5 resultados para russophobia


Relevância:

20.00% 20.00%

Publicador:

Resumo:

Building up an image of Russophobic countries is currently instrumental in shaping a neo-imperial political identity among the citizens of the Russian Federation, mobilising them in the face of real or alleged threats, and also serves as a form of restoring psychological comfort to them in the face of the failure of the Kremlin’s actions (as in Ukraine, for example). The mythologised stereotype of Russophobic countries also remains a crowning argument and a simple explanation for the ongoing tensions in relations between Russia and the West.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

The Russian mathematician, academician and former dissident Igor Shafarevich (b. 1923) is commonly mentioned in Western scholarly studies on perestroika and post-perestroika-era Russian politics as one of the most notable anti-Semites and extreme nationalists of the country. This notoriety owes to Shafarevich’s old samizdat article Russophobia, which was published in 1988. The scandal surrounding Russophobia came to a head when the president of The National Academy of Sciences in the United States asked Shafarevich, its honorary member, to resign. Nothing like this had ever happened in the academy’s history. The present dissertation discusses Shafarevich’s political activities, his texts and ideas as well as their reception. Particular attention is given to Russophobia, whose detailed examination proves very clearly that its reputation as an anti-Semitic text is groundless. The reasons for Russophobia’s hasty but fierce condemnation were many, but only one was that when the Soviet system began to tumble, it was commonly assumed that a vigorous rise in anti-Semitism and extreme nationalism in the Soviet Union/Russia would be just a matter of time. Many observers were highly sensitised to detecting its signs and symptoms. The dissertation also shows that most of those to write the first criticisms of Russophobia and to liken Shafarevich to the ideologues of Nazi Germany were the same people he had criticised in Russophobia for their deterministic view of history and irrational manner of connecting things for the purpose of fanning the flames of distrust between Russia’s Jews and Russians. In retrospect, it is fairly evident that Shafarevich actually managed to effectively “neutralise” the message of many of those obsessed with the Jews among his Russian contemporaries and contributed to the fact that anti-Jewish sentiments have been a great deal less popular in post-communist Russia than so many had feared and expected. The thesis also thoroughly discusses Shafarevich’s other texts and activities before Russophobia’s appearance and after it. In the 1970s, Shafarevich was one of the best-known dissidents in the Soviet Union. He worked together with academician Andrei Sakharov in a dissidents’ unofficial human rights committee and co-operated closely with Aleksandr Solzhenitsyn before Solzhenitsyn’s exile. Then, during the chaotic years of perestroika, Shafarevich defended the basic rights of ordinary citizens and warned that the hype concerning democracy could become counterproductive if the most palpable result of the reforms was the disappearance of citizens’ basic security and elementary social justice. One of the conclusions of the thesis is that even if the world around Shafarevich has changed considerably, his views have remained essentially the same since the late 1960s and early 1970s.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tämän Pro gradu -tutkielman tarkoituksena on selventää Kansallisen Kokoomuspuolueen kommunisminvastaisuutta 1920-luvulla, tarkemmin ottaen vuoden 1929 eduskuntavaalikamppailussa. Tutkimuskysymykseni liittyvät puolueen identiteetin ja kommunisminvastaisuuden yhteyteen: miten kokoomuspuolueen suhtautuminen kommunismiin kytkeytyi, yhtäältä, oman porvarillisen poliittis-kansallisen identiteetin puolustamiseen, ja toisaalta, vuonna 1929 vallitseviin poliittisiin oloihin, jolloin muun muassa parlamentaarinen järjestelmä herätti laajaa epäluottamusta, kokoomus ajautui sisäiseen kriisiin ja kommunistien kumoustavoite korostui suomalaisessa julkisuudessa? Etsimällä vastauksia näihin kysymyksiin pyrin selittämään mistä osakokonaisuuksista antikommunismi koostui, miten uhkaa muokattiin ja perusteltiin. Mielestäni tärkeää ja mielenkiintoista on miettiä, kuinka kommunisminvastaisuus ilmeni ikään kuin vastauksena muihin yhteiskunnallis-poliittisiin ongelmiin ja turhautumiin. Tutkimukseni teoreettinen viitekehys perustuu toiseuden ja viholliskuvien tutkimukseen, koska toiseuden merkitys identiteetin kehittymiselle on kiistaton. Tähän liittyvän kirjallisuuden lisäksi olen käyttänyt lähteinäni tutkimuskirjallisuutta, sanomalehtiä ja julkaisemattomia arkistolähteitä. Tutkimukseni aatehistoriallisen luonteen vuoksi ensisijainen alkuperäislähteeni on julkaistu materiaali – vaalijulkaisut ja kokoomuslehdistö – jonka avulla olen pyrkinyt analysoimaan puolueen suhtautumista kommunismiin ja sen vaikutusta puolueen identiteetille. Metodini on historiallis-kvalitatiivinen, joka tarkoittaa sitä, että pyrin samaan aikaan huomioimaan sekä puolueen julkisuuskuvan että sen toiminnan kulisseissa. Tämä edellyttää huomion kohdistamista sekä julkaistuun että julkaisemattomaan lähdeaineistoon. Julkaistuun materiaaliin kohdistuneen analyysin pohjalta on mahdollista päätellä, että kokoomus halusi luoda itsestään kuvan jyrkästi kommunisminvastaisena puolueena. Toiseus-analyysin perusteella voidaan sanoa, että kommunismi oli puolueen selvä toinen. Julkisuuskuva ei kuitenkaan välttämättä vastannut puolueen todellisia käsityksiä kommunismista ja sen pohjalle muodostetusta viholliskuvasta. Antikommunismi ja viholliskuvan vahvistaminen palvelivat myös muita päämääriä, joista merkittävimmät liittyivät katkenneen kokoomuksen yhtenäisyyden pönkittämiseen ja huomion kääntämiseen pois muista vuonna 1929 esiin työntyneistä ongelmista. Kommunismin muodostamaa uhkaa Suomen kansalliselle olemassaololle pyrittiin perustelemaan monelta eri kantilta. Kommunismin nähtiin rapauttavan kristillisen moraalin ja siveellisyyden, lisäävän yhteiskunnallisia levottomuuksia, heikentävän parlamentarismia sekä vaarantavan Suomen sotilaallisen turvallisuuden ja pyhäksi koetun etuvartiotehtävän. Antikommunismi yhdistyi läheisesti myös ideologisen venäläisvastaisuuden ääri-ilmiöön, ryssävihaan. Näihin eri ilmiöihin liittyvä "antikommunistinen diskurssi" oli siis yksi niistä perustoista, jonka päällä kokoomuksen poliittis-kansallinen identiteetti kehittyi 1920-luvun mittaan. Kevätkesän 1929 tuomien, lähes ylitsepääsemättömien vaikeuksien myötä antikommunistisen diskurssin merkitys kasvoi entisestään ja loi pohjan puolueen suhtautumiselle lapualaisvuosiin.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

