Asunnoton yhteiskunnan jäsenenä : Sosiaalisesti syrjäytyneen osallistumismahdollisuudet ja deliberatiivinen demokratia

Tutkielmassani selvitän, millä tavalla sosiaalisesti syrjäytyneen, kuten asunnottoman, on mahdollista osallistua yhteiskunnan toimintaan ja itseään koskevaan päätöksentekoon. Tutkimuskysymykseni ovat: Toteutuvatko perustuslain 14 § ja 19 §:ssä säädetyt oikeudet, ja ovatko viranomaisten toimet riittäviä edistämään syrjäytyneiden asunnottomien itsenäistä asumista sekä lisäämään vaikutusmahdollisuuksia itseään koskevassa päätöksenteossa. Voisiko deliberatiivisen demokratiamallin avulla vahvistaa syrjäytyneiden yhteiskunnallista osallistumista, ja siten helpottaa asunnottomuusongelmaa. Asunnottomia oli vuonna 2006 noin 7 400 henkilöä. Syitä joutua asunnottomaksi on useita. Valtaosalla ongelmat ovat kasautuneet, minkä jälkeen itsenäinen selviäminen on hankaloitunut. Asunnottomilla on usein monia eri ongelmia kuten pitkäaikaissairauksia, työttömyyttä ja päihteiden väärinkäyttöä. Avioero on yksi keskeisistä yksittäisistä syistä etenkin miehille päätyä asunnottomaksi. Maahanmuuttajien asunnottomuus voi olla seurausta pyrkimyksestä integroitua yhteiskuntaan: Muuttaessa sijoituspaikkakunnalta esimerkiksi ystävien, työn tai opiskelun vuoksi kasvukeskukseen, maahanmuuttajan voi olla vaikeaa saada asuntoa. Näin työn tai koulutuspaikan vastaanottaminen voi pakottaa maahanmuuttajan ottamaan riskin menettää asunto. Sosiaalisesti syrjäytyneeksi voidaan määritellä ihminen, joka ei kykene tai halua sopeutua normaalina pidettyyn elämään yhteiskunnassa. Tämä tutkimuksissa käytetty normaalin elämän määritelmä muotoutuu yhteiskunnan arvojen ja käytäntöjen pohjalta. Syrjäytyminen voi tarkoittaa myös sitä, että ihminen kokee itsensä ulkopuoliseksi yhteiskunnasta. Syrjäytymistä aiheuttavatkin siten toistuvat syrjinnän ja voimattomuuden kokemukset sekä hankaluus vaikuttaa itseään koskevaan päätöksentekoon. Asunnottomien yö –tapahtumassa syksyllä 2007 vapaaehtoiset haastattelivat asunnottomuutta kokeneita. Haastattelut on julkaistu internetissä ja ne ovat vapaasti tutkijoiden, toimittajien ja poliitikkojen käytettävissä. Useissa haastatteluissa asunnottomat kertovat, että he eivät koe olevansa täysivaltaisia yhteiskunnan jäseniä. Haastatteluissa kritisoidaan sitä, että poliitikot ja sosiaalityöntekijät päättävät asunnottomuuden hoidosta sekä asunnottomia koskevista asioista ilman, että asunnottomilla on mahdollisuutta vaikuttaa päätöksentekoon. Turhautumisen tunne paistoi läpi useissa haastatteluissa. Useissa vastauksissa asunnottomat vaativat poliitikkoja ja sosiaalityöntekijöitä perehtymään asunnottomien arjen elämään. Deliberatiivisessa demokratiassa yksi keskeisistä ajatuksista on, että vain sellaiset päätökset, jotka on tehty kaikille avoimen keskustelun ja vapaan tahdonmuodostuksen pohjalta voivat saada hyväksynnän ja luottamuksen kansalta sekä muodostua sitoviksi. Deliberatiivisessa demokratiakäsityksessä on kyse siitä, että asioista päätetään yhdessä, julkisen ja tasa-arvoisen keskustelun sekä harkinnan pohjalta. Keskeistä on myös, että kaikkien, joita päätökset koskettavat, täytyy voida osallistua päätöksiä edeltävään keskusteluun. Erityisesti Young ja Bohman korostavat, että myös sosiaalisesti syrjäytyneellä tulee olla mahdollisuus osallistua poliittiseen keskusteluun ja itseään koskevaan päätöksentekoon. Muun muassa koulutuksen kautta opitaan rauhallinen, asiallinen ja kielellisesti oikea argumentaatiotapa. Ihmisten erilaisuus ja kouluttamattomuus eivät Youngin mukaan saa estää mahdollisuutta osallistua yhteiskunnassa käytävään poliittiseen keskusteluun. Tutkimuskysymykseeni, lisäävätkö viranomaiset toiminnallaan yksilön mahdollisuutta vaikuttaa itseään koskevaan päätöksentekoon ja edistävätkö he yksilön mahdollisuuksia osallistua yhteiskunnalliseen toimintaan, vastaan eivät. Kuitenkin viranomaisten mahdollisuudet edistää perustuslaissa säädettyjä velvollisuuksia ovat poliittisten päättäjien budjetoinnin vuoksi rajoitettuja. Helsingin sosiaaliasiamiehet pitivät huolestuttavana sitä, että sosiaalityöntekijät pakotetaan toimimaan sekä lainsäädännön että ammattietiikkansa vastaisesti. Sosiaaliasiamiesten raportin perusteella voisi päätellä, että ainakin Helsingissä viranomaisilla olisi tahtoa toimia lain velvoittamalla tavalla. Asunnottomista suurin osa asuu Helsingissä ja Pääkaupunkiseudulla, joten tämän perusteella tutkimuskysymykseeni voi vastata yleistäen Helsingin esimerkin pohjalta. Syrjäytymistutkijoiden tulkinnan mukaan syrjäytyminen ja siitä pahimmillaan seuraava asunnottomuus johtuvat osittain ihmisten kokemien vaikutusmahdollisuuksien puutteesta. Deliberatiivisen demokratian tavoitteena on luoda sellainen demokraattinen malli, jossa poliittinen keskustelu ja vaikutusmahdollisuudet olisivat kaikkien yhteiskunnan jäsenten saavutettavissa. Syrjäytymistutkimuksen valossa deliberatiivinen demokratia voisi olla malli, jonka avulla vahvistettaisiin sosiaalisesti syrjäytyneiden kuten asunnottomien vaikutusmahdollisuuksia. Myös asunnottomien haastatteluissa nousi esille toive tulla kuulluksi. Moni kommentoi, että asunnottomuuden hoidosta ja heidän asioistaan päättävät sellaiset ihmiset, joilla ei ole todellista tietoa asunnottomien arjesta ja toiveista. Deliberatiivisen demokratian malli voisi näiden tutkimusten valossa olla keino lisätä osallistumismahdollisuuksia ja vähentää sitä kautta myös syrjäytymistä ja asunnottomuutta.

