Sivustaseuraajasta kansankirkon toimijaksi : SDP:n kirkkopolitiikka vuosina 1977–1987

Tutkielmassa tarkastelen Suomen Sosialidemokraattisen Puolueen (SDP) suhdetta uskonnollisiin ja kirkollisiin kysymyksiin, sekä sitä muuttuiko suhde vuosina 1977–1987. Aikaväli on rajattu yleisen poliittisen historian käännekohtiin. Alkupisteenä toimii Kalevi Sorsan II hallituksen nimittäminen ja päätepisteenä Holkerin hallituksen aloitus. Tutkielman kannalta tärkein lähde on ollut Työväen arkistossa säilytettävä SDP:n puoluearkisto. SDP:n kirkkopolitiikka alkoi Forssan kokouksesta 1903, jolloin puolue vaati kirkon ja valtion erottamista. Linja vaihteli jyrkästä lievään ja uusi kansallinen eheytyminen toisen maailman sodan jälkeen tuntui myös SDP:ssä. 1960- ja 1970-lukujen muutospaineiden myötä kirkko oli herännyt uudistamaan vaalikäytäntöjään. Kirkollisten vaalien muuttuminen suoriksi ja välittömiksi vaaleiksi sai puolueet suuntaamaan katseensa entistä tarkemmin kirkon hallintoon. Myös SDP osallistui vaaleihin ja Kalevi Sorsan puheenjohtajakaudella puolueeseen perustettiin vuonna 1978 seurakunta-asiain jaosto hoitamaan kirkollisia vaaleja. Sitä ennen toiminta oli ollut erillisjärjetön ja aktiivisten seurakuntalaisten käsissä. Osallistuminen kirkollisiin vaaleihin katsottiin siinä määrin tärkeäksi, ettei sitä voitu jättää puolueen suoran organisaation ulkopuolelle. Toiminta tapahtui jatkossakin samojen henkilöiden kautta ja on vaikea pitävästi sanoa, miten merkittävästi vastuu siirtyi pelkästään puolueelle. Vuoden 1978 seurakuntavaaleihin panostettiin mittavasti ja niissä kokeiltiin myös suoraa jäsenistöön vaikuttamista. Vaalit eivät muodostuneet SDP:lle riemuvoitoksi ja niihin osallistuminen oli hyvin vaihtelevaa. Uskonto oli puolueessa omantunnonasia ja jokainen sai toimia sen suhteen vakaumuksensa mukaisesti. Kirkolliskokouksen maallikkoedustajien vaaleissa 1986 SDP oli voimakkaasti mukana. Silloin puolue otti erityisteemaksi naispappeuden. Vaalit tuottivatkin tulosta ja SDP sai tutkimusajan suurimman edustajamäärän. Ehdokkaat eivät tutkimusten mukaan mieltäneet kirkollisia vaaleja sinällään poliittisiksi, vaikka puolueet olivatkin mukana niissä. Vaaleissa ei myöskään saanut käyttää avoimia poliittisia tunnuksia. Rakennemuutoksen myötä ammattikerrostumat muuttuivat ja perinteinen työväenluokka alkoi pienentyä. Osin tästä johtuen SDP käynnisti periaateohjelman uudistamisen. Periaateohjelman uudistuksessa käsiteltiin maailmankatsomuksellisia asioita, perusarvoja ja kannattajapohjaa. Lopulta työskentelyssä päädyttiin erottamaan maailmankatsomukselliset asiat poliittisesta ideologiasta. Uuden periaateohjelman myötä SDP:stä tuli arvopuolue, jonka jäseneksi saattoi tulla erilaisista maailmankatsomuksellisista lähtökohdista käsin. Puolueella oli edelleen voimassa vuoden 1972 toimenpideohjelma valtion ja kirkon erottamiseksi. Ohjelmaa ei kuitenkaan pyritty määrätietoisesti toteuttamaan, ja se jäi horrosmaiseen hiljaiseloon. Sen säilyttäminen voidaan nähdä haluna pitäytyä vanhassa työväenliikkeen perinteessä. Gallup-tutkimusten mukaan SDP:n äänestäjäkunta ei kuitenkaan eronnut kirkollisuudessaan muista kansalaisista. Tämä on voitu huomata myös puolueessa, ja sen seurauksena liian kärkevää kritiikkiä kirkkoa kohtaan varottiin. Kyselyt antoivat SDP:lle aiheen korostaa myös kirkkomyönteistä puolta. SDP:n neutraali suhtautuminen kirkkoon muuttui osin kirkkomyönteiseksi.

