Sosiaalityön asiantuntijuus moniammatillisessa psykiatrisessa avohoitotyössä

Tämän pro gradu –tutkielman aihe on sosiaalityön asiantuntijuus moniammatillisessa psykiatrisessa avohoitotyössä. Tutkielman tehtävä on analysoida psykiatrisessa avoterveydenhuollossa työskentelevien eri ammattialojen asiantuntijoiden kokemuksia ja käsityksiä sosiaalityön roolista ja asemasta moniammatillisessa toimintaympäristössä. Tutkimustyötä ohjaavat seuraavat kysymyksenasettelut: Mikä on sosiaalityön asiantuntijuuden rooli psykiatrisessa avohoitotyössä? Miten eri työntekijäryhmät ja työntekijät määrittelevät sosiaalityön asemaa ja tehtäviä psykiatrisessa avohoidossa? Onko havaittavissa eroja sosiaalityöntekijöiden ja muiden psykiatrisen avohoidon ammattiryhmien tavassa määritellä sosiaalityön asemaa ja tehtäviä psykiatrisessa hoitotyössä? Miten psykiatrinen sosiaalityö mahdollisesti poikkeaa muusta terveydenhuollon sosiaalityöstä, mitkä ovat sen erityispiirteitä? Tutkimusaineisto koostuu kymmenestä teemahaastattelusta. Haastattelut toteutettiin osassa Helsingin kaupungin psykiatriayksikön avopalveluiden toimipisteitä kesän 2011 aikana. Haastateltaviksi valikoitui viisi sosiaalityöntekijää, kolme sairaanhoitajaa ja kaksi psykologia. Tutkimuksen lähestymistapa on laadullinen. Litteroidut haastattelut analysoitiin sisällönanalyysin avulla. Analyysin aikana aineistosta muodostettiin teemoja sosiaalityön työnkuvaan, erityisosaamiseen sekä moniammatilliseen yhteistyöhön liittyen. Sosiaalityöntekijöiden työnkuva näyttäytyi tutkimustuloksissa kaksijakoisena. Sosiaalityöntekijät toimivat usein sekä hoitavina työntekijöinä että erityistyöntekijöinä. Hoitavina työntekijöinä toimiessaan sosiaalityöntekijät osallistuivat potilaiden hoitoon supportiivisten ja terapeuttishenkisten keskustelukäyntien kautta. Erityistyöntekijän rooli puolestaan näyttäytyi konsultatiivisena, jolloin sosiaalityöntekijät toimivat yhteiskunnallisten ja sosiaalisten kysymysten erityisasiantuntijoina. Sosiaalityön erityisasiantuntijuuden osa-alueiksi nousivat sosiaaliturva- ja sosiaalipalvelut, yhteiskuntatieteellinen näkökulma, tuki ja kuunteleminen sekä verkostot, tiedottaminen ja työn kehittäminen. Muiden työntekijöiden haastatteluissa korostui erityisesti sosiaalityön asema sosiaaliturva- ja sosiaalipalveluiden asiantuntijana-ammattina. Sosiaalityöntekijät puolestaan nostivat esiin yhteiskuntatieteellisen näkökulman sekä ihmissuhdetyön osaamisen merkitystä psykiatrisessa sosiaalityössä. Etenkin sosiaalityöntekijät kokivat kaksijakoisen työnkuvansa ajoittain hankalaksi sekä toivat esiin toivetta työnkuvan selkeyttämisestä erityisasiantuntijan roolin suuntaan. Sosiaalityön osaaminen ja rooli psykiatriassa eivät aina näyttäytyneet selkeinä myöskään muiden ammattiryhmien edustajille, vaan sosiaalityöstä ja sen sisällöistä kaivattiin lisää tietoa. Moniammatillisessa yhteistyössä korostui vuorovaikutuksen ja avoimen työilmapiirin sekä mahdollisimman selkeän työnjaon merkitys. Yhteistyötä vaikeutti etenkin resurssien puute ja kiire. Sekä sosiaalityöntekijät että muut työntekijät korostivat aktiivisen ja vuorovaikutteisen työotteen merkitystä juuri terveydenhuollon sosiaalityössä, kun sosiaalityötä tehdään ensisijaisesti lääke- ja hoitotieteen toimintaympäristössä. Avainsanat – Nyckelord – Keywords Sosiaalityö Terveydenhuolto Psykiatria Asiantuntijuus Moniammatillisuus

