Locus Bonus : The Relationship of the Roman Villa to its Environment in the Vicinity of Rome

The aim of this study is to examine the relationship of the Roman villa to its environment. The villa was an important feature of the countryside intended both for agricultural production and for leisure. Manuals of Roman agriculture give instructions on how to select a location for an estate. The ideal location was a moderate slope facing east or south in a healthy area and good neighborhood, near good water resources and fertile soils. A road or a navigable river or the sea was needed for transportation of produce. A market for selling the produce, a town or a village, should have been nearby. The research area is the surroundings of the city of Rome, a key area for the development of the villa. The materials used consist of archaeological settlement sites, literary and epigraphical evidence as well as environmental data. The sites include all settlement sites from the 7th century BC to 5th century AD to examine changes in the tradition of site selection. Geographical Information Systems were used to analyze the data. Six aspects of location were examined: geology, soils, water resources, terrain, visibility/viewability and relationship to roads and habitation centers. Geology was important for finding building materials and the large villas from the 2nd century BC onwards are close to sources of building stones. Fertile soils were sought even in the period of the densest settlement. The area is rich in water, both rainfall and groundwater, and finding a water supply was fairly easy. A certain kind of terrain was sought over very long periods: a small spur or ridge shoulder facing preferably south with an open area in front of the site. The most popular villa resorts are located on the slopes visible from almost the entire Roman region. A visible villa served the social and political aspirations of the owner, whereas being in the villa created a sense of privacy. The area has a very dense road network ensuring good connectivity from almost anywhere in the region. The best visibility/viewability, dense settlement and most burials by roads coincide, creating a good neighborhood. The locations featuring the most qualities cover nearly a quarter of the area and more than half of the settlement sites are located in them. The ideal location was based on centuries of practical experience and rationalized by the literary tradition.

Environmental change and anthropogenic impact on lake sediments during the Holocene in the Finnish - Karelian inland area

This thesis discusses the prehistoric human disturbance during the Holocene by means of case studies using detailed high-resolution pollen analysis from lake sediment. The four lakes studied are situated between 61o 40' and 61o 50' latitudes in the Finnish Karelian inland area and vary between 2.4 and 28.8 ha in size. The existence of Early Metal Age population was one important question. Another study question concerned the development of grazing, and the relationship between slash-and-burn cultivation and permanent field cultivation. The results were presented as pollen percentages and pollen concentrations (grains cm 3). Accumulation values (grains cm 2 yr 1) were calculated for Lake Nautajärvi and Lake Orijärvi sediment, where the sediment accumulation rate was precisely determined. Sediment properties were determined using loss-on-ignition (LOI) and magnetic susceptibility (k). Dating methods used include both conventional and AMS 14C determinations, paleomagnetic dating and varve choronology. The isolation of Lake Kirjavalampi on the northern shore of Lake Ladoga took place ca. 1460 1300 BC. The long sediment cores from Finland, Lake Kirkkolampi and Lake Orijärvi in southeastern Finland and Lake Nautajärvi in south central Finland all extended back to the Early Holocene and were isolated from the Baltic basin ca. 9600 BC, 8600 BC and 7675 BC, respectively. In the long sediment cores, the expansion of Alnus was visible between 7200 - 6840 BC. The spread of Tilia was dated in Lake Kirkkolampi to 6600 BC, in Lake Orijärvi to 5000 BC and at Lake Nautajärvi to 4600 BC. Picea is present locally in Lake Kirkkolampi from 4340 BC, in Lake Orijärvi from 6520 BC and in Lake Nautajärvi from 3500 BC onwards. The first modifications in the pollen data, apparently connected to anthropogenic impacts, were dated to the beginning of the Early Metal Period, 1880 1600 BC. Anthropogenic activity became clear in all the study sites by the end of the Early Metal Period, between 500 BC AD 300. According to Secale pollen, slash-and-burn cultivation was practised around the eastern study lakes from AD 300 600 onwards, and at the study site in central Finland from AD 880 onwards. The overall human impact, however, remained low in the studied sites until the Late Iron Age. Increasing human activity, including an increase in fire frequency was detected from AD 800 900 onwards in the study sites in eastern Finland. In Lake Kirkkolampi, this included cultivation on permanent fields, but in Lake Orijärvi, permanent field cultivation became visible as late as AD 1220, even when the macrofossil data demonstrated the onset of cultivation on permanent fields as early as the 7th century AD. On the northern shore of Lake Ladoga, local activity became visible from ca. AD 1260 onwards and at Lake Nautajärvi, sediment the local occupation was traceable from 1420 AD onwards. The highest values of Secale pollen were recorded both in Lake Orijärvi and Lake Kirjavalampi between ca. AD 1700 1900, and could be associated with the most intensive period of slash-and-burn from AD 1750 to 1850 in eastern Finland.

