Kunnan opetushallinnon ja vanhempien kokemuksia inkluusioon pyrkimisestä – ”Et tukitoimet pystyttäis tarjoomaa, ja jokainen pystyis käymää kouluu sillee ku se hänelle parhaiten sopii”

Tutkielma kuvaa erään länsisuomalaisen kunnan kouluinkluusion tilannetta. Tarkoituksena on selvittää, millaisiin opetusryhmiin kunnassa sijoitetaan erityisen tuen päätöksen saaneet oppilaat, ja miten näissä sijoituksissa pyritään noudattamaan inkluusion mukaista lähikouluperiaatetta. Tutkielmassa kartoitetaan myös sitä, miten näiden lasten vanhemmat kokevat osallisuutensa lapsensa erityisen tuen prosessissa ja miten nämä vanhemmat kokevat inkluusion. Tavoitteena on saada katsaus siitä, missä tilanteessa tutkimuskunnassa ollaan inkluusion toteutumisen suhteen, ja millä keinoin sitä pyritään toteuttamaan. Tavoitteena on myös antaa ääni vanhempien näkemyksille lastensa opetusryhmästä ja inkluusion mahdollisuuksista opetuksessa. Tutkielma on kvalitatiivinen monitapaustutkimus. Kohderyhmä on tutkimuskunta, sekä kunnassa asuvat vanhemmat, joiden lapsella on erityisen tuen päätös. Aineisto on kerätty puoliavoimella teemahaastattelulla. Aineisto on analysoitu teemoittelemalla sitä tutkimuskysymyksien mukaan. Tuloksien mukaan kunnassa pyritään sijoittamaan erityisen tuen oppilaat lähikouluihinsa, jos se on lapsen edun mukaista. Pienryhmissä opiskelevia oppilaita integroidaan yleisopetukseen mahdollisuuksien mukaan. Erityisen tuen oppilaista suurin osa opiskelee pienryhmissä, jotka on jaoteltu kuntaan tuen tarpeen mukaan. Kolmiportainen tuki on vähentänyt kunnassa erityisen tuen päätöksiä ja lisännyt tuen antamista yleisopetuksessa. Kunnassa nähdään tilanne hyvänä, mutta tulevaisuudessa haasteita tuovat oppilaiden tuen tarpeen lisääntyminen ja sen moninaistuminen. Vanhemmat ovat huolestuneita siitä, että yleisopetus ei pysty vastaamaan lapsen tuen tarpeisiin, ja siitä syystä segregoiva pienryhmäopetus on toimiva ratkaisu. Vanhempien mukaan lapsi pärjäisi yleisopetuksessa, mikäli siellä on tarpeeksi tukea. Vanhemmat kokevat, että heidät otetaan pääosin hyvin huomioon erityisen tuen päätöksen prosessissa. Toisaalta kaikilla vanhemmilla ei ole välttämättä tarkkaa tietoa siitä, mitä erityinen tuki tarkoittaa.

Lapsen sosiaalisen kompetenssin tukeminen – vanhempien epäsuorat ja suorat vaikutustavat

