Ryssän koulussa : Suomalaiset Venäjän stipendiaatit autonomian aikana 1812-1917

Finnish scholarship students in Russia during the autonomy (1812-1917) During the autonomy in Finland (1809-1917), an attempt to improve the knowledge of the Russian language was made through special language university scholarships. With these scholarships the students could go and study the Russian language and acquire cultural knowledge in Russia. Other member countries on the edges of the Russian Empire, like Poland and the Baltic provinces, did not have similar programs. The first two scholars started their journey in 1812. A system of travel allowances was introduced in 1841. Between the years 1812- 1917 a total of almost 400 students studied in Russia. The studies mainly took place in Moscow. These scholarship students were called the Master s of Moscow ". In this paper, Finnish-Russian relations are studied based on the attitude towards the Russian language and the people who studied it in Finland. Although the attitude towards them was neutral in the beginning, in 1844 there was a strong change. Students of Russian, and especially the scholars, received the stigma of being unreliable and unpatriotic, a stigma they were never able to get rid of. The study of the Russian language was voluntary in Finnish schools between 1863 and 1872. Starting from 1890, however, the study of the Russian language was enforced. In doing so, the Russians attempted to unify the Empire, while the Finns had the illusion that they had their own state. Thus, Russia saw the language as a way to unify the Empire and Finns as an attempt to make them Russians. The purpose of studying in Russia was to improve the student s practical language skills and overall knowledge of the customs and culture of the country. Besides knowing the language, knowledge of Russian culture and customs is essential in understanding Russia and Russians; therefore, the studies of literature, geography and history have been noted in this research. Without knowledge it is difficult to develop understanding. After their studies, almost all of the scholars returned to Finland and did not continue their careers in Russia. They worked mainly as teachers and civil servants, and managed to improve the Finnish people s weak knowledge of Russian and Russia through teaching, translations of literature and newspaper articles. Through these scholars, it is possible to see how the attitudes towards the language have been closely related to the political history between Finland and Russia. The language became the subject of resistance and these attitudes were transferred to its students. In 1917, the study of Russia and the Russian language ended and it was no longer possible to use the acquired knowledge of language and country in independent Finland.

Venäjän politiikka ja perustuslaki : Tutkimus Venäjän perustuslakikäsitteistön kehityksestä 1900-luvulla

Constitutional politics in Russia, a conceptual history study of the constitutional rhetoric in the 20th century In April 2006 the Russian Constitution had its 100th anniversary. Following its late start, five constitutions have been adopted. The great number of constitutions is partly explained in my work by the fact that Russia s political system has changed many times, from one state system to another. From a monarchical state power, it changed first, with the October revolution, into the Russian Socialist Federal Soviet Republic, and after that, in 1924, into the Union of Soviet Socialist Republics. In 1991, the Russian Federation was established. The great number of constitutions can also be explained by the fact that in a one-party system, constitutional concepts became one of the most important instruments for introducing political programmes. When the political unity of the state was not only restricted by the Constitution, but also by the party ideology, the political debates concerning constitutional concepts were the key discussions for all the reformative pursuits of Soviet politics. It can be said that, in the Soviet Union, almost all political discourses dealt with constitutional concepts. In the context of restricted unity, the constitutional concepts were the most important tools to argue and create a basis for a new presentation and new political programmes. Thus, the basic feature of the Soviet political discourses has been a continuous competition regarding the constitutional concepts. By defining the constitutional concepts, a new, the political elites wanted especially to redefine, their own way, the traditional meanings of the October 1917 Revolution, and to differentiate them from those of the preceding period of power. From a methodological point of view, I argue that the Russian constitutional concepts make a conceptual historical approach very suitable, and change the focus on history. This approach studies history in contemporary contexts which follow after each other, and whose texts are the main research target. The picture of history is created through the interpretation of the original sources of contemporary contexts. Focusing on the dynamic and traditional characteristic of Russian constitutional concepts, I refer to a certain kind of value and the task of these concepts to justify and define the political and societal unity in every situation. This is done by combining the pursued future orientation of constitutional unity with the new acts of preservation of the traditional principles of the revolution. The different time layers of the constitutional concepts, the past, the present and the future, are the key aspects of storytelling in justifying the continuity and redefining the constitutional unity for the sake of reform. These aspects of constitutional concepts, in addition to all the other functions, have been the main elements of the argumentative structure of acting against opponents.

