Metsänomistajille tarjottavat palvelut, palveluntarjoajat ja palvelukentän rakenne

Suomessa metsänomistajille on tarjolla neljäntyyppisiä eri palveluita metsänhoidossa, puukaupassa, omaisuudenhoidossa ja informaatiopalveluissa. Palveluita tarjoaa joukko hyvin erikokoisia organisaatioita, joista osa toimii markkinalähtöisesti toisten tarjotessa palveluitaan lakiperusteisesti. Metsäalan palvelumarkkinat ovat nyt murrosvaiheessa, ja muutoksia on tapahtumassa sekä tarjonta- että kysyntäkentässä. Metsänomistajille tarjottavien palveluiden markkinoita ei tarjoajanäkökulmasta ole aiemmin tutkittu kattavasti. Tutkimukset ovat usein keskittyneet suppeasti johonkin palvelulajiin, eikä kokonaiskuvausta palvelumarkkinoista omaisuudenhoitopalvelut mukaan lukien ole ollut tarjolla. Tarjoajakenttään on odotettavissa muutoksia, sillä metsäalan palvelumarkkinoiden rahoituspohjaa ollaan muuttamassa, jolloin markkinoiden kilpailu vapautuu nykytilanteeseen verrattuna. Muutokset koskevat etenkin lakisääteisten organisaatioiden toimintaa, mutta ne tulevat vaikuttamaan koko toimialaan. Kysyntäkentässä aiempi tutkimus on ollut kattavampaa. Etenkin metsänomistajarakenteen muutosta, joka johtuu pääasiassa metsätilojen siirtymisestä kaupungistuneelle sukupolvelle, on tutkittu runsaasti. Lisäksi palveluiden kysyntään vaikuttavia tekijöitä ja palvelun eri laatu-ulottuvuuksia on tutkittu. Voidaan kuitenkin epäillä, kyetäänkö markkinoilla tarjoamaan sellaisia palveluita, jotka todella kattavasti tyydyttävät metsänomistajien tarpeita ja pystyvät tarjoamaan sellaisia hyötyjä, joista ollaan valmiita maksamaan. Tässä tutkimuksessa on tarkasteltu nykyisiä metsäpalvelumarkkinoita, sillä kokonaiskuvan luominen nykytilanteesta tarjoaa pohjan tulevien muutoksien ennakoimiselle. Tutkimusmenetelmänä on käytetty kvalitatiivista sisällönanalyysiä, ja tarkastelun kohteena on ollut palveluntarjoajien metsänomistajille suuntaama markkinointimateriaali – pääasiassa tarjoajien internetissä oleva materiaali. Markkinointimateriaalien tukena on käytetty palveluorganisaatioiden edustajien ja alan asiantuntijoiden teemahaastatteluita. Palveluita ja organisaatioita on tarkasteltu niiden asiakkaan kokemien hyötyjen pohjalta, joita markkinoinnissa palveluihin ja palveluntarjoajiin on pyritty liittämään. Teoreettisesti taustalla on käytetty mallia kuluttajan valintakriteereistä hankintapäätöstä tehtäessä. Tulosten perusteella on löydettävissä kysynnän kannalta kriittisiä palveluita, joiden ympärille palvelukokonaisuuksia on rakennettu. Metsänomistamisen odotetaan olevan kannattavaa, joten eräs palveluntarjonnan haasteista syntyy alan tarpeesta rahoittaa itsensä mielekkäällä aikajänteellä. Tämä luo tarpeen tuloja synnyttävien palveluiden yhdistämiseen kokonaisuuksiksi kustannuksia aiheuttavien, mutta muita hyötyjä tuottavien palveluiden kanssa. Tarjoajien kannalta tärkeää on kyetä luomaan asiakkaita hyödyttäviä palvelukokonaisuuksia muuttuville markkinoille.

Esi-isät ja tiedonhankinta : Ennustus sukuma-nyamwezi-yhteisössä Luoteis-Tansaniassa

Tutkielmassa tarkastellaan esi-isien merkitystä sukuma-nymawezi-alueen ennustajientyössä. Työ perustuu kenttätyömateriaaliin, joka on pääasiassa kerätty neljän kylän muodostamalta hallinnolliselta alueelta, Isakasta, joka sijaitsee sukuma-nyamwczi-alueen kes-kiosissa. Sukumat ja nyamwezit ovat Tansanian suurimmat kansat ja muodostavat kulttuurisesti hyvinkin yhtenäisen alueen. Isakan alue, jossa kenttätyö on tehty, on nopeasti kasvava keskus, jonka kasvun ovat mahdollistaneet erinomaiset liikenneyhteydet, joiden vaikutuksesta alueelle on muuttanut useiden kansojen edustajia lähinnä vaurastumisen toivossa. Mm. ennustajia alueella on runsaasti juuri tästä syystä. Tutkielmassa esitellään erilaisia näkökulmia ennustukseen ja esi-isien merkitykseen Isakassa. Ennustuksen asiantuntijoiden, ennustajien, lisäksi näitä näkökulmia tarjoavat alueen perinteisten tanssirituaalien johtajat sekä länsimaisen terveydenhuollon ja valtion kulttuuriviraston edustajat. Nämä eri tahot edustavat usein jopa vastakkaisia näkemyksiä ennustuksen merkitykseen yhteisössä. Tutkielmassa tarkastellaan kuitenkin sitä, miten nämä toisistaan poikkeavat näkemykset yhdistyvät yksilöiden (isakalaisten naisten) kohdalla erilaisiksi kokonaisuuksiksi, joissa erilaiset näkemykset täydentävät toisiaan. Isakassa ennustajat selvittävät erilaisten ennustusmenetelmien avulla asiakkaittensa ongelmat ja tarvittavat hoitomuodot. Ennustuksen lisäksi he tarjoavat usein asiakkailleen myöstarvittavan hoidon. Lähes poikkeuksetta ennustus tapahtuu esi-isien tai muiden henkienavulla. Ennustuksessa voidaan käyttää henkipossessiota, jolloin henki kertoo asiakkaanongelmat ennustajan ruumiin kautta. Myös käytettäessä muita ennustusmenetelmiä kuin henkipossessiota, on esi-isien merkitys suuri, sillä ennustajan kykyjen nähdään olevannäiltä peräisin. Tutkielmassa esi-isien ja mahdollisten muiden henkien merkitystä ennus-tustyössä valotetaan henkipossessioteorioiden avulla ja tarkastellaan mm. sitä, miten esi-isät kommentoivat yhteisön jäsenten elämää "historian äänenä". Sukuma-nyamwezi-kosmologiassa esi-isät ja noituus nähdään mahdollisina sairauksien j amuiden ongelmien aiheuttajina. Erityisesti näissä tapauksissa virallisen (länsimaisen) terveydenhuollon palveluja ei nähdä riittävinä. Tutkielmassa korostetaankin sitä, miten isakalaisille ennustajien ja virallisen terveydenhuollon palvelut näyttäytyvät toisiaan täydentävi-nä vaihtoehtoina etsittäessä ratkaisuja sairauksien tai muiden ongelmien alkuperään ja tar-vittavaan hoitoon. Avainsanat: Tansania; sukuma-nyamwczi; ennustus; esi-isät ja muut henget; noituus

