Rauhallisen yhteiselämän ohjeet : Avioliitto ja puolisoiden roolit Plutarkhoksella ja Uuden testamentin ajan kristillisessä kirjallisuudessa

Plutarkhoksen ja Uuden testamentin ajan kristillisten kirjoittajien naiskuvaa ja näkemystä avioliitosta ei ole juurikaan vertailtu aiemmin. Molempien teokset on kirjoitettu suunnilleen samoihin aikoihin ja ne esittävät samanlaisen eettisen ideaalin avioliitosta ja puolisoiden rooleista siinä. Plutarkhoksen näkemys avioliitosta näkyy selvimmin hänen teoksessaan Neuvoja vastanaineille. Myös muista Plutarkhoksen teoksista löytyy mainintoja avioliitosta ja puolisoiden rooleista. Uuden testamentin maininnat avioliitosta jakautuvat useisiin eri teksteihin. Evankeliumit käsittelevät avioeroa. Paavali käsittelee avioliittoa yleensä ja seksuaalisuutta avioliitossa. Uuden testamentin myöhemmät kirjeet, varsinkin niiden huoneentaulut, ja apostolisten isien tekstit keskittyvät eniten puolisoiden rooleihin avioliitossa. Plutarkhoksen näkemys avioliitosta oli positiivinen. Tämä näkyy useissa hänen teoksistaan. Kristittyjen kirjoittajien näkemys avioliitosta ei ole niin yksiselitteisen positiivinen. Paavali ei perustele avioliittoa muuten kuin haureuden välttämisellä. Kuitenkin Efesolaiskirjeessä avioliitto käy metaforaksi Kristuksen ja kirkon suhteelle. Plutarkhos ja kristityt kirjoittajat eivät anna paljon ohjeita puolison valinnasta. Plutarkhoksen mukaan puolison valinnassa tulee katsoa hänen luonnettaan, ei varallisuutta tai ulkonäköä. Paavalin ja Ignatioksen mukaan on parempi, jos puoliso on myös kristitty. Kristityt antavat myös ohjeita seka-avioliittoon, jossa puoliso on ei-uskova. 1. Pietarin kirjeen mukaan vaimon tulee pysyä uskossaan, eikä pelätä miestään. Plutarkhoksen mukaan vaimon tulisi palvoa samoja jumalia kuin miehensäkin. Plutarkhos näyttää suhtautuvan naisten aloitteentekoon avioerossa kielteisemmin kuin miesten. Kristityt kirjoittajat suhtautuvat avioeroon kielteisesti, vaikka lieventävätkin Jeesuksen avioerokieltoa. Plutarkhos ei hyväksy miehen aviollista uskottomuutta, mutta antaa miehelle kuitenkin myönnytyksen, jos tämä on liian heikko kontrolloimaan itseään. Kristityt kirjoittajat suhtautuvat uskottomuuteen yksiselitteisen kielteisesti. Ohjeissa avioparille Plutarkhos korostaa avioliiton harmoniaa ja avioparin riitelemättömyyttä enemmän kuin kristityt kirjoittajat. Plutarkhoksen ja kristittyjen kirjoittajien ohjeet vaimolle ovat samanlaisia. Vaimon ihanteelliset ominaisuudet olivat samoja; naisen tuli olla siveellinen ja häveliäs sekä hiljainen. Sekä Plutarkhos että huoneentaulujen kirjoittajat olivat sitä mieltä, että naisen tulisi alistua miehelleen. Plutarkhos ei perustele alistumista mitenkään, kun taas kristityt kirjoittajat antavat aina jonkun perustelun. Yleisin perustelu on apologeettiset syyt. Myös miehelle annettavat ohjeet ovat samanlaiset. Miehen tulee hallita vaimoaan, mutta sekä Plutarkhos että kristityt kirjoittajat rajoittavat miehen hallintavaltaa. Mies toimii myös vaimonsa opettajana. Plutarkhos antaa enemmän ja yksityiskohtaisempia ohjeita seksistä kuin kristityt kirjoittajat. Kristityistä kirjoittajista ainoastaan Paavali paneutuu näihin kysymyksiin tarkemmin. Sekä Plutarkhoksen että Paavalin mukaan ihmisten piti suhtautua seksiin kunnioituksella ja välttää liiallista himoa.