A new three phase method (SDP method) for the multi-objective vehicle routing problem with simultaneous delvery and pickup (VRPSDP)

Transportation service operators are witnessing a growing demand for bi-directional movement of goods. Given this, the following thesis considers an extension to the vehicle routing problem (VRP) known as the delivery and pickup transportation problem (DPP), where delivery and pickup demands may occupy the same route. The problem is formulated here as the vehicle routing problem with simultaneous delivery and pickup (VRPSDP), which requires the concurrent service of the demands at the customer location. This formulation provides the greatest opportunity for cost savings for both the service provider and recipient. The aims of this research are to propose a new theoretical design to solve the multi-objective VRPSDP, provide software support for the suggested design and validate the method through a set of experiments. A new real-life based multi-objective VRPSDP is studied here, which requires the minimisation of the often conflicting objectives: operated vehicle fleet size, total routing distance and the maximum variation between route distances (workload variation). The former two objectives are commonly encountered in the domain and the latter is introduced here because it is essential for real-life routing problems. The VRPSDP is defined as a hard combinatorial optimisation problem, therefore an approximation method, Simultaneous Delivery and Pickup method (SDPmethod) is proposed to solve it. The SDPmethod consists of three phases. The first phase constructs a set of diverse partial solutions, where one is expected to form part of the near-optimal solution. The second phase determines assignment possibilities for each sub-problem. The third phase solves the sub-problems using a parallel genetic algorithm. The suggested genetic algorithm is improved by the introduction of a set of tools: genetic operator switching mechanism via diversity thresholds, accuracy analysis tool and a new fitness evaluation mechanism. This three phase method is proposed to address the shortcoming that exists in the domain, where an initial solution is built only then to be completely dismantled and redesigned in the optimisation phase. In addition, a new routing heuristic, RouteAlg, is proposed to solve the VRPSDP sub-problem, the travelling salesman problem with simultaneous delivery and pickup (TSPSDP). The experimental studies are conducted using the well known benchmark Salhi and Nagy (1999) test problems, where the SDPmethod and RouteAlg solutions are compared with the prominent works in the VRPSDP domain. The SDPmethod has demonstrated to be an effective method for solving the multi-objective VRPSDP and the RouteAlg for the TSPSDP.

From e-Government to online deliberative democracy

This brief presentation considered the possibilities and limitations of strategies to promote electronic democracy pursued so far. In particular it indicated that the problems encountered have only been in part due to technological limitations or even a lack of political will. The stronger set of issues concerns the question of 'why participate?', and how to best facilitate this. The capacity to extent the principals of deliberative democracy through online media is briefly canvassed in the presentation.

Learning the kernel matrix with semidefinite programming

Kernel-based learning algorithms work by embedding the data into a Euclidean space, and then searching for linear relations among the embedded data points. The embedding is performed implicitly, by specifying the inner products between each pair of points in the embedding space. This information is contained in the so-called kernel matrix, a symmetric and positive semidefinite matrix that encodes the relative positions of all points. Specifying this matrix amounts to specifying the geometry of the embedding space and inducing a notion of similarity in the input space - classical model selection problems in machine learning. In this paper we show how the kernel matrix can be learned from data via semidefinite programming (SDP) techniques. When applied to a kernel matrix associated with both training and test data this gives a powerful transductive algorithm -using the labeled part of the data one can learn an embedding also for the unlabeled part. The similarity between test points is inferred from training points and their labels. Importantly, these learning problems are convex, so we obtain a method for learning both the model class and the function without local minima. Furthermore, this approach leads directly to a convex method for learning the 2-norm soft margin parameter in support vector machines, solving an important open problem.

Learning the Kernel Matrix with Semi-Definite Programming

Kernel-based learning algorithms work by embedding the data into a Euclidean space, and then searching for linear relations among the embedded data points. The embedding is performed implicitly, by specifying the inner products between each pair of points in the embedding space. This information is contained in the so-called kernel matrix, a symmetric and positive definite matrix that encodes the relative positions of all points. Specifying this matrix amounts to specifying the geometry of the embedding space and inducing a notion of similarity in the input space -- classical model selection problems in machine learning. In this paper we show how the kernel matrix can be learned from data via semi-definite programming (SDP) techniques. When applied to a kernel matrix associated with both training and test data this gives a powerful transductive algorithm -- using the labelled part of the data one can learn an embedding also for the unlabelled part. The similarity between test points is inferred from training points and their labels. Importantly, these learning problems are convex, so we obtain a method for learning both the model class and the function without local minima. Furthermore, this approach leads directly to a convex method to learn the 2-norm soft margin parameter in support vector machines, solving another important open problem. Finally, the novel approach presented in the paper is supported by positive empirical results.

