Metsän kiertoajan vaikutus hiilensidontaan ja metsänkasvatuksen kannattavuuteen

Cost-effective mitigation of climate change is essential for both climate and environmental policy. Forest rotation age is one of the silvicultural measures by which the forest carbon stocks can be influenced with in accordance with the Kyoto Protocol, Article 3.4. The purpose of this study is to evaluate how forest rotation age affects carbon sequestration and the profitability of forestry. The relation between the forest rotation period optimizing forest owners’ discounted net returns over time and rotations which are 10, 20 and 30 years longer than the optimal rotation is examined. In addition, the cost of lengthening the rotation period is studied as well as whether carbon sequestration revenues can improve the profitability of forestry. The data used in the study consist of 16 stands located in Southern Finland. The main tree species in these stands were Norway spruce and Scots pine. Forest simulation tool MOTTI was used in the analysis. The results indicate that by lengthening the rotation period forest carbon stocks increase. However, as the rotation period is lengthened by more than 10 years, as a result of the diminishing growth curve, the rate of carbon sequestration slows down. The average discounted cost of carbon sequestration varied between 2.4 – 14.1 €/tCO2. Carbon sequestration rates in spruce stands were higher and the costs lower than those obtained from pine stands. The absence of carbon trading schemes is an obstacle for the commercialization of forest carbon sinks. In the future, research should concentrate on analysing what kind of operational models of carbon trading could be feasible in Finland.

Ode to a Skylark: Agricultural intensification and farmland birds in the Baltic region

Intensification of agricultural land-use has been was shown to be the key reason behind declines in wildlife species associated with farmland. Accession to the European Union is regarded as a potential threat to the farmland biota of its new member states. In my thesis I looked at scenarios of agricultural development across the Baltic states of Estonia, Latvia and Lithuania, and the ways they are seen to affect farmed environments as a habitat of farmland bird species. I looked at the effects of major farmed habitats across the region, and assessed the role of spatial organisation of farmed habitats. I also evaluated the direction and magnitude of changes in bird communities following progression of farmland land-use from a relatively less intensive to the most intensive type within each country. Different aspects of the structural complexity of farmland were critical for supporting farmland birds. There was a clear indication that the more intensively farmed areas across the region provided habitat for fewer bird species and individuals, and intensification of field management was reflected in a tangible decrease in farmland bird abundance. The second part of the thesis, based on interviews in Estonia and Finland, is devoted to farmers interest in and knowledge of farmland wildlife, their understanding of the concept of biodiversity, and awareness of causes behind species declines. I examined the relationship between farmers interest and their willingness to undertake practices favouring farmland wildlife. Many farmers viewed biodiversity from a narrow perspective. In Finland farmers expressed higher concern about the decline in common farmland species than in Estonia. In both countries farmers rated intensification of agriculture as the major driving force behind declines. The expressed interest in wildlife positively correlated with willingness to undertake wildlife-friendly measures. Only farmers with agri-environment contracts targeted specifically at biodiversity were more knowledgeable about practical on-farm activities favouring wildlife, and were more willing to employ them that the rest. The results suggest that, by contributing to simplification of the farmland structure, homogenisation of crops, and increase in intensity of field use, EU agricultural policies will have a detrimental effect on farmland bird populations in Eastern Europe. Farmers are on the whole positive to the idea of supporting wildlife on their farms, and are concerned about declines, but they require payments to offset their income loss and extra work. I propose ways of further improving and better targeting of the agri-environment schemes in the region. I argue that with a foreseen tripling of cereal yields across the region, the EU Council s target of halting biodiversity decline in the EU by 2010 may not be realistic unless considerable improvements are made in conservation safeguards within the EU agricultural policy for the region.

Vahingonkorvaus kilpailunrajoituksen seuraamuksena kartellitapauksissa

Tutkielmassa on arvioitu kilpailuoikeudellista vahingonkorvausta kartellien aiheuttaman ylihintatilanteen seuraamuksena Suomen oikeusjärjestyksessä sekä tarvetta rangaistusluonteisin vahingonkorvauksiin. EU:n komissio haluaa lisätä vahingonkorvausten käyttöä kilpailunrajoitusten seuraamuksena ja on ehdottanut kaksinkertaisia vahingonkorvauksia kartellitapauksissa. Esikuvana on Yhdysvaltain kilpailuoikeudessa käytetty kolminkertainen vahingonkorvaus. Yhdysvalloissa vahingonkorvauksen reaaliarvo on kuitenkin epäedullisten korkosäännösten takia huomattavasti Suomea heikompi, ja kumpikin järjestelmä näyttää päätyvän jotakuinkin samanlaisiin lopputuloksiin. Tämä kyseenalaistaa tarpeen rangaistusluonteisten vahingonkorvausten käyttöönottoon Suomessa. Korvauksen määrää voidaan Suomessa ankaroittaa helpoimmin nykyisen viivästyskorkojärjestelmän puitteissa, sillä rangaistusluonteiset korvaukset olisivat periaatteellisesti erittäin suuri muutos Suomen oikeusjärjestykseen. Suomessa kilpailuoikeudellista vahingonkorvausta säännellään sopimusoikeudessa, vahingonkorvauslaissa ja kilpailunrajoituslaissa. Järjestelmä on jossain määrin hajanainen, mutta oikeudellisesti kattava. Yhdistettynä perusteettoman edun palautukseen ja ryhmäkanteeseen ei Suomen järjestelmään jää merkittäviä oikeudellisia aukkoja, mutta niiden soveltuvuus on toistaiseksi epäselvä. Järjestelmää voitaisiin kuitenkin parantaa tekemällä siitä yhtenäisempi, sillä tällä hetkellä se on varsin sirpaleinen. Suomen kilpailuoikeudellisen vahingonkorvausjärjestelmän suurin heikkous näyttää oikeussääntöjen puutteen sijasta olevan epävarmuus niiden tulkinnasta. Tämä näkyy selvästi niissä harvoissa oikeustapauksissa, jotka on käyty julkisesti, sillä ne ovat olleet erittäin riitaisia. Ankarampia seuraamuksia enemmän tarvitaankin oikeuskäytäntöä, varmuutta sääntöjen tulkinnasta ja laajempi tietoisuus mahdollisuudesta vahingonkorvauksiin kilpailunrajoituksista. Toinen merkittävä este vahingonkorvausten yleistymiselle ovat käytännön syyt, kuten vahingon vähäisyys suhteessa kanteen vaatimaan vaivaan ja kuluriskiin sekä vaikeudet näytön hankkimisessa. Niihin oikeussäännöillä on mahdollista vaikuttaa vain rajallisesti. Tässäkään rangaistusluonteisista vahingonkorvauksista ei ole juuri apua. Kilpailuoikeudellinen vahingonkorvaus voi parhaimmillaan olla merkittävä lisä julkisoikeudelliseen seuraamusjärjestelmään, ja tämän tutkielman perusteella Suomella on hyvät oikeudelliset edellytykset sen laajempaan käyttöön. Oikeuskäytäntöä tai lainsäädäntöä kuitenkin tarvitaan tulkinnanvaraisten kohtien selkiyttämiseksi, jotta vahingonkorvaus voi lunastaa siihen asetetut odotukset.

Lääkekorvauksia sai enemmistö suomalaisista

Korvauksia lääkkeistä ja vastaavista valmisteista sai vuoden 2010 aikana yhteensä 3 801 200 henkilöä (71 % väestöstä). Heistä puolet sai korvauksia enintään 50 euroa vuoden aikana. Pienimmät vuoden aikana yhteensä maksetut korvaukset olivat alle euron, suurimmat yli miljoona euroa.