Porvoon maalaiskunnan haja-asutusalueen tiennimet

Kymmenkunta vuotta sitten monessa Suomen kunnassa jouduttiin suureen nimeämistyöhön, kun kuntien keskusjärjestöt suosittivat osoitejärjestelmän luomista myös haja-asutusalueille. Kunnille annetut ohjeet käsittelivät lähinnä osoitejärjestelmän teknistä toteuttamista, eikä nimistönsuunnittelun vaativuutta tajuttu. Tärkein asia eli teiden nimeäminen jäi lähes täysin kunnallisten virkamiesten ja poliitikkojen harkinnan varaan. Varsinkin kaksikielisissä kunnissa jouduttiin hankaluuksiin: tiennimet piti luoda kahdella kielellä, vaikka vanha paikannimistö olisi yksikielistä. Tilannetta mutkisti se, että nimistönsuunnittelun suhtautuminen vanhan paikannimistön kääntämiseen ja mukauttamiseen oli murroksessa juuri osoitteistamisprosessin alussa, eikä uusia periaatteita tuotu selvästi julki ennen 1990-luvun puoliväliä. Vielä 1980-luvulla paikannimien kääntämistä ja mukauttamista suositeltiin, mutta nykyään pidetään jo selvänä, että vanhaa paikannimistöä ei pidä perusteetta muokata vaan sitä voidaan käyttää sellaisenaan. Käypiä nimiä ovat siis niin Kråköntie kuin Koivulavägen. Porvoon maalaiskunnassa nimeämistyö aloitettiin vuonna 1989. Hankkeelle määrättiin virkamiesvalmistelija, joka työskenteli yhdessä toimikunnan kanssa. Tiekunnat saivat ehdottaa teilleen nimiä, ja valtaosaehdotuksista otettiinkin huomioon, mutta alkuvaiheessa lähes kaikki ruotsinkieliset paikannimet käännettiin tai mukautettiin. Koska toimikunnan jäsenillä ei ollut asiantuntemusta, nimien käännökset olivat usein epäonnistuneita ja oikeinkirjoitus horjui. Nähtävilläolon jälkeen alkuvuonna 1991 toimikunta päätti turvautua Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen apuun. Tiekunnat eivät hyväksyneet käännöksiä ja mukaelmia, joten ne neuvojen jälkeen poistettiin. Myöhemmin käännökset palautettiin luontonimiin perustuviin tiennimiin, mutta suurimmalta osalta vanha nimistö säilyi muuttamattomana. Emmintöjen jälkeen kunnanhallitus hyväksyi nimistön syksyllä 1995. Suurin osa Porvoon maalaiskunnan 790:stä haja-asutusalueen tiennimestä perustuu vanhaan paikannimistöön (81 %) tai on muuten paikkaan liittyvää (15 %). Vain pieni osa nimistä (4 %) on