Puutarhakasvien talvehtiminen Manner-Suomen ilmastossa - nyt ja tulevaisuudessa

Tämä työ käsittelee Suomen ilmastoa puutarhakasvien näkökulmasta painopisteen ollessa lämpöilmastollisissa piirteissä ja kasvien talvehtimiseen liittyvissä tekijöissä. Työssä esitellään puutarhakasvien, erityisesti monivuotisten puuvartisten kasvien selviytymiseen vaikuttavia tekijöitä, ja näiden pohjalta kartoitetaan ilmastollisia olosuhteita eri puolilla Suomea viimeisen noin viiden vuosikymmenen ajalta. Lisäksi pyritään arvioimaan tuleville vuosikymmenille ennustetun lämpenemisen aiheuttamia muutoksia Suomen puutarhatuotannon menestymismahdollisuuksissa. Nykyilmaston osalta tarkastelu perustuu vuosien 1960-2006 päivittäisiin lumi- ja lämpötilahavaintoihin kymmenellä havaintopaikalla lounaisrannikolta Koillismaalle. Puutarhakasvien kannalta hyödyllisiä ja haitallisia ilmaston piirteitä pyrittiin kuvaamaan erilaisilla indekseillä, ns. kynnystapahtumien ajankohdilla ja erinäisten raja-arvojen ylittymisillä. Tulevaisuuden jaksojen 2010-39 ja 2040-69 osalta tilannetta tarkasteltiin A2- ja B1-skenaariossa. Työssä käytettiin ns. delta-menetelmää, missä 19 ilmastomallin keskiarvona saadut arviot kuukausikeskilämpötilojen noususta lisättiin havaintopaikkojen päivittäisiin vuosien 1971-2000 lämpötilahavaintoihin. Olosuhteet puutarhakasvien menestymiselle vaihtelevat paljon tarkastelussa olleella kolmelle kasvimaantieteelliselle vyöhykkeelle sijoittuvalla alueella. 1990-luvun alusta lisääntyneet leudot talvet näkyvät hyvin talvehtimisoloja kuvaavissa muuttujissa. Toisaalta havaintopaikkojen pienilmastolliset tekijät korostuvat erityisesti alueiden hallatilanteita tarkasteltaessa. Tulevaisuuden osalta monien puutarhakasvien talven selviytymisedellytyksiin vaikuttavien tekijöiden voidaan odottaa yleisesti parantuvan ilmaston lämmetessä, tosin Suomen ilmastossa pakkasvahinkojen riski on silti olemassa. Toisaalta entisestään leudontuvat talvet lämpöjaksoineen tulevat lisäämään mahdollisuutta kasvien kylmänkestävyyden heikkenemisestä aiheutuville ongelmille. Myöhäisten hallojen esiintymisen aiheuttamat vahingot riippuvat niitä edeltäneen ajan kasvuolosuhteista. Tällöin kasvukauden alun ajankohdassa, sen alkupuolen lämpimyydessä ja hallojen esiintymisen ajankohdassa tapahtuvien muutosten nettovaikutus ratkaisee myöhäisten hallatilanteiden kukinnalle muodostavan riskin tulevaisuudessa. Tästä ei saatu yksiselitteisiä tuloksia tämän tutkimuksen puitteissa, sillä hallariskiä kuvaavan indeksin käyttäytyminen oli varsin epämääräistä.

Integration of natural hazards, risk and climate change into spatial planning practices

Most countries of Europe, as well as many countries in other parts of the world, are experiencing an increased impact of natural hazards. It is often speculated, but not yet proven, that climate change might influence the frequency and magnitude of certain hydro-meteorological natural hazards. What has certainly been observed is a sharp increase in financial losses caused by natural hazards worldwide. Eventhough Europe appears to be a space that is not affected by natural hazards to such catastrophic extents as other parts of the world are, the damages experienced here are certainly increasing too. Natural hazards, climate change and, in particular, risks have therefore recently been put high on the political agenda of the EU. In the search for appropriate instruments for mitigating impacts of natural hazards and climate change, as well as risks, the integration of these factors into spatial planning practices is constantly receiving higher attention. The focus of most approaches lies on single hazards and climate change mitigation strategies. The current paradigm shift of climate change mitigation to adaptation is used as a basis to draw conclusions and recommendations on what concepts could be further incorporated into spatial planning practices. Especially multi-hazard approaches are discussed as an important approach that should be developed further. One focal point is the definition and applicability of the terms natural hazard, vulnerability and risk in spatial planning practices. Especially vulnerability and risk concepts are so many-fold and complicated that their application in spatial planning has to be analysed most carefully. The PhD thesis is based on six published articles that describe the results of European research projects, which have elaborated strategies and tools for integrated communication and assessment practices on natural hazards and climate change impacts. The papers describe approaches on local, regional and European level, both from theoretical and practical perspectives. Based on these, passed, current and future potential spatial planning applications are reviewed and discussed. In conclusion it is recommended to shift from single hazard assessments to multi-hazard approaches, integrating potential climate change impacts. Vulnerability concepts should play a stronger role than present, and adaptation to natural hazards and climate change should be more emphasized in relation to mitigation. It is outlined that the integration of risk concepts in planning is rather complicated and would need very careful assessment to ensure applicability. Future spatial planning practices should also consider to be more interdisciplinary, i.e. to integrate as many stakeholders and experts as possible to ensure the sustainability of investments.