Tässä tutkimuksessa tarkastellaan vanhempien havaintoja ja käsityksiä lapsen sosiaalisesta kompetenssista. Lapsen sosiaalisesta kompetenssista tarkastelun kohteena ovat erityisesti vertaissuhteet, sosiaaliset taidot ja sosiaalinen käyttäytyminen. Tarkoituksena on selvittää vanhempien näkemyksiä lapsen sosiaalisesta verkostosta ja lapsesta sosiaalisena toimijana. Kiinnostuksen kohteena on myös, miten vanhemmat vaikuttamaan lapsen sosiaaliseen kompetenssiin. Vanhempien vaikutuksessa voidaan erottaa epäsuora ja suora vaikutus. Vanhempien epäsuoraan vaikutukseen kuuluvat perheen sosioekonomiset tekijät, vanhemmuuteen ja lastenkasvatukseen liittyvät käytännöt sekä lapsen ja vanhemman välinen vuorovaikutus. Suora vaikutus sisältää vanhempien eri roolit ja tehtävät sosiaalisen kompetenssin edistämiseksi. Vanhempien epäsuorilla ja suorilla vaikutustavoilla on havaittu olevan merkittävää vaikutusta lapsen sosiaalisen kompetenssiin muotoutumiseen ja sen laatuun. Tutkimuksessa selvitetään vertaissuhdeongelmaisten ja ei-ongelmaisten lasten vanhempien välisiä eroja näissä vaikutustavoissa. Tutkimuksessa hyödynnetään kyselylomake- ja haastatteluaineistoja. Kyselylomakeaineisto (N=156) kerättiin ”Origins of Exclusion in Early Childhood”-tutkimusprojektissa, jossa tutkittiin lasten vertaissuhteita, sosiaalisia taitoja sekä sosiaalista käyttäytymistä kolmen vuoden seurantatutkimuksena päiväkodista kouluun. Perhekysely toteutettiin lasten ollessa kuusivuotiaita. Vanhempien haastatteluaineisto (N=55) koostuu projektissa mukana olleiden lasten vanhempien teemahaastatteluista. Perhekyselyä analysoidaan tilastollisin analyysimenetelmin. Laadullisen aineiston analyysimenetelmänä käytetään sisällönanalyysia. Vanhempien käsityksissä lasten sosiaalinen verkosto rakentui kotiympäristössä, koulussa, päiväkodissa sekä suvun ja harrastusten parissa muodostuneista suhteista. Tutkimustulosten perusteella on havaittavissa, että vertaissuhdeongelmaisten ja ei-ongelmaisten lasten sosiaaliset verkostot ovat osin erilaiset. Vanhempien arviointien mukaan myös lasten sosiaalisissa taidoissa, käyttäytymisessä, asennoitumisessa sosiaaliseen kanssakäymiseen sekä ryhmään ja leikkeihin liittyvissä strategioissa on eroavaisuuksia. Tutkimuksen pohjalta voidaan todeta, että vanhemmat pystyvät arvioimaan hyvin yksityiskohtaisesti lapsensa sosiaalisia taitoja ja käyttäytymistä. Kaikilla vanhemmilla ei kuitenkaan ollut riittävästi tietoa lasten kaveripiiristä tai sen laadusta eikä lasten sosiaalisesta orientaatiosta. Vanhempien epäsuorissa vaikutustavoissa oli eroja, mutta myös yhtäläisyyksiä. Sosioekonomisia tekijöitä koskevan tarkastelun perusteella vertaissuhdeongelmaisten lasten perheiden taloudelliset ongelmat, isien työttömyys ja lapsen erityisen tuen tarve olivat yhteydessä lapsen sosiaalisten suhteiden ongelmiin. Lähes kaikki tutkimukseen osallistuneet vanhemmat kokivat vanhemmuuden ja kasvatustehtävän kuitenkin hyvin myönteisenä ja tyytyväisyyttä tuottavana asiana elämässä. Valtaosa vanhemmista piti lapsen ja aikuisen välistä vuorovaikutusta positiivisena, vaikka lapsen kanssa ei aina ollutkaan helppoa tulla toimeen. Tyytyväisyydestä huolimatta äidit näkivät itsessään enemmän kehittymisen tarpeita vanhempana kuin isät. Vanhemmuudessa