Yhdenvertaisuusperiaate korkeimman hallinto-oikeuden perusteluissa.

Tämä tutkielma käsittelee hallinto-oikeudellista yhdenvertaisuusperiaatetta korkeimman hallinto-oikeuden perusteluissa. Tarkoituksena on ollut selvittää, miten KHO perustelee yhdenvertaisuusperiaatetta koskevat ratkaisunsa. Kysymys kiinnittyy toisaalta oikeudellisen perustelemisen teoriaan ja toisaalta oikeussäännöistä ja oikeusperiaatteista käytyyn keskusteluun. Tutkimusaineiston muodostavat vuosina 2003–2015 Finlex-tietokannassa julkaistut suomenkieliset vuosikirjaratkaisut (n=28). Aineisto valikoitui päätösten asiasanojen perusteella. Tutkimusaineisto on luokiteltu perustelujen laadun mukaan neljään kategoriaan. Yhdensuuntaisen punninnan kategoriaan kuuluvat ne korkeimman hallinto-oikeuden päätökset, joissa on tuotu esiin seikkoja, joiden perusteella erilaisten tosiasioiden vallitessa asiassa olisi voitu päätyä toisenlaiseen lopputulokseen. Kyse ei ole kuitenkaan varsinaisista punnintaperusteluista siinä mielessä, että päätöksissä olisi esitetty aitoja contra-argumentteja tai dialogia perustelujen ja vastaperustelujen välillä. Kumulatiivisten perustelujen kategoriaan kuuluvat päätökset, joissa KHO perustelee ratkaisuaan kumulatiivisesti useilla eri argumenteilla. Yhden argumentin kategoriaan kuuluvat ne tuomioistuimen päätökset, joista löytyy yksi yhdenvertaisuusratkaisua perusteleva pro-argumentti. Mekaanisten perustelujen kategoriassa korkein hallinto-oikeus ottaa kantaa yhdenvertaisuusperiaatteeseen ainoastaan muodollisesti perustelematta ratkaisuaan sisällöllisesti. Tutkielmassa osoitetaan, ettei periaateratkaisujen perusteleminen ole aina punnintaa. Valtaosa tutkimusaineiston päätöksistä sijoittuu mekaanisten perustelujen kategoriaan. Monissa tapauksissa yhdenvertaisuusperiaatetta koskeva ratkaisu on tuomioistuimelle selvä, eikä vastakkaista lopputulosta perustelevia näkökulmia ole ollut esitettävissä. Toisinaan korkein hallinto-oikeus kuitenkin esittää perustelut mekaanisesti myös kiperissä tulkintatilanteissa, joissa olisi perusteltua odottaa avoimia ja dialogisia perusteluja. Tämä herättää kysymyksen perustelujen uskottavuudesta. Puutteellisesti perustellut päätökset eivät myöskään ole omiaan ohjaamaan toivotulla tavalla alempien viranomaisten toimintaa.

Poliisiesimiehen käskyvalta : erityisesti aseenkäytön arvioinnissa

Tutkin rakenne- eli järjestelmäanalyyttiseksi lainopiksi kutsumallani metodilla poliisiesimiehen käskyvaltaa hallin-to- ja rikosoikeuden muodostamassa kokonaisuudessa käyttäen vertailupintana oikeuskäytäntöä ja oikeusvertai-lua. Hallinto-oikeus luo perustan, jota vasten esimiehen käskyvallan ulottuvuuksia tarkastelen. Siihen kuuluvat poliisiorganisaation hierarkkinen rakenne ja käskynalaisuussuhteet sekä hallinnon lainalaisuus ja poliisin toimi-valta. Toimivaltaa käsitellään laajassa (tehtäväpiiri) ja suppeassa (toimivaltanormit) merkityksessä. Esimiehen käskyvaltaa voi pitää sekä organisatorisena että hallinnollisena toimivaltana. Se määrittää lähtökohtaisesti polii-sihallinnon sisäistä työnjakoa, mutta sen merkitys on usein ratkaiseva poliisin puuttuessa yksityishenkilön pe-rusoikeuksiin. Perusoikeuksiin liittyy osaltaan myös lainsäädännöllinen näkökulma, koska tällaiset toimivaltuudet tulisi säätää riittävän täsmällisesti ja tarkka-rajaisesti lakitasolla. Nykyään poliisimiehen käskyvallasta säädetään poliisiasetuksen 7 §:ssä, jonka mukaan poliisimiehen on noudatettava esimiehen toimivaltansa rajoissa antamia käskyjä, määräyksiä ja ohjeita. Meneillään oleva poliisilain kokonaisuudistus tuo oman näkökulman lainvalmiste-luun, jonka vuoksi esitän työssä myös sääntelyehdotuksen ja oikeustieteellisen kuvauksen keskustelun pohjaksi. Hallinto-oikeuden ja rikosoikeuden rajamaille sijoittuu kysymys esimiehen määräämän poliisitaktiikan ja oikeut-tamisperusteiden välisestä suhteesta. Nykyisin esimerkiksi hätävarjelun ei yleensä katsottane kuuluvan poliisilain 1 §:ssä säädetyn poliisin tehtävän suorittamiseen, mikä tarkoittaa virkatehtävän suppeaa määrittelyä. Kuitenkin tosiasiallisesti poliisin tärkeimpiä tehtäviä on hengen ja terveyden suojaaminen, mikä koskee niin poliisitoiminnan johtamista kuin varsinaista hätävarjelutekoakin. Tutkielmassa onkin otettu kantaa poliisitaktiikan ja hätävarjelun välisen vuorovaikutuksen systematisoimiseksi. Johtamisessa tarvittavien käskyjen, määräysten ja ohjeiden oikeudellinen merkitys ei ole täysin selvä, mikä saattaa pahimmillaan haitata poliisitoiminnallisen tilanteen hoitamista sekä jälkikäteisen oikeudellisen vastuun oikeudenmukaista jakautumista. Poliisitaktiikan ja tosi-asiallisen voimankäytön välinen ero näkyy sekä kotimaisissa oikeustapauksissa että Euroopan ihmisoikeustuo-mioistuimen tuomioissa, jotka jakautuvat tilanteen suunnittelun ja valvonnan sekä aseenkäytön arviointiin. Rikoslain kokonaisuudistuksessa säädettiin anteeksiantoperuste sotilasesimiehen käskyyn perustuen. Samalla hallituksen esityksessä sivuttiin muun virkakäskyn merkitystä erilaisissa organisaatioissa. Sotilasesimiehen käs-kyvalta ei ole analogisesti suoraan sovellettavissa poliisiorganisaatioon. Kuitenkin punninta, joka liittyy sotilas-esimiehen käskyvaltaan, on samankaltaista myös muissa hierarkkisissa organisaatioissa. Esitöissä on esitetty poliisiorganisaatioon liittyen kaksi vaihtoehtoa. Ensinnäkin on mahdollista säätää erehdysoppiin ja osittain ana-logisesti sotilasesimiehen käskyvaltasäännökseen perustuva malli. Toisaalta poliisiesimiehen käskyvaltaa voi pitää pääosin hallinto-oikeudellisin keinoin ratkeavana ongelmana, jolloin rikoslakiin ei ole tarvetta lisätä erillistä anteeksiantoperustetta vaan arviointi tehdään rikoslain yleisten oppien kautta. Tällöin tulisi säätää poliisiesimiehen käskyvallasta ja siihen liittyvistä velvoitteista poliisilaissa. Työssä on pyritty arvioimaan myös eri oikeuskulttuurien välisiä eroja. Tämän vertailun kohteina on Saksan ja Ruotsin oikeusjärjestys ja oikeustiede.

