Onnellisuuden taloustiede: Onnellisuus on suhteellista?

Tässä työssä käsitellään taloustieteellistä onnellisuustutkimusta keskittyen erityisesti onnellisuuden suhteellisuuden sekä onnellisuuden mittaamisen kysymyksiin. Taloustieteen onnellisuustutkimus on vielä melko nuorta, ja tutkimusala, kuten tämä työkin, nojaavat osittain myös muiden tieteenalojen tuloksiin. Työssä todetaan onnellisuuden olevan suurilta osin suhteellista, ja tällä on vaikutuksia niin taloustieteellisen hyödyn mallintamiselle kuin poliittiselle päätöksenteollekin. Suhteellisuuden elementti onnellisuudessa liittyy erityisesti tulojen vertailuun sekä positionaalisiin hyödykkeisiin. Onnellisuutta käsitellään mallintamisen yhteydessä tutkimusalan eräiden tärkeimpien nimien, Layardin (2003) sekä Blanchflowerin ja Oswaldin (2004) klassisen hyötyfunktion muunnoksilla, sillä onnellisuustaloustieteessä ei vielä ole esitetty kattavia matemaattisia malleja. Työ kokoaa yhteen useita onnellisuusaineistoja sisältäviä tutkimuksia, joista voidaan tehdä päätelmiä ihmisten onnellisuuden osatekijöistä. Näiden tutkimusten tuloksena voidaan arvioida, minkälaisia osa-alueita yhteiskunnan onnellisuusmittareiden tulisi sisältää. Samoin onnellisuustutkimus osoittaa, että esimerkiksi työttömyyden vaikutus onnellisuuteen on huomattavasti suurempi kuin työttömyyden vähentämän tulon vaikutus. Merkittäviä onnellisuustutkimuksen tuloksia liittyy myös Alesinan et al. (2004) laajasti tutkimaan tulonjaon ja onnellisuuden yhteyteen, sillä tulonjaon tasa-arvoisuus vaikuttaa eri maiden kansalaisiin keskimäärin eri tavoin. Tulonjaon epätasaisuus vähentää Euroopassa vähätuloisten onnellisuutta, kun taas Yhdysvalloissa parempituloisten onnellisuutta vähentää suurempi tuloepätasa-arvo, mitä voidaan pitää yllättävänä tuloksena Euroopan Yhdysvaltoja parempien sosiaalisen liikkuvuuden mahdollisuuksien valossa. Tuloepätasa-arvo vaikuttaa eri tavoin eri tuloryhmien sekä eri poliittisia ideologioita edustavien ryhmien edustajiin. Tämä pro gradu -työ selvittää myös miten onnellisuutta voidaan mitata ja ehdottaa tämän perusteella onnellisuusdatan käyttöä poliittisen päätöksenteon tukena. Tutkielmassa pohditaan myös, millaisia implikaatioita onnellisuustaloustiede antaa erityisesti valtion menojen vaikutukselle, vero- ja hyvinvointipolitiikalle sekä köyhyyden vastaiselle politiikalle. Erityisesti veropolitiikalle sekä köyhyyden vastaiselle politiikalle suhteellisuuden ja vertailun vaikutus onnellisuuteen ovat oleellisia, sillä kaikkien työn esittelemien tutkimusten ja aineistojen perusteella vertailu ja suhteellinen asema ovat onnellisuudelle tärkeitä.

Depression and its assessment among stroke patients and their caregivers

Approximately one-third of stroke patients experience depression. Stroke also has a profound effect on the lives of caregivers of stroke survivors. However, depression in this latter population has received little attention. In this study the objectives were to determine which factors are associated with and can be used to predict depression at different points in time after stroke; to compare different depression assessment methods among stroke patients; and to determine the prevalence, course and associated factors of depression among the caregivers of stroke patients. A total of 100 consecutive hospital-admitted patients no older than 70 years of age were followed for 18 months after having their first ischaemic stroke. Depression was assessed according to the Diagnostic and Statistical Manual of Mental Disorders (DSM-III-R), Beck Depression Inventory (BDI), Hamilton Rating Scale (HRSD), Visual Analogue Mood Scale (VAMS), Clinical Global Impression (CGI) and caregiver ratings. Neurological assessments and a comprehensive neuropsychological test battery were performed. Depression in caregivers was assessed by BDI. Depressive symptoms had early onsets in most cases. Mild depressive symptoms were often persistent with little change during the 18-month follow-up, although there was an increase in major depression over the same time interval. Stroke severity was associated with depression especially from 6 to 12 months post-stroke. At the acute phase, older patients were at higher risk of depression, and a higher proportion of men were depressed at 18 months post-stroke. Of the various depression assessment methods, none stood clearly apart from the others. The feasibility of each did not differ greatly, but prevalence rates differed widely according to the different criteria. When compared against DSM-III-R criteria, sensitivity and specificity were acceptable for the CGI, BDI, and HRSD. The CGI and BDI had better sensitivity than the more specific HRSD. The VAMS seemed not to be a reliable method for assessing depression among stroke patients. The caregivers often rated patients depression as more severe than did the patients themselves. Moreover, their ratings seemed to be influenced by their own depression. Of the caregivers, 30-33% were depressed. At the acute phase, caregiver depression was associated with the severity of the stroke and the older age of the patient. The best predictor of caregiver depression at later follow-up was caregiver depression at the acute phase. The results suggest that depression should be assessed during the early post-stroke period and that the follow-up of those at risk of poor emotional outcome should be extended beyond the first year post-stroke. Further, the assessment of well-being of the caregivers of stroke patients should be included as a part of a rehabilitation plan for stroke patients.