Vaikuttavuusyhteiskunta : Sosiaalisten olojen arvostelusta vaikutusten todentamiseen

Evaluation practices have pervaded the Finnish society and welfare state. At the same time the term effectiveness has become a powerful organising concept in welfare state activities. The aim of the study is to analyse how the outcome-oriented society came into being through historical processes, to answer the question of how social policy and welfare state practices were brought under the governance of the concept of effectiveness . Discussions about social imagination, Michel Foucault s conceptions of the history of the present and of governmentality, genealogy and archaeology, along with Ian Hacking s notions of dynamic nominalism and styles of reasoning, are used as the conceptual and methodological starting points for the study. In addition, Luc Boltanski s and Laurent Thévenot s ideas of orders of worth , regimes of evaluation in everyday life, are employed. Usually, evaluation is conceptualised as an autonomous epistemic culture and practice (evaluation as epistemic practice), but evaluation is here understood as knowledge-creation processes elementary to different epistemic practices (evaluation in epistemic practices). The emergence of epistemic cultures and styles of reasoning about the effectiveness or impacts of welfare state activities are analysed through Finnish social policy and social work research. The study uses case studies which represent debates and empirical research dealing with the effectiveness and quality of social services and social work. While uncertainty and doubts over the effects and consequences of welfare policies have always been present in discourses about social policy, the theme has not been acknowledged much in social policy research. To resolve these uncertainties, eight styles of reasoning about such effects have emerged over time. These are the statistical, goal-based, needs-based, experimental, interaction-based, performance measurement, auditing and evidence-based styles of reasoning. Social policy research has contributed in various ways to the creation of these epistemic practices. The transformation of the welfare state, starting at the end of 1980s, increased market-orientation and trimmed public welfare responsibilities, and led to the adoption of the New Public Management (NPM) style of leadership. Due to these developments the concept of effectiveness made a breakthrough, and new accountabilities with their knowledge tools for performance measurement and auditing and evidence-based styles of reasoning became more dominant in the ruling of the welfare state. Social sciences and evaluation have developed a heteronomous relation with each other, although there still remain divergent tendencies between them. Key words: evaluation, effectiveness, social policy, welfare state, public services, sociology of knowledge

Sosiaalipalveluja kaikille ja kaiken ikää? : Tutkimus suomalaisten mielipiteistä ja kokemuksista sosiaalipalveluista sekä niiden suhteesta legitimiteettiin

This research analyses opinions on the system of social welfare services from the point of view of clients and the public in general in Finland. The approach is quantitative, drawing on theories of the welfare-state tradition. The data used comes from the comprehensive Welfare and Services in Finland survey compiled by STAKES. While previous research on the welfare state has predominantly focused on surveying public opinion on social protection, this research focuses on social welfare services. The main focus of this research is on publicly funded care provided by municipal social welfare services. In this research, social welfare services include child day care, services for people with disabilities, home-help services, counselling by social workers and social assistance. The research considered in particular whether the clients or the population has different opinions towards social welfare services or social benefits. In addition, the research partly covers areas of informal care provided by family and friends. The research material consisted of the STAKES Welfare and Services in Finland survey. The data was compiled in 2004 and 2006 by Statistics Finland. The research comprises five articles. Additional data have been extracted from social welfare statistics and registers. Multiple approaches were applied in the survey on welfare and services the methods in this research included interviews by phone and mail, and register data. The sample size was 5 810 people in 2004 and 5 798 in 2006. The response rates were 82.7% and 83.7%, respectively. The results indicate that a large majority (90%) of the Finnish population is of the opinion that the public sector should bear the main responsibility for organising social and health services. The system of social welfare services and its personnel have strong public support 73% and 80% respectively. However, new and even negative tones have emerged in the Finnish debate on social welfare services. Women are increasingly critical of the performance of social welfare services and the level of social protection. Furthermore, this study shows that women more often than men wish to see an increase in the amount of privately organised social welfare services. Another group critical of the performance of social welfare services are pensioners. People who had used social welfare services were more critical than those who had not used them. Thus, the severest criticism was received from the groups who use and gain most from public services and benefits. However, the education and income variables identified in earlier studies no longer formed a significant dividing line, although people with higher education tend to foster a more positive view of the performance of social welfare services as well as the level of social protection. Income differences did not bear any significance, that is, belonging to a high or low income group was not a determining factor in the attitude towards social welfare services or social benefits. According to the research, family and friends still form an informal yet significant support network in people's everyday lives, and its importance has not been diminished by services provided by the welfare state. The Finnish public considers child day care the most reliable form of social welfare services. Indeed, child day care has become the most universal sector of our system of social welfare services. Other services that instil confidence included counselling by social workers and services for people with disabilities. On the other hand, social assistance and home-help services received negative feedback. The negative views were based on a number of arguments. One argument contends that the home-help service system, which was originally intended for universal use, is crumbling. The preventive role of home-help services has been reduced. These results mirror the increasingly popular opinion that social welfare services are not produced for all those who need them, but to an increasing extent for a select few of them. Municipalities are struggling with their finances and this, combined with negative publicity, has damaged the public's trust in some municipal social welfare services. A welfare state never achieves a stable condition, but must develop over time, as the world around it changes. Following the 1990's recession, we are now in a position where we can start to develop a system that responds to the needs of the next generation. Study results indicating new areas of dissatisfaction reflect the need to develop and improve the services provided. It is also increasingly essential that social welfare services pay attention to the opinions of clients and the public. Should the gap between opinions and actual activities increase, the legitimacy of the whole system would be questioned. Currently, the vast majority of Finns consider the system of social welfare services adequate, which provides us with the continuity required to maintain and improve client-oriented and reasonably priced social welfare services. Paying attention to the signals given by clients and the general public, and reacting to them accordingly, will also secure the development and legitimacy of the system in the future.