Administrativa sanktioner – Utmaningar och möjligheter

I seminariet samlades nordiska experter inom fältet för att diskutera om de aktuella frågorna gällande administrativa sanktioner.

"Kokonainen elämä on ihmisen pyhin oikeus" : Rolf Lagerborgin seksuaaliradikalismi ja ylempien yhteiskuntaryhmien keskinäiset esiaviolliset suhteet 1900-luvun alun Suomessa.

Tutkielman aiheena on Rolf Lagerborgin seksuaaliradikalismi ja ylempien yhteiskuntaryhmien keskinäiset esiaviolliset suhteet 1900-luvun alun Suomessa. Filosofian tohtori, sittemmin professori Rolf Lagerborg (1874-1959) oli aikakauden näkyvin seksuaaliradikaalien aatteiden yläluokkainen kannattaja. Hänen 'vapaata rakkautta' ja naisen vapautta puolustaneista kirjoituksistaan sekä tuomioistuinavioliitostaan sukeutui kiivassanainen väittely, joka laajuudessaan oli Suomessa ennennäkemätön. Keskustelu levisi kaikkiin sivistyneistön tärkeimpiin äänitorviin ja siihen osallistui suuri joukko aikansa huomattavimpia mielipidevaikuttajia. Tutkielmassa selvitetään, mitä Rolf Lagerborg vuosisadan alussa esitti sukupuolikysymyksestä, mihin muihin toimiin hän sanaradikalismin lisäksi ryhtyi sekä miksi hän tämän kaiken teki. Siinä perehdytään myös Lagerborgin muuhun kirjalliseen tuotantoon ja jäljitetään sitä laajempaa kontekstia, josta seksuaaliradikaalit käsitykset muodostivat yhden osan. Tutkielmassa tarkastellaan lisäksi Lagerborgin provosoimaa julkista keskustelua. Huomio kiinnitetään erityisesti niihin perustaviin näkemyseroihin, joita kiistaan osallistuneiden sivistyneistön edustajien keskuudessa ilmeni. Lähtökohtana on oletus, että sukupuolikysymyksen aktualisoituminen vuosisadan vaihteessa oli osa länsimaisessa maailmankuvassa tapahtunutta fundamentaalista muutosta. Lopuksi hahmotetaan kirkonkirjoista kerätyn empiirisen tilastoaineiston kautta sitä sukupuolielämän ruohonjuuritasoa, jonka päällä erilaiset hyvinkin korkealentoiset diskurssit risteilivät. Pyrkimyksenä on tutkia yksilön, yhteisön sekä tilastollisen aineiston vuorovaikutusta. Lagerborgin seksuaaliradikalismin keskeisimmäksi piirteeksi nousi yksilön itsemääräämisoikeutta ja valinnanvapautta korostanut individualismi. Taustalla vaikuttivat myös reformistinen sosialismi sekä nietzscheläis-westermarckilainen relativismi. Tärkein motiivi oli taistelu uskonnonvapauden puolesta, mikä Lagerborgille merkitsi samalla henkilökohtaista vapaustaistelua uskonnosta. 'Vapaan rakkauden' kannattajat ja vastustajat on maailmankatsomuksensa perusteella tutkielmassa jaettu viiteen ryhmään. Lagerborgin edustaman eettisen pluralismin lisäksi erotetaan vanhaluterilainen arvomaailma, moderni kristillisyys, suomalais-kansallinen idealismi sekä luonnon korottaminen absoluutiksi. Osaltaan sukupuolinen pidättyvyys osoitetaan valtastrategiaksi, johon eräät yläluokkaiset naiset ja nouseva sivistyneistö tukeutuivat. Lagerborgin toiminnan välittömin tulos oli siviiliavioliittohankkeen nopeutuminen Suomessa. Näkyvin seuraus taas oli ankara absoluuttisen sukupuolimoraalin puolustus. Julkinen keskustelu ei kuitenkaan ollut suorassa suhteessa sukupuolielämän käytäntöihin. Tutkimusajanjakso 1904-1914 ei ollut tutkielman tilastollisen aineiston valossa murroskausi sen paremmin absoluuttisen kuin relativistisenkaan sukupuolimoraalin suuntaan. Tutkimuksessa Lagerborg osoittautuu marginaaliseksi hahmoksi. Syynä tähän marginalisoitumiseen oli konservatiivinen ympäristö, johon nähden monet Lagerborgin ajatukset olivat ns. aikaansa edellä. Lisäksi ongelmia aiheutti Lagerborgin konfliktinhaluinen ja epädiplomaattinen esiintyminen. Marginaalisuus ei kuitenkaan ole merkityksetöntä. Lagerborg-kiista paljastaa kiinnostavalla tavalla yhteyden, joka vallitsee individualisoitumisen ja modernin seksuaalisuuden muotoutumisen välillä.