Esiselvitys Luoteis-Venäjän ja Kaakkois-Suomen aluetaloudellisesta, kulttuurisesta ja sosiaalisesta integraatiokehityksestä

Esiselvityksen tarkoituksena on esittää arvio Luoteis-Venäjän ja Kaakkois-Suomen integraation tämänhetkisestä tilanteesta sekä keskeisimmistä edellytyksistä ja esteistä. Raportin ensimmäisessä osassa käsitellään kohdealueiden taustaa, toisessa osassa integroitumisen edellytyksiä ja esteitä sekä kolmannessa osassa Kaakkois-Suomen mahdollisuuksia ja vetovoimatekijöitä. Luoteis-Venäjällä on ollut suuri merkitys Kaakkois-Suomen kehityksessä ja se nähdään edelleen suurimpana mahdollisuutena minkä suhteen alueella voidaan kehittyä. Suurimmiksi ongelmiksi haastattelujen perusteella nousivat bisnekseen itseensä perustuvat ongelmat sekä resurssien puute. Lisäksi kykenemättömyys sopeutua paikalliseen kulttuuriin, kielitaidon ja kulttuurintuntemuksen puute, asenneongelmat sekä Venäjällä kasvava protektionismi ja maan oikeusvaltiostatuksen puute nähtiin suurena esteenä. Sopimukset sekä Venäjällä toimiminen niin liiketoiminnassa kuin koulutus- ja tutkimussektorilla ovat saaneet mystisiä piirteitä. Integraation edellytyksinä esiin nousivat halu kansainvälistyä sekä valmius panostaa ajallisesti ja rahallisesti. Muut edellytykset riippuvat valitusta toimintamallista. Toimintaympäristöön integroitumisen edellytyksenä pidettiin toimivia suhteita paikallishallintoon ja henkilökunnan venäläistämistä. Suomalaisten menestymisen edellytyksiä pidettiin hyvänä. Koulutus- ja tutkimussektorilla esiin nousivat perusrahoituksen puuttuminen, Suomi-keskeisyys sekä asenneongelmat. Venäläinen partneri on kuitenkin olennainen ja yhteistoiminnan edellytyksenä pidettiin verkostojen luomista. Koulutusviennin osalta esiin nousivat johtamis- ja projektihallinnon tarjonta. Ongelmana nähtiin yliopistojen välinen kilpailu ja toiveena oli parempi yhteistoiminta korkeakoulujen kesken. Julkisen sektorin puolella suurimmaksi ongelmaksi nousivat toimijoiden suuri määrä sekä niiden välinen kilpailu Kaakkois-Suomessa ja Luoteis-Venäjällä. Myös Kouvolan ja Kotkan sekä rautatien ja E18-tien välinen kilpailu haittaavat alueen kehitystä. Lisäksi alueelta puuttuu poliittinen omistajuus asialle sekä vahva keulakuva. Integraation tulisi toteutua julkisen sektorin ja yritysten yhteistyönä. Valtiolta toivottiin viisumikysymyksen pikaista ratkaisua, eikä viisumin poistumisen mahdollisia negatiivisia vaikutuksia pidetty suurena ongelmana. Kymenlaakson rakennemuutos nähtiin mieluummin mahdollisuutena kuin haittana. Sen sijaan yliopiston puute luo leiman alueelle, ja LUT:n vaikutusta toivottiin koko Kaakkois-Suomeen. Alueen infran todettiin olevan toimiva ja kehittämiseen kaivattiin aloitteellisuutta sekä nopeita toimia. Logistiikkaan pidettiin Kaakkois-Suomen vahvuutena, mutta liiallisen keskittymisen rautateihin tai satamiin nähtiin hidastavan kehitystä. Toimijoiden toivottiin yhdistyvän ja muodostavan ketjuja sekä keskittyvän alueen omiin vahvuuksiin, joista toivottiin selvitystä. Alueen kehittämisen kannalta esiin nousi vaatimuksia korkeamasta palvelutasosta sekä kielen ja kulttuurin tuntemuksen lisäämisestä. Erityisesti matkailun alalle sekä kulttuurivaihtoon kaivattiin kehitystä, isoja hankkeita ja rajaseudun sekä omaa brändiä. Lisäksi Lappeenrannan lentokenttää ja nopeaa junayhteyttä tulisi hyödyntää enemmän, sekä panostaa matkailijoiden opastukseen. Alueen vetovoimatekijöinä nähtiin erilaiset terveys-, hoito- ja kuntoutuspalvelut, sekä huoltotoiminnot. Paperiteollisuuden puolella tulisi yhdistää ekologia, ekonomia ja teknologia sekä saada uusia innovaatioita. Lisäksi Kaakkois-Suomessa tulisi keskittyä logistiikkaan, digitaaliseen viestintään, uusiutuviin energioihin sekä tietointensiiviseen työhön. Alueen venäläisistä yrityksistä ja mahdollisista investointikohteista kaivattiin lisäselvityksiä. Integroituminen yhteiskuntaan vaatii poikkihallinnollisia toimita ja kielikoulutuksen aikaista aloittamista. Maakuntaliiton panostusta toivottiin erityisesti suhteiden luomiseen Suomessa ja Venäjällä, alueen logistiikan painopistealueiden määrittelemiseen sekä kulttuurisen integraation huomioimiseen strategioissaan.