Evidence-based perspective on CP rehabilitation : Reviews on physiotherapy, physiotherapy-related motor-based interventions and orthotic devices

This thesis utilises an evidence-based approach to critically evaluate and summarize effectiveness research on physiotherapy, physiotherapy-related motor-based interventions and orthotic devices in children and adolescents with cerebral palsy (CP). It aims to assess the methodological challenges of the systematic reviews and trials, to evaluate the effectiveness of interventions in current use, and to make suggestions for future trials Methods: Systematic reviews were searched from computerized bibliographic databases up to August 2007 for physiotherapy and physiotherapy-related interventions, and up to May 2003 for orthotic devices. Two reviewers independently identified, selected, and assessed the quality of the reviews using the Overview Quality Assessment Questionnaire complemented with decision rules. From a sample of 14 randomized controlled trials (RCT) published between January 1990 and June 2003 we analysed the methods of sampling, recruitment, and comparability of groups; defined the components of a complex intervention; identified outcome measures based on the International Classification of Functioning, Disability and Health (ICF); analysed the clinical interpretation of score changes; and analysed trial reporting using a modified 33-item CONSORT (Consolidated Standards of Reporting Trials) checklist. The effectiveness of physiotherapy and physiotherapy-related interventions in children with diagnosed CP was evaluated in a systematic review of randomised controlled trials that were searched from computerized databases from January 1990 up to February 2007. Two reviewers independently assessed the methodological quality, extracted the data, classified the outcomes using the ICF, and considered the level of evidence according to van Tulder et al. (2003). Results: We identified 21 reviews on physiotherapy and physiotherapy-related interventions and five on orthotic devices. These reviews summarized 23 or 5 randomised controlled trials and 104 or 27 observational studies, respectively. Only six reviews were of high quality. These found some evidence supporting strength training, constraint-induced movement therapy or hippotherapy, and insufficient evidence on comprehensive interventions. Based on the original studies included in the reviews on orthotic devices we found some short-term effects of lower limb casting on passive range of movement, and of ankle-foot orthoses on equinus walk. Long term effects of lower limb orthoses have not been studied. Evidence of upper limb casting or orthoses is conflicting. In the sample of 14 RCTs, most trials used simple randomisation, complemented with matching or stratification, but only three specified the concealed allocation. Numerous studies provided sufficient details on the components of a complex intervention, but the overlap of outcome measures across studies was poor and the clinical interpretation of observed score changes was mostly missing. Almost half (48%) of the applicable CONSORT-based items (range 28 32) were reported adequately. Most reporting inadequacies were in outcome measures, sample size determination, details of the sequence generation, allocation concealment and implementation of the randomization, success of assessor blinding, recruitment and follow-up dates, intention-to-treat analysis, precision of the effect size, co-interventions, and adverse events. The systematic review identified 22 trials on eight intervention categories. Four trials were of high quality. Moderate evidence of effectiveness was established for upper extremity treatments on attained goals, active supination and developmental status, and of constraint-induced therapy on the amount and quality of hand use and new emerging behaviours. Moderate evidence of ineffectiveness was found for strength training's effect on walking speed and stride length. Conflicting evidence was found for strength training's effect on gross motor function. For the other intervention categories the evidence was limited due to the low methodological quality and the statistically insignificant results of the studies. Conclusions: The high-quality reviews provide both supportive and insufficient evidence on some physiotherapy interventions. The poor quality of most reviews calls for caution, although most reviews drew no conclusions on effectiveness due to the poor quality of the primary studies. A considerable number of RCTs of good to fair methodological and reporting quality indicate that informative and well-reported RCTs on complex interventions in children and adolescents with CP are feasible. Nevertheless, methodological improvement is needed in certain areas of the trial design and performance, and the trial authors are encouraged to follow the CONSORT criteria. Based on RCTs we established moderate evidence for some effectiveness of upper extremity training. Due to limitations in methodological quality and variations in population, interventions and outcomes, mostly limited evidence on the effectiveness of most physiotherapy interventions is available to guide clinical practice. Well-designed trials are needed, especially for focused physiotherapy interventions.

Computing the Stochastic Complexity of Simple Probabilistic Graphical Models

Minimum Description Length (MDL) is an information-theoretic principle that can be used for model selection and other statistical inference tasks. There are various ways to use the principle in practice. One theoretically valid way is to use the normalized maximum likelihood (NML) criterion. Due to computational difficulties, this approach has not been used very often. This thesis presents efficient floating-point algorithms that make it possible to compute the NML for multinomial, Naive Bayes and Bayesian forest models. None of the presented algorithms rely on asymptotic analysis and with the first two model classes we also discuss how to compute exact rational number solutions.

Yhteisön ja yhteiskunnan ehdoilla : Seurakuntien ja kuntien yhteistyö vuorovaikutuksen näkökulmasta

