Perheen voimavaroja vahvistava ohjaus : tyypin 1 diabetekseen sairastuneen lapsen ja nuoren verensokerin mittaus

Opinnäytetyön tarkoituksena oli koota tietoa perheen voimavaroja vahvistavasta verensokerin mittauksen ohjaamisesta. Opinnäytetyö keskittyy tyypin 1 diabetekseen sairastuneen lapsen, nuoren sekä hänen perheensä ohjaukseen. Työssä käsitellään verensokerin oikeaoppista mittaustekniikkaa, välineitä, tulosten tulkintaa sekä omaseurannan tärkeyttä. Lisäksi työssä käsitellään ohjauksen toteuttamista sekä siihen liittyviä erityispiirteitä lapsen, nuoren ja perheen hoitotyössä. Opinnäytetyö toteutettiin yhteistyössä Jorvin sairaalan lastenosaston kanssa osana ohjauksen kehittämishanketta. Tavoitteena oli koota tietoa ohjauksen kehittämiseksi ja uusien työntekijöiden perehdyttämisen apuvälineeksi käytännön hoitotyöhön. Opinnäytetyö perustuu kirjallisuuteen ja aineisto koostuu aihetta käsittelevistä kirjoista, tutkimusartikkeleista ja tutkimuksista. Kirjallisuuden mukaan verensokerin mittaaminen on hyvän hoitotasapainon elinehto. Omaseurannasta ei kuitenkaan ole hyötyä, jos tuloksia ei osata tulkita ja toimia niiden mukaan. Diabeteksen hoidon tavoitteena on oireettomuus, vakavan hypoglykemian ja ketoasidoosin välttäminen, normaalin kasvun ja kehityksen turvaaminen sekä lisäsairauksien ennaltaehkäisy. Hoidon tavoitteet tulee asettaa yhteistyössä lapsen, nuoren ja perheen kanssa. Lapsen, nuoren ja perheen voimavaroista lähtevä yksilöllinen ohjaus antaa parhaat mahdollisuudet sairauteen sopeutumiseen, hoitoon ja hoitoon sitoutumiseen. Voimavaraisuus muodostuu voimia antavien ja kuormittavien tekijöiden välisestä suhteesta. Perheen voimavarojen selvittäminen auttaa hoitajaa tukemaan ja huomioimaan perheen yksilölliset tarpeet ohjauksessa. Kirjallisuudesta nousi esiin vanhempien ohjauksen merkityksellisyys. Lapsi toteuttaa vanhemmilta opittua hoitoa nuorena ja aikuisena. Myös murrosiässä tapahtuvat fyysiset ja psyykkiset muutokset tuovat omat haasteensa hoidon ohjaukseen. Lapsilla ongelmia voi aiheuttaa pistospelko ja vaikeus ilmaista tunteita verbaalisesti.

Tyypin 1 diabetesta sairastava lapsi ja nuori perheessä:

