Absoluuttinen ja eksklusiivinen omistusoikeus : yhäkö käypä käsite?

Ylänimeke: Käsitteitä

Toimittajan oikeus uutisoida ja toimitustyötä sääntelevät normit

Luettaessa uutisia lehdestä harvoin pohditaan sitä, onko toimituksellisessa työssä noudatettu lakia ja alan eettisiä ohjeita. Lukija luottaa siihen, että sääntöjä noudatetaan, mutta näin ei aina ole. Käytettäessä materiaalia toiselta lehdeltä jätetään alkuperäinen lähde usein mainitsematta. Tämän tutkielman tarkoituksena on selvittää keskeiset tekijänoikeuslain pykälät ja käytännössä kaikkein keskeisimmät Journalistin ohjeet sanomalehden toimittajan työssä ja miten nämä säännöt pääosin ilmenevät. Suoritetun kyselytutkimuksen perusteella tekijänoikeuslain pykälä oikeus uutisoida toisen lehden uutinen ja Journalistin ohjeista sääntö, jonka mukaan sisältöratkaisut on tehtävä journalistisin perustein, ovat keskeisimpiä sääntöjä käytännön työssä. Tutkimuksessa näitä sääntöjä käsitellään oikeusdogmaattisin menetelmin kieliopillisen tulkinnan kautta sekä toimittajan työn näkökulmasta. Tutkimuksen lainsäädännöllisen viitekehyksen muodostavat Suomen perustuslaki, laki sananvapauden käyttämisestä joukkoviestinnässä, kansallinen tekijänoikeuslaki ja Journalistin ohjeet. Tämän vuoksi tutkimuksessa on aiheellista tarkastella myös sananvapautta ja tekijänoikeuslakia toimituksellisessa työssä sekä näiden suhdetta toisiinsa ja myös median rakenteellista ja toiminnallista muutosta.