L’ascension de Vladimir Poutine à la présidence de la Russie fut un point tournant dans l’histoire de la Russie et de ses relations avec l’occident. Lorsqu’il est comparé aux politiques plus pro-occidentales de son prédécesseur, Boris Eltsine, le nouveau nationalisme russe de Poutine changea la relation de la Russie avec l’Occident. Ce texte utilise des articles publiés dans quatre journaux influents de l’Occident—le Washington Post, le New York Times, le Guardian et l’Independent—pour montrer comment l’Occident percevait la Russie entre 1999 et 2008. Poutine fut longuement critiqué pour avoir transformé la « démocratie », instauré par l’Occident dans les années postsoviétiques, en autocratie qui reflétait plus le contexte politico-social traditionnel russe. La Russie refusa de se soumettre aux intérêts de l’Occident. Les médias populaires occidentaux, reflétant les intérêts de leurs gouvernements respectifs, ont rondement critiqué la nouvelle direction de la Russie. L’obligation perçue par les médias occidentaux de promouvoir la « démocratie » autour du globe les a menés à condamner Poutine et la Russie, ce qui créa un sentiment de « russophobie ».

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

From a historical perspective, the last two decades can almost be regarded as a 'golden age' of Polish-Russian relations. This is the first time in several centuries that a sovereign Poland and Russia have been able to develop mutual relations without resorting to force; moreover, they have established a bilateral legal basis and put into practice its provisions on "the inviolability of borders, territorial integrity, non-interference with internal affairs and the nations' right to self-determination. This does not change the fact that since 1990 the atmosphere between the two countries has much more often been chilly and tense. Contrary to the widely-held belief, Polish-Russian conflicts do not stem from genetic Russophobia on the part of Poland, or irrational prejudice on the part of Russia. Their substance is real and concerns strategic issues. At the deepest level, though, this is a dispute about how far the borders of the Western world extend, and about the Russian Federation's sphere of influence. However, it is not a clash between two states; moreover, Poland is certainly not the most important actor in this regard, although due to the historical context and its geographic location, it is one of the countries that lies closest to the 'line of contact', and is therefore particularly entangled in the disagreement.