975 resultados para Operation development
Resumo:
Työn tavoitteena oli kehittää MaestroYhtiöiden liiketoimintaprosesseja. Ensin selvitettiin liiketoimintaprosessien nykytila, jonka perusteella kehitettiin, kuvattiin rajapintoineen ja ohjeistettiin uudet liiketoimintaprosessit. Lopuksi määriteltiin muutamia prosessimittareita lähinnä tuotantotiimin käyttöön. Prosessien kehittämisen lisäksi tehtiin toiminnan kehittämissuunnitelma ohjausryhmäksi kutsutun kehittämistiimin toimesta ulkopuolisen konsultin avustamana. Ohjausryhmä määritteli tavoitteita toiminnalle ja konkreettisia keinoja niiden saavuttamiseksi. Tämän jälkeen tehtiin aikataulu tavoitteiden toteuttamiseksi. Tavoitteiden toteutumista seurataan säännöllisesti. Yrityksen kasvaessa on henkilökunnan määrä lisääntynyt nopeasti. Henkilöstömäärän kasvuvauhti on edennyt siinä määrin, että toimintatapoja on kehitettävä ja vakinaistettava, jotta pystytään toimimaan tehokkaasti ja sujuvasti. Taustalla on myös kahden eri toimipisteen erilaiset vaiheet. Savonlinnan toimipisteessä toiminta on jo vakiintunutta, mutta siellä onkin toimittu ohjelmistotuotannon parissa useita vuosia pidempään kuin Lappeenrannassa. Lappeenrannassa puolestaan tuotanto aloitettiin noin puolet pienemmällä miehityksellä kuin mitä se nykyään on ja toiminta hakee vielä muotoaan. Tarvetta toimintojen yhtenäistämiseen ja kehittämiseen eri tiimeissä ja toimipisteissä on, sillä yhteiset toimintatavat parantavat työn laatua ja tehokkuutta. Tuloksena työstä syntyi uudet prosessit kaikille tiimeille. Uudet rajapintoineen kuvatut prosessit on myös ohjeistettuna. Uusitut prosessit ovat seuraavassa vaiheessa saatava käyttöön. Prosessien käyttöönotto on tiiminvetäjien vastuulla. Myös prosessimittareiden käyttö ja seuraaminen on tiiminvetäjien vastuulla. Ohjausryhmän toiminnasta syntyi lista tavoitteita ja aikataulu tavoitteiden saavuttamiseksi. Tämän työn aikana päästiin ensimmäiseen aikataulun mukaiseen etappiin ja tavoitteet olivat toteutuneet melko hyvin. Tämä ohjausryhmän toiminta jatkuu tulevaisuudessakin tavoitteiden seurannan muodossa. Mahdollisesti ohjausryhmä voi myös luoda uusia tavoitteita samalla tavalla ja seurata niiden toteutumista.
Resumo:
Tämä tutkielma käsittelee lisäarvon syntymistä, ylläpitämistä ja hallintaa verkostoi-tuneessa tuotekehitysympäristössä. Teemahaastattelu-menetelmää käyttäen, tavoitteena on tunnistaa ja kuvata ne prosessit, käytännöt ja toimintatavat, joissa kohdeyritys on onnistunut ja joissa lisäarvoa on syntynyt. Toinen keskeinen tavoite on löytää ongelmalliset alueet lisäarvon tuottamisessa ja analysoida, miksi nämä alueet ovat ongelmallisia. Käsitteiden arvo, arvoketju ja arvoverkosto, sekä viitekirjallisuuden esimerkkien perusteella muodostetaan teoreettinen viitekehys ja kuvataan niitä hyödyllisiä toimintatapoja ja käytäntöjä, joihin panostamalla lisäarvoa syntyy. Erityisesti informaatioteknologian alalla verkostoituminen ja arvoverkosto ovat yhä merkittävämpiä tuotekehityksen toimintatapoja, mihin horisontaalisen yhteistyön kehittyminen, globalisoituminen ja informaatioteknologian nopea kehitys on johtanut. Keskeisiä tuloksia ovat tarve yhtenäisempään, prosessinomaisempaan toimintatapaan ja liiketoimintaprosessien muokkaamiseen verkostoituneen T&K ympäristön vaatimusten mukaisesti. Myös tarve paremman näkyvyyden luomiseen sekä aktiviteettien hallintaan uudentyyppisen arvoverkoston vaatimusten mukaisesti korostui tuloksissa.
Resumo:
Teknologiateollisuuden asiantuntijapalveluorganisaatiot joutuvat nopeasti muuttuvan toimintaympäristön vuoksi aika ajoin toteuttamaan strategisen muutoksen toimintansa kehittämiseksi. Tämän työn tavoitteena oli selvittää, millä tavoin asiantuntijapalveluorganisaatio voi toimintaansa kehittää. Tutkimuksessa keskityttiin kartoittamaan strategista muutosta palveluprosessien, palvelukonseptien sekä palvelujärjestelmän osalta teoreettisesti sekä kohdeyrityksenä toimineen asiantuntijapalveluorganisaation kannalta. Teoreettinen osuus perustuu alan kirjallisuuteen sekä verkkolähteisiin. Kohdeyrityksen osalta tutkimusta tehtiin pääosin perustuen yrityksen henkilöstölle tehtyihin kvalitatiivisiin sekä vapaamuotoisiin teemahaastatteluihin sekä yrityksen sisäisiin dokumentteihin. Tutkimuksen tuloksena todettiin tärkeiden kehityskohteiden olevan henkilöstön koulutus, motivointi sekä tehokas allokointi; toimintatapojen standardointi asiakaslähtöisyys säilyttäen; ydin- ja lisäpalveluajattelun lisääminen markkinatilanteen mukaisesti; asiakasstrategian luominen sekä organisaatiorakenteen sovittaminen henkilöstöresursseja parhaiten tukevaksi.