Suomen mahdollisuudet vaikuttaa Euroopan unionin lainsäädäntömenettelyyn

Väitöstutkimuksen kohteena on säädösten valmistelu ja niitä koskevaa päätöksenteko Euroopan unionissa erityisesti siitä näkökulmasta, miten Suomen kaltainen pieni jäsenvaltio voi vaikuttaa EU-säädöksiin. Väitöskirjassa analysoidaan unionin toimielinten välillä vallitsevaa dynamiikkaa ja Suomen asemaa erityisesti EUT-sopimuksen 289 artiklan 1 kohdan ja 294 artiklan mukaisessa tavallisessa lainsäätämisjärjestyksessä. Lissabonin sopimuksen voimaantulon jälkeen tavallinen lainsäätämisjärjestys, joka aiemmin tunnettiin yhteispäätösmenettelynä, on selvästi yleisin lainsäädäntömenettely unionissa. Väitöskirja koostuu kuudesta erillisjulkaistusta pääosin vertaisarvioidusta artikkelista ja niitä täydentävästä ja kokoavasta yhteenveto-osasta. Kirjan tämä painos sisältää vain yhteenvetoluvun, ei erikseen julkaistuja artikkeleita. Väitöskirjassa hyödynnetään eurooppaoikeuden ja politiikan tutkimuksen kirjallisuutta. Metodologisesti väitöstutkimus edustaa empiiristä oikeustutkimusta, jossa yhdistyy lainopillinen analyysi ja empiiristen, tässä tapauksessa lähinnä laadullisten aineistojen analyysi. Yhteenvedossa on seurattu lainsäädäntömuutoksia ja oikeuskäytäntöä 10. huhtikuuta 2015 asti. Väitöskirjatutkimuksen kantavana teemana on oikeuden ja politiikan suhde EUlainsäätämisessä. Artikkeleita ja yhteenvetoa sitovat yhteen kaksi yleisen tason argumenttia. Ensiksi, EU:n lainsäädäntömenettelyä koskevat oikeussäännöt ja institutionalisoituneet käytännöt luovat kehikon toimielinten sisäiselle päätöksenteolle sekä niiden välisille poliittisluonteisille neuvotteluille, vaikkakaan sääntöihin ja käytäntöihin ei yleensä ole tarvetta nimenomaisesti vedota menettelyn kuluessa. Toiseksi, koska Suomen kaltaisen pienen jäsenvaltion muodollinen valta – siis äänimäärä neuvostossa – on hyvin rajallinen, suomalaisten ministerien ja virkamiesten tulisi hyödyntää erilaisia epävirallisia vaikuttamiskanavia, jos halutaan vahvistaa Suomen tosiasiallista vaikutusvaltaa menettelyssä. Unionin lainsäädäntötoiminta ei tyypillisesti ole rationaalisen mallin mukaan etenevää päätöksentekoa, vaan tempoilevaa ja vaikeasti ennakoitavaa kamppailua eri preferenssejä edustavien toimijoiden välillä. Väitöskirjan ensimmäisessä artikkelissa analysoidaan säädösvalmistelua ja lainsäätämismenettelyä unionissa vaihe vaiheelta. Johtopäätöksenä todetaan, että unioniin on syntynyt yhteispäätösmenettelyn, sittemmin tavallisen lainsäätämisjärjestyksen myötä uudenlainen lainsäätämiskulttuuri, jolle on leimallista tiiviit yhteydet komission, Euroopan parlamentin ja neuvoston välillä. Toimielimet ottavat nykyisin joustavasti huomioon toistensa kantoja menettelyn edetessä, mikä mahdollistaa sen, että valtaosa EU-säädöksistä voidaan hyväksyä jo ensimmäisessä käsittelyssä. Toisessa tutkimusartikkelissa analysoidaan komission asemaa unionin toimielinrakenteessa. Artikkelissa tarkastellaan komission aloiteoikeutta sekä komission puheenjohtajan ja sen jäsenten valintamenettelyjä siitä näkökulmasta, edistääkö komissio todella unionin yleistä etua itsenäisenä ja riippumattomana, kuten EU-sopimuksen 17 artiklassa edellytetään. Tiettyjen järjestelyjen myötä Euroopan parlamentin ja komission suhde on kehittynyt siihen suuntaan, että komissio toimii jossain määrin parlamentille vastuunalaisena hallituksena. Artikkelissa kritisoidaan, että kehitys ei välttämättä lähennä kansalaisia unionin toimielimiin ja että kehitys omiaan vaarantamaan komission aseman verrattain riippumattomana välittäjänä trilogeissa. Kolmas artikkeli sisältää tapaustutkimuksen kuluttajille myönnettäviä luottoja sääntelevän direktiivin (2008/48/EY) valmisteluvaiheista. Tapaustutkimus konkretisoi Suomen hallituksen edustajien tekemän EU-vaikuttamisen keinoja, vahvuuksia ja kehittämiskohteita. Artikkelissa todetaan, että Suomelle aivan keskeinen vaikuttamisresurssi ovat sellaiset virkamiehet, jotka hallitsevat niin käsiteltävän säädöshankkeen sisältökysymykset kuin unionin päätöksentekomenettelyt ja toimielinten institutionalisoituneet käytännöt. Artikkelissa tehdyt empiiriset havainnot jäsenvaltioiden välillä käydyistä neuvotteluista tukevat konstruktiivisen mallin perusoletuksia. Neljännessä artikkelissa, joka on laadittu yhteistyönä professori Tapio Raunion kanssa, analysoidaan unioniasioiden kansallista valmistelua ja tarkemmin ottaen sitä, miten Suomen neuvottelukannat muotoutuvat valtioneuvoston yhteensovittamisjärjestelmän ylimmällä