Kolmas sektori maaseutukunnissa

Tämän tutkimuksen tarkoituksena on hahmottaa, millaisena toimijana kolmas sektori eli järjestöt nähdään maaseutumaisissa kunnissa nyt, kun kunta- ja palvelurakenne on muuttumassa ja väestö ikääntymässä. Tutkimuksen perusteella maaseutukunnat odottavat kolmannelta sektorilta ja järjestöiltä panosta kaikkein eniten sosiaalisten verkostojen, niitä vahvistavan ihmisten kanssakäymisen ja yhteisöllisyyden vahvistajana. Erilaisten tapahtumien, kulttuuri-, liikunta-, nuoriso-, harrastus- ja vapaa-ajan toiminnan järjestäminen, ympäristönhoito, perinteen ja historian tallentaminen sekä asukas- ja kylätoiminnan ylläpitäminen ovat maaseutukunnissa toimivien järjestöjen vahvaa toimintakenttää. Tällaisen perinteisen järjestötoiminnan myös taloudellisen merkityksen nähdään korostuvan väestön terveyden ja toimintakyvyn eteen tehtävän ennaltaehkäisevän työn tarpeen kasvaessa. Toinen tutkimuksessa vahvasti esille noussut kolmannen sektorin toiminnan vahvuus liittyy järjestöjen toiminnan ihmisläheisyyteen ja inhimillisyyteen. Kuntakoon kasvaessa ja palvelutuotannon järjestelmien monimutkaistuessa monet tutut arkiset tavat hoitaa asioita menevät uusiksi. Varsinkin ikääntyville nämä muutokset ovat suuria ja aiheuttavat inhimillistä hätää, pelkoja ja kasvavaa yksinäisyyttä. Järjestöissä tämä avun tarve nähdään usein läheltä, ja ne ryhtyvät toimimaan avun ja palvelujen järjestämiseksi. Järjestöjen koetaan toimivan inhimillisesti, lähellä ihmisiä, helposti lähestyttävänä, tutuin kasvoin, kuuntelevin korvin, todellisiin tarpeisiin vastaten. Ajankohtainen poliittinen puhe tuo kolmannen sektorin esille nimenomaan palvelujen tuottajana. Järjestöt ovat myös monissa maaseutukunnissa paikallisesti merkittäviä palvelujen tuottajia ja työllistäjiä. Tutkimuksessa tuli kuitenkin selvästi esille se, ettei kolmannen sektorin palveluntuottajaroolin vahvistumista nähdä varsinkaan harvaan asutun maaseudun pienissä kunnissa kovin realistisena. Järjestöjen roolin ja tehtävien kasvua palvelujen tuottajana jarruttaa erityisesti rahoituksen epävarmuus sekä järjestöväen ikääntyminen ja aktiivisten toimijoiden vähäinen määrä. Kolmas sektori nähtiin varsinkin maaseutukunnissa tehdyissä haastatteluissa vapaaehtoistyön paikkana. Tämä työn järjestämisen periaate kolmatta sektoria määrittävänä tekijänä tuli esille huomattavasti useammin kuin esimerkiksi se, tavoitellaanko toiminnalla voittoa vai ei. On helppo ymmärtää, että kolmas sektori pyritään hahmottamaan vapaaehtoistyön paikaksi, varsinkin kun palvelujen tuottamisen rahoitus on sekä kunnissa että järjestöissä muodostumassa entistä vaikeammaksi kysymykseksi. Siihen, tehdäänkö työ järjestöissä palkattuna työnä vai vapaaehtoistyönä, sisältyy myös yksi kolmatta sektoria koskevan poliittisen keskustelun sokeista pisteistä. Keskustelussa ei ole edetty vielä siihen asti, että puhuttaisiin niistä rajoista, mitä maaseudun yhdistyksiltä ja niissä vapaaehtoiselta pohjalta toimivilta ihmisiltä voidaan ylipäätään edellyttää. Tämän tutkimuksen perusteella voidaan todeta, että mikäli kolmannen sektorin odotetaan osallistuvan sellaisten palvelujen tuottamiseen, jotka edellyttävät sitoutumista, säännöllisyyttä ja pitkäjänteisyyttä, ei tällaisia tehtäviä voida edellyttää hoidettavaksi järjestöissä vapaaehtoisvoimin, ilman korvausta. Tällaisten tehtävien hoitamiseen tarvitaan palkattuja työntekijöitä myös järjestöissä. Tarkasteltaessa kolmannen sektorin roolin ja tehtävien muuttumista maaseutumaisissa kunnissa ja peilattaessa sitä kuntien kasvaviin haasteisiin palvelujen järjestäjänä huomio keskittyy väistämättä ikääntyvän väestön tuki-, hoiva- ja hoitopalvelujen kysynnän kasvuun. Kolmannen sektorin kannalta keskeinen kysymys on, kuka tuottaa ja rahoittaa tulevaisuudessa nuorisopalvelut, liikuntapalvelut, kulttuuripalvelut, vapaa-ajan palvelut, virkistys- ja harrastustoimintaa tai ne välttämättömät tuki- ja hoivapalvelut, joihin kunnilla ei ole varaa. Suomessa on sellaisia alueita ja sellaisia palveluja, joissa julkiset palvelut eivät riitä ja yritysmäiselle palvelutuotannolle ei ole edellytyksiä. Järjestöjen palvelutoimintaa syntyy usein juuri tällaisiin tilanteisiin ja sinne, missä taloudellista voittoa tavoittelevia yrityksiä ei ole, joko toiminnan matalan tuottavuuden, pitkien välimatkojen ja harvan asutuksen aiheuttamien korkeampien tuotantokustannusten tai asiakkaiden alhaisen maksukyvyn takia. Ongelmallista on, ettei näitä maaseudun olosuhteita ja palvelumarkkinoiden erityispiirteitä ole otettu huomioon tuotaessa ja sovellettaessa EU-lähtöistä valtiontuki- ja kilpailulainsäädäntöä kansalliseen lainsäädäntöömme. Tämän tutkimuksen perusteella voidaan todeta, että Suomessa on alueita ja palveluja, joissa kansalaisten perusoikeuksien ja yhdenvertaisuuden toteutuminen on kyseenalaista, jos näitä maaseudun olosuhdetekijöitä ei huomioida esimerkiksi valtiontukea koskevissa säädöksissä ja palvelujen tuottamiseen ei ohjata julkista tukea. Tutkimuksessa tarkastellaan niitä määritelmiä ja rajapintoja, jotka liittyvät yritystoimintaan ja järjestötoimintaan, elinkeinotoimintaan ja yleishyödylliseen toimintaan, yleishyödyllisiin ja julkisiin palveluihin, taloudellisiin ja ei-taloudellisiin palveluihin, kuntien lakisääteisiin ja ei-lakisääteisiin tehtäviin sekä vapaaehtoistyöhön ja palkattuun ammattityöhön. Tutkimuksessa kysytään, miksi palveluja tuottavien järjestöjen ja yritysten välisen kilpailuneutraliteetin tulkinnoissa ja tätä koskevissa säädöksissä ollaan oltu Suomessa niin tarkkoja ja miksi aihe on noussut niin keskeiseksi keskusteltaessa järjestöjen roolista palvelujen tuottajana. Maaseudun pitkien etäisyyksien ja pienten asiakasmäärien palvelumarkkinoilla kilpailua suurempi ongelma on pikemminkin palvelutuottajien vähäinen määrä tai se, ettei tuottajia ja kilpailua ole lainkaan. Aiheellista on myös kysyä, mistä yritykset ja järjestöt kilpailevat, onko niiden tuottamien palvelujen sisältö sama, onko asiakasryhmä sama tai miten palvelujen tuottamiseen liittyvät laajemmat yhteiskunnalliset ja sosiaaliset tekijät tulee ottaa huomioon todellista kilpailutilannetta arvioitaessa. Tutkimus vahvistaa tarvetta keskustella ja tehdä poliittiset linjaukset siitä, miten Suomessa suhtaudutaan sellaisiin organisaatioihin, joiden lähtökohtana on taloudellisen voiton tavoittelun asemesta yhteiskunnallisen ongelman ratkaiseminen tai tietyn väestöryhmän, kuten lasten, vanhusten tai vammaisten tarpeisiin vastaaminen. Euroopan parlamentin tätä yhteisötaloutta koskeva päätös vuodelta 2009 velvoittaa jäsenmaat ottamaan omassa lainsäädännössään huomioon tämäntyyppisen sosiaaliset ja taloudelliset näkökohdat yhdistävän toiminnan.