Lastensuojelun sosiaalityö asiakirjoina : Dokumentoinnin ja tiedonmuodostuksen dynamiikka

Tutkimuksen keskeinen tehtävä on selvittää, mikä on dokumentoinnin merkitys lastensuojelun sosiaalityön tiedonmuodostuksessa ja ammattikäytännöissä. Asiakirjateksteistä koostuvaa tutkimusaineistoa tarkastellaan kolmesta eri suunnasta kysymällä: 1)Miten asiakirjoja kirjoitetaan? 2) Mitä asiakirjoihin kirjoitetaan? 3) Miksi asiakirjoja kirjoitetaan niin kuin kirjoitetaan? Tutkimusaineisto muodostuu lastensuojelun sosiaalityöntekijöiden laatimista asiakastietojärjestelmään tallennetuista muistiinpanoista ja huostaanottopäätöksistä. Tutkimukseen on valittu 20 huostaanotetun eri-ikäisen lapsen ja heidän perheensä asiakirjat yhteensä 1613 asiakirjatulostussivua. Tekstit ajoittuvat vuodesta 1989 vuoteen 2000. Tutkimusmenetelmä on diskurssianalyyttinen ja tukeutuu Fairclough`n (1997)esittämään kolmiulotteiseen malliin, jossa diskurssi määritellään tekstin, käytäntöjen ja sosiokulttuurisen ympäristön suhteeksi. Diskurssianalyysi on näiden rakenteiden ja niiden välisten suhteiden kuvaamista, tulkintaa ja selittämistä. Fairclough’n mallia mukaillen tutkimuksen analyysi koostuu retoriikan ja tematiikan analyyseistä sekä pragmatiikan näkökulman sisältävästä tarkastelusta. Asiakirjatekstien pilkkominen puhujakategorioihin osoitti tekstien olevan moniäänisiä, useiden henkilöiden näkemyksiä ja mielipiteitä sisältäviä tekstipintoja. Retoriikan analyysi näytti, että lastensuojelun sosiaalityön asiakirjat sisältävät paljon dynaamisia kuvauksia työstä. Asiakirjojen kirjoittaminen moniäänisiksi tuo tekstiin uskottavuutta, ja se on myös yksi retorinen vaikuttamiskeino. Tematiikan tarkastelu osoitti,että asiakirjojen sisällölliset teemat (lapsen hoiva, arjen hallinta, yhteistyö ja päihteiden käyttö) ja kokemukselliset teemat (huoli, vastuu, yhteys ja moraali) toistuvat sisäkkäisinä ja päällekkäisinä säikeinä dynaamisesti vaihdellen. Sosiaalityöntekijät kirjaavat teksteihin monia yhtäaikaisia teemoja, joiden avulla rakentavat ammatillista ymmärrystä kyseessä olevasta tilanteesta. Asiakirjojen tutkiminen pragmatiikan suunnasta toi esiin, kirjoittamisen ja lukemisen kontekstiulottuvuudet sekä tiedonmuodostusprosessin. Asiakirjojen laatiminen on osa sosiaalityön käytäntöjä. Se on myös keskeinen alue ammattikunnan yhteisen ammatillisen ymmärryksen luomisessa ja ylläpitämisessä. Muistiinpanot, huostaanottopäätökset ja lakitekstit ovat intertekstuaalisia. Lastensuojelun sosiaalityön asiakirjojen tutkiminen on avannut uusia mahdollisuuksia ymmärtää sosiaalityön dokumentointiprosessia, merkitystä ja roolia sekä tiedonmuodostuksen dynamiikkaa. Tekstien kirjoittaminen, niiden lukeminen, tietojen siirtäminen ja asiakkaan kuuleminen samoin kuin kuulemisen kirjaaminen ovat sosiaalityön dokumentoinnin keskeisiä haasteita. Tutkimus pyrkii avaamaan ymmärrystä asiakirjatekstien monivivahteiseen ja dynaamiseen maailmaan ja siten myös sosiaalityön dokumentoinnin arkeen. Tarkastelut mahdollistavat työn kehittämisen erityisesti sosiaalityön asiakasvaikuttavuuden mittaamisen ja parantamisen suuntaan. Asiakirjoissa ilmenevä tiedonmuodostuksen dynamiikka syntyy kirjoittamiskäytäntöjen, kirjoittamisen ja lukemisen sekä toimintakäytäntöjen yhteisessä alueessa. Avainsanat: sosiaalityö, lastensuojelu, dokumentointi, asiakirja, diskurssianalyysi, tiedonmuodostus.

