13 resultados para järjestöt


Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Vuosien 1830 ja 1924 välillä Yhdysvaltoihin muutti noin 35 miljoonaa eurooppalaista. Tämä niinkutsuttu "maahanmuuton vuosisata" päättyi varsin äkillisesti kun Yhdysvallat päätti rajoittaa maahanmuuttoa 1920-luvulla. Vuosina 1921 ja 1924 säädetyt lait asettivat kansallisuuteen perustuvat kiintiöt kaikille eurooppalaisille maahanmuuttajille; vuoden 1924 laki myös lopetti kokonaan japanilaisten maahanmuuton. Tämä työ tutkii näihin kiintiölakeihin johtanutta maahanmuuttajavastaisuuden kasvua sekä etenkin lakien ympärillä käytyä keskustelua. Pääpaino on kongressissa esitetyissä maahanmuuton vastaisissa argumenteissa. Nämä jakautuivat karkeasti ottaen kolmeen kategoriaan: maahanmuuton vastustajat sanoivat, että siirtolaisten vaikutus taloudelliseen tilanteeseen oli epäsuotuisa, siirtolaisten rodullinen ja kulttuurinen "laatu" oli huonontunut, ja siirtolaiset olivat radikaaleja ja bolshevismiin taipuvaisia. Erityistä huolta herätti maahanmuuttajien vaikutus Amerikan kulttuuriseen, rodulliseen ja poliittiseen yhtenäisyyteen. Huoli kansakunnan yhtenäisyydestä oli tulosta paitsi siirtolaisten määrästä myös amerikkalaisessa yhteiskunnassa tapahtuneista muutoksista. Erityisen tärkeitä olivat työväenliikkeen vaikutusvallan kasvu ja teollisuusjohtajien pyrkimys pysäyttää se. Maahanmuuttajien "bolshevismi" olikin käyttökelpoinen argumentti paitsi maahanmuuttajia myös amerikkalaisia työläisiä vastaan: teollisuusjohtajat painottivat että lakot ja työväenliike olivat tulosta siirtolaisten mukanaan tuomista "epäamerikkalaisista" ajatusmalleista, eivät yhteiskunnan epäoikeudenmukaisuudesta. Kongressin keskustelun lisäksi työssä käsitellään myös eri yhteiskunnallisten ryhmien ja vaikuttajien kantaa siirtolaisuuteen. Keskusteluun maahanmuutosta vaikuttivat etenkin eugenistit ja muut sosiaalitieteilijät, jotka väittivät itä- ja eteläeurooppalaisten olevan rodullisesti anglosakseja huonompia. Tämän väitteen vaikutusvaltaa lisäsivät yhteiskunnassa vallalla olleet ennakkoluulot, ja monet yhdistykset ja liikkeet (mm. Ku Klux Klan ja erilaiset isänmaalliset järjestöt) olivatkin tärkeitä rajoittamisen kannattajia. Keskustelu maahanmuutosta painottui ideologisiin ja tunteellisiin kysymyksiin, mutta rajoitusten taustalla oli myös konkreettisempia tekijöitä. Yhteiskunnan teollistuminen ja kaupungistuminen olivat pienentäneet siirtolaisista koituvaa taloudellista hyötyä: siirtolaisia ei enää tarvittu raivaamaan uusia viljelysmaita, kun taas tuotannon koneistuminen vähensi työvoiman tarvetta huomattavasti. Pitkän aikavälin taloudellisten tekijöiden roolin merkitys käy ilmeiseksi kun otetaan huomioon, että muut maahanmuuttomaat (esim. Kanada ja Australia) eivät juuri rajoittaneet siirtolaisuutta tänä aikana vaikka niissäkin esiintyi runsaasti rodullista ja kulttuurista maahanmuuttajavastaisuutta. Pääsyy rajoitusten vähäisyyteen näissä maissa oli juuri maahanmuuttajien tuoma taloudellinen hyöty, sekä teollisena työvoimana että maanviljelijöinä. Vaikka kiintiölakiehdotusten ympärillä käytiin kiivasta väittelyä, kongressi kuitenkin hyväksyi lait varsin suurella enemmistöllä. Siirtolaisia itseään lukuunottamatta varsin harvat näkivät lait haitallisina, kun taas useat erilaiset ryhmät katsoivat hyötyvänsä maahanmuuton rajoittamisesta. Avainsanat: siirtolaisuus, maahanmuutto, Yhdysvallat, 1920-luku, kiintiölait, maahanmuuton rajoittaminen

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Aims: The older the youngsters are, the more important role hobbies and leisure time activities have in their life. That is why various activities organized by the non-profit organizations have an important role concerning the development of food habits of youngsters. This study has three main themes. The themes and their respective study questions are: 1. The youngsters' conceptions on healthy eating and food choice: What kind of food do youngsters consider as healthy? How do they see their own eating habits from this point of view? 2. The youngsters and the significance of everyday food-related information: How do the youngsters perceive the role of different actors and these actors' role regarding their own food habits and food choice? 3. The possibilities of the organizations that work with youngsters to improve their food habits: What kind of role do the non-profit organizations have on the youngsters' food habits and healthy food choice? Methods: This study comprises of two types of data. First, a quantitative internet-based survey (N=582) was used to collect data on the 9th graders conceptions and understandings. The data was analyzed with the SPSS-program. Means, cross-tabulations, Pearson´s correlations and t-test were calculated from the data. The qualitative data was collected using interviews. The respondents were 12 experts from non-profit organizations. The interviews were analyzed with the qualitative content analysis. Results and conclusions: The non-profit organizations studied have good possibilities to communicate with youngsters through their hobbies. As part of their activities these organizations are able to influence on health-promoting lifestyle and food habits of youngsters. In order to reach more youngsters, these organizations should actively act e.g. in virtual societies of youngsters. Youngsters will participate when activities are voluntary and exhilarating. From the point of food habits doing, learning and identifying are the most important factors to engage the young. Also the models of peers and adults are important. Non-profit organizations should offer youngsters activities but these organizations should also influence on society.