harkinnaisia.Vanhaan paikannimistöön perustuvissa tiennimissä on eniten tilannimen (41 %), maastonimen (26 %) ja kylännimen (14 %) sisältäviä nimiä. Yleisimmät jälkiosat ovat tie (86 %), kuja (5 %) ja polku (5 %). Määriteosaltaan tyystin suomenkielisiä nimipareista on 14 % (Aholantie-Aholavägen) ja ruotsinkielisiä 36 % (Bodöntie-Bodövägen). Tiekuntien nimet ja uudet tiennimet ovat eri asioita, mutta noin kolmannes uusista tiennimistä sisältää tiekunnan nimessä esiintyvän nimen. Näin Porvoon maalaiskunnan tiekuntien nimissä esiintyvistä 252 määriteosasta 193:a (77 %) on hyödynnetty 245 uudessa tiennimessä. Ennen tiennimiä osoitteissa käytettiin yleensä vain postinumeroa ja postitoimipaikkaa. Jonkin verran käytössä oli myös osoitenimiä (esim. Björkebo, Kappeli). Niistäkin valtaosa (73 %) esiintyy uusissa tiennimissä. Laskelma pohjautuu postin osoitetietojärjestelmään. Uusi tiennimistö perustuu usein jo käytössä oleviin tien- ja paikannimiin, joten se ei uhkaa vanhan nimistön asemaa. Uuden nimistön vaikutusta vähentää sekin, että sitä tarvitsevat lähinnä ulkopuoliset. Kotitienoot hahmotetaan edelleenkin vanhojen ja vakiintuneiden paikannimien avulla, mutta toki uudet tiennimet tuovat esiin monia vähän käytettyjä paikannimiä ja tarjoavat mainion katsauksen seudun kulttuuriperintöön. Ei siis ole samantekevää, miten teitä nimetään. Huonoiksi koetut uudet nimet eivät välttämättä edes vakiinnu käyttöön. Porvoon maalaiskunnan tulosten vertaaminen koko Suomen kattavaan materiaaliin osoittaa hankkeen edenneen hitaasti, mutta kaksikielisyyden ja työvoiman vähyyden huomioon ottaen kohtalaisesti. Vertailu kuuden muun uusmaalaisen kunnan kanssa paljastaa eroja paitsi hankkeen toteuttamistavoissa myös työn tuloksessa eli nimistössä. Yleensä tiekunnat ja asukkaat ovat saaneet tehdä ehdotuksia ja nimistön ovat laatineet virkamiehet ja nimitoimikunnat ilman palkattua asiantuntijaa. Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen puoleen on sentään käännytty. Tärkeä havainto on se, että kaksikieliset kunnat ovat halunneet vaalia kulttuuriarvoja ja säilyttää keskeisen vanhan paikannimistönsä koskemattomana. Avainsanat: Tiennimet, osoitenimet, osoitejärjestelmä, nimistönsuunnittelu