Tämän opinnäytetyön tarkoituksena oli selvittää sairaanhoitajien keinot tukea ja vahvistaa diabetesta sairastavan lapsen ja nuoren sekä hänen perheensä hoitoon sitoutumista ja voimavaroja ohjauksessa. Työssä selvitettiin lisäksi lasten ja nuorten insuliinihoidon perusteet sekä hoidon käytännön toteutus. Työ on osa "Perheen voimavaroja vahvistava ohjaus"-opinnäytetyöprojektia, jossa uusitaan HUS:in Jorvin sairaalan lastenosasto L1:n diabetes-perehdytysmateriaali uusia työntekijöitä ja opiskelijoita varten. Opinnäytetyö on kirjallisuuskatsaus, jossa sovellettiin systemoidun kirjallisuuskatsauksen periaatteita. Tehtävänä oli kerätä näyttöön perustuva tietopaketti tyypin 1 diabeteksen insuliinihoidosta sekä diabeetikkolapsen, nuoren ja perheen voimavaroja vahvistavasta ohjauksesta ja hoitoonsitoutumisesta. Aineisto koostuu sekä kotimaisista että ulkomaisista tutkimuksista, alan kirjallisuudesta ja artikkeleista. Materiaali opinnäytetyöhön kerättiin useista kirjastoista sekä internetin viitetietokannoista, kirjastotietokannoista ja yksittäisistä sivustoista. Tyypin 1 diabetesta sairastavan lapsen ja nuoren ja hänen perheensä voimavarojen vahvistamisen edellytyksenä on hoitosuhteen luottamuksellisuus, hyväksyminen yhteistyökumppaniksi ja avoimuus, joihin kuuluu vanhempien ja diabeetikon täysvaltainen osallistuminen, yhteisesti sovitut tavoitteet ja kuulluksi tulemisen kokemus. Diabeetikon omahoidon onnistuneeseen toteuttamiseen tarvitaan hyvän motivaatio, hoitoon sitoutumista ja voimavaroja hoitaa itseään. Hoitoon sitoutumista tukevassa ohjauksessa lähtökohtana ovat yksilöllisyys sekä lapsen ja nuoren kohtaaminen tavallisena lapsena/nuorena eikä vain diabeetikkona. Ohjauksessa on huomioitava diabeetikon mielipiteet, hoitovaihtoehtojen valintamahdollisuudet ja annettava hänen saavuttaa osaamisen, onnistumisen ja elämänhallinnan kokemuksia. Diabeteksen hyvä hoito ylläpitää terveyttä ja elämänlaatua. Tyypin 1 diabetes on hyvin yksilöllinen sairaus ja yksi sen hoidon kulmakivistä on insuliinin pistäminen. Hoidon onnistuminen edellyttää, että diabeetikko tai hänen perheenjäsenensä saa perusteellisen ohjauksen, jonka avulla toteuttaa insuliinihoitoa. Tavoitteena on joustava hoito, jossa diabeetikko ja hänen perheensä hallitsevat diabetesta eikä diabetes heitä.

Tyypin 1 diabetesta sairastavan lapsen ja perheen ravitsemusohjaus

Opinnäytetyömme on osa Helsingin ammattikorkeakoulun ja Jorvin sairaalan lasten ja nuorten sairauksien toimialan yhteistyöprojektia, jonka tavoitteena on kehittää diabetesta sairastavan lapsen, nuoren ja heidän perheidensä saamaa ohjausta sairaalassa. Työn tarkoituksena on tuottaa ajankohtaista tietoa tyypin 1 diabetesta sairastavan lapsen ja hänen perheensä voimavaroja vahvistavasta ravitsemusohjauksesta ja hoitoon sitoutumisesta sovelletun kirjallisuuskatsauksen avulla. Tuottamastamme materiaalista kootaan pohja internetsivuille, joita Jorvin sairaalan osaston L1 hoitohenkilökunta voi hyödyntää työssään ja perehdytyksessä. Toteutimme työn perehtymällä aiheeseen liittyvään lähdekirjallisuuteen, kuten tutkimuksiin ja tutkimusartikkeleihin. Kokosimme katsaukseen tuoreimmat tyypin 1 diabeetikon ravitsemussuositukset. Diabeetikon ruokavalio koostuu nykykäsityksen mukaan samanlaisesta terveellisestä ruoasta, jota suositellaan yleisesti koko väestölle. Koska ruokavaliolla on suuri merkitys diabeetikon hoidon onnistumisen kannalta, on potilaan ja hänen perheensä saatava siitä ammattitaitoista ohjausta. Voimavaroja vahvistava ohjaus on avain diabeetikon onnistuneeseen omahoitoon. Lasta ja perhettä ohjattaessa on tärkeintä auttaa heitä löytämään ja vahvistamaan omia voimavarojaan. Olennaista voimavaroja vahvistavassa ohjauksessa on hyvä, tasavertainen vuorovaikutus- ja yhteistyösuhde sekä voimavarojen tarkka kartoitus ja niistä keskusteleminen. Tutkimuksissa nousi esille erilaisia ohjausmenetelmiä, joista diabeetikoiden ohjaukseen vaikuttaisi parhaiten soveltuvan ongelmalähtöisen oppimisen menetelmä. Hoitoon sitoutuminen toteutuu tutkimusten mukaan nuorten osalta heikosti. Lähdemateriaalin mukaan sekä sisäiset että ulkoiset tekijät vaikuttavat hoitoon sitoutumiseen, joiden tunteminen auttaa edistämään hoitoon sitoutumista. Työssä nousi esille tärkeimpinä tulevaisuuden haasteina diabeetikon voimavaramittarin kehittäminen ja ongelmalähtöisen oppimisen käyttöönotto diabeetikoiden hoidon ohjauksessa. Lisäksi hoitajille tulisi järjestää jatkuvaa ravitsemuskoulutusta ammattitaidon kehittämiseksi ja ylläpitämiseksi.