Ilmastonmuutoksen ääri-ilmiöihin liittyvän riskienhallinnan kustannus–hyötyanalyysi osana julkista päätöksentekoa. IRTORISKI-hankkeen loppuraportti.

IRTORISKI-hankkeessa tutkittiin, miten kustannus–hyötyanalyysin käyttöä ilmastonmuutoksen sopeutumissuunnittelussa voitaisiin helpottaa niin, että sitä pystyttäisiin hyödyntämään kustannustehokkaasti sekä ilmastonmuutokseen liittyvien vaarojen priorisoinnissa että ennaltaehkäisevien toimenpiteiden vertailussa. Tutkimuksessa käytettiin esimerkkitapauksina jokitulvaa ja rankkasateiden aiheuttamaa tulvaa kaupunkiolosuhteissa. Tapahtumapuuanalyysia laajennettiin siten, että siitä käyvät ilmi sekä suorat vahingot että lopulliset makrotaloudelliset vaikutukset. Arviot suorista taloudellisista vahingoista perustuivat aikaisempiin tutkimuksiin, kun taas makrotaloudellisia vaikutuksia simuloitiin yleisen tasapainon mallin avulla. Tapaustutkimusten valinnasta, tapahtumapuun käytöstä, sen laajennusosasta sekä lasketuista makrotaloudellisista vaikutuksista keskusteltiin sidosryhmien edustajien kanssa kolmessa asiantuntijaistunnossa.

Automatisoitujen ajoneuvojen käytön vahingonkorvausvastuusta

Tutkielmassa tarkastellaan automatisoitujen ajoneuvojen tieliikenteessä käyttämisestä aiheutuvien liikennevahinkojen korvaamista. Liikennevahingot korvataan liikennevakuutus- (279/1959), työtapaturma- ja ammattitauti- (495/2015) sekä tuotevastuulain (649/1990) perusteella, mutta lainsäädäntö on muutostilassa. Toteutuneiden ja ehdotettujen muutosten myötä vakuutuslaitoksien mahdollisuudet kohdistaa maksamiensa korvausten perusteella takaisinsaantivaatimus tuotevastuulain perusteella ajoneuvon valmistajaa kohtaan lisääntyvät, mikäli liikennevahingot johtuvat ajoneuvon puutteellisesta turvallisuudesta. Tutkielmassa esitän, että tieliikennelaki mahdollistaa sellaisten ajoneuvojen käyttämisen, jotka liikkuvat ilman kuljettajan ohjausta. Kuljettajan on kuitenkin jatkuvasti tarkkailtava ajoneuvon toimintaa ja ympäristöä. Tällöin haasteena on kuljettajan tarkkaavaisuuden heikentyminen, jonka myötä jotkut liikennevahingot voidaan katsoa aiheutuneen kuljettajan törkeästä tuottamuksesta. Liikennevahinkoja korvaavien vakuutusjärjestelmien näkökulmasta ajoneuvojen liikkuminen ilman kuljettajan ohjausta ei ole ongelma vahinkojen korvaamiselle. Automatisoinnin tason nouseminen nykyisin sallittua korkeammaksi voisi vähentää vakuutuslaitosten mahdollisuuksia kohdistaa maksettujen korvausten perusteella takaisinsaantivaatimus ajoneuvon kuljettajaan, jolloin tuotevastuulain mukainen vahingonkorvausvastuu jää usein ainoaksi takaisinsaannin vaihtoehdoksi. Tuotevastuulain mukaisen turvallisuuspuutteen arviointikriteereistä seuraa, että automatisoitujen ajoneuvojen toiminnalle voidaan asettaa hyvinkin korkeita vaatimuksia, liikennesääntöjen mukaisen toiminnan muodostaessa vähimmäistason. Kuitenkaan kaikki automatisoitujen ajoneuvojen aiheuttamat vahingot eivät välttämättä johda tuotevastuusubjektin korvausvastuuseen. Tutkielmassa hyödynnetään kansainvälisesti käytettyä automatisoitujen ajoneuvojen luokittelua. Luokittelun avulla teoreettisesti mallinnetaan myös niitä ajoneuvoja, joita ei vielä ole markkinoilla. Tutkielma on ensisijaisesti lainopillinen, mutta myös ehdotettujen lainsäädäntöuudistusten vaikutuksia on arvioitu liikennevahinkojen korvaamista tutkittaessa. Lisäksi tutkielmassa tarkastellaan automatisoituja ajoneuvoja, joita ei vielä ole markkinoilla ja laki ei salli niiden käyttämistä. Tältä osin tutkimus tuottaa tietoa mahdollisista vahingonkorvausoikeudellisista haasteista, mikäli tällaisia ajoneuvoja olisi ja niiden käyttäminen sallittaisiin. Kansallisten lähteiden lisäksi tutkielmassa on hyödynnetty erityisesti Euroopan unionin tuomioistuimen oikeuskäytäntöä sekä saksalaista ja ruotsalaista lähdeaineistoa.