In this research, the cooperation between Finnish municipalities and Evangelical Lutheran parishes is studied from the standpoint of institutional interaction. The most essential theoretical background for the study is the differentiation thesis of the secularization theory. Cooperation from the viewpoints of both organizations is examined using the functional approach. Furthermore, the market theory and other theories are applied in order to place the studied phenomenon in the wider context of the theories of the sociology of religion. Sacralization in modern society and its relationship with the differentiation thesis of the secularization theory are in the theoretical foci. In addition, along with a descriptive examination of cooperation, the normative sides of the phenomenon are discussed. The survey was conducted among all municipalities and parishes in continental Finland. The questionnaires were sent to all municipal managers of youth work and afternoon activities and to all managers of child, youth and social work in the parishes. The response rate for the municipalities was 73.9 % and for the parishes 69.5 %. In addition, two qualitative data were utilized. The aim of the study is to scrutinize what kind of limitations of differentiation can be caused by the interaction between the secular and the religious. In order to solve the problem, an empirical study of sacralization in the modern context is required. For this purpose, the survey was carried out to determine the effects of the religious on the secular and the impact of the secular on the religious. In the articles of the study the following relationships are discussed: the positions of municipalities and parishes in relation to the state and civil society; cooperation in relation to differentiation; sacralization in relation to the differentiation thesis and cooperation in relation to pluralism. The results of the study highlighted the significance of the cooperation, which was contrary to the secularization theory connected to religious sacralization. The acceptance of the appearance of religion in cooperation and parishes support for municipal function was high in municipalities. Religious cooperation was more active than secular cooperation within all fields. This was also true between fields: religiously orientated child work was more active than the societally orientated social work of the church. Religious cooperation in modern fields of activity underlined sacralization. However, the acceptance of sacralization was weaker in cities than rural areas. Positive relationships between the welfare function of municipalities and the religious function of parishes emphasized the incompleteness of differentiation and the importance of sacralization. The relationship of the function of municipalities with parishes was neither negative nor neutral. Thus, in the most active fields, that is, child work and the traditional social work of the church, the orientation of parishes in cooperation supported the functions of both organizations. In more passive fields, that is, youth work and the societal social work of the church, parishes were orientated towards supporting the municipal function. The orientation of municipalities to religion underlined the perception that religious function is necessary for cooperation. However, the official character of cooperation supported accommodation to the requirements of societal pluralism. According to the results, sacralization can be effective also at the institutional level. The religious effect of voluntary cooperation means that religious sacralization can also readjust to modern society. At the same time, the results of the study stressed the importance of institutional autonomy. Thus, the public sector has a central role in successful cooperation. The conditions of cooperation are weakened if there is no official support of cooperation or adjustment to the individual rights of modern society. The results called into question the one-directional assumptions in the secularization paradigm and the modernization theory in the background. In these assumptions, religion that represents the traditional is seen to give way to the modern, especially at the institutional level. Lack of an interactional view was identified as a central weakness of the secularization paradigm. In the theoretical approach created in the study, an interactional view between religious and secular institutions was made possible by limiting the core of the differentiation thesis to autonomy. The counter forces of differentiation are despecialization and sacralization. These changes in the secularization theory bring about new interactivity on the institutional level. In addition to the interactional approach, that is, the secularization and sacralization theory created as a synthesis of the study, interaction between the religious and the secular is discussed from the standpoint of multiple modernities. The spiritual welfare role of religion is seen as a potential supporter of secular institutions. Religion is set theoretically amongst other ideologies and agents, which can create communal bonds in modern society. Key words: cooperation, municipalities, parishes, sacralization, secularization, modernization, multiple modernities, differentiation, interaction, democracy, secularism, pluralism, civil society

Demokratia kansankirkon kulmakivenä : Espoon hiippakunnan seurakuntien luottamushenkilöiden näkemykset kirkollisesta demokratiasta

Demokraattisella päätöksentekotavalla on vahva kannatus suomalaisessa yhteiskunnassa, ja demokratiaa edellytetään entistä enemmän myös julkisen vallan ulkopuolisilta organisaatioilta, kuten yrityksiltä ja kansalaisyhteiskunnan erilaisilta järjestöiltä ja muilta yhteenliittymiltä, kuten uskonnollisilta yhteisöiltä. Uskonnollisista yhteisöistä Suomen evankelis-luterilaisella kirkolla on juridinen erityisasema ortodoksisen kirkon ohella ja jäseninään suurin osa Suomen kansalaisista, joten vaatimukset demokraattisuudesta kohdistuvat erityisesti siihen. Kirkollinen demokratia on moni-ilmeinen ja monella tapaa ymmärretty ilmiö, ja se on historiassa kehittynyt rinnan valtiollisen ja kunnallisen päätöksenteon kanssa. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, millaisia näkemyksiä seurakunnissa toimivilla luottamushenkilöillä (useimmiten niin sanotuilla maallikoilla) on kirkon demokratian tilasta ja miten he ovat kokeneet luottamustehtävässään demokratian toimivuuden. Tavoitteena oli siis jäsentää käsitettä kirkollinen demokratia - mitä kaikkea se sisältää ja millaisia muutospaineita siihen kohdistuu. Tutkimus toteutettiin Espoon hiippakunnan seurakuntiin/ seurakuntayhtymiin lähetetyllä kyselylomakkeella. Aineisto käsitti lopulta 273 vastausta, ja sitä tutkittiin pääasiassa tilastomatemaattisin keinoin. Analyysissa hahmottui kuusi kirkollisen demokratian faktoria eli ulottuvuutta: 1. Politiikka kirkossa , 2. Luottamus johtoon, 3. Vaikutusmahdollisuudet, 4. Demokratian toimivuus, 5. Vallankäyttö ja avoimuus ja 6. Tulevaisuus ja uudistukset. Kaikkiin mainittuihin kuuteen osa-alueeseen on syytä kiinnittää huomiota, mikäli tavoitteeksi asetetaan demokraattisesti toimiva, kansaa lähellä oleva kansankirkko. Kaikki ulottuvuudet liittyvät myös toisiinsa, sillä jos jokin osa-alue voi erityisen huonosti, vaikuttaa se myös muihin. Kirkollista demokratiaa tulisikin katsoa siis kokonaisuutena, eivätkä yksittäiset mittarit (esimerkiksi äänestysaktiivisuus kirkollisvaaleissa) kerro koko totuutta, vaikka ne yhdessä muun tunnetun tiedon kanssa tarkasteltuna antavatkin suuntaviivoja. Kirkollista demokratiaa määrittävät myös ihmiset, jotka sitä toteuttavat päätöksentekoelimissä; kyselyssä selvisikin yleiskuva luottamushenkilöiden ikä-, sukupuoli- ja puoluepoliittisesta rakenteesta. Samoin saatiin tietoa luottamushenkilöiden motivaattoreista luottamushenkilötoimintaan - ne vaihtelivat yleisluontoisesta halusta vaikuttaa yhteisiin asioihin aina jonkin yksittäisen epäkohdan poistamiseen. Luottamushenkilöiden näkemykset ja kokemukset kirkollisesta demokratiasta olivat pääosin myönteisiä. Päätöksenteko- ja vaalijärjestelmä sekä omat vaikutusmahdollisuudet siinä koettiin hyvinä. Samoin kirkon johtajiin seurakuntien kirkkoherrojen ja piispojen tasolla oltiin tyytyväisiä. Ilmi tuli toki myös täysin päinvastaisia kielteisiä kokemuksia demokratian soveltamisesta käytännössä. Ne jäivät kuitenkin pääasiassa yksittäistapauksiksi. Demokratiaa ei nähdä pelkkänä itsetarkoituksena, vaan hallinnollisena välineenä mahdollisimman hyvin toimivaan seurakuntaan ja kirkkoon. Toisaalta monet luottamushenkilöt suhtautuivat myönteisesti, vaikka eivät varauksettomasti siihen, että kristillisestä opista voidaan päättää demokraattisesti. Kirkollinen demokratia ei ole tuolloin siis vain käytännön, vaan myös kirkon opillisen itseymmärryksen asia.

