Laki yksityisistä turvallisuuspalveluista - Lain valmistelu ja yleisen edun käsite

Lokakuussa 2002 voimaan astunut laki yksityisistä turvallisuuspalveluista ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi uudisti yksityistä turvallisuusalaa määrittävän lainsäädännön Suomessa. Tämän työn tarkoitus on avata kyseisen lakiuudistuksen valmistelua ja taustaa. Tarkastelun painopiste on ‘yleisen edun’ käsitteen käytössä. Tutkimuskysymyksiä ovat muun muassa kuka yleisen edun käsitettä käytti, mitä sillä perusteltiin ja mitä merkityksiä sille annettiin. Alkuperäislähteinä on käytetty lain valmistelun yhteydessä syntyneitä muistioita, mietintöjä, pöytäkirjoja ja lausuntoja. Tärkeimmän lähdeaineiston muodostavat lakia valmistelleelle hallintovaliokunnalle jätetyt niin kutsutut ‘asiantuntijalausunnot’. Näissä lausunnoissa kattava joukko turvallisuusalaan vaikuttavia organisaatioita työmarkkinajärjestöistä viranomaisiin esitti näkemyksensä lakiesitykseen. Asiantuntijalausuntojen ryhmittelyssä on käytetty apuna Jorma Hakalan kansainväliseen vertailuun perustuvaa, yksityisen turvallisuusalan säätelyn perustelujen jaottelua. Aineiston esittelyn, ryhmittelyn, tarkastelun ja havaintojen pohtimisen tuloksena työn keskeisimmät väitteet ovat seuraavat: 1) Lain valmistelu oli kaikkiaan kymmenen vuotta kestänyt prosessi, ja suhtautuminen yksityisen turvallisuusalan säätelyn kiristämiseen jakoi alan yrityksiä. Pienet yritykset ja maaseudulla toimivat yritykset vastustivat lakiehdotusta. Suurimmat toimijat ajoivat mahdollisimman tiukkaa säätelyä. Säätelyn kiristämisellä on merkittävä vaikutus alan kilpailutilanteeseen. 2) Asiantuntijalausuntojen antajat perustelevat mitä erinäisimpiä, jopa keskenään ristiriitaisia näkemyksiä yleisellä edulla. Lausuntoja voikin tarkastella kilpailutilanteena, jossa eri yleisen edun määritelmät kamppailevat käsitteen sisällöstä. 3) Yleinen etu - yksityinen etu vastakkainasettelu purkautuu lain voimaan astuessa lisääntyvänä julkisen ja yksityisen turvallisuussektorin yhteistyönä. 4) Laki on eräänlainen vedenjakaja, joka ilmentää turvallisuuden tuottamisen muutosta Suomessa. Lain myötä yksityinen turvallisuusala siirtyi osin asetuspohjaisesta säätelystä lakiperusteisen, systemaattisemman viranomaisvalvonnan alle. Laki havainnollistaa yksityisen turvallisuusalan kasvanutta yhteiskunnallista merkitystä ja Suomessa tapahtuvaa kehitystä kohti moninapaista turvallisuuden tuottamista, jossa yksityinen sektori on poliisin kumppani, ei nuorempi apulainen. Yksityinen turvallisuusala on huomattavan vanha palveluliiketoiminnan muoto. Yksityistä turvallisuusalaa määrittävän lainsäädännön kehittymiseen Suomessa on vaikuttanut muun muassa turvallisuusalan nopea kasvu ja palveluiden siirtyminen yksityisistä tiloista julkisiin tiloihin. Kehitys kohti moninapaista turvallisuuden tuottamista pakottaa määrittämään yksityisen turvallisuusalan aseman suhteessa julkiseen valtaan ja kansalaisten perusoikeuksiin.