Pahaa hyvän puolesta? Venäjän Georgian- ja Naton Kosovon-interventioiden oikeutusperusteet presidenttien puheissa

Naton Kosovon-interventiolla vuonna 1999 ja Venäjän Georgian-interventiolla vuonna 2008 ei äkkiseltään katsottuna ole juurikaan yhteistä. Molemmissa tapauksissa kuitenkin suurempi valtio tai organisaatio toteutti sotilaallisen intervention suvereenin valtion fyysiselle alueelle ilman legitiimin kansainvälisen auktoriteetin, Yhdistyneiden kansakuntien turvallisuusneuvoston, siunausta. Molemmissa tapauksissa intervention kohteena oli monikulttuurinen, monien sosiaalisten, taloudellisten ja poliittisten jakolinjojen maa ja alue, jossa vähemmistöjen asema oli voimakkaan debatin aiheena. Tämän ”Pahaa hyvän puolesta?” -tutkielman tavoitteena on Yhdysvaltain ja Venäjän presidenttien puheissaan esittämien interventioiden oikeusperusteiden sekä niiden samankaltaisuuksien ja erojen määritteleminen. Tutkimuksen aineiston muodostavat presidentti Clintonin maalis-huhtikuussa 1999 ja presidentti Medvedevin elokuussa 2008 pitämät puheet, joissa he pyrkivät oikeuttamaan johtamaansa interventiota. Keskustelu Kosovon ja Georgian tapausten yhteneväisyyksistä heräsi syksyllä 2008: esimerkiksi pääministeri Vladimir Putin käytti Kosovon itsenäistymistä Georgian separatistialueiden itsenäistymisen esikuvana ja suomalaisten Venäjän-tutkijoiden piirissä interventioiden yhtäläisyyksiä pohdittiin jo pian Georgian tapahtumien alettua elokuussa 2008. Tähän keskusteluun haluan tällä tutkimuksella osallistua. Tutkimuksen teoreettinen tausta muodostuu valtiota, suvereniteettia, interventiota, sotaa, uhkaa ja identiteettiä käsittelevistä teorioista, Chaïm Perelmanin retoriikan teoriasta sekä aiemmasta Venäjän ja Yhdysvaltain ulkopolitiikkaa ja Georgiaa ja Kosovoa käsittelevästä tutkimuksesta. Aineiston analyysi osoittaa, että presidenttien esittämissä oikeusperusteissa oli sekä samankaltaisuuksia että eroavaisuuksia. Medvedevin esittelemät oikeutusperusteet voidaan jakaa neljään eri ryhmään, joita ovat kansainvälisen lainsäädännön rikkominen, humanitaariset syyt ja omien kansalaisten suojelu, rauhanturvaamisen ja historiallisen tehtävän täyttäminen sekä interventio rangaistuksena. Clintonin esittämät oikeutusperusteet jaan tässä tutkimuksessa viiteen ryhmään: interventio suuremman katastrofin estämiskeinona, humanitaarisen katastrofin, etnisen väkivallan ja julmuuden lopettamiskeinona, Yhdysvallat rauhantekijänä, vapaan, rauhallisen ja vakaan Euroopan puolesta sekä interventio moraalisena valintana ja vastauksena kansainvälisten sopimusten rikkomiselle. Puheissa esiintyy voimakkaita tunteisiin vetoavia ilmaisuja ja niissä on havaittavissa ajallinen evoluutio, ilmaisujen vähittäinen muuttuminen ajan kuluessa. Aineisto keskittyy erityisesti intervention alkuvaiheeseen, jolloin legitimiteetin vahvistaminen oli erityisen tärkeää. Molemmissa presidenttien puheissa uhka ja toiseus määritellään selkeästi. Oma toiminta esitetään korostetun positiivisessa valossa, viattomien pelastajana ja lain, oikeudenmukaisuuden ja turvallisuuden puolustajana. Puheet on suunnattu tarjoamaan jotain jokaiselle yleisölle. Poliittisina, virallisina dokumentteina niiden tehtävänä on vallankäyttö ja yleisöjen asenteisiin ja mielipiteisiin vaikuttaminen myös arvoihin vetoamalla. Puheet ovat viimeisteltyjä poliittisen teatterin näytöksiä. Näiden näytösten rooleja näyttelevät niin suuri valtio, pieni valtio, kansainvälinen yhteisö ja viattomien ihmisten kohtalokin.

Avtorskaia pesnia muutoksessa. Yhteisöllisyys ja dialogi Neuvostoliiton ja nyky-Venäjän kontekstissa