Funktionaalinen Transitioteoria : Hallinto, Instituutiot ja Oikeusjärjestys Venäjällä

Functional transition theory: administration, legal order and institutions in Russia This dissertation examines some of the salient characteristics of Russia that are deemed to have impeded the growth of its economy and investments in particular. These characteristics are the volatility of the administrative and legal systems, corruption, and the perceived irrationality and difference in the operating environment in comparison with European conditions. The dissertation is one of the first studies on Russia that approaches the subject from the perspective of comprehensive social scientific theories. The study is based on the structural functionalistic theory, which is widely used in the social sciences. Adopting a sufficiently ambitious theoretical examination will provide a systematic and logical explanation of the characteristics of Russian institutions and ways of operations, such as corruption, that are commonly perceived as inexplicable. The approach adopted in the dissertation sheds light on the history of Russia's development and provides a comparative view of other societies in transition. Furthermore, it suggests recommendations as to how the structures of Russian society could be comprehensively strengthened.

Global and EU governance for sustainable forest management with special reference to capacity building in Ethiopia and Southern Sudan

The purpose of this study was to produce information on and practical recommendations for informed decision-making on and capacity building for sustainable forest management (SFM) and good forest governance. This was done within the overall global framework for sustainable development with special emphasis on the EU and African frameworks and on Southern Sudan and Ethiopia in particular. The case studies on Southern Sudan and Ethiopia focused on local, national and regional issues. Moreover, this study attempted to provide both theoretical and practical new insight. The aim was to build an overall theoretical framework and to study its key contents and main implications for SFM and good forest governance at all administration levels, for providing new tools for capacity building in natural resources management. The theoretical framework and research approach were based on the original research problem and the general and specific aims of the study. The key elements of the framework encompass sustainable development, global and EU governance, sustainable forest management (SFM), good forest governance, as well as international and EU law. The selected research approach comprised matrix-based assessment of international, regional (EU and Africa) and national (Southern Sudan and Ethiopia) policy and legal documents. The specific case study on Southern Sudan also involved interviews and group discussions with local community members and government officials. As a whole, this study attempted to link the global, regional, national and local levels in forest-sector development and especially to analyse how the international policy development in environmental and forestry issues is reflected in field-level progress towards SFM and good forest governance, for the specific cases of Southern Sudan and Ethiopia. The results on Southern Sudan focused on the existing situation and perceived needs in capacity building for SFM and good forest governance at all administration levels. Specifically, the results of the case study on Southern Sudan presented the current situation in selected villages in the northern parts of Renk County in Upper Nile State, and the implications of Multilateral Environmental Agreements (MEAs) and of the new forest policy framework for capacity building actions. The results on Ethiopia focused on training, extension, research, education and new curriculum development within higher education institutions and particularly at the Wondo Genet College of Forestry and Natural Resources (WGCF-NR), which administratively lies under Hawassa University. The results suggest that, for both cases studies, informed decision-making on and capacity building for SFM and good forest governance require comprehensive, long-term, cross-sectoral, coherent and consistent approaches within the dynamic and evolving overall global framework, including its multiple inter-linked levels. The specific priority development and focus areas comprised the establishment of SFM and good forest governance in accordance with the overall sustainable development priorities and with more focus on the international trade in forest products that are derived from sustainable and legal sources with an emphasis on effective forest law enforcement and governance at all levels. In Upper Nile State in Southern Sudan there were positive development signals such as the will of the local people to plant more multipurpose trees on farmlands and range lands as well as the recognition of the importance of forests and trees for sustainable rural development where food security is a key element. In addition, it was evident that the local communities studied in Southern Sudan also wanted to establish good governance systems through partnerships with all actors and through increased local responsibilities. The results also suggest that the implementation of MEAs at the local level in Southern Sudan requires mutually supportive and coherent approaches within the agreements as well as significantly more resources and financial and technical assistance for capacity building, training and extension. Finally, the findings confirm the importance of full utilization of the existing local governance and management systems and their traditional and customary knowledge and practices, and of new development partnerships with full participation of all stakeholders. The planned new forest law for Southern Sudan, based on an already existing new forest policy, is expected to recognize the roles of local-level actors, and it would thus obviously facilitate the achieving of sustainable forest management.