Lastensuojelun dokumentointi ja perheen sisällä ilmenevä väkivalta

Käsittelen pro gradu -tutkielmassani perheen sisällä ilmenevää väkivaltaa. Tutkimuskysymykseni ovat 1) Mitä väkivallasta on dokumentoitu lastensuojelun asiakirjoihin ja 2) Kenen näkemyksiä väkivallasta asiakirjoihin on kirjattu. Tutkielma keskittyy psyykkiseen väkivaltaan, jonka käsitän lapsen altistumisella väkivallalle, sekä lapseen suoraan kohdistuvaan fyysiseen väkivaltaan. Useista tutkielmani otokseen valikoituneista perheistä oli tehty lastensuojeluilmoituksia sekä perheväkivallasta että lapsen tai nuoren pahoinpitelystä. Tutkielman tarkoituksena on kiinnittää huomiota lastensuojelun dokumentointiin ja siihen kuinka paljon väkivallasta dokumentoidaan asiakirjoihin. Dokumentointi on olennainen osa lastensuojelutyötä, koska se tekee työn näkyväksi. Asiakirjatekstejä voidaan käyttää apuna päätöksiä perusteltaessa. Tutkielman aineisto on kerätty lastensuojelun asiakirjoista 10 perheen lastensuojeluhistorian ajalta. Tutkielmaa varten on haettu tutkimuslupa. Tutkimuksen aineisto on kerätty satunnaisotannalla lastensuojeluilmoituksista, joiden syykoodina on käytetty perheväkivaltaa tai lapsen tai nuoren pahoinpitelyä. Aineisto on analysoitu teoriaohjaavalla sisällönanalyysilla. Tutkielman tärkein tulos on, että väkivallasta on dokumentoitu todella vähän lastensuojelun asiakirjoihin. Perheen muut ongelmat saavat huomattavasti suuremman painoarvon dokumenteissa. Lapsilta ei ole juuri kysytty perheen sisällä ilmenevästä väkivallasta. Äidit ovat dokumenttien mukaan aktiivisimmat toimijat lastensuojelussa ja heidän näkemyksiään väkivallasta on kirjattu eniten dokumentteihin. Lastensuojelun sosiaalityöntekijät ovat kirjanneet vähän omia näkemyksiään väkivallasta ja dokumentointi keskittyy kolmeen perheeseen. Dokumentointi toistuu samanlaisena. Catherine Humphreys on tutkinut paljon lastensuojelutyötä perheissä, joissa on ilmennyt väkivaltaa. Olen käyttänyt tutkielmani lähteinä kolmea hänen teostaan. Kotimaisen tutkimuksen osalta eniten käytetty lähde on Eija Paavilaisen ja Tarja Pösön toimittama teos "Lapset, perhe ja väkivaltatyö". Aineiston analyysiluku pohjautuu pitkälti Jouni Tuomen ja Anneli Sarajärven kirjaan “Laadullinen tutkimus ja sisällönanalyysi”.

Lapsen henkinen kaltoinkohtelu lastensuojelun sosiaalityöntekijöiden näkökulmasta