Helluntailiikkeen spiritualiteetti : Tilastollinen tutkimus Helsingin Saalem-seurakunnan tilaisuuksiin osallistuvien spiritualiteetista

Yleisellä tasolla tutkimuksen kohteena oli Suomen helluntailiikkeen spiritualiteetti. Tutkimuksen kehysperusjoukkona oli Helsingin Saalem-seurakunnan tilaisuuksiin osallistuvat ihmiset. Aineisto kerättiin kyselylomakkeilla syksyllä 2004 Saalem-seurakunnan tilaisuuksissa. Täytettyjä lomakkeita kertyi 230. Vastaajien ikä vaihteli 13-87 vuoteen ja heistä 36% olimiehiä. 70% kuului Saalem-seurakuntaan ja 17% johonkin toiseen helluntaiseurakuntaan. Ei-helluntailaisia oli 13% vastaajista. Rajoittuneelta osin käytössä oli myös 500 vastaajan vertailuaineisto Kallion kaupunginosan alueelta. Tämän niinsanotun Case Kallio -aineiston vastaajat olivat pääsääntöisesti heikosti sitoutuneita kristinuskon oppeihin sekä hartaudenharjoittamiseen. Vastaajista 50% oli miehiä. Ikä vaihteli 18-39-uoden välillä. Teoreettisena lähtökohtana tutkimukselle toimi yhdysvaltalaisen Daniel Albrechtin empiirinen tutkimus helluntailais-karismaattisesta spiritualiteetista. Hän määrittelee helluntailais-karismaattisen spiritualiteetin muodostuvan kolmesta tekijästä: uskomuksista, käytännöistä sekä niin sanotuista sensibiliteeteistä. Sensibiliteeteillä tarkoitettaan asennoitumista toimintaa kohti. Albrechtin luomien kategorioiden pohjalta laadittiin kyselylomakkeeseen kaksi mittaria. Toinen mittasi koko helluntailaisen spiritualiteetin kenttää kuvaavia perustekijöitä, joihin sisältyivät uskomukset, käytännöt sekä sensibiliteetit. Toinen mittari keskittyi mittaamaan vain yhtä spiritualiteettimääritelmän osaa, sensibiliteettejä. Helluntailaisuuteen painottuvan näkökulman lisäksi tutkimuksessa käytettiin hyväksi David Hayn spiritualiteettinäkemystä. Hän määrittelee spiritualiteetin arkitodellisuuden ylittäväksi tietoisuudeksi. Hayn laatimien kategorioiden avulla kartoitettiin yleisinhimillistä spiritualiteettia. Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää Saalem-seurakunnan spiritualiteetin ilmenemismuotoja ja eroavaisuuksia suhteessa taustoihin. Lisäksi verrattiin Saalemista kerättyä aineistoa vertailuaineistoon (Case Kallio) sekä selvitettiin kahden erilaisesta lähtökohdasta nousevan spiritualitteettinäkemyksen yhteyttä toisiinsa. Tutkimus oli luonteeltaan kvantitatiivinen. Tutkimusmenetelminä käytettiin tilastollisia testejä sekä faktorianalyysiä. Faktorianalyysin rinnalla käytettiin niin kutsutta Bayes-mallinnusta, jolla ei ole parametrisille menetelmille asetettuja tiukkoja käyttöehtoja. Saalem-seurakunnasta tutkimustulokseksi saatiin 11 eritasoista spiritualiteettiulottuvuutta. Albrechtin esittämät seitsemän sensibiliteettikategoriaa löytyivät lähes sellaisenaan aineistosta, kun taas helluntailaisen spiritualiteetin perustekijöiden sekä yleisinhimillisen spiritualiteetin kohdalla käytössä olleet mittarit eivät toimineet täysin odotetulla tavalla. Kahta erilaista aineistoa voitiin vertailla yleisinhimillisen spiritualiteetin osalta. Yleisinhimillinen spiritualiteetti ei ollut vieras ilmiö kristillisestä opista ja hartaudenharjoittamisesta vieraantuneille vastaajille. Kuitenkin se sai korkeampia vastauspistemääriä helluntailaisten parissa. Kyseistä spiritualiteettia eriytyi kuvaamaan kaksi ulottuvuutta: yhteisöllinen altruismi sekä arjen kauneus. Pelkästään Saalem-seurakunnasta kerätystä aineistosta eriytyi lisäksi kolme helluntailaisen spiritualiteetin perustekijää: sana ja missio, johtajakeskeisyys sekä ylistys -ulottuvuudet. Samasta aineistosta nousi kuusi sensibiliteettiulottuvuutta: ylistys,yleinen puhdistuminen, seremoniallisuus, armolahjat, tavoitteellisuus sekä hengellinen puhdistuminen ja muutos. Toinen ylistysulottuvuus kuvasi ylistyksen merkitystä, toinen ylistystapaa. Saalem-seurakunnasta kerätyn aineiston keskiöön asettui sanaa ja missiota kuvaava ulottuvuus. Korkeimman vastauskeskiarvon sai tavoitteellisuusulottuvuus, samoin kuin molemmat yleisinhimillistä spiritualiteettia kuvastaneet ulottuvuudet saivat korkeita vastauskeskiarvoja. Helluntailaisen spiritualiteetin ulottuvuudet korreloivat positiivisesti yleisinhimillisen spiritualiteetin ulottuvuuksien kanssa. Tulokset voitiin yleistää koskemaan Helsingin Saalem-seurakunnan jäsenistöä sekä pääkaupunkiseudun helluntailaisuutta. Koko Suomen helluntailiikkeen kohdalla tuloksia voitiin pitää suuntaa-antavina. Avainsanat: helluntailiike, spiritualiteetti, Saalem, kvantitatiivinen tutkimus, monimuuttujamenetelmät, Bayes-mallinnus, Daniel Albrecht, David Hay

