4 resultados para jalkapallo


Relevância:

20.00% 20.00%

Publicador:

Resumo:

Tutkielmassa tarkastellaan jalkapallon seuraamista elämyskuluttamisen näkökulmasta. Elämyskulutuksella tarkoitetaan tässä yhteydessä tapahtumia ja hetkiä, jolloin ihminen kokee tavallisuudesta poikkeavan ja mieleenpainuvan tunnetilan. Elämyksiä tarjoavat palvelut ovat lisänneet jatkuvasti suosiotaan, kun arjessa rationaalisuus ylikorostuu ja sille halutaan vastapainoa. Aihetta taustoitetaan elämysyhteiskunnan, yhteisöllisyyden ja kuluttajaheimojen käsitteiden avulla. Erityishuomion saavat kulttuuritapahtumat elämystuotteina, penkkiurheilu yhteiskunnallisena ilmiönä sekä erilaiset jalkapalloon liittyvät kulutustavat. Tutkielma on luonteeltaan fenomenologis-etnografinen kuvaileva tutkimus. Tutkimusmenetelminä on käytetty osallistuvaa havainnointia ja haastatteluita. Tutkimusperinteen mukaisesti ilmiön ymmärtäminen, kuvaaminen ja kirjoittaminen ovat tärkeässä osassa. Havainnointiaineisto on kerätty kolmessa eri tapahtumassa seuraamalla katsojien käyttäytymistä ja tunnelman syntymiseen vaikuttavia tekijöitä. Haastateltavat on valittu harkinnanvaraisesti jalkapalloa aktiivisesti seuraavista henkilöistä ja menetelmänä on käytetty avoimia teemahaastatteluita. Urheilun vetovoima ajanvietteenä perustuu vahvojen tunteiden herättämiseen, joten penkkiurheilu on elämyskulutusta puhtaimmillaan. Urheilu elämystuotteena on oivallinen, sillä sen lukuisten kulutustapojen lisäksi tapahtumat muodostavat päättymättömän jatkumon. Myös oman aineistoni perusteella osoittautui, että menneiden tapahtumien avulla ankkuroidutaan yhteisöön ja tulevien tapahtumien avulla pidetään innostusta yllä. Pettymysten hetkelläkään koukusta ei haluta irti, sillä jokainen kokemus lisää tunteita omaa urheilulajia ja yhteisöä kohtaan. Urheilutapahtumissa katsojan elämys syntyy subjektiivisen kokemuksen kautta, mutta yhteisö luo elämyksen toteutumisen välttämättömät edellytykset. Jalkapalloyleisöön kuuluvissa henkilöissä yhdistyvät halu kuulua ryhmään ja olla samaan aikaan sen ulkopuolella. Peliä voidaan tarkkailla itsekseen ja keskittyneesti suuren joukon keskellä tai hurrata muiden mukana. Aineistoni perusteella jalkapallofanin innostus pulppuaa kahdesta lähteestä: yhteisöllisyydestä ja kiinnostuksesta lajiin. Yhteisöllisyyden tunne syntyy kuulumisesta globaaliin jalkapalloyhteisöön, oman suosikkijoukkueen kannattajiin ja samaa lajia seuraavien kaverien muodostamaan lähipiiriin. Urheilullinen puoli innostuksesta syntyy kiinnostuksesta jalkapalloa kohtaan lajina, aktiivisesti seuratuista säännöllisistä tapahtumista ja oman joukkueen kannattamisesta. Jalkapallon seuraajiin teoria jatkuvasti muuttuvista uusyhteisöistä pätee melko huonosti, sillä lajille ja seuralle ollaan hyvin uskollisia. Faneille on tärkeää sitoutua pieneen lähiyhteisöön, jonka kanssa heillä on yhteinen historia ja mahdollisuus jakaa kokemuksia keskustelemalla ja muistelemalla.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