Tutkielma on diskurssianalyyttinen tutkimus lastensuojelun sosiaalityöntekijöiden määritelmistä koskien lapsen henkistä kaltoinkohtelua. Tarkastelun kohteena on lastensuojelun sosiaalityöntekijöiden ryhmäkeskustelussa tuottama puhe lapsen henkisestä kaltoinkohtelusta. Tarkemmin ilmaistuna tutkielmassa tarkastellaan niitä merkityksiä ja ilmaisuja, joita sosiaalityöntekijät käyttävät puheessaan määritellessään lapsen henkistä kaltoinkohtelua ja miten lastensuojelussa voidaan siihen puuttua. Tämän lisäksi mielenkiinnon kohteena ovat eri roolit ja puhuja-asemat, joita sosiaalityöntekijät ottavat määrittäessään lapsen henkistä kaltoinkohtelua. Samalla sosiaalityöntekijällä voi olla useita rooleja ja asemia eri diskursseissa. Viitekehyksenä toimii sosiaalinen konstruktionismi. Tässä tutkielmassa se tarkoittaa sitä, että sosiaalityöntekijöiden määritykset henkisestä kaltoinkohtelusta ymmärretään muodostuneen sosiaalisessa vuorovaikutuksessa. Tutkielman aineistonkeruun välineenä toimii ryhmäkeskustelu. Aineisto on kerätty Korso-Koivukylän lastensuojelun avopalveluiden vastaanottoryhmässä. Työyksikön ja ryhmän nimi ovat sittemmin muuttuneet Vantaan lastensuojelun avopalveluissa tapahtuneen organisaatiomuutoksen myötä. Ryhmäkeskusteluun osallistuivat vastaanottoryhmän johtava sosiaalityöntekijä ja kolme sosiaalityöntekijää. Osallistuin itse ryhmäkeskusteluun sekä sosiaalityöntekijänä että tutkimuksen toteuttajana. Ryhmän sisäiseen vuorovaikutukseen vaikutti myönteisesti se, että ryhmäläiset olivat toisilleen ennestään tuttuja. Ryhmäläiset olivat työskennelleet lastensuojelun sosiaalityöntekijöinä 3-8 vuotta. Lastensuojelun sosiaalityöntekijät määrittivät lapsen henkistä kaltoinkohtelua usein ongelman näkymättömyyden ja sanottamisen vaikeuden kautta. Aineiston analyysin yhdeksi tulokseksi määrittyi se, että lapsen henkinen kaltoinkohtelu on ymmärrettävissä vanhempien käytöksen ja lapsen aseman kautta. Lapsen henkinen kaltoinkohtelu oli sosiaalityöntekijöiden näkemyksen mukaan haastava ongelma käytännön työssä. Ongelman konkretisoitumista ja todentumista käytännön työssä käsitellään tarkemmin sosiaalityöntekijöiden puheessaan tuottamien merkitysten kautta. Avainsanat – Nyckelord – Keywords diskurssianalyysi, lapsen henkinen kaltoinkohtelu, lapsen kasvu ja kehitys, lastensuojelu

Sosiaalityön ammattilaiset refleksiivisinä toimijoina : tutkimus erikoistumiskoulutuksesta Margaret Archerin teorian valossa

In Finland, specialized studies in social work (professional licentiate education) were begun in the year 2000. The education is targeted at experienced social workers and leads to a licentiate degree (a degree between master s and doctorate). In this study, the experiences of members of the first study cohort, specializing in social work with children and young people, are examined. The study s theoretical frame of reference is based on the morphogenetic approach, developed by British sociologist Margaret Archer. In it, the potential powers of both an agent as well as social and cultural structures are considered important and worth taking into account. Archer sees reflexivity, a person s ability to analyze herself/himself, as an essential starting point for agency. Thanks to reflexivity, people are able to engage in internal conversations , discuss the concerns that are important to them and form agential projects . In Archer s theory, the social structures and traits of the cultural system are seen as having potential power in relation to people s agential projects; these powers can enable but also restrain the realization of the projects. On the other hand, individuals can try to review the factors affecting their agential projects and find ways of action that facilitate them. The research task is to study the self-understanding of social work professionals in the 21st century, the issues and goals professionally important for them, as well as the contexts framing the realization of these goals. The research questions are as follows: 1) What kind of internal conversations, concerns and agential projects related to their work did the professionals taking part in licentiate education bring to light? 2) What kind of enabling and restraining factors can be identified in their situations? And 3) What kind of social structures and traits related to the cultural system are connected to these factors? The research material was collected by interviewing the students in different phases of their education. In 2001 and 2004 all members of the study group (n = 25) were interviewed. In 2007, 13 students took part. The themes of the internal conversations brought to light in the interviews were divided into four broad thematic categories: professional development, the position of children in social work, multiprofessional work and structural social work. In relation to these themes the students formed different kinds of agential projects. In addition, the study reveals several cultural and social structures that have enabled but also restrained the realization of the agential projects. These structures are linked, for example, to the relations between employees and employers, students and teachers, children and adults as well as between the representatives of different professions. Working conditions which social workers often consider weak are discussed as a focal issue related to many themes. These working conditions become evident, for example, in the great imbalance which exists between the professional tasks and the amount of time that social workers have for them. Difficult situations arise when social workers feel they cannot reach the goals that are professionally important to them because of the strict external conditions of the work.