korostuivat ohjaaminen ja kontrolli, mutta myös hoiva, lämpö ja vastavuoroisuus. Hoiva ja lämpö sekä rajojen asettaminen askarruttivat vanhempia suuresti. Vertaissuhdeongelmaisten lasten vanhemmat tarvitsisivat opastusta ohjaavan vanhemmuuden löytämiseksi. Vertaissuhdeongelmaisten lasten vanhemmat kuvasivat kasvatuksen kuormittavuutta, ajan puutetta sekä muuntuvaa isyyttä ja äitiyttä ei-ongelmaisten lasten vanhempia enemmän. Työn ja perheen yhteensovittamisen vaikeus tuli myös esille vanhempien kuvauksissa. Kyvykkään vanhemmuuden kannalta epävirallinen läheisistä muodostunut tukiverkosto on tärkeä vanhemman apu ja kasvatuksen turva. Ensisijaisena tukitahona on epävirallinen verkosto, joka koostuu ystävistä, tuttavista, työtovereista, puolisosta ja omista vanhemmista. Vertaissuhdeongelmaisten lasten vanhempien mukaan arjen tukea ei kuitenkaan ole aina saatavilla, eikä tukiverkosto tyydyttänyt vanhempia. Vanhempien käsityksissä perheen vuorovaikutus sujui hyvin ja vastuu kodista ja kasvatustehtävästä oli molemmilla vanhemmilla tasavertaisesti. Käytännön vastuu kasvatuksesta sekä erilaisten taitojen opettamisesta lapsille kuului äitien tehtäviin. Vanhempien näkemyksissä lapsen sosiaalinen maailma rakentui lähiympäristön tarjoamista mahdollisuuksista. Vanhempien suoriin vaikutustapoihin liittyvien tulosten mukaan vanhemmat pitävät harrastuksia merkittävänä sosiaalista kompetenssia edistävänä tekijänä. Ei-ongelmaisilla lapsilla oli enemmän ja monipuolisempia harrastuksia kuin ongelmaisilla lapsilla. Vaikka vanhemmat eivät mieltäneetkään omaa toimintaansa kaveripiiriin ohjaamiseksi, heillä useinkin oli runsaasti erilaisia rooleja ja tehtäviä sosiaalisten suhteiden ja sosiaalisten taitojen opettamisessa. Lapsen sosiaalisten suhteiden organisoinnissa, ohjaamisessa, valvonnassa ja neuvonnassa oli vanhempiryhmien välillä eroja. Vertaissuhdeongelmaisten lasten vanhemmat eivät olleet riittävän hyvin perillä lapsen taidoista ja kyvykkyydestä tuottaakseen oikea-aikaista ohjausta ja tukeakseen lasta riittävästi sopivilla tavoilla. Vanhempien toimintaa näyttää ohjaavan vakaasti se uskomus, että lapsen kaverisuhteet ovat pelkästään hänen oma asiansa. Vanhemmat arvostivat paljon sosiaalisia taitoja ja pyrkivät opettamaan niitä lapsilleen systemaattisesti. Ohjaamisen tavoissa vanhemmat poikkesivat toisistaan. Tutkimus antaa viitteitä, että eiongelmaisten lasten vanhemmat ovat sensitiivisempiä, vastavuoroisempia ja lapsen näkökulmaa ja tarpeita lähtökohtanaan pitäviä sekä tunnetaitoihin ja tunnetilan käsittelyyn keskittyvämpiä kuin ongelmaisten lasten vanhemmat. Vanhempien ja lasten vuorovaikutuksen vaikeudet, ylimalkainen ja epäjohdonmukainen sosiaalisten taitojen, käyttäytymisen sekä suhteiden ohjaus sekä monet perheen voimavarojen puutteet voivat haitata vakavasti lapsen sosiaalisen kompetenssin kehittymistä. Vanhemmilla on kuitenkin taitoa arvioida lapsensa sosiaalista kyvykkyyttä ja halua toimia hyvin kasvatustehtävässään. Vanhemmuuden tukemisessa olisivatkin tärkeitä epävirallisen tukiverkoston lisäksi lähiympäristön perheille ja lapsille suunnatut palvelut, monitahoinen yhteistyö perheiden, lasten ja heidän kanssaan työskentelevien ammattilaisten kesken sekä yhteiskunnan perheitä koskevat säädökset ja tukitoimet.

