Onnellisuuden taloustiede: Onnellisuus on suhteellista?

Tässä työssä käsitellään taloustieteellistä onnellisuustutkimusta keskittyen erityisesti onnellisuuden suhteellisuuden sekä onnellisuuden mittaamisen kysymyksiin. Taloustieteen onnellisuustutkimus on vielä melko nuorta, ja tutkimusala, kuten tämä työkin, nojaavat osittain myös muiden tieteenalojen tuloksiin. Työssä todetaan onnellisuuden olevan suurilta osin suhteellista, ja tällä on vaikutuksia niin taloustieteellisen hyödyn mallintamiselle kuin poliittiselle päätöksenteollekin. Suhteellisuuden elementti onnellisuudessa liittyy erityisesti tulojen vertailuun sekä positionaalisiin hyödykkeisiin. Onnellisuutta käsitellään mallintamisen yhteydessä tutkimusalan eräiden tärkeimpien nimien, Layardin (2003) sekä Blanchflowerin ja Oswaldin (2004) klassisen hyötyfunktion muunnoksilla, sillä onnellisuustaloustieteessä ei vielä ole esitetty kattavia matemaattisia malleja. Työ kokoaa yhteen useita onnellisuusaineistoja sisältäviä tutkimuksia, joista voidaan tehdä päätelmiä ihmisten onnellisuuden osatekijöistä. Näiden tutkimusten tuloksena voidaan arvioida, minkälaisia osa-alueita yhteiskunnan onnellisuusmittareiden tulisi sisältää. Samoin onnellisuustutkimus osoittaa, että esimerkiksi työttömyyden vaikutus onnellisuuteen on huomattavasti suurempi kuin työttömyyden vähentämän tulon vaikutus. Merkittäviä onnellisuustutkimuksen tuloksia liittyy myös Alesinan et al. (2004) laajasti tutkimaan tulonjaon ja onnellisuuden yhteyteen, sillä tulonjaon tasa-arvoisuus vaikuttaa eri maiden kansalaisiin keskimäärin eri tavoin. Tulonjaon epätasaisuus vähentää Euroopassa vähätuloisten onnellisuutta, kun taas Yhdysvalloissa parempituloisten onnellisuutta vähentää suurempi tuloepätasa-arvo, mitä voidaan pitää yllättävänä tuloksena Euroopan Yhdysvaltoja parempien sosiaalisen liikkuvuuden mahdollisuuksien valossa. Tuloepätasa-arvo vaikuttaa eri tavoin eri tuloryhmien sekä eri poliittisia ideologioita edustavien ryhmien edustajiin. Tämä pro gradu -työ selvittää myös miten onnellisuutta voidaan mitata ja ehdottaa tämän perusteella onnellisuusdatan käyttöä poliittisen päätöksenteon tukena. Tutkielmassa pohditaan myös, millaisia implikaatioita onnellisuustaloustiede antaa erityisesti valtion menojen vaikutukselle, vero- ja hyvinvointipolitiikalle sekä köyhyyden vastaiselle politiikalle. Erityisesti veropolitiikalle sekä köyhyyden vastaiselle politiikalle suhteellisuuden ja vertailun vaikutus onnellisuuteen ovat oleellisia, sillä kaikkien työn esittelemien tutkimusten ja aineistojen perusteella vertailu ja suhteellinen asema ovat onnellisuudelle tärkeitä.

Kantin käsitys ystävyydestä ja rakkaudesta

Tässä tutkielmassa tarkastellaan Immanuel Kantin käsitystä ideaalista ystävyydestä. Tarkoituksena oli ratkaista sen olemassa olo rakkauden vastavuoroisuuden perusteella. Ystävyys on ollut antiikista lähtien filosofialle merkittävä ongelma. Immanuel Kant käsittelee ystävyyttä kahdessa teoksessaan The Metaphysics of Morals ja Lectures on Ethics. Kantin ystävyyskäsitys sisältää neljä erilaista ystävyyden lajia. Ne ovat tarveystävyys, esteettinen ystävyys, intiimiystävyys ja ideaali ystävyys. Tarveystävyys perustuu hyödyn tavoittelulle. Esteettisellä ystävyydellä tarkoitetaan nautintoja hakevaa ystävyyttä. Intiimiystävyys on luonteen ystävyyttä. Ideaali ystävyys on Kantin käsitys täydellisestä ystävyydestä. Ideaalissa ystävyydessä niin kuin intiimiystävyydessä tärkeintä on keskusteleminen. Rakkauden tasapainon selvittämiseksi tutustuttiin Kantin käsityksiin rakkaudesta. Rakkauden lajeja Kantilta esittelin viisi. Niiden lisäksi onnellisuus oli tunne, joka vaikutti ystävyyden muodostumiseen. Rakkauden lajeja ovat itserakkaus, eros, agape, philia ja amor benevolentiae. Itserakkaus on itsensä rakastamista. Eros on intohimoa korostava rakkauden laji. Se kuuluu avioliittoon, ei ystävyyteen. Agape tunnetaan lähimmäisenrakkautena. Philia eroaa agapesta siten, että se on kiinnostunut joistain rakastettavista piirteistä toisessa yksilössä. Amor benevolentiae on hyväntahtoisuuden osoittamista. Rakkaus, joka ystävien välillä ilmeni vastavuoroisena, vahvistui lajiltaan philiaksi. Vastavuoroisuus ystävien kesken vaatii ajan ja paikan. Vastavuoroisuutta vaikeuttaa epävarmuus siitä. Vastavuoroisuudesta on saatava runsaasti todisteita. Todisteita saadaan tavoilla, jotka ystävät ymmärtävät. Ymmärtäminen edellyttää yhteisiä viestintäkeinoja. Kun tarpeeksi toisiinsa luottavat ystävät keskustelevat keskenään, he myös muovaavat toistensa persoonia. Silloin he tekevät toisistaan rakastettavampia. Tutkimukseni perusteella ideaali ystävyys on mahdollinen. Vastavuoroisuus rakkaudessa onnistuu, jos ystävät muokkaavat toisiaan. Ideaali ystävyys on molemminpuolisen kehittymisen tulos, jolloin ystävät tekevät toisistaan itsensä kaltaisia ja pystyvät rakastamaan toista kuin itseään.