Vanhukset ja päihteet. Sosiaalityöntekijöiden ja sosiaaliohjaajien käsityksiä ikääntyneiden päihteidenkäytöstä, palveluista ja päihdepalveluiden kehittämisestä

Ikääntyneiden päihteidenkäyttö on ajankohtainen ilmiö, joka kohdataan sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujärjestelmän eri tasoilla aiempaa useammin. Tutkielmassani tarkastellaan empiirisen tutkimusaineiston avulla käsityksiä, joita vanhusten palveluiden sosiaalityöntekijät ja sosiaaliohjaajat liittävät ikääntyneiden päihteidenkäyttöön, palveluihin ja päihdepalveluiden kehittämiseen. Tutkimusaineistoni koostuu maaliskuussa 2010 tehdyistä Helsingin sosiaaliviraston vanhusten palveluiden sosiaalityöntekijöiden ja sosiaaliohjaajien haastatteluista (N=16). Haastattelut on toteutettu puolistrukturoituina teemahaastatteluina. Analyysimenetelmänä olen käyttänyt fenomenografista analyysia. Analyysin tulokset olen kuvannut kuvauskategorioina, joiden avulla esittelen käsityksiä ikääntyneiden päihteidenkäytöstä, palveluista ja päihdepalveluiden kehittämisestä. Tutkielmani teoreettinen viitekehys perustuu pääosin sosiaaligerontologi Jyrki Jyrkämän (2007) esittämään kuvaukseen ikääntyneiden päihteidenkäytöstä toimijuuden lajina. Huomioni kiinnittyy tässä tutkielmassa erityisesti sosiaalityöntekijöiden ja sosiaaliohjaajien kuvaamiin ikääntyneiden päihteidenkäyttöön, palveluihin ja päihdepalveluiden kehittämiseen liittämiin määrittelyihin, joita he käsityksillään ilmaisevat. Ikääntyneiden päihteidenkäyttö näyttäytyy tutkielmassani kompleksisena ja monisyisenä ilmiönä, johon määrittelyjä kohdistavat ikääntyneen henkilön lisäksi myös omaiset, muut läheiset ja palvelujärjestelmän työntekijät. Palvelujärjestelmän työntekijät kohtaavat ikääntyneiden päihdeasiakkaiden kanssa työskennellessään usein ammatillisen riittämättömyyden ja neuvottomuuden tunteita. Sosiaalityöntekijöiden ja sosiaaliohjaajien kuvaamien käsitysten mukaan palvelujärjestelmän kyky vastata päihteitä käyttävien ikääntyneiden henkilöiden tarpeisiin on rajallinen, koska avohuollon palvelut on suunnattu usein nuorille ja työikäisille aikuisille. Päihteidenkäyttö vaikuttaa myös omaishoitajien, hoitavien omaisten ja palvelutaloissa asuvien ikääntyneiden arkeen. Ilmiö voi jäädä näkymättömäksi, koska runsaasti päihteitä käyttävät ikääntyneet eivät usein hakeudu oma-aloitteisesti sosiaali- ja terveyspalveluiden piiriin. Päihteidenkäyttö voi määritellä ikääntyneiden päihteidenkäyttäjien palveluihin pääsyn ehtoja ja vaikuttaa heidän jäämiseensä palveluiden ulkopuolelle. Päihteidenkäytön aloittaminen myöhemmällä iällä liittyy usein ikääntyneiden elämässä tapahtuviin kielteisiin muutoksiin, joihin etsitään lohtua alkoholista. Asiakkaan tavoitteellinen arki ei näyttäydy ikääntyneen raitistumisena, vaan alkoholinkäytön vähentämisenä tai kykynä osallistua päihteidenkäytölle vaihtoehtoiseen toimintaan. Sosiaalityöntekijät ja sosiaaliohjaajat kuvaavat käsityksinään, että vanhusten palveluissa tarvittaisiin lisää päihdeaiheista koulutusta ja päihdeasioihin keskittyvää työnohjausta. Ikääntyneille päihteidenkäyttäjille tulisi tarjota moniammatillisia asiantuntijapalveluita joiden tuottajina voivat olla sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujärjestelmän lisäksi kolmannen sektorin toimijat.