The role of lakes in carbon cycling in boreal catchments

Lakes are an important component of ecosystem carbon cycle through both organic carbon sequestration and carbon dioxide and methane emissions, although they cover only a small fraction of the Earth's surface area. Lake sediments are considered to be one of rather perma-nent sinks of carbon in boreal regions and furthermore, freshwater ecosystems process large amounts of carbon originating from terrestrial sources. These carbon fluxes are highly uncer-tain especially in the changing climate. -- The present study provides a large-scale view on carbon sources and fluxes in boreal lakes situated in different landscapes. We present carbon concentrations in water, pools in lake se-diments, and carbon gas (CO2 and CH4) fluxes from lakes. The study is based on spatially extensive and randomly selected Nordic Lake Survey (NLS) database with 874 lakes. The large database allows the identification of the various factors (lake size, climate, and catchment land use) determining lake water carbon concentrations, pools and gas fluxes in different types of lakes along a latitudinal gradient from 60oN to 69oN. Lakes in different landscapes vary in their carbon quantity and quality. Carbon (C) content (total organic and inorganic carbon) in lakes is highest in agriculture and peatland dominated areas. In peatland rich areas organic carbon dominated in lakes but in agricultural areas both organic and inorganic C concentrations were high. Total inorganic carbon in the lake water was strongly dependent on the bedrock and soil quality in the catchment, especially in areas where human influence in the catchment is low. In inhabited areas both agriculture and habitation in the catchment increase lake TIC concentrations, since in the disturbed soils both weathering and leaching are presumably more efficient than in pristine areas. TOC concentrations in lakes were related to either catchment sources, mainly peatlands, or to retention in the upper watercourses. Retention as a regulator of the TOC concentrations dominated in southern Finland, whereas the peatland sources were important in northern Finland. The homogeneous land use in the north and the restricted catchment sources of TOC contribute to the close relationship between peatlands and the TOC concentrations in the northern lakes. In southern Finland the more favorable climate for degradation and the multiple sources of TOC in the mixed land use highlight the importance of retention. Carbon processing was intensive in the small lakes. Both CO2 emission and the Holocene C pool in sediments per square meter of the lake area were highest in the smallest lakes. How-ever, because the total area of the small lakes on the areal level is limited, the large lakes are important units in C processing in the landscape. Both CO2 and CH4 concentrations and emissions were high in eutrophic lakes. High availability of nutrients and the fresh organic matter enhance degradation in these lakes. Eutrophic lakes are often small and shallow, enabling high contact between the water column and the sediment. At the landscape level, the lakes in agricultural areas are often eutrophic due to fertile soils and fertilization of the catchments, and therefore they also showed the highest CO2 and CH4 concentrations. Export from the catchments and in-lake degradation were suggested to be equally important sources of CO2 and CH4 in fall when the lake water column was intensively mixed and the transport of sub-stances from the catchment was high due to the rainy season. In the stagnant periods, especially in the winter, in-lake degradation as a gas source was highlighted due to minimal mixing and limited transport of C from the catchment. The strong relationship between the annual CO2 level of lakes and the annual precipitation suggests that climate change can have a major impact on C cycling in the catchments. Increase in precipitation enhances DOC export from the catchments and leads to increasing greenhouse gas emissions from lakes. The total annual CO2 emission from Finnish lakes was estimated to be 1400 Gg C a-1. The total lake sediment C pool in Finland was estimated to be 0.62 Pg, giving an annual sink in Finnish lakes of 65 Gg C a-1.