tasolla EU-ministerivaliokunnassa. Artikkelissa todetaan laajan pöytäkirja-aineiston ja sitä täydentävän haastatteluaineiston pohjalta, että EUministerivaliokunnan asialistan laadinta on delegoitu kokonaisuudessaan asiantuntijavirkamiehille. Lisäksi asialistan muotoutumiseen vaikuttaa luonnollisesti unionin toimielinten, erityisesti Eurooppa-neuvoston agenda. Toisaalta, EU-ministerivaliokunnan kokouksissa ministerit yksin tekevät päätöksiä ja linjaavat Suomen EU-politiikkaa. Viidennessä artikkelissa selvitetään, miten olisi toimittava, jos pyritään siihen, että uusi tai muutettu EU-säädös vastaisi mahdollisimman pitkälti Suomen kansallisesti määriteltyä neuvottelukantaa. Tehokkainta on vaikuttaa aloiteoikeutta lainsäädäntömenettelyssä käyttävään komissioon, tarvittaessa myös virkahierarkian ylimmillä tasoilla, sekä tehdä yhteistyötä muiden jäsenvaltioiden kanssa, erityisesti puheenjohtajavaltion, tulevien puheenjohtajavaltioiden ja suurten jäsenvaltioiden kanssa. Mikäli käsittelyssä oleva EU-säädöshanke arvioidaan kansallisesti erityisen tärkeiksi tai ongelmalliseksi, tulisi vaikuttamistoimia laajentaa kattamaan myös Euroopan parlamentin avainhenkilöitä. Kuudennessa artikkelissa analysoidaan suomalaisen kansalaisyhteiskunnan ja etujärjestöjen vaikutusmahdollisuuksia EU-asioiden valmistelussa. Johtopäätöksenä todetaan, että muodollinen yhteensovittaminen EU-valmistelujaostojen laajan kokoonpanon kokouksissa ei ole sidosryhmille ensisijainen eikä tehokkain vaikuttamisen keino. Sen sijaan korostuvat epäviralliset yhteydet toimivaltaisen ministeriön vastuuvirkamieheen kotimaassa ja vaikuttaminen eurooppalaisen kattojärjestön välityksellä. Väitöskirjan yhteenveto-osassa on eritelty, missä EU:n säädösvalmistelun ja lainsäätämismenettelyn vaiheissa Suomen kaltaisella pienellä jäsenvaltiolla on parhaat edellytykset vaikuttaa valmisteltavana olevaan säädökseen. Parhaat vaikutusmahdollisuudet ovat aivan EU-säädöksen elinkaaren alkuvaiheessa, kun komissio on vasta käynnistämässä uutta säädösvalmistelua. Väitöstutkimuksessa todetaan, että varhaista kannanmuodostusta ja sen mahdollistamaa ennakkovaikuttamista on Suomessa kyetty kehittämään etenkin niissä poliittisesti, taloudellisesti tai oikeudellisesti tärkeissä hankkeissa, joissa hallituksen kannanmuodostus tapahtuu EU-ministerivaliokunnassa. Muissa unionin säädöshankkeissa ennakollisen vaikuttamisen intensiteetti näyttäisi vaihtelevan, riippuen muun muassa toimivaltaisen ministeriön keskijohdon ja ylimmän johdon sitoutumisesta. Toinen Suomelle otollinen vaikuttamisen ajankohta on silloin, kun komission antamaa ehdotusta käsitellään asiantuntijavirkamiesten kesken neuvoston työryhmässä. Tehokas vaikuttaminen edellyttää, että Suomea neuvotteluissa edustavat henkilöt kokoavat ”samanmielisistä” jäsenvaltioista kaksoisenemmistösäännön mukaisen voittavan koalition. Viimeinen vaikuttamisen ikkuna aukeaa silloin, kun Coreper-komiteassa laaditaan neuvoston puheenjohtajalle neuvottelumandaattia toimielinten välisiin trilogeihin tavallisen lainsäätämisjärjestyksen ensimmäisessä käsittelyssä. Tässä varsin myöhäisessä menettelyvaiheessa vaikuttaminen on pienen jäsenvaltion näkökulmasta jo selvästi vaikeampaa. Väitöskirja sijoittuu luontevasti osaksi valtiotieteellistä eurooppalaistumis-kirjallisuutta siltä osin, kuin siinä on tutkittu EU-jäsenyyden vaikutuksia kotimaisiin hallinnon rakenteisiin ja politiikan asialistaan. Kuten tunnettua, Suomen EU-politiikka rakentuu eduskunnalle vastuullisen valtioneuvoston varaan. Väitöskirjassa ei kuitenkaan ole otettu erityiseen tarkasteluun perustuslakiin sidottua eduskunnan ja hallituksen yhteistoimintaa EU-asioissa. Sen sijaan on tutkittu unioniasioiden valmistelua ja yhteensovittamista valtioneuvoston sisällä. Kun EU-asioiden yhteensovittamisjärjestelmää luotiin, pidettiin tärkeänä, että jokaisessa säädöshankkeessa ja politiikkahankkeessa kyetään muodostamaan kansallisesti yksi ja yhtenäinen neuvottelupositio. Yhtenäisen kansallisen linjan ajamisen katsottiin parantavan Suomen asemaa unionin päätöksenteossa. Väitöskirjassa todetaan johtopäätöksenä, että EU-asioiden kansallinen valmistelujärjestelmä toteuttaa sille asetetut tavoitteet käytännössä varsin hyvin. Merkittävin kehittämiskohde liittyy kansallisen EU-valmistelun reaktiivisuuteen. Jos Suomi haluaa vaikuttaa yhä vahvemmin EU-lainsäätämiseen, Suomelle tärkeät hankkeet pitäisi tunnistaa jo varhaisessa vaiheessa ja priorisoida selkeästi niiden hoitamista ministeriöissä.