"I want there now!" Images of the future in the drawings of Ghanaian, British, Finnish and Tanzanian children The aim of the Thesis is to examine what kind of images children aged between 8 and 12 years in Ghana, Great Britain, Finland and Tanzania hold of their future. The study is a qualitative analysis based on data that consists of 214 drawings, digitally photographed and analysed using AtlasTI computer program. The data was coded and divided into " families " whose frequencies were compared in order to maintain results. The assignment was given to the children in the language used in the school and it was similar in each country. The children were introduced to the idea with a set of stimulating questions and after that they were asked to draw and colour with a pen a picture of 1) him/herself as an adult, 2) his/her future home and 3) the people and the animals they think they will be living with. The children were also asked to write down the country and the place they believe to live in their future. They were also encouraged to write down e.g. their dream profession, what they would like to have as hobbies in their adulthood and other important things in their lives. The analysis focuses on the content of the drawings instead of artistic or psychological interpretations. The differences between the drawings from different countries as well as the differences in a single country were significant. The current trends and the experiences children had lived through were present in the drawings. There were no differences in the colour of the skin and the most popular professions were doctor, police and football player. The football was very strongly present in all of the data; almost fourth of the children had either drawn or mentioned football as their future profession or hobby. Different flora was present in 84% of Tanzanian and 70% of Ghanaian drawings compared to the 23% of British and 17% of Finnish drawings. Of all the family forms a dream of the traditional nuclear family could be found among 29% of the drawings. Compared to that a total of 30% wanted either a child of their own without a spouse (15%) or a spouse without a child (15%). Also grandparents, childhood friends, other adults, animals or even space aliens were present and sharing a home with the children in the drawings. Of all children 15% wanted to live totally alone in the future. This was most typical (38%) among the Finnish boys. The cat and the dog were the most popular animals to appear in the drawings. Moving abroad proved to be purely a western phenomenon, dreamed by 57% of the British and 18% of the Finnish children. As results, a negative self-image, violence, lack of expressions of positive feelings and solitude among the Finnish boys in the data were very concerning. Keywords: Images of the future, future studies, future-education, picture analysis