Kuntayhtymä Kaksineuvoisen palvelutuotannon kustannustehokkuus ja toimivuus

Tutkimuksessa analysoidaan Kuntayhtymä Kaksineuvoisen perusterveydenhuollon kustannustehokkuuden kehitystä vuosina 2007–2009. Sosiaali- ja vanhuspalvelujen osalta kustannustehokkuutta tarkastellaan kuntien oman palvelutuotannon kustannusten avulla vuosina 2007–2008 sekä kuntayhtymän palvelutuotannon kustannusten avulla vuosina 2009–2010. Lisäksi tutkimuksessa arvioidaan kuntayhtymän hallintomallin toimivuutta. Tulosten mukaan sairaankuljetuksen, kotisairaanhoidon, avohoidon kuntoutuksen ja kuntoutusosaston kustannustehokkuus/suhteellinen tehokkuus parani tai pysyi pääosin samalla tasolla vuosina 2007–2009. Lasten perhepäivähoidon sekä perhe- ja laitoshoidon kustannustehokkuus oli paranemassa verrattaessa vuosien 2007–2008 ja vuosien 2009–2010 välistä kehitystä. Sairaalahoidon, työterveyshuollon, terveysneuvonnan, avosairaanhoidon, hammashuollon ja ravintohuollon kustannustehokkuus/suhteellinen heikkeni vuosina 2007–2009. Lasten päiväkotihoidon ja vanhusten laitoshoidon kustannustehokkuus heikkeni verrattaessa vuosien 2007–2008 ja vuosien 2009–2010 välistä kehitystä. Myös vanhusten kotipalvelujen ja palveluasumisen kustannustehokkuus heikkenisi jossain määrin vastaavana jaksona. Lisäksi vammaisten ja mielenterveyskuntoutujien kustannustehokkuus oli heikkenemässä vuosina 2009–2010. Kun tarkasteltiin jäsenkuntien terveyspalvelujen kustannuseroa Etelä-Pohjanmaan keskiarvoon, havaittiin, että sekä perusterveydenhuollon, hammashuollon että ympäristöterveydenhuollon kustannukset olivat vuonna 2006 korkeammat kuin Etelä-Pohjanmaalla keskimäärin. Perus- ja ympäristöterveydenhuollon kustannukset laskivat vuonna 2007 alle Etelä-Pohjanmaan keskiarvon, mutta olivat sitä korkeammat hammashuollossa. Kaikissa toiminnoissa kustannukset ylittivät vuonna 2008 selvästi Etelä-Pohjanmaan keskiarvon. Kun tarkasteltiin kuntayhtymän terveyspalvelujen kustannusten kehitystä kuntayhtymän jäsenkuntien verotulojen kehitykseen, havaittiin, että kustannusten nousu oli vuosina 2007–2009 noin 1,3–1,8 kertaa suurempi kuin kuntien verotulojen suhteellinen keskimääräinen kasvu. Vuonna 2010 terveyspalvelujen kustannusten arvioidaan kasvavan, vaikka kuntien verotulot näyttäisivät vähenevän. Kun vertailukohteena oli Kauhavan kaupungin verotulojen kehitys, tulos oli vuosina 2007–2009 edellistä vastaava. Vuonna 2010 Kauhavan verotuloennuste on heikompi kuin jäsenkunnissa keskimäärin, jolloin ero näyttäisi olevan edellistä selvästi suurempi. Tulosten perusteella kustannussäästöjä olisi pyrittävä saamaan aikaan ensi sijassa avosairaanhoidon, terveysneuvonnan, työterveyshuollon, sairaalahoidon, hammashuollon, lasten päiväkotihoidon, vanhusten kotipalvelujen, laitoshoidon, palveluasumisen sekä ravintohuollon ja muiden tukipalvelujen järjestämiseen. Käytännössä kehittämistoimenpiteet olisi ulotettava koko palvelurakenteeseen. Tarvittavien toimenpiteiden suunnittelu ja toteuttaminen on kuntayhtymän tehtävä. Ehdotetut toimenpidekokonaisuudet olivat seuraavat: 1. Yhtenäistämällä ja tiivistämällä koko perusturvan palvelurakenne: ydinpalvelut, muut palvelut, tukipalvelut, 2. selvittämällä palvelujen tuottajavaihtoehdot ja pyrkimällä löytämään uusia tuotantotapoja, 3. laajentamalla merkittävästi yhteistyötä kuntien/muiden tuottajien kanssa tukipalveluissa: * uudelleenorganisoimalla ravintohuolto jokaisen terveysaseman alueella * integroimalla keskeiset taloushallintopalvelut muiden tuottajien kanssa 4. ottamalla käyttöön uudet tietotekniikan sovellukset, 5. siirtymällä yksikkökustannusbudjetointiin. Tutkimuksessa tarkasteltiin vielä kuntayhtymän hallintomallin toimivuutta kuntayhtymän perussopimuksen ja muiden säännösten näkökulmasta. Tarkastelun perusteella todettiin, että kuntayhtymän hallintomalli turvaa vahvan omistajaohjauksen jäsenkunnille ja erityisesti Kauhavan kaupungille. Se perustuu seuraaviin tekijöihin: 1) Perussopimuksen mukaan päätösvalta kaikissa kuntalainsäädännön mukaan valtuustolle kuuluvissa asioissa on jäsenkuntien valtuustoilla, jotka suoraan voivat päättää keskeisistä kuntayhtymän toiminnan ja talouden asioista. 2) Perussopimuksen mukaan kuntayhtymän talouden mitoituksen lähtökohtana ovat kuntien rahoitussopimukset. Kuntakohtaisten rahoitussopimusten yhteenlasketusta määrästä muodostuu kuntayh-tymän talousarvioon kuntien maksuosuuksien kokonaismäärä. Tämä tarkoittaa, että kuntayhtymän talousarvio tulee tasapainottaa jäsenkuntien hyväksymään rahoitustasoon. 3) Perussopimus takaa omistajakunnille osallistumisen talousarvion ja taloussuunnitelman valmiste-luun, sillä näiden valmistelun yhteydessä kuntayhtymän tulee käydä jäsenkuntien kanssa neuvottelut perusturvan järjestämisestä ja rahoitussopimuksista. 4) Kauhavan kaupunki voi ehdottoman enemmistön turvin käyttää tarvittaessa yksin yhtymähallituksen päätösvaltaa. Käytännössä omistajaohjaus ei välttämättä toimi omistajakuntia ja erityisesti pääomistajaa tyydyttävällä tavalla. Tällöin syyt ovat pikemminkin muualla kuin itse hallintojärjestelmässä. Omistajaohjauksen tavoitteiden toteuttamiseksi tarvitaan aitoa käytännön yhteistyötä kuntayhtymän omistajatahon ja kuntayhtymän välillä. Omistajakuntien ja kuntayhtymän välillä tarvitaan vahva ja avoin yhteisymmärrys palvelutuotannon kustannusten reunaehdoista. Tämä koskee myös omistajakuntien kunnallishallitusten ja kuntien yhtymähallitusjäsenten välistä vuorovaikutusta.