Aikakauslehden tuttuuden vaikutus halukkuuteen osallistua verkkopalvelun sisällöntuotantoon

Tässä pro gradu -tutkielmassa selvitettiin, miten aikakauslehden eli emobrändin tuttuus vaikuttaa halukkuuteen osallistua verkkopalvelun eli brändilaajennuksen sisällöntuotantoon joukkoistamalla. Kysymys liittyy muuttuneeseen tilanteeseen median kulutuksessa. Teknologia on kehittynyt, paperisten mediatuotteiden kysyntä vähentynyt ja aikakauslehdet kehittävät digitaalisia palvelujaan. Medialla kuitenkaan ole yksinoikeutta sisällöntuotantoon. Kuka tahansa voi tehdä ja julkaista sisältöä. Monet mediat ovat ottaneet lukijat mukaan sisällöntuotantoon. Aiempien tutkimusten perusteella emobrändin tuttuus vaikuttaa myönteisesti asi-akkaiden halukkuuteen käyttää brändilaajennusta. Se vaikuttaa myös ostopäätökseen ja lisää luottamusta verkkopalvelua kohtaan. Tässä tutkimuksessa tuote oli tuttu niille, jotka ovat lehden tilaajia. Lukijalähtöistä sisältöä ovat mm. blogit, verkkokeskustelut, lukijoiden tarinat, runot, kuvat, kilpailut ja kyselyt. Tutkielman aineisto kerättiin verkkokyselyn avulla ja siihen vastasi 437 vastaajaa. Tulosten perusteella emobrändin tuttuus vaikuttaa myönteisesti tilaajien halukkuuteen käyttää aikakauslehden verkkopalvelua. Tilaajat käyvät palvelussa muita käyttäjiä useammin ja osallistuvat tai haluaisivat osallistua ei-tilaajia innokkaammin sisällöntuotantoon. He ovat myös ei-tilaajia kiinnostuneempia lukijalähtöisestä sisällöstä.

