16 resultados para kosmeettinen kirurgia
Resumo:
Vesistöissä laivojen pintaan tarttuvat eliöt ovat sekä taloudellinen että kosmeettinen ongelma. Kontrolloimattoman eliöiden kiinnittymisen seurauksena aiheutuu kitkaa, joka puolestaan hidastaa laivan nopeutta ja aiheuttaa polttoaineen kulutuksen kasvua. Tavallisesti eliöiden kiinnittymistä ehkäistään kiinnittymisenestomaalien avulla. Niiden toiminta perustuu biosidien liukenemiseen, jolloin veden ja pinnoitteen väliselle rajapinnalle muodostuu korkea biosidipitoisuus, joka estää eliöiden kiinnittymistä pinnalle. Maailmanlaajuinen orgaanisten tinayhdisteiden käyttökielto kiinnittymisen-estomaaleissa tulee voimaan vuoden 2003 alusta. Tällä hetkellä 70 % maailman laivastoista on suojattu orgaanista tinayhdistettä sisältävällä kiinnittymisenestomaalilla. Nyt onkin kasvava tarve kehittää uusia ympäristöystävällisempiä kiinnittymisenesto-pinnoitteita. Todennäköisesti tinayhdisteet tullaan korvaamaan synteettisillä orgaanisilla yhdisteillä käytettyinä yhdessä kuparin kanssa. Työn tarkoituksena oli valmistaa ympäristöystävällisempi tyydyttämätön polyesteripinnoite, joka itsessään ehkäisisi eliöiden kiinnittymistä. Kirjallisuusosassa tutustuttiin markkinoilla oleviin biosideihin, niiden myrkyllisyyteen ja vaikutuksiin ympäristölle sekä muuttuvaan lainsäädäntöön. Työssä tarkasteltiin myös tällä hetkellä markkinoilla olevia pinnoitteita ja niiden toimintamekanismeja sekä myrkyttömiä vaihtoehtopinnoitteita kiinnittymisenestoon. Kokeellinen osa koostui kahdesta osasta. Ensimmäisessä osassa tutkittiin biosidien sopivuutta käytettäväksi yhdessä tyydyttymättömän polyesterin kanssa. Yhteensopivuutta määritettiin applikaatiotesteillä ja pinnoitteen käyttäytymisen perusteella. Toinen vaihe oli selvittää pinnoitteen tehokkuus leväntarttumista vastaan. Tyydyttymätön polyesteri gel coat kiinnittymisenesto-ominaisuuksilla valmistettiin dispergoimalla biosideja tyydyttymättömään polyesterigeeliin. Yhteensopivuustestien tulosten perusteella huomattiin, ettei biosidien lisääminen geeliin vaikuta mainittavasti applikaatio-ominaisuuksien huononemiseen. Brookfield viskositeetin stabiilisuus jopa paranee ja yksi työssä käytetyistä biosideista parantaa pinnoitteen säänkestoominaisuuksia. Tässä työssä ei pystytty määrittämään eri biosidien välisiä eroja tehokkuudessa levää vastaan.
Resumo:
Kokoelma sijaitsee pääosin terveysalan sekä sosiaali- ja terveysalan yksiköissä. Yhteensä monografioita on 10 220 kpl (maaliskuu 2008). Teoksista 90 % on suomenkielisiä, ja 9 % englanninkielisiä. Kokoelmasta 18 % on julkaistu 1980-luvulla, 44 % 1990-luvulla ja 35 % 2000-luvulla. Kokoelma tukee erityisesti terveysalan, mutta myös sosiaalialan koulutusohjelmia. Aihealueista laajin on Elimet ja taudit (39%). Aihealueen alla kattavimmin on edustettuna psykiatria, erityisesti psykoterapia ja mielenterveystyö sekä mielenterveys ja tunne-elämän häiriöt. Muita laajempia aihealueita Elimet ja taudit -aihealueen sisällä ovat sisäelimet ja sisätaudit, gynekologia ja hermosto ja neurologia. Toiseksi laajin aihealue on Yleinen terveydenhoito (33%), ja tämän aihealueen sisällä laajimmat aihealueet ovat hoitotiede, yleinen terveydenhoito, sosiaalilääketiede ja tapaturmantorjunta ja ensiapu. Kolmanneksi eniten on hoitomenetelmiin liittyvää aineistoa (10%) aihealueinaan hoitomenetelmien lisäksi kirurgia ja leikkaushoito, lääkehoito ja fysioterapia. Kokoelma sisältää lisäksi naprapatian alan kirjallisuutta. Käsikirjaston kirjoja ei saa kotilainaan, muuta aineistoa lainataan.