Recognition, comorbidity, and outcome of DSM-IV bipolar I and II disorders in psychiatric care

This study is part of an ongoing collaborative bipolar research project, the Jorvi Bipolar Study (JoBS). The JoBS is run by the Department of Mental Health and Alcohol Research of the National Public Health Institute, Helsinki, and the Department of Psychiatry, Jorvi Hospital, Helsinki University Central Hospital (HUCH), Espoo, Finland. It is a prospective, naturalistic cohort study of secondary level care psychiatric in- and outpatients with a new episode of bipolar disorder (BD). The second report also included 269 major depressive disorder (MDD) patients from the Vantaa Depression Study (VDS). The VDS was carried out in collaboration with the Department of Psychiatry of the Peijas Medical Care District. Using the Mood Disorder Questionnaire (MDQ), all in- and outpatients at the Department of Psychiatry at Jorvi Hospital who currently had a possible new phase of DSM-IV BD were sought. Altogether, 1630 psychiatric patients were screened, and 490 were interviewed using a semistructured interview (SCID-I/P). The patients included in the cohort (n=191) had at intake a current phase of BD. The patients were evaluated at intake and at 6- and 18-month interviews. Based on this study, BD is poorly recognized even in psychiatric settings. Of the BD patients with acute worsening of illness, 39% had never been correctly diagnosed. The classic presentations of BD with hospitalizations, manic episodes, and psychotic symptoms lead clinicians to correct diagnosis of BD I in psychiatric care. Time of follow-up elapsed in psychiatric care, but none of the clinical features, seemed to explain correct diagnosis of BD II, suggesting reliance on cross- sectional presentation of illness. Even though BD II was clearly less often correctly diagnosed than BD I, few other differences between the two types of BD were detected. BD I and II patients appeared to differ little in terms of clinical picture or comorbidity, and the prevalence of psychiatric comorbidity was strongly related to the current illness phase in both types. At the same time, the difference in outcome was clear. BD II patients spent about 40% more time depressed than BD I patients. Patterns of psychiatric comorbidity of BD and MDD differed somewhat qualitatively. Overall, MDD patients were likely to have more anxiety disorders and cluster A personality disorders, and bipolar patients to have more cluster B personality disorders. The adverse consequences of missing or delayed diagnosis are potentially serious. Thus, these findings strongly support the value of screening for BD in psychiatric settings, especially among the major depressive patients. Nevertheless, the diagnosis must be based on a clinical interview and follow-up of mood. Comorbidity, present in 59% of bipolar patients in a current phase, needs concomitant evaluation, follow-up, and treatment. To improve outcome in BD, treatment of bipolar depression is a major challenge for clinicians.

Samanaikaisen alkoholiriippuvuuden ja vakavan masennuksen hoito memantiinilla ja essitalopraamilla - tulos ja ennustetekijät

