Hyödyntämiskielto ratkaisemassa konkurssivelallisen itsekriminointisuojan ongelmia

Tutkimusmenetelmäni on lainopillinen. Tulkitsen konkurssivelallisen itsekriminointisuojan ulottuvuutta ja oikeustieteen käsitystä siitä. Lähteinä olen käyttänyt sekä kansallista että kansainvälistä oikeuskäytäntöä. Lisäksi olen käyttänyt oikeuskirjallisuutta ja artikkeleita. Näiden lisäksi tutkimuksessa olen painottanut lähteinä lainsäädäntöaineistoa. Tutkielmassani tuon esiin itsekriminointisuojan nykyisen ulottuvuuden sekä muodostan hieman erottelua perinteisen itsekriminointisuojan ja konkurssivelallisen itsekriminointisuoja välille. Tarkoituksena on tuoda esiin ongelmakohtia liittyen konkurssivelallisen itsekriminointisuojan ulottuvuuteen sekä pohtia, ratkaiseeko vuoden 2016 alusta voimaan tuleva oikeudenkäymiskaaren hyödyntämiskielto konkurssivelallisen itsekriminointisuojan ongelmat. Perinteinen itsekriminointisuoja ymmärretään jokaisen oikeutena olla myötävaikuttamatta syyllisyytensä selvittämiseen. Itsekriminointisuoja on yleisesti tunnustettu osa oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin taetta. Konkurssilaissa säädetään erikseen konkurssivelallisen itsekriminointisuojasta konkurssissa. Konkurssivelallisella on oikeus vaieta konkurssimenettelyssä, jos samanaikaisesti on vireillä rikosprosessi häntä vastaan. Ainoastaan rikosprosessin ollessa vireillä ja rikosprosessin koskiessa konkurssimenettelyssä vaadittuja tietoja, saa velallinen oikeuden poiketa konkurssilain mukaisesta myötävaikutusvelvollisuudesta. Konkurssivelallisen itsekriminointisuoja ei takaa velalliselle yhtä laajaa suojaa kuin mitä perinteinen itsekriminointisuoja antaisi. Konkurssivelallisen itsekriminointisuoja saattaa tietyissä tilanteissa mahdollistaa oman rikoksen selvittämisen etukäteisen myötävaikutuksen. Oikeudenkäymiskaaren hyödyntämiskiellon on nähty parantavan konkurssivelallisen itsekriminointisuojan toteutumista ja sitä kautta velallisen oikeusturvaa. Hyödyntämiskiellolla tarkoitetaan kieltoa olla hyödyntämättä todisteena rikosprosessissa sellaista todistetta, joka on hankittu konkurssimenettelyssä käyttäen hyväksi velallisen myötävaikutusvelvollisuutta.

Esitutkinnassa tallennetun kertomuksen käyttäminen todisteena – erityisesti syytetyn vastakuulusteluoikeuden toteuttaminen ja sen rajoittaminen uhrin suojelemiseksi

Vuoden 2016 alussa voimaan tulevan oikeudenkäymiskaaren todistelusäännösten uudistumisen myötä mahdollisuutta käyttää esitutkinnassa tallennettua kertomusta todisteena oikeudenkäynnissä laajennetaan. Muutoksen myötä 15–17-vuotiaiden asianomistajien sekä täysi-ikäisten seksuaalirikosten uhrien asemaa rikosprosessissa on pyritty parantamaan mahdollistamalla heidän esitutkinnassa videotallenteeseen tai tallennetun kertomuksensa käyttäminen todisteena erikseen säännellyissä tilanteissa. Tutkielman tarkoituksena on tarkastella, kuinka esitutkintatallenteen käyttäminen todisteena vaikuttaa perus- ja ihmisoikeutena turvatun syytetyn vastakuulusteluoikeuden toteuttamiseen, ja voidaanko menettelyä pitää valtiosääntöoikeudellisesta näkökulmasta hyväksyttävänä kun otetaan huomioon myös julkiselle vallalle kuuluva velvollisuus suojella uhria rikosprosessissa. Tutkielman tutkimusmetodi on oikeusdogmaattinen, ja tärkeimpinä lähteinä toimivat kotimaisten virallislähteiden lisäksi Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen (EIT) ratkaisukäytäntö sekä siitä oikeustieteellisessä tutkimuskirjallisuudessa esitetyt kannanotot. Tutkielmassa tehtyjen havaintojen perusteella sekä uhripoliittisten tutkimusten että kansainvälisten oikeuslähteiden valossa tarkasteltuna uuden säännöksen puutteena voidaan nähdä se, että se ei mahdollista uhrin suojelutarpeen yksilökohtaista arvioimista. Säännöksen esitöissä ei myöskään ole nostettu esiin niitä haasteita, joita esitutkintatallenteen käyttäminen aiheuttaa syytetyn vastakuulusteluoikeuden toteuttamiselle. Tutkielmassa käy ilmi, että EIT asettaa syytetyn vastakuulustelun toteutumiselle edellytyksiä, joita Suomen poliisijohtoisessa esitutkintakuulustelussa on sangen vaikea – tai jopa mahdoton – täyttää. Säännöksen esitöissä ei myöskään ole kiinnitetty huomiota siihen, mikä näyttöarvo esitutkintatallenteelle voidaan EIT:n ratkaisukäytännön mukaan antaa. Tutkielmassa tehtyjen havaintojen perusteella uusi sääntely antaa siten varsin heikot lähtökohdat oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin toteuttamiselle, ja kokonaisuutena oikeudenmukaisempi lopputulos olisi mahdollista saavuttaa vähemmän syytetyn oikeuksia rajoittavin keinoin.