Maallikon suorittama defibrillaatio sydänpysähdyspotilaan hoitoketjussa

Sudden cardiac arrest (CA) is one of the leading causes of death in Europe. It has been estimated that about 40 % of CA victims have ventricular fibrillation (VF) at the time of the first heart rhythm analysis. The treatment for VF is immediate cardiopulmonary resuscitation (CPR) and rapid defibrillation. The automated external defibrillator (AED) and the concept of public access defibrillation (PAD) may be a key to shortening defibrillation delays. Recent studies have shown that PAD programs are associated with high survival rates from VF when devices have been placed in certain risk sites and used by trained laypersons. Today many public places are equipped with AEDs. The purpose of this study was to find new ways of utilizing layperson defibrillation and promote the concept of public access defibrillation (PAD). The study explored the use of AEDs by non-medical first responders in Finland and cabin crew on board a commercial aircraft. A simulated study was performed to explore the role of dispatcher assistance in layperson CPR and defibrillation. A 15-year follow-up study of 59 one-year survivors after successful out-of-hospital resuscitation was performed to evaluate the long-term quality of life of the CA patients. Although there are many AEDs in use by non-medical first responders in Finland, the results of the study showed that there are large variations between individual first response units. This is considered to be caused by the lack of national standards and regulations that would define a full integration of first-responder programmes into the Emergency Medical Services system. The goal of rapid defibrillation in five minutes after the onset of CA is difficult to achieve in Finland due to sparse population and long distances. Local PAD programs may shorten the defibrillation delays. Dispatcher assistance in defibrillation by a layperson not trained to use an AED seems feasible and does not compromise the performance of CPR. In a simulated study, the quality of mouth-to-mouth ventilation performed by laypersons was found to be better after CPR training compared with performance with dispatcher assistance before training. Training was not found to have an influence on the quality of compressions or defibrillation compared with dispatcher assistance of untrained laypersons. The target groups for CPR and defibrillation training need further evaluation. The placements of the AEDs in public areas should be known by the emergency response center and the location should be marked with an international sign. The finding that once a good neurological outcome after CA is achieved, it can be maintained for more than 10 years, encourages further efforts to improve the survival of CA patients.

Matkailurakentaminen ja sen diskursiivinen rakentuminen Kilpisjärvellä

This master s thesis examines tourism related housing and related discourses in the village of Kilpisjärvi, Finland. I study the tourism development in Kilpisjärvi and the debate related to this process. My methodology is based on discourse and content analysis. The purpose of this study is to examine and classify the discourses of tourism related housing and what are the lessons learned from the recent development of Kilpisjärvi. Kilpisjärvi is the northernmost village in western Finnish Lapland, located in the middle of the highest mountain area of Finland. The area has been reindeer herding area of Saami people for centuries, but it has lacked permanent settlement until the beginning of 20th century. The first tourist accommodation was built in 1930s, followed by the road in 1940s and the hotel in 1950s. Traditionally the area has attracted skiers and hikers. The area is also known for its extraordinary nature and rare plant life. Tourism development was slow in Kilpisjärvi until the turn of millennium when rapid growth in tourism related housing was triggered by extensive land use planning. Small wilderness village of Kilpisjärvi has grown to a tourism centre with over 800 beds in commercial enterprises, more than hundred second-homes, and two large caravan areas. This development has raised conflicts among villagers. The empirical part of this study is based on the interviews of 17 permanent dwellers of Kilpisjärvi and three Norwegian cottage owners. Six discourses can be distinguished: 1) Nature and landscape, 2) Economy, 3) Place, 4)Reindeer herding, 5) Governance and 6) Possibilities to influence decision-making. The first discourse stressed that tourism development and building should adapt to nature and landscape, while economic discourse stressed the economical importance of tourism to Kilpisjärvi and the municipality of Enontekiö. The third discourse noted the change of Kilpisjärvi as a place due to the boom of tourism development. The discourse of reindeer herding was clearly distinguished from others, seeing tourism development merely negative. Governance was seen as an important tool in regulating development, but many saw that the municipal administration has failed to take into account other aspects of tourism development than economical factors. Many villagers saw their influence in decision-making weak, while landowners and municipal decision-makers were seen as oligarchy in land-use planning regardless of formal participatory planning process enforced by law. I conclude that it is important to take into account the diversity of local discourses in tourism development and land use issues. Transparent and genuine participatory planning process would promote sustainable development, prevent conflicts and allow decisions and development which would satisfy larger number of local dwellers than presently.