Samanaikainen alkoholiriippuvuus ja vakava masennustila on haasteellista sekä lääketieteelliselle hoidolle että tutkimukselle. Tämä oireyhtymä on yksi yleisimmistä psykiatrisista häiriöistä niin Yhdysvalloissa kuin Suomessakin. Potilaiden ja heidän omaistensa inhimillisen kärsimyksen lisäksi myös kokonaistaloudelliset terveydenhoidolliset kustannukset ovat suuret tämän oireyhtymän hoidossa: niiden arvioidaan olevan yli neljäkymmentä prosenttia korkeammat kuin pelkän depression kohdalla. Tässä tutkimuksessa pyrittiin löytämään uusia hoidollisia vaihtoehtoja alkoholiriippuvuudesta ja vakavasta masennuksesta yhtäaikaisesti kärsivien potilaiden hoidossa. Tutkimukseen osallistui 80 potilasta Helsingin kaupungin kolmelta A-klinikalta. Kyseessä oli kaksoissokko, randomisoitu, kahden eri tavalla vaikuttavan lääkkeen, essitalopraamin (selektiivinen serotoniinin takaisinoton estäjä) ja memantiinin (glutamaatin NMDA reseptorin ei-kilpaileva estäjä) vertaileva tutkimus. Potilaiden oireiden kulkua seurattiin 26 viikkoa depressioon, ahdistuneisuuteen, kogniitioihin, elämänlaatuun ja alkoholin käyttöön liittyvillä mittareilla. Tämän jälkeen tarkasteltiin hoitovastetta alkutilanne- ja taustamuuttujien valossa. Pyrkimyksenä oli löytää joitakin ennustekijöitä, joiden pohjalta kliinikko voisi tehdä hoitoratkaisunsa näiden potilaiden hoidossa. Molemmat lääkkeet vähensivät merkittävästi sekä masennusta että ahdistuneisuutta, eikä essitalopraami- ja memantiiniryhmien välillä ollut tilastollisesti merkitsevää eroa. Kognitiiviset toiminnot olivat lähtövaiheessa normatiivisella tasolla. Elämän laatu parani molemmissa hoitoryhmissä. Alkoholimittareilla AUDIT (alkoholihäiriöiden tunnistusmittari) ja OCDS (pakkomielteisen ja pakkotoimintoisen alkoholinkäytön mittari) paranivat molemmissa hoitoryhmissä. Varhainen ensimmäisen vakavan masennuksen episodin alku näytti ennakoivan huonoa vastetta essitalopraamille, mutta ei memantiinille, mitattuna Montgomery-Åsberg depression rating scale -asteikolla. Toisaalta myöhäinen ensimmäisen masennuksen episodi näytti ennakoivan hyvää hoitovastetta essitalopraamille. Niinpä ensimmäisen masennuksen alkamisikä saattaisi olla käyttökelpoinen ennustekijä näille lääkkeille. Varhainen humalahakuisen juomisen alkamisikä näytti ennustavan huonoa hoitovastetta molemmille lääkkeille, erityisesti essitalopraamille, mitattuna AUDIT-mittarilla. Aktiivinen alkoholinkäyttö tutkimuksen alkaessa ennakoi tutkimuksen keskeyttämistä. HTTLPR-geenin L-alleeli näytti ennustavan parempaa hoitovastetta essitalopraamille masennukseen kuin S-alleeli.

Mental Disorders among Burn Patients

ABSTRACT Mental disorders and suicide attempts among acute burn patients were investigated in a collaborative research project between National Institute for Health and Welfare and Departments of Psychiatry and Plastic surgery in University of Helsinki in Finland. This project was realized in two parts. The first cohort of burn patients consisted of all burn patients admitted to the Helsinki Burn Centre during 1989 97. In this retrospective cohort, 5.7% (N=46) of the total of 811 burn patients had attempted suicide. The burn severity of suicide attempters was markedly higher than in the other burn patients. Suicide attempters were more often unemployed or on disability pension and had psychiatric history before the injury. The second sample was a prospective cohort of all acute consecutive burn patients admitted to the Helsinki Burn Centre during 18 months in 2006- 2007. All subjects (N=107) of the cohort were interviewed with the Structured Clinical Interview for DSM-IV for Axis I and II mental disorders (SCID-I and SCID-II) at baseline and then 86 % of all (N=92) with SCID-I at the end of six-month follow-up. Most (61%) patients had at least one lifetime mental disorder before burn; 47 % substance-related, 10% psychotic and 23% personality disorders. The overall prevalence of Axis I mental disorders increased significantly from the month prior to burn to acute care but decreased significantly from acute care to six months. However, more than one half (55%) of the cohort suffered from some mental disorder during follow-up. Less than one half of the burn patients with estimated need for psychiatric care received psychiatric care. Burn severity independently and strongly predicted risk for mental disorders during follow-up and pre-burn psychiatric history, severe burns and estimated need for psychiatric care significantly predicted psychiatric care received. The proportion of patients with self-inflicted burns is not high but mental disorders are common among burn patients. Mental disorders may predispose to burns. After burn injury, more than half of the patients suffer from mental disorders and a strong relationship exists between burn severity and some post-burn mental disorders. A minority of the patients with unequivocal need for psychiatric care actually receive it. Psychiatric consultations and care follow mainly the course of acute burn treatment.