Gene Regulation in The Human Immune System. Gene Expression Signatures of Th2 Cell Differentiation, Type 1 Diabetes, and Intrauterine Immune Adaptation

The human immune system is constantly interacting with the surrounding stimuli and microorganisms. However, when directed against self or harmless antigens, these vital defense mechanisms can cause great damage. In addition, the understanding the underlying mechanism of several human diseases caused by aberrant immune cell functions, for instance type 1 diabetes and allergies, remains far from being complete. In this Ph.D. study these questions were addressed using genome-wide transcriptomic analyses. Asthma and allergies are characterized by a hyperactive response of the T helper 2 (Th2) immune cells. In this study, the target genes of the STAT6 transcription factor in naïve human T cells were identified with RNAi for the first time. STAT6 was shown to act as a central activator of the genes expression upon IL-4 signaling, with both direct and indirect effects on Th2 cell transcriptome. The core transcription factor network induced by IL-4 was identified from a kinetic analysis of the transcriptome. Type 1 diabetes is an autoimmune disease influenced by both the genetic susceptibility of an individual and the disease-triggering environmental factors. To improve understanding of the autoimmune processes driving pathogenesis in the prediabetic phase in humans, a unique series of prospective whole-blood RNA samples collected from HLA-susceptible children in the Finnish Type 1 Diabetes Prediction and Prevention (DIPP) study was studied. Changes in different timewindows of the pathogenesis process were identified, and especially the type 1 interferon response was activated early and throughout the preclinical T1D. The hygiene hypothesis states that allergic diseases, and lately also autoimmune diseases, could be prevented by infections and other microbial contacts acquired in early childhood, or even prenatally. To study the effects of the standard of hygiene on the development of neonatal immune system, cord blood samples from children born in Finland (high standard of living), Estonia (rapid economic growth) and Russian Karelia (low standard of living) were compared. Children born in Russian Karelia deviated from Finnish and Estonian children in many aspects of the neonatal immune system, which was developmentally more mature in Karelia, resembling that of older infants. The results of this thesis offer significant new information on the regulatory networks associated with immune-mediated diseases in human. The results will facilitate understanding and further research on the role of the identified target genes and mechanisms driving the allergic inflammation and type 1 diabetes, hopefully leading to a new era of drug development.

Diet, microbes and gut immune responses in the pathogenesis of experimental type 1 diabetes