Viimeinen matka : Toimintatutkimus kirkollisen hautauskentän professiostruktuurista

This study is a qualitative examination of the professional structure of the ecclesias-tical funeral field. The research material is based on 13 funeral cases in the archdio-cese. The researcher participated in all the funerals and memorial events, interviewed the closest survivors, the officials of the funeral agency and the ecclesiastical actors. The material was collected by means of observation and recording of the interviews, and was later transcribed and analyzed. The actors in this study are the survivors, the funeral agencies and the church. The survivors act as the buyers and users of the products (funeral services) who require both the funeral agencies and the church to assist them with the problems that the death has caused. The numbers of actions related to the death and to the funerals - the rituals of death - are placed on the action field, which in this study is called the funeral field. In this field, the researchquestion focused space and power, and the actions on the funeral field are highly ritualized. The theoretical model comes from Pierre Bourdieu. The study showed an action structure on the funeral field in which the survivors first contacted a funeral agency, which then contacted the other actors of the field, re-served the date and place for the funeral, and organised the funeral arrangements. The funeral agencies arranged an opportunity for the survivors to have a last look at the deceased when he or she was placed in the coffin, and they held a moment of the prayer (if desired) before removing the deceased from the hospital's chapel. The sur-vivors contacted the pastor of the funeral much later. The pastor also participated in the memorial event. The survivors contacted the church musician through via pastor. In some cases, the survivors had neither met nor even seen the musician prior to the actual funeral service. Still, the music was of great importance to the survivors. In the research interviews, tensions emerged to some extent between the funeral agencies and the ecclesiastical actors; these actors attempted to resolve these tensions through organising negotiations. In the beginning of the 20th century, the family took an active part in the preparations of the deceased and in the arrangements of the funerals, whereas this study showed that these days, survivors often transfer the preparations to the funeral agencies. The professional side of the funeral field has grown. The funeral agencies can be seen as providers of full services that act on the survivors' behalf, aspiring to high individu-ality and aiming to fulfil the survivors' wishes. In practise, the role of the church in carrying out the last journey was reduced in the research cases to the actual funeral. In several cases, the pastor or the cantor of the funeral had never before seen the per-son in the coffin at any stage of life or death. The proportion of cremations in funeral cases has increased rapidly, however, special issues related to these cremations (such as the possibility of holding a funeral service for the already cremated deceased) have seen little consideration in the church. In the church's liturgies on funeral rites, cremation is frequently overlooked. The pastors or the cantors did not participate in either the burial of the funeral urn or in the scattering of the deceased's ashes. The verger took care of it. The parishes had no adopted standard practices for cremations, yet in each case for the survivors that moment was crucial.

