Tietotyön avainhenkilöiden sitoutuminen - Case Kymenlaakson sairaanhoitopiirin lääkärit

Tutkielmassa tarkasteltiin affektiivista eli tunnepohjaista sitoutumista organisaatioon ja selvitettiin, mitkä ovat sitä lisääviä ei-taloudellisia motivointikeinoja. Tulokset osoittivat, että organisaatioon sitoutumista lisääviä ulottuvuuksia ovat itsensä kehittäminen, työtehtävien vaihto ja työn arvostus. Lisäksi selvitettiin affektiivisen sitoutumisen ja innovatiivisuuden välistä suhdetta ja niiden välillä todettiin merkittävä positiivinen yhteys. Tarkastelun kohteena olivat tietotyön avainhenkilöt, joiden sitoutuminen organisaatioon on merkityksellisintä sen toiminnan ja tuottavuuden kannalta. Ilmiötä tarkasteltiin ensisijaisesti tilastollisin menetelmin. Teoriaa testattiin empiirisesti Kymenlaakson sairaanhoitopiirin lääkäreihin, jotka edustavat erikoisosaamista julkisella sektorilla.

Lääkärit terveyspolitiikassa

Kirjallisuusarvostelu

Mitä psykiatrinen potilas haluaa tietää?

Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää aikuispsykiatristen avohoitopotilaiden ja psykiatriassa työskentelevien lääkäreiden potilaiden sairautta ja sen hoitoa koskevan tiedon saamiseen ja antamiseen liittyviä kokemuksia ja käsityksiä ja verrata potilaiden ja lääkäreiden käsityksiä toisiinsa. Aineisto: Tutkimukseen osallistui 100 skitsofreniapotilasta ja verrokkeina 30 depressiopotilasta sekä 96 aikuispsykiatriassa työskentelevää lääkäriä. Potilaiden tausta-, sairaus- ja hoitotiedot vastasivat yleistä kuvaa depressio- ja skitsofreniapotilaista. Potilaat asuivat Etelä-Karjalassa ja lääkärit eri puolilla Suomea. Potilaat haastateltiin ja lääkäreiden vastaukset saatiin kirjekyselyllä. Tulokset: Lääkärien mielipiteet poikkesivat merkittävästi potilaiden mielipiteistä. Lääkäreiden mielestä potilaalle ei tule kertoa hänen psyykkisestä sairaudestaan niin paljon kuin potilaiden mielestä. Lääkärit suhtautuivat pidättyvämmin sairautta koskevan tiedon kertomiseen skitsofreniapotilaille kuin depressiopotilaille. Niin lääkärit kuin potilaatkin olivat havainneet sekä skitsofrenia- että depressiopotilaiden hyötyvän sairauttaan koskevasta tiedosta. Päätelmät: Psykiatriset potilaat kokevat, että he hyötyvät sairauttaan koskevasta tiedosta. He kokevat, että tieto vaikuttaa myönteisesti läheisten suhtautumiseen heitä kohtaan. Psykiatriset potilaat ovat sitä mieltä, että tietoa tulee antaa sekä sairautta epäiltäessä että useita kertoja sen jälkeen kun sairaus on todettu. Psykiatriset potilaat ovat sitä mieltä, että potilaille tulee kertoa: sairauden luonteesta ja hoidosta, sairauden kulkuun vaikuttavista tekijöistä, ennusteesta, sosiaalisista oikeuksista ja sairauden vaikutuksesta jokapäiväisistä toiminnoista selviytymiseen.