Real-time price based home energy management scheduler

With the recent development of advanced metering infrastructure, real-time pricing (RTP) scheme is anticipated to be introduced in future retail electricity market. This paper proposes an algorithm for a home energy management scheduler (HEMS) to reduce the cost of energy consumption using RTP. The proposed algorithm works in three subsequent phases namely real-time monitoring (RTM), stochastic scheduling (STS) and real-time control (RTC). In RTM phase, characteristics of available controllable appliances are monitored in real-time and stored in HEMS. In STS phase, HEMS computes an optimal policy using stochastic dynamic programming (SDP) to select a set of appliances to be controlled with an objective of the total cost of energy consumption in a house. Finally, in RTC phase, HEMS initiates the control of the selected appliances. The proposed HEMS is unique as it intrinsically considers uncertainties in RTP and power consumption pattern of various appliances. In RTM phase, appliances are categorized according to their characteristics to ease the control process, thereby minimizing the number of control commands issued by HEMS. Simulation results validate the proposed method for HEMS.

Knowledge gain or system benefit in environmental decision making?

The quality of environmental decisions are gauged according to the management objectives of a conservation project. Management objectives are generally about maximising some quantifiable measure of system benefit, for instance population growth rate. They can also be defined in terms of learning about the system in question, in such a case actions would be chosen that maximise knowledge gain, for instance in experimental management sites. Learning about a system can also take place when managing practically. The adaptive management framework (Walters 1986) formally acknowledges this fact by evaluating learning in terms of how it will improve management of the system and therefore future system benefit. This is taken into account when ranking actions using stochastic dynamic programming (SDP). However, the benefits of any management action lie on a spectrum from pure system benefit, when there is nothing to be learned about the system, to pure knowledge gain. The current adaptive management framework does not permit management objectives to evaluate actions over the full range of this spectrum. By evaluating knowledge gain in units distinct to future system benefit this whole spectrum of management objectives can be unlocked. This paper outlines six decision making policies that differ across the spectrum of pure system benefit through to pure learning. The extensions to adaptive management presented allow specification of the relative importance of learning compared to system benefit in management objectives. Such an extension means practitioners can be more specific in the construction of conservation project objectives and be able to create policies for experimental management sites in the same framework as practical management sites.

Optimal allocation of conservation effort among subpopulations of a threatened species: How important is patch quality?

Money is often a limiting factor in conservation, and attempting to conserve endangered species can be costly. Consequently, a framework for optimizing fiscally constrained conservation decisions for a single species is needed. In this paper we find the optimal budget allocation among isolated subpopulations of a threatened species to minimize local extinction probability. We solve the problem using stochastic dynamic programming, derive a useful and simple alternative guideline for allocating funds, and test its performance using forward simulation. The model considers subpopulations that persist in habitat patches of differing quality, which in our model is reflected in different relationships between money invested and extinction risk. We discover that, in most cases, subpopulations that are less efficient to manage should receive more money than those that are more efficient to manage, due to higher investment needed to reduce extinction risk. Our simple investment guideline performs almost as well as the exact optimal strategy. We illustrate our approach with a case study of the management of the Sumatran tiger, Panthera tigris sumatrae, in Kerinci Seblat National Park (KSNP), Indonesia. We find that different budgets should be allocated to the separate tiger subpopulations in KSNP. The subpopulation that is not at risk of extinction does not require any management investment. Based on the combination of risks of extinction and habitat quality, the optimal allocation for these particular tiger subpopulations is an unusual case: subpopulations that occur in higher-quality habitat (more efficient to manage) should receive more funds than the remaining subpopulation that is in lower-quality habitat. Because the yearly budget allocated to the KSNP for tiger conservation is small, to guarantee the persistence of all the subpopulations that are currently under threat we need to prioritize those that are easier to save. When allocating resources among subpopulations of a threatened species, the combined effects of differences in habitat quality, cost of action, and current subpopulation probability of extinction need to be integrated. We provide a useful guideline for allocating resources among isolated subpopulations of any threatened species. © 2010 by the Ecological Society of America.