Kuntien palvelutuotannon kehittäminen kustannushallinnan avulla Etelä-Pohjanmaalla

Tutkimusten mukaan kuntien palvelujen kustannuksissa on huomattavia eroja. Palvelujen kustannukset ja kustannuserot syntyvät prosessissa, jossa kuntalaiset käyttävät palveluja, joita kunnan palvelutuotannosta vastaavat yksiköt tarjoavat. Kunnan palvelutuotannon ylläpitämiseksi ja kehittämiseksi tarvitaan riittävät taloudelliset resurssit. Maamme kunnissa parhaillaan meneillään olevan Paras-hankkeen puitteissa pyritään monin eri tavoin vahvistamaan kuntien kykyä tuottaa tai järjestää palvelut. Osana tähän sisältyy palvelurakenteiden uudistaminen, kunnan talouden perustan vahvistaminen ja talouden tasapainottaminen. Talouden tasapainottamisessa ja palvelujen kehittämisessä tarvitaan aiempaa täsmällisempää tietoa palvelujen kustannusrakenteesta ja konkreettisista tekijöistä, jotka aiheuttavat eroja kustannuksiin. Kuntien kannalta on erittäin tärkeää, että ne kykenevät aiempaa paremmin arvioimaan omien palvelujensa kustannuksia ja kohdentamaan mahdolliset toimenpiteet toiminnan ja talouden sopeuttamiseksi ja palvelurakenteen uudistamiseksi oikeisiin kohteisiin sekä kehittämään siten palvelutuotan-toaan. Tähän haasteeseen esillä olevassa projektissa pyritään vastaamaan. Projektin kohteena olevat palvelut ovat lasten päivähoito, perusopetus ja perusterveydenhuolto. Kohdekuntina ovat Alavus, Jalasjärvi, Kauhajoki, Kuortane ja Lappajärvi. Kun Alavuden ja Kuortaneen perusterveydenhuollon palvelut tuottaa Kuusiokuntien Terveyskuntayhtymä ja Lappajärven perusterveydenhuollon palvelut Kuntayhtymä Kaksineuvoinen, projekti sivuaa myös mainittujen kuntayhtymien palveluja. Projektin aineistona on käytetty pääosin tilastokeskuksen tilastoja, kuntien ja kuntayhtymien talous- ja toimintatilastoja sekä kuntien omia tilinpäätöstietoja vuodelta 2007. Kuntien ja kuntayhtymien henkilöstömäärää koskevat tiedot on saatu suoraan kunnista ja kuntayhtymistä. Rahoituksesta ovat vastanneet Etelä-Pohjanmaan Liitto, Alavuden, Jalasjärven, Kauhajoen, Kuortaneen ja Lappajärven kunnat sekä Ruralia-instituutin Seinäjoen yksikkö.