Pro-gradu -työssäni tutkin venäläistä avtorskaia pesnia -musiikkigenreä, sitä ympäröivää yhteisöä sekä muutosta, jonka genre on kokenut Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen. Avtorskaia pesnia -genren keskiössä on lyyrinen, kitarasäestyksellinen säveltäjän ja sanoittajan itsensä esittämä laulu. Neuvostoliiton kontekstissa avtorskaia pesnian voidaan nähdä olevan yhteiskuntakriittinen genre, joka intonaationsa, muotonsa ja sanomansa välityksellä korosti yksilöllisyyttä ja sananvapauden periaatteita. Neuvostoliiton hajoaminen on vaikuttanut monella tavalla sekä musiikin olemukseen että sitä ympäröivään yhteisöön. Pyrin selvittämään, minkälaisia arvoja avtorskaia pesnian parissa viihtyvä yhteisö vaali sosialismin aikana ja minkälaisia odotushorisontteja yhteisön jäsenet liittävät genreensä nykykontekstissa. Musiikin yhteiskunnallisen merkityksen lisäksi pohdin myös sitä, mitä genre merkitsee sitä luoville yksilöille ja yhteisölle. Tutkimukseni perustuu vuonna 2009 Pietarissa tehtyyn kolmen kuukauden mittaiseen kenttätyöhön. Vierailin säännöllisesti pietarilaisissa lauluklubeissa, kävin konserteissa ja osallistuin muutamaan festivaaliin. Erityisesti klubit edustivat genren yhteisöllisintä puolta. Osallistuin klubien toimintaan, haastattelin useita muusikoita ja muita genren aktiiveja. Tarkastellessani avtorskaia pesniaa Neuvostoliiton kontekstissa, pohdin erityisesti sen merkitystä ja sijoittumista sosialistisen yhteiskunnan todellisuuteen. Usein kirjallisuudessa sosialismi nähdään vastakkaisten kategorioiden kautta. Viimeisten vuosikymmenien sosialistinen todellisuus oli kuitenkin luonteeltaan paradoksaalinen. Tarkastelemalla avtorskaia pesniaa pyrin osoittamaan, millä tavalla sosialistiseen yhteiskuntaan liitettävät vastakkainasettelut ovat ongelmallisia. Analysoin sosialistisen yhteiskunnan ja avtorsakia pesnian välistä suhdetta nojaten James Scottin public ja hidden transcripts -käsitteisiin. Tämän lisäksi käytän Alexei Yurchakin deterritorialisaation käsitettä kuvaamaan sitä, millä tavalla sosialismin viimeisten vuosikymmenien aikana avtorskaia pesnia -yhteisö loi sosiaalisia tiloja, joissa yhteisön arvoja ei nähty ristiriitaisina sosialistisen ideologian kanssa. Tasa-arvo, yhteisöllisyys, perhe, ystävyys ja eettisyys voidaan lukea sosialismin ja avtorskaia pesnia -yhteisön yhteisiksi arvoiksi. Neuvostoliiton viimeisinä vuosikymmeninä sosiaalisen todellisuuden ja virallisen diskurssin ristiriitaisuus muodosti tilanteen, joka mahdollisti uusien tulkintojen ja sen myötä uusien sosiaalisten tilojen syntymisen. Neuvostoliiton hajoaminen on asettanut avtorskaia pesnia -genrelle uusia haasteita. Vallitsevan yhteiskunnallisen järjestyksen nopea muuttuminen on aiheuttanut tilanteen, jossa genren edustajat ovat joutuneet arvioimaan suhdettaan ympäröivään todellisuuteen uudesta näkökulmasta. Tärkeiksi muodostuneet arvot jatkavat elämäänsä, mutta niiden tulkinta ja merkitsevyys ovat muuttuneet. Nykyään genreen liitetään erilaisia odotushorisontteja, jotka syntyvät avoimessa, historiallisesti määräytyvässä diskursiivisessa prosessissa. Käsitykset musiikin merkitsevyydestä ja sen paikasta nykykontekstissa rakentuvat myös yhteiselle historialle ja sen merkityksille. Ystävyyden ja vilpittömyyden korostuminen sekä genren näkeminen ennen kaikkea kommunikaation ja taiteen muotona ovat niitä lähtökohtia, joista muusikot pyrkivät musiikkiaan tekemään. Jollekin avtorskaia pesnia edustaa kommunikaatiota ja dialogia yksilöiden välillä. Toisille genre edustaa taiteen muotoa, kun taas jotkut näkevät musiikin hyödykkeenä. Monelle genre edustaa yhteisöä ja toimii selviytymisstrategiana elämän hankalina hetkinä. Tunne yhteenkuuluvuudesta ja kuulumisesta saman genren piiriin ilmenee hetkissä ja ihmisten välisessä vuorovaikutuksessa, jolloin he ymmärtävät jakavansa jotakin yhteistä ja näin kuuluvansa johonkin heitä yhdistävään maailmaan. Avtorskaia pesnian parissa viihtyvät näyttäisivät muodostavan kuvitteellisen yhteisön, jota yhdistää yksilön ainutlaatuisuuden kunnioittaminen. Avtorkskaia pesnian ja sen yhteiskunnallisen merkityksen muuttumisen tarkastelu antaa mahdollisuuden kurkistaa Venäjällä tapahtuvien sosiaalisten ja poliittisten muutosten luonteeseen.

Diasporakysymyksiä kansainvälisessä yhteisössä. Esimerkkinä Venäjän politiikka ja lapsikiistat Suomessa.