Resumo:
Materiaali on merkittävä osa sotilaallista suorituskykyä. Materiaalihankintoihin kohdennetaan yli neljännes puolustusbudjetista. Työn tutkimusongelmana on selvittää, miten puolustusvoimien hanketoiminnan nykytilassa kansallinen sotilaallinen huoltovarmuus otetaan huomioon teollisuuden kanssa yhteistyössä tehtävien kehitysohjelmahankkeiden ideointi, esisuunnittelu ja suunnitteluvaiheessa. Kyseessä on pitkälti haastattelututkimus, jossa käytetään puolustusvoimien hanketoiminnan ja Huoltovarmuuskeskuksen avainhenkilöiltä saatuja lähtötietoja, sekä pääesikunnan materiaaliosaston julkaisemia julkisia hanketoiminnan ohjeita ja muiden valtioiden menettelytapoja huoltovarmuuden toteutumiseksi. Materiaalisen suorituskyvyn rakentaminen on useita vuosia kestävä prosessi. Prosessin ideointi- esisuunnittelu- ja suunnitteluvaiheessa luodaan pohja koko materiaalisen suorituskyvyn elinjakson hallinnalle. Tutkimus tuottaa lisätietoa siihen, miten teollisuusyhteistyöllä voidaan vahvistaa sotilaallista huoltovarmuutta hankkeiden suunnitteluvaiheissa ja luodaan edellytykset tärkeimpien järjestelmien ja materiaalin sodanajan ylläpidolle.
Resumo:
The participation of the Fraunhofer Institute for Manufacturing Engineering and Automation IPA (Stuttgart, Germany) and the companies User Interface Design GmbH (Ludwigsburg, Germany) plus MLR System GmbH (Ludwigsburg, Germany) enabled the research and findings presented in this paper; we would like to namely mention Birgit Graf and Theo Jacobs (Fraunhofer IPA) furthermore Peter Klein and Christiane Hartmann (User Interface Design GmbH).
Resumo:
The research described in this thesis has been developed as a part of the Reliability and Field Data Management for Multi-component Products (REFIDAM) Project. This project was founded under the Applied Research Grants Scheme administered by Enterprise Ireland. The project was a partnership between Galway-Mayo Institute of Technology and Thermo King Europe. The project aimed to develop a system in order to manage the information required for reliability assessment and improvement of multi-component products, by establishing information flows within the company and information exchange with fleet users.
Resumo:
Contribució al Seminari: "Les Euroregions: Experiències i aprenatges per a l’Euroregió Pirineus-Mediterrània", 15-16 de desembre de 2005
Resumo:
OBJECTIVE: Prenatal diagnosis has been shown to decrease pre-operative acidosis and might prevent the occurrence of disturbed developmental outcome. The aim of this study is to evaluate parameters for acidosis and their predictive value on developmental outcome in newborns with congenital heart disease. METHODS: A total of 117 patients requiring surgery for structural heart disease in the first 31 days of life were included. Diagnosis was established either pre- or postnatally. Preoperative values of lactate, pH and base excess levels were compared to the occurrence of disturbed developmental outcome, i.e. an underperformance of more than 10% on the P90 of a standardized Dutch developmental scale. Patients were divided into groups according to blood levels of acidosis parameters, using receiver operating characteristics curves to determine cut-off values for pH, base excess and lactate. RESULTS: No significant difference in developmental outcome was found using values for pH or base excess as a cut-off level. Preoperative lactate values exceeding 6.1 mmol/l resulted in a significant increase in impaired development compared to infants with a pre-operative lactate lower than 6.1 mmol/l: 40.9% vs 15.1% in (p=0.03). CONCLUSIONS: Pre-operative lactate values might have a prognostic value on developmental outcome in newborns with congenital heart disease. The limited prognostic value of pH can be explained by the fact that pH can be easily corrected, while lactate better reflects the total oxygen debt experienced by these patients.
Resumo:
Comprehensive understanding of the heat transfer processes that take place during circulating fluidized bed (CFB) combustion is one of the most important issues in CFB technology development. This leads to possibility of predicting, evaluation and proper design of combustion and heat transfer mechanisms. The aim of this thesis is to develop a model for circulating fluidized bed boiler operation. Empirical correlations are used for determining heat transfer coefficients in each part of the furnace. The proposed model is used both in design and offdesign conditions. During off-design simulations fuel moisture content and boiler load effects on boiler operation have been investigated. In theoretical part of the thesis, fuel properties of most typical classes of biomass are widely reviewed. Various schemes of biomass utilization are presented and, especially, concerning circulating fluidized bed boilers. In addition, possible negative effects of biomass usage in boilers are briefly discussed.