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tapaukset, joissa tekijänoikeus on joutunut ristiriitaan kilpailuoikeuden tavoitteiden kanssa ovat yleistyneet niin Euroopan Unionin kuin sen jäsenvaltioiden oikeuskäytännössä. Tähän on syynä paitsi kilpailuoikeuden soveltamisalueen laajeneminen, myös viestinnän kehitys. Kilpailuoikeus on saanut roolin tiedon kulun vapauden puolustajana. Tekijöitä edustavien järjestöjen toiminta on 1990-luvulla ollut kilpailuviranomaisten erityisen kiinnostuksen kohteena. Työn keskeinen kysymys on, mitä kilpailuoikeuden soveltaminen järjestöjen toimintaan merkitsee tekijän suojan kannalta. Kilpailuoikeudellisessa tulkinnassa olennaista on, miten järjestön suhde yksittäiseen tekijään hahmotetaan, Horisontaalisessa suhteessa järjestöt voidaan rinnastaa tekijöiden ammattiliittoihin, joiden tarkoituksena on oikeuksien kollektiivinen suojaaminen suhteessa käyttäjiin. Kilpailuvirasto on tulkinnut järjestöjen toiminnan KRL 6§:n kieltämäksi hintayhteistyöksi. Kilpailuneuvosto on sen sijaan katsonut, että järjestöjen suhde yksittäiseen oikeudenhaltijaan on vertikaalinen. Tekijänoikeusjärjestöt ovat itsenäisiä elinkeinonharjoittajia, jotka ovat KRL 3§:n määräävässä markkinaasemassa. Samalla kilpailuneuvosto totesi, että tekijänoikeuslain tavoite ja tarkoitus on otettava huomioon järjestöjen toimintaa arvioitaessa. Tekijöitä edustavien ammattijärjestöjen ja viestintäyritysten välisiin työehtosopimuksiin on sisällytetty oikeuksien käyttöä koskevia määräyksiä. KRL 2. 1 § sulkee työmarkkinoita koskevat sopimukset lain soveltamisalueen ulkopuolelle. KHO on tuoreessa ratkaisussaan kuitenkin tulkinnut työehtosopimusmääräykset sellaiseksi vertikaaliseksi kilpailunrajoitukseksi, johon voidaan soveltaa KRL 9§:n yleissäännöstä. Ratkaisu merkinnee sitä, että KRL:n vaikutus ulottuu aiempaa selkeämmin myös työehtosopimusten tekijänoikeusmääräyksiin. Vertikaalinen näkökulma ohjaa arvioimaan järjestöjen toimintaa teosten leviämisen ja viestinnän kannalta. Yrityksen hallussa tekijänoikeus on kilpailukeino. Järjestöt ovat määräävässä markkina-asemassa suhteessa käyttäjiin ja tekijöihin. Kansallisen ja EY:n oikeuskäytännön valossa käydään läpi tapauksia, joissa järjestöjen on katsottu käyttäneen väärin asemaansa. Yhteisön oikeuskäytännön avulla pyritään hahmottamaan sellaisia tilanteita, joita Suomessa ei vielä ole ehtinyt esiintyä. Tietoverkkostrategiat ja pyrkimykset "informaation valtateiden" luomiseen korostavat osaltaan järjestöjen välittäjäroolia. Samalla digitaalitekniikan käyttöönotto horjuttaa vakiintunutta oikeuksien tasapainoa. Koska digitalisoituminen luo mahdollisuuksia nimenomaan yksittäisille tekijöille ja käyttäjille, on järjestöjen uudistettava lisensointi- ja sopimuskäytäntöjään. Myös julkisen vallan sääntelyä, joka koskee oikeuksien jakautumista tekijöiden, välittäjien ja loppukäyttäjien välillä on arvioitavauudesta näkökulmasta. Digitaalisessa ympäristössä järjestöjen toimintaa ja tekijän yksinoikeuden rajoituksia on entistä vaikeampi perustella markkinoiden toimintaan liittyvillä syillä. Avainsanat: Tekijänoikeusjärjestö, kilpailuoikeus, kollektiivinen sopiminen, digitalisoituminen

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

The object of study in this thesis is Finnish skiing culture and Alpine skiing in particular from the point of view of ethnology. The objective is to clarify how, when, why and by what routes Alpine skiing found its way to Finland. What other phenomena did it bring forth? The objective is essentially linked to the diffusion of modern sports culture to Finland. The introduction of Alpine skiing to Finland took place at a time when skiing culture was changing: flat terrain skiing was abandoned in favour of cross-country skiing in the early decades of the 20th century, and new techniques and equipment made skiing a much more versatile sport. The time span of the study starts from the late 19th century and ends in the mid-20th century. The spatial focus is in Finland. People and communities formed through their actions are core elements in the study of sports and physical activity. Organizations tend to raise themselves into influential actors in the field of physical culture even if active individuals work in their background. Original archive documents and publications of sports organizations are central source material for this thesis, complemented by newspapers and sports magazines