The abuse of intellectual property rights and regulations in China: a law and economic analysis

From the institutional point of view, the legal system of IPR (intellectual property right, hereafter, IPR) is one of incentive institutions of innovation and it plays very important role in the development of economy. According to the law, the owner of the IPR enjoy a kind of exclusive right to use his IP(intellectual property, hereafter, IP), in other words, he enjoys a kind of legal monopoly position in the market. How to well protect the IPR and at the same time to regulate the abuse of IPR is very interested topic in this knowledge-orientated market and it is the basic research question in this dissertation. In this paper, by way of comparing study and by way of law and economic analyses, and based on the Austrian Economics School’s theories, the writer claims that there is no any contradiction between the IPR and competition law. However, in this new economy (high-technology industries), there is really probability of the owner of IPR to abuse his dominant position. And with the characteristics of the new economy, such as, the high rates of innovation, “instant scalability”, network externality and lock-in effects, the IPR “will vest the dominant undertakings with the power not just to monopolize the market but to shift such power from one market to another, to create strong barriers to enter and, in so doing, granting the perpetuation of such dominance for quite a long time.”1 Therefore, in order to keep the order of market, to vitalize the competition and innovation, and to benefit the customer, in EU and US, it is common ways to apply the competition law to regulate the IPR abuse. In Austrian Economic School perspective, especially the Schumpeterian theories, the innovation/competition/monopoly and entrepreneurship are inter-correlated, therefore, we should apply the dynamic antitrust model based on the AES theories to analysis the relationship between the IPR and competition law. China is still a developing country with relative not so high ability of innovation. Therefore, at present, to protect the IPR and to make good use of the incentive mechanism of IPR legal system is the first important task for Chinese government to do. However, according to the investigation reports,2 based on their IPR advantage and capital advantage, some multinational companies really obtained the dominant or monopoly market position in some aspects of some industries, and there are some IPR abuses conducted by such multinational companies. And then, the Chinese government should be paying close attention to regulate any IPR abuse. However, how to effectively regulate the IPR abuse by way of competition law in Chinese situation, from the law and economic theories’ perspective, from the legislation perspective, and from the judicial practice perspective, there is a long way for China to go!

A manifesto for an e-lending limitation in copyright

In the European Union, lending is an exclusive right for copyright and related rights, but Member States can transform public lending to a right of remuneration and even exempt some establishments from any payment. The making available of works online is not covered by the public lending right regime of the Rental and Lending Directive but is considered as an act of making available governed by the InfoSoc Directive. As a consequence, libraries are currently not allowed to digitally transmit works to their patrons as lending, but have entered into licenses with publishers to develop an offer of lending of e-books, also called e-lending, with the intermediation of dedicated platforms operated by commercial actors. Compared to physical lending, e-lending is not based on ownership of the book by libraries but on its provision by this intermediary. This paper discusses how the objective of enabling libraries to engage in e-lending should be achieved, and what is the proper dividing line between a market-based solution, as developing today, and a limitation to exclusive rights. The impact of an extension of the public lending right to e-lending should be assessed, but not based on a criterion of direct substitution of a book on loan at the library to a book bought at a retailer. By definition, libraries are substitutes to normal trade. Instead, the overall effect of lending to the commercialisation of books and other works should be verified. Particular conditions for a limitation in favour of lending are also addressed, and notably the modalities of lending (a limited duration, one simultaneous user per title, …), not to make e-lending through libraries easier and preferable to the normal acquisition of an e-book. This paper argues in favour of some and controlled extension of the public lending right to cover the lending of e-books and other digital content. For the role of libraries is essential in providing access to works and culture to readers who would or could not rely only on normal acquisition of books or other items on the market, to works that are not provided by the market, and to material for research. Libraries are a third sector providing access to works, aside the market and non-market exchanges between individuals. This role should not lose its relevance in the digital context, or it would culturally impoverish future generations of readers.