Rannansiirtyminen ja ihmisen toimintaympäristön muutos Mätäjokilaakson alueella esihistoriallisella ajalla

In this thesis, I study the changing ladscape and human environment of the Mätäjoki Valley, West-Helsinki, using reconstructions and predictive modelling. The study is a part of a larger project funded by the city of Helsinki aming to map the past of the Mätäjoki Valley. The changes in landscape from an archipelago in the Ancylus Lake to a river valley are studied from 10000 to 2000 years ago. Alongside shore displacement, we look at the changing environment from human perspective and predict the location of dwelling sitesat various times. As a result, two map series were produced that show how the landscape changed and where inhabitance is predicted. To back them up, we have also looked at what previous research says about the history of the waterways, climate, vegetation and archaeology. The changing landscape of the river valley is reconstructed using GIS methods. For this purpose, new laser point data set was used and at the same time tested in the context landscape modelling. Dwelling sites were modeled with logistic regression analysis. The spatial predictive model combines data on the locations of the known dwelling sites, environmental factors and shore displacement data. The predictions were visualised into raster maps that show the predictions for inhabitance 3000 and 5000 years ago. The aim of these maps was to help archaeologists map potential spots for human activity. The produced landscape reconstructions clarified previous shore displacement studies of the Mätäjoki region and provided new information on the location of shoreline. From the shore displacement history of the Mätäjoki Valley arise the following stages: 1. The northernmost hills of the Mätäjoki Valley rose from Ancylus Lake approximately 10000 years ago. Shore displacement was fast during the following thousand years. 2. The area was an archipelago with a relatively steady shoreline 9000 7000 years ago. 8000 years ago the shoreline drew back in the middle and southern parts of the river valley because of the transgression of the Litorina Sea. 3. Mätäjoki was a sheltered bay of the Litorina Sea 6000 5000 years ago. The Vantaanjoki River started to flow into the Mätäjoki Valley approximately 5000 years ago. 4. The sediment plains in the southern part of the river valley rose from the sea rather quickly 5000 3000 years ago. Salt water still pushed its way into the southermost part of the valley 4000 years ago. 5. The shoreline proceeded to Pitäjänmäki rapids where it stayed at least a thousand years 3000 2000 years ago. The predictive models managed to predict the locations of dwelling sites moderately well. The most accurate predictions were found on the eastern shore and Malminkartano area. Of the environment variables sand and aspect of slope were found to have the best predictive power. From the results of this study we can conclude that the Mätäjoki Valley has been a favorable location to live especially 6000 5000 years ago when the climate was mild and vegetation lush. The laser point data set used here works best in shore displacement studies located in rural areas or if further specific palaeogeographic or hydrologic analysis in the research area is not needed.