Joukkoirtisanomisen jälkeen - työllistymisen haasteet ja tukitoimien toimivuus irtisanottujen näkökulmasta

Tämän tutkimuksen tavoitteena on kuvata joukkoirtisanottujen näkökulmasta työllistymisen haasteita, tukitoimien toimivuutta ja miten tukitoimia kehittämällä pystyttäisiin vastaamaan paremmin irtisanottujen kokemiin haasteisiin. Tutkimusmenetelmä on laadullinen haastattelututkimus. Tutkimuksen aineisto kerättiin haastattelemalla yhtätoista Voikkaan tehtaalta vuonna 2006 irtisanottua työntekijää. Tutkimuksen perusteella keskeisimpinä työllistymisen haasteina nähdään ikä, yksipuolinen työkokemus, vaikeasti toiselle alalle siirrettävä ammattitaito sekä haluttomuus muuttaa toiselle paikkakunnalle. Pääsääntöisesti tukitoimiin oltiin melko tyytyväisiä, joskin mielipiteet tukitoimien onnistumisesta vaihtelivat paljon. Muutosturvan tärkeimpänä hyötynä nähtiin mahdollisuus opiskella taloudellisen tuen turvin. Tukitoimia koskevaa tiedotusta kritisoitiin mm. puutteellisista ja vääristä tiedoista.

Metsähakemarkkinoiden kehittyminen Suomessa

Tässä kandidaatintyössä tutkitaan metsähakemarkkinoiden kehittymistä Suomessa. Työn tavoitteena on selvittää toteutuvatko Suomen tavoitteet metsähakkeen käytön lisäämisestä vuoteen 2020 mennessä. Työn aluksi määritellään metsähake ja esitellään sen markkinat. Työssä esitellään metsähakemarkkinoihin vaikuttavat tukitoimet ja ohjaustoimia pois fossiilisten polttoaineiden käytöstä, jotka kannustavat lisäämään metsähakkeen käyttöä. Työn lopussa esitellään saatuja tuloksia ja päätellään niiden pohjalta, miten metsähakemarkkinat kehittyvät tulevaisuudessa.

Merivoimien viranomaisyhteistyö aluskemikaalivahingontorjunnassa

Yhteiskunnan turvallisuus strategiassa on asetettu ministeriöille ja niiden hallinnonaloille varautumisvelvoitteita ja tehtäviä uhkien torjumiseksi. Tavoitteena on välttää päällekkäisten voimavarojen kehittäminen. Muiden viranomaisten tukeminen on aikaisempaa selkeämmin yksi puolustusvoimien tehtävistä. Suorituskykyjä kehitetään tukemaan muuta yhteiskuntaa yhteiskunnan turvallisuusstrategian mukaisesti. Yhteiskunnan turvallisuusstrategian mukaista viranomaisyhteistyötä voidaan kehittää lisäämällä aluskemikaalivahinkojen torjuntaviranomaisten tietoisuutta merivoimien suorituskyvyn käytettävyydestä. Tutkimus rakentuu öljy- ja aluskemikaalivahinkojen torjunnan suorituskyvyn muodostaman viranomaisyhteistyön ympärille. Tutkimusmenetelmänä käytetään asiakirja-analyysiä ja sitä täydennetään asiantuntijakyselyllä. Tutkimuksessa analysoidaan eri torjuntaviranomaisten aluskemikaalivahinkojen torjuntasuunnitelmista suorituskykyjä, joita torjuntatoimiin osallistuvat torjuntaviranomaiset merivoimilta odottavat. Tutkimusmateriaalin sisällön analyysillä saaduista tulkinnoista muodostuu merivoimiin kohdistetut odotukset kolmeen vaiheeseen jaettuna. Vaiheet ovat suunnittelu ja varautuminen, tilanteen aikainen toiminta ja paluu normaalitilaan. Ympäristöviranomaisten suunnitelmat aluskemikaalivahinkojen torjunnassa perustuvat öljyntorjuntasuunnitelmiin. Rajavartiolaitoksen ja pelastuslaitosten suunnitelmat perustuvat lähtökohtaisesti yhdessä sovittujen resurssien käytettävyyteen eikä merivoimille suunniteltuja tehtäviä ole. Merivoimien suorituskykyjen tunnistamattomuus ja käytettävyyden haaste on osaltaan estänyt suorituskykyjen suunnittelemisen. Monitoimialus Louhen soveltuvuus kemikaalitorjuntaan on hyvä. Taistelualusten suorituskyvyt mahdollistavat johtamistoiminnan tukemisen, vedenalaisen monitoroinnin sekä alueen eristämisen. Viranomaisyhteistyöllä laadittava valmiussuunnitelma edellyttää merivoimien asiantuntemuksen kohdentamista alusten käytettävyyden, koulutuksen, harjoitustoiminnan ja alusten valmiussuunnitelmien, yhteensovittamiseksi suunnittelu ja varautumisvaiheessa. Tilanteen aikaisessa vaiheessa merivoimat tukevat johtavaa torjuntaviranomaista torjuntatoimilla vahinkotilanteen vakauttamiseksi meritoiminnanjohtajan johdolla sekä toteuttamalla tukitoimet muille viranomaisille merikuljetuksin, erikoiskalustolla ja paikalliset johtamisedellytykset luomalla. Paluu normaalitilaan edellyttää merivoimien omia toimenpiteitä kontaminoituneiden alusten puhdistamiseksi. Aluskemikaalivahinkojen torjunnan suunnitelmien perustuessa merivoimien öljyntorjuntaalusten käyttöön torjuntatehtävässä viranomaisyhteistyön käytänteitä voidaan pitää toimivina. Kemikaalitoimintaan kykenevien viranomaisten alusten määrän ollessa merkittävästi pienempi kuin öljyntorjuntatoimiin kykenevien alusten määrä, merivoimien taistelualusten käytettävyys on mahdollisuus jonka tunnistaminen mahdollistaa torjuntatehtäviin soveltuvien alusten tarkoituksen mukaisen käytön. Merivoimat on aluskemikaalitorjuntaa tukeva suorituskyky.