España Republicana, una lectura de la Guerra Civil desde Argentina

España Republicana fue el órgano de prensa del Centro Republicano Español de Buenos Aires que, entre 1918 y 1964, resultó un medio esencial para la comunicación de las noticias de España en materia política, cultural, económica y social. Además de constituir un ámbito de información, dio lugar al diálogo entre entidades españolas de la Argentina y sirvió como vehículo a la hora de reunir material de ayuda en los momentos más duros de la Guerra Civil y de la posguerra. En sus páginas, las personalidades más destacadas de la II República aparecen como protagonistas, con sus alocuciones citadas en discurso directo, en plena toma de decisiones y, muchas veces, como firmantes de colaboraciones dedicadas en exclusiva a ser publicadas en el periódico. Dada la importante función que cumplió España Republicana durante la Guerra Civil, hemos creído útil dar a conocer en este número mono-gráfico los detalles de un trabajo que formó parte de un amplio proyecto de investigación de archivos que desarrolla el Ministerio de Cultura español, en colaboración con la Fundación "Claudio Sánchez-Albornoz". En síntesis, la tarea consistió en la microfilmación y elaboración de un índice comentado de cada uno de los más de mil números disponibles de la publicación, con un detallado registro de contenidos, onomásticos e instituciones, entre otros aspectos considerados, a fin de facilitar a los investigadores de todo el mundo la localización de los datos de su interés.

España Republicana, una lectura de la Guerra Civil desde Argentina

España Republicana fue el órgano de prensa del Centro Republicano Español de Buenos Aires que, entre 1918 y 1964, resultó un medio esencial para la comunicación de las noticias de España en materia política, cultural, económica y social. Además de constituir un ámbito de información, dio lugar al diálogo entre entidades españolas de la Argentina y sirvió como vehículo a la hora de reunir material de ayuda en los momentos más duros de la Guerra Civil y de la posguerra. En sus páginas, las personalidades más destacadas de la II República aparecen como protagonistas, con sus alocuciones citadas en discurso directo, en plena toma de decisiones y, muchas veces, como firmantes de colaboraciones dedicadas en exclusiva a ser publicadas en el periódico. Dada la importante función que cumplió España Republicana durante la Guerra Civil, hemos creído útil dar a conocer en este número mono-gráfico los detalles de un trabajo que formó parte de un amplio proyecto de investigación de archivos que desarrolla el Ministerio de Cultura español, en colaboración con la Fundación "Claudio Sánchez-Albornoz". En síntesis, la tarea consistió en la microfilmación y elaboración de un índice comentado de cada uno de los más de mil números disponibles de la publicación, con un detallado registro de contenidos, onomásticos e instituciones, entre otros aspectos considerados, a fin de facilitar a los investigadores de todo el mundo la localización de los datos de su interés.

España Republicana, una lectura de la Guerra Civil desde Argentina

España Republicana fue el órgano de prensa del Centro Republicano Español de Buenos Aires que, entre 1918 y 1964, resultó un medio esencial para la comunicación de las noticias de España en materia política, cultural, económica y social. Además de constituir un ámbito de información, dio lugar al diálogo entre entidades españolas de la Argentina y sirvió como vehículo a la hora de reunir material de ayuda en los momentos más duros de la Guerra Civil y de la posguerra. En sus páginas, las personalidades más destacadas de la II República aparecen como protagonistas, con sus alocuciones citadas en discurso directo, en plena toma de decisiones y, muchas veces, como firmantes de colaboraciones dedicadas en exclusiva a ser publicadas en el periódico. Dada la importante función que cumplió España Republicana durante la Guerra Civil, hemos creído útil dar a conocer en este número mono-gráfico los detalles de un trabajo que formó parte de un amplio proyecto de investigación de archivos que desarrolla el Ministerio de Cultura español, en colaboración con la Fundación "Claudio Sánchez-Albornoz". En síntesis, la tarea consistió en la microfilmación y elaboración de un índice comentado de cada uno de los más de mil números disponibles de la publicación, con un detallado registro de contenidos, onomásticos e instituciones, entre otros aspectos considerados, a fin de facilitar a los investigadores de todo el mundo la localización de los datos de su interés.