Preventive orientation and caries management by Iranian dentists

Ehkäisypainotteisuus karieksen hoidossa: iranilaishammaslääkärien hoitovalinnat Karies aiheuttaa hampaiden kovan pinnan ja hammasluun syöpymistä, joka lopulta näkyy ”reikänä”. Iästä riippumatta kariesvaara vaanii kaikkia hampaiden omistajia, vauvasta vaariin, ja lähes kaikilla aikuisilla on suussaan merkkejä karieksesta. Karies etenee yleensä hitaasti ja antaa siten aikaa ehkäisevälle hoidolle. Tämä etsikkoaika jää usein käyttämättä, ja karieksen hoito painottuu reikien paikkaamiseen. Karies voitaisiin pitää kurissa sen ehkäisyyn kehitetyillä monipuolisilla keinoilla. Hammaslääkärit ovat avainasemassa, sillä he tekevät kauaskantoisia valintoja — hoidetaanko kariesta paikkaamalla vai valitaanko ehkäisevä hoito? Valintojen taustalla ovat hammaslääkärin tietotaso, asenteet ja omat terveystavat sekä potilaiden ja vastaanoton aiheuttamiksi koetut esteet. Tämä kyselytutkimus selvitti karieksen hoitovalintoja ja niiden taustoja Iranissa. Kysymyslomakkeet jaettiin kahdessa hammaslääkärien kongressissa Teheranissa (2004─2005) ja palautettiin nimettöminä. Kysely kartoitti hammaslääkärien tietoja karieksen ehkäisykeinoista ja asenteita ehkäisyä kohtaan sekä koettuja esteitä sen toteuttamisessa. Hoitovalintoja selvitettiin tarkasti kuvattujen esimerkkipotilaiden avulla. Kysely kartoitti myös hammaslääkärien omat terveystavat: suun omahoidon, tupakoinnin ja hammaslääkärissä käynnin. Aineisto käsitti 980 iältään keskimäärin 37-vuotiasta hammaslääkäriä, joista 64 % oli miehiä. Iranilaishammaslääkärien tiedot karieksen ehkäisystä olivat fluorihammastahnan merkitystä lukuun ottamatta hyvät ja heidän asenteensa ehkäisyä kohtaan valtaosin myönteiset. Tästä huolimatta 77 % heistä olisi valinnut suuren kariesvaaran potilaalle hammaskiilteessä olevan reiän hoidoksi paikkauksen. Ehkäisyhoidoksi tarjotuista 8:sta keinosta lähes kaikki hammaslääkärit valitsivat suuren kariesvaaran potilaalle hoidoksi harjausopetuksen ja säännölliset hammastarkastukset, noin 80 % valitsi hampaiden puhdistamisen vastaanotolla ja ravintoneuvonnan, 70 % ohjeet fluorihuuhteluista kotona ja 53 % vastaanotolla tehtävän fluorikäsittelyn. Potilaiden vastustavat mielipiteet arvioitiin suurimmaksi esteeksi ehkäisevän hoidon toteuttamiselle. Hammaslääkäreistä 59 % ilmoitti harjaavansa hampaansa kahdesti päivässä; 76 % ei tupakoinut ja 56 % kertoi aina ehdottavansa tupakoivalle potilaalle tupakoinnin lopettamista. Hammaslääkärien ehkäisypainotteisuus karieshoidossa oli naisilla vahvempi kuin miehillä. Tulosten perusteella voi päätellä, että Iranissa tulisi nykyistä selvemmin suosia ehkäisevää linjaa karieksen hoitovalintoja tehtäessä ja hammaslääkäreitä koulutettaessa. Potilastyössä koettujen ehkäisyhoidon esteiden syvällisempi ymmärtäminen edesauttaisi niiden poistamisessa.

Hyvän hoidon reuna-alueilla : Potilasvahinko lääketieteellisen toiminnan valossa.