Puolustusministeri 3/7 1965

Kirje

Spiraalidynaaminen harjoittelu vaivaisenluun hoidossa

Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää spiraalidynaamisen harjoitteiden tehokkuutta vaivaisenluun yhteydessä esiintyvään kipuun, alaraajojen nivelten liikkuvuuteen sekä isovarpaan toimintoihin ja rakenteeseen sekä alaraajojen nivelten liikkuvuuteen. Tutkimusmenetelmänä käytettiin kokeellista yksittäistapaustutkimusta. Tiedonhankintamenetelmänä käytettiin strukturoituja ja sekamuotoisia kyselylomakkeita sekä alaraajojen nivelien kliinistä tutkimista. Harkinnanvaraisesti valittu tutkimusjoukko (n=6) koostui Helsingin ammattikorkeakoulu Stadian kuntoutusalan Kunto-Stadian asiakkaista. Tutkimus toteutettiin Kunto-Stadian tiloissa maalis - toukokuussa. Seurantamittaus tehtiin 23.-28.8.2007. Tutkimustulokset esitettiin frekvensseinä, ja tilastollisena analyysimenetelmänä käytettiin ristiintaulukointia. Tutkimuksen aikana tutkittavilla vaivaisenluussa esiintyvät kivut hävisivät kokonaan tai helpottuivat huomattavasti. Lonkan ja isovarpaan tyvinivelen nivelissä tapahtui liikelaajuuden lisääntymistä puolella tutkittavista. Jalkaterän lihasvoima ja rakenne vahvistuivat tutkimuksen aikana kaikilla tutkittavilla. Lisäksi alaraajojen linjauksessa tapahtui korjaantumista sekä vaivaisenluukulmat pienenivät lähes kaikilla tutkittavilla. Tutkittavat kokivat harjoitteet hyödyllisiksi ja arkipäivään sulautuviksi. Suurin osa tutkittavista sanoi jatkavansa harjoitteita jokapäiväisessä elämässä tutkimuksen loputtua. Tulosten perusteella spiraalidynaamiset harjoitteet ovat tehokkaita vaivaisenluun hoidossa. Tutkimustuloksia voivat hyödyntää kaikki vaivaisenluita hoitavat mm. jalkaterapeutit, jalkojenhoitajat lääkärit ja fysioterapeutit. Tutkimuksesta saatujen tietojen perusteella voidaan vahvistaa ryhmämuotoisen harjoittelun merkitystä vaivaisenluun hoidossa ja tarjota vaihtoehto leikkauksille.

Lasten hotovälineitä kohtaan tunteman pelon lievittäminen : pelilauta

Opinnäytetyöni on lautapeli, jonka tarkoituksena on hälventää lasten pelkoa hoitovälineitä kohtaan. Työni on osa Helsingin ammattikorkeakoulu Stadian, HUS Lasten ja nuorten sairaalan sekä Turun yliopiston hoitotieteen laitoksen yhteistä projektia ”Kulttuuri lapsen kivun ja pelon lievittäjänä”. Opinnäytetyön aineistona on käytetty aikaisempien vuosien opinnäytetöitä, jotka on tehty samaan projektiin. Aikaisempien töiden perusteella olen selvittänyt, mitä lapset sairaalassa pelkäävät ja miksi. Olen myös käyttänyt hoitotieteellistä aineistoa ja verrannut tuloksia opinnäytetöihin. Tulokset ovat hyvin saman suuntaisia. Tuloksista nousi vahvasti esiin pelko nimenomaan hoitovälineitä ja sairaalaa ympäristönä kohtaan. Eniten pelkoa aiheuttivat pistäminen ja neulat, myös esimerkiksi hoitajat ja lääkärit koettiin pelottaviksi ja stetoskooppi ja verenpainemittari olivat haastateltujen lasten mielestä epämiellyttäviä. Mielestäni olisi hyödyllistä, jos tämän projektin aikana valmistuneet tuotteet kivun ja pelon lievitykseen olisivat tutkimuskohteena jatkotutkimuksissa. Tarpeen olisi selvittää onko peleistä, leluista ja saduista ollut hyötyä pelon ja kivun lievityksessä. Ovatko lapset kokeneet pelit viihdyttäviksi? Voisiko joitakin tuotteita kehittää eteenpäin?