Sydämen hypertrofian ja kroonisen vajaatoiminnan farmakologinen hoito

Sydämen krooninen vajaatoiminta on merkittävä maailmanlaajuinen ongelma. Se on erilaisten sydän- ja verisuonisairauksien aiheuttama monimuotoinen oireyhtymä. Sydämen vasemman kammion hypertrofia eli sydämen seinämien paksuuntuminen on yksi keskeinen tekijä, joka voi olla sydämen vajaatoiminnan taustalla. Kohonnut verenpaine on yleisin syy, joka johtaa sydänlihaksen paksuuntumiseen. Tämä johtaa sydämen pumppaustoiminnan häiriintymiseen, erilaisten neurohormonaalisten mekanismien aktivaatioon ja edelleen sydämen vajaatoimintaan. Sydämen vajaatoiminnan neurohormonaalisista mekanismeista tärkeimmät ovat reniini-angiotensiini-aldosteroni-järjestelmän ja sympaattisen hermoston aktivaatio, sydämen rakenteiden uudelleenmuovautuminen, sydänlihassolujen apoptoosi ja systeeminen tulehdustila. Sydämen hypertrofiaa ja sen syntymistä pyritään estämään kohonneen verenpaineen lääkehoidolla. Reniini-angiotensiini-aldosteronijärjestelmällä on keskeinen merkitys sydämen vajaatoiminnassa. Sydämen vajaatoiminnan ennusteeseen vaikuttavista lääkeaineista angiotensiinikonvertasin estäjät (ACEestäjät) ovat säilyttäneet johtoasemansa jo vuosikymmenten ajan. Angiotensiinireseptoreiden salpaajien (AT1-salpaajien) odotettiin syrjäyttävän ACE-estäjät sydämen vajaatoiminnan hoidossa, mutta toistaiseksi niitä pidetään vain vaihtoehtoisina lääkkeinä. Sympaattisen hermoston aktivaatiota vähentävät β-salpaajat ovat vakiinnuttaneet asemansa toiseksi tärkeimpänä lääkeryhmänä. Diureetit ovat paljon käytetty lääkeaineryhmä sydämen vajaatoiminnan hoidossa, mutta niistä ainoastaan aldosteroniantagonisteilla on tutkitusti ennustetta parantavaa vaikutusta. Kroonisen vajaatoiminnan hoidossa käytetään edelleen myös digoksiinia. Tulevaisuudessa sydämen vajaatoiminnan ennusteeseen vaikuttavia lääkeaineita voivat olla reniinin estäjät, neutraaliendopeptidaasin estäjät, vasopressiinin antagonistit tai inflammatroisiin sytokiineihin vaikuttavat molekyylit. Erikoistyön kokeellisessa osiossa tarkoituksena oli tutkia sydämen hypertrofian kehittymistä