Isien kokemuksia kohtaamisista sosiaalityöntekijöiden kanssa

Tämän pro gradu -tutkielman tarkoituksena on tutkia isyyden ilmenemistä erilaisissa sosiaalihuollon toimintayksiköissä. Tutkin, miten sosiaalihuollon miesasiakkaat kokevat tulleensa kohdatuiksi isinä ja vanhempina asiakastyössä sosiaalityöntekijän kanssa. Tutkielmaa varten on haastateltu yhdeksää sosiaalihuollon peruspalveluja käyttävää miesasiakasta ja tutkittu heidän kokemuksiaan sosiaalityöstä. Aineisto muodostui neljästä A-klinikkatyön, kolmesta aikuissosiaalityön ja kahdesta lastensuojelun avopalveluita käyttävän isän haastattelusta. Tutkimus kohdistui Vantaan kaupungin sosiaali- ja terveydenhuollon toimialaan ja siinä oleviin päihdepalveluiden, aikuissosiaalityön ja lastensuojelun avopalveluiden piirissä oleviin miesasiakkaisiin, jotka olivat isiä. Tutkin isien omia kokemuksia kohtaamastaan sosiaalityöstä, miten heidät on huomioitu isinä ja vanhempina. Fenomenologinen tutkimusote on relevantti lähestymistapa silloin, kun tutkitaan ihmisten kokemuksia. Keskityn ainoastaan tietoisiin, kerrottuihin kokemuksiin, joita isät tuovat esiin. Tavoitteenani on ymmärtää isien välitöntä aiheeseen uppoutunutta kokemusta eli heidän kokemuksiaan isinä ja vanhempina sosiaalityössä. Hyödynsin haastatteluissa teemahaastattelurunkoa, joka koostui kokemuksista kolmen eri teeman ympärillä. Ensimmäinen teema koski miesasiakkaiden kokemuksia isyydestään ja vanhemmuudestaan. Toinen teema koostui miesasiakkaiden kokemuksista viranomaisista ja erityisesti kohtaamistaan sosiaalityöntekijöistä. Kolmas teema koostui odotuksista ja toiveista niin perheenjäsenten odotuksista ja toiveista isää kohtaan kuin myös isän toiveista ja odotuksista sosiaalityöntekijöitä kohtaan. Toteutin aineiston keruun puolistrukturoituna haastatteluna hyödyntäen teemahaastattelun ideaa. Noudatin väljästi teema-haastattelurunkoa haastattelutilanteissa. Haastattelutilanteistani voin löytää fenomenologisen haastattelun piirteitä, koska annoin isien kertoa vapaasti omia kokemuksiaan niin isinä kuin vanhempinakin tosin haastattelukysymysten ohjaamina. Tarkastelen aineistoa sisällönanalyyttisesti. Analysoinnissa käytän menetelmänä laadullista sisällönanalyysia fenomenologista viitekehystä hyödyntäen. Käytin aineiston jäsentelyssä Atlas.ti -tietokoneohjelmaa. Aineistoni koostuu yhdeksästä kokemuksiin perustuvista teemahaastattelusta, joten Atlaksen käyttö on perusteltua tämän aineiston analyysin kannalta. Atlas auttoi minua jäsentämään kokemukset lähempää fenomenologista tarkastelua varten. Tutkimukseni isillä oli hyvin erilaisia kokemuksia kohtaamastaan sosiaalityöstä. Isät kokivat tulleensa kohdatuiksi sosiaalityössä, vaikka kokemuksia esiintyi myös isien kohtaamattomuudesta. Samalla isällä saattoi olla sekä myönteisiä että kielteisiä kokemuksia kohtaamisistaan sosiaalityöntekijöiden kanssa. Isät kokivat, että heitä kuunnellaan, mutta toisaalta he kokivat, että heidän isyyttään ei tueta riittävästi. Isät saattavat kokea itsensä ohitetuiksi suhteessa äitiin ja sosiaalityöntekijä voi tuntua liian etäiseltä. Riittävällä taloudellisella tuella oli suuri merkitys isänä olemisessa. Isät kuvasivat asioita niin, että vuorovaikutuksen taso näytti olevan merkittävä asia. Sosiaalityöntekijöiden persoona ja sitä kautta syntyvä työskentelyote vaikuttivat sekä myönteisesti että kielteisesti kokemuksiin sosiaalityöntekijöistä. Sosiaalityön toteuttamiseen vaikuttaa sosiaalityöntekijän oma kokemus perhemuodosta ja perheen dynamiikasta. Rakenteelliset tekijät sanelevat sosiaalityön reunaehtoja, jotka heijastuvat sosiaalityöhön. Sosiaalityöhön vaikuttavat puutteelliset työn tekemiseen liittyvät taloudelliset ja henkilökuntaan kohdistuvat resurssit.