Maaseutupolitiikan YTR. Itsearviointitutkimus 2010

Maaseutupolitiikan yhteistyöryhmä on pääosin poliittis-hallinnollisessa tilassa toimiva, uusi verkostomainen hallintasommitelma, jossa on mukana myös hallinnon ulkopuolisia toimijoita ja tahoja. Kokonaisuutta nimitetään tässä YTR-verkostoksi. Itsearvioinnin tarkoituksena oli argumentoida esiin YTR-verkoston toiminnan kriittiset kohdat. Arviointitutkimuksesta vastasi Helsingin yliopiston Ruralia-instituutti ja sen toteutti 25.8. – 31.12.2010 välisenä aikana tutkimusjohtaja, dosentti Torsti Hyyryläinen. Itsearviointiin osallistui valtioneuvoston viisivuotiseksi toimikaudeksi (2008-2013) nimeämän maaseutupolitiikan yhteistyöryhmän jäseniä ja varajäseniä. Kokoavana tuloksena esitetään seuraava analyysi: 1. YTR-verkoston tiedollinen kapasiteetti on vahva. 2. YTR-verkostolla on potentiaalisesti laajat suhderesurssit mutta ne ovat alihyödynnettyjä. 3. YTR-verkostolla on mobilisoitikapasiteettia mutta sen omat voimavarat ovat niukat. YTR-verkostolla on ollut keskeinen rooli maaseutupolitiikan muotoutumisessa ja kehittymisessä. Keskustelu maaseudun kehittämistä olisi Suomessa ollut oleellisesti vähäisempää, heikommin jäsenneltyä ja tietopääomaltaan suppeampaa ilman YTR-verkostoa. Verkostossa on monialaista asiantuntemusta, jonka perusteella se on kyennyt vastaamaan laajoihin maaseutupoliittisiin kommunikaatiotarpeisiin. Tästä yhtenä esimerkkinä on maaseutupoliittisen selonteon perusteellinen valmistelu ja monivaiheinen käsittely eduskunnassa vuonna 2010. Verkostosuhteiden hallinnan kehittäminen nousee arvioinnissa tärkeimmäksi YTR-verkoston toimintakyvyn, tuloksellisuuden ja vaikuttavuuden kehittämisen painopisteeksi. Verkosto näyttää saavuttaneen tärkeän kehitysvaiheen, josta ei päästä eteenpäin ilman sen kysymyksen pohdintaa, miten YTR-verkoston suhdekapasiteettia, eli suhteita keskeisiin sidosryhmiin voitaisiin kehittää. Valta on YTR-verkostossa komplisoiduinta ja ongelmallisinta juuri suhderesurssien alueilla. Se kiteytyy kysymykseen poliittisesta valmistelu- ja päätösvallasta, eli kenellä on legitiimi asema toisaalta muotoilla poliittiseen päätöksentekoon etenevät aloitteet ja lopulta tehdä poliittisesti sitovia päätöksiä koskien maaseutua ja sen kehittämistä. Medioiden vaikutusvallan huomioiminen on entistä tärkeämpää. Niiden suuntaan vahvemmin kommunikoimalla YTR-verkosto voi tulevaisuudessa lisätä vaikutusvaltaansa. Toistaiseksi lähes täysin käyttämätön potentiaali on sosiaalisen median verkostoissa, joihin YTR:n säikeet eivät vielä juurikaan ulotu. Suhdepääomassa on siis YTR:n voima ja samalla sen heikkous. Tämä johtopäätös on merkittävä erityisesti valtioneuvoston asettaman yhteistyöryhmän itsensä kannalta. Yhteistyöryhmän tulisi itse vapautua komiteamaisista työtavoista ja kehittää niitä monimuotoisemmiksi. Paikallaan on myös kysyä: mitä yhteistyöryhmän jäsenet ja jäsenyhteisöt ovat valmiita tekemään YTR:n suhderesurssien kehittämiseksi?

Lainvalmistelu demokratiakysymyksenä - Sidosryhmien kuuleminen ampuma-aselain uudistuksen valmistelussa