as well as photographs and films on early Alpine skiing in Finland. Ever since their beginning in the late 19th century skiing races in Finland had mostly taken place on flat terrain or sea ice. Skiing in broken cross-country terrain made its breakthrough in the 1920 s, at a time when modern skiing techniques were introduced in instruction manuals. In the late 1920 s the Finnish Women s Physical Education Association (SNLL) developed unconventional forms of pedagogical skiing instruction. They abandoned traditional Finnish flat terrain skiing and boldly looked for influences abroad, which caused friction between the leaders of the women s sports movement and the (male) leaders of the central skiing organization. SNLL was instrumental in launching winter tourism in Finnish Lapland in 1933. The Finnish Tourism Society, the State Railways and sports organizations worked in close co-operation to instigate a boom in tourism, which culminated in the inauguration of a tourist hotel at Pallastunturi hill in the winter of 1938. Following a Swedish model, fell-skiing was developed as a domestic counterpart to Alpine skiing as practiced in Central Europe. The first Finnish skiing resorts were built at sites of major cross-country skiing races. Inspired by the slope at Bad Grankulla health spa, the first slalom skiing races and fell-skiing, slalom enthusiasts began to look for purpose-built sites to practice turn technique. At first they would train in natural slopes but in the late 1930 s new slopes were cleared for slalom races and recreational skiing. The building of slopes and ski lifts and the emergence of organized slalom racing competitions gradually separated Alpine skiing from the old fell-skiing. After the Second World War fell-skiing was transformed into ski trekking on marked courses. At the same time Alpine skiing also parted ways with cross-country skiing to become a sport of its own. In the 1940 s and 1950 s Finnish Alpine skiing was almost exclusively a competitive sport. The specificity of Alpine skiing was enhanced by rapid development of equipment: the new skis, bindings and shoes could only be used going downhill.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

"The Protection of Traditional Knowledge Associated with Genetic Resources: The Role of Databases and Registers" ABSTRACT Yovana Reyes Tagle The misappropriation of TK has sparked a search for national and international laws to govern the use of indigenous peoples knowledge and protection against its commercial exploitation. There is a widespread perception that biopiracy or illegal access to genetic resources and associated traditional knowledge (TK) continues despite national and regional efforts to address this concern. The purpose of this research is to address the question of how documentation of TK through databases and registers could protect TK, in light of indigenous peoples increasing demands to control their knowledge and benefit from its use. Throughout the international debate over the protection of TK, various options have been brought up and discussed. At its core, the discussion over the legal protection of TK comes down to these issues: 1) The doctrinal question: What is protection of TK? 2) The methodological question: How can protection of TK be achieved? 3) The legal question: What should be protected? And 4) The policy questions: Who has rights and how should they be implemented? What kind of rights should indigenous peoples have over their TK? What are the central concerns the TK databases want to solve? The acceptance of TK databases and registers may bring with it both opportunities and dangers. How can the rights of indigenous peoples over their documented knowledge be assured? Documentation of TK was envisaged as a means to protect TK, but there are concerns about how documented TK can be protected from misappropriation. The methodology used in this research seeks to contribute to the understanding of the protection of TK. The steps taken in this research attempt to describe and to explain a) what has been done to protect TK through databases and registers, b) how this protection is taking place, and c) why the establishment of TK databases can or cannot be useful for the protection of TK. The selected case studies (Peru and Venezuela) seek to illustrate the complexity and multidisciplinary nature of the establishment of TK databases, which entail not only legal but also political, socio-economic and cultural issues. The study offers some conclusions and recommendations that have emerged after reviewing the national experiences, international instruments, work of international organizations, and indigenous peoples perspectives. This thesis concludes that if TK is to be protected from disclosure and unauthorized use, confidential databases are required. Finally, the TK database strategy needs to be strengthened by the legal protection of the TK itself.