Home Blood Pressure Measurement – Epidemiology and Clinical Application

Verenpaineen kotimittaus − epidemiologia ja kliininen käyttö Kohonnutta verenpainetta, maailmanlaajuisesti merkittävintä ennenaikaiselle kuolemalle altistavaa riskitekijää, ei voida tunnistaa tai hoitaa ilman tarkkoja ja käytännöllisiä verenpaineen mittausmenetelmiä. Verenpaineen kotimittaus on saavuttanut suuren suosion potilaiden keskuudessa. Lääkärit eivät ole kuitenkaan vielä täysin hyväksyneet verenpaineen kotimittausta, sillä riittävä todistusaineisto sen toimivuudesta ja eduista on puuttunut. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli osoittaa, että kotona mitattu verenpaine (kotipaine) on perinteistä vastaanotolla mitattua verenpainetta (vastaanottopaine) tarkempi, ja että se on tehokas myös kliinisessä käytössä. Tutkimme kotipaineen käyttöä verenpainetaudin diagnosoinnissa ja hoidossa. Lisäksi tarkastelimme kotipaineen yhteyttä verenpainetaudin aiheuttamiin kohde-elinvaurioihin. Ensimmäinen aineisto, joka oli edustava otos Suomen aikuisväestöstä, koostui 2 120 45–74-vuotiaasta tutkimushenkilöstä. Tutkittavat mittasivat kotipainettaan viikon ajan ja osallistuivat terveystarkastukseen, johon sisältyi kliinisen tutkimuksen ja haastattelun lisäksi sydänfilmin otto ja vastaanottopaineen mittaus. 758 tutkittavalle suoritettiin lisäksi kaulavaltimon seinämän intima-mediakerroksen paksuuden (valtimonkovettumataudin mittari) mittaus ja 237:lle valtimon pulssiaallon nopeuden (valtimojäykkyyden mittari) mittaus. Toisessa aineistossa, joka koostui 98 verenpainetautia sairastavasta potilaasta, hoitoa ohjattiin satunnaistamisesta riippuen joko ambulatorisen eli vuorokausirekisteröinnillä mitatun verenpaineen tai kotipaineen perusteella. Vastaanottopaine oli kotipainetta merkittävästi korkeampi (systolisen/diastolisen paineen keskiarvoero oli 8/3 mmHg) ja yksimielisyys verenpainetaudin diagnoosissa kahden menetelmän välillä oli korkeintaan kohtalainen (75 %). 593 tutkittavasta, joilla oli kohonnut verenpaine vastaanotolla, 38 %:lla oli normaali verenpaine kotona eli ns. valkotakkiverenpaine. Verenpainetauti voidaan siis ylidiagnosoida joka kolmannella potilaalla seulontatilanteessa. Valkotakkiverenpaine oli yhteydessä lievästi kohonneeseen verenpaineeseen, matalaan painoindeksiin ja tupakoimattomuuteen, muttei psykiatriseen sairastavuuteen. Valkotakkiverenpaine ei kuitenkaan vaikuttaisi olevan täysin vaaraton ilmiö ja voi ennustaa tulevaa verenpainetautia, sillä siitä kärsivien sydän- ja verisuonitautien riskitekijäprofiili oli normaalipaineisten ja todellisten verenpainetautisten riskitekijäprofiilien välissä. Kotipaineella oli vastaanottopainetta vahvempi yhteys verenpainetaudin aiheuttamiin kohde-elinvaurioihin (intima-mediakerroksen paksuus, pulssiaallon nopeus ja sydänfilmistä todettu vasemman kammion suureneminen). Kotipaine oli tehokas verenpainetaudin hoidon ohjaaja, sillä kotipaineeseen ja ambulatoriseen paineeseen, jota on pidetty verenpainemittauksen ”kultaisena standardina”, perustuva lääkehoidon ohjaus johti yhtä hyvään verenpaineen hallintaan. Tämän ja aikaisempien tutkimusten tulosten pohjalta voidaan todeta, että verenpaineen kotimittaus on selkeä parannus perinteiseen vastaanotolla tapahtuvaan verenpainemittaukseen verrattuna. Verenpaineen kotimittaus on käytännöllinen, tarkka ja laajasti saatavilla oleva menetelmä, josta voi tulla jopa ensisijainen vaihtoehto verenpainetautia diagnosoitaessa ja hoitaessa. Verenpaineen mittauskäytäntöön tarvitaan muutos, sillä näyttöön perustuvan lääketieteen perusteella vaikuttaa, että vastaanotolla tapahtuvaa verenpainemittausta tulisi käyttää vain seulontatarkoitukseen.

”Ketkä tässä oikein hulluja ovat?” Hullun lehmän tauti Helsingin Sanomissa vuosina 1996−2004

Työni aiheena on hullun lehmän tauti eli BSE (bovine spongiform encephalopathy). Tutkin, millaisen kuvan Helsingin Sanomat antoi tästä taudista vuosina 1996−2004 kysymällä mitä tunteita se herätti, mihin muihin tauteihin lehti sitä vertasi ja miten se uutisoi lääkäreiden ja eläinlääkäreiden antamia hullun lehmän tautia koskevia haastatteluja. Tutkin hullun lehmän tautia yhteiskunnallisesti ja kulttuurisesti, osana lääketieteen historiaa. Johtoajatuksenani on, että sairaudet eivät ole pelkästään lääketieteellisiä ilmiöitä, vaan kulttuuriset merkitykset määrittävät niitä voimakkaasti. Helsingin Sanomien hullun lehmän taudista kertovien juttujen yhteydessä olevia kuvia analysoin intertekstuaalisuuden käsitteen kautta, jonka mukaan kuvien merkitys syntyy aina suhteessa muihin kuviin ja myös sanallisiin kirjoituksiin. Hullun lehmän taudin herättämistä tunteista voimakkaimpana ilmeni pelko. Sairastumisen ja kuoleman pelon teemoja Helsingin Sanomat ei kuitenkaan kunnolla käsitellyt kirjoituksissaan, vaan tunteista saattoi saada vain viitteitä juttujen yhteydessä olevien kuvien kautta. Näitä kuvia tutkin vertaamalla niitä taidehistoriasta tuttuihin teoksiin ja niiden mukanaan kantamiin merkityksiin. Löysinkin lehtikuvien ja klassikkoteosten kuvakielen väliltä yllättäviä yhtymäkohtia. Helsingin Sanomat toi esille ajatukset tehomaataloudesta, ihmisen ahneudesta ja kotieläinten huonosta kohtelusta BSE:n syinä. Lehti piti hullun lehmän tautia suorastaan tehotuotannon, globalisaation ja ahneuden vertauskuvana. Näiden ajatusten myötä keskusteluun nousivat luonnonmukainen maataloustuotanto ja kasvissyönti. Taudit, jotka lehti useimmiten mainitsi BSE:n yhteydessä, olivat suu- ja sorkkatauti, rutto sekä aids, koska näihin tauteihin liitetyillä merkityksillä pystyi selittämään myös tätä uutta ja hämmentävää tautia. Lääkärit pitivät hullun lehmän taudista noussutta kohua liioiteltuna, eikä heidän haastatteluistaan saanut kovin näyttäviä lehtijuttuja. Sen sijaan taudin torjunnasta vastanneet eläinlääkärit olivat hyvin näkyvästi esillä niin taudin vastustajina kuin siitä tiedottajina. Eläinlääkärit joutuivat myös Helsingin Sanomien arvostelun kohteeksi vastustaessaan tautia lehden mielestä liian ponnettomasti. Osoitan tutkimuksessani yhtä tautia tarkastelemalla, miten moninaisilla tavoilla, mielleyhtymillä ja toiminnoilla sairauksien kulttuuriset merkitykset rakentuvat.

