-kyselyn ala-asteikot ja kolme WURS-kyselyn ala-asteikkoa saavuttivat riittävän reliabiliteetin. Tarkkaavaisuushäiriöryhmällä oli korkeimmat pisteet kaikissa APQ-kyselyn ala-asteikoissa. Kahden ala-asteikon pistemäärät WURS-kyselyssä eivät eronneet tilastollisesti tarkkaavaisuushäiriö- ja dysleksiaryhmän välillä. Kummankaan kyselyn ala-asteikot eivät olleet yhteydessä osallistujan sukupuoleen. Alentunutta mielialaa kuvaavan WURS-kyselyn ala-asteikon pistemäärä oli kuitenkin yhteydessä osallistujan ikään. WURS-kyselyn katkaisupistemäärän ylittyessä todennäköisyys oikealle luokittelulle oli .59 tässä aineistossa ja .21, kun aikuisten tarkkaavaisuushäiriön suhteellisen pieni esiintyvyys otettiin huomioon. APQ-kyselyn osalta vastaavat todennäköisyydet olivat .71 ja .23. Johtopäätökset: WURS- ja APQ- itsearviointikyselyiden avulla voidaan saada tarkkaa ja luotettavaa tietoa lapsuuden ja aikuisuuden tarkkaavaisuushäiriöoireista, mikäli otetaan huomioon niiden rajoitteet. Luokittelut kokonaispistemäärän perustella ovat luotettavia ainoastaan ympäristössä, jossa tarkkaavaisuushäiriötä esiintyy paljon ja muiden samankaltaisten oireyhtymien osuus on pieni. Ala-asteikkoja tarkastelemalla voidaan saada yksityiskohtaista tietoa yksilön oirekuvasta, jos niiden ominaisuudet ja rajoitteet otetaan huomioon. Kahta WURS-kyselyn ala-asteikkoa tulisi kehittää tulevaisuudessa.