Pro gradu -tutkielmassani tarkastelen diasporia ja niihin kohdistuvaa kansainvälistä sääntelyä. Diasporilla tarkoitan valtion rajojen ulkopuolella asuvia ihmisiä, joilla on jokin, esimerkiksi etninen tai kieliside tuohon valtioon. Valtiolla puolestaan voi olla jokin intressi suhteessa diasporaansa. Diasporiin liittyvät kysymykset ovat ajankohtaisia globaalissa maailmassa, jossa ihmisillä on entistä enemmän mahdollisuuksia pitää siteitä yllä useampaan kuin yhteen valtioon. Diasporien ohella kirjallisuudessa puhutaan myös kin-state -problematiikasta, kun viitataan valtioiden harjoittamaan politiikkaan, joka pyrkii vaikuttamaan toisen valtion alueella asuvien tai oleskelevien ihmisten asemaan. Tutkimuksen teoreettinen viitekehys on englantilaisen koulukunnan ajatus kansainvälisestä yhteisöstä ja sille keskeisistä primaari-instituutioista, kuten valtiosuvereniteetti ja kansainvälinen oikeus. Se, miten valtio politiikassaan suhtautuu instituutioihin, kertoo valtion suhteesta kansainväliseen yhteisöön yleensä. Instituutioita voidaan puolestaan tarkastella tiettyjen kapea-alaisempien normien, sekundaari-instituutioiden, valossa. Edellä mainittuna sekundaari-instituutiona esitellään tutkielmassa se kansainvälinen normisto, joka vaikuttaa diasporien asemaan valtioiden välisessä politiikassa. Normisto perustuu Yhdistyneiden kansakuntien, Euroopan neuvoston ja ETYJ:n sopimuksiin ja suosituksiin. Kansainvälisen oikeuden lähtökohta on, ettei valtio voi puuttua diasporakseen katsomiensa ihmisten asemaan toisessa valtiossa edes ääritapauksessa, jossa asuinvaltio epäonnistuu tehtävässään suojella toisen valtion kansalaisia tai vähemmistöjään. Reagointivastuu on kansainvälisellä yhteisöllä – vaikka interventiota ulkomailla olevien kansalaisten suojelemiseksi onkin suoritettu sekä kylmän sodan aikana että sen jälkeen. Interventiot eivät ole diasporapolitiikan ainoa muoto ja monilla valtioilla onkin niin sanottuja diasporalakeja, joiden puitteissa ne voivat vaikuttaa diasporiensa asemaan. Koulutukseen ja kulttuuriin liittyvä tuki on eurooppalaisissa suosituksissa katsottu hyväksyttäväksi, mutta muiden tukimuotojen ulottamista diasporiin tulee harkita ja soveltaa vain erityistapauksissa, jos