Lounais-Suomen pohjavesien toimenpideohjelma vuoteen 2015

Kaikissa EU-maissa on laadittu ensimmäiset vesienhoitosuunnitelmat, joiden avulla tavoitellaan pinta- ja pohjavesien hyvää tilaa vuonna 2015. Pohjavesin osalta tavoitteena on pohjavesien hyvä kemiallinen ja määrällinen tila. Vesienhoito on osa koko Euroopan laajuista, vesipolitiikan puitedirektiiviin pohjautuvaa työtä. Kokemäenjoen-Saaristomeren-Selkämeren vesienhoitoalueelle laaditussa vesienhoitosuunnitelmassa asetettujen tavoitteiden saavuttamiseksi on Lounais-Suomen alueen pohjavesille laadittu toimenpideohjelma. Lisäksi alueelle on laadittu kaksi pintavesien hoidon toimenpideohjelmaa, joista toinen Varsinais-Suomeen ja toinen Satakuntaan. Lounais-Suomen pohjavesien toimenpideohjelmaan vuoteen 2015 on koottu tiedot pohjavettä heikentävistä toiminnoista, riskipohjavesialueista ja selvityskohteista sekä pohjavesien määrällisestä ja kemiallisesta tilasta. Toimenpideohjelmassa esitetään myös tärkeimmät toimenpiteet, joiden avulla pohjavesien määrällinen ja kemiallinen hyvä tila pyritään saavuttamaan ja ylläpitämään vuoteen 2015 mennessä. Pohjavesien osalta tarkastelu kohdistuu vedenhankinnan kannalta tärkeisiin pohjavesialueisiin (luokka I) ja vedenhankintaan soveltuviin pohjavesialueisiin (luokka II). Lounais-Suomessa pohjavesialueita on yhteensä 295, joista I-luokan alueita on 219 kappaletta ja II-luokan alueita 76 kappaletta. Toimenpideohjelmassa tarkastellaan tarkemmin pohjavesialueita, joilla pohjaveden tila on heikentynyt tai hyvä tila on uhattuna ihmistoiminnasta johtuen. Lounais-Suomen alueella merkittävimmät pohjavettä vaarantavat ja muuttavat toiminnot ovat teollisuus ja yritystoiminta, pilaantuneet maa-alueet, liikenne ja tienpito sekä asutus ja maankäyttö. Myös maa-ainesten otolla, maa- ja metsätaloudella sekä vedenotolla ja tekopohjaveden muodostamisella voi olla pohjaveden laatua heikentäviä vaikutuksia. Riskialueiksi nimettiin 34 pohjavesialuetta, selvityskohteiksi 48 ja seurantakohteiksi 5 pohjavesialuetta. Huonoon tilaan on kemiallisen tilan arvioinnin kautta luokiteltu 9 pohjavesialuetta, joiden ongelmat johtuvat mm. torjunta-aineista, kloridista, liuottimista, polttonesteiden lisäaineista ja raskasmetalleista. Pohjavesien määrällinen tila on kaikilla Lounais-Suomen pohjavesialueilla hyvä. Kemiallisen hyvän tilan saavuttaminen ja sen ylläpitäminen vaativat toimenpiteitä, joista tärkeimpiä ovat riskitoimintojen ohjaaminen pohjavesialueiden ulkopuolelle, pohjavesien suojelusuunnitelmat, pilaantuneiden maa-alueiden tutkimukset ja kunnostukset sekä tiealueiden pohjavesisuojausten rakentaminen. Pohjavesien hyvää kemiallista tilaa ei saavuteta kaikilla pohjavesialueilla vuoteen 2015 mennessä, vaikka esitetyt toimenpiteet toteutettaisiin. Toimenpideohjelma tarkistetaan kuuden vuoden välein, jolloin arvioidaan uudestaan pohjavesien tila ja toimet pohjavesien hyvän tilan saavuttamiseksi.

Helsingin ja Espoon rannikkoalueen tulvariskien hallintasuunnitelma vuosille 2016 - 2021

