Adélia Prado: poética e modernidade

Esta dissertação trata da poética de Adélia Prado. Procurei destacar, dentro da vasta obra da autora, sua ligação com o divino a partir da dessacralização de uma linguagem que a este se atribui. A meu ver, a poeta transfere para o cotidiano toda a carga semântica relativa ao sagrado: espiritualiza o concreto e daí constrói sua abstração, reformulando a escrita do corpo originalmente marcada pala imagem de pecado. O corpo representa a possibilidade de concretização da experiência com o divino. Assim, surge uma linguagem que se dobra sobre si mesma e recompõe seus significados para satisfazer as necessidades de um gênero híbrido evidenciado pelo trânsito entre o poético e o prosaico

Adélia Prado e o diálogo com mulheres bíblicas

Pós-graduação em Letras - FCLAS

A poesia de Adélia Prado: expressão feminina do cotidiano e do sublime

This work aims to locate Adélia Prado’s poetry in the scenery of the contemporary Brazilian literature in order to comprehend some issues that are part of the manner how the poet constructs her poems and which may elucidate, through the lyric speaker, the relation of her poetry with the historical and cultural moment in which her work is placed. In this sense, the purpose of this study is to analyze Adélia Prado’s poetic construction by emphasizing the female voice of her lyric speaker and the superposition of elements from the semantic fields of the prosaic and the sublime, since we have identified these aspects as basic ones for the development of an interpretation on this poetry. This way, we have tried to comprehend the connection that the poet establishes between the material and the spiritual, the erotic and the religious, the immanent and the transcendent and we have concluded that, for the poet, everything can be subject to poetry. For this work, we used the volume Poesia reunida (1995) for it provides a wider view over Adélia Prado’s poetry

A Poética de Adélia Prado: espaço de articulação entre língua portuguesa e língua literária

A tese estuda a obra poética de Adélia Prado sob o ponto de vista da Estilística. Mostra que a metáfora é o recurso mais afeito a construir a língua literária e, no caso da poetisa, modelá-la em português. O estudo atesta que a linguagem conotativa da poetisa alcança os três níveis da língua e promove o inesperado e o distante da expressão comum. Afirma a importância da polifonia e da intertextualidade , além da excelência do discurso indireto livre na criação literária, não só da poetisa, mas de todo uso da língua portuguesa como ferramenta de expressão poética, principalmente se a intenção do autor é criar o discurso surrealista. A pesquisa mostra que há, na obra, um grande número de poemas em que predomina a linguagem religiosa católica. Ocorre a expressão da alma feminina , marcada com orgulho pela poetisa. A autora cria prosodemas, inaugura neologismos ,aproveitando todos os processos de criação vocabular. Assim, a obra se notabiliza pelo aproveitamento da sonoridade das palavras, pela escolha lexical inédita, por uma estrutura frasal apositiva, evocativa, sucinta e nominal, não escravizada às regras do registro culto como padrão literário. A tese reconhece que a autora lida eficientemente com as classes de palavras, com a construção nominal e com uma estruturação sintática peculiar, em que sobressai a oração adjetiva com função de sujeito, apesar de conter verbo: a oração adjetiva subjetivada. A essência da pesquisa são os conjuntos metafóricos, verdadeiros modelos universais, que permitem reconhecer a possível existência de uma língua literária em português. No mesmo contexto, focaliza um grupo de poemas chamados de telegráficos, curtos e de teor filosófico. Tal qualidade metafórica mostra a importância da poetisa Adélia Prado para a articulação da língua literária em língua portuguesa

The first chronicle of Miguel Hernandez: The New Journalism (1936-1939)

This paper presents and analyzes the first literary-journalistic chronicle writen and published by Miguel Hernández: “Defensa de Madrid. Madrid y las ciudades de Retaguardia”, during the Spanish Civil War (1936-1939). This chronicle is the first one of a series establishing a new and personal type of journalism: literary chronicles –poetical and political-. Miguel Hernandez published his masterpieces in different newspapers as a war reporter, with his own name and with a pen-name, playing roles of director and political commissar in different newspapers in the war-trenches. Thematically, this first article shows his personal and political engagement, as well as his desire and strategy to protect the capital city of Spain: Madrid. Methodologically, the analysis is an approached to linguistics in social sciences, which presents some of the personal characteristics and style of the chronist Miguel Hernández. Thus, it becomes patent that the so-called New Journalism (narrative and literary), which flourished in the 70s, had already been deeply and efficiently practiced by Miguel Hernández 40 years before. That is the reason why Miguel Hernández deserves to be added to the well-known collective of chronicle writers that have already been rescued to this moment. His literary style and quality are installing him in a outstanding position as well as pioneer of the genre nowadays known as New Journalism that in his case, it is politically engaged