Vuonna 2006 Suomessa korvattiin 2331 potilasvahinkoa. Niistä maksettiin korvauksia yhteensä noin 27 miljoonaa euroa. Tässä tutkimuksessa tarkastellaan potilasvahinkoja lääketieteellisen toiminnan valossa. Tutkimuksessa pyritään vastaamaan kysymykseen: Millä eri tavoilla lääkärin toiminta voi epäonnistua potilasvahinkotapauksissa? Tutkimuksessa määriteltiin neljä kategoriaa, joiden avulla analysoitiin esimerkkitapauksia. Kategoriat käsittelivät hoitojärjestelmää, lääkärin toimintaan vaikuttavia normeja, toiminnan intentionaalisuutta sekä toiminnan suhdetta sen lopputuloksiin ja seurauksiin. Ensimmäisessä tutkimusluvussa määriteltiin kategoriat, joiden avulla lääketieteellistä toimintaa voi arvioida. Ensimmäiseksi analysoitiin hoitojärjestelmää, lääkärin toiminnan kontekstia. Hoitojärjestelmästä nostettiin esille potilas-lääkärisuhde, lääkärien välinen yhteistyö, potilaasta saatavat tiedot, toiminnan mahdollistavat resurssit sekä niin kutsuttu systeemivirhe. Hoitojärjestelmän toimiminen on hyvän hoidon ensimmäinen edellytys. Se vaatii eri terveydenhuollon ammattihenkilöiden saumatonta yhteistyötä.Toinen kategoria käsitteli lääkärin toimintaan vaikuttavia normeja. Georg Henrik von Wrightin teoksen Norm and Action normien jaottelua sovellettiin lääkärin toimintaan. Normien pääryhmään kuuluvat säännöt, määräykset ja ohjeet. Lisäksi voidaan määritellä pienempiä normiryhmiä, jotka sijaitsevat pääryhmien välimaastossa. Näihin pienempiin ryhmiin sijoittuvat tottumukset, moraaliset periaatteet sekä ideaalit säännöt. Kolmannessa kategoriassa käsiteltiin intentionaalisuutta osana toimintaa. Teorian päälähde oli G. E. M. Anscomben teos Intention. Toiminnan intentionaalisuutta analysoitiin Anscomben tunnetun, vesikaivon myrkytystä koskevan, esimerkin avulla. Siinä tekoon liittyvä sisäinen tieto on keskeinen intentiota määrittävä tekijä. Viimeisessä kategoriassa arvioitiin toimintaa von Wrightin mukaan. Esille nousi erityisesti kyky toiminnan perusedellytyksenä sekä toiminnan lopputulos ja seuraukset. Potilasvahingoissa on tärkeää arvioida myös potilasvahingon seurauksia, ei vain epäonnistuneen toimenpiteen lopputulosta. Toimintaa analysoitaessa oli myös otettava huomioon kenen näkökulmasta seurauksia arvioitiin, Potilas, lääkäri ja esimerkiksi osastonylilääkäri saattavat nähdä potilasvahingon seuraukset hyvin eri tavoilla.Toisessa tutkimusluvussa arvioitiin neljää Terveydenhuollon oikeusturvakeskuksen ja lääninhallitusten sosiaali- ja terveysosastojen kantelu- ja valvontaratkaisuista valittua esimerkkitapausta. Ensimmäinen käsitteli lääkärin toiminnan epäonnistumista synnytyksessä, toinen psyykkisistä ongelmista ja alkoholiriippuvuudesta kärsivän lääkärin ammatinharjoittamisoikeuksien rajoittamista, kolmas lääketutkimuksen johtajan vakavia virheitä ja neljäs Terveydenhuollon oikeusturvakeskuksen pysyvän asiantuntijan ristiriitaisia asiantuntijalausuntoja. Lääkärin toiminnan epäonnistuminen vaikuttaa helposti hoitojärjestelmään, jonka toimiminen perustuu työntekijöiden yhteistyöhön. Hoitovirheissä rikotaan yleensä lääketieteen sääntöjä. Potilasvahingon sattuessa lääkärin asema muuttuu normiauktoriteetista normisubjektiksi. Lääkäri saattaa toiminnallaan rikkoa myös moraalisia sääntöjä tai lääkärin ihannetta. Puhtaissa vahinkotapauksissa toiminnan lopputulos ei vastaa lääkärin intentiota, potilaan parantamista. Kaikissa potilasvahinkotapauksissa ei voida puhua vahingoista, vaan kyseessä voi olla myös tarkoituksellinen teko. Toiminnan lopputuloksella voi olla laajat seuraukset, jotka tulisi myös ottaa huomioon toimintaa arvioitaessa.