Type 1diabetes (T1D) is an autoimmune disease, which is influenced by a variety of environmental factors including diet and microbes. These factors affect the homeostasis and the immune system of the gut. This thesis explored the altered regulation of the immune system and the development of diabetes in non-obese diabetic (NOD) mice. Inflammation in the entire intestine of diabetes-prone NOD mice was studied using a novel ex-vivo imaging system of reactive oxygen and nitrogen species (RONS), in relation to two feeding regimens. In parallel, gut barrier integrity and intestinal T-cell activation were assessed. Extra-intestinal manifestations of inflammation and decreased barrier integrity were sought for by studying peritoneal leukocytes. In addition, the role of pectin and xylan as dietary factors involved in diabetes development in NOD mice was explored. NOD mice showed expression of RONS especially in the distal small intestine, which coincided with T-cell activation and increased permeability to macromolecules. The introduction of a casein hydrolysate (hydrolysed milk protein) diet reduced these phenomena, altered the gut microbiota and reduced the incidence of T1D. Extra-intestinally, macrophages appeared in large numbers in the peritoneum of NOD mice after weaning. Peritoneal macrophages (PM) expressed high levels of interleukin-1 receptor associated kinase M (IRAK-M), which was indicative of exposure to ligands of toll-like receptor 4 (TLR-4) such as bacterial lipopolysaccharide (LPS). Intraperitoneal LPS injections activated T cells in the pancreatic lymph nodes (PaLN) and thus, therefore potentially could activate islet-specific T cells. Addition of pectin and xylan to an otherwise diabetes-retarding semisynthetic diet affected microbial colonization of newly-weaned NOD mice, disturbed gut homeostasis and promoted diabetes development. These results help us to understand how diet and microbiota impact the regulation of the gut immune system in a way that might promote T1D in NOD mice.

Genes outside The Hla Region affecting Susceptibility to Type 1 Diabetes - The Role of Iddm2 and Iddm9 in the Finnish Population

Tyypin 1 diabeteksen perinnöllinen alttius Suomessa - HLA-alueen ulkopuolisten alttiuslokusten IDDM2 ja IDDM9 rooli taudin periytymisessä HLA-alue, joka sijaitsee kromosomissa 6p21.3, vastaa noin puolesta perinnöllisestä alttiudesta sairastua tyypin 1 diabetekseen. Myös HLA-alueen ulkopuolisten lokusten on todettu liittyvän sairausalttiuteen. Näistä kolmen lokuksen on varmistettu olevan todellisia alttiuslokuksia ja lisäksi useiden muiden, vielä varmistamattomien lokusten, on todettu liittyvän sairausalttiuteen. Tässä tutkimuksessa 12:n HLA-alueen ulkopuolisen alttiuslokuksen kytkentä tyypin 1 diabetekseen tutkittiin käyttäen 107:aa suomalaista multiplex-perhettä. Jatkotutkimuksessa analysoitiin IDDM9-alueen kytkentä ja assosiaatio sairauteen laajennetuissa perhemateriaaleissa sekä IDDM2-alueen mahdollinen interaktio HLA-alueen kanssa sairauden muodostumisessa. Lisäksi suoritettiin IDDM2-alueen suojaavien haplotyyppien alatyypitys tarkoituksena tutkia eri haplotyyppien käyttökelpoisuutta sairastumisriskin tarkempaa ennustamista varten. Ensimmäisessä kytkentätutkimuksessa ei löytynyt koko genomin tasolla merkitsevää tai viitteellistä kytkentää tutkituista HLA-alueen ulkopuolisista lokuksista. Voimakkain havaittu nimellisen merkitsevyyden tavoittava kytkentä nähtiin IDDM9-alueen markkerilla D3S3576 (MLS=1.05). Tutkimuksessa ei kyetty varmistamaan tai sulkemaan pois aiempia kytkentähavaintoja tutkituilla lokuksilla, mutta IDDM9-alueen jatkotutkimuksessa havaittu voimakas kytkentä (MLS=3.4) ja merkitsevä assosiaatio (TDT p=0.0002) viittaa vahvasti siihen, että 3q21-alueella sijaitsee todellinen tyypin 1 diabeteksen alttiusgeeni, jolloin alueen kattava assosiaatiotutkimus olisi perusteltu jatkotoimenpide. Sairauteen altistava IDDM2-alueen MspI-2221 genotyyppi CC oli nimellisesti yleisempi matalan tai kohtalaisen HLA-sairastumisriskin diabeetikoilla, verrattuna korkean HLA-riskin potilaisiin (p=0.05). Myös genotyyppijakauman vertailu osoitti merkitsevää eroa ryhmien välillä (p=0.01). VNTR-haplotyyppitutkimus osoitti, että IIIA/IIIA-homotsygootin sairaudelta suojaava vaikutus on merkitsevästi voimakkaampi kuin muiden luokka III:n genotyypeillä. Nämä tulokset viittaavat IDDM2-HLA -vuorovaikutukseen sekä siihen että IDDM2-alueen haplotyyppien välillä esiintyy etiologista heterogeniaa. Tämän johdosta IDDM2-alueen haplotyyppien tarkempi määrittäminen voisi tehostaa tyypin 1 diabeteksen riskiarviointia.