Sähköinen hallinto muutosjohtamisen haasteena : valtion IT-organisaation vaikutus julkisen hallinnon sähköisen muutoksen johtamiseen

Tutkimuksessa tarkastellaan mitkä tekijät ovat sähköisen hallinnon kehittämisen ongelmakohtia muutosjohtamisen teorian valossa ja miten julkisen hallinnon konstruktiot vaikuttavat muutosjohtamiseen liittyviin valintoihin sähköisen hallinnon kehittämisessä. Tutkimuksen kohteena on julkisen hallinnon IT-organisaation rakenne ja sähköisen muutoksen johtaminen julkisessa hallinnossa. Tutkimuksessa tarkastellaan muutosjohtamista rakennenäkökulmasta. Gareth Morganin esittämien organisaatiometaforien kautta selvitetään julkisen hallinnon konstruktioiden ja toimintatapojen vaikutusta hallita muutosta, sekä sitä millaisia vaateita sähköinen muutos luo muutosjohtamiselle julkisessa hallinnossa. Tutkimuksessa pyritään vastaamaan kysymykseen: Miten julkisen hallinnon organisaatiorakenne vaikuttaa julkisen hallinnon sähköisen muutoksen johtamiseen? Tutkimus rakentuu kahden pääteeman ympärille, jotka ovat sähköinen hallinto ja muutosjohtaminen. Sähköisen hallinnon pääteema on jaettu kahteen alateemaan sähköiseen demokratiaan sekä sähköiseen identiteettiin, nämä ovat kansalaisille näkyviä sähköisen hallinnon osa-alueita. Sähköisen hallinnon kannalta oleelliset hallinnon sisäiset prosessit, tietojärjestelmät ja julkisyhteisöjen väliset tiedonsiirrot ovat perusta koko sähköisen hallinnon kehittämiselle, ja siksi tutkimuksessa esitellään myös tätä osa-aluetta sähköisestä hallinnosta. Tutkimuksen tieteenfilosofisena lähtökohtana toimii Peter L. Bergerin ja Thomas Luckmannin sosiaalinen konstruktivismi, jonka mukaan todellisuutemme on sosiaalisesti rakentunut. Teoreettisena viitekehyksenä toimii Gareth Morganin organisaatiometaforateoria, joista analyysin tueksi on nostettu konemetafora, poliittinen systeemi -metafora, organismimetafora ja epävakaisuus ja muuttuminen -metafora sekä Cameronin ja Greenin esittelemät muutosjohtamisen mallit, joista analyysin apuna toimii Lewinin kolmen askeleen mallin, Bridgesin johdetun siirtymisen mallin ja Carnallin muutoksen hallintamallin. Tutkimuksen lähestymistapana ja metodina toimii tapaustutkimus, jonka avulla luodaan tutkimuksen kohteesta mahdollisimman selkeä käsitys, ottaen huomioon tutkimuskohteen yhteiskunnallinen ympäristö. Tutkimuksen perusteella voidaan sanoa, että julkisen hallinnon organisaatio rakenteen konemetaforamaiset piirteet vaikuttavat edelleen sähköisen muutoksen johtamiseen julkisessa hallinnossa, ja sähköisen muutoksen johtaminen julkisessa hallinnossa perustuu vahvaan ylhäältä alas kulkevaan konserniohjaukseen. Sähköisen demokratian sekä sähköisen identiteetin ja sähköisten palveluiden kehittäminen vaatii julkiselta hallinnolta vahvaa keskitettyäkin ohjaamista, jotta palveluista voitaisiin kehittää yhdenmukaisia ja helposti käytettäviä. Toisaalta julkisen hallinnon tulee kuitenkin laajentaa näkökulmaansa, jotta sähköisestä hallinnosta saataisiin siihen liittyvä potentiaali kokonaisuudessaan käyttöön. Julkisen hallinnon toimintakentän dynamiikan lisääntyminen voidaan huomioida muutosjohtamisen osalta, ottamalla käyttöön sellaisia muutosjohtamisen malleja ja käytäntöjä, jotka soveltuvat paremmin sähköisen muutoksen johtamisen haasteisiin. Tällaisia ovat ne mallit, jotka ottavat huomioon julkisen hallinnon poliittisen systeemin dynamiikan nopeutumisen, sähköisen hallinnon kehittämisen vaativan kokonaisvaltaisen muutoksen julkisessa organisaatiossa sekä julkisen organisaation rajojen hämärtymisen sähköistä hallintoa kehitettäessä.