Optimizing search strategies for invasive pests: Learn before you leap

Strategic searching for invasive pests presents a formidable challenge for conservation managers. Limited funding can necessitate choosing between surveying many sites cursorily, or focussing intensively on fewer sites. While existing knowledge may help to target more likely sites, e.g. with species distribution models (maps), this knowledge is not flawless and improving it also requires management investment. 2.In a rare example of trading-off action against knowledge gain, we combine search coverage and accuracy, and its future improvement, within a single optimisation framework. More specifically we examine under which circumstances managers should adopt one of two search-and-control strategies (cursory or focussed), and when they should divert funding to improving knowledge, making better predictive maps that benefit future searches. 3.We use a family of Receiver Operating Characteristic curves to reflect the quality of maps that direct search efforts. We demonstrate our framework by linking these to a logistic model of invasive spread such as that for the red imported fire ant Solenopsis invicta in south-east Queensland, Australia. 4.Cursory widespread searching is only optimal if the pest is already widespread or knowledge is poor, otherwise focussed searching exploiting the map is preferable. For longer management timeframes, eradication is more likely if funds are initially devoted to improving knowledge, even if this results in a short-term explosion of the pest population. 5.Synthesis and applications. By combining trade-offs between knowledge acquisition and utilization, managers can better focus - and justify - their spending to achieve optimal results in invasive control efforts. This framework can improve the efficiency of any ecological management that relies on predicting occurrence. © 2010 The Authors. Journal of Applied Ecology © 2010 British Ecological Society.

Kokoomus, Kekkonen ja NKP:n luottamus : Kansallisen Kokoomuksen toiminta hallitusaseman saavuttamiseksi 1969-1981

Tutkielmani käsittelee Kokoomuksen suhdetta presidentti Urho Kekkoseen ja Neuvostoliiton Kommunistiseen puolueeseen NKP:hen. Tutkielmassa selvitetään, mitä kokoomuslaiset poliitikot tekivät näiden suhteiden kehittämiseksi ja puolueensa hallitusaseman saavuttamiseksi vuosina 1969-1981. Suomi solmi toisen maailmansodan jälkeen yya-sopimuksen Neuvostoliiton kanssa ja sitoutui noudattamaan ystävällismielistä politiikkaa Neuvostoliittoa kohtaan. Presidentti J. K. Paasikiven kaudella (1946-56) aloitettu ystävyyspolitiikka oli kehittynyt varsin pitkälle 1960-luvun loppuun mennessä. Vuonna 1956 presidentiksi valitun Urho Kekkosen johdolla hyvistä neuvostosuhteista muodostui Suomessa huipputason politiikan teon edellytys. Kekkonen vaati ehdotonta kuuliaisuutta Paasikivi-Kekkosen ulkopoliittiselle linjalle, niin puolueilta kuin yksittäisiltä poliitikoiltakin. Tämän linjan noudattaminen merkitsi Neuvostoliiton arvostelusta pidättäytymistä ja sitä kautta luottamusta Kekkosen ja NKP:n piirissä. Suomettumisen kaudeksi kutsuttuna aikana 1960-70-luvuilla Kokoomuksen asema oli erityisen vaikea, sillä tietyt puolueen poliitikot jatkoivat Kekkosen ja NL:n arvostelua. Muut keskeiset puolueet olivat päässeet Kekkosen ja Neuvostoliiton suosioon, mutta Kokoomusta ei näiden taholta hyväksytty hallituspuolueeksi vuoden 1966 jälkeen. Suurista puolueista SDP lunasti ulkopoliittisen luottamuksen Kekkoselta ja NKP:ltä 1966, eikä Kokoomusta enää välttämättä tarvittu enemmistöhallituksiin Keskustapuolueen pariksi. Kokoomuksen nuorempi polvi ymmärsi, että vaalimenestyksestä riippumatta hallitusasemaa ei enää saavuteta ilman Kekkosen ja NKP:n luottamusta. Vanhempi polvi puolestaan vastusti Urho Kekkosta ja hänen johdollaan kehittynyttä poliittista kulttuuria. Kokoomuksessa alkoi vuonna 1969 taistelu suhtautumisesta Kekkosen presidenttiyteen ja toiminta puolueen neuvostosuhteiden parantamiseksi. Tutkielma perustuu Porvarillisen Työn Arkiston lähdemateriaaliin, aiheesta julkaistuun kirjallisuuteen, Urho Kekkosen päiväkirjoihin ja arkistomateriaaliin sekä henkilöhaastatteluihin.