Ampuma-aselain uudistushankkeen valmistelu alkoi vuonna 2008 ja on aiheuttanut paljon keskustelua siitä asti. Traagisten aserikosten aiheuttama keskustelu ja paine kansainvälisten EU-direktiivien noudattamisesta johtivat aselakiuudistukseen. Julkisessa keskustelussa on noussut esille mielipiteitä aina yksityishenkilön oikeuksista yhteiskunnan vastuuseen rikosten estämisessä. Lainvalmisteluprosessi ja yhteiskunnan moraalin limittyminen on sosiologisesti mielenkiintoinen ilmiö. Siinä yhdistyy pohdinta yhteiskunnan moraalista tai kollektiivisesta identiteetistä, auktoriteetista, asiantuntijuudesta sekä konkreettisia arkielämään liittyvistä vapauksista ja rajoitteista. Pro gradu-tutkielmani tarkastelee ampuma-aselain valmistelua erityisesti sidosryhmien kuulemisen eli valmisteluprosessin demokraattisuuden näkökulmasta. Tavoitteena on selvittää 1) miten kuulemisprosessi on edennyt ja minkälaisia argumentteja ja argumentointitapoja lausunnoissa on käytetty ennen kuin laki on saanut lopullisen muotonsa. 2) miten asiantuntijatieto määrittyy aselain uudistusprosessissa. 3) minkälaisia instituutionaalisia ja kulttuurisia tekijöitä sekä normeja aselainvalmistelun taustalla on ja 4) miten aselain valmisteluprosessi ilmentää demokratiaa, sekä 5) keiden ehdotukset ja mielipiteet on otettu itse lakiin ja miten mielipiteet jakautuvat. Teoreettisena pohjana on käytetty demokratian jakoa kolmeen; deliberatiiviseen demokratiaan ihanteena, osallistuvaan demokratiaan tavoitteena ja edustukselliseen demokratiaan lainvalmistelulle kehyksen luovana todellisuutena. Lisäksi lainvalmisteluprosessia tarkasteltiin kuvailevan, normatiivisen ja empiirisen laivalmistelumallin pohjalta. Aineistona käytettiin aselain valmistelua varten kuultujen kirjallisia lausuntoja. Lausujat kommentoivat hallituksen esitystä laiksi. Tutkimusmetodi on aineistolähtöinen (grounded theory) ja diskurssianalyyttinen. Aineistosta luotiin typologia kuultavan taustan mukaan. Lausunnot käytiin siis kaikki läpi, dokumentoitiin taulukoihin ja ja niistä nostettiin esille keskeisimmät teemat (esim. asiantuntijuus) ja argumentoititavat (esim. laintuntemus). Keskeisimmät ja havainnollistavimmat lausunnot ja lausuntotavat sisällöllisine mielipiteineen ja lainauksineen nostetaan ryhmittäin esille kokonaiskuvan selkeyttämiseksi. Lisäksi analyysissä nostetaan esille muista poikkeavia tapauksia ja keskeisimpiä sisällöllisiä teemoja. Analyysia jatkettiin typologiasta tarkastelemalla sisällöllisiä teemoja teoreettisen viitekehyksen sisällä. Aselain uudistuksessa on kuultu varsin montaa sidosryhmää ja osa heistä on ollut myös mukana lakia valmistelevissa työryhmissä. Lisäksi internetissä on voinut vastata sisäministeriön kyselyyn aiheesta. Lausujat kommentoivat lakiuudistusta omista lähtökohdistaan käsin, joten jaottelu viiteen ryhmään toimi hyvin ja toi esille selkeän jakautumisen mielipiteissä. Lain toimeenpaneva ryhmä kannatti uudistusta joko osittain tai täysin. Aseintressiryhmät taas vastustivat tai puolsivat hanketta osittain. Puolustusviranomaisista valtaosa puolsi osittain hanketta ja loput täysin. Oikeusviranomaiset puolsivat kaikki lakiuudistusta osittain ja muut lausujat täysin. Kaikista ryhmistä on saatu mielipiteitä lopulliseen lakiin ja kaikista ryhmistä niitä on myös jäänyt ulkopuolelle. Lausunnoissa kommentoitiin mm. terveystietojen luovuttamista, uudistuksen motiivia, raha/resurssikysymyksiä, lupamenettelyä ja lainvalmisteluprosessin etenemistä. Kuultujen joukossa on lainvalmistelun asiantuntijoita ja asianomaisia. Nämä kaksi käsitettä limittyvät paikoin. Asiantuntijuuteen vedottiin yhtenä argumentointitavoista eniten ja eri tavoin. Toimeenpanevassa ryhmässä omaa asiantuntijuutta tai auktoriteettiasemaa korostettiin vähemmän kuin aseintressiryhmässä. Toimeenpanevassa ryhmässä käytettiin myös enemmän virkamieskieltä kuin aseintressiryhmässä jonka sisällä saattoi olla varsin tunteikasta lausumista ja toisaalta taas ministeriötasolla maltillisempaa. Puolustusviranomaiset antoivat verrattaen paljon parannusehdotuksia lakiin ja oikeusviranomaiset kommentoivat lähinnä sanamuotoja ja uudistuksen sopivuutta oikeusjärjestelmän kokonaisuuteen. Aseintressiryhmä poikkesi muista lausujista siinä, että siihen kuuluvien ryhmien lausunnoissa kommentoitiin eniten ns. oman asiantuntijuuden ulkopuolelta ja tunteenomaisemmin kuin muissa kuultujen ryhmissä. Lakiuudistusta vastustavat käyttivät enemmän erilaisia argumentointikeinoja kuin uudistusta puoltavat. Esimerkiksi oikeudellisen ja lakiteknisen tietotaidon omaamista voidaan lausuntojen perusteella pitää asiantuntijuuden korostamisen keinona, sisällöllisenä argumenttina ja kulttuurisena pääomana jonka avulla on mahdollista saavuttaa poliittista valtaa ja saada oma mielipiteensä kuulluksi. Asiantuntijuuteen vedottiin mm. ammattitaidon, aseman ja lain tuntemuksen perusteella. Aineiston analyysin perustella päädytään tulokseen että osallistuvan demokratian periaatteiden mukaisesti on kuultuja ollut paljon ja jokaisella on ollut mahdollisuus tulla kuulluksi. Kuulemismahdollisuus ei kuitenkaan tarkoita vaikutusmahdollisuutta ja näin paljon toisistaan eroavien mielipiteiden yhdistäminen kaikkia osapuolia mielyttävällä tavalla on mahdotonta eli deliberatiivisen demokratian ihanteet eivät täyty. Mielipiteet ovat jakautuneet lausujan taustan mukaisesti lähes jokaisessa tapauksessa ja lakiuudistusta on kommentoitu omasta lähtökohdasta käsin. Yhteiskunnan tila ja kollektiivinen moraali on vaikuttanut lakiuudistuksen syntyyn ja aselain muotoutuminen jatkuu.

