"Varmaan se oma itsetunto on nousussa" : itsereflektio ja kohentunut vointi haastattelupuheessa

Summary: "I guess my self-esteem is going up" : self-reflection and reports of improved condition in interview talk

Luovuus ja itsetuntemus ohjaajantyössä

This research deals with obstacles and opportunities with respect to creativity. It mainly focuses on the author's most meaningful discoveries as an individual and a professional in the field of theatre during the past two years of her education. The research is a description of that transitional phase in her life. Firstly, the research discusses creativity and presence. Secondly, it describes the author personally and professionally and compares her earlier and current ways of working. It contemplates the obstacles and opportunities considering her self-knowledge and creativity, and disucsses the problems she has faced on the way to freedom and well-being. Following this, the author presents the tools for increasing her creativity, self-knowledge and body awareness in theatre work: the Gestalt Method, Acting with the Inner Partner and the Authentic Movement. She discusses the relativity between overall well-being in life and the quality of theatre work. The final section of the present research discusses the process of directing the play Suurin on rakkaus in 2006. It deals with issues such as self-knowledge in directing, group management, the importance of terror and excitement in directing and ways of enduring both. The conclusion explanes the reasons behind the author's capability of working with small groups, with creative and passionate theatre workers. It also lists the benefits of exploring one's passions, cooperating with enthusiastic and creative artists and the pursuit for balance in art and in everyday life.

Matka vapaampaan ilmaisuun : kohti itsensä kohtaamista

Kokemukseni teatterityöstä heijastavat tarvetta vapaampaan ilmaisuun. Voiko teatteria tehdä kysyen ”miltä sinusta tuntuu”? Kokemukseni näyttelijän- ja ohjaajantyöstä pohjautuvat pääasiassa kylmän ulkoiseen, fyysiseen ja tekniseen tekemiseen. Minua on jo kauan kiinnostanut luonnollisuus ja inhimillisyys näyttämöllä. Tämä opinnäytetyö on pysähdys, hiljainen hetki sen kysymyksen äärellä, voiko teatteria tehdä kuunnellen ja kunnioittaen omia tuntemuksia ja tunteita. Tämä työ pohjautuu omiin kokemuksiini, joita arvioin rehellisesti ja suorasti. Kokemukseni pohjautuvat hahmometodityöpajaan, joka antoi työkaluja käsitellä vapaampaa ilmaisua teatterityössä. Opinnäytteessäni erittelen hahmometodin kautta erilaisia työtapoja kohti vapaampaa ilmaisua omiin kokemuksiini pohjaten. Näiden kautta avaan omaa ohjaustani Eeva-Liisa Mannerin Poltetusta oranssista. Ohjausta purkaessani arvioin hahmometodin käytettävyyttä ja sovellettavuutta käytännössä. Käsittelen ohjauskokemukseni prosessina, joka pyrki luonnollisuuteen. Työn lopussa hahmometodin ja oman ohjaukseni tarkastelun kautta astun askeleen lähemmäksi itseäni teatterintekijänä ja arvioin rehellisesti katsojasuhdettani ja yhteisöllisyyttä teatterityössä. Pohdinnassa päädyn teatterintekijänä suuntaan, joka antaa mahdollisuuden olla rehellinen ja avoin omille tunteille, vastustukselle, luottamukselle ja inhimillisyydelle.

Mitä näyttelijä haluaa? : ohjaajan- ja näyttelijäntyön tarkastelua Legioonateatterin produktiossa Isä