Kansainvälisen divestointiprosessin toteutus inhimillisestä näkökulmasta tarkasteltuna : Case: Kansainvälisen konserniyrityksen Suomesta divestoitava tuotantolaitos

Yritysten operaatiot kansainvälisellä kentällä ovat yleistyneet merkittävästi viime vuosien globaalin talouden myllerryksessä. Kansainvälistymistutkimuksissa on viime vuosikymmeninä tunnistettu myös kansainvälistymisen käänteinen merkitys yritysten lopettaessa toimintojaan kansainvälisellä kentällä. Yritysten tavoitellessa yhä alhaisempia kustannuksia kilpailukyvyn parantamiseksi, tuo-tannon siirtäminen matalamman kustannustason maihin on usein nähty houkuttelevana vaihtoeh-tona, mikä merkitsee usein ainakin yhden tuotantolaitoksen lopettamista tai myyntiä. Tuotantope-rusteiset divestoinnit merkitsevät kuitenkin voimakasta muutosta divestoitavan tuotantolaitoksen henkilöstön elämässä, jolloin sekä eettisten että liiketoiminnallisten lähtökohtien puitteissa dives-tointien toteutuksessa tulisi huomioida myös inhimilliset seikat. Tämän tutkimuksen tarkoituksena on tutkia miten kansainvälisen divestointiprosessin toteutuk-sessa voidaan huomioida henkilöstö inhimillisestä näkökulmasta. Tätä tutkimuskysymystä lähesty-tään alakysymysten avulla, joista ensimmäinen pohtii minkälainen merkitys kansainvälisyydellä on case-organisaation divestointiprosessissa ja toinen miten henkilöstö on kokenut divestointiin liitty-vän muutosprosessin case-organisaatiossa. Tutkimuksen ensimmäisessä viitekehyksessä syvenny-tään tarkastelemaan käänteistä kansainvälistymistä ja divestointipäätökseen vaikuttavia tekijöitä. Toisena viitekehyksenä tutkimus käsittelee henkilöstön kokemuksia muutoksen implementoinnista case-organisaatiossa, joita tarkastellaan Kotterin kehittämään muutosmallin näkökulmasta. Nämä viitekehykset yhdistyvät lopulta analyysiksi, jonka pohjalta muodostetaan johtopäätökset ja vasta-taan päätutkimuskysymykseen. Tutkimus on luonteeltaan laadullinen tapaustutkimus, jonka empii-rinen osio on kerätty haastattelemalla case-organisaation henkilöstöä teemahaastatteluin. Tutkimuksessa ilmenneiden tulosten mukaan kansainvälisen case-organisaation divestoinnin lähtökohtana on eri maiden toisistaan poikkeava kustannustaso. Haastatteluissa ei kuitenkaan il-mennyt viitteitä Kotterin muutosmallin systemaattiselle toteutukselle case-organisaatiossa. Haas-tatteluiden mukaan kriittisiä vaiheita case-organisaation divestointiprosessin toteuttamisessa ovat ymmärryksen luominen divestoinnin syille, shokkireaktion keventäminen, avoimuus ja viestintä sekä organisaation ja yhteiskunnan tarjoamat tukitoimet irtisanomisprosessin aikana. Näiden vai-heiden huolellinen läpikäyminen näyttäisi tarjoavan avaimet henkilöstöä suhteellisesti tyydyttävään toimintaan. Lisäksi haastattelujen mukaan henkilöstö näyttäisi suhtautuvan mielenkiinnolla kan-sainvälisyyteen, mikä tarjoaa mahdollisuuden myös henkilöstön osallistamiselle.