Vaikuttavuuden huomiointi terveydenhuollon päätöksenteossa. Eettinen analyysi

Terveydenhuollon eettisesti haastavia valintoja pyritään enenevästi oikeuttamaan vetoamalla vaikuttavuuteen. Tämä tutkimus analysoi vaikuttavuutta korostavia ajattelutapoja kolmesta soveltavan etiikan näkökulmasta: käsiteanalyysilla, empiirisellä tutkimuksella ja normatiivisen etiikan avulla. Käsiteanalyysilla tutkitaan arvokysymysten merkityksiä ja selkeytetään niiden suhdetta empiiriseen tietoon terveydenhuollon vaikuttavuutta korostettaessa. Empiirisessä osassa tutkitaan, kokevatko suomalaiset lääkärit eettisiä ongelmia suhteessa vaikuttavien hoitojen toteuttamiseen. Normatiivisessa osassa esitetään malli, jonka avulla eettiset kysymykset voidaan huomioida terveydenhuollon menetelmiä arvioitaessa. Vaikuttavuustietoa tarvitaan terveydenhuollon päätöksenteossa myös eettisistä syistä, mutta vaikuttavuus ei yksin riitä hoitopäätösten pohjaksi. Ensinnäkin vaikuttavuustiedon hankinnassa joudutaan tekemään lukuisia arvovalintoja: mikä katsotaan riittäväksi näytöksi vaikuttavuudesta, mitkä ongelmat, päämäärät ja hoitovaikutukset ovat arvokkaita ja miten oikeudenmukaisuus suhteutetaan vaikuttavuuden maksimointiin. Vaikuttavuustietoa sovellettaessa on ratkaistava monia kulttuuri- ja organisaatioympäristöön liittyviä arvokysymyksiä. Ideaalitapauksessa potilaiden ja demokraattisesti valittujen poliitikkojen tulisi tehdä monet arvo- valinnoista. Käytännössä tämä on epärealistista. Tämä korostaa vaikuttavuustiedon keruun ja soveltamispäätösten tekoa mahdollisimman avoimesti, arvovalinnat tunnustaen. Tutkimuksen perusteella suomalaisessa terveydenhuollossa tavallisimpia eettisiä ongelmia ovat tilanteet, joissa hoidon rajaaminen ei onnistu: potilasta joudutaan hoitamaan lääkärin mielestä joko liikaa tai liian vähän. Ylihoidon taustalla ovat todennäköisimmin potilaiden ja omaisten vaatimukset, kun taas alihoidon takana riittämättömät resurssit. Tuloksen voi tulkita kuvaavan ongelmaa nykyisessä tavassa sopia terveydenhuollon päätöksenteosta: potilaiden, lääkäreiden ja järjestelmän rahoittamisesta vastaavien käsitykset hoidon tarpeesta eivät ole yhteneväisiä. Vaikuttavuustietoa voitaisiin siis käyttää sekä yli- että alihoitojen vähentämiseen; toisaalta julkilausuttuun terveydenhuollon säännöstelyyn, toisaalta potilaiden riittävän hoidon takaamiseen. Tutkimuksessa esitetään malli (ns. EUnetHTA-ydinmalli), jonka avulla eettisten kysymysten käsittely voidaan integroida osaksi vaikuttavuustiedon hankintaprosessia. Malli konkretisoi niitä arvokysymyksiä, joita vaikuttavuustietoa kerättäessä ja sovellettaessa on huomioitava. Malli esittää useita etiikan menetelmiä, joilla näitä arvokysymyksiä voidaan analysoida, sekä ohjeita eettisen analyysin prosessiksi. Samalla malli osoittaa käytännössä, miksei vaikuttavuustieto voi tarjota tieteellisesti ja poliittisesti neutraalia tapaa ratkaista terveydenhuollon priorisointihaastetta. Mallin käyttö tukee terveydenhuollon arvovalintojen tiedostamista ja tekemistä läpinäkyvästi, tieteellisen tiedon tuella.