Opas rakentamisen poikkeamishakemusten käsittelyyn

Maankäyttö- ja rakennuslaki muuttui 1.4.2016. Tästä lähtien kaikki maankäyttö- ja rakennuslain mukaiset poikkeamispäätökset tekee kunta. Aikaisemmin lain 171 §:ssä tarkoitettu poikkeamistoimivalta oli jaettu kuntien ja elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten välillä siten, että neljää asiaryhmää lukuun ottamatta toimivalta kuului kunnille. Aiemmin poikkeamisen ratkaisi lain 171 §:n 2 ja 3 momentin mukaan ELY-keskus silloin, kun kysymys oli: 1) uuden rakennuksen rakentamisesta ranta-alueelle, jolla ei ole voimassa 72 §:n 1 momentissa tarkoitettua kaavaa, ellei kyse ollut olemassa olevan asuinrakennuksen laajentamisesta tai korvaamisesta; 2) vähäistä suuremmasta poikkeamisesta asemakaavassa osoitetusta tontti- tai rakennuspaikkakohtaisesta kokonaisrakennusoikeudesta taikka vähäistä suuremman rakennusoikeuden osoittamisesta alueelle, jolle asemakaavassa ei ollut osoitettu rakennusoikeutta; 3) poikkeamisesta rakennuksen suojelua koskevasta kaavamääräyksestä; tai 4) poikkeamisesta 53 §:n 3 momentissa tarkoitetusta asemakaavan hyväksymisestä johtuvasta rakennuskiellosta. Maankäyttö- ja rakennuslain poikkeamisen edellytyksiä koskevin säännöksiin ei tullut muutoksia. Oppaassa käydään läpi pää-kohdat kunnille siirtyneestä toimivallasta. Keskeisimpiä asiakokonaisuuksia ovat poikkeamisen edellytykset, ranta-alueen suunnittelutarve ja siitä poikkeaminen, maanomistajien tasapuolisen kohtelun vaatimus ja sen toteutuminen erityisesti rantarakentamisessa. Säännökset ovat joustavia oikeusnormeja. Näin ollen säännösten soveltamista ohjaa 15 vuoden aikana muotoutunut oikeus-käytäntö. Tarkoitus on, että toimivallan siirron jälkeen tulkinta- ja soveltamislinja jatkuu ennallaan. Tästä syystä oppaan sisältö on rakennettu vahvasti oikeuskäytännön ja erityisesti korkeimman hallinto-oikeuden soveltamiskäytännön varaan.

Keisarillisen Suomen senaatin oikeus-toimituskunnan kertomus.

Also published in Swedish with title: Berättelse.

Vain lakiko lasta suojelee?

Tiivistelmä TURUN YLIOPISTO Oikeustieteellinen tiedekunta Perhe-oikeus VALJAKKA EEVA: Vain lakiko lasta suojelee? Väitöskirja, 219 s. Kesäkuu 2016 Tutkimuksessa tarkastellaan suomalaisen lastensuojelulainsäädännön pitkän ai- kavälin kehitystä 1800-luvun lopulta 2010-luvulle. Tavoitteena on selvittää, mil- lä tavoin lasten suojelun tarvetta on lastensuojelulakeja säädettäessä määritelty ja millaisin keinoin julkinen valta on suojellut lapsia. Tutkimuksessa luodaan myös yleisemmin kuvaa siitä, millaista keskustelua lastensuojelun yhteiskunnallisesta tehtävästä, yksityisen ja julkisen hyvinvointivastuun jakautumisesta sekä julkisen vallan perheen yksityisyyteen puuttuvien toimien tarpeellisuudesta ja oikeutukses- ta on eri aikoina käyty. Tutkimuksessa lastensuojelun käsitettä käytetään sekä laa- jemmassa (Child Welfare) että suppeammassa (Child Protection) merkityksessä. Tutkimus on lapsi- ja oikeuspoliittinen puheenvuoro, jossa lastensuojelun institutionaalisia kehityskulkuja tarkastellaan yhteiskunnassa sosioekonomisesti heikoimmassa asemassa olevan lapsiväestön ja lastensuojelun asiakkaiksi valikoi- tuvien lasten näkökulmasta. Tutkimusote on ongelmalähtöinen ja yhteyshakuinen siten, että tutkimuskysymyksiä tarkastellaan monitieteisesti hallinto- ja sosiaalioi- keudellisessa viitekehyksessä. Tutkimus osoittaa, että tarkasteltaessa lastensuojelua käsitteen suppeam- massa merkityksessä lastensuojeluinstituution rakenteet kuten lasten suojelutar- peen määrittely, suojelun keinot ja lastensuojelulain julkilausutut tavoitteet ovat pysyneet lähes samankaltaisina aina ensimmäisen lastensuojelulain (1936) säätä- misestä lukien. Tarkasteltaessa lastensuojelua käsitteen laajemmassa merkityksessä voidaan lastensuojelussa nähdä tapahtuneen muutoksia. Vähitellen hyvinvointivaltion laajentuessa lastensuojelua koskeva ymmärrys muuttui yhä moniulotteisemmak- si. Lastensuojelu merkitsi 1960-luvulle tultaessa laajaa lapsiväestön hyvinvointia turvaavaa yhteiskuntapoliittista ohjelmaa. Myös sosiaalipolitiikan suunnanmuutos 1990-luvulla ja sen myötä julkisen vallan vastuun kaventaminen merkitsivät muu- tosta lastensuojelussa. Monille yhteiskunnan eri osa-aluille ulottuvien perheiden ja lasten hyvinvointia tavoittelevien politiikkaohjelmien ja niiden toteuttamispyrki- mysten sijaan lastensuojelu kaventui niin käsitteenä kuin käytännön toimintanakin tarkoittamaan lähes yksinomaan sosiaalihuollon erityispalvelua eli lapsi- ja perhe- kohtaista lastensuojelua. Asiasanat: Lastensuojelu, lastensuojelulainsäädäntö, historiallinen kehitys, oikeu- dellinen sääntely, hyvinvointivaltio.