Kesken jäänyt vallankumous : Sosiaalinen mobilisaatio Helsingissä vuoden 1905 suurlakosta Viaporin kapinaan 1906

Tutkielmassani käsittelen vuoden 1905 suurlakon ja Viaporin kapinan välistä aikaa vallankumouksellisena prosessina Helsingissä. Miten vallankumouksellisuus ilmeni suurlakon aikana ja sen jälkeen Helsingissä? Miten tavalliset työläiset reagoivat tapahtumiin? Metodisina apuvälineinä minulla on ensinnäkin Charles Tillyn määritelmä vallankumoukselliselle tapahtumalle. Keskeistä tälle määritelmälle on, että vallankumouksellista tapahtumaa pitää tutkia sen lähtökohdista käsin eikä lopputuloksen kautta. Vallankumouksellinen tilanne syntyy, kun olemassa oleva hallitus saa kilpailijan ja vastaavasti se on ohi, kun jompikumpi jää jäljelle. Toiseksi apunani ovat olleet sosiaalihistorialliset tutkimukset Venäjän vallankumouksesta, joissa aihetta käsitellään ruohonjuuritason näkökulmasta. Tällöin polttopisteessä ovat lakot ja niiden aikana esitetyt vaatimukset. Oleellista näistä tutkimuksissa on, ettei työläisiä nähdä tahdottomana massana, joka sokeasti tottelee poliittisten johtajien käskyjä. Työläisillä oli omia, lähinnä ammatillisia vaatimuksia, jotka ilmensivät toisaalta huolta jokapäiväisestä toimeentulosta ja toisaalta ne heijastivat demokraattisten vaatimusten ulottamista laajemmalle kuin pelkästään valtiolliselle tasolle eli myös työpaikoille. Suurlakon aikana Helsingin työläiset johtivat käytännössä kaupungin julkista elämää. Vallan keskuksena toimi kansallislakon keskuskomitea. Näkyvintä valtaa käytti kansalliskaarti. Kaarti toimi vahvana poliisivoimana koko lakon ajan. Se pyrki kontrolloimaan liikennettä ja kauppaa sekä sensuroimaan muiden tahojen tiedonvälitystä. Raittiusväellä oli myös oma kaartin osasto, jonka avulla kaupunkiin säädettiin kieltolaki sekä kiellettiin prostituutio. Keskeinen elementti lakon onnistumisen kannalta oli niinikään avustustoiminnan järjestäminen lakon vuoksi hätään joutuneille. Näin turvattiin, ettei lakkorintamassa sattuisi ennenaikaisia repeämiä. Suurlakon jälkeen työväestö aktivoitui ennennäkemättömällä tavalla. Lakkojen lukumäärä ja niihin osallistuneiden työläisten määrä moninkertaistui. SDP:n virallinen tavoite eli poliittinen kansalaisuus ei riittänyt työläisjoukoille, vaan lakoilla pyrittiin saamaan aikaiseksi demokraattinen yhteiskunta laajemminkin. Lyhytikäisiksi jääneet työehtosopimukset eivät tilannetta korjanneet. Demokratia saatiin poliittisella tsolla, mutta ruohonjuurinäkökulmasta uudistukset jäivät kesken ja tyytymättömyys säilyi. Tässä mielessä työväenliike ei integroitunut yhteiskuntaan. Suomessa vallankumouksellinen toivo asetettiin Venäjän vallankumoustapahtumien etenemiseen. Suomalaisen radikalismin päätepisteenä voi pitää epäonnistunuttta Viaporin kapinaa, johon osallistui myös suomalaisia punakaartilaisia. Punakaartilaiset olivat suurelta osin nuoria, muualta Helsinkiin muuttaneita ja vähän järjestökokemusta omaavia henkilöitä. Nuoruus, juurettomuus ja liittyminen työväentyöväenpuolueeseen tai sen järjestöihin vasta perustamisvaiheen 1899-1903 jälkeen olivatkin leimallisia piirteitä radikaalien aineksien keskuudessa. Tutkielmassani osoitan, että ruohonjuuritason tutkimuksella voidaan kuvaa vuosisadan alun työläisistä, heidän toiveistaan ja haluistaan täsmentää. Vuosien 1905 ja 1906 poliittisessa murroksessa oli myös ammatillisilla seikoilla tärkeä sija työväestön pyrkimyksissä. Ne osoittavat omalta osaltaan työläisten vallankumouksellisia ja radikaaleja vaatimuksia. Punakaartilaisradikalismi oli läheistä sukua tälle toiminnalle. Avainsanat: Sosiaalihistoria, vallankumous, työväenliike, suurlakko 1905, Viaporin kapina.