politiikalla on valtion toimivallan ulkopuolella vaikuttavia seurauksia. Tutkimus näyttää, että diasporakysymysten sääntely on kansainvälisessä yhteisössä vielä osin määrittelemätöntä sekä altista valtioiden tulkinnoille. Esimerkkinä valtioiden tulkinnoista ja niiden harjoittamasta diasporapolitiikasta tarkastellaan Venäjän federaation politiikkaa, sillä Venäjän ulkopolitiikassa esillä pidetty kiinnostus suojella ulkomailla olevia kansalaisia ja maanmiehiä on herättänyt myös kansainvälistä huomiota. Venäjän politiikan tarkastelu luo kontekstin, jossa tutkielman varsinaista kiinnostuksenkohdetta, Suomen venäläisen diasporan asemaa, on mahdollista tarkastella. Tutkimusaineistoa ovat Venäjän johdon lausunnot liittyen viimeaikaisiin Suomen ja Venäjän välisiin nk. lapsikiistoihin. Teoriaohjaava sisällönanalyysi aineistosta esittää, että vaikka vihjeitä politiikassa yleisesti esiintyvästä nk. suojelupuheesta on havaittavissa myös Suomen venäläisen vähemmistön asemaan liittyen, ei Venäjä lapsikiistoissa kuitenkaan suoraan loukannut Suomen suvereniteettia tai kansainvälistä oikeutta. Tiettyjen puhetapojen ja esimerkiksi lapsiasiamies Astahovin toiminnan voidaan kuitenkin tulkita olevan kansainvälisen normiston vastaisia ja siten myös loukkaavan suvereniteettia ja kansainvälisen oikeuden henkeä. Teoreettisen viitekehyksen tehtävä oli ensisijaisesti antaa näkökulmia aineiston tarkasteluun. Venäjän politiikan suhde suvereniteettiin ja kansainväliseen oikeuteen suhteessa tässä tarkasteltuun politiikkakysymykseen kertoo kuitenkin myös Venäjän asemasta kansainvälisen yhteisön jäsenenä. Diasporanormistoon sitoutuminen osoittaa Venäjän sitoutuneen ainakin periaatteellisella tasolla solidaristiseen, yhteisiä normeja jakavaan kansainväliseen yhteisöön – toisaalta Venäjän viime vuosien politiikka kuitenkin osoittaa Venäjän samalla haastavan myös pluralistisille yhteisöille keskeisiä valtiosuvereniteetin ja kansainvälisen oikeuden noudattamisen periaatteita. Tärkeimmät lähteet: Buzan (2004), Brubakers (1995), Hannikainen (2000), Holsti (2004), Gazzini (2005), Gray (2000), Kántor ym. (2004), Sheffer (2003), Shevel (2010 ja 2011), Turner ja Otsuki (2010) ja Zevelev (2001 ja 2008).