Testicular function in adolescent boys with Klinefelter syndrome

Klinefelter syndrome (KS) is the most frequent karyotype disorder of male reproductive function. Since its original clinical description in 1942 and the identification of its chromosomal basis 47,XXY in 1959, the typical KS phenotype has become well recognized, but the mechanisms behind the testicular degeneration process have remained unrevealed. This prospective study was undertaken to increase knowledge about testicular function in adolescent KS boys. It comprised a longitudinal follow-up of growth, pubertal development, and serum reproductive hormone levels in 14 prepubertal and pubertal KS boys. Each boy had a testicular biopsy that was analyzed with histomorphometric and immunohistochemical methods. The KS boys had sufficient testosterone levels to allow normal onset and progression of puberty. Their serum testosterone levels remained within the low-normal range throughout puberty, but from midpuberty onwards, findings like a leveling-off in testosterone and insulin-like factor 3 (INSL3) concentrations, high gonadotropin levels, and exaggerated responses to gonadotropin-releasing hormone stimulation suggest diminished testosterone secretion. We also showed that the Leydig cell differentiation marker INSL3 may serve as a novel marker for onset and normal progression of puberty in boys. In the KS boys the number of germ cells was already markedly lower at the onset of puberty. The pubertal activation of the pituitary-testicular axis accelerated germ cell depletion, and germ cell differentiation was at least partly blocked at the spermatogonium or early primary spermatocyte stages. The presence of germ cells correlated with serum reproductive hormone levels. The immature Sertoli cells were incapable of transforming to the adult type, and during puberty the degeneration of Sertoli cells increased markedly. The older KS boys displayed an evident Leydig cell hyperplasia, as well as fibrosis and hyalinization of the interstitium and peritubular connective tissue. Altered immunoexpression of the androgen receptor (AR) suggested that in KS boys during puberty a relative androgen deficiency develops at testicular level. The impact of genetic features of the supernumerary X chromosome on the KS phenotype was also studied. The present study suggests that parental origin of the supernumerary X chromosome and the length of the CAG repeat of the AR gene influence pubertal development and testicular degeneration. The current study characterized by several means the testicular degeneration process in the testes of adolescent KS boys and confirmed that this process accelerates at the onset of puberty. Although serum reproductive hormone levels indicated no hypogonadism during early puberty, the histological analyses showed an already markedly reduced fertility potential in prepubertal KS boys. Genetic features of the X chromosome affect the KS phenotype.

Serial Changes in Markers Measuring Coagulation, Fibrinolysis, and Vasoactivity in Patients with Ischemic Stroke

Ischemic stroke (IS) is a heterogeneous disease in which outcome is influenced by many factors. The hemostatic system is activated in association with cerebral ischemia, and thus, markers measuring coagulation, fibrinolysis, and vasoactivity could be useful tools in clinical practice. We investigated whether repeated measurements of these markers reveal patterns that might help in evaluating IS patients, including the early diagnosis of stroke subtypes, in estimating prognosis and risk of recurrence, and in selecting a treatment for secondary prevention of stroke. Vasoconstrictor peptide endothelin-1 (ET-1), homocysteine (Hcy), indicators of thrombin formation and activation (prothrombin fragment 1+2/F1+2, thrombin-antithrombin complex/TAT), indicators of plasmin formation and fibrinolysis (tissue plasminogen activator/t-PA, plasminogen activator inhibitor-1/PAI-1, and D-dimer), and natural anticoagulants (antithrombin/AT, protein C/PC, and protein S/PS) were measured in 102 consecutive mild to moderate IS patients on four occasions: on admission and at 1 week, 1 month, and 3 months after stroke, and once in controls. All patients underwent neurological examination and blood sampling in the same session. Furthermore, 42 IS patients with heterozygous factor V Leiden mutation (FVLm) were selected from 740 IS patients without an obvious etiology, and evaluated in detail for specific clinical, laboratory, and radiological features. Measurements of ET-1 and Hcy levels did not disclose information that could aid in the diagnostic evaluation of IS patients. F1+2 level at 3 months after IS had a positive correlation with recurrence of thromboembolic events, and thus, may be used as a predictive marker of subsequent cerebral events. The D-dimer and AT levels on admission and 1 week after IS were strongly associated with stroke severity, outcome, and disability. The specific analysis of IS patients with FVLm more often revealed a positive family history of thrombosis, a higher prevalence of peripheral vascular disease, and multiple infarctions in brain images, most of which were `silent infarcts´. Results of this study support the view that IS patients with sustained activation of both the fibrinolytic and the coagulation systems and increased thrombin generation may have an unfavorable prognosis. The level of activation may reflect the ongoing thrombotic process and the extent of thrombosis. Changes in these markers could be useful in predicting prognosis of IS patients. A clear need exists for a randomized prospective study to determine whether a subgroup of IS patients with markers indicating activation of fibrinolytic and coagulation systems might benefit from more aggressive secondary prevention of IS.