Veroprosessi ja oikeudenkäyntikulujen korvaaminen hallintotuomioistuimessa

Tutkielmassa tarkastellaan perinteisin lainopin menetelmin oikeudenkäyntikulujen korvaamista verotusmenettelyn jälkeisessä oikeudenkäynnissä (veroriita) silloin, kun vastakkain ovat verovelvollinen yhteisö (yksityinen asianosainen) ja veroviranomainen (julkinen asianosainen). Työ toimii ensisijaisesti kulukorvausta koskevaan lainsäädäntöön kohdistuvana kriittisenä puheenvuorona, jonka tarkoituksena on kiinnittää huomiota sääntelyn käytännön ongelmakohtiin ja herättää keskustelua sen kehitystarpeista. Kulukorvauksen kannalta merkityksellisiä kysymyksiä ovat veroprosessin osapuoliasetelma, asiassa annettu ratkaisu, tuomioistuimen suorittama kohtuusharkinta, viranomaisen virheellinen menettely sekä oikeudellinen epäselvyys. Vaikka siviiliprosessuaalisen käsitteistön ja tulkinnan vaikutus hallintoprosessin menettelyperiaatteisiin on edelleen huomattava, hallintoprosessin erityispiirteet, kuten julkisen intressin huomioiminen, riidan indispositiivinen luonne sekä oikeussuhteen lakisidonnaisuus, ovat pakottaneet lainsäätäjän erottamaan hallintoprosessin menettelysäännökset tavanomaisesta riita-asian menettelystä. Oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta hallintoprosessissa säädetäänkin erikseen hallintolainkäyttölain (26.7.1996/586) 13 luvussa, jonka korvausvelvollisuuden määräytymistä ja perustetta koskeva sääntely eroaa olennaisesti oikeudenkäymiskaaren (1.1.1734/4) lähtökohdista. Hallintolainkäyttölaissa täyden kulukorvauksen pääsääntöön säädettyjen poikkeusperusteiden sisältö ei ole selkeä, vaan niiden soveltaminen perustuu tuomioistuimen suorittamaan kokonaisvaltaiseen kohtuusharkintaan, minkä vuoksi on erityisen mielenkiintoista pohtia muun muassa sitä, milloin yksityisen asianosaisen oikeudenkäyntikulujen korvaaminen olisi kohtuullista hallintolainkäyttölain edellyttämällä tavalla. Kohtuusharkintaa tarkasteltaessa esiin nousevat myös laajempaan lainsäädännölliseen kehykseen kohdistuvat kysymykset yksityisen asianosaisen menettelyllisestä oikeusturvasta sekä oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin käsitteestä hallintoprosessin aikana. Tutkielmassa kulukorvausteeman tarkastelu rakentuu erityisesti näiden huomioiden varaan. Työn lähdemateriaalina painottuvat erilaiset lainvalmisteluaineistot sekä oikeuskäytäntö, jolla on tavanomaista korostuneempi merkitys aihealueen kontekstissa. Oikeuskirjallisuudessa esitettyjen kannanottojen merkitystä ei voida kuitenkaan vähätellä, ja esitettyjen tulkintakannanottojen perustelemiseksi tutkielmassa on viitattu sekä ulkomaiseen että kotimaiseen kirjallisuusaineistoon.