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tämän tutkimuksen tarkoituksena on hahmottaa, millaisena toimijana kolmas sektori eli järjestöt nähdään maaseutumaisissa kunnissa nyt, kun kunta- ja palvelurakenne on muuttumassa ja väestö ikääntymässä. Tutkimuksen perusteella maaseutukunnat odottavat kolmannelta sektorilta ja järjestöiltä panosta kaikkein eniten sosiaalisten verkostojen, niitä vahvistavan ihmisten kanssakäymisen ja yhteisöllisyyden vahvistajana. Erilaisten tapahtumien, kulttuuri-, liikunta-, nuoriso-, harrastus- ja vapaa-ajan toiminnan järjestäminen, ympäristönhoito, perinteen ja historian tallentaminen sekä asukas- ja kylätoiminnan ylläpitäminen ovat maaseutukunnissa toimivien järjestöjen vahvaa toimintakenttää. Tällaisen perinteisen järjestötoiminnan myös taloudellisen merkityksen nähdään korostuvan väestön terveyden ja toimintakyvyn eteen tehtävän ennaltaehkäisevän työn tarpeen kasvaessa. Toinen tutkimuksessa vahvasti esille noussut kolmannen sektorin toiminnan vahvuus liittyy järjestöjen toiminnan ihmisläheisyyteen ja inhimillisyyteen. Kuntakoon kasvaessa ja palvelutuotannon järjestelmien monimutkaistuessa monet tutut arkiset tavat hoitaa asioita menevät uusiksi. Varsinkin ikääntyville nämä muutokset ovat suuria ja aiheuttavat inhimillistä hätää, pelkoja ja kasvavaa yksinäisyyttä. Järjestöissä tämä avun tarve nähdään usein läheltä, ja ne ryhtyvät toimimaan avun ja palvelujen järjestämiseksi. Järjestöjen koetaan toimivan inhimillisesti, lähellä ihmisiä, helposti lähestyttävänä, tutuin kasvoin, kuuntelevin korvin, todellisiin tarpeisiin vastaten. Ajankohtainen poliittinen puhe tuo kolmannen sektorin esille nimenomaan palvelujen tuottajana. Järjestöt ovat myös monissa maaseutukunnissa paikallisesti merkittäviä palvelujen tuottajia ja työllistäjiä. Tutkimuksessa tuli kuitenkin selvästi esille se, ettei kolmannen sektorin palveluntuottajaroolin vahvistumista nähdä varsinkaan harvaan asutun maaseudun pienissä kunnissa kovin realistisena. Järjestöjen roolin ja tehtävien kasvua palvelujen tuottajana jarruttaa erityisesti rahoituksen epävarmuus sekä järjestöväen ikääntyminen ja aktiivisten toimijoiden vähäinen määrä. Kolmas sektori nähtiin varsinkin maaseutukunnissa tehdyissä haastatteluissa vapaaehtoistyön paikkana. Tämä työn järjestämisen periaate kolmatta sektoria määrittävänä tekijänä tuli esille huomattavasti useammin kuin esimerkiksi se, tavoitellaanko toiminnalla voittoa vai ei. On helppo ymmärtää, että kolmas sektori pyritään hahmottamaan vapaaehtoistyön paikaksi, varsinkin kun palvelujen tuottamisen rahoitus on sekä kunnissa että järjestöissä muodostumassa entistä vaikeammaksi kysymykseksi. Siihen, tehdäänkö työ järjestöissä palkattuna työnä vai vapaaehtoistyönä, sisältyy myös yksi kolmatta sektoria koskevan poliittisen keskustelun sokeista pisteistä. Keskustelussa ei ole edetty vielä siihen asti, että puhuttaisiin niistä rajoista, mitä maaseudun yhdistyksiltä ja niissä vapaaehtoiselta pohjalta toimivilta ihmisiltä voidaan ylipäätään edellyttää. Tämän tutkimuksen perusteella voidaan todeta, että mikäli kolmannen sektorin odotetaan osallistuvan sellaisten palvelujen tuottamiseen, jotka edellyttävät sitoutumista, säännöllisyyttä ja pitkäjänteisyyttä, ei tällaisia tehtäviä voida edellyttää hoidettavaksi järjestöissä vapaaehtoisvoimin, ilman korvausta. Tällaisten tehtävien hoitamiseen tarvitaan palkattuja työntekijöitä myös järjestöissä. Tarkasteltaessa kolmannen sektorin roolin ja tehtävien muuttumista maaseutumaisissa kunnissa ja peilattaessa sitä kuntien kasvaviin haasteisiin palvelujen järjestäjänä huomio keskittyy väistämättä ikääntyvän väestön tuki-, hoiva- ja hoitopalvelujen kysynnän kasvuun. Kolmannen sektorin kannalta keskeinen kysymys on, kuka tuottaa ja rahoittaa tulevaisuudessa nuorisopalvelut, liikuntapalvelut, kulttuuripalvelut, vapaa-ajan palvelut, virkistys- ja harrastustoimintaa tai ne välttämättömät tuki- ja hoivapalvelut, joihin kunnilla ei ole varaa. Suomessa on sellaisia alueita ja sellaisia palveluja, joissa julkiset palvelut eivät riitä ja yritysmäiselle palvelutuotannolle ei ole edellytyksiä. Järjestöjen palvelutoimintaa syntyy usein juuri tällaisiin tilanteisiin ja sinne, missä taloudellista voittoa tavoittelevia yrityksiä ei ole, joko toiminnan matalan tuottavuuden, pitkien välimatkojen ja harvan asutuksen aiheuttamien korkeampien tuotantokustannusten tai asiakkaiden alhaisen maksukyvyn takia. Ongelmallista on, ettei näitä maaseudun olosuhteita ja palvelumarkkinoiden erityispiirteitä ole otettu huomioon tuotaessa ja sovellettaessa EU-lähtöistä valtiontuki- ja kilpailulainsäädäntöä kansalliseen lainsäädäntöömme. Tämän tutkimuksen perusteella voidaan todeta, että Suomessa on alueita ja palveluja, joissa kansalaisten perusoikeuksien ja yhdenvertaisuuden toteutuminen on kyseenalaista, jos näitä maaseudun olosuhdetekijöitä ei huomioida esimerkiksi valtiontukea koskevissa säädöksissä ja palvelujen tuottamiseen ei ohjata julkista tukea. Tutkimuksessa tarkastellaan niitä määritelmiä ja rajapintoja, jotka liittyvät yritystoimintaan ja järjestötoimintaan, elinkeinotoimintaan ja yleishyödylliseen toimintaan, yleishyödyllisiin ja julkisiin palveluihin, taloudellisiin