Tyypin 1 diabeteksen matemaattisista ennustamismenetelmistä

Tutkielmassa käsitellään matemaattisia ennustamismenetelmiä, jotka soveltuvat tyypin 1 diabeteksen ennustamiseen. Aluksi esitellään menetelmiä, jotka soveltuvat puuttuvia havaintoja sisältävien aineistojen paikkaamiseen. Paikattua aineistoa on mahdollista analysoida useilla tavallisilla tilastollisilla menetelmillä, jotka sopivat täydellisiin aineistoihin. Seuraavaksi pyritään mallintamaan aineistoa semiparametrisilla komponenttimalleilla (eng. mixture model), jolloin mallin muotoa ei ole tiukasti etukäteen rajoitettu. Sen jälkeen sovelletaan kolmea luokittelevaa ennustajaa: logistista regressiomallia, eteenpäinsyöttävää yhden piilotason neuroverkkoa ja SVM-menetelmää (eng. support vector machine). Esiteltäviä menetelmiä on sovellettu todelliseen aineistoon, joka on kerätty Turun yliopistossa käynnissä olevassa tutkimusprojektissa. Projektin tavoitteena on oppia ennustamaan ja ehkäisemään tyypin 1 diabetesta (Type 1 diabetes prediction and prevention project, lyh. DIPP-projekti). Erityisesti projektissa on pyritty löytämään uusia tuntemattomia taudinaiheuttajia. Tässä tutkielmassa paneudutaan sen sijaan kerätyn havaintoaineiston matemaattisiin analysointimenetelmiin. Parhaat ennusteet saatiin perinteisellä logistisella regressiomallilla. Tutkielmassa kuitenkin todetaan, että tulevaisuudessa on mahdollista löytää parempia ennustajia parantamalla muita edellä mainittuja menetelmiä. Erityisesti SVM-menetelmä ansaitsisi lisähuomiota, sillä tässä tutkielmassa sitä sovellettiin vain kaikkein yksinkertaisimmassa muodossa.

Antioxidant And Anti-diabetic Potential Of Passiflora Alata Curtis Aqueous Leaves Extract In Type 1 Diabetes Mellitus (nod-mice).

Leaves of Passiflora alata Curtis were characterized for their antioxidant capacity. Antioxidant analyses of DPPH, FRAP, ABTS, ORAC and phenolic compounds were made in three different extracts: aqueous, methanol/acetone and ethanol. Aqueous extract was found to be the best solvent for recovery of phenolic compounds and antioxidant activity, when compared with methanol/acetone and ethanol. To study the anti-inflammatory properties of this extract in experimental type 1 diabetes, NOD mice were divided into two groups: the P. alata group, treated with aqueous extract of P. alata Curtis, and a non-treated control group, followed by diabetes expression analysis. The consumption of aqueous extract and water ad libitum lasted 28 weeks. The treated-group presented a decrease in diabetes incidence, a low quantity of infiltrative cells in pancreatic islets and increased glutathione in the kidney and liver (p<0.05), when compared with the diabetic and non-diabetic control-groups. In conclusion, our results suggest that the consumption of aqueous extract of P. alata may be considered a good source of natural antioxidants and compounds found in its composition can act as anti-inflammatory agents, helping in the control of diabetes.

Exercise Increases Pancreatic β-cell Viability In A Model Of Type 1 Diabetes Through Il-6 Signaling.