Kilpaurheilun vakuuttamisesta joukkueurheilijan näkökulmasta

Tutkielmassa selvitetään, toimivatko erilaiset urheiluvakuutusjärjestelmät tarpeeksi tehokkaasti ja tarkoituksenmukaisella tavalla kilpatason joukkueurheilijoiden osalta. Kilpaurheilua varten tarjottavat vakuutukset ovat erityisvakuutuksia, jotka urheilija voi lunastaa itselleen maksamalla lisämaksun. Käytännössä vakuutuksen hankkiminen on pakollista, koska monet lajiliitot asettavat sen kilpailulisenssin saamisen edellytykseksi. Ongelmakeskeisen lähestymisen avulla aluksi arvioidaan kilpaurheilijoille asetettavan vakuutusturvan vaatimuksen aiheellisuutta ja perusteltavuutta yhdistyslain pohjalta. Omana periaatteellisena ongelmanaan pohditaan sitä, mihin urheilijan vakuutuksenottovelvollisuus perustuu ja tulisiko sellaista ylipäänsä olla olemassa. Tutkimuskysymykset ovat syntyneet empiirisen tutkimuksen seurauksena. Esimerkiksi kilpaurheilijoiden haastattelujen perusteella ilmenneisiin ongelmiin ja epäselvyyksiin haetaan vastausta niin vallitsevasta vakuutuskäytännöstä kuin voimassa olevasta lainsäädännöstä. Kilpaurheilijan näkökulmasta urheilun vakuuttamisessa on puutteita esimerkiksi korvattavien vahinkojen perusteissa ja laajuudessa. Eri vakuutusyhtiöiden vakuutusjärjestelmiä tarkastellaan teoreettisella ja käytännön tasolla vertaamalla keskenään kolmen suurimman kilpaurheilijoita vakuuttavan yrityksen vakuutussopimuksia ja -käytäntöjä. Jokaisen yrityksen osalta selvitetään, millä perusteilla urheilijan tulee hankkia kilpaurheilussa sattuvien tapaturmien ja vammojen aiheuttamat vahingot kattava erityisvakuutus. Lisäksi tutkitaan, millaisten urheiluloukkaantumisten varalle turvaa on tai ei ole mahdollista saada. Tapaturma-termin sisältöä on avattu sopimuskohtaisesti analysoitaessa erilaisten urheiluvammojen korvausperusteita. Tapaturmalainsäädännön perusteella ja vahingonkorvausoikeudellisesta perspektiivistä kartoitetaan mahdollisuuksia puuttua vakuutussopimusten mukaisten henkilövahinkojen korvaamisalan laajuuteen. Tärkeä soveltuvuusvaikutus on esimerkiksi urheilijan tapaturma- ja eläketurvalain tapaturmaa koskevilla säännöksillä, joista saadaan perusteita ja aineistoa tutkielmassa esitetyn uuden terminologian sisällölle. Työtapaturma- ja ammattitautisäännöksiä analogisesti soveltaen on luotu urheilemisen seurauksena sattuvan tapaturman käsitteen uusi sisältö ja määritelmä. Vakuutuskäytäntöjen seulonnan rinnalla tutkimusongelmiin haetaan ratkaisuja erityisesti yhdistys- ja vahingonkorvauslaista sekä erilaisia tapaturmia ja sopimuksia koskevasta lainsäädännöstä.