Eteläsavolaisten vapaa-ajan asukkaiden muuttuvat palvelutarpeet

Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää vapaa-ajan asukkaiden nykyistä ja tulevaa, yksityiseen sektoriin kohdistuvaa palvelukysyntää Etelä-Savossa. Samalla sivuttiin muuttuvan kesämökkikulttuurin muita ilmiöitä, kuten mökkeilyn ja mökkien sijainnin ekologisia vaikutuksia. Tutkimuksessa palvelut käsitetään laajasti. Tämän vuoksi keskityttiin selvittämään toisaalta elintarvikkeiden ja niihin liittyvien palveluiden, toisaalta mahdollisimman laajasti muiden palveluiden kysyntää. Mökkien määrän kasvun lisäksi monet vapaa-ajan asumisen muutostrendit vaikuttavat maaseudun tuotteiden käyttömääriin ja -tapoihin. Mökinomistajien ikärakenne vanhenee ja mökkejä käytetään yhä enemmän. Palveluiden käyttöön vaikuttavat mm. omistajien elämänvaihe ja palveluiden käytön kulttuuri; halutaanko, osataanko ja pystytäänkö asia tekemään itse vai ostetaanko se palveluna. Tutkimuksen keskeiset aineistot saatiin syksyllä 2008 tehdyn postikyselyn sekä postikyselyn suunnittelun pohjaksi tehtyjen haastattelujen avulla. Haastattelut tehtiin 2008 kesällä 40:lle Etelä-Savossa vapaa-ajan asunnon omistavalle henkilölle. Kyselylomake lähetettiin 2 000 satunnaisesti valitulle 18–65 -vuotiaalle henkilölle, jotka omistavat vapaa-ajan asunnon Etelä-Savossa ja asuvat vakituisesti muussa kunnassa. Tutkimuksessa pyrittiin tarkastelemaan mökkejä vapaa-ajan vieton tukikohtina. Kysymykset kohdistettiin siksi koko siihen ruokakuntaan, joka mökkiä käyttää. Lisäksi selvitettiin muiden kuin ruokakuntaan kuuluvien mökin käyttöä. Vapaa-ajan asukkaiden palveluiden käyttö tulee lisääntymään. Palveluiden käytön lisääntyminen johtuu ennen kaikkea siitä, että mökillä tullaan viettämään yhä enemmän aikaa tulevaisuudessa sekä kesäaikaan että muina aikoina. Ennen kaikkea tämä koskee eläkeläisiä, mutta myös työikäiset venyttävät mökillä viettämäänsä aikaa. Monien kohdalla tätä helpottaa etätyömahdollisuuksien nykyistä parempi hyödyntäminen. Jo nyt erilaiset kulttuuritapahtumat merkitsevät paljon eteläsavolaisille vapaa-ajan asukkaille, ja niillä tullaan viettämään aikaa lisääntyvästi. Muita palveluita, joiden käyttö tulee lisääntymään, ovat mm. lääkäripalvelut ja mökin varusteluun sekä huoltoon liittyvät palvelut. Paikallisia elintarvikkeita ja lähikauppoja arvostetaan yhä enemmän. Vapaa-ajanasukkaat haluavat tukea paikallisia yrityksiä käyttämällä niiden tuotteita ja palveluita. Elintarvikeostokset tehdäänkin pääasiassa mökkikunnan keskustan kaupoissa, joihin toivotaan laajempaa paikallisten tuotteiden valikoimaa. Elintarvikkeisiin liittyvien palvelujen käyttö, kuten pitopalvelutilaukset ja ravintoloissa ruokaileminen, lisääntyvät myös. Tarjonnan ja tiedottamisen merkitys korostuu vapaa-ajan asukkaiden palveluiden käytössä. Internetissä on paljon mahdollisuuksia sen vuoksi, että useimmat mökkiläiset viettävät tulevaisuudessakin valtaosan ajastaan kotipaikkakunnallaan. Internet helpottaa tiedon levittämistä mökkipaikkakunnan palveluista ja hyödykkeistä, jolloin niitä voidaan tarkastella kotoa käsin. Sukupolvenvaihdokset mökeillä voivat muuttaa palveluiden käytön kulttuuria. Monet mökinomistajat ovat huolestuneet tulevan sukupolven mökkeilyinnosta tai kyvystä huolehtia mökistä heidän jälkeensä. Palveluiden hankkimisen kynnys voi olla matalampi sillä sukupolvella, joka ei ole osallistunut mökin rakentamiseen tai sen huoltamiseen juurikaan omin käsin. Tutkimuksen toteutuksesta vastasi Helsingin yliopiston Ruralia-instituutissa kehittämispäällikkö Manu Rantanen ja aineiston käsittelystä suunnittelija Vesa Rouhiainen. Elintarvikkeisiin liittyvän luvun toteuttivat kehittämispäällikkö Hanna-Maija Väisänen ja erikoissuunnittelija Marjo Särkkä-Tirkkonen. Tutkimuksen taustalla vaikutti monipuolista osaamista edustanut asiantuntijaryhmä.

Forest governance and climate change adaptation : Case studies of four African countries

Africa is threatened by climate change. The adaptive capacity of local communities continues to be weakened by ineffective and inefficient livelihood strategies and inappropriate development interventions. One of the greatest challenges for climate change adaptation in Africa is related to the governance of natural resources used by vulnerable poor groups as assets for adaptation. Practical and good governance activities for adaptation in Africa is urgently and much needed to support adaptation actions, interventions and planning. The adaptation role of forests has not been as prominent in the international discourse and actions as their mitigation role. This study therefore focused on the forest as one of the natural resources used for adaptation. The general objective of this research was to assess the extent to which cases of current forest governance practices in four African countries Burkina Faso, The Democratic Republic of Congo (DRC), Ghana and Sudan are supportive to the adaptation of vulnerable societies and ecosystems to impacts of climate change. Qualitative and quantitative analyses from surveys, expert consultations and group discussions were used in analysing the case studies. The entire research was guided by three conceptual sets of thinking forest governance, climate change vulnerability and ecosystem services. Data for the research were collected from selected ongoing forestry activities and programmes. The study mainly dealt with forest management policies and practices that can improve the adaptation of forest ecosystems (Study I) and the adaptive capacity through the management of forest resources by vulnerable farmers (Studies II, III, IV and V). It was found that adaptation is not part of current forest policies, but, instead, policies contain elements of risk management practices, which are also relevant to the adaptation of forest ecosystems. These practices include, among others, the management of forest fires, forest genetic resources, non-timber resources and silvicultural practices. Better livelihood opportunities emerged as the priority for the farmers. These vulnerable farmers had different forms of forest management. They have a wide range of experience and practical knowledge relevant to ensure and achieve livelihood improvement alongside sustainable management and good governance of natural resources. The contributions of traded non-timber forest products to climate change adaptation appear limited for local communities, based on their distribution among the stakeholders in the market chain. Plantation (agro)forestry, if well implemented and managed by communities, has a high potential in reducing socio-ecological vulnerability by increasing the food production and restocking degraded forest lands. Integration of legal arrangements with continuous monitoring, evaluation and improvement may drive this activity to support short, medium and long term expectations related to adaptation processes. The study concludes that effective forest governance initiatives led by vulnerable poor groups represent one practical way to improve the adaptive capacities of socio-ecological systems against the impacts of climate change in Africa.

Vanhukset ja päihteet. Sosiaalityöntekijöiden ja sosiaaliohjaajien käsityksiä ikääntyneiden päihteidenkäytöstä, palveluista ja päihdepalveluiden kehittämisestä