Thomsenista Kalimaan : Vanhimpien itämerensuomalais-balttilaisten kielikontaktien tutkimushistoria vuoteen 1936

Itämerensuomalaisissa kielissä esiintyy suuri joukko sanoja, jotka muistuttavat balttilaisten kielten sanoja sekä muotonsa että merkityksensä puolesta. Yhtäläisyyksiä oli yritetty selittää eri tavoin 1700-luvulta lähtien, kunnes Vilhelm Thomsen vuonna 1869 osoitti tämän sanastokerrostuman olevan lainaa jostakin muinaisbalttilaisesta kielimuodosta nykyisten itämerensuomalaisten kielten yhteiseen kantakieleen. Vuonna 1890 Thomsen julkaisi aiheesta laajemman tutkimuksen, jossa hän esitti noin 200 muinaisbalttilaista lainaetymologiaa ja käsitteli lainojen äännevastaavuuksia sekä kielellisten kontaktien paikkaa, aikakautta ja kulttuurikontekstia. Nykykäsitys itämerensuomalaisten kielten vanhoista balttilaisista lainasanoista perustuu tähän Thomsenin esitykseen, ainoastaan kontaktien ajoituksia on arkeologian tulosten myötä siirretty taaksepäin. Thomsen sovelsi ensimmäisenä suomalais-ugrilaisten kielten tutkimukseen aikakautensa uusinta kielitieteellistä metodia, nuorgrammatiikkaa. Nuorgrammatiikka keskittyi kielihistoriaan ja antoi eksaktit välineet etymologialle. Suomeen nuorgrammatiikan toi E. N. Setälä, jonka johdolla metodi uudisti nopeasti koko fennougristiikan ja nosti Suomen tutkimuksen kärkeen. Suomalaistutkijat tarkensivat myös Thomsenin luomaa kuvaa vanhoista balttilaisista lainoista. Setälän ohella keskeisiä etymologeja olivat J. J. Mikkola ja Heikki Paasonen. Muualla tutkimus ei ollut yhtä intensiivistä: vain liettualainen Kazimieras Būga perehtyi mainittavasti aiheeseen, ja hänenkin tutkijan uransa jäi lyhyeksi. Vasta 1910-luvun puolessa välissä Thomsenin ja Setälän teesejä alettiin kritikoida. Torsten Karsten ja K. B. Wiklund esittivät vanhimmille balttilaiskontakteille paljon kauemmas menneisyyteen ulottuvia ajoituksia kuin Thomsen. Setälän auktoriteetti kuitenkin torjui uudet teoriat, jotka on vasta paljon myöhemmin yleisesti hyväksytty. Sotien välinen kausi oli erittäin vilkkaan etymologisen tutkimuksen aikaa, ja balttilaisiakin lainoja esitettiin kymmeniä lisää. Ajan uutterimmat tutkijat olivat Heikki Ojansuu, Yrjö Toivonen ja Jalo Kalima. Luonnollisesti myös monet Thomsenin balttilaiset etymologiat korvattiin paremmin sopivilla lainaetymologioilla tai rinnastuksilla sukukielistä. Mikkola arvosteli hyvin voimakkaasti Thomsenin lainaetymologioita. Mikkolan kritiikki osoittautui pääosin pätemättömäksi, mutta on päässyt epäsuorasti vaikuttamaan myöhempään tutkimukseen. Eino Nieminen taas esitti vuonna 1934 hypoteesin, jonka mukaan ainakin osa vanhoista balttilaislainoista voisi olla peräisin muinaiskuurin kielestä, jota baltologit olivat parin vuosikymmenen ajan pyrkineet rekonstruoimaan. Jalo Kalima julkaisi vuonna 1936 oppikirjan itämerensuomalaisten kielten vanhoista balttilaislainoista. Kalima pyrki antamaan kattavan kuvan aiheesta, mutta ei onnistunut kovin hyvin. Kaliman tiedot balttilaisista kielistä eivät olleet ajan tutkimuksen tasolla, ja hän jätti kirjassansa käsittelemättä suuren osan uudempaa tutkimusta, mm. Thomsenin ajoituksia kohtaan osoitetun kritiikin sekä kymmenittäin niin Thomsenin kuin myöhempienkin tutkijoitten esittämiä etymologioita. Kaliman kirja on kuitenkin selkeästi laadittu ja sisältää uusia, ansiokkaitakin etymologioita. Kaliman jälkeen kukaan ei ole kirjoittanut yleisesitystä aiheesta. Tämän tutkielman tavoite on antaa kattava kuva vanhimpien itämerensuomalais-balttilaisten kielikontaktien tutkimuksesta ennen Kaliman oppikirjaa. Näin se voisi tasoittaa tietä uudelle alan yleisesitykselle.