A Floor Control Server in a Distributed Conference Service

The conferencing systems in IP Multimedia (IM) networks are going through restructuring, accomplished in the near future. One of the changes introduced is the concept of floors and floor control in its current form with matching entity roles. The Binary Floor Control Protocol (BFCP) is a novelty to be exploited in distributed tightly coupled conferencing services. The protocol defines the floor control server (FCS), which implements floor control giving access to shared resources. As the newest tendency is to distribute the conferencing services, the locations of different functionality units play an important role in developing the standards. The floor control server location is not yet single-mindedly fixed in different standardization bodies, and the debate goes on where to place it within the media server, providing the conferencing service. The thesis main objective is to evaluate two distinctive alternatives in respect the Mp interface protocol between the respective nodes, as the interface in relation to floor control is under standardization work at the moment. The thesis gives a straightforward preamble in IMS network, nodes of interest including floor control server and conferencing. Knowledge on several protocols – BFCP, SDP, SIP and H.248 provides an important background for understanding the functionality changes introduced in the Mp interface and therefore introductions on those protocols and how they are connected to the full picture is given. The actual analysis on the impact of the floor control server into the Mp reference point is concluded in relation to the locations, giving basic flows, requirements analysis including a limited implementation proposal on supporting protocol parameters. The overall conclusion of the thesis is that even if both choices are seemingly useful, not one of the locations is clearly the most suitable in the light of this work. The thesis suggests a solution having both possibilities available to be chosen from in separate circumstances, realized with consistent standardization. It is evident, that if the preliminary assumption for the analysis is kept regarding to only one right place for the floor control server, more work is to be done in connected areas to discover the one most appropriate location.

"Politiikka on kirkossa" : Keskustapuolueen kirkkopoliittisten tavoitteiden muotoutuminen vuosina 1966–1978

This study in church history deals with the formation of aims in the church politics of the Centre Party during a period of extensive politicisation in Finnish society – 1966 to 1978. The focus is on the processes of creating political input within the party organisation. The most important source material consists of the records of the highest party organs as well as material from the party office and the party’s committee for church politics. In the late 1960s, at a time of leftist radicalism in Finnish society, issues concerning the Church were seldom dealt with in the highest party organs, even though informal discussion took place within the party. This phase was followed by a conservative reaction in society during the 1970s. The rightist trend as well as the ongoing politicisation process substantially strengthened the role of church politics in the party. An aim of great importance was to prevent those supporters who belonged to the Lutheran revival movements from moving into the Finnish Christian League. Therefore it became increasingly important to prove that the Centre Party was defending the Church as well as so-called Christian values in state politics, e.g., by advocating religious instruction in schools. The Centre Party also defended the independence and legal status of the Church, at the same time positioning itself against Finland’s Social Democratic Party. Many party members were of the opinion that the church politics should have been about defending the Church and Christian values in state politics instead of defending the proportional share of the party’s seats in the ecclesiastical decision-making system. Nevertheless, the struggle for hegemony between the Centre Party and the Social Democrats was reflected in the Evangelical Lutheran Church particularly since 1973. Thus the aims of church politics were increasingly directed towards ecclesiastical elections and appointments in the 1970s. To justify its activities in church elections, the party stressed that it was not politicising the Church. To the contrary, it was asserted that the church leaders themselves had politicised the Church by favouring the Social Democrats. These alleged efforts to affiliate the Church with one political party were strictly condemned in the Centre Party. But when it came to the political parties’ activity in church elections, opinions diverged. Generally, the issues of church politics resembled those of the party’s trade union politics in the 1970s.