Implementing The KiVa Antibullying Program: What Does It Take?

There is variation in how teachers and schools implement bullying prevention programs. Although this variation has been discussed, there has been little empirical research concerning the relationship between implementation fidelity and program outcomes. This thesis contains three studies, each of them in the context of implementing the KiVa antibullying program, and examines teachers’ actions in preventing and intervening in school bullying. The first aim of this thesis is to examine implementation degree of the KiVa curriculum and its’ association with reductions in victimization and bullying perpetration (Study I). The second aim is to clarify why teachers displayed different degrees of adherence to the KiVa curriculum during a school year (Study II). Thirdly, it is investigated whether recognizing victimization can be difficult for school staff (Study III). In addition to these peer-reviewed studies, the thesis includes a qualitative analysis (unpublished) of the teachers’ open answers concerning their implementation experiences. The data were collected from elementary school teachers (Studies I–II; the unpublished study), elementary school students (Study I), and students on the elementary and middle school levels (Study III) during the evaluation of the effectiveness of KiVa antibullying program between 2007 and 2009. The findings demonstrate that a larger reduction in victimization can be achieved in classrooms where teachers display higher levels of adherence to the KiVa curriculum and invest more time for preparing the lessons. Bullying perpetration, however, was not equally affected by the level of curriculum implementation. With respect to the implementation process over one year, there was significant variation between individual teachers’ activity—ranging from systematic and high implementation to declining delivery from lesson to lesson. The sustained actions (high and moderate levels of implementation) were premised on principal support for antibullying work. Lesson preparation was associated with keeping implementation high throughout the school year. The findings also implied that the belief in the effectiveness of the program is important for a higher implementation degree at starting point of the process. Finally, there are severe flaws in teachers’ ability to identify students who are victimized. As it turns out, it is possible that only one-fourth of chronically victimized students are helped by the school staff. Especially when the victims are middle-school-aged girls, when they bully others themselves, or when they do not tell adults about bullying, reaching out for them is difficult. Implementation and dissemination of research-based interventions will take a good deal of time and effort. The findings demonstrate that active implementation is important for improving program outcomes. They also show how implementation can be sustained—there are both individual and interpersonal factors that facilitate or inhibit high-quality implementation. Thus, implications for future research regarding the implementation of school-based programs are suggested.