Detection of renal dysfunction during and after anaesthesia and surgery - evaluation of the influence of inorganic fluoride, ketorolac and clonidine

Drugs and surgical techniques may have harmful renal effects during the perioperative period. Traditional biomarkers are often insensitive to minor renal changes, but novel biomarkers may more accurately detect disturbances in glomerular and tubular function and integrity. The purpose of this study was first, to evaluate the renal effects of ketorolac and clonidine during inhalation anesthesia with sevoflurane and isoflurane, and secondly, to evaluate the effect of tobacco smoking on the production of inorganic fluoride (F-) following enflurane and sevoflurane anesthesia as well as to determine the effect of F- on renal function and cellular integrity in surgical patients. A total of 143 patients undergoing either conventional (n = 75) or endoscopic (n = 68) inpatient surgery were enrolled in four studies. The ketorolac and clonidine studies were prospective, randomized, placebo controlled and double-blinded, while the cigarette smoking studies were prospective cohort studies with two parallel groups. As a sign of proximal tubular deterioration, a similar transient increase in urine N-acetyl-beta-D-glucosaminidase/creatinine (U-NAG/crea) was noted in both the ketorolac group and in the controls (baseline vs. at two hours of anesthesia, p = 0.015) with a 3.3 minimum alveolar concentration hour sevoflurane anesthesia. Uncorrelated U-NAG increased above the maximum concentration measured from healthy volunteers (6.1 units/l) in 5/15 patients with ketorolac and in none of the controls (p = 0.042). As a sign of proximal tubular deterioration, U-glutathione transferase-alpha/crea (U-GST-alpha/crea) increased in both groups at two hours after anesthesia but a more significant increase was noted in the patients with ketorolac. U-GST-alpha/crea increased above the maximum ratio measured from healthy volunteers in 7/15 patients with ketorolac and in 3/15 controls. Clonidine diminished the activation of the renin-angiotensin aldosterone system during pneumoperitoneum; urine output was better preserved in the patients treated with clonidine (1/15 patients developed oliguria) than in the controls (8/15 developed oliguria (p=0.005)). Most patients with pneumoperitoneum and isoflurane anesthesia developed a transient proximal tubular deterioration, as U-NAG increased above 6.1 units/L in 11/15 patients with clonidine and in 7/15 controls. In the patients receiving clonidine treatment, the median of U-NAG/crea was higher than in the controls at 60 minutes of pneumoperitoneum (p = 0.01), suggesting that clonidine seems to worsen proximal tubular deterioration. Smoking induced the metabolism of enflurane, but the renal function remained intact in both the smokers and the non-smokers with enflurane anesthesia. On the contrary, smoking did not induce sevoflurane metabolism, but glomerular function decreased in 4/25 non-smokers and in 7/25 smokers with sevoflurane anesthesia. All five patients with S-F- ≥ 40 micromol/L, but only 6/45 with S-F- less than 40 micromol/L (p = 0.001), developed a S-tumor associated trypsin inhibitor concentration above 3 nmol/L as a sign of glomerular dysfunction. As a sign of proximal tubulus deterioration, U-beta 2-microglobulin increased in 2/5 patients with S-F- over 40 micromol/L compared to 2/45 patients with the highest S-F- less than 40 micromol/L (p = 0.005). To conclude, sevoflurane anesthesia may cause a transient proximal tubular deterioration which may be worsened by a co-administration of ketorolac. Clonidine premedication prevents the activation of the renin-angiotensin aldosterone system and preserves normal urine output, but may be harmful for proximal tubules during pneumoperitoneum. Smoking induces the metabolism of enflurane but not that of sevoflurane. Serum F- of 40 micromol/L or higher may induce glomerular dysfunction and proximal tubulus deterioration in patients with sevoflurane anesthesia. The novel renal biomarkers warrant further studies in order to establish reference values for surgical patients having inhalation anesthesia.

Basic Human Values in the Workplace

Työntekijöiden henkilökohtaisia arvoja ja niiden yhteyksiä asenteisiin ei ole juuri tutkittu. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, onko suomalaisessa metalliteollisuuden yrityksen henkilöstön (N=1314) arvojen rakenne S. H. Schwartzin arvoteorian mukainen. Lisäksi tutkittiin arvojen yhteyksiä organisaatiomuutosta koskeviin asenteisiin ja tiedon jakamiseen työyhteisössä. Arvomittarina käytettiin uutta 40-osioista Portrait Value Questionnairea (PVQ). Mittarin validiteetti osoitettiin ver-taamalla nyt kerätyn aineiston arvorakennetta aikaisemmalla mittarilla kerättyihin arvoteorian mukaisiin yliopisto-opiskelijoiden vastauksiin. Organisaatiomuutosta koskevien asenteiden ja tiedonjakamisen mittarit luotiin laadullisissa esitutkimuksissa. Tilastolliset analyysit osoittivat, että toimihenkilöiden ja työntekijöiden arvojen rakenteet noudattivat pääosin Schwartzin teoriaa, mutta turvallisuusarvot sijaitsivat molemmissa ryhmissä universalismin ja hyväntahtoisuuden joukossa. Universalismi ja hyväntahtoisuus ennustivat myönteistä asennetta organisaatiomuutoksia kohtaan, mutta perinteiden ja mielihyvän arvostaminen liittyivät kielteisiin muutosasenteisiin. Sosiaalisia normeja kunnioittavien eli yhdenmukaisuutta arvostavien henkilöiden muut arvot vaikuttivat muutosasenteisiin vähemmän kuin niillä, joille yhdenmukaisuus ei ollut tärkeää. Lisäksi suoriutumisarvon yhteys muutosasenteisiin oli yhdenmukaisuutta arvostavilla henkilöillä positiivinen, mutta niillä, jotka eivät arvostaneet yhdenmukaisuutta, yhteys oli negatiivinen. Itseohjautuvuutta arvostavat henkilöt pitivät työyhteisönsä tiedon jakamista heikompana, kun taas hyväntahtoisuutta ja yhdenmukaisuutta arvostavat pitivät sitä muihin nähden parempana. Suoriutumisarvo oli yhteydessä tiedonjakamiseen vain silloin, kun yhdenmukaisuus oli tärkeää. Työpaikkojen (N=19) keskiarvoja vertailtaessa havaittiin, että ne työpaikat, joissa arvostettiin paljon universalismia, hyväntahtoisuutta ja yhdenmukaisuutta sekä vähän valtaa ja suoriutumista saivat henkilöstöltään parhaat arvioinnit tiedon jakamisesta. Tutkimukseen osallistuneet henkilöt jaettiin työtehtäviensä perusteella kolmeen ammatilliseen ympäristöön: konven-tionaaliseen (mm. taloushallinto), realistiseen (mm. tuotanto) ja yrittäjämäiseen (mm. myynti). Yrittäjämäisessä ammatillisessa ympäristössä toimivat arvostivat enemmän kuin konventionaalisessa ympäristössä toimivat valtaa, itseohjautuvuutta ja suoriutumista. Realistisessa ympäristössä arvostettiin enemmän perinteitä ja mielihyvää kuin yrittäjämäisessä ympäristössä. Ryhmien väliset erot arvoissa johtuivat koulutuksesta, iästä ja sukupuolijakaumasta.