Biologisen sukupuolen rakentaminen. Ruumis ja sosiaalinen sukupuoli antiikista nykypäivään

Tutkimuksessa tarkastellaan biologisen sukupuolen merkityksellistymistä länsimaisen tieteen ja ajattelun historiassa. Teoksen avainidea on tutkia biologisia käsityksiä osana sosiaalista sukupuolta ja poliittisia konteksteja. Tutkimusmateriaali koostuu lääketieteen, biologian, teologian ja politiikan teorian historioiden biologista sukupuolta käsittelevistä teksteistä. Teoksen monitieteellistä aineistoa analysoidaan intertekstuaalisesti. Tämä tarkoittaa eri tieteenalojen historioiden rinnakkaisvalotusta. Tutkimuksen ajallinen kaari päättyy 1960–2000-lukujen sex- & gender-keskusteluun, jossa vedetään yhteen kirjan tutkimustuloksia biologisen ja sosiaalisen sukupuolen keskustelun näkökulmasta ja toisaalta asetetaan viime vuosikymmenten teoreettinen keskustelu saatujen tutkimustulosten valoon. Varsinaisena metodina tutkimuksessa käytetään foucault’laista genealogista ja arkeologista menetelmää. Arkeologisen menetelmän avulla tutkitaan kahden sukupuolen mallin läpilyönnin yhteiskunnallisia ehtoja (modernia epistemologiaa ja sukupuolieron politiikkaa). Genealogisen metodin avulla taas jäsennetään kronologisesti tutkimusaineistoa. Tutkimuksen teesin mukaan sukupuoli on historiallisesti muokkautuva teoria ruumiin sukupuolittumisen tavoista. Inhimillinen keho määrittyy historiassa yhden, kahden ja useampien biologisten mallien kautta. Tämän vuoksi ruumis (body) on erotettava kolmantena kategoriana tavanomaisen biologisen sukupuolen (sex) ja sosiaalisen sukupuolen (gender) jaottelun ohella. Biologisen sukupuolen historiasta Eurooppalaiset lääkärit ja biologit eivät luoneet ennen valistusta modernin ajattelun mukaista veitsenterävää sukupuolierottelua. Sukupuolia – miestä ja naista – tarkasteltiin 1500-luvulle asti rakenneyhtäläisen mallin kautta. Nainen määrittyi vielä renessanssin aikana epätäydellisenä ja/tai puutteellisena miehenä. Kreikkalainen lääkäri Galenos (129–200 jaa.) ilmaisi yhden sukupuolen mallin idean näin: ”Kääntäkää naisen elimet sisältä ulospäin ja miehen elimet ulkoa sisäänpäin, niin havaitsette, että ne ovat aivan samanlaiset.” Antiikin kirjoittajat pitivät myös sukupuolten ruumiinnesteitä analogisina. Tämä merkitsi ihmisten genitaalisen eriytymättömyyden esittämistä ikään kuin toisessa rekisterissä. Myös naisilla oli penis ja kivekset, myös naiset erittivät spermaa. Samoin miesten katsottiin erittävän kuukautisverta ja maitoa. Yhden sukupuolen malli oli 1500-luvulle asti hallitsevassa asemassa länsimaisessa filosofiassa ja lääketieteessä. Ranskalainen lääkäri André Dulaurens oli ensimmäinen sukupuolielinten galeeniset homologiat virallisesti hylännyt lääkäri Euroopassa. Hän korvasi vanhat käsitykset genitaalien kaksimuotoisuuden käsityksellä vuonna 1595. Lääkärit loivat koko kehon kattaneet sukupuolierot Ranskan vallankumouksen yhteydessä. Tätä ennen kattavilla anatomisilla eroilla ei ollut niin tärkeää yhteiskunnallista merkitystä. Erot myös paikantuivat ennen 1750-lukua lähinnä sukuelimiin ja kehon ulkoisiin muotoihin. Kaikenkattavat biologiset erot olivat ennen kaikkea seurausta epätasa-arvolle etsitystä evidenssistä. Tiedemiehet pyrkivät osoittamaan valistuksen luonnollisten oikeuksien ja tasa-arvon vaatimukset naisten kohdalla turhiksi. Erot liitettiin yhä uusiin kohtiin kehossa kuten hermostoon, suonistoon, hiuksiin, hikoiluun ja luurankoon, kohtuun ja munasarjoihin sekä lantioon ja kaulaan. Samoihin aikoihin piirrettiin myös ensimmäiset yksityiskohtaiset naisluurangot. Tutkimuksen sisältö Luvussa 2 tarkastellaan antiikin ja renessanssin välistä aikaa, yhden sukupuolen mallia ja siitä käytyä keskustelua. Antiikin lääkärit tarkastelivat naisen ja miehen elimiä ja ruumiinnesteitä analogisina. Valittuja teemoja luvussa ovat myös Platonin ideaoppi (Irigaray’n aktivoimana), varhainen teologia ja kristinusko sekä Luther. Luku päättyy renessanssin lääketieteessä käytyihin merkitystaisteluihin, joissa galeeniset homologiat genitaalien vastaavuuksista lopulta hylättiin. Luvussa 3 tutkitaan valistuksen aikana vakiinnutettua kahden sukupuolen mallia ja naisten sitouttamista biologisen sukupuolen