Tutkielman aiheena on esittävän taiteen opintoihini liittynyt ohjaajantyön projekti tamperelaisessa Legioonateatterissa. Projekti oli esikoisohjaukseni ja tärkeänä päämääränä siinä oli pyrkiä löytämään sellainen työskentelytapa, jossa näyttelijöillä olisi mahdollisimman hyvä olla ja jossa näyttelijöiden ja ohjaajan välinen dialogi olisi mahdollisimman avointa ja sujuvaa. Yritän tutkielmassani löytää vastauksia siihen, millainen ohjaus on näyttelijän kannalta toimivaa ja tarpeellista. Käsittelen tätä kysymystä esikoisohjaukseni valossa; yritän pohtia, miten omassa ohjauksessani onnistuin löytämään sellaisia ohjaamisen tapoja ja keinoja, jotka auttoivat näyttelijöitä ja loivat heille turvalliset ja mielekkäät työskentelypuitteet. Tarkastelen ohjaajan ja näyttelijöiden välistä dialogia ja ohjeiden antamista näyttelijöille. Minua kiinnostaa erityisesti se, millaiset ohjaajan ohjeet toimivat hyvin ja millaiset ohjeet puolestaan hankaloittavat näyttelijäntyötä. Tutkielman alussa valotan hieman omaa teatterikäsitystäni ja pohdin teatteri-ilmaisunohjaajan ammattia yleisesti. Pohdin myös sitä, miten teatteri-ilmaisunohjaaja eroaa perinteisestä teatteriohjaajasta. Tutkielman tarkoitus on siis tehdä havaintoja ohjaajan- ja näyttelijäntyöstä ja ohjaajan ja näyttelijän välisestä vuorovaikutuksesta, sekä pohtia millaista ohjausta näyttelijät haluavat. Aineistona toimii mm. projektipäiväkirjani ja projektissa mukana olleilta näyttelijöiltä keräämäni palaute.

Oppilaan oikeat hakusanat : oppilaslähtöisyyden ja asiantuntijuuden yhteennivoutuminen rytmimusiikin kitaraopetuksessa ja opetussuunnitelman uudistamisessa

Tämä opinnäyte on tutkielma rytmimusiikin kitaraopetuksesta. Tutkielman taustalla oli kitaransoiton opetussuunnitelman uudistamisprojekti Pop & Jazz Konservatoriossa, jonka työryhmään allekirjoittanut kuuluu. Tavoittena oli tarkastella rytmimusiikin kitaransoitonopetuksen erityisiä kysymyksiä, jotta uuden opetussuunnitelman taustalla olevia näkemyksiä voitaisiin ymmärtää paremmin. Erityisesti oli tarkoitus pohtia oppilaslähtöisyyden ja opettajan asiantuntijuuden välistä suhdetta, eli miten ne voivat täydentää toisiaan eikä olla ristiriidassa keskenään. Työn toteuttamismenetelmät olivat alan kirjallisuuden lukeminen, opetuskokemusten analysointi eli itsereflektio, sekä opetussuunnitelman uudistamisprojektin tarkasteleminen. Teoreettisen osuuden keskeisin sisältö oli, että koska musiikki on erittäin abstrakti taidemuoto ja itseilmaisun keino, on myös kitaransoiton oppiminen hyvin yksilöllisesti etenevä prosessi. Opettamisen näkökulmasta katsottuna tämä tukee oppilaslähtöisyyttä eli oppilaan huomioimista varsinkin opetusmateriaalin valitsemisessa, ja tälle löydettiin perusteita musiikkipedagogiikkaa, sähkökitaransoittoa ja psykologiaa käsittelevästä kirjallisuudesta. Tärkeimmiksi käsitteiksi muodostuivat sisäinen motivaatio, musiikki ns. self-objektina, sisäinen kuuleminen ja konstruktivismi. Todettiin, että tehokkaassa soitonopetuksessa oppilaslähtöisyyden rinnalle tarvitaan aina opettajan luotettavaa musiikkillista ammattitaitoa. Teoreettisen osuuden lopussa esitettiin toimintamalli, jossa oppilaslähtöisyys ja asiantuntijuus toteutuvat yhdessä, toisiaan täydentäen vailla ristiriitaa. Tiedonhakua internetistä käytettiin opetusprosessin metaforana, jossa oikea hakusana on oppilaalle elämyksiä tuottava musiikki, hakuohjelma on opettaja, internet on opettajan musiikillinen ammattitaito, hakutulos on opettajan ammatillinen näkemys oppilaalle elämyksiä tuottavasta mu-siikista ja eteneminen materiaalista toiseen tapahtuu linkkien avulla eli musiikillisten yhteyksien kautta, eikä välttämättä ennaltamäärätyssä järjestyksessä. Yhdeksästä tapauskertomuksesta kävi ilmi, miten oppilaslähtöisyys ja asiantuntijuus toteutuivat yhdessä. Yhteinen havainto oli, että kyseinen toiminta on edellyttänyt oppilaalta aktiivisuutta ja kovaa työtä sekä tuottanut tyydyttäviä tuloksia hyvän edistymisen ja opintosuoritusten muodossa. Oppilaat pystyivät täyttämään musiikin perusopetuksen vaatimukset opintotasonsa mukaisesti ja saamaan heiltä edellytettävät valmiudet samalla kun he toteuttivat omia musiikillisia mieltymyksiään. Opetussuunnitelman uudistamisessa tämä lähestymistapa ilmeni siten, että työryhmä laati listan kitaransoitossa esiintyvistä ilmiöistä, jotka kaikilta oppilailta vaaditaan. Tämä edusti asiantuntijuutta. Oppilaslähtöisyys mahdollistettiin ensinnäkin päättämällä, että ohjelmisto, jossa ilmiöitä opiskellaan ja sovelletaan on täysin vapaavalintainen, ja toiseksi sillä, että opiskelun eteneminen voi tapahtua vapaassa järjestyksessä soitettavan ohjelmiston mukaisesti. Lopuksi todettiin, että oppilaslähtöisyyden ja asiantuntijuuden välinen vuorovaikutus on kitaransoiton opetuksessa mahdollista ja tarkoituksenmukaista.