Kantin käsitys ystävyydestä ja rakkaudesta

Tässä tutkielmassa tarkastellaan Immanuel Kantin käsitystä ideaalista ystävyydestä. Tarkoituksena oli ratkaista sen olemassa olo rakkauden vastavuoroisuuden perusteella. Ystävyys on ollut antiikista lähtien filosofialle merkittävä ongelma. Immanuel Kant käsittelee ystävyyttä kahdessa teoksessaan The Metaphysics of Morals ja Lectures on Ethics. Kantin ystävyyskäsitys sisältää neljä erilaista ystävyyden lajia. Ne ovat tarveystävyys, esteettinen ystävyys, intiimiystävyys ja ideaali ystävyys. Tarveystävyys perustuu hyödyn tavoittelulle. Esteettisellä ystävyydellä tarkoitetaan nautintoja hakevaa ystävyyttä. Intiimiystävyys on luonteen ystävyyttä. Ideaali ystävyys on Kantin käsitys täydellisestä ystävyydestä. Ideaalissa ystävyydessä niin kuin intiimiystävyydessä tärkeintä on keskusteleminen. Rakkauden tasapainon selvittämiseksi tutustuttiin Kantin käsityksiin rakkaudesta. Rakkauden lajeja Kantilta esittelin viisi. Niiden lisäksi onnellisuus oli tunne, joka vaikutti ystävyyden muodostumiseen. Rakkauden lajeja ovat itserakkaus, eros, agape, philia ja amor benevolentiae. Itserakkaus on itsensä rakastamista. Eros on intohimoa korostava rakkauden laji. Se kuuluu avioliittoon, ei ystävyyteen. Agape tunnetaan lähimmäisenrakkautena. Philia eroaa agapesta siten, että se on kiinnostunut joistain rakastettavista piirteistä toisessa yksilössä. Amor benevolentiae on hyväntahtoisuuden osoittamista. Rakkaus, joka ystävien välillä ilmeni vastavuoroisena, vahvistui lajiltaan philiaksi. Vastavuoroisuus ystävien kesken vaatii ajan ja paikan. Vastavuoroisuutta vaikeuttaa epävarmuus siitä. Vastavuoroisuudesta on saatava runsaasti todisteita. Todisteita saadaan tavoilla, jotka ystävät ymmärtävät. Ymmärtäminen edellyttää yhteisiä viestintäkeinoja. Kun tarpeeksi toisiinsa luottavat ystävät keskustelevat keskenään, he myös muovaavat toistensa persoonia. Silloin he tekevät toisistaan rakastettavampia. Tutkimukseni perusteella ideaali ystävyys on mahdollinen. Vastavuoroisuus rakkaudessa onnistuu, jos ystävät muokkaavat toisiaan. Ideaali ystävyys on molemminpuolisen kehittymisen tulos, jolloin ystävät tekevät toisistaan itsensä kaltaisia ja pystyvät rakastamaan toista kuin itseään.

Health-related quality of life, symptoms and comorbidity in inflammatory bowel disease

Health-related quality of life (HRQoL) measurement has become an important outcome in treatment trials and in health policy decisions. HRQoL can be measured by using generic or disease-specific tools. Generic instruments can be used for comparing health status among patients in different health states and conditions but they do not focus specifically on the issues relevant in a particular disease. Disease-specific tools may be more responsive to changes within a specific condition. In earlier studies, impairment of HRQoL has been evident in patients with inflammatory bowel disease (IBD), especially when the disease is active. Data about the impact of comorbidity or demographic characteristics of the patients on HRQoL are partly controversial. This study, which comprised 2913 adult IBD patients, examined HRQoL using the disease-specific IBDQ and the general 15D instruments. The 15D scores of IBD patients were compared with scores of a gender and age matched general population sample. Frequency of IBD symptoms and arrangement of therapy were studied and compared with those of IBD patients in an earlier European study. Furthermore, data of other chronic diseases of the patients were obtained from the Social Insurance Institution s reimbursement register and comorbidity of IBD patients was compared with that of age and gender matched controls. --- Of the respondents, 37% reported that they suffered from disturbing IBD symptoms weekly. In 17% of the patients, the symptoms greatly affected the ability to enjoy leisure activities, and 14% stated that these symptoms greatly affected their capacity to work. Despite that, the great majority (93%) of patients expressed satisfaction with their current treatment, which exceeded the rate observed in the other European patients. The mean IBDQ score was 163, as the possible range is 32-224, and disease activity was strongly correlated with HRQoL. Older age, comorbid diseases, and female gender were also related to impairment of HRQoL. Lower HRQoL scores were seen also in newly-diagnosed patients and in those with a history of surgery, especially after stoma or ileal pouch-anal anastomosis (IPAA) operation. The range of 15D scores was 0.30-1.00, with mean of 0.87. As with the IBDQ, disease activity, older age and history of surgery were correlated with the score. Both the newly-diagnosed patients and patients with a long-lasting disease had lower scores than average even after adjusting for age. The 15D scores of IBD patients were significantly lower than those of the control group. A strong correlation was seen between the 15D and the IBDQ scores. Comorbidity with other chronic diseases was observed in 29% of IBD patients. Connective tissue diseases, chronic obstructive pulmonary diseases, pernicious anaemia, and coronary heart disease (CHD) were significantly increased in patients with IBD. Especially female IBD patients appeared to be at increased risk for CHD, and patients who reported weekly IBD symptoms had a higher risk for having other chronic diseases in addition to IBD. Comorbidity impaired HRQoL, as measured with both generic and disease-specific tools. In conclusion, HRQoL is impaired in IBD patients. An understanding of predictors of HRQoL will help to recognise patients who will need special support.