Type 1 diabetes (T1D) is provoked by an autoimmune assault against pancreatic β cells. Exercise training enhances β-cell mass in T1D. Here, we investigated how exercise signals β cells in T1D condition. For this, we used several approaches. Wild-type and IL-6 knockout (KO) C57BL/6 mice were exercised. Afterward, islets from control and trained mice were exposed to inflammatory cytokines (IL-1β plus IFN-γ). Islets from control mice and β-cell lines (INS-1E and MIN6) were incubated with serum from control or trained mice or medium obtained from 5-aminoimidazole-4 carboxamide1-β-d-ribofuranoside (AICAR)-treated C2C12 skeletal muscle cells. Subsequently, islets and β cells were exposed to IL-1β plus IFN-γ. Proteins were assessed by immunoblotting, apoptosis was determined by DNA-binding dye propidium iodide fluorescence, and NO(•) was estimated by nitrite. Exercise reduced 25, 75, and 50% of the IL-1β plus IFN-γ-induced iNOS, nitrite, and cleaved caspase-3 content, respectively, in pancreatic islets. Serum from trained mice and medium from AICAR-treated C2C12 cells reduced β-cell death, induced by IL-1β plus IFN-γ treatment, in 15 and 38%, respectively. This effect was lost in samples treated with IL-6 inhibitor or with serum from exercised IL-6 KO mice. In conclusion, muscle contraction signals β-cell survival in T1D through IL-6.-Paula, F. M. M., Leite, N. C., Vanzela, E. C., Kurauti, M. A., Freitas-Dias, R., Carneiro, E. M., Boschero, A. C., and Zoppi, C. C. Exercise increases pancreatic β-cell viability in a model of type 1 diabetes through IL-6 signaling.

Association Of Single Nucleotide Polymorphisms In The Gene Encoding Glut1 And Diabetic Nephropathy In Brazilian Patients With Type 1 Diabetes Mellitus.

Mesangial cells subject to high extracellular glucose concentrations, as occur in hyperglycaemic states, are unable to down regulate glucose influx, resulting in intracellular activation of deleterious biochemical pathways. A high expression of GLUT1 participates in the development of diabetic glomerulopathy. Variants in the gene encoding GLUT1 (SLC2A1) have been associated to this diabetic complication. The aim of this study was to test whether polymorphisms in SLC2A1 confer susceptibility to diabetic nephropathy (DN) in Brazilian type 1 diabetes patients. Four polymorphisms (rs3820589, rs1385129, rs841847 and rs841848) were genotyped in a Brazilian cohort comprised of 452 patients. A prospective analysis was performed in 155 patients. Mean duration of follow-up was 5.6±2.4years and the incidence of renal events was 18.0%. The rs3820589 presented an inverse association with the prevalence of incipient DN (OR: 0.36, 95% CI: 0.16 - 0.80, p=0.01) and with progression to renal events (HR: 0.20; 95% CI: 0.03 - 0.70; p=0.009). AGGT and AGAC haplotypes were associated with the prevalence of incipient DN and the AGAC haplotype was also associated with the prevalence of established/advanced DN. In conclusion, rs3820589 in the SLC2A1 gene modulates the risk to DN in Brazilian patients with inadequate type 1 diabetes control.

Promoting health in families of children with type 1 diabetes mellitus

This paper presents a study of families of children with type 1 diabetes mellitus, emphasizing the identification of social supports and networks to strengthen interventions aimed at health promotion. The approach selected was a qualitative research, using a case study design. Four families of children with diabetes type 1 were studied, totalling seven participants. Data were collected between April and June 2007, through in-depth interviews and the construction of a genogram and an ecomap. The results presented the families` characterization and testimonies grouped in the following categories: social support, social networks and family roles. To promote care in practice, there is a need to identify the characteristics of each family and resources available that provide better living conditions. We concluded that identifying supports and social networks allows for more personalized care delivery to each family with a view to health promotion.