tulkintaan. Yhden sukupuolen malli ei korvautunut kahden sukupuolen mallilla, vaan jäi elämään uuden mallin taustalle. Biologinen sukupuoli miellettiin kiinteänä ja essentiaalisena, ja sen kautta voitiin perustella naisten sulkemista ulos poliittisesta sfääristä. Valistuksen aikana ”luonnollisesta” tuli poliittisesti käyttökelpoinen kategoria, ja biologiasta vakaiden, epähistoriallisten ja muuttumattomien sukupuolitotuuksien luoja. Hobbes, Locke ja Rousseau erosivat toisistaan siinä, miten luonnontilan käsitettä ymmärrettiin. Tämän kautta määriteltiin myös sukupuolen merkityksiä. Kahden sukupuolen mallin merkitysjärjestelmä sementoitiin sopimusteoreetikkojen kautta. Tutkimuksessa käydään lisäksi läpi sopimusteoreetikkoja ympäröivän yhteiskunnallisen kontekstin muutosta. Kahden sukupuolen mallin vahvistuttua naisten ja miesten ruumiit kuvattiin luurankoja myöten kokonaan erimuotoisina, ja Rousseaun kasvatusfilosofiassa sukupuolten kaksimuotoisuus vakiinnutettiin myös sosiaalisesti. Luvussa 4 Hegelin ja Snellmanin ajattelu liitetään konservatiiviseen tendenssiin, jossa muiden asioiden myötä (esimerkiksi nationalismin ja sukupuolieron vahvistamisen myötä) restauroitiin ja vahvistettiin traditionaalista yhden sukupuolen mallia. Luku kattaa keskusteluja Ranskan vallankumouksesta suomalaisen nationalismin nousuun, Tayloriin ja Milliin, Freudiin ja Beauvoiriin. Luvussa 5 biologisen sukupuolen rakentamisen keskustelu tuodaan nykypäivään asettamalla viime vuosikymmenten feministisen teoriakeskustelu dialogiin aikaisempien lukujen ja kappaleiden kanssa ja toisaalta esitetään aikaisemmat luvut puheenvuorona nykykeskustelussa. Tässä luvussa otetaan esiin sex/gender-käsiteparin mieltämisen historialliset vaiheet ja vaihtoehdot. Keskustelua kartoitetaan yksityiskohtaisesti ja siihen tuodaan tehdyn tutkimuksen pohjalta oma kontribuutio. Feministisen teoriakeskustelun muassa todetaan biologisen olleen kautta aikojen tulkinnallista ja sosiaalisesti määräytynyttä ja vaihtelevaa. Biologia ei determinoi vaan tulkinnat biologiasta ovat historiallisia. Olisiko siis sex ja gender ymmärrettävä Butlerin tapaan identtisiksi? Vaikka biologisen sukupuolen käsite on sosiaalinen konstruktio, ei käsitteitä silti pitäisi samastaa. Politologinen ja feministis-teoreettinen merkitys Biologia ja sen tulkinnat tulevat olennaisesti politiikan tutkimuksen kentälle. Tutkimukseni onkin siinä mielessä valtio-opillista, että tutkin biologisten erojen rakentamista modernin yhteiskunnan poliittisissa konteksteissa. Ranskan vallankumouksen yhteydessä luotujen biologisten erojen luominen liittyi laajentuneeseen julkiseen sfääriin, jonka asemista ja viroista miehet ja naiset kamppailivat. Olennaista näissä kamppailuissa oli naisten legitiimin edustuksen pohdinta. Valistuksen antaman lupauksen myötä kaikki ihmiset olivat syntyjään tasa-arvoisia ja vapaita. Tämä ei sopinut antifeministeille, joiden mielestä naiset kuuluivat kotitalouden piiriin. Biologisesti itsenäisesti olemassa olevaa naista seurasivat välittömästi vaatimukset naisten poliittisista oikeuksista, pääsystä julkiseen sfääriin sekä lukuisat teoriat naisten erillisestä yhteiskunnallisesta roolista ja valtiollisesta toimijuudesta. Antifeministien ja feministien valtakamppailun tausta muuttui keskeisesti kahden sukupuolen mallin läpilyönnin myötä. Kummatkin tahot perustelivat naisten asemaa perheessä ja valtiossa luontoperustaisin argumentein. Tutkimuksellani on merkitystä myös feministiselle teorialle. Luon tutkimuksessani jaottelun, jossa biologisen sukupuolen merkitysvaihteluiden ja sex- & gender-jaon ohella tutkitaan sitä, miten ruumista sovitetaan erilaisiin biologisen sukupuolen malleihin. Pelkkä biologisen ja sosiaalisen sukupuolen erottelu ei siis riitä. ”Sex” ja ”gender” saavat seurakseen erillisen ruumiin kategorian, koska biologinen sukupuoli ja keho eivät ole samaa merkitseviä asioita. Tutkimuksessani otetaan kriittistä etäisyyttä Foucault’n episteemin käsitteeseen. Yhden ja kahden sukupuolen mallit eivät ole ajallisesti teräväreunaisia, vaan vanhempi malli jatkaa eloaan uuden mallin rinnalla. Samoin kahden sukupuolen mallin käsitykset alkavat jo renessanssista.