Suomen vesistöjen varsilla ja merenrannikolla on 21 tunnistettua merkittävää tulvariskialuetta. Kullekin merkittävälle alueelle on laadittu tulvariskien hallintasuunnitelmat. Tämä Helsingin ja Espoon rannikkoalueen tulvariskien hallintasuunnitelma sisältää tavoitteet ja toimenpiteet pääkaupunkiseudun ranta-alueiden sekä lähisaariston tulvariskien minimoimiseksi. Suunnitelman laatimista varten nimetyssä ryhmässä ovat olleet edustettuna Uudenmaan liitto, Helsingin ja Espoon kaupungit, Helsingin ja Länsi-Uudenmaan pelastuslaitokset sekä Uudenmaan ELY-keskus. Lisäksi työssä on ollut mukana asiantuntijaroolissa Helsingin Seudun Ympäristöpalvelut –kuntayhtymä HSY. Keskeisiä sidosryhmiä on kuultu tarpeen mukaan. Helsingin ja Espoon ranta-alueet ovat monimuotoisia vaihdellen jyrkistä kalliorannoista aina ruovikkoisiin ja mataliin merenlahtiin. Osa alavista mereen laskevista puroista ulottuu pitkälle sisämaahan laajentaen meritulvan vaikutusaluetta jopa useita kilometrejä rannikosta. Pääkaupunkiseudulle tyypillisesti ranta-alueita peittää yhä tihenevä asutus. Rannikon läheisyydessä sijaitsee asutuksen lisäksi mm. useita teollisuuden ja yhdyskuntatekniikan kohteita, alavia teitä sekä satamia. Helsingin erityispiirteenä ovat lisäksi maanalaiset tilat ja tunnelit. Tulvariskien hallinnan tavoitteena on mm. asuinrakennusten, vaikeasti evakuoitavien kohteiden, yhdyskuntatekniikan rakenteiden, merkittävien liikenneyhteyksien, satamien, ympäristölle vahingollisten kohteiden, kulttuuriperintökohteiden sekä muun rakennuskannan turvaaminen merenpinnan noustessa. Lisäksi tavoitteena ovat mm. omaisuusvahinkojen minimoiminen sekä ilmastonmuutoksen huomioon ottaminen tulvaturvallisessa rakentamisessa. Tavoitteisiin pyritään varautumisen lisäksi sekä tulvan aikana että tulvan jälkeen tehtävillä toimenpiteillä. Toimenpiteet eivät ole ristiriidassa vesienhoidon tavoitteiden kanssa. Helsingin ja Espoon rannikkoalueella eräs keskeisimmistä tulvariskiä vähentävistä toimenpiteistä on tulva-alueiden ja ilmastonmuutoksen huomioiminen maankäytön suunnittelussa. Tulvavaara-alueille rakentamista tulee lähtökohtaisesti välttää, ja toimintojen sijoittamisessa tulee ottaa huomioon suositukset alimmista rakentamiskorkeuksista. Olemassa olevien riskikohteiden osalta tulee varmistua ajantasaisista ja toimivista varautumissuunnitelmista. Asukkaiden omatoimisen varautumisen edellytyksiä tulee parantaa mm. tulvatietoisuutta lisäämällä. Suunnitelmassa on tunnistettu myös useita alueellisia ja paikallisia suojaustarpeita.

Vesien tila hyväksi yhdessä : Tornionjoen vesienhoitoalueen vesienhoitosuunnitelma vuosiksi 2016-2012

Tähän vesienhoitosuunnitelmaan on koottu tiedot vesien tilasta sekä vesienhoitokaudella 2016–2021 tarvittavat toimenpiteet vesien tilan parantamiseksi ja ylläpitämiseksi Tornionjoen vesienhoitoalueella. Suunnitelma kattaa Suomalais-ruotsalaisen vesienhoitoalueen Suomen puoleisen alueen. Toimenpiteillä vähennetään rehevöitymistä ja vesiympäristölle vaarallisten ja haitallisten aineiden esiintymistä sekä vesistöjen rakenteessa ja hydrologiassa tapahtuneiden muutosten vaikutuksia. Vesienoitoalueen vesien tilaan on vaikuttanut niin haja- ja pistekuormitus kuin maa- ja vesiympäristön fyysinen muokkaaminen. Vesistöjä muuttavat tekijät painottuvat vesienhoitoalueen eteläosaan. Eniten vesistöjen tilaa ovat muuttaneet uittoperkaukset sekä suo- ja metsäojitukset. Tengeliönjoen vesistössä vesistöjen säännöstely ja rakentaminen ovat muuttaneet vesien tilaa. Alueen ihmistoiminnasta sisävesiin tulevasta ravinnekuormituksesta huomattava osuus tulee hajakuormituksena maa- ja metsätaloudesta sekä hajaasutuksesta. Pistemäinen ravinnekuormitus on pääosin peräisin teollisuudesta ja yhdyskuntien jätevesistä. Teollisuuden ja taajamien jätevesien puhdistukseen on panostettu viime vuosikymmeninä voimakkaasti ja pistekuormitus ei ole nykyisellään erityisen suuri vesiensuojelullinen ongelma. Kaivosteollisuus vesienhoitoalueella on mahdollisesti kasvussa, mikä lisää vesistöjen pilaantumisriskiä etenkin metallien ja vesille haitallisten aineiden osalta. Osalla pohjavesialueista kuormittava toiminta, kuten pilaantuneet maa-alueet, maa-ainesten otto, asutus, teollinen toiminta, polttoaineiden ja kemikaalien varastointi, liikenne ja kuljetukset voivat aiheuttaa vaaraa pohjavesien hyvälle laadulle. Vesienhoitoalueen vesistöt purkautuvat Perämereen, joka on kuormitukselle herkkä murtovesialue. Valtaosa sen ravinne- ja kiintoainekuormituksesta tulee jokivesien mukana, joten kuormituksen vähentäminen valuma-alueilla parantaa myös rannikkovesien tilaa. Rannikkovesiin kohdistuu myös suoraa kuormitusta teollisuuslaitoksista ja yhdyskuntien jätevedenpuhdistamoista. Rannikkovesien tilan parantaminen kytkeytyy merenhoidon suunnitteluun.