Philosophy as a Path to Happiness : Attainment of Happiness in Arabic Peripatetic and Ismaili Philosophy

The aim of the dissertation is to explore the idea of philosophy as a path to happiness in classical Arabic philosophy. The starting point is in comparison of two distinct currents between the 10th and early 11th centuries, Peripatetic philosophy, represented by al-Fārābī and Ibn Sīnā, and Ismaili philosophy represented by al-Kirmānī and the Brethren of Purity. They initially offer two contrasting views about philosophy in that the attitude of the Peripatetics is rationalistic and secular in spirit, whereas for the Ismailis philosophy represents the esoteric truth behind revelation. Still, they converge in their view that the ultimate purpose of philosophy lies in its ability to lead man towards happiness. Moreover, they share a common concept of happiness as a contemplative ideal of human perfection, which refers primarily to an otherworldly state of the soul s ascent to the spiritual world. For both the way to happiness consists of two parts: theory and practice. The practical part manifests itself in the idea of the purification of the rational soul from its bodily attachments in order for it to direct its attention fully to the contemplative life. Hence, there appears an ideal of philosophical life with the goal of relative detachment from the worldly life. The regulations of the religious law in this context appear as the primary means for the soul s purification, but for all but al-Kirmānī they are complemented by auxiliary philosophical practices. The ascent to happiness, however, takes place primarily through the acquisition of theoretical knowledge. The saving knowledge consists primarily of the conception of the hierarchy of physical and metaphysical reality, but all of philosophy forms a curriculum through which the soul gradually ascends towards a spiritual state of being along an order that is inverse to the Neoplatonic emanationist hierarchy of creation. For Ismaili philosophy the ascent takes place from the exoteric religious sciences towards the esoteric philosophical knowledge. For Peripatetic philosophers logic performs the function of an instrument enabling the ascent, mathematics is treated either as propaedeutic to philosophy or as a mediator between physical and metaphysical knowledge, whereas physics and metaphysics provide the core of knowledge necessary for the attainment of happiness.

Kantin käsitys ystävyydestä ja rakkaudesta

Tässä tutkielmassa tarkastellaan Immanuel Kantin käsitystä ideaalista ystävyydestä. Tarkoituksena oli ratkaista sen olemassa olo rakkauden vastavuoroisuuden perusteella. Ystävyys on ollut antiikista lähtien filosofialle merkittävä ongelma. Immanuel Kant käsittelee ystävyyttä kahdessa teoksessaan The Metaphysics of Morals ja Lectures on Ethics. Kantin ystävyyskäsitys sisältää neljä erilaista ystävyyden lajia. Ne ovat tarveystävyys, esteettinen ystävyys, intiimiystävyys ja ideaali ystävyys. Tarveystävyys perustuu hyödyn tavoittelulle. Esteettisellä ystävyydellä tarkoitetaan nautintoja hakevaa ystävyyttä. Intiimiystävyys on luonteen ystävyyttä. Ideaali ystävyys on Kantin käsitys täydellisestä ystävyydestä. Ideaalissa ystävyydessä niin kuin intiimiystävyydessä tärkeintä on keskusteleminen. Rakkauden tasapainon selvittämiseksi tutustuttiin Kantin käsityksiin rakkaudesta. Rakkauden lajeja Kantilta esittelin viisi. Niiden lisäksi onnellisuus oli tunne, joka vaikutti ystävyyden muodostumiseen. Rakkauden lajeja ovat itserakkaus, eros, agape, philia ja amor benevolentiae. Itserakkaus on itsensä rakastamista. Eros on intohimoa korostava rakkauden laji. Se kuuluu avioliittoon, ei ystävyyteen. Agape tunnetaan lähimmäisenrakkautena. Philia eroaa agapesta siten, että se on kiinnostunut joistain rakastettavista piirteistä toisessa yksilössä. Amor benevolentiae on hyväntahtoisuuden osoittamista. Rakkaus, joka ystävien välillä ilmeni vastavuoroisena, vahvistui lajiltaan philiaksi. Vastavuoroisuus ystävien kesken vaatii ajan ja paikan. Vastavuoroisuutta vaikeuttaa epävarmuus siitä. Vastavuoroisuudesta on saatava runsaasti todisteita. Todisteita saadaan tavoilla, jotka ystävät ymmärtävät. Ymmärtäminen edellyttää yhteisiä viestintäkeinoja. Kun tarpeeksi toisiinsa luottavat ystävät keskustelevat keskenään, he myös muovaavat toistensa persoonia. Silloin he tekevät toisistaan rakastettavampia. Tutkimukseni perusteella ideaali ystävyys on mahdollinen. Vastavuoroisuus rakkaudessa onnistuu, jos ystävät muokkaavat toisiaan. Ideaali ystävyys on molemminpuolisen kehittymisen tulos, jolloin ystävät tekevät toisistaan itsensä kaltaisia ja pystyvät rakastamaan toista kuin itseään.