Containment Measures in Adolescent Psychiatric Care - Focus on Mechanical Restrain

Rajoitetoimet, erityisesti sitominen, nuorisopsykiatrisessa hoitotyössä Tutkimuksen tavoitteena oli kuvata ja syventää tietoa rajoitetoimien, erityisesti sitomisen, käytöstä nuorisopsykiatrisessa vastentahtoisessa osastohoidossa. Tutkimuksen tavoitteena oli kuvata hoitajien, lääkäreiden ja potilaiden asenteita eri rajoittamiskeinoja kohtaan nuorisopsykiatrisessa osastohoidossa, kerätä tietoa yhden vuoden aikana tapahtuneiden sitomisten määrästä ja luonteesta sekä kuvata potilaiden kokemuksia sitomisesta nuorisopsykiatrisen osastohoidon aikana. Tutkimus tuottaa arvokasta tietoa korkeatasoisten sitomiskäytäntöjen kehittämiseen nuorisopsykiatrisessa osastohoidossa, sekä sitomisten määrää vähentämällä että sitomistapoja kehittämällä. Tavoitteena on parantaa sidottujen potilaiden kliinistä hoitoa. Tutkimusaineisto kerättiin suomalaisilla, pääkaupunkiseudulle sijoittuvilla, nuorisopsykiatrisilla osastoilla neljässä vaiheessa lokakuun 2009 ja huhtikuun 2012 välisenä aikana. Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin (HUS) nuorisopsykiatrian erikoisalan seitsemän suljetun osaston hoitohenkilökunta sekä lääkärit suhtautuivat myönteisesti rajoittamistoimenpiteisiin. Nuorisopsykiatriset potilaat suhtautuivat rajoittamistoimenpiteisiin kriittisemmin kuin henkilökunta. Nuoret suhtautuivat myönteisimmin tarvittaessa annettavaan lääkitykseen, ajoittaiseen tarkkailuun ja kulun rajoittamiseen. Vähiten hyväksytty menetelmä oli verkkosänky. Nuoret arvioivat sitomisen kolmen vähiten hyväksytyn menetelmän joukkoon. Sitomisen esiintyvyys ja pitkien sitomisten määrä olivat korkeita tutkimukseen valituissa yksiköissä. Useimmat sidotut nuoret tiesivät syyn sitomiseensa, suhtautuivat siihen ambivalentisti nähden siinä sekä hyötyä että haittaa, pitäen sitä kuitenkin rangaistuksena. Huolimatta tästä, suurin osa haastatelluista nuorista koki, että joissain tilanteissa sitomista tarvitaan nuorisopsykiatrisessa osastohoidossa. Nuorilla oli monia ehdotuksia, kuinka parantaa sitomista käytännön osastohoidossa. Tämä väitöskirja tuottaa uutta tietoa eri rajoittamistoimenpiteiden ja sitomisen toteuttamisesta nuorisopsykiatrisessa osastohoidossa. Käytännön hoitotyön parantamiseksi nuorisopsykiatrisilla osastoilla tarvitaan laaja-alaista ja syvälle luotaavaa koulutusta, jotta rajoittamis-toimenpiteiden määrää voidaan vähentää. Myös kriisitilanteiden hallintaan tarvitaan uusia keinoja. Tietoa, kuvausta toimenpiteistä ja tilanteiden käsittelyä jälkikäteen tulee tarjota ala-ikäiselle potilaalle hänen kehitystasonsa huomioiden. Sitomisten määrää tulee vähentää ja niiden kestoa lyhentää. Nuorten tulee olla aktiivisesti mukana kehittämässä aggression hallintamenetelmiä suomalaisessa nuorisopsykiatrisessa osastohoidossa.