ja ei-taloudellisiin palveluihin, kuntien lakisääteisiin ja ei-lakisääteisiin tehtäviin sekä vapaaehtoistyöhön ja palkattuun ammattityöhön. Tutkimuksessa kysytään, miksi palveluja tuottavien järjestöjen ja yritysten välisen kilpailuneutraliteetin tulkinnoissa ja tätä koskevissa säädöksissä ollaan oltu Suomessa niin tarkkoja ja miksi aihe on noussut niin keskeiseksi keskusteltaessa järjestöjen roolista palvelujen tuottajana. Maaseudun pitkien etäisyyksien ja pienten asiakasmäärien palvelumarkkinoilla kilpailua suurempi ongelma on pikemminkin palvelutuottajien vähäinen määrä tai se, ettei tuottajia ja kilpailua ole lainkaan. Aiheellista on myös kysyä, mistä yritykset ja järjestöt kilpailevat, onko niiden tuottamien palvelujen sisältö sama, onko asiakasryhmä sama tai miten palvelujen tuottamiseen liittyvät laajemmat yhteiskunnalliset ja sosiaaliset tekijät tulee ottaa huomioon todellista kilpailutilannetta arvioitaessa. Tutkimus vahvistaa tarvetta keskustella ja tehdä poliittiset linjaukset siitä, miten Suomessa suhtaudutaan sellaisiin organisaatioihin, joiden lähtökohtana on taloudellisen voiton tavoittelun asemesta yhteiskunnallisen ongelman ratkaiseminen tai tietyn väestöryhmän, kuten lasten, vanhusten tai vammaisten tarpeisiin vastaaminen. Euroopan parlamentin tätä yhteisötaloutta koskeva päätös vuodelta 2009 velvoittaa jäsenmaat ottamaan omassa lainsäädännössään huomioon tämäntyyppisen sosiaaliset ja taloudelliset näkökohdat yhdistävän toiminnan.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Pro gradu -tutkielmani aiheena on kansalaisjärjestöjen vaikutus ja osallisuus ihmisoikeuksia koskevassa määrittelykamppailussa paikallistasolla. Tutkimus on tapaustutkimus, jonka kohteena on Espoon kaupungin perhe- ja lähisuhdeväkivallan vastaisen Puhu – älä lyö! -toimintaohjelman valmisteluprosessi. Tutkimuksen aineistona on kymmenen ohjelman valmisteluun osallistuneen henkilön haastattelua sekä ohjelmasta tuotettuja versioita ja muita materiaaleja. Tutkimuksen ote on kehysanalyyttinen. Perhe- ja lähisuhdeväkivallan vastaista politiikkaa Espoossa tarkastellaan ihmisoikeuspolitiikan ja siten naisiin kohdistuvan väkivallan vastaisen politiikan näkökulmasta. Ihmisoikeussopimuksissa naisiin kohdistuva väkivalta on määritelty tasa-arvokysymykseksi. Koska naisjärjestöt ovat tutkimusten mukaan olleet merkittäviä tekijöitä tasa-arvopolitiikan kehittämisessä niin Suomessa kuin ulkomailla, on järjestöjen vaikutus Espoossa valmisteltuun perhe- ja lähisuhdeväkivallan vastaiseen ohjelmaan otettu tämän tutkimuksen kohteeksi. Johtuen väkivallan erilaisten määritelmien vaikutuksista siihen, kuinka ongelmaa pyritään hoitamaan, kiinnitetään tutkimuksessa erityistä huomiota niihin kehystämisen tapoihin, joita ohjelman valmistelussa on esiintynyt ja kysytään kuinka järjestöt ovat vaikuttaneet ongelman määritelmään Espoossa. Etenkin konstruktivistiset teoriat ihmisoikeussopimusten vaikutuksesta kansallisiin politiikkoihin väittävät, että kansalaisjärjestöillä on merkittävät vaikutus eri valtiollisten toimijoiden painostamisessa muuttamaan politiikkojaan ihmisoikeuksia kunnioittavaan suuntaan. Valtionhallinnossa järjestöjä taas on pyritty osallistamaan enemmän päätöksentekoon, mitä on perusteltu osallistuvan demokratian näkökulmasta. Puhu - älä lyö! -ohjelman kehys lähisuhde- ja perheväkivallasta paljastui analyysin ensimmäisessä osassa venytetyksi ja taivutetuksi. Ohjelmassa ei siis ole kyse nimenomaan naisiin kohdistuvasta väkivallasta, niin kuin monet järjestöt olisivat toivoneet. Järjestöjen osallistaminen tapahtui kaupungin ehdoilla. Kaupunki rajoitti valmisteluryhmän sisäisten palveluntuottajajärjestöjen mahdollisuutta tuoda esille väkivallan sukupuolittunutta luonnetta, mikä heikensi niiden mahdollisuutta politisoida koko naisiin kohdistuvasta väkivallasta käytyä keskustelua sukupuolten erilaisten valtasuhteiden näkökulmasta. Kaupungista riippumattomien järjestöjen poliittiset kannanotot taas valjastettiin valmistelun osana viranhaltijoiden omien poliittisten päämäärien tueksi ja legitimoimaan itse ongelmaa. Määrittelykampailussa kansalaisjärjestöt eivät onnistuneet Espoossa määrittelemään toimintaohjelmaprosessissa kehystä, joka olisi ollut sekä paikalliseen sukupuolten välistä konfliktia välttelevään kulttuuriin sopiva, että tarpeeksi radikaali haastaakseen niitä väkivallan sukupuolineutraaliin käsittelytapaan liittyviä uskomuksia, jotka estävät puuttumasta sukupuolten erilaisiin valtasuhteisiin yhteiskunnassa.