Ikääntyneiden päihteidenkäyttö on ajankohtainen ilmiö, joka kohdataan sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujärjestelmän eri tasoilla aiempaa useammin. Tutkielmassani tarkastellaan empiirisen tutkimusaineiston avulla käsityksiä, joita vanhusten palveluiden sosiaalityöntekijät ja sosiaaliohjaajat liittävät ikääntyneiden päihteidenkäyttöön, palveluihin ja päihdepalveluiden kehittämiseen. Tutkimusaineistoni koostuu maaliskuussa 2010 tehdyistä Helsingin sosiaaliviraston vanhusten palveluiden sosiaalityöntekijöiden ja sosiaaliohjaajien haastatteluista (N=16). Haastattelut on toteutettu puolistrukturoituina teemahaastatteluina. Analyysimenetelmänä olen käyttänyt fenomenografista analyysia. Analyysin tulokset olen kuvannut kuvauskategorioina, joiden avulla esittelen käsityksiä ikääntyneiden päihteidenkäytöstä, palveluista ja päihdepalveluiden kehittämisestä. Tutkielmani teoreettinen viitekehys perustuu pääosin sosiaaligerontologi Jyrki Jyrkämän (2007) esittämään kuvaukseen ikääntyneiden päihteidenkäytöstä toimijuuden lajina. Huomioni kiinnittyy tässä tutkielmassa erityisesti sosiaalityöntekijöiden ja sosiaaliohjaajien kuvaamiin ikääntyneiden päihteidenkäyttöön, palveluihin ja päihdepalveluiden kehittämiseen liittämiin määrittelyihin, joita he käsityksillään ilmaisevat. Ikääntyneiden päihteidenkäyttö näyttäytyy tutkielmassani kompleksisena ja monisyisenä ilmiönä, johon määrittelyjä kohdistavat ikääntyneen henkilön lisäksi myös omaiset, muut läheiset ja palvelujärjestelmän työntekijät. Palvelujärjestelmän työntekijät kohtaavat ikääntyneiden päihdeasiakkaiden kanssa työskennellessään usein ammatillisen riittämättömyyden ja neuvottomuuden tunteita. Sosiaalityöntekijöiden ja sosiaaliohjaajien kuvaamien käsitysten mukaan palvelujärjestelmän kyky vastata päihteitä käyttävien ikääntyneiden henkilöiden tarpeisiin on rajallinen, koska avohuollon palvelut on suunnattu usein nuorille ja työikäisille aikuisille. Päihteidenkäyttö vaikuttaa myös omaishoitajien, hoitavien omaisten ja palvelutaloissa asuvien ikääntyneiden arkeen. Ilmiö voi jäädä näkymättömäksi, koska runsaasti päihteitä käyttävät ikääntyneet eivät usein hakeudu oma-aloitteisesti sosiaali- ja terveyspalveluiden piiriin. Päihteidenkäyttö voi määritellä ikääntyneiden päihteidenkäyttäjien palveluihin pääsyn ehtoja ja vaikuttaa heidän jäämiseensä palveluiden ulkopuolelle. Päihteidenkäytön aloittaminen myöhemmällä iällä liittyy usein ikääntyneiden elämässä tapahtuviin kielteisiin muutoksiin, joihin etsitään lohtua alkoholista. Asiakkaan tavoitteellinen arki ei näyttäydy ikääntyneen raitistumisena, vaan alkoholinkäytön vähentämisenä tai kykynä osallistua päihteidenkäytölle vaihtoehtoiseen toimintaan. Sosiaalityöntekijät ja sosiaaliohjaajat kuvaavat käsityksinään, että vanhusten palveluissa tarvittaisiin lisää päihdeaiheista koulutusta ja päihdeasioihin keskittyvää työnohjausta. Ikääntyneille päihteidenkäyttäjille tulisi tarjota moniammatillisia asiantuntijapalveluita joiden tuottajina voivat olla sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujärjestelmän lisäksi kolmannen sektorin toimijat.

“Aivan sama vaikkei ne olis edes pelannut” – Jalkapallo elämyskulutuksen kohteena

Tutkielmassa tarkastellaan jalkapallon seuraamista elämyskuluttamisen näkökulmasta. Elämyskulutuksella tarkoitetaan tässä yhteydessä tapahtumia ja hetkiä, jolloin ihminen kokee tavallisuudesta poikkeavan ja mieleenpainuvan tunnetilan. Elämyksiä tarjoavat palvelut ovat lisänneet jatkuvasti suosiotaan, kun arjessa rationaalisuus ylikorostuu ja sille halutaan vastapainoa. Aihetta taustoitetaan elämysyhteiskunnan, yhteisöllisyyden ja kuluttajaheimojen käsitteiden avulla. Erityishuomion saavat kulttuuritapahtumat elämystuotteina, penkkiurheilu yhteiskunnallisena ilmiönä sekä erilaiset jalkapalloon liittyvät kulutustavat. Tutkielma on luonteeltaan fenomenologis-etnografinen kuvaileva tutkimus. Tutkimusmenetelminä on käytetty osallistuvaa havainnointia ja haastatteluita. Tutkimusperinteen mukaisesti ilmiön ymmärtäminen, kuvaaminen ja kirjoittaminen ovat tärkeässä osassa. Havainnointiaineisto on kerätty kolmessa eri tapahtumassa seuraamalla katsojien käyttäytymistä ja tunnelman syntymiseen vaikuttavia tekijöitä. Haastateltavat on valittu harkinnanvaraisesti jalkapalloa aktiivisesti seuraavista henkilöistä ja menetelmänä on käytetty avoimia teemahaastatteluita. Urheilun vetovoima ajanvietteenä perustuu vahvojen tunteiden herättämiseen, joten penkkiurheilu on elämyskulutusta puhtaimmillaan. Urheilu elämystuotteena on oivallinen, sillä sen lukuisten kulutustapojen lisäksi tapahtumat muodostavat päättymättömän jatkumon. Myös oman aineistoni perusteella osoittautui, että menneiden tapahtumien avulla ankkuroidutaan yhteisöön ja tulevien tapahtumien avulla pidetään innostusta yllä. Pettymysten hetkelläkään koukusta ei haluta irti, sillä jokainen kokemus lisää tunteita omaa urheilulajia ja yhteisöä kohtaan. Urheilutapahtumissa katsojan elämys syntyy subjektiivisen kokemuksen kautta, mutta yhteisö luo elämyksen toteutumisen välttämättömät edellytykset. Jalkapalloyleisöön kuuluvissa henkilöissä yhdistyvät halu kuulua ryhmään ja olla samaan aikaan sen ulkopuolella. Peliä voidaan tarkkailla itsekseen ja keskittyneesti suuren joukon keskellä tai hurrata muiden mukana. Aineistoni perusteella jalkapallofanin innostus pulppuaa kahdesta lähteestä: yhteisöllisyydestä ja kiinnostuksesta lajiin. Yhteisöllisyyden tunne syntyy kuulumisesta globaaliin jalkapalloyhteisöön, oman suosikkijoukkueen kannattajiin ja samaa lajia seuraavien kaverien muodostamaan lähipiiriin. Urheilullinen puoli innostuksesta syntyy kiinnostuksesta jalkapalloa kohtaan lajina, aktiivisesti seuratuista säännöllisistä tapahtumista ja oman joukkueen kannattamisesta. Jalkapallon seuraajiin teoria jatkuvasti muuttuvista uusyhteisöistä pätee melko huonosti, sillä lajille ja seuralle ollaan hyvin uskollisia. Faneille on tärkeää sitoutua pieneen lähiyhteisöön, jonka kanssa heillä on yhteinen historia ja mahdollisuus jakaa kokemuksia keskustelemalla ja muistelemalla.