Rikosprosessuaalinen vangitseminen ja vangittavaksi vaaditun oikeusturvan toteutuminen.

Tutkielmassa tarkastellaan rikosprosessuaalista vangitsemista sekä vangittavaksi vaaditun asemaa perus- ja ihmisoikeuksien toteutumisen näkökulmasta. Pakkokeinolain kokonaisuudistuksen yhteydessä lainsäätäjän taholta on tullut kehotus arvioida lainsäädäntöuudistuksen toimivuutta. Valvonnassa huomio tulisi kiinnittää muun muassa pakkokeinojen käytöstä päättämiseen sekä asianosaisten oikeusturvan toteutumiseen. Tutkielmassa tarkastellaan sitä, millä edellytyksillä henkilön vapaus voidaan rikosepäilyn johdosta riistää. Tutkielmassa selvitetään tutkintavankeuden ajalliseen kestoon vaikuttavien seikkojen merkitystä vangitun perusoikeuksia rajoittavina tekijöinä. Aineellisten säännösten noudattamisen lisäksi vangittavaksi vaaditun oikeusturvan toteutuminen tuomioistuinkäsittelyssä edellyttää myös oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin toteutumista. Tutkimus on luonteeltaan teoreettinen, jossa tärkeimpinä lähdeaineistoina on hyödynnetty lainsäädäntöä, lain esitöitä, oikeuskirjallisuutta sekä lisäksi kansallista ja kansainvälistä oikeuskäytäntöä. Vangittavaksi vaaditun oikeuksien rajoittamista ja oikeusturvan toteutumista arvioidaan myös empiirisissä tutkimusosuuksissa. Empiirinen tutkimus perustuu pääsääntöisesti kvantitatiivisen tutkimusmenetelmän keinoin tuotettuun tilastotietoon Pirkanmaan käräjäoikeuden vuonna 2015 tekemistä vangitsemispäätöksistä. Tärkeänä vertailuaineistona tutkimustulosten arvioinnissa on käytetty Heli Kainulaisen tutkimusraporttia ”Rikosprosessuaalinen vangitseminen tuomioistuinkäytännössä” vuodelta 1998. Tutkimuksessa tehdyn selvityksen perusteella oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin oikeusturvatakeet toteutuvat vangittavaksi vaaditun näkökulmasta suhteellisen hyvin. Lisäksi vangitun oikeusturvan kannalta parannuksia on tehty muun muassa säätämällä lain tasolla rangaistusasteikon lieventämisen huomioon ottamisesta, kontradiktorisuuden toteutumisesta sekä laajentamalla muutoksenhakua koskevaa säännöstä. Kehitettävää voidaan kuitenkin katsoa olevan. Tuomarin ennakkoasenne-esteellisyydestä vangitsemisasian ja pääkäsittelyn välillä voitaisiin yhdenmukaisen toimintamallin turvaamiseksi säätää lailla. Ennakollisen oikeusturvan toteutumiseksi avustajien tulisi osallistua aktiivisemmin syytteen nostamiselle asetetusta määräpäivästä käytävään keskusteluun. Salassapitomääräyksiin tulisi kiinnittää tarkempaa huomiota vaikeuttamisvaaratilanteissa. Lisäksi vangitsemisasian uudelleenkäsittelyn ja kantelun oikeaoppiseen soveltamiskäytäntöön olisi syytä kiinnittää huomiota.

Desenhos de estruturas químicas correlacionam-se com propriedades biológicas: MIA-QSAR

Descriptors in multivariate image analysis applied to quantitative structure-activity relationship (MIA-QSAR) are pixels of bidimensional images of chemical structures (drawings), which were used to model the trichomonicidal activities of a series of benzimidazole derivatives. The MIA-QSAR model showed good predictive ability, with r², q² and r val. ext.² of 0.853, 0.519 and 0.778, respectively, which are comparable to the best values obtained by CoMFA e CoMSIA for the same series. A MIA-based analysis was also performed by using images of alphabetic letters with the corresponding numeric ordering as dependent variables, but no correlation was found, supporting that MIA-QSAR is not arbitrary.