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tutkimuksen tavoitteena on selvittää mitä kiista Vuosaaren sataman rakentamisesta 1990- ja 2000-luvuilla kertoo eurooppalaisesta kollektiivisesta toiminnasta. Mikä on EU:n suhde ylirajaiseen kollektiiviseen toimintaan, joka syntyy unionin vaikutuksesta? Ympäristöjärjestöt Suomen Luonnonsuojeluliiton johdolla kantelivat satamahankkeesta Euroopan komissiolle ja tekivät vetoomuksen Euroopan parlamentille, koska suunnitellun sataman vieressä sijaitsi alue, joka kuului Natura 2000 –luonnonsuojeluverkostoon. Myös eurooppalaiset kattojärjestöt osallistuivat toimintaan. Aineistona on ympäristöjärjestötoimijoiden ja heidän kanssaan tekemisissä olleiden tahojen haastatteluja, asiakirjoja, sähköpostiviestejä sekä tiedotus- ja lehtimateriaalia. Satamakiistaa tutkitaan yhteiskunnallisten liikkeiden tutkimuksen perinteestä käsin. Kirjallisuudesta keskitytään erityisesti koalitionmuodostukseen, johon osallistuivat ympäristöjärjestöjen lisäksi myös Euroopan parlamentin vihreät, sekä ylirajaisen kollektiivisen toiminnan luonteen käsitteellisempään hahmottamiseen. Tapauksessa sinällään kotimainen konflikti ulkoistettiin viemällä se EU-tasolle. Bumerangi-ilmiössä valtioon yritettiin vaikuttaa EU-instituutioiden kautta. Tämän ulkoistamisen myötä syntyi ylirajainen kampanjakoalitio, joka perustui osin jäsenjärjestö-kattojärjestö-suhteeseen. Koalitiota voidaan vetoomusvaiheessa kuvailla parlamentin vihreiden mukanaolon myötä sisä- ja ulkopiiriläisten koalitioksi (insider-outsider coalition). Toiminnalla oli joitain samoja piirteitä edistämisverkostojen (transnational advocacy networks) kanssa. Syy sekä kansallisten ympäristöjärjestöjen että kattojärjestöjen aktiivisuudelle oli tapauksen oikeudellinen ennakkotapausmerkitys, joten protestikeinojen hyöty olisi ollut vähäinen. Natura pitkälti loi ympäristöjärjestöille merkityksellisen kiistan. Koska haluttiin vaikuttaa lainkäyttöön, itse tapaus oli keino, ja kantelut olivat keinon ominaisuus. Ylipäätään valittamisen mahdollistavan EU-mahdollisuusrakenteen vuoksi järjestöt pystyivät tietyllä tapaa uudelleenpolitisoimaan kansallisesti jo oikeusistuinvaiheeseen siirtyneen kiistan viemällä asian vähemmän oikeudellisille areenoille. Tapauksessa politiikka juridisoitui ja juridiikka myös politisoitui. Kantelujen voidaan kuvata olevan osa eurooppalaista yhteiskuntaa, mutta prosessin edetessä ja vetoomuksen myötä ylirajainen kollektiivinen toiminta vähitellen monipuolistui ja syveni siten, että tapauksesta voidaan hahmottaa myös eurooppalainen kansalaisyhteiskunta.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tutkielma käsittelee Sjögrenin syndroomaa sairastavien yhdistystoiminnan muotoutumista. Yhdistystoimintaan ryhtymiseen liittyen tarkastellaan kollektiivisen identiteetin rakentumista, yhdistyksen käytännön toiminta-arkea ja suhdetta asiantuntijoihin. Teoreettisena taustana yhdistystoiminnan järjestymisen tarkastelulle toimivat terveyssosiologiset ja sosiaalisten liikkeiden tutkimuksen erittelyt oma-apuryhmien, yhdistysten ja sosiaalisten liikkeiden syntymisen reunaehdoista. Tutkielman aineistoja ovat sairastajien kirjoittamat elämäkerrat, yhdistystoimijoiden haastattelut sekä potilasyhdistyksen jäsenlehden vuosikerrat 2006 - 2009 ja yhdistysdokumentit. Aineistot on eritelty teorialähtöisesti identiteetin, toiminta-arjen ja poliittisen kenttien avulla. Sosiaalisten liikkeiden teorian mukaan (della Porta & Diani 2006) liikkeen syntyyn kuuluu keskeisenä konfliktin elementti, jossa sosiaalinen liike syntyy yhteiskunnallisten ryhmien välisestä epätasa-arvotilanteesta. Mallin mukaan epätasa-arvoisessa asemassa olevien ryhmien jäsenten on löydettävä toisensa, tunnistettava yhteinen ongelmansa ja muotoiltava siihen vastaukset. Tutkielmassa osoitetaan, että potilasyhdistykset ja potilasliike hallinnoi ja ohjaa konfliktia käytännön toimintansa ja jäsenetunsa nimissä. Yhdistysten suhteet asiantuntijoihin takaavat yhdistystoiminnan mielekkyyden, tiedon välittämisen tehokkuuden sekä parantavat sosiaalisen liikkeen mahdollisuuksia vaikuttaa sairastajien asemaan.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Pro gradu -tutkielmani aiheena on kansalaisjärjestöjen vaikutus ja osallisuus ihmisoikeuksia koskevassa määrittelykamppailussa paikallistasolla. Tutkimus on tapaustutkimus, jonka kohteena on Espoon kaupungin perhe- ja lähisuhdeväkivallan vastaisen Puhu – älä lyö! -toimintaohjelman valmisteluprosessi. Tutkimuksen aineistona on kymmenen ohjelman valmisteluun osallistuneen henkilön haastattelua sekä ohjelmasta tuotettuja versioita ja muita materiaaleja. Tutkimuksen ote on kehysanalyyttinen. Perhe- ja lähisuhdeväkivallan vastaista politiikkaa Espoossa tarkastellaan ihmisoikeuspolitiikan ja siten naisiin kohdistuvan väkivallan vastaisen politiikan näkökulmasta. Ihmisoikeussopimuksissa naisiin kohdistuva väkivalta on määritelty tasa-arvokysymykseksi. Koska naisjärjestöt ovat tutkimusten mukaan olleet merkittäviä tekijöitä tasa-arvopolitiikan kehittämisessä niin Suomessa kuin ulkomailla, on järjestöjen vaikutus Espoossa valmisteltuun perhe- ja lähisuhdeväkivallan vastaiseen ohjelmaan otettu tämän tutkimuksen kohteeksi. Johtuen väkivallan erilaisten määritelmien vaikutuksista siihen, kuinka ongelmaa pyritään hoitamaan, kiinnitetään tutkimuksessa erityistä huomiota niihin kehystämisen tapoihin, joita ohjelman valmistelussa on esiintynyt ja kysytään kuinka järjestöt ovat vaikuttaneet ongelman määritelmään Espoossa. Etenkin konstruktivistiset teoriat ihmisoikeussopimusten vaikutuksesta kansallisiin politiikkoihin väittävät, että kansalaisjärjestöillä on merkittävät