Yksityinen turvallisuus vai julkinen turvattomuus? Turvallisuuden yksityistämisen vaikutus turvallisuussektorin uudistukseen konfliktin jälkeisessä tilanteessa

Tarkastelen pro gradu -tutkielmassani turvallisuuden yksityistämisen vaikutuksia turvallisuussektorin uudistukseen konfliktin jälkeisessä tilanteessa. Turvallisuuden yksityistäminen on ilmiö, joka on saanut yhä enemmän huomiota kansainvälisen politiikan tutkimuksessa, ja se liitetään usein myös turvallisuussektorin uudistusta käsitteleviin tutkimuksiin. Yleensä turvallisuuden yksityistäminen nähdään uudistuksen kohteena tilanteessa, jossa yksityiset sotilas- ja turvallisuuspalvelut pyritään saamaan uudistuksen kautta valvonnan ja sääntelyn piiriin. Liberiassa yksityiset sotilas- ja turvallisuuspalvelut ovat kuitenkin olleet turvallisuussektorin uudistuksen toteuttajia, kun Yhdysvallat ulkoisti oman osuutensa Liberian turvallisuussektorin uudistuksesta yksityiselle sektorille. Tutkielman ensimmäinen tutkimustehtävä jakautuu kahteen tutkimuskysymykseen: 1. Miten turvallisuuden yksityistäminen vaikuttaa turvallisuussektorin uudistuksen pääperiaatteisiin eli kokonaisvaltaisuuteen, paikalliseen omistajuuteen ja paikallisen kontekstin huomioimiseen? 2. Mitkä aikaisemmissa tutkimuksissa esitetyistä hypoteeseista turvallisuuden yksityistämisen eduista ja ongelmista saavat tukea Liberian tapauksessa? Lähestyn ensimmäistä tutkimustehtävää Liberian ja Sierra Leonen turvallisuussektorin uudistusten tapaustutkimuksilla, joiden aineistoina ovat uudistuksia käsittelevät aikaisemmat tutkimukset ja raportit. Vertaan Liberian tapausta Sierra Leonen tapaukseen, koska jälkimmäistä pidetään esimerkkinä onnistuneesta turvallisuussektorin uudistuksesta konfliktin jälkeisessä tilanteessa ja monet tapausten taustamuuttujista ovat samoja. Tällöin erojen voidaan olettaa johtuvan turvallisuuden yksityistämisestä. Tutkielman toinen tutkimustehtävä on Liberian ja Sierra Leonen turvallisuussektorin uudistusten tehokkuus- ja valvontaosa-alueiden kehityksen vertailu. Tähän tarkoitukseen kokosin oleellisista indikaattoreista ja indekseistä valtiokeskeisen turvallisuuden, inhimillisen turvallisuuden ja turvallisuuden hallinnan mittarit, jotka kuvaavat Liberian ja Sierra Leonen tilannetta vuosien 2003 ja 2008 välillä. Tapaustutkimuksista käy ilmi, että turvallisuussektorin uudistuksen pääperiaatteista erityisesti paikallisen kontekstin huomioimisessa oli Liberian tapauksessa puutteita. Uudistuksen ohjenuorana käytetty suunnitelma perustui enemmän taloudellisille laskemille kuin paikallisten tai alueellisten uhkien arvioinnille, ja lisäksi voidaan kyseenalaistaa yksityisten sotilas- ja turvallisuuspalveluiden käyttö uudistuksen toteuttajina alueella, joka on aikaisemmin kärsinyt palkkasotilaiden toiminnasta. Paikallisen omistajuuden suhteen ongelmat olivat Liberiassa ja Sierra Leonessa samoja. Liberian uudistuksen kokonaisvaltaisuuden ongelmat eivät liittyneet varsinaisesti yritysten käyttöön, vaan uudistuksen pilkkomiseen useiden eri toimijoiden välillä. Yksityistämisen perusteluna käytetty joustavuusargumentti saa tukea, mutta edullisuusargumentti horjuu, ja yksityisen sektorin käytön uutena etuna esiin nousi poliittisesti arkojen kysymysten, kuten vanhan armeijan demobilisoinnin, helpottuminen. Turvallisuuden yksityistämisen mahdollisista ongelmista turvallisuussektorin uudistuksessa nousee aineistosta selvimmin esiin päämies–agentti-ongelma, koska yrityksillä oli koko uudistusprosessin ajan enemmän tietoa kuin rahoittajavaltiolla ja kohdevaltiolla ja sitä kautta parempi neuvotteluasema. Turvallisuussektorin uudistuksen mittareilla Liberian ja Sierra Leonen kehitys näyttäytyy hyvin samanlaisena. Turvallisuuden yksityistämistä ei voida suoraan tulkita huonommaksi vaihtoehdoksi, jos Sierra Leonea pidetään esimerkkinä onnistuneesta uudistuksesta. Jatkotutkimuksen kannalta mielenkiintoinen havainto on Sierra Leonen kehityksen pysähtyminen tai jopa taantuminen vuoden 2004 jälkeen kaikilla tässä tutkielmassa käytetyillä mittareilla.