3 resultados para tietojohtaminen


Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Yhteiskunnan muuttuessa entistä tietovaltaisemmaksi, tiedon jakaminen nähdään kaikkein merkittävimpänä tietoprosessina organisaation kehittymisen kannalta. Tässä pro gradu -tutkielmassa selvitettiin, mitkä tekijät vaikuttavat tiedon jakamiseen asiantuntijatyössä. Tutkimus toteutettiin tapaustutkimuksena ja aineisto analysoitiin teorialähtöisen sisällönanalyysin avulla. Tutkimuksen tulosten perusteella asiantuntijatyötä tekevien tiedon jakamiseen vaikuttavat tekjiät ovat sisäinen motivaatio, yksilöiden välinen luottamus sekä organisaation rakenne ja kulttuuri. Tutkimuksen mukaan työ itsessään palkitsee ja motivoi tiedon jakamiseen, mutta yksilöiden välillä tulee olla hyväntahtoisuuteen ja pätevyyteen liittyvää luottamusta. Organisaation hierarkkisuus, käytettävissä olevan ajan, yhteisöllisyyden ja arvostuksen puute heikentävät tiedon jakamista. Sitä vastoin organisaation avoin kulttuuri tukee tiedon jakamista. Rahallisen palkitsemisen ei nähty vaikuttavan tiedon jakamiseen.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tämän työn tavoitteena oli selvittää tietojohtamisen eri käytäntöjen vaikutusta oppimiseen, uudistumiseen sekä yrityksen innovaatiokyvykkyyteen. Työssä on keskitytty erityisesti sellaisiin tietojohtamisen käytäntöihin, jotka edistävät oppimista ja uusiutumista yrityksissä. Työssä on käytetty tilastollisia menetelmiä, muun muassa faktorianalyysia, korrelaatioanalyysia sekä regressiota, analysoitaessa 259 suomalaisesta yrityksestä kerättyä kyselydataa niiden tietojohtamisen käytöntöihin ja aineettomaan pääomaan liittyen. Analyysi osoittaa, että useat tietojohtamisen käytännöt vaikuttavat positiivisesti yrityksen uudistumiseen ja sitä kautta innovaatiokyvykkyyteen. Henkilöstön kouluttaminen sekä parhaiden käytäntöjen kerääminen ja soveltaminen yrityksessä ovat positiivisesti yhteydessä innovaatiokyvykkyyteen. Henkilöstön kouluttamisella on merkittävin suora vaikutus innovaatiokyvykkyyteen ja tässä työssä on esitetty, että koulutuksen tarjoamisen suurin vaikutus on oppimismyönteisen kulttuurin kehittyminen yrityksiin sen sijaan, että koulutuksella pyrittäisiin vain parantamaan tehtäväkenttään liittyviä taitoja ja tietoja. Henkilöstön kouluttaminen, parhaat käytännöt sekä sosialisaatiossa tapahtuva tiedon vaihto ja suhteiden solmiminen vaikuttavat positiivisesti uudistumispääomaan. Työn tulosten perusteella uudistumispääomalla on merkittävä rooli innovaatioiden syntymisessä yrityksissä. Uudistumispääoma medioi koulutuksen, parhaiden käytäntöjen ja mahdollisesti myös sosialisaation vaikutusta innovaatiokyvykkyyteen ja on näin merkittävä osa innovaatioiden syntyä yrityksissä. Innovaatiokyvykkyyden osatekijöiden ymmärtäminen voi auttaa johtajia ja esimiehiä keskittämään huomionsa tiettyihin tietojohtamisen käytäntöihin edistääkseen innovaatioiden syntymistä yrityksessä sen sijaan, että he pyrkisivät vain vaikuttamaan innovaatioprosessiin.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Asiakashankintaa tehdään monin tavoin. Suosittelua asiakashankinnan keinona on tutkittu tieteellisissä tutkimuksissa melko vähän. Tämän tutkimuksen tavoitteena on selvittää asiakashankinnan ja suosittelun nykytilaa kohdeorganisaatiossa, kehittää suosittelua osaksi myyntiprosessia ja tunnistaa aineettomia resursseja, joita voidaan hyödyntää asiakashankinnan ja suosittelun tehostamisessa tietojohtamisen avulla. Tutkimus on kvalitatiivinen tapaustutkimus ja sen tavoitteisiin pyritään vastaamaan survey kyselyn sekä puolistrukturoitujen haastatteluiden (14kpl) avulla. Tutkimuksen kohdeorganisaationa on Suomessa toimiva pankki- ja rahoitusalan yhtiö. Suosittelun käyttöä asiakashankinnan keinoa tutkittiin kohdeorganisaation yrityksen pankkineuvojien ja heidän esimiesten näkökulmasta. Empiirinen tutkimus antaa vastauksen asetettuihin tutkimuskysymyksiin sekä vastaa tutkimuksen tavoitteisiin. Tutkimuksessa löydettiin suositteluun ja yleisesti asiakashankintaan liittyviä aineettomia resursseja, joita hyödyntämällä ja johtamalla suosittelun nykyistä käyttöä voidaan kehittää tehokkaammaksi.