vatsa-aortta kuristetuilla rotilla ja kalsiumherkistäjä levosimendaanin sekä AT1-salpaaja valsartaanin vaikutuksia hypertrofian kehittymiseen. Kokeellisessa osiossa arvioitiin myös sydämen hypertrofian ja vajaatoiminnan jyrsijämallina käytetyn vatsa-aortan kuristuksen (koarktaation) toimivuutta ja vaikutuksia ultraäänen avulla määritettyihin kardiovaskulaarisiin parametreihin. Vatsa-aortta kuristettiin munuaisvaltimoiden yläpuolelta. Kuristus saa aikaan verenpaineen kohoamisen ja sydämen työtaakan lisääntymisen. Pitkittyessään tila johtaa sydänlihaksen hypertrofiaan ja vajaatoimintaan. 64 eläintä jaettiin ryhmiin, siten että jokaiseen ryhmään tuli kahdeksan eläintä. Ryhmistä kolmelle annettiin lääkeaineena levosimendaania kolmella eri päiväannoksella (0,01 mg/kg; 0,10 mg/kg; 1,00 mg/kg) ja kolmelle valsartaania kolmella eri päiväannoksella (0,10 mg/kg; 1,00 mg/kg; 10,00 mg/kg) juomaveden mukana. Lääkitys aloitettiin leikkauksen jälkeen ja jatkettiin kahdeksan viikon ajan. Kardiovaskulaariset parametrit, kuten isovolumetrinen relaksaatioaika (IVRT), vasemman kammion läpimitta systolessa ja diastolessa sekä seinämäpaksuudet, ejektiofraktio (EF), supistuvuusosuus (FS), minuuttitilavuus (CO) ja iskutilavuus (SV) määritettiin kahdeksan viikon kuluttua leikkauksesta ultraäänitutkimuksen avulla. Lisäksi määritettiin eläinten sydämen paino suhteessa ruumiin painoon. Tuloksia verrattiin ilman lääkehoitoa olleeseen koarktaatioryhmään. Eläinmallin toimivuutta arvioitiin vertaamalla koarktaatioryhmän tuloksia sham-operoidun ryhmän tuloksiin. Levosimendaanilla havaittiin työssä sydämen systolista toimintaa parantava vaikutus. Tämä näkyi tendenssinä parantaa ejektiofraktioita ja vasemman kammion supistuvuusosuuksia. Sydämen diastoliseen toimintaan ei kummallakaan lääkeaineella ollut merkittävää vaikutusta. Diastolista toimintaa arvioitiin isovolumetrisen relaksaatioajan muutoksilla. Sydämen hypertrofian kehittymiseen ei kummallakaan lääkeaineella ollut merkittävää vaikutusta. Eläinmallin todettiin mallintavan hyvin sydämen hypetrofiaa ihmisellä, mutta ei niinkään sydämen vajaatoimintaa.