"Me emme ole kirkkoa politisoimassa" : Keskustapuolue ja Suomen evankelis-luterilaisen kirkon kirkolliskokous vuosina 1970-1977

Tutkielma käsittelee historiantutkimuksen keinoin Keskustapuolueen ja Suomen evankelis-luterilaisen kirkon kirkolliskokouksen suhdetta ja suhteen kehittymistä vuosina 1970 1977. Aihepiiriä lähestytään sekä henkilö- että organisaatiotasolla. Päälähteinä ovat kirkolliskokouksen pöytäkirjat sekä Keskustapuolueen eri puolue-elinten, ennen kaikkea kirkkopoliittisen toimikunnan, arkistokokoelmat. Keskustapuolue aktivoitui muiden puolueiden tavoin kirkkopolitiikassaan 1960- ja 1970-luvun vaihteessa. Vanhojen herätysliikkeiden edustajista muodostetulla puolueen kirkkopoliittisella toimikunnalla oli tässä aktivoitumisessa keskeinen sija. Vuosikymmenen alussa kirkon politisoituminen nähtiin toimikunnassa pääasiassa myönteisenä kehityksenä. Pyrkiessään säilyttämään herätysliikkeiden luottamuksen toimikunta joutui kuitenkin vuodesta 1974 lähtien muuttamaan kantaansa ja korostamaan, ettei Keskustapuolue ollut politisoimassa kirkkoa. Puolueen kirkkopoliitikkojen mukaan keskusta pyrki itse asiassa kirkkopolitiikallaan vapauttamaan kirkon muiden puolueiden politikoinnilta. Totta olikin, että kirkkopoliittinen toimikunta pysyi melko pitkälle vaiti opillisista kysymyksistä. Sen sijaan kirkon hallinnon demokratisointia ja köyhien seurakuntien aseman parantamista ajettiin voimakkaasti. Vaikka keskustasuuntautuneet kirkolliskokousedustajat eivät muodostaneetkaan toiminnassaan mitään yhtenäistä ryhmää, he kunnostautuivat hyvin näiden kysymysten esillä pitämisessä, aivan samoin kuin raittiuden ajamisessa. Kirkossa kuunneltiin 1970-luvun alussa puolueiden vaatimuksia ja uudistettiin hallintoa. Vuosikymmenen edetessä Keskustapuolueen vaikuttamispyrkimykset kirkolliskokouksen asiakysymyksiin kuitenkin vähenivät. Samaan aikaan kirkolliskokous puolestaan aktivoitui yhteiskunnallisille päättäjille, ja siten myös Keskustapuolueelle, suuntaamissaan kannanotoissa. Keskustapuolueessa kuunneltiinkin tarkasti kirkon ääntä. Haluttiin asettua samalle kannalle kirkon kanssa ja puolustaa kirkkoa. Siten pyrittiin vastaamaan SKL:n nousuun ja toisaalta tarjoamaan vaihtoehto SDP:n kirkkopolitiikalle, joka tähtäsi kirkon ja valtion erottamiseen. Vaikka keskustan vaikuttamispyrkimykset kirkolliskokouksen asiakysymyksiin vaimenivat tutkimuskauden kuluessa, puolue panosti jatkuvasti enemmän kirkolliskokousedustajien vaaleihin ja kirkolliskokouksessa suoritettaviin henkilövalintoihin. Vuonna 1977 keskustassa viritettiin puolueorganisaatiota jo hyvin tehokkaasti seuraavan vuoden kirkolliskokousvaaleihin. SDP:n haastaminen kirkollisissa henkilövalinnoissa alkoi toden teolla vuonna 1973 eli samaan aikaan, kun keskustan ja SDP:n nimityskilpa käynnistyi muuallakin yhteiskunnassa. SDP:n uhalla perusteltiin keskustassa myös omaa kirkkopoliittista aktiivisuutta. Keskusta pyrki haastamaan SDP:n kirkossa paljolti samoin keinoin ja samalla retoriikalla kuin ammattiyhdistysliikkeessä. Keskustapuolue säilytti edustuksensa kirkolliskokouksessa muita puolueita paremmin tutkimuskauden kuluessa. Keskustasuuntautuneet kirkolliskokousedustajat olivat lähes poikkeuksetta maallikoita ja tulivat lähinnä puolueen vahvoilta kannatusalueilta, kuten Lapuan ja Oulun hiippakunnasta. Edustajien joukossa vanhojen herätysliikkeiden osuus oli huomattava, ja keskustassa pyrittiinkin saamaan omiksi ehdokkaiksi nimenomaan herätysliike-, ei niinkään puoluevaikuttajia. Avainsanat: Kirkolliskokoukset, puolueet, Keskustapuolue, kirkkopolitiikka, politisoituminen, kirkolliset vaalit, herätysliikkeet