Trust, participation and health among ageing people : A cross-sectional cohort study of men and women born in 1926-30, 1936-40, and 1946-50 in the Lahti region, southern Finland

The purpose of the present study was to explore the associations between good self-rated health and economic and social factors in different regions among ageing people in the Päijät-Häme region in southern Finland. The data of this study were collected in 2002 as part of the research and development project Ikihyvä 2002 2012 (Good Ageing in Lahti region GOAL project). The baseline data set consisted of 2,815 participants born in 1926 30, 1936 40, and 1946 50. The response rate was 66 %. According to the previous studies, trust in other people and social participation as the main aspects of social capital are associated with self-rated health. In addition, socioeconomic position (SEP) and self-rated health are associated, but all SEP indicators do not have identical associations with health. However, there is a lack of knowledge of the health associations and regional differences with these factors, especially among ageing people. Regarding these questions, the present study gives new information. According to the results of this study, self-perceived adequacy of income was significantly associated with good self-rated health, especially in the urban areas. Similar associations were found in the rural areas, though education was also considered an important factor. Adequacy of income was an even stronger predictor of good health than the actual income. Women had better self-rated health than men only in the urban areas. The youngest respondents had quite equally better self-rated health than the others. Social participation and access to help when needed were associated with good self-rated health, especially in the urban area and the sparsely populated rural areas. The result was comparable in the rural population centres. The correlation of trust with self-rated health was significant in the urban area. High social capital was associated with good self-rated health in the urban area. The association was quite similar in the other areas, though it was statistically insignificant. High social capital consisted of co-existent high social participation and high trust. The association of traditionalism (low participation and high trust) with self-rated health was also substantial in the urban area. The associations of self-rated health with low social capital (low participation and low trust) and the miniaturisation of community (high participation and low trust) were less significant. From the forms of single participation, going to art exhibitions, theatre, movies, and concerts among women, and studying and self-development among men were positively related to self-rated health. Unexpectedly, among women, active participation in religious events and voluntary work was negatively associated with self-rated health. This may indicate a coping method with ill-health. As a whole, only minor variations in self-rated health were found between the areas. However, the significance of the factors associated with self-rated health varied according to the areas. Economic factors, especially self-perceived adequacy of income was strongly associated with good self-rated health. Also when adjusting for economic and several other background factors social factors (particularly high social capital, social participation, and access to help when needed) were associated with self-rated health. Thus, economic and social factors have a significant relation with the health of the ageing, and improving these factors may have favourable effects on health among ageing people.

Alice Davis Menken papers, undated, 1880-1936.

Primarily correspondence, reports, etc. relating to activities with the Society of New York State Women, Jewish Welfare Board, Jewish Protectory and Aid Society (later called Jewish Board of Guardians), New York City Woman's Night Court, Hudson State Training School, New York State Reformatory for Women, Society for Political Study, Daughters of American Revolution, Progressive Party, Mayor's Committee of Women on National Defense, New York, Congregation Shearith Israel, Florence Crittendon League, Committee of Fourteen and the Inwood House; includes also journals, diaries and other material relating to personal life, and a biographical sketch submitted to the Jewish Biographical Bureau, and copies of published and manuscript articles. Contains a "Survey of Reformatory and Correctional Institutions and Agencies As Related To The Problem of Commercialized Vice" in manuscript, submitted in August, 1919 and also material relating to program and activities of New York Training School For Community Center Workers.

Stammbaum der Familie Oppenheimer Laufenselden 1750-1936

Family history, family trees and genealogy of Oppenheimer family in Laufenselden and Nastaetten (75p).

Oikeusvaltion paradoksin äärellä. Tasavallan suojelulakiesityksistä käyty eduskuntakeskustelu vuosina 1930 ja 1936