A problemática da identidade cultural em um rio chamado tempo, uma casa chamada terra, de Mia Couto e Le Ventre de l'Atlantique de Fatou Diome

Dissertação apresentada para cumprimento dos requisitos necessários à obtenção do grau de Mestre em Línguas, Literaturas e Culturas, variante em Estudos Românicos: Textos e Contextos

A percepção da ordem e a consciência do tempo em Mari no período Paleo-Babilónico (séc. XIX- XVIII a. C.)

O presente estudo tem como objectivo estudar as questões do tempo e da ordem no reino de Mari. A análise destas questões evidencia dois aspectos importantes: por um lado, a convergência de duas culturas distintas – uma cultura acádica, tipicamente mesopotâmica, e uma cultura amorrita, mais ocidental – num mesmo espaço e, por outro lado, a importância do reino de Mari como um estudo de caso que retrata, por vezes com grande pormenor, a influência da penetração dos povos nómadas nas terras da Mesopotâmia e as suas repercussões nos vários domínios da vida pública. Estudar a ordem implica compreender a organização do mundo e da sociedade, bem como a relação entre as esferas humana e celeste. Estudar o tempo implica, por sua vez, entender como o homem se posiciona no espaço, como entende a sua história e o seu destino. Uma análise focada nestes dois temas permitir-nos-á, pois, compreender qual era o verdadeiro sentido da vida e do mundo para o homem de Mari. Como veremos, para o mariota, a vida assentava numa intensa dinâmica na qual a família detinha o papel principal: era ela que o enquadrava na sociedade, que lhe permitia participar nos destinos da vida pública e receber as devidas honras após a morte. Nesta perspectiva, a família e os laços de sangue adquiriam um papel preponderante em vários domínios da vida humana. Eram os laços consanguíneos que imperavam aquando da escolha de aliados e partidários. Por outro lado, o culto do parentesco impunha uma visão da história segundo a qual o tempo passado se afirmava como o grande modelo teórico das acções desenvolvidas no quotidiano (no presente). Paralelamente à família, o homem de Mari acreditava que no mundo divino residia a sua verdadeira esperança de levar uma vida feliz. A imagem de uma teocracia, onde homem e deus partilhavam o mesmo destino, é transversal a todo o pensamento e acção do homem de Mari. Nesta tese, propomos desenvolver um estudo de conjunto, uma análise transversal que abranja todos os aspectos da vida social e humana: a religião, a política, a cultura e a sociedade

L'actitud de quatre escriptors catalans davant la Guerra civil (1936-1939) : Joan Sales, Pere Calders, Avel·lí Artís-Gener i Marià Manent

L'objectiu d'aquest treball és aclarir, fins on sigui possible, quines van ser les reaccions de quatre escriptors catalans en esclatar el conflicte, Pere Calders, Avel·lí Artís-Gener (

Les traduccions de Carles Riba i Marià Manent al Corpus Literari Digital

Els objectius del projecte “Les traduccions de Carles Riba i Marià Manent al Corpus Literari Digital” són diversos: d’una banda, digitalitzar totes les edicions originals de les traduccions publicades per Carles Riba i Marià Manent; d’altra banda, fer un inventari de tots els textos continguts en aquestes traduccions (de poesia, de narrativa i de teatre); i finalment, introduir els registres dins la plataforma del Corpus Literari Digital de la Càtedra Màrius Torres. La digitalització ha permès de preservar digitalment el patrimoni literari constituït per aquestes traduccions de dos dels autors i traductors més importants de la literatura catalana del segle XX. L’inventari dels textos de cadascun dels seus volums de traduccions (poemes, narracions i obres de teatre) ha permès de constituir una base de dades en la qual es registren totes les versions diferents de cadascun dels textos traduïts que Riba i Manent van anar revisant al llarg de la seva vida. Finalment, la inclusió d’aquests registres bibliogràfics dins la plataforma del Corpus Literari Digital de la Càtedra Màrius Torres permet la seva consulta en línia i la possibilitat de trobar, per a cada text, totes les seves versions i de visualitzar la imatge del document original, la qual cosa facilitarà als investigadors l’estudi de la història textual de les traduccions, la de l’evolució de la llengua literària dels autors, entre altres possibilitats.