Suursaaren valtausoperaation valmistelut tammi-maaliskuussa 1942

Suursaaren merkitys merisodan käynnille Suomenlahdella oli kiistämätön. Saaren merkitys laivaston- ja ilmapuolustuksen tukikohtana oli huomattu Neuvostoliiton sodanjohdossa ja täs-tä johtuen Suursaari joutui neuvottelujen kohteeksi 1930-luvulla. Neuvostoliitolla olisi ollut mahdollisuus sulkea Suomenlahti hallitsemalla Suursaaren, Tytärsaaren, Lavansaaren ja Vi-ron rannikko niille sijoitetulla rannikkotykistöillä. Toisen maailmansodan aikana Neuvostolii-ton sodanjohto havaitsi tehneensä virheen luopuessaan Suursaaresta ja näin ollen päätti vallata sen takaisin. Aamulla 2. tammikuuta1942 neuvostoliittolaiset nousivat Suursaaressa maihin ja ajoivat riittämättömät suomalaisjoukot pois saaresta ilman suuria taisteluja. Eversti Pekka Enkaisen johtama 2. rannikkoprikaati sai tehtäväkseen vallata Suursaaren takai-sin. Valmistelut operaatiota varten aloitettiin välittömästi saaren menettämisen jälkeen. Maa-liskuun puolivälissä päämaja käski kenraali Aaro Pajaria ottamaan operaation johtovastuun ja muodostamaan samalla valtausoperaatiota varten taisteluosasto Pajarin. Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää kuinka suomalaisjoukot toteuttivat Suursaaren val-tausoperaatioon liittyvät valmistelut alkuvuodesta 1942. Tutkimustehtävällä selvitetään kuin-ka operaation kannalta olennaiset toimet toteutettiin ennen hyökkäyksen alkamista 27. maa-liskuuta vuonna 1942. Toteutettuja valmisteluja verrataan osittain aikalaisiin oppaisiin ja esi-miesten antamiin käskyihin ja ohjeisiin. Tutkimus on asiakirjatutkimus ja tutkimusmenetelmänä on kvalitatiivinen sisältöanalyysi. Suurin osa tutkimuksen lähteistä on suomalaisia arkistolähteitä. Tärkeimpiä alkuperäislähteitä ovat Kansallisarkiston arkistolähteet. Hyödyllisimpiä näistä arkistolähteistä ovat Suursaaren sotatoimia koskevat taisteluosasto Pajarin asiakirjat, 2. rannikkoprikaatin sotapäiväkirjat ja muut asiakirjat ja lentolaivue 6:n sotapäiväkirjat liitteineen. Tutkimuksessa selvisi, että valmistelujen aikana kaikki toimet oli järjestelmällisesti ja tarkasti suunniteltuja sekä kontrolloituja. Toimintaa kehitettiin koko valmistelujen ajan havaittujen puutteiden tai ongelmien perusteella. Tutkituista aihekokonaisuuksista tiedustelu, koulutus, huolto ja tukitoimet liittyivät koko valmistelujen ajan kiinteästi toisiinsa. Tiedustelupartioiden ja ilmatiedustelun toiminta kehittyi koko ajan enemmän tietoa antavaksi. Huolto-organisaation vahvuutta kasvatettiin samassa suhteessa operaation joukkojen vahvuuden kanssa. Huoltojoukkojen vahvuus oli olosuhteisiin ja operaation vaativuuteen nähden osittain riittämätön. Tarkalla suunnittelulla ja kaikkien joukkojen tuella huolto-organisaatio onnistui toteuttamaan sille käsketyt tehtävät. Koulutus toteutettiin siten, että koulutusolosuhteet ja ai-heet olivat mahdollisimman samankaltaisia kuin mitä operaatio tulisi olemaan. Koulutuksessa painotettiin niitä asioita, jotka olivat joukoille uusia. Tukitoimissa painopisteenä oli joukkojen siirtojen toteutus ja huollon tukeminen.