La tutela brevettuale : dalle modificazioni in sede di esame alle limitazioni del titolo concesso

La limitazione del brevetto in corso di causa è uno dei temi più caldi ed attuali del contenzioso brevettuale, a seguito dell’introduzione nel Codice della Proprietà Industriale, con la riforma dell’agosto 2010, del 3° comma dell’art. 79, a mente del quale “In un giudizio di nullità, il titolare ha facoltà di sottoporre al giudice, in ogni stato e grado del giudizio, una riformulazione delle rivendicazioni che rimanga entro i limiti del contenuto della domanda di brevetto quale inizialmente depositata e non estenda la protezione conferita dal brevetto concesso”. L’applicazione della disposizione in discorso genera una serie di interrogativi, ai quali giurisprudenza e dottrina cercano di rispondere, e determina, e sempre più determinerà, un cambiamento radicale dello svolgimento del contenzioso brevettuale, con la possibilità di un “riassetto” della privativa, anche per successivi tentativi, nella quale anche il C.T.U. è spesso (e non senza contestazioni, a questo riguardo) parte attiva, non essendo infrequente che questo offra indicazioni circa la sussistenza di un margine di validità del titolo . L’elaborato tenta, quindi, di approfondire le problematiche di natura sostanziale e procedurale che l’articolo 79, comma 3, C.P.I. solleva, ripercorrendo con l’occasione le possibili facoltà di intervento sul brevetto, sia allo stato di domanda, che a seguito di concessione, che l’ordinamento mette a disposizione dell’inventore per perfezionare la propria privativa.

Gazprom's position on the Russian gas market weakening. OSW Commentary No. 70, 2012-02-23

As the difficulties Gazprom has faced in recent years on the European market have multiplied1, so more and more symptoms have appeared which may suggest that the company’s dominant position is deteriorating. The decision made by the Russian government in June 2011 to double the tax Gazprom has to pay on the extraction of gas, which was later approved by parliament, was the first time in many years when the company’s fiscal privileges were withdrawn. The process of Gazprom’s assets being taken over by private companies and business partners from within Vladimir Putin’s closest circle is underway. More and more frequently attempts are being made to challenge the company’s monopoly in areas of key importance for the functioning of the entire gas sector, such as Gazprom’s exclusive right to dispose of the Russian gas transportation system and its exports monopoly. Competition from independent gas producers on the domestic market is growing, and Gazprom is gradually being pushed out of some of that market’s most profitable segments (industrial clients). The emerging tendencies in the Russian gas sector derive from a number of factors – from the situation on the European gas market, through difficulties hampering the development of the sector in Russia itself, to the private interests of the current ruling class and its business partners. The plans for a structural reform of the monopoly (including isolating gas transportation system from Gazprom), presented since 2000 by the Ministry for Economic Development and since 2003 by the Russian Association of Industrialists and Entrepreneurs (RSPP), suggest a direction for the changes necessary to stimulate the sector’s development and improve the efficiency of Gazprom itself. However, the monopolist’s current business model gives the government full control over this strategic enterprise, which is a core of Putin’s concept for developing Russia as a global energy power. Despite Putin’s recent statement that he “does not rule out privatising Gazprom in the future” (made at a meeting with political scientists in Moscow on 6 February this year), any structural reform of Gazprom (and consequently, a weakening of the state’s control over it) seems unlikely in the foreseeable future. Still, the developments on the domestic market – growing pressure from other gas companies (oil corporations and independent producers) and changes on the European market2 – may result in the weakening of Gazprom’s monopoly privileges and a gradual deterioration of its special status within Russia.