Todellisuuksien risteävät tasot : ohjaajan identiteetin ja muotokielen löytämisestä

Opinnäytetyö käsittelee oman ohjaajanidentiteettini muodostumista ja oman ohjauksellisen muotokieleni hahmottumiseen johtaneita seikkoja. Käyn työssä läpi viimeisen kymmenen vuoden ajanjaksoa, jonka olen ollut teatterin aktiivisessa vaikutuspiirissä. Tarkastelen teatterikäsitykseni ja oman teatterisuhteeni muuttumista tuona aikana. Pääasiallisina tarkastelun kohteina käytän kolmea ohjaustyötäni, joiden kautta olen alkanut vahvasti muodostaa itselleni ohjaajaidentiteettiä. Ohjaukset syntyivät erilaisina ajankohtina suhteessa ammatti-identiteettini muotoutumiseen. Ensimmäinen ohjauksistani oli Eeva-Liisa Mannerin Poltettu oranssi ja sen ohjasin vuonna 2002, samana keväänä kun pyrin Stadian Esittävän taiteen koulutusohjelmaan. Toinen ohjaus oli koulutoverini Petri Jäärnin Steiner & Marie. Sen ohjasin keväällä 2005, kolmantena opiskeluvuotenani. Kolmas ohjaukseni oli ensimmäinen oma näytelmäni Natsimusikaali, joka oli myös opinnäyteohjaukseni Stadiaan. Natsimusikaalin ensi-ilta oli tammikuussa 2007. Näiden kolmen ohjauksen kautta pohdin oman muotokieleni kehittymistä ja teatterikäsitykseni muuttumista. Näistä pääasiallisena tarkastelun kohteena on kuitenkin Natsimusikaali. Se on tähänastisista töistäni ehdottomasti laajin ja siinä näkyi jo selvästi oma teatterillinen muotokieleni. Käsittelen muotokieleni muotoutumista todellisuuksien tasojen risteyttämisen kautta. Näiden ohjausten myötä käsittelen myös suhdettani tekstiin, kirjoittamiseen, tilaan, näyttelijöihin ja aiheeseen.

Esikoisohjaukseni : prosessin kuvaus

Opinnäytetyössäni käsittelen ensimmäistä ohjaustyötäni. Ohjasin taiteellisena lopputyönäni Dario Fon ”Ei makseta! Ei makseta!” näytelmän talvella 2007. Pohdin työssäni omia lähtökohtiani esikoisohjaajana työprosessin eri vaiheissa aina tekstin valinnasta viimeiseen esitykseen saakka. Työssäni kerron mistä oli kyse, mitä teimme ja miten. Yritän analysoida syitä miksi lähdin tekemään yhteiskunnallista farssia. ”Ei makseta! Ei makseta!” on vahvasti yhteiskunnallisesti latautunut näytelmä. Opinnäyte kertoo omasta turhautumisestani yleiseen passiivisuuteen yhteiskunnallisessa vaikuttamisessa. Kuinka voi herättää katsojissa halua vaikuttaa asioihin? Mitä minä yritin sanoa tällä näytelmällä? Pohdin mikä onnistui ja mikä meni vikaan. Lähtökohdiltani olen näyttelijä. Olen työskennellyt useiden erilaisten ohjaajien kanssa. Opinnäytetyössäni pohdin erilaisten esimerkkien kautta sitä, mitä olen oppinut toisilta ohjaajilta ja miten heidän työryhmässään työskentely on vaikuttanut minuun tekijänä. Pohdin työssäni myös mitä näyttelijänä kaipaan ohjaajalta ja miten yritin ohjaajana vastata tähän kaipuuseen. Käsittelen opinnäytetyössäni myös ryhmähengen ja ilmapiirin merkitystä ja sitä miten työryhmän vetäjänä selvisin tästä haasteesta.