Lapsen oikeus osallistua perus- ja ihmisoikeutena ja sen toteutuminen huostaanotossa

Tutkimukseni tarkoituksena on tarkastella lapsen oikeutta osallistua lapselle kuuluvana perus- ja ihmisoikeutena ja sen toteutumista huostaanotossa. Huostaanotto merkitsee puuttumista perhe-elämän suojaan lapsen edun perusteella. Lapsen etu ja lapsen oikeus osallistua liittyvät kiinteästi yhteen ja ovat tärkeitä lapsen oikeuksia. Lapsen oikeudella osallistua tarkoitetaan lapsen oikeutta vapaasti ilmaista näkemyksensä häntä koskevassa asiassa ja oikeutta saada myös nämä näkemykset huomioon otetuksi hänen ikänsä ja kehitystasonsa mukaisesti. Lapsen oikeutta osallistua turvataan YK:n lapsen oikeuksien sopimuksessa ja Suomen perustuslaissa. Lapsen oikeutta osallistua on turvattu lastensuojelulaissa useiden säännösten avulla, mutta ne on osittain sidottu ikärajoihin, mikä ei täysin vastaa perus- ja ihmisoikeuksien vaatimuksia lapsen osallistumisoikeuden osalta. Lastensuojelulaissa on säädetty lapsen mielipiteen selvittämisestä, jossa lapsen oikeutta osallistua ei ole sidottu lapsen biologiseen ikään. Sen sijaan lapsen kuulemista ja puhevallan käyttöä liittyvät säännökset on sidottu 12 vuoden ikään. Lapsen kuulemisen ja puhevallan käytön sitominen ehdottamaan 12 vuoden ikään ei ole lapsen perus- ja ihmisoikeuksien näkökulmasta ongelmaton. Ikärajan asettaminen voi johtaa siihen, että alle 12-vuotiaita lapsia ei juurikaan huomioida. Lapsen kuulemisessa ja puhevallan käyttöä koskevassa sääntelyssä tulisikin luopua ehdottomasta ikärajasta ja huomioida säännöstasolla myös lapsen kehittymisen yksilöllisyys ja sen kautta lapsen kehitystaso. Tämä ei välttämättä edellytä lapsen kuulemisen ja puhevallan käytön osalta luopumista kokonaan ikärajoista, vaan kuulemisen joustavuutta lapsen iän ja kehitystason mukaisesti.

Työriitalain mukaisen ennakkoilmoitusvelvollisuuden laiminlyönti ja oikeus vahingonkorvaukseen

Tutkielman tarkoituksena on selvittää työriitalaissa säänneltävään ennakkoilmoitusvelvollisuuteen liittyviä ongelmakohtia. Aluksi selvennetään, mistä ennakkoilmoitus on ylipäänsä tehtävä, sillä velvollisuus ei liity kaikkiin työtaistelutoimenpiteisiin tai niiden laajentamiseen. Tämän lisäksi tarkastellaan, kenelle ennakkoilmoitus on osoitettava ja kenen on kyseinen velvollisuus täytettävä. Käsittelen ennakkoilmoitusvelvollisuutta niin työntekijä- kuin työnantajapuolen näkökulmasta. Ennakkoilmoitusvelvollisuus koskee molempia työmarkkinaosapuolia, vaikka työtaisteluoikeus yhdistetäänkin helpommin palkansaajapuolen oikeudeksi. Tutkimuksessa kuitenkin tarkastellaan työriitalakiin liittyviä ongelmakohtia enenevissä määrin työntekijäpuolen näkökulmasta. Käsittelen ennakkoilmoitusvelvollisuutta ensisijaisesti yksityisen sektorin näkökulmasta. Keskeisimpinä tutkimuskysymyksinäni on selvittää, mitä oikeusvaikutuksia ennakkoilmoituksen tekemisellä on ja mitä ennakkoilmoitusvelvollisuuden laiminlyönnistä voi ilmoitusvelvolliselle työmarkkinaosapuolelle seurata. Samalla arvioin nykysääntelylle asetettujen tavoitteiden legimiteettiä. Laiminlyönnin seuraamusten osalta keskityn erityisesti arvioimaan vahingonkorvausvelvollisuuden mahdollisuutta. Merkittävänä lähdeaineistona tutkielmassa on käytetty erityisesti kotimaista oikeuskirjallisuutta ja jossain määrin myös ulkomaalaista oikeuskirjallisuutta on hyödynnetty tarkasteltaessa vahingonkorvausvastuun mahdollisuutta muualla Euroopassa. Käytetystä oikeuskirjallisuudesta mainittakoon erityisesti Kari-Pekka Tiitisen ja Ilkka Ruposen teos Työriitojen sovittelu, joka on ainut laajempi kirjoitus työriitalaista sekä Seppo Koskisen artikkelit Työriitalain rikkominen ja vahingonkorvaus ja Työriitalain 7 §:n rikkomisesta: kuka rikkoo ja mitä? Vahingonkorvausvastuu soveltumisen osalta tarkastellaan tuoretta käräjäoikeuden ratkaisua, joka on tähän asti ainoa aihetta käsittelevä tuomioistuinratkaisu. Vahingonkorvausvastuun poissulkemiselle ei ole löydettävissä hyväksyttäviä perusteita. Rikkomalla työriitalain ennakkoilmoitusvelvollisuutta laiminlyödään työnseisaukselle asetettu ennakkoedellytys, minkä johdosta laiminlyöjä syyllistyy kriminalisoituun tekoon. Korvausvastuu tulee tällöin arvioitavaksi vahingonkorvauslain nojalla, koska sen soveltumista ei ole työriitalaissa suljettu pois. Korvausvastuun soveltuminen on omiaan vahventamaan työriitalain mukaista sovittelua ja antaa laittoman työnseisauksen kohteeksi joutuneelle tehokkaan oikeussuojakeinon.