Niskapietiläntie, Ruokolahti, Rautjärvi : Museotien hoito- ja ylläpitosuunnitelmat

Niskapietiläntien museotie on Ruokolahden ja Rautjärven kuntien alueella tiellä 3891. Museotiejakso on pituudeltaan 19,5 kilometriä. Sen länsipää on levähdysalueen kohdalla, jonka tierekisteriosoite on 3981/1/6330. Itäpäässä museotie liittyy Miettiläntiehen (tie 3991). Niskapietiläntien museotien ulkopuolinen itäosa Ruokolahden Immolan ja Huhtasen kohdalla sijoittuu tiiviiseen taajamarakenteeseen. Immolassa on entisen sotilaslentokentän kasarmialue, joka on valtakunnallisesti merkittävä kulttuuriympäristö (RKY). Museokohteena Niskapietiläntie on periaatteessa helposti saavutettava, mutta käytännössä vaikeasti löytyvä siitäkin huolimatta, että sille ohjaavat museotieopasteiden lisäksi Via Karelia-tien opasteet. Museotien opastaulut ovat uusia ja asianmukaisia, mutta niissä museotiejakso on merkitty virheellisesti, liian pitkäksi länsiosastaan. Niskapietiläntie on liitetty Liikenneviraston (silloin Tie- ja vesirakennuslaitoksen) museokohdekokoelmaan vuonna 1989. Se edustaa kokoelmapolitiikassa mainittuja tieliikennehistoriallisia ajanjaksoja, ”1600- ja 1700-lukujen tieverkon rakentuminen” ja ”1800-luvun tieverkon täydentyminen”. Tietopohja on ollut hatara sekä museokohdetta valittaessa että kokoelmapolitiikan arvotuksessa. Tämän hoito- ja ylläpitosuunnitelman yhteydessä on käynyt ilmeiseksi, että tie on syntynyt vasta 1700-luvun puolivälin tienoilla ja liittyy Venäjän ensisijaisesti sotilaallisiin tavoitteisiin. Tien merkitys valtakunnalliselle liikenteelle alkaa 1800-luvulta, kun postin kuljetus aloitettiin ja tielle perustettiin kestikievarit, mitä on yleensä pidetty maantien tunnusmerkkinä. Vuosina 1938–1957 Niskapietiläntien museojakso oli osa valtateitä 6 ja 14. Selkeimmin se edustaa kokoelmapolitiikan ajanjaksoa: ”Vuoden 1938 valtatieluokitus ja sen merkitys”. Tien sotilaallinen arvo oli keskeinen vuonna 1936, kun Viipurin läänin kansanedustajat esittivät tien parantamista. Tien parantaminen aloitettiin vuonna 1938. Jatkosodan alussa Niskapietiläntien maasto oli suomalaisten sotajoukkojen lähtöalue. Tienvarren asukkaiden kylätoiminta on poikkeuksellisen aktiivista, mikä huipentuu vuosittaiseen, jo perinteiseen Museotiepäivään. Tien sotilaallista perinnettä on myös elävöitetty ja reservikasarmialue on kunnostettu muistomerkiksi. Niskapietiläntie kuuluu Museoviraston valtakunnallisesti merkittävien rakennettujen kulttuuriympäristöjen luetteloon (RKY). Niskapietilän museotien linjaus ja mäkisyys sekä maa- ja metsätalousmaisema ovat säilyneet toisiaan täydentävänä kokonaisuutena ja kuvaavat edustavasti suomalaisia maanteitä 1800-1900-lukujen taitteen molemmin puolin sekä valtateitä 1930-luvulta 1950-luvulle. Tien kunto on museaalisessa näkökulmassa hyvä. Myös sen ympäristö vastaa historiallista arvoaan. Hoito- ja ylläpitosuunnitelman tavoitteena on säilyttää Niskapietiläntie ensisijaisesti todisteena Suomen ensimmäisistä valtateistä. Tien säilyneisyys museointihetken (1989) asussa edellyttää hienovaraisia toimenpiteitä, joissa erityisesti otetaan huomioon tien liittyminen ympäristöönsä. Toimenpiteillä pyritään korostamaan tien ja sen ympäristön tulkittavuutta. Suunnitelmassa on esitetty toimenpiteitä tien ja sen lähiympäristön kehittämiseksi ja hoitamiseksi sekä tienpitäjän että maanomistajien näkökulmasta. Suunnitelma sisältää alueurakkaan sisällytettävät tieympäristön hoitotoimenpiteet sekä kohteen ympäristön kunnostustoimenpiteitä ja suuntaviivoja tien mahdolliselle korjaukselle.