Sosiaalityön asiantuntijuus moniammatillisessa psykiatrisessa avohoitotyössä

Tämän pro gradu –tutkielman aihe on sosiaalityön asiantuntijuus moniammatillisessa psykiatrisessa avohoitotyössä. Tutkielman tehtävä on analysoida psykiatrisessa avoterveydenhuollossa työskentelevien eri ammattialojen asiantuntijoiden kokemuksia ja käsityksiä sosiaalityön roolista ja asemasta moniammatillisessa toimintaympäristössä. Tutkimustyötä ohjaavat seuraavat kysymyksenasettelut: Mikä on sosiaalityön asiantuntijuuden rooli psykiatrisessa avohoitotyössä? Miten eri työntekijäryhmät ja työntekijät määrittelevät sosiaalityön asemaa ja tehtäviä psykiatrisessa avohoidossa? Onko havaittavissa eroja sosiaalityöntekijöiden ja muiden psykiatrisen avohoidon ammattiryhmien tavassa määritellä sosiaalityön asemaa ja tehtäviä psykiatrisessa hoitotyössä? Miten psykiatrinen sosiaalityö mahdollisesti poikkeaa muusta terveydenhuollon sosiaalityöstä, mitkä ovat sen erityispiirteitä? Tutkimusaineisto koostuu kymmenestä teemahaastattelusta. Haastattelut toteutettiin osassa Helsingin kaupungin psykiatriayksikön avopalveluiden toimipisteitä kesän 2011 aikana. Haastateltaviksi valikoitui viisi sosiaalityöntekijää, kolme sairaanhoitajaa ja kaksi psykologia. Tutkimuksen lähestymistapa on laadullinen. Litteroidut haastattelut analysoitiin sisällönanalyysin avulla. Analyysin aikana aineistosta muodostettiin teemoja sosiaalityön työnkuvaan, erityisosaamiseen sekä moniammatilliseen yhteistyöhön liittyen. Sosiaalityöntekijöiden työnkuva näyttäytyi tutkimustuloksissa kaksijakoisena. Sosiaalityöntekijät toimivat usein sekä hoitavina työntekijöinä että erityistyöntekijöinä. Hoitavina työntekijöinä toimiessaan sosiaalityöntekijät osallistuivat potilaiden hoitoon supportiivisten ja terapeuttishenkisten keskustelukäyntien kautta. Erityistyöntekijän rooli puolestaan näyttäytyi konsultatiivisena, jolloin sosiaalityöntekijät toimivat yhteiskunnallisten ja sosiaalisten kysymysten erityisasiantuntijoina. Sosiaalityön erityisasiantuntijuuden osa-alueiksi nousivat sosiaaliturva- ja sosiaalipalvelut, yhteiskuntatieteellinen näkökulma, tuki ja kuunteleminen sekä verkostot, tiedottaminen ja työn kehittäminen. Muiden työntekijöiden haastatteluissa korostui erityisesti sosiaalityön asema sosiaaliturva- ja sosiaalipalveluiden asiantuntijana-ammattina. Sosiaalityöntekijät puolestaan nostivat esiin yhteiskuntatieteellisen näkökulman sekä ihmissuhdetyön osaamisen merkitystä psykiatrisessa sosiaalityössä. Etenkin sosiaalityöntekijät kokivat kaksijakoisen työnkuvansa ajoittain hankalaksi sekä toivat esiin toivetta työnkuvan selkeyttämisestä erityisasiantuntijan roolin suuntaan. Sosiaalityön osaaminen ja rooli psykiatriassa eivät aina näyttäytyneet selkeinä myöskään muiden ammattiryhmien edustajille, vaan sosiaalityöstä ja sen sisällöistä kaivattiin lisää tietoa. Moniammatillisessa yhteistyössä korostui vuorovaikutuksen ja avoimen työilmapiirin sekä mahdollisimman selkeän työnjaon merkitys. Yhteistyötä vaikeutti etenkin resurssien puute ja kiire. Sekä sosiaalityöntekijät että muut työntekijät korostivat aktiivisen ja vuorovaikutteisen työotteen merkitystä juuri terveydenhuollon sosiaalityössä, kun sosiaalityötä tehdään ensisijaisesti lääke- ja hoitotieteen toimintaympäristössä. Avainsanat – Nyckelord – Keywords Sosiaalityö Terveydenhuolto Psykiatria Asiantuntijuus Moniammatillisuus

Sosiaalityöntekijöiden tekemä lastensuojelutyö poliisilaitoksilla

Tutkielmassani analysoin poliisilaitoksella toimivien sosiaalityöntekijöiden tekemää lastensuojelutyötä. Poliisilaitoksilla tehtävä sosiaalityö alkoi merkittävästi laajentua 1990- ja 2000-luvun taitteessa. Nykyisin yhä useammalla poliisilaitoksella työskentelee sosiaalityöntekijä. Sijoittamalla sosiaalityöntekijöiden virkoja poliisilaitoksille on pyritty kehittämään viranomaisyhteistyötä ja tuottamaan uusia työkäytäntöjä lastensuojelun kentälle. Tutkielman tarkoituksena on jäsentää ja käsitteellistää niitä toimintamahdollisuuksia, joita poliisilaitoksella työskentelevät sosiaalityöntekijät liittävät tekemäänsä lastensuojelutyöhön, sekä kuvata sitä, kuinka työkäytäntöjen kautta osallistutaan institutionaalisen lapsuuden säätelyyn. Lähestyn tutkielmani aihetta sosiaalisen konstruktionismin viitekehyksestä. Tarkastelen lastensuojelutyötä ajallisesti ja paikallisesti konstruoituvana ilmiönä, joka kietoutuu käsityksiin lapsuudesta. Lastensuojelun interventioilla otetaan kantaa siihen, mitä kuuluu hyvään lapsuuteen, mihin puututaan, milloin ja miten. Näin vedetään rajaa sille, mitkä asiat katsotaan kuuluvan perheen yksityisyyteen ja perheen piirissä käsiteltäviin asioihin, ja mitkä asiat vaativat julkisen vallan väliintuloa. Lastensuojelun tehokkuutta on pyritty lisäämään hajauttamalla lastensuojelutehtävää useammille toimijoille ja käytäntöihin. Samalla yhä useammat toimijat osallistuvat lastensuojeluun liittyvien päätösten, valintojen ja toimien tekemiseen. Tutkielman aineisto koostuu kahdesta osasta. Ensimmäisen osan muodostaa kyselyaineisto. Kyselyyn vastasi 18 poliisilaitoksella toimivaa sosiaalialan ammattilaista. Kyselyaineiston tarkoituksena on taustoittaa poliisilaitoksella tehtävää sosiaalityötä. Kyselyaineisto on analysoitu sisällön erittelyn avulla. Aineiston toisen osan muodostaa haastatteluaineisto. Olen haastatellut seitsemää poliisilaitoksella toimivaa sosiaalityöntekijää, jotka työskentelevät eri puolilla Suomea ja edustavat erikokoisia poliisilaitoksia. Haastattelumenetelmänä olen käyttänyt teemahaastattelua sekä kriittisen tapauksen menetelmää. Haastatteluaineiston analyysimetodina olen käyttänyt teoriaohjaavaa sisällönanalyysiä. Olen tutkinut poliisilaitoksen sosiaalityön lähtökohtia: sosiaalityöntekijöitä ja asiakkaita, poliisilaitosta lastensuojelutyön toimintaympäristönä ja moniammatillista lastensuojelutyötä. Haastatteluaineiston analyysin kautta olen käsitteellistänyt poliisilaitoksella tehtävän sosiaalityön toimintamahdollisuuksia lastensuojelun kentällä. Olen nimennyt toimintamahdollisuudet lapsisensitiivisyydeksi, varhaiseksi puuttumiseksi, riskitekijöiden havaitsemiseksi, institutionaalisen rajan määrittämiseksi, lapsen vastuutukseksi sekä vanhemmuuden aktivoimiseksi. Toimintamahdollisuuksien tarkastelu jäsentää poliisilaitoksen sosiaalityöntekijän lastensuojelullista roolia ja tuo esiin käytäntöjen vaikutuksia lapsuuteen. Organisatoristen raja-aitojen ylittämisellä ja sitä kautta tuotetuilla toimintamahdollisuuksilla voidaan parantaa lapsen oikeutta suojeluun ja ehkäistä ongelmien vahvistumista tavoittamalla aikaisempaa enemmän ja varhaisemmin lapsia, joiden elämässä on riskitekijöitä. Samalla kuitenkin pyritään lapsuuden laajempaan yhteiskunnalliseen valvontaan ja kavennetaan perheiden yksityisyyden aluetta.