Saksan opiskelijasta saksan opettajaksi. Aineenopettajaopiskelijan ammatillinen kasvu ohjatussa harjoitttelussa

Tutkimuksessani tarkastelin, miten ammatillinen kasvu ilmenee saksan opetusharjoittelijoiden näkemyksissä ja toiminnassa opettajan pedagogisiin opintoihin kuuluvan ohjatun harjoittelun aikana. Keräsin tutkimusaineiston lukuvuosina 2007–2010 kaikilta saksan opetusharjoittelijoilta, jotka suorittivat ohjatussa harjoittelussa vähintään 15 op Turun normaalikoulussa. Tutkimusaineistona käytin henkilökohtaisia harjoittelusuunnitelmia (HOPS) ja reflektiovihkoja, jotka ovat ohjatun harjoittelun normaaleja työvälineitä. Täydensin aineistoa ohjatun harjoittelun alussa toteutetulla kyselyllä ja harjoittelun päätteeksi tehdyllä puolistrukturoidulla teemahaastattelulla. Toimin tutkimuksen aikana Turun normaalikoulussa saksan opettajana ja aineryhmän harjoittelusta vastaavana opettajana. Tutkimuskysymykset tarkentuivat aineistolähtöisesti. Ensimmäinen tutkimuskysymys liittyi siihen, miten harjoittelijoiden ideaalit hyvästä vieraan kielen opetuksesta ja henkilökohtaiset tavoitteet toteutuivat ohjatun harjoittelun aikana. Alkukyselyn pohjalta ideaaleiksi nousivat vuorovaikutus ja monipuoliset työtavat, kulttuurin opettaminen, tavoitekielen käyttö luokkakielenä sekä selkeä kieliopin opetus. Tutkimuksessa kävi ilmi, että alkukyselyssä esiin tullut hyvän opettajan tai vieraan kielen opetuksen ideaali ei välttämättä näy opettajaksi opiskelevan HOPSeihin kirjatuissa henkilökohtaisissa tavoitteissa tai toteudu hänen harjoitustunneillaan. Parhaiten opetusharjoittelijat kokivat onnistuneensa vuorovaikutuksen luomisessa oppilaisiin ja opiskelijoihin sekä monipuolisten työtapojen käytössä. Eriyttäminen ja oppimaan oppimisen ohjaaminen koettiin hankalina. Suurin osa harjoittelijoista oli tyytyväisiä siihen, miten he onnistuivat tuomaan kulttuuria opetukseensa, kun taas tavoitekielen käyttö luokkakielenä ja kieliopin opetus koettiin haasteellisiksi. Toisessa tutkimuskysymyksessä tarkasteltiin, millainen ammatillinen näkemys vieraan kielen opiskelijalla on ohjatun harjoittelun jälkeen. Opetusharjoittelijat korostivat opettajan kasvatustyötä ja opettajien välistä yhteistyötä. Ajatus toimia saksan tai vieraan kielen opettajana oli vahvistunut pedagogisten opintojen aikana. Kolmas tutkimuskysymys kohdistui sen selvittämiseen, miten HOPS ja reflektiovihko toimivat harjoittelijoiden kasvun tukena. Harjoittelijoiden kirjallinen itsereflektio vaihteli syvällisistä pohdinnoista niukkiin merkintöihin. Suurimmassa osassa reflektiovihoista harjoittelijat olivat miettineet palautteissa esille tulleita asioita. HOPS ja reflektiovihko ovat tämän tutkimuksen perusteella toimivia harjoittelun ohjauksen välineitä, kunhan harjoittelijoita ohjataan niiden käytössä. Itsereflektion merkityksen puolesta puhuu se, että harjoittelijat, jotka olivat myös kirjallisesti pohtineet saksan käyttöä luokkakielenä, olivat muita tyytyväisempiä siihen, miten he kokivat onnistuneensa luokkakielen käytössä.