Näkövammainen oppilas perusopetuksen käsitöissä: opettajan kokemuksia

Tutkimuksen tarkoituksena on saada uutta tietoa näkövammaisen käsityön opetuksesta opettajien kokemuksien kautta, jotta opetusta pystytään kehittämään paikallisella ja valtakunnallisella tasolla. Tietoa haetaan seuraavaan päätutkimuskysymykseen: Millaisia kokemuksia opettajalla on näkövammaisen oppilaan opettamisesta perusopetuksen käsitöissä? Kysymykseen haettiin vastauksia haastattelemalla kymmentä näkövammaiselle oppilaalle käsitöitä opettavaa opettajaa. Teoreettisessa viitekehyksessä esitellään tutkimuksen keskeiset käsitteet, joita ovat näkövammainen oppilas, opettaja, käsityö perusopetuksessa, oppilaan integroiminen perusopetukseen sekä niihin liittyvät tukitoimet. Tutkimuksessa selvitetään opettajan kokemuksia, joten tutkimus toteutettiin fenomenologisen tutkimusstrategian mukaisesti kvalitatiivisella tutkimusotteella. Aineisto kerättiin teemahaastattelun keinoin. Litteroitu haastatteluaineisto analysoitiin aineistolähtöisellä sisällönanalyysillä. Tutkimustuloksena saatiin laaja kuvaus näkövammaisen oppilaan käsityönopettajan kokemuksista. Opettajat kokivat pärjänneensä työssään suhteellisen hyvin, vaikka heidän henkilökohtaiset resurssinsa eivät ole riittävät näkövammaisen käsityön opettamiseen. Resurssipuutteina voidaan esitellä koulutuksen, kokemuksen ja ajan puute. Koulunkäynninohjaajan rooli, kompetenssi ja kyvyt olivat merkittävässä asemassa opetuksen turvallisessa toteuttamisessa sekä opettajan työssä jaksamisessa. Näkövammainen oppilas koettiin käsitöiden opetuksen kannalta haasteena sekä rikkautena. Näkövammaiset oppilaat tekivät pääsääntöisesti samat työt kuin muut oppilaat. Käsityötilojen tulisi olla valoisat, esteettömät sekä tilavat. Moniammatillisessa yhteistyössä ilmeni puutteita näkövammaisen käsityön opetukseen liittyen. Näkövammaiselle käsityötä opettavat opettajat eivät olleet verkostoituneet, mutta sille koettiin olevan tarvetta. Tutkimuksella saadun tiedon perusteella näkövammaisen käsityön opetusta tulee kehittää paikallisella ja valtakunnallisella tasolla. Tämän työn aloittamiseksi tutkijat toteuttivat käytännönsovelluksen, jonka avulla opettaja voi aloittaa näkövammaisen opetukseen ja tukitoimiin tutustumisen, moniammatillisen yhteistyön ja verkostoitumisen.