Tallinmäki–Virojoki-tie, Hamina, Virolahti : Museotien hoito- ja ylläpitosuunnitelma

Tallinmäki ̶ Virojoki-museotie sijaitsee Haminan ja Virolahden kunnissa. Museotiejakson pituus on noin 35 kilometriä. Museotieksi poikkeuksellisesti tie 3513 (Tallinmäki ̶ Virojoki) on koko pituudeltaan museotie. Se on osa Suurta Rantatietä, joka johtaa Turusta historiallisesti Viipuriin, nykyisin Vaalimaalle. Suuren Rantatien historia ulottuu Turun lähiympäristössä jopa 800-luvulle saakka. Viipurin linnan rakentamisen aloittaminen vuonna 1293 on ollut ajankohta, jolloin yhtenäistä maakulkureittiä Ruotsin itärajan rajalinnaan on tarvittu. Tie on syntynyt valtakunnalliseksi maantieksi hallinnollisista ja sotilaallisista tarpeista. Suuri Rantatie on yksi harvoista Suomen historiallisista teistä, jotka on inventoitu. Tallinmäki ̶ Virojoki-museotie on säilynyt linjaukseltaan ja korkeussuhteiltaan melko samanlaisena, mitä se on ollut 1700-luvulla. Tie kaartelee laajoja maanviljelysmaisemia, mutta sen varrella on myös metsäisiä jaksoja. Tallinmäki ̶ Virojoki-tie on liitetty Liikenneviraston (silloin Tie- ja vesirakennuslaitoksen) museokohdekokoelmaan vuonna 1982 ensimmäisten kohteiden joukossa. Liikenneviraston museokohdekokoelmassa Tallinmäki ̶ Virojoki-museotie edustaa kokoelmapolitiikassa mainittua tieliikennehistoriallista ajanjaksoa, ”Tien varhaisvaiheet 800-1400-luvulla, Jaakko Teitin luettelon keskiaikaiset tiet”. Museotie kuuluu Museoviraston valtakunnallisesti merkittävien rakennettujen kulttuuriympäristöjen luetteloon (RKY) osana Suurta Rantatietä. Tallinmäki ̶ Virojoki-museotiejakso on ollut vuoteen 1966 osana valtatietä 7. On luonnollista, että noin 800 vuotta vanhoja tien tunnusmerkkejä ei enää löydy. Tie on säilynyt museointihetkensä (1982) asussa melko hyvin. Autoliikenteen vaatimukset ovat muokanneet tietä 1930-luvulta alkaen. Tiehen keskeisesti liittyy edelleenkin havaittava sotilaallinen rakennelma, Salpa-linja, mikä jatkaa tien syntyhistorian perinnettä. Museokohdekokoelmassa Tallinmäki ̶ Virojoki-museotien keskeinen arvo on sen ajallinen ja ilmiöllinen kerrostuneisuus. Tallinmäki ̶ Virojoki-museotien kunto on museaalisesta näkökulmasta hyvä. Myös tien ympäristö vastaa historiallista arvoa. Museokohteena Tallinmäki ̶ Virojoki-tie on helposti saavutettava ja helposti löytyvä. Maisemallisesti kohde on merkittävä, koska tien linjaus ja mäkisyys sekä maa- ja metsätalousmaisema ovat säilyneet toisiaan täydentävänä kokonaisuutena. Erikoisuutena ovat 1900-luvun alussa rakennetut kivisillat. Niiden kunnon tarkkailu ja kunnossapito ovat tien historialliselle arvolle tärkeitä. Museotien opastaulut ovat uusia ja siistissä kunnossa. Hoito- ja ylläpitosuunnitelmassa esitetään yhtä lisätaulua Klamilan kylään perusteella, että sillä kohdalla on säilynyt tien alkuperäistä linjausta muutaman sadan metrin matkalla maantienä. Klamilan kaupan ja kylätalon pihan kulmasta lähtee ja palaa myöhemmin museotielle (3513) Uuno Klamin tie, jonka tienumero on 14709. Hoito- ja ylläpitosuunnitelman tavoitteena on säilyttää Tallinmäki ̶ Virojoki-tie todisteena Suomen teiden varhaisvaiheista kerrostuneena valtatieksi vuosina 1938-1966. Tien säilyneisyys museointihetken (1982) asussa edellyttää hienovaraisia toimenpiteitä, joissa erityisesti otetaan huomioon tien liittyminen ympäristöönsä. Toimenpiteillä pyritään korostamaan tien ja sen ympäristön tulkittavuutta. Suunnitelmassa on esitetty toimenpiteitä tien ja sen lähiympäristön kehittämiseksi ja hoitamiseksi sekä tienpitäjän että maanomistajien näkökulmasta. Suunnitelma sisältää alueurakkaan sisällytettävät tieympäristön hoitotoimenpiteet sekä pitkän aikavälin tavoitteena kohteen ympäristön kunnostustoimenpiteitä ja suuntaviivoja tien mahdolliselle korjaukselle.