Resumo:
Tässä kandidaatin työssä tavoitteena oli selvittää tietämyksenhallinnan ongelmia Etelä-Karjalan keskussairaalan kirurgisella osastolla empiirisen case-tutkimuksen avulla. Tutkimuksessa haastateltiin kolmea Etelä-Karjalan keskussairaalan kirurgia, joiden vastausten avulla pyrittiin luomaan ankkuroitua teoria-tutkimusmenetelmää hyväksi käyttäen keskeisimpiä vastauksia tutkimusongelmiin. Kirurgisen osaston tietämyksenhallinnan ongelmat perustuivat pääosin tietojärjestelmien hajanaisuuteen, hitauteen sekä käyttäjäystävällisyyteen. Lisäksi hiljaisen tiedon vaikuttavuus tietämyksenhallinnassa nähtiin ongelmana, koska se lisää epävarmuutta hoitopäätöksissä sekä uuden tiedon luomisessa. Tuloksista voidaan todeta, että tietojärjestelmiä täytyisi parantaa lääkäreiden työn nopeuttamiseksi sekä laadun parantamiseksi. Lisäksi työssä tehtiin kirjallisuuskatsaus tietämyksenhallinnasta terveydenhuollon näkökulmasta.
Resumo:
156 p.
Resumo:
85 p.
Resumo:
322 p.
Resumo:
Lan honen helburua, burmuineko oxigeno maila neurtzeko NIRS (Near Infrarred Spectroscopy) teknika ez-inbaditzaileaz baliatzen den sistema baten eraginkortasuna neurtzea da, pazientearen parametro fisiologikoak diren bihotz eta arnasketa maiztasunak neurtzerako orduan. Orain arte, pazientearen oxigenazioaren monitorizazioa gauzatzea beharrezkoa den egoeratan, atzamarreko oxigenazio maila neurtzea ahalbidetzen duen PPG (Photoplethysmogram) teknika erabili da. Emergentzia egoeratan, ordea, sistema kardiobaskularrak bizi irauteko nahitaezkoak diren organoei ematen die lehentasuna, garuna eta bihotzari, alegia. Bi organo hauek oxigeno jario jarraituaz hornituak direla egiaztatzeko, ezinbestekoa izango da burmuineko oxigenazio maila neurtzea eta berriki frogatu da NIRS teknikak esparru honetan etorkizun handiko emaitzak eskaini ditzakeela. Hau dela eta, azken urteotan, NIRS teknikak lekua hartu dio orain arte agertoki mediku gehienetan erabilitako PPG teknikari, gaur egun teknika hau aplikazio ugaritan erabiltzen hasia delarik, adibidez kirurgia kardiobaskularraren monitorizazioa edo anestesia orokorraren bitarteko monitorizazioa. NIRS teknikak, garuneko oxigenazio mailaz aparte, pazientearen beste hainbat parametro fisiologikoren neurketa ahalbidetuko balu (arnasketa eta bihotz maiztasuna), agertoki mediku asko erraztuko lituzke, gailu bakar batekin pazientearen bizi-konstante anitzen monitorizazio eramango baitzen aurrera. Tresna hau egingarria dela egiaztatzeko, lehenik eta behin, NIRS seinalea bizi-konstante hauen berri emateko gai dela balioetsi behar da eta hauxe da, hain zuzen, proiektu honen xede nagusia. Azken helburu hau lortzeko, hainbat azpi-helburu proposatzen dira hemen aurkeztuko den proiektuan: lehenik eta behin, NIRS seinaleak eta bizi konstante hauek era fidagarrian lortzea ahalbidetzen duten seinaleak biltegiratzen dituen datu base bat sortuko da. Datu base hau osatzeko, aurreko seinale guztiak aldi berean eskuratuko dituen neurketa sistema sinkrono bat sortzea ezinbestekoa izango da eta azkenik, NIRS seinaleen eraginkortasuna ebaluatzeko, seinaleen prozesaketan oinarritutako hainbat algoritmo garatuko dira.
Resumo:
266 p.