Kulttuurimaiseman syntyvaiheita Ala-Satakunnasta. Köyliönjärven kansallismaiseman kehittyminen 1600-1800-luvuilla Karhian ja Kankaanpään kylissä

Karhian ja Kankaanpään kylien muodostama jakokunta on 1600-1800-luvuilla muodostanut talonpoikaisen Köyliön muun pitäjän kuuluessa Köyliön kartanoiden alaisuuteen. Tutkimus keskittyy tämän kyläalueen maisemahistoriaan tarkastellen omistussuhteita ja maanjakoa. Tarkastelut on tehty pääosin 1700-lukuisten karttojen ja isojaon toimitusasiakirjojen kautta. Muuna tutkimusmateriaalina on käytetty arkistolähteitä sekä 1800-luvun ja 1900-luvun alun karttamateriaalia. Osana tutkimusta olen asemoinut yli 100 kartanosaa koordinaatistoon. Kylien asutus oli vielä 1600-luvulla keskittynyt vanhoille kylätonteille. Tutkimuksessa on tarkasteltu talojen ja asutuksen siirtymistä pois kylätonteilta 1700- ja 1800-lukujen aikana. Karhian vanha kylätontti autioitui 1800-luvun loppuun mennessä. Kankaanpään vanhalla kylätontilla tilakeskusten määrä väheni yhdeksästä kolmeen vastaavana ajanjaksona. Kylätonttien autioitumiseen vaikutti isojaon lisäksi hetkelliset omistusten keskittymiset. Tutkimuksessa havaitsin talonpoikaisen Köyliön olleen 1600- ja 1700-luvuilla uhattuna säätyläisten omistusten lisääntyessä kylässä. Aiemmassa historiankirjoituksessa romantisoitu talonpoikainen Köyliö ei ollutkaan niin itsenäinen kuin oli annettu ymmärtää. Uutena faktana havaitsin suurimman osan kylien taloista kuuluneen 1651-1679 Loimaan vapaaherrankunnan läänitykseen, joka osaltaan on estänyt Köyliön kartanon perintörälssin laajemman leviämisen alueelle. Kankaanpäähän muodostettiin 1700-luvun vaihteessa ratsutila, joka oli osin säätyläisten omistama. Pääosa kylän muista tiloista oli tämän rusthollin augmentteina käytännössä läänitetty ratsutilallisille. Talonpoikainen omistus vahventui ja keskittyi 1800-luvulla. Köyliönjärven rantaeroosion vaikutuksia alueen maisemahistoriaan tarkastellessani havaitsin Karhian kylän keskiaikaisen kylätontin ja tunnistamieni vanhimpien peltojen osin sortuneen järveen jo 1600-luvulla. Samasta syystä ennen rantaviivaa kulkenut Huovintie/Pyhän Henrikin tie siirrettiin isojaon yhteydessä karkaisemaan vanhan kylävainion pitkät peltosarat. Rantaeroosio saattaa selittää myös tämän pitkään viljellyn alueen arkeologisten löytöjen vähäisyyden. Tutkimuksen tavoitteena on myös arvioida poikkitieteellisten tutkimusmenetelmien soveltuvuutta maiseman ja historian tutkimiseen. Tämä tutkimus on poikkitieteellinen analyysi maisema-alueesta, eräänlainen maisemahistoriallinen selvitys, jonka tavoitteena on kuitenkin olla perinteisiä selvityksiä syväluotaavampi. Opinnäytetyön tekijä on aiemmalta koulutukseltaan yhdyskuntatekniikan diplomi-insinööri, jonka tutkinnossa maisemantutkimus oli sivuaineena. FM-tutkinnon sivuaineena tekijällä on Visuaalinen kulttuuri Aalto yliopiston Taideteollisesta korkeakoulusta.