Roomalaista oikeutta kreikaksi 500-luvun Palestiinassa : Eräitä lakitermejä papyruksessa P. Petra inv. 83

Tutkimuksen tarkoituksena on analysoida eräitä lakitermejä, jotka esiintyvät papyruksessa P. Petra inv. 83. Kyseinen dokumentti, joka sisältää sopimuksen kahden naapuruksen välisen kiistan lopettamiseksi, ajoittuu todennäköisesti vuodelle 574 jKr. ja se kuuluu Jordanian Petrasta vuonna 1993 löydettyyn hiiltyneeseen papyrusarkistoon. Papyrus on tällä hetkellä vielä julkaisematon, ja tämä työ on osa siihen liittyvää perustutkimusta, jonka tarkoituksena on toisaalta selittää tekstin itsensä sisältö, toisaalta arvioida sen antaman informaation merkitystä laajemmassa historiallisessa kontekstissa. Papyrus on kirjoitettu kreikaksi, Bysantin eli Itä-Rooman valtakunnan virallisella kielellä, mutta itse lakitermeistä suurin osa liittyy alun perin latinan kielellä luotuun roomalaiseen oikeuteen. Paikallinen väestö puolestaan oli seemiläistä alkuperää, jolla ei ainoastaan ollut oma kieli, vaan jolla oli ollut ennen valtakuntaan liittämistä omat oikeustraditionsakin. Niinpä papyruksessa esiintyvien termien tutkimuksen kautta nousevat esille monenlaiset laajemmatkin kysymyksenasettelut. Lakitermejä analysoidaan pääasiassa kolmesta näkökulmasta. Ensisijaisena pyrkimyksenä on selvittää niiden tarkka merkitys asiayhteydessään, joka papyruksen fragmentaarisuuden vuoksi ei ole etukäteen selvä, ja siten edistää tekstissä puheena olevien asianhaarojen ymmärtämistä. Toiseksi termien käyttöä koskevat tulokset suhteutetaan yleiseen oikeushistoriaan ja pyritään arvioimaan niiden merkitystä Petrassa käytössä olleen oikeusjärjestelmän kannalta. Kolmas näkökulma on kielitieteellinen, sillä termien käyttö papyruksessa on nähtävä osana laajempaa kehitystä, jossa roomalaisen oikeuden vähittäinen muuttuminen bysanttilaiseksi johti kielten vaihtumiseen ja koko juridisen käsitteistön siirtymiseen latinasta kreikkaan. Siksi tässä työssä käytetään itse papyruksen analyysin lisäksi laajaa vertailumateriaalia, joka koostuu ennen kaikkea roomalaisesta ja bysanttilaisesta lakikirjallisuudesta sekä dokumentaarisesta lähdeaineistosta, etenkin egyptiläisistä papyruksista. Niin tässä papyruksessa kuin muissakin kreikankielisissä lähteissä esiintyvät roomalaiseen oikeuteen liittyvät termit voidaan jaotella suoriin lainoihin, käännöslainoihin sekä komparaatiolainoihin. Jälkimmäisillä tarkoitetaan kreikan kielessä jo aiemmin käytössä olleita termejä, jotka eivät sananmukaiselta merkitykseltään vastaa latinalaisia, mutta joita alettiin käyttää jonkin latinalaisen termin vastineina. Tutkimus tekee selväksi, että olipa kyse mistä lainakategoriasta tahansa, lakitermien siirtyessä kielestä toiseen tapahtui yleensä semanttisia muutoksia eikä termejä aina käytetty samalla tavalla kuin alkukielessä. Merkityskenttä saattoi esimerkiksi supistua taikka laajentua tai sanalle saattoi kehittyä lainautumisen jälkeen täysin uusiakin merkityksiä. Oikeushistorian suhteen on huomioitava ero virallisten säännösten ja provinsseissa noudatettujen käytäntöjen välillä. Kaiken kaikkaan Petra näyttää kuitenkin olleen kiinteä osa Bysantin valtakuntaa, jonka lakeja ainakin pääpiirteissään noudatettiin. Kaikkien termien käytötavat eivät tosin ole johdettavissa suoraan virallisiin lakikorpuksiin, mutta ne eivät myöskään sodi niitä vastaan. Roomalaisen oikeuden tuntemus näyttää olleen Petrassa jopa parempaa kuin esimerkiksi Egyptissä. Mitä tulee papyruksessa puheena oleviin konkreettisiin asianhaaroihin, termien merkityksen ymmärtäminen selventää joidenkin aspektien pääpiirteitä, kun taas yksityskohdat jäävät tekstin fragmentaarisuuden takia useimmiten epäselviksi. Avainsanat: papyrologia, Petra, roomalainen oikeus, terminologia, kreikan kieli, latinan kieli, lainasanat

Moraalinen mahdottomuus : Nicaraguan terveydenhuollon työntekijät katolisen kirkon seksuaalietiikan ja oman ammattietiikkansa välissä