Tutkimuksessa lähestytään oikeusvaltion paradoksia tarkastelemalla sen ilmenemistä valtiopäiväkeskusteluissa, joita käytiin hallituksen esityksistä tasavallan suojelulaiksi vuosina 1930 ja 1936. Oikeusvaltion paradoksin ytimessä on kysymys siitä, miten yksityisen oikeussubjektin myös valtion harjoittamalta mielivallalta nauttima suoja voidaan taata, kun eduskunta on ylin lainsäätäjä ja voi muuttaa myös perustuslakia, jossa tuo suoja taataan. Tämä kysymys korostuu etenkin poikkeusoloissa, jolloin toimeenpanovallalla tulisi olla riittävät valtuudet vaikean tilanteen ratkaisemiseksi. Oikeusvaltion paradoksin kannalta keskeisiä ovat muodollinen, laillisuutta ja muotoja painottava sekä materiaalinen, oikeusjärjestyksen sisällöllisiä periaatteita, kuten perusoikeuksia painottava oikeusvaltiotulkinta. Nämä kaksi tulkintaa ovat vaikeissa tilanteissa toistensa kanssa ristiriidassa ja päättäjät joutuvat tasapainoilemaan niiden välillä: toimiako tehokkaasti yhteiskuntajärjestyksen turvaamiseksi, jolloin on riski valtion sisältä käsin tapahtuvasta oikeusvaltion murenemisesta, vai kunnioittaako perusoikeuksia ja altistaa valtakunta ulkoiselle vallankaappaukselle tai muille järjestyshäiriöille. Tutkimuskysymystä tarkastellaan vuosina 1930 ja 1936 eduskunnalle annettujen hallituksen tasavallan suojelulakiesitysten myötä. Esitykset tasavallan suojelulaiksi antoivat presidentille oikeuden, mikäli valtakuntaa uhkasi vaara tai yleinen järjestys ja turvallisuus olivat uhattuina, rajoittaa tiettyjä hallitusmuodon toisessa luvussa taattuja perusoikeuksia. Vuonna 1930 lapuanliikkeen aiheuttama vallankaappauksen uhka oli todellinen ja hallituksen oli pakko antaa sen vaatimia säädöksiä kommunistisen toiminnan tukahduttamiseksi. Paradoksaalisesti laki oli samanaikaisesti lapuanliikkeen painostuksen tulos että yritys ottaa tilanne haltuun poikkeuslailla. Vuonna 1936 tilanne oli huomattavasti rauhallisempi. Lakia perusteltiin sekä maailmanpoliittisen tilanteen epävakaudella että tarpeella säätää poikkeustilanteista etukäteen osana pysyvää lainsäädäntöä. Valtuuksia ei kuitenkaan haluttu säätää osaksi valtiosääntöä, vaan säädös annettiin erillisenä poikkeuslakina. Eduskuntakeskustelussa kannat jakautuivat yleisesti ottaen siten, että lakien vastustajat esittivät materiaaliseen oikeusvaltiotulkintaan ja kannattajat muodolliseen oikeusvaltiotulkintaan lukeutuvia argumentteja. Vastustajien mielestä oli tärkeää kunnioittaa kansalaisten perusoikeuksia ja perustuslakien pysyvyyttä. He myös pelkäsivät lakien mahdollistamaa hallinnollista mielivaltaa. Lakien kannattajat puolestaan korostivat demokratian itsepuolustuksen tärkeyttä: oli yksilön kannalta parasta oikeusturvaa, että kumoukselliset voimat voitiin pitää kurissa. Vuoden 1930 laki jätettiin lepäämään yli vaalien ja hyväksyttiin lopullisesti syksyllä 1930. Se oli osa kommunistilakipakettia, mutta sitä käytettiin lapuanliikkeen hillitsemiseksi ja Mäntsälän kapinan kukistamiseksi vuonna 1932. Vuoden 1936 laki hylättiin eduskunnassa. Vuonna 1939 annettiin vielä kolmas hallituksen esitys tasavallan suojelulaiksi. Se jätettiin lepäämään yli vaalien ja hyväksyttiin syksyllä 1939. Hallituksen laajennettuja valtuuksia tarvittiin tällä kertaa sellaisia henkilöitä vastaan, joista voisi olla uhkaa Suomen ulkoiselle turvallisuudelle. Lain nojalla tehtiin satoja poliittiseen vasemmistoon kohdistuneita turvasäilöpidätyksiä sodan aikana. Tämä laki on kuitenkin rajattu tutkimuksen ulkopuolelle.

La revista “Ressorgiment” en la historia catalana : un proyecto editorial para la difusión del catalanismo político. Buenos Aires: 1916-1936

Resumen: El presente trabajo analiza la revista “Ressorgiment”, periódico ofi cial de los “catalanes de América”, el sector separatista de la colectividad catalana asentada en Buenos Aires desde comienzos del siglo XX. Efectúa un análisis teórico de la diagramación formal y de la línea editorial de la publicación y constituye un repaso del ideario del catalanismo separatista radical de ultramar, desde el punto de vista de su proyecto editorial distintivo.

Prado, Balboa, C.Z. - Old Timers Parade. Jan. 18, 1928

Leonard Carpenter Panama Canal Collection. Photographs: Views of Panama and the Canal. [Box 1] from the Special Collections & Area Studies Department, George A. Smathers Libraries, University of Florida.

Traducciones vascas de los clásicos griegos y latinos (1802-1936)

F. García Jurado, R. González Delgado y M. González González (eds). Prólogo de J. C. Mainer.