Venäjän erikoisjoukkojen tarkkuuskiväärit ja raskaat tarkkuuskiväärit sekä niiden ominaisuudet

Erikoisjoukkojen sotilaat ovat aina olleet taistelukentällä pelätty vastustaja, johtuen niiden henkisistä ja fyysisistä ominaisuuksista sekä huippuluokan varustuksesta. Nykypäivänä taistelutilan jatkuva muuttuminen on vaikuttanut erikoisjoukkojen kalustoon ja käyttöön. Soluttautuminen vastustajan kohdealueelle on vaikeutunut nykyisten valvontasensoreiden kehittymisen myötä ja näin ollen erikoisjoukot joutuvat usein suorittamaan konventionaalisin asein toteutettavat tehtävät varsin pitkille etäisyyksille. Tällaisten tehtävien suorittamiseen tarkkuuskiväärit ovat yksi varteenotettavimmista vaikuttamisen välineistä. Tutkimuksen tavoitteena on selvittää millaisia tarkkuuskiväärejä ja raskaita tarkkuuskiväärejä Venäjän erikoisjoukoilla on käytössään ja millaisia ominaisuuksia niissä itse aseen ja patruunan osalta on käytettävissä. Aseita käsittelevät tiedot on kerätty kirjallisia lähteitä sekä internetlähteitä hyväksikäyttäen. Patruunoiden tarkastelussa tutkija on käyttänyt edellä mainittujen lähteiden lisäksi myös internetistä ladattua ballistiikkaohjelmaa, jolla on luotu taulukoita erilaisten luotien ominaisuuksista optimiolosuhteissa. Tutkimuksen perusteella Spetsnaz -joukkojen tarkkuuskiväärit ja raskaat tarkkuuskiväärit perustuvat pääosin varsin vanhoista asemalleista muokattuihin ja paranneltuihin versioihin. Asesuunnittelussa on kuitenkin havaittavissa muutosta aseiden toimintaperiaatteessa ja varusteissa, vaikka uusia asemalleja ei 2000 -luvun puolelta tässä tutkimuksessa löytynyt. Myös kivääreiden kaliiperit ovat pysyneet varsin samoina jo vuosikymmeniä, vaikka tutkimuksessa paljastui Venäjällä käytettävän nykyisin myös siellä harvoin esiintyneitä kaliipereja.