Alternatives to peace keeping in Korea: the role of non-state actors and face-to-face encounters

Korea is one of the world's most volatile areas, not least because traditional UN mediation and peacekeeping missions are impossible. Having intervened in the Korean War on behalf of the southern side, the UN is a party to the conflict, rather than a neutral arbiter. The situation is particularly problematic because political interactions are characterized by a high degree of state-control over security policy. In both parts of the peninsula the state has, at least until recently, exercised the exclusive right to deal with the opponent on the other side of the hermetically divided peninsula. Given these domestic and international constrains, alternative approaches to conflict resolution are urgently needed. The recently proliferating literature on human security offers possible solutions, for it urges policy makers to view security beyond the conventional military-based defence of the state and its territory. Using such a conceptual framework, the essay assesses the potential significance non-state interactions between North and South, particularly those that promote communication, information exchange and face-to-face encounters. Even though these interactions remain limited, they are of crucial importance, for they provide an opportunity to reduce the stereotypical threat images that continue to fuel conflict on the peninsula.

The state of emergency management 2000: The process of emergency management professionalization in the United States and Florida

This dissertation analyzes the current status of emergency management professionalization in the United States and Florida using a qualitative case study. I investigate the efforts of various organizations at the national and state levels in the private and public sectors to organize emergency management as a profession. I conceptualize emergency management professionalization as occurring in two phases: the indirect institutionalization of the occupation of emergency management and the formal advancement toward an emergency management profession. The legislative, organizational, and procedural developments that occurred between approximately 1900 and the late 1970s became the indirect institutionalization of the occupation of emergency management. Over time, as our society developed and became increasingly complex, more disasters affect the security of the population. In order to adapt to increasing risks and vulnerabilities the emergency management system emerged and with it the necessary elements upon which a future profession could be established providing the basis for the formal advancement toward an emergency management profession. ^ During approximately the last twenty years, the formal advancement toward an emergency management profession has encompassed two primary strategies—certification and accreditation—motivated by the objective to organize a profession. Certification applies to individual emergency managers and includes all training and education. Accreditation of state and local emergency management agencies is reached by complying to a minimum level of proficiency with established standards of performance. Certification and accreditation are the mechanisms used to create an emergency management profession and thus act as axes around which the field of emergency management is organizing. ^ The purpose of this research is to provide a frame of reference for whether or not the field of emergency management is a profession. Based on sociology of professions literature, emergency management can be considered to be professionalizing. The current emergency management professionalization efforts may or may not be sufficient to achieve the ultimate goal of becoming a legitimate profession based on legal and public support for the exclusive right to perform emergency management tasks (monopoly) as well as self-regulation of those tasks (autonomy). ^

Commentary on Millar v. Taylor (1769)

Decision of the Court of King's Bench providing that, regardless of the provisions of the Statute of Anne 1710 (uk_1710), an author enjoyed the exclusive right of publishing his work in perpetuity.
Lord Mansfield, leading a majority decision of the court, provides a robust and influential justification as to the existence of an author's rights in literary property at common law. Yates, J., focussing upon the potential detriment to the public that would flow from the existence of a perpetual right, provides the dissenting opinion. The commentary explores the background to the litigation, in particular the nature of the threat which the Scottish reprint industry posed to the London book trade, relevant case-law leading up to the decision, as well as the substance of the judicial opinions.

Commentary on Publication of Lectures Act 1835

Legislation conferring the exclusive right of printing and publishing certain lectures for the same term of protection provided by the existing copyright legislation (see: Statute of Anne, uk_1710; Copyright Act, uk_1814). This was the first occasion on which the legislature extended copyright protection to works in the oral form. The legislation is of interest in terms of the distinction it draws between lectures delivered within the 'public' and the 'private' spheres (lectures delivered at a University, for example, are not protected), in terms of articulating the nature of the relationship between a speaker and his audience, and in specifically clarifying that newspapers are similarly prohibited from reporting protected lectures. The commentary explores the background to the passing of the Act, and in particular the role which Henry Brougham played in proposing and securing the same.