vaikutus eri valtiollisten toimijoiden painostamisessa muuttamaan politiikkojaan ihmisoikeuksia kunnioittavaan suuntaan. Valtionhallinnossa järjestöjä taas on pyritty osallistamaan enemmän päätöksentekoon, mitä on perusteltu osallistuvan demokratian näkökulmasta. Puhu - älä lyö! -ohjelman kehys lähisuhde- ja perheväkivallasta paljastui analyysin ensimmäisessä osassa venytetyksi ja taivutetuksi. Ohjelmassa ei siis ole kyse nimenomaan naisiin kohdistuvasta väkivallasta, niin kuin monet järjestöt olisivat toivoneet. Järjestöjen osallistaminen tapahtui kaupungin ehdoilla. Kaupunki rajoitti valmisteluryhmän sisäisten palveluntuottajajärjestöjen mahdollisuutta tuoda esille väkivallan sukupuolittunutta luonnetta, mikä heikensi niiden mahdollisuutta politisoida koko naisiin kohdistuvasta väkivallasta käytyä keskustelua sukupuolten erilaisten valtasuhteiden näkökulmasta. Kaupungista riippumattomien järjestöjen poliittiset kannanotot taas valjastettiin valmistelun osana viranhaltijoiden omien poliittisten päämäärien tueksi ja legitimoimaan itse ongelmaa. Määrittelykampailussa kansalaisjärjestöt eivät onnistuneet Espoossa määrittelemään toimintaohjelmaprosessissa kehystä, joka olisi ollut sekä paikalliseen sukupuolten välistä konfliktia välttelevään kulttuuriin sopiva, että tarpeeksi radikaali haastaakseen niitä väkivallan sukupuolineutraaliin käsittelytapaan liittyviä uskomuksia, jotka estävät puuttumasta sukupuolten erilaisiin valtasuhteisiin yhteiskunnassa.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

In the present research Finnish education policy-makers describe the transformation in upper secondary education in the 1990s. They answered questions related to equality and all-round education. The timeline of the research extends from the early development of the welfare state and equality policy to the 2000s. Its focus is on upper secondary education, which, in this paper, denotes general upper secondary education and vocational upper secondary education. The chronological analysis proceeds from the education committee of 1971 up to the youth education experiment of the 1990s. The voices of the then policy-makers are heard in this research. They were the ones who planned the reforms and/or made the decisions. This being the case, the interviewees include cabinet ministers, permanent secretaries, representatives of organisations and the research community as well as civil servants. The research material can be construed as contextual interpretations of the past, influenced by both the times and places where the narrations were given. The persons interviewed described their experiences and views on education policy. In their narratives they illustrated the transformation that occurred in relation to equality and all-round education. The narrative interviews painted a picture of the upper secondary education transformation and the matriculation examination as having a slowing effect on education policy reforms. It was not until the 1990s when the said examination began to make a difference to students in vocational upper secondary education Those interviewed named the persons who, in their opinion, had the most say in Finnish education policy. This list comprised a small circle of people who more or less agreed on the grand values of education policy, i.e. all-round education and equality. Only a small minority represented a radical view of equality, being true believers in universal upper secondary education implemented in accordance with comprehensive school reform. Finnish education policy was led from the perspective of traditional conception of equality from the 1970s to the 1980s. The transformation finally occurred in the 1990s when equality was understood to mean individual needs and the right to choose. As was the case with matriculation education, the insistence on all-round education also hampered the development of universal upper secondary education. The interviews revealed that any attempts to increase the academic syllabus of vocational education caused organisations as well as other policy-makers to oppose such development well into the 1980s. It was not until the youth education experiment of the 1990s that vocational education finally carved a path to higher education, when the polytechnic schools were made permanent. Three principal groups of key players emerged in the research: ministers of education, civil servants and organisations. The research showed that the ministers and civil servant education policy-makers of the 1990s also included only handful women. The circle of policy-makers was small and represented similar schools of thought. In the 1970s era of government committees, representatives of organisations actively participated in education policy. When the committee establishment was discontinued, this eliminated lobbying venues for the organisations. Nonetheless, the organisations regained their policymaking status in the 1990s. New lobbying organisations included the Finnish Entrepreneurs and the Union of Finnish Upper Secondary School Students. However, in contrast to the 1970s, only rarely would individuals rise from the ranks of organisations to the cadre of policy-makers. The interviewees had a twofold view of neo-liberalism Contrary to other policy-makers, representatives of the research community and organisations concur that neo-liberalism did exist in education policy decision-making in the 1990s.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