Long live! : South African HIV-activism, knowledge and power

Då aktivister i den sydafrikanska organisationen Treatment Action Campaign - TAC- demonstrerar för tillgång till bromsmediciner för den fattiga delen av världen, iklädda T-skjortor med texten "HIV-POSITIV", är de offer samtidigt som de är globala aktörer för en rättvisare värld. Denna typ av aktivism, och särskilt mobiliseringen av kvinnor som lever med hiv och kämpar för tillgång till bromsmediciner, utmanar aktuell, hälso- och hiv-forskning. Vidare kastar hiv-aktivismen ljus på globaliseringens effekter på sjukdom och hälsa. TAC är en hälsorörelse som fokuserar på hiv på såväl ett personligt, nationellt som globalt plan. Genom sitt breda perspektiv förskjuter TAC frågan om hiv från att handla om individuell sjukdom till att beröra ett brett spektrum av politiska frågor. Studien "Long Live! HIV-aktivism, knowledge and power", som grundar sig på ett rikt etnografisk material insamlat i Sydafrika under åren 200-2006, visar hur hiv-aktivisterna utmanar dikotomier mellan socialt och medicinskt, mellan behandling och prevention samt mellan aktör och offer. I TAC:s arbete dekonstrueras också de ofta skarpa konstrasterna mellan expert- och lekmannakunskap, eftersom organisationen belyser hur läkare, patienter och aktivister kan samarbeta för en fungerande hälsovård. Studien granskar hur TAC-aktivister, som lever med hiv, agerar som globala aktörer i sitt arbete för förändring. Studien visar vidare hur TAC-aktivister utmanar hur hiv-prevention och -behandling sätts i motsatsförhållande till varandra och hävdar att man inte kan ha det ena utan det andra. Man kan säga att aktivisternas kritik av hälsopolitik synliggör hur teorier om hälsa och sjukdom, måste ta i beaktande det komplexa förhållandet mellan kön, ras, klass och globala maktstrukturer.

Relieved after Doctor's Consultation? Primary Health Care Patients' Complaint-related Worries

Worry is one of the central factors in primary health care patients’ experience with their current complaint. Worry is associated with, e.g., patients’ expectations and the outcomes of doctor’s consultations. The aim of this study was to explore primary health care patients’ complaint-related worry and its changes, as well as contributing factors. Furthermore, the reasons behind patients’ pre-consultation worry and possible relief were examined. The study was conducted in a public primary health care centre in Forssa in Southern Finland. Patients, aged 18–39 years, with a current complaint were interviewed before and after a doctor’s consultation. The patients’ characteristics, perceptions of their complaint and their expectations and experiences concerning the consultation were obtained through interviews. In addition, two questionnaires were administered to measure general tendency to illness worry (IWS) and psychiatric symptoms (SCL-90). The patients’ ratings of the intensity of worry and the severity of their complaint were measured with a visual analogue scale (VAS 0–100). Changes in worry were measured by comparing pre- and post-consultation VAS ratings and asking the patients to compare their worry after the consultation with the worry they felt before it. In connection with these ratings the patients also gave reasons for their experiences in their own words. The patients’ doctors assessed the medical severity of the complaints and whether they had found a medical explanation for the complaints. Many patients were very worried before the consultation (65 % scored over 50 points on the VAS). Worry and severity ratings were associated with the duration and course of the complaint, with a general tendency to illness worry and hostility. On average, the patients were less worried after the consultation than before it. Persistent worry was associated with the patients’ uncertainty about their complaint, their perceiving it as severe, expectations for examinations and reporting symptoms of anxiety. Patients were most often worried about the nature of their complaint (e.g. duration or intensity), not knowing what was wrong, the possible harmful effects of the complaint on body functions, the complaint’s prognosis, e.g. will it get better, and their ability to function. Patients were relieved by getting an explanation or treatment or by having a positive view of the complaint’s prognosis. Patients who reported uncertainty (lack of an explanation, worry about the nature of the complaint) or worry about the complaint’s possible bodily harmfulness were relieved by getting an explanation, often accompanied with getting treatment. On the other hand, worries about the ability to function tended to persist. Doctors should bring up patients’ worries for discussion in order to be able to respond to them appropriately. Because it tends to persist, worry about the ability to function should be addressed. Uncertain patients with concerns about their complaint’s bodily harmfulness or psychological consequences need special attention from their doctor.