Lastensuojelun alkuvaiheen tilannearvio sosiaalityön interventiona

Pro gradu -työssäni tutkin lastensuojelun alkuvaiheen tilannearviomallia sosiaalityön interventiona ja tämän intervention vaikuttavuutta. Aineistonani olen käyttänyt lomakkeiden avulla kerättyä tietoa, jonka olivat tuottaneet tilannearvioprosesseissa työskennelleet lastensuojelun sosiaalityöntekijät. Tutkimuskohteenani ovat lastensuojelun sosiaalityöntekijöiden antamat merkitykset lastensuojelun asiakkuuden alkuvaiheen työskentelyn vaikuttavuudelle. Haluan tietää, mitä vaikutuksia asiakkuuden alkuvaiheen työskentelyllä on sosiaalityöntekijöiden mielestä ollut heidän omissa asiakasprosesseissaan. Aineisto on kerätty yhdessä kaupungissa. Tutkimukseni empiirinen osuus koostuu kahdesta, käyttämieni tutkimusmenetelmien mukaan jaotellusta osuudesta. Kvantitatiivinen osuus ei pyri selittämään, vaan esittelemään: millaisten asiakkaiden kanssa ja millä välineillä tilannearviotyöskentelyä tehdään ja mitä tilannearvion päätyttyä tapahtuu. Kvalitatiivisessa analyysissä paneudun kysymykseen tilannearvion vaikuttavuudesta. Tutkimukseni on tieteenfilosofisilta lähtökohdiltaan fenomenologis-hermeneuttinen, tulkinnallinen tutkimus. Tutkimusmenetelmäni on laadullinen, aineistolähtöinen sisällönanalyysi. Kontekstoinnissa olen hyödyntänyt myös numeraalista tietoa, eli olen yhdistänyt tutkimukseeni myös kvantitatiivisia menetelmiä. Koosteena tuloksista voitaisiin todeta, että tllannearviomallin mukaista sosiaalityötä tehtiin erityisesti murrosikäisten (13-17- vuotiaat) asiakasryhmän kanssa. Näiden lasten lastensuojeluasiakkuuden syinä olivat yleisimmin perheväkivalta, lapsen rajaton käyttäytyminen, koulunkäyntiin liittyvät hankaluudet sekä vanhempien päihteidenkäyttö. Noin 3/5 asiakasprosesseista lapsella ei ollut aikaisempaa lastensuojeluasiakkuutta - joskaan rajanveto uusien ja vanhojen asiakkuuksien välillä ei ole ongelmatonta. Tilannearviomallin mukaisen työskentelyn päätyttyä 44% asiakkuuksista voitiin lopettaa. Päättyvien asiakkuuksien joukossa oli niin uusia lastensuojeluilmoituksia, joissa lastensuojelun työskentelyä ei alkukartoituksen jälkeen katsottu tarpeelliseksi jatkaa, kuin myös vanhoja asiakkuuksia, jotka voitiin lopettaa tilannearviotyöskentelyn päätyttyä. Laadullisen sisällönanalyysin keinoin muotoilin sosiaalityöntekijöiden vastauksista kuusi luokkaa, joiden mukaan luokittelin vaikuttavuuden muodot. Analyysini perusteella vaikuttavuus tilannearviossa voi olla: 1) muutoksia 2) ajatusten herättämistä 3) latkotyöskentelyn helpottumista 4) lastensuojeluun kohdistuvien ennakkoluulojen purkamista tai 5) perheenjäsenten näkemysten välittämistä toisilleen. Lisäksi muodostui "vaikuttamattomien" tilannearvioiden luokka (6).