Puunoston kehittäminen Stora Enso Metsän Helsingin palvelupisteessä

The operation environment in the roundwood trade in Finland in the 1990’s include several changes. They are changes in the structure of non-industrial private forest (NIPF) ownership, forest taxation, in forest legislation, in price recommendation agreement, diminishing resources of forestry extension services, etc. At the same time, the roundwood demand has been rising. All these developments cause uncertainty in wood procurement organisations, and call for research to find out how to adapt into the changing environment. The objective of this study is to produce information for roundwood purchasing planning and cus-tomer satisfaction management to be used by Stora Enso Metsä Customer Service, Helsinki. For this pur-pose, data needs to be gathered about the urban NIPFs and their forest estates, behaviour related to forestry and timber-selling, customer satisfaction in their latest timber selling transaction, and their opinions about Enso’s new customer service office and its service concept. To fulfil the objective of the study, a NIPF -owner -survey (N=1064, response rate 39,7%) was con-ducted in October 1998-January 1999. The sample was made on the basis of the marketing database of Stora Enso Oyj Forest Customer Service in Helsinki. In planning the frame of reference of the empirical study, the model of service quality by Grönroos was applied. The following aspects were included in the 7-page questionnaire: demographic, sosio-economic and forest estate background, relation to the forest service supply, behaviour related to forestry, timber-selling motives and behaviour, last contact organisation and its image in forestry business, expectations and percep-tions in the latest timber-selling transactions, and behavioural intentions. The results revealed that the share of women, pensioners and academically educated people among forest owners was quite high. The majority of the forest estates of the metropolitan forest owners were situ-ated in the provinces of South Finland and East Finland. The average forest estate area was considerably smaller than in a previous study. Economic and recreational objectives were most important in the use of forests. Forest Associations were involved in half of the roundwood sales transactions of the respondents in the metropolitan area. The wood quantity of transactions was considerably higher than the average in the whole country. Bank-organised forest-related activities, taxation infos and trips to the forest were the most popular activities. Among the services, silvicultural advices were needed mostly and stub treatment least. Brochure material related to stumpage timber sales and taxation were considered most important compared to material related to delivery sales. The service expectations were at highest for women and they were less satisfied with the service than men. 2nd and 3rd generation residents of the metropolitan area thought about the new customer service concept more positively than the 1st generation residents. Internet users under 60 years thought more positively about new satellite picture-based woodlot search concept. Cross-tabulation of factor scores against background variables indicated that women with relatively low education level a greater need to sell roundwood than entrepreneurs, white-collar workers and directors, and Internet users. Suspiciousness towards timber procurement organisations was relatively strong among women and those whose forest income share of the total income was either null or over 20 %. The average customer satisfaction score was negative in all nine questions. Statistical differences be-tween different companies did not exist in the average satisfaction scores. Stora Enso’s Helsinki forest cus-tomer service could choose the ability to purchase all timber grades as its competitive advantage. Out of nine service dimension included in the questionnaire, in this particular service dimension, Enso’s Helsinki forest customer service’s score exceeded most all organisations’ average customer satisfaction score. On the basis of importance – performance matrix, advice and quidance could have been provided more to the forest owners in their latest timber–selling transaction.

Psykoterapeutit Suomessa. Psykoterapiapalvelut ja niiden järjestäminen

67 s.

Mistä työnantajat hankkivat työterveyspalvelut

Työnantajalla on vaihtoehtoisia tapoja järjestää työntekijöidensä lakisääteiset työterveyshuoltopalvelut sekä vapaaehtoinen sairaanhoito ja muu terveydenhuolto. Karkeasti jaotellen työnantajat voivat tuottaa työterveyspalvelut itse omilla työterveys-asemillaan tai hankkia nämä palvelut joko kunnallisista terveyskeskuksista tai yksityisistä lääkärikeskuksista. 2000-luvulla lääkärikeskukset kasvattivat merkittävästi osuuttaan työterveyshuoltopalvelujen tuottajana.

Yhteistoiminnallinen menetelmä ja oikeudenmukaisuus. Kuntatyöntekijöiden kokemuksia työkonferenssimenetelmästä.

Opinnäytetyössä tarkastellaan pienen kuntaliitoskunnan työntekijöiden asennoitumista työkonferenssiin. Työkonferenssi on keskustelutilaisuus, jonka keskeisiä periaatteita ovat demokraattisuus ja edustuksellisuus. Menetelmä on kehitetty erityisesti hierarkkisten raja-aitojen purkamiseen työyhteisöissä, ja sitä voidaan luonnehtia myös työyhteisöön kohdistuvaksi interventioksi. Työkonferenssimenetelmä on ideaalinen konstruktio, jonka periaatteet edustavat oikeudenmukaisuuden objektiivista ihannetta. Opinnäytetyön tavoitteena on selvittää, miten työkonferenssia arvotetaan työskentelymenetelmänä ja etenkin, miten oikeudenmukaisuus konstruoituu työkonferenssia arvotettaessa. Oikeudenmukaisuutta tarkastellaan sosiaaliselle toiminnalle osoitettuna hyväksyntänä tai paheksuntana. Oikeudenmukaisuudesta puhuminen on puolestaan argumentatiivinen teko, jossa keskeistä on vastuun osoittaminen koetusta epäoikeudenmukaisuudesta. Tutkielman teoreettisena viitekehyksenä on kategorioinnin näkökulma oikeudenmukaisuuteen (Ambrose & Kulik, 2001), moraalisen vastuun näkökulma (Folger, 2001) ja yleinen oikeudenmukaisuusteoria (Folger & Cropanzano, 1998) ja tutkimusnäkökulmana retorinen asenneteoria (Billig, 1987/1996). Asennoitumista tarkastellaan laadullisen asennetutkimuksen menetelmällä (Vesala & Rantanen, 2007) tuotetun ja analysoidun aineistonäytteen kautta, joka koostuu kahdeksan kuntatyöntekijän yksilöhaastatteluin tuotetusta argumentatiivisesta puheaineistosta. Haastatellut osallistuivat syksyllä 2008 työkonferenssiin, jonka tarkoituksena oli määritellä pienen kuntaliitoskunnan hyvät palvelut – mitä ja miten. Haastattelut tehtiin syksyllä 2008. Aineiston analyysin perusteella työkonferenssia arvotetaan sekä tasavertaisuuden että hyödyn näkökulmasta. Pääosin haastatellut suhtautuvat työkonferenssiin myönteisesti. Myönteinen suhtautuminen liittyy erityisesti työkonferenssimenetelmän eettis-moraalisiin periaatteisiin ja koettuun ryhmätoimintaan. Hieman kielteisempi suhtautuminen liittyy työkonferenssin mahdollisuuteen toimia tehokkaasti yksityiskohtaisten tavoitteiden saavuttamisessa. Tutkimuksen tulokset antavat olettaa, että työkonferenssinmenetelmän mahdollisuus toimia työyhteisöön kohdistuvana interventiona paranisi sen periaatteellisemmalla käytöllä ja vuorovaikutuksellisia näkökulmia korostavilla tavoitteilla. Keskeisimmät lähdeteokset: työkonferenssista Lehtosen (2004) Työkonferenssi Suomessa; oikeudenmukaisuudesta Ambrosen ja Kulikin (2001) artikkeli How do I know that’s fair?, Folgerin (2001) artikkeli Fairness as deonance, Folgerin ja Cropanzanon (1998) Organizational justice and human resource management; retorisesta asenneteoriasta Billigin (1987/1996) Arguing and thinking; laadullisesta asennetutkimuksesta Vesalan ja Rantasen (2007) Argumentaatio ja tulkinta.