Defective NF-kappaB Activation in Response to LPS in Type 1 Diabetes Dendritic Cells

Dendritic cells (DC) are the potent antigen presenting cells which modulate T cell responses to self or non-self antigens. DC play a significant role in the pathogenesis of autoimmune diseases, inflammation and infection, but also in the maintenance of tolerance. NF-kappaB, particularly RelB is a crucial pathway for myeloid DC differentiation and functional maturation. While the current paradigm is that mature, nuclear RelB+ DC prime T cells for immunity/autoimmunity and immature DC for tolerance, RelB-deficient mice paradoxically develop generalised systemic autoimmune inflammatory disease with myelopoiesis and splenomegaly. Previous studies suggested abnormal DC differentiation in healthy relatives of type 1 diabetes (t1dm) patients. Therefore, we compared NF- kB activation in monocyte-derived DC from t1dm and non-t1dm controls in response to LPS. While resting DC appeared normal, DC from 6 out of 7 t1dm patients but no t2dm or rheumatoid arthritis patients failed to translocate NF- kB subunits to the nucleus in response to LPS, along with a failure to up-regulate expression of cell surface CD40 and MHC class I. NF- kB subunit mRNA increased normally in t1dm DC after LPS. Both the classical or non-canonical NF- kB pathways were affected as both TNF-a and CD40 stimulation led to a similarly abnormal NF- kB response. In contrast, expression of phosphorylated p38 MAPK and pro-inflammatory cytokine production was intact. These abnormalities in NF- kB activation appear to be generally and specifically applicable at a post-translational level in t1dm, and have the capacity to profoundly influence immunoregulation in affected individuals.

Autologous stem cell transplantation for early type 1 diabetes mellitus

Type 1 diabetes mellitus (T1DM) is the result of the autoimmune response against pancreatic insulin producing cells. This autoimmune response begins months or even years before the first presentation of signs and symptoms of hyperglycemia and at the time of clinical diagnosis near 30% of -cell mass still remains. In daily clinical practice, the main therapeutic option for T1DM is multiple subcutaneous insulin injections that are shown to promote tight glucose control and reduce much of diabetic chronic complications, especially microvascular complications. Another important aspect related to long-term complications of diabetes is that patients with initially larger -cell mass suffer less microvascular complications and less hypoglycemic events than those patients with small -cell mass. In face of this, -cell preservation is another important target in the management of type 1 diabetes and its related complications. For many years, various immunomodulatory regimens were tested aiming at blocking autoimmunity against -cell mass and at promoting -cell preservation, mainly in secondary prevention trials. In this review, we summarize some of the most important studies involving -cell preservation by immunomodulation and discuss our preliminary data on autologous nonmyeloablative hematopoietic stem cell transplantation in newly-diagnosed T1DM.

Gene Expression Profiles Stratified according to Type 1 Diabetes Mellitus Susceptibility Regions

The MHC region (6p21) aggregates the major genes that contribute to susceptibility to type 1 diabetes (T1D). Three additional relevant susceptibility regions mapped on chromosomes 1p13 (PTPN22), 2q33 (CTLA-4), and 11p15 (insulin) have also been described by linkage studies. To evaluate the contribution of these susceptibility regions and the chromosomes that house these regions, we performed a large-scale differential gene expression on lymphomononuclear cells of recently diagnosed T1D patients, pinpointing relevant modulated genes clustered in these regions and their respective chromosomes. A total of 4608 cDNAs from the IMAGE library were spotted onto glass slides using robotic technology. Statistical analysis was carried out using the SAM program, and data regarding gene location and biological function were obtained at the SOURCE, NCBI, and FATIGO programs. Three induced genes were observed spanning around the MHC region (6p21-6p23), and seven modulated genes (5 repressed and 2 repressed) were seen spanning around the 6q21-24 region. Additional modulated genes were observed in and around the 1p13, 2q33, and 11p15 regions. Overall, modulated genes in these regions were primarily associated with cellular metabolism, transcription factors and signaling transduction. The differential gene expression characterization may identify new genes potentially involved with diabetes pathogenesis.