This study aims at identifying the existing and potential resources, as well as recognizing the hinderances, for community-based ecotourism development in the Taita Hills in south-eastern Kenya. The indigenous mountain rain forests on the hills are rich in biodiversity, but severely degraded because of encroachment caused by the dynamics of increased population, socio-politics and economics. The research problems are based on the hypothesis that there is no tourism in the Taita Hills generating income for the local economy and high population density combined with poverty creates a need for alternative employment opportunities as well as for sustainable ways of forest resource management. The data for this study was gathered during two field trips in Kenya, in January-February 2004 and 2005, as a part of the Taita Project within the Department of Geography at the University of Helsinki. The qualitative methods used consist of RRA and PRA techniques, in-depth interviews, a structured questionnaire and literature analysis as well as attendance on excursions and a workshop with conservation experts and officials. Four case areas in the Taita Hills are studied. The study concludes that alternative livelihoods are needed among the Taita Hills´ rural population and community-based ecotourism is seen as a way of bringing financial benefits for households as well as reviving the fading cultural traditions and indigenous knowledge about forest use. The governmental policies, district level development plans and some NGOs support ecotourism development. The Forest Act 2005 forms base for local participation in forest management. The unique natural features, the welcoming Taita-culture and the location in the coastal tourism circle favour Taita Hills. However, this kind of development has its risks, such as too rapid change of sorest usage level and the exposure of communities to an ecotourism treadmill process. The costbenefit ration of marketing for hard ecotourists is generally low and the tourism infrastructure needs upgrading in the Taita Hills. More tight collaboration is important between the different level stakeholders working for conservation and development. Community-based ecotourism in Taita Hills, when carefully planned and managed, could be one opportunity for Kenya to diversify its tourism product supply and for forestadjacent communities to gain tangible benefits on a sustainable basis from forests.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Kotona Suomessa-hanke (ESR) teetti selvityksen kotoutumista tukevan koulutuksen malleista, joissa pääasiallisena tai yhtenä keskeisenä kohderyhmänä ovat kotona lapsiaan hoitavat maahanmuuttajavanhemmat. Selvityksen tavoitteena oli muodostaa kokonaiskuva Suomessa järjestettävistä lastenhoidon sisältävistä koulutuksista sekä viitoittaa tietä kohti valtakunnallista toimintamallia kotona lasten kanssa olevien vanhempien kotoutumista tukevan koulutuksen osalta. Kotona lapsiaan hoitavien maahanmuuttajavanhempien kotoutumista tukevalla koulutuksella tarkoitetaan tässä selvityksessä sellaista koulutusta, joka mahdollistaa pienten lasten hoitamisen kotona ja kotoutumista tukevaan koulutukseen osallistumisen. Kyseessä on pääasiallisesti kielikoulutus, mutta usein koulutukseen liittyy muita kotoutumisen tukemiseen liittyviä elementtejä. Selvitystä varten tunnistettiin valtakunnallisesti 35 koulutusmallia, joista 9 valittiin tarkempaan tarkasteluun. Koulutusmallit pyrittiin valitsemaan siten, että eri maantieteelliset alueet olivat edustettuina ja että tarkasteltaviin malleihin valikoitui sekä kolmannen sektorin että kuntien järjestämiä koulutuksia. Selvityksessä koulutukset jäsennettiin kahteen kategoriaan eli kielitaidon kehitystä korostaviin ja sosiaalisia tavoitteita korostaviin koulutuksiin. Kielitaidon kehitystä korostavia malleja yhdistää tietynlainen kurssimuotoisuus ja kuntavetoisuus. Sosiaalisia tavoitteita korostavia malleja järjestävät erityisesti järjestöt matalan kynnyksen periaatteella. Kotona lapsiaan hoitaville maahanmuuttajavanhemmille suunnatuille koulutuksille on yhä lisääntyvää kysyntää tulevaisuudessa. Toiminnan kehittämistä ei voida ohjata yhdellä valtakunnallisella ratkaisulla, vaan koulutusten laajentuminen on riippuvaista kuntien aktiivisuudesta. Kuntien tulee oman tilannearvionsa perusteella tehdä ratkaisuja sopivista toimintamalleista. Rahoittamalla ja järjestämällä toimintaa kunta voi vaikuttaa koulutuksen tavoitteisiin, laatuun ja pitkäjänteisyyteen. Matalan kynnyksen toimintamuotojen aktivoiminen ja resursointi puolestaan on helpoin ja nopein tapa lisätä toiminnan volyymia.