Self-love and self-liking in the moral and political philosophy of Bernard Mandeville and David Hume

This work offers a novel interpretation of David Hume’s (1711–1776) conception of the conjectural development of civil society and artificial moral institutions. It focuses on the social elements of Hume’s Treatise of human nature (1739–40) and the necessary connection between science of man and politeness, civilised monarchies, social distance and hierarchical structure of civil society. The study incorporates aspects of intellectual history, history of philosophy and book history. In order to understand David Hume’s thinking, the intellectual development of Bernard Mandeville (1670–1733) needs to be accounted for. When put into a historical perspective, the moral, political and social components of Treatise of human nature can be read in the context of a philosophical tradition, in which Mandeville plays a pivotal role. A distinctive character of Mandeville and Hume’s account of human nature and moral institutions was the introduction of a simple distinction between self-love and self-liking. The symmetric passions of self-interest and pride can only be controlled by the corresponding moral institutions. This is also the way in which we can say that moral institutions are drawn from human nature. In the case of self-love or self-interest, the corresponding moral institution is justice. Respectively, concerning self-liking or pride the moral institution is politeness. There is an explicit analogy between these moral institutions. If we do not understand this analogy, we do not understand the nature of either justice or politeness. The present work is divided into two parts. In the first part, ‘Intellectual development of Bernard Mandeville’, it is argued that the relevance of the paradigmatic change in Mandeville’s thinking has been missed. It draws a picture of Mandeville turning from the Hobbism of The Fable of the Bees to an original theory of civil society put forward in his later works. In order to make this change more apparent, Mandeville’s career and the publishing history of The Fable of the Bees are examined comprehensively. This interpretation, based partly on previously unknown sources, challenges F. B. Kaye’s influential decision to publish the two parts of The Fable of the Bees as a uniform work of two volumes. The main relevance, however, of the ‘Intellectual development of Mandeville’ is to function as the context for the young Hume. The second part of the work, ‘David Hume and Greatness of mind’, explores in philosophical detail the social theory of the Treatise and politics and the science of man in his Essays. This part will also reveal the relevance of Greatness of mind as a general concept for David Hume’s moral and political philosophy.

Tämä väitöskirja tarjoaa uuden tulkinnan yhteiskunnan kehityksestä osana David Humen (1711–1776) filosofista järjestelmää. Työ kuuluu aatehistorian alaan, yhdistäen myös filosofian historian ja kirjahistorian näkökulmia ja metodeja. Keskeistä väitöskirjassa on Humen Treatise of human nature teoksen (1739–40) sosiaalisten elementtien uudelleenarviointi, kohteliaisuus moraalifilosofisena käsitteenä ja sivistyneen monarkian, sosiaalisen etäisyyden sekä yhteiskunnan hierarkkisen rakenteen merkitys. Ymmärtääksemme David Humen yhteiskuntateoriaa on meidän ymmärrettävä Bernard Mandevillen (1670–1733) ajattelua ja uus-augustinolaista moraalifilosofiaa. Väitöskirjan keskeisiä tuloksia on, että Mandevillen ja Humen poliittisen filosofian erityispiirre oli erottelu itserakkauden ja ylpeyden välillä. Itserakkaus ja ylpeys käsitettiin symmetrisinä passioina, joita voidaan kontrolloida ainoastaan niitä vastaavan moraali-instituution avulla. Itserakkauden kohdalla moraali-instituutio on oikeudenmukaisuus, joka on rajattu koskemaan omistamista. Täsmälleen samalla tavalla, ylpeyttä kontrolloi kohteliaisuus. Ajatus ei ole, että oikeudenmukaisuus kahlitsisi ihmisen oman edun tavoittelun, vaan päinvastoin auttaa sen viljelyssä. Kohteliaisuuden säännöistä keskeisin on, että omaa ylpeyttä ei saa näyttää. Tämä ei johda ylpeyden tai omanarvontunteen kaventumiseen vaan aiheuttaa positiivisen kierteen mahdollistaen kaikkien ylpeyden ja omanarvontunnon kasvamisen. Näiden perustavanlaatuisten moraali-instituutioiden johtamisessa ihmisluonnosta on selvä analogia, jonka ymmärtäminen on välttämätöntä ymmärtääksemme niin oikeudenmukaisuuden kuin kohteliaisuudenkin luonteen. Väitöskirjassa on kaksi osaa. Ensimmäinen käsittelee Bernard Mandevillen intellektuaalista kehitystä. Mandevillen kuuluisa The Fable of the Bees perustui ajatukselle, että kaikki teot voidaan palauttaa egoismiin. Mandevillen ajattelu muuttui hänen myöhemmissä teoksissaan ja hän lopulta myönsi myös luonnollisen hyveen mahdollisuuden. Ymmärtääksemme tämän muutoksen ja sen merkityksen, Mandevillen henkilöä, uraa ja erityisesti hänen teostensa julkaisuhistoriaa selvitetään perustuen osittain aikaisemmin tuntemattomaan lähdemateriaaliin. Väitöskirjan uusi tulkinta haastaa F. B. Kayen ratkaisun julkaista The Fable of the Beesin kaksi erillistä osaa myöhemmin yhtenäisenä teoksena. Mandevillen intellektuaalisen kehityksen tärkein merkitys on kuitenkin toimia kontekstina nuoren Humen ajattelun analysoimiseen väitöskirjan toisessa osassa. Lopputuloksena on uusi tulkinta yhteiskunnan kehityksestä osana Humen filosofista järjestelmää.