Tarkastelen tässä pro gradu –tutkielmassa kirkon ja uskonnon vaikutusta seksuaali- ja lisääntymisterveyteen Nicaraguassa. Työn viitekehyksenä on Suomen rahoittama seksuaali- ja lisääntymisterveyttä, tasa-arvoa sekä naisten vaikutusmahdollisuuksia edistävä kehitysyhteistyöhanke Nicaraguassa. Tutkimuksen aineisto koostuu kahdestakymmenestäkahdesta haastattelusta, jotka keräsin Nicaraguassa maalis-huhtikuussa 2007. Haastattelumetodiksi valitsin teemahaastattelun, jota muotoilin feministisen haastatteluperinteen mukaisesti. Selvitän tutkimuksessani Nicaraguassa keräämäni haastatteluaineistoni kautta katolisen naisen toimijuutta eli sitä, miten katolisten naisten on mahdollista irtautua niin konservatiivisten katolisten kuin maallistuneiden feministien uskovalle naiselle antamasta perinteisestä asemasta. Teoreettisena viitekehyksenä tutkimuksessa on Susan Starr Seredin luoma uskonnollisen naisen jatkumo, jonka ääripäissä ovat symbolinen nainen ja toimijanainen. Seredin mallin avulla tulkitsin haastattelemieni uskonnollisten naisten sekä heidän kertomustensa kautta heidän asiakkaittensa toimijuutta seksuaali- ja lisääntymisterveyteen liittyvissä kysymyksissä. Analysoin haastateltavieni kertomuksia työnsä ja uskontonsa välisistä ristiriitatilanteista tai tilanteista, joissa ristiriitaa ei ollut syntynyt kirkon virallisesta opetuksesta huolimatta. Muovasin lopulta Seredin jatkumosta ympyränmallisen uskonnollisuuden kentän, jossa symbolinen nainen on ympyrän keskellä ja naisten toimijuus ympyrän kehällä. Haastattelemani terveydenhuollon työntekijät sijoittuivat lähelle toimijuuden kehää, tasapainotellen kuitenkin ainakin puheen tasolla katolisen kirkon virallisen opin ja sitä kautta symbolisen naisen position ja oman ammattietiikkansa välissä. Aineistostani näkyi, että katolisen kirkon seksuaalimoraali vaikutti niin terveydenhuollon työntekijöiden kuin asiakkaidenkin elämään. Kirkon oppi ei kuitenkaan analyysini mukaan rajoittanut haastateltavieni toimijuutta, vaan asetti nämä uskonnolliset naiset tilanteeseen, jossa he joutuivat käymään vuoropuhelua työnsä ja uskontonsa välisten ristiriitaa synnyttävien ohjeiden ja velvoitteiden kanssa. Useimmiten haastateltavat erottautuivat kirkon virallisesta opista ja samaistuivat terveydenhuollon vaatimuksiin. Muutama haastateltava identifioi itsensä vahvasti kirkkoon, mutta erottautui kuitenkin sen virallisesta opista vedoten ammattietiikkaansa. Kirkosta ei kuitenkaan haluttu erottautua kokonaan, vaan toivottiin yhteistyötä kirkon kanssa seksuaali- ja lisääntymisterveyden parantamiseksi. Haastattelemani terveydenhuollon työntekijät olivat kaikki aktiivisia toimijoita. Heidän uskonnollisuutensa näkyi heidän moraalisissa pohdinnoissaan, mikä samalla vahvisti heidän toimijuuttansa: he tulkitsivat haastatteluissa uskontoa ja kristillistä oppia omien moraalikäsityksiensä mukaisesti uudestaan ja oikeuttivat näin eettisesti nekin työtehtävänsä, jotka eivät ole linjassa katolisen kirkon virallisen opin kanssa. Osa haastateltavista muodosti oman uskonnontulkintansa oman moraalikäsityksensä pohjalta, osa taas vieraannutti työnsä ja uskontonsa välisen ristiriidan käsittelemällä esimerkiksi terveydellisistä syistä tehtävää aborttia vain lääketieteellisenä toimenpiteenä. Ehkäisymenetelmien käyttöön vaikutti kirkkoa ja uskontoa enemmän kulttuuri, jonka mukaan miehellä on oikeus päättää perheen asioista – ja myös puolisonsa lisääntymisestä. Useat naiset käyttävätkin ehkäisymenetelmiä salaa perheeltään. Seksuaalikasvatusta pidettiin merkittävänä kansallisen seksuaali- ja lisääntymisterveysstrategian tavoitteiden saavuttamiseksi. Tavoitteiden saavuttamiseksi haastateltavat toivoivat laajempaa yhteistyötä niin kirkkojen kuin opetusministeriönkin kanssa. Kirkolla ja uskonnolla on vaikutusta yhteiskunnan arvoihin, moraalikäsityksiin ja hyväksyttäviin käyttäytymismalleihin. Naisen yhteiskunnallinen asema, mahdollisuus päättää itse omasta seksuaalisuudestaan ja lisääntymisestään ja hänen taloudelliset mahdollisuutensa elää näiden valintojen mukaisesti vaikuttavat kaikki lisääntymis- ja seksuaalioikeuksien toteutumiseen. Vaikka useimmat haastateltavani erottautuivatkin kirkon virallisesta opista, kirkon ja uskonnon vaikutuksella on merkitystä seksuaali- ja lisääntymisterveydenhuoltoa edistävien kehitysyhteistyöhankkeiden tavoitteiden toteutumiseen.