Lebanese Plants and Plant-Derived Compounds Against Colon Cancer

Colorectal cancer (CRC) is a major health concern and demands long-term efforts in developing strategies for screening and prevention. CRC has become a preventable disease as a consequence of a better understanding of colorectal carcinogenesis. However, current therapy is unsatisfactory and necessitates the exploration of other approaches for the prevention and treatment of cancer. Plant based products have been recognized as preventive with regard to the development of colon cancer. Therefore, the potential chemopreventive use and mechanism of action of Lebanese natural product were evaluated. Towards this aim the antitumor activity of Onopordum cynarocephalum and Centaurea ainetensis has been studied using in vitro and in vivo models. In vitro, both crude extracts were non cytotoxic to normal intestinal cells and inhibited the proliferation of colon cancer cells in a dose-dependent manner. In vivo, both crude extracts reduced the number of tumors by an average of 65% at weeks 20 (adenomas stage) and 30 (adenocarcinomas stage). The activity of the C. ainetensis extract was attributed to Salograviolide A, a guaianolide-type sesquiterpene lactone, which was isolated and identified through bio-guided fractionation. The mechanism of action of thymoquinone (TQ), the active component of Nigella sativa, was established in colon cancer cells using in vitro models. By the use of N-acetyl cysteine, a radical scavenger, the direct involvement of reactive oxygen species in TQ-induced apoptotic cells was established. The analytical detection of TQ from spiked serum and its protein binding were evaluated. The average recovery of TQ from spiked serum subjected to several extraction procedures was 2.5% proving the inability of conventional methods to analyze TQ from serum. This has been explained by the extensive binding (>98%) of TQ to serum and major serum components such as bovine serum albumin (BSA) and alpha-1-acid glycoprotein (AGP). Using mass spectrometry analysis, TQ was confirmed to bind covalently to the free cysteine in position 34 and 147 of the amino acid sequence of BSA and AGP, respectively. The results of this work put at the disposal for future development new plants with anti-cancer activities and enhance the understanding of the pharmaceutical properties of TQ, a prerequisite for its future clinical development.

Cognitive Functioning in Young Adults with Depression, Anxiety Disorders, or Burnout Symptoms : Findings from a Population-based Sample

Background. Evidence of cognitive dysfunction in depressive and anxiety disorders is growing. However, the neuropsychological profile of young adults has received only little systematic investigation, although depressive and anxiety disorders are major public health problems for this age group. Available studies have typically failed to account for psychiatric comorbidity, and samples derived from population-based settings have also seldom been investigated. Burnout-related cognitive functioning has previously been investigated in only few studies, again all using clinical samples and wide age groups. Aims. Based on the information gained by conducting a comprehensive review, studies on cognitive impairment in depressive and anxiety disorders among young adults are rare. The present study examined cognitive functioning in young adults with a history of unipolar depressive or anxiety disorders in comparison to healthy peers, and associations of current burnout symptoms with cognitive functioning, in a population-based setting. The aim was also to determine whether cognitive deficits vary as a function of different disorder characteristics, such as severity, psychiatric comorbidity, age at onset, or the treatments received. Methods. Verbal and visual short-term memory, verbal long-term memory and learning, attention, psychomotor processing speed, verbal intelligence, and executive functioning were measured in a population-based sample of 21-35 year olds. Performance was compared firstly between participants with pure non-psychotic depression (n=68) and healthy peers (n=70), secondly between pure (n=69) and comorbid depression (n=57), and thirdly between participants with anxiety disorders (n=76) and healthy peers (n=71). The diagnostic procedure was based on the SCID interview. Fourthly, the associations of current burnout symptoms, measured with the Maslach Burnout Inventory General Survey, and neuropsychological test performance were investigated among working young adults (n=225). Results. Young adults with depressive or anxiety disorders, with or without psychiatric comorbidity, were not found to have major cognitive impairments when compared to healthy peers. Only mildly compromised verbal learning was found among depressed participants. Pure and comorbid depression groups did not differ in cognitive functioning, either. Among depressed participants, those who had received treatment showed more impaired verbal memory and executive functioning, and earlier onset corresponded with more impaired executive functioning. In anxiety disorders, psychotropic medication and low psychosocial functioning were associated with deficits in executive functioning, psychomotor processing speed, and visual short-term memory. Current burnout symptoms were associated with better performance in verbal working memory and verbal intelligence. However, lower examiner-rated social and occupational functioning was associated with problems in verbal attention, memory, and learning. Conclusions. Depression, anxiety disorders, or burnout symptoms may not be associated with major cognitive deficits among young adults derived from the general population. Even psychiatric comorbidity may not aggravate cognitive functioning in depressive or anxiety disorders among these young adults. However, treatment-seeking in depression was found to be associated with cognitive deficits, suggesting that these deficits relate to increased distress. Additionally, early-onset depression, found to be associated with executive dysfunction, may represent a more severe form of the disorder. In anxiety disorders, those with low symptom-related psychosocial functioning may have cognitive impairment. An association with self-reported burnout symptoms and cognitive deficits was not detected, but individuals with low social and occupational functioning may have impaired cognition.