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Symmetry is a key principle in viral structures, especially the protein capsid shells. However, symmetry mismatches are very common, and often correlate with dynamic functionality of biological significance. The three-dimensional structures of two isometric viruses, bacteriophage phi8 and the archaeal virus SH1 were reconstructed using electron cryo-microscopy. Two image reconstruction methods were used: the classical icosahedral method yielded high resolution models for the symmetrical parts of the structures, and a novel asymmetric in-situ reconstruction method allowed us to resolve the symmetry mismatches at the vertices of the viruses. Evidence was found that the hexameric packaging enzyme at the vertices of phi8 does not rotate relative to the capsid. The large two-fold symmetric spikes of SH1 were found not to be responsible for infectivity. Both virus structures provided insight into the evolution of viruses. Comparison of the phi8 polymerase complex capsid with those of phi6 and other dsRNA viruses suggests that the quaternary structure in dsRNA bacteriophages differs from other dsRNA viruses. SH1 is unusual because there are two major types of capsomers building up the capsid, both of which seem to be composed mainly of single beta-barrels perpendicular to the capsid surface. This indicates that the beta-barrel may be ancestral to the double beta-barrel fold.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Antropologisessa ja muussa yhteiskunnallisessa tutkimuksessa magia on määritelty perinteisesti traditionaaliseksi ja menneisyyteen kuuluvaksi, kun taas urheilu on määritelty magian vastakohtana dynaamiseksi moderniksi. Tässä pro gradu -tutkielmassa tarkastellaan tansanialaista jalkapallomagiaa, jota on mahdotonta määrittää kyseisen dikotomian kumpaankaan kategoriaan. Tansaniassa tammi-syyskuussa 2010 kerätyn etnografisen aineiston perusteella tutkielmassa kuvaillaan, minkälaisia merkityksiä tansanialaiset itse antavat jalkapallomagialle ja miten nämä merkityksenannot liittyvät modernin ja traditionaalisen diskurssiin. Tutkielman pääteemana on tutkittavien tansanialaisten subjektiviteetti tai persoona, joka määritellään suhteessa muihin. Tansanialaisen jalkapallon historia juontaa juurensa siirtomaa-aikaan, jolloin siirtomaahallitsijat pyrkivät lajin avulla modernisoimaan paikallista väestöä ja opettamaan heille kurinalaisuutta ja lojaalisuutta. Tähän liittyi olettamus siitä, että kulttuurit kehittyvät teleologisesti kohti yhtä modernia. Tansaniassa jalkapallon suosio on nykyisin huikeaa, mutta suosio perustuu jo olemassa oleville kulttuurisille rakenteille. Tutkielmassa analysoidaan, kuinka Tansanian kahden vanhimman ja suurimman jalkapalloseuran historia linkittyy erityisesti traditionaalisiksi nimettyihin ngomatansseihin, joihin liittyy olennaisena elementtinä kilpailullisuus. Tutkimusaineistossa korostuvat jalkapallon ja magian ambivalentit luonteet. Tansanialaiset eivät itse määrittele jalkapallomagiaa suoraan traditionaaliseksi tai moderniksi. Heidän mielestään traditionaaliseen magiaan kuuluu, että yliluonnollisia voimia käyttääkseen henkilön täytyy vahingoittaa omaa perheenjäsentään. Traditionaalinen magia on erityisen vaarallista ja sitä käytetään pahaan. Jalkapallomagian avulla puolestaan pyritään ensisijaisesti suojelemaan omaa joukkuetta ja varmistamaan ottelun voitokas lopputulos. Toisaalta jalkapallojoukkueita myös verrataan laajennettuihin perheisiin, ja jalkapallomagian toimintamuodoissa on jatkuvuutta traditionaalisen magian mekanismeihin. Analyysin loppuosa perustuu Harri Englundin käyttämään lähestymistapaan, jossa magian avulla tuodaan esille tutkittavan yhteisön keskinäisissä sosiaalisissa suhteissa olevia jännitteitä. Englundin tutkimuksessa yhteisön jäsenen syyttäminen magian käyttämisestä on hyökkäys syytetyn henkilön moraalista laatua kohtaan. Syytetyiksi joutuvat ne, jotka eivät tee näkyviksi suhteita, joilla he ovat maallisen menestyksensä ansainneet. Tansanialaisen jalkapalloilun kontekstissa voitto tai häviö ei aiheuta syyttelyä maagisesta toiminnasta. Sen sijaan henkilön moraalista laatua arvioidaan jalkapalloyhteisössä sen perusteella, kuinka omistautuneita henkilöt ovat lajille ja joukkueelleen. Tutkielmassa tullaan johtopäätökseen, että tansanialaiset määrittävät jalkapallomagiaan sekä traditionaalisen että modernin piirteitä. He tuomitsevat oman edun tavoittelun yhteisen hyvän kustannuksella. Tämä tulee esille traditionaalisessa magiassa, jossa henkilö uhraa perheensä oman menestyksensä saavuttamiseksi. Vastaavasti jalkapallon yhteydessä henkilöitä syytetään niin sanotun jalkapalloperheen rikkomisesta ja lojaaliuden puutteesta. Tansanialaiset haluavat diskurssin tasolla moderniutta, mutta arvostavat myös traditionaalista jatkuvuutta. Modernius assosioituu eurooppalaisiin, mikä näkyy muun muassa siinä, että eurooppalaisilla ajatellaan olevan myös moderneimmat jalkapallomagian toimintatavat. Modernin ja traditionaalisen kategoriat ovat aktiivisesti kuviteltuja kategorioita, jotka kuitenkin vaikuttavat toimintaan ja toiminnan moraaliseen arvottamiseen myös konkreettisesti joskin ristiriitaisesti.