Sustainable forest management : ecologically sound and socially accepted

This dissertation explored the ecological dimension of ecologically sustainable forest management in boreal forests, and factors of the socio-cultural dimension that affect how the concept of ecologically sustainable forest management is defined. My approach was problem-oriented and generalistic-holistic. I examined associations between the abundances of wildlife groups (grouse, large predators, small predators, ungulates) and Siberian flying squirrels, and their co-occurrence with tree structural characteristics at the regional level. The trade-offs between ecological, social and economic sustainability in forestry were explored at the regional scale. I identified a potential 'shopping basket' of regional indicators for ecologically sustainable forest management, combining the relative abundance of Siberian flying squirrels, a wildlife richness index (WRI) for grouse, diversity indices of saw-timber trees, tree age classes and the proportion of old-growth (> 120 yr) forests. I suggest that the close association between forestry activity, the proportion of young forests (< 40 yr) and a WRI for small predators can be considered as potential 'alarm bells' for regions in which the creation of trade-offs (negative relationships) between economic and ecological components of sustainable forestry is ongoing. Explorative analyses revealed negative relationships between forestry activity and a WRI of 16 game species, the WRI for grouse and tree age diversity. Socially sustainable communities compete less intensively with ecological components of forests than communities where forestry is important. Interestingly, forest ownership types (farmers, other private forest owners, the forestry industry, the State) correlated significantly with the co-occurrence of flying squirrels, grouse and diverse forest structural characteristics rather than, for instance, with the total number of protection areas, suggesting that private forest ownership can lead to increased ecological sustainability. I examined forest actors’ argumentation to identify characteristics that affect the interpretation of ecologically sustainable forest management. Four argumentation frame types were constructed: information, work, experience and own position based. These differed in terms of their emphasis on external experts or own experiences. The closer ecologically sustainable forest management is to the forest actor’s daily life, the more profiled policy tools (counselling, learning through experiences) are needed to guide management behaviour to become more ecologically sound. I illustrated that forest actors interpret, use and understand information through meaningful framing. I analysed the extent to which ecological research information has been perceived in the Forestry Development Centre TAPIO’s recommendations and revised PEFC Finland criteria. We noticed that the political value for decaying wood was much lower in PEFC Finland critera (4 m3) than could be expected as a socially acceptable level (9 m3) or ecologically sound (10-20 m3). I consider it important for scientists to join political discourses and become involved in policy making concerning sustainable forest management to learn to present their results in a way that is reasonable from the user’s perspective.

The visual preferences for forest regeneration and field afforestation - four case studies in Finland

The overall aim of this dissertation was to study the public's preferences for forest regeneration fellings and field afforestations, as well as to find out the relations of these preferences to landscape management instructions, to ecological healthiness, and to the contemporary theories for predicting landscape preferences. This dissertation includes four case studies in Finland, each based on the visualization of management options and surveys. Guidelines for improving the visual quality of forest regeneration and field afforestation are given based on the case studies. The results show that forest regeneration can be connected to positive images and memories when the regeneration area is small and some time has passed since the felling. Preferences may not depend only on the management alternative itself but also on the viewing distance, viewing point, and the scene in which the management options are implemented. The current Finnish forest landscape management guidelines as well as the ecological healthiness of the studied options are to a large extent compatible with the public's preferences. However, there are some discrepancies. For example, the landscape management instructions as well as ecological hypotheses suggest that the retention trees need to be left in groups, whereas people usually prefer individually located retention trees to those trees in groups. Information and psycho-evolutionary theories provide some possible explanations for people's preferences for forest regeneration and field afforestation, but the results cannot be consistently explained by these theories. The preferences of the different stakeholder groups were very similar. However, the preference ratings of the groups that make their living from forest - forest owners and forest professionals - slightly differed from those of the others. These results provide support for the assumptions that preferences are largely consistent at least within one nation, but that knowledge and a reference group may also influence preferences.

Multifunctional RNA silencing pathway polymerase QDE-1 of Neurospora crassa

Double-stranded RNA and associated proteins are known to regulate the gene expression of most eukaryotic organisms. These regulation pathways have different components, outcomes and distinct nomenclature depending on the model system, and often they are referred to collectively as RNA silencing. In many cases, RNA-dependent RNA polymerases (RdRPs) are found to be involved in the RNA silencing, but their targets, activities, interaction partners and reaction products remain enigmatic. In the filamentous fungus Neurospora crassa, the RdRP QDE-1 is critical for silencing of transgenes a phenomenon known as quelling. In this thesis the structure, biochemical activities and biological functions of QDE-1 were extensively studied. This dimeric RdRP was shown to possess five distinct catalytic in vitro activities that could be dissected by mutagenesis and by altering reaction conditions. The biochemical characterization implied that QDE-1 is actually an active DNA-dependent RNA polymerase that has additional RdRP activity. It also provided a structural explanation for the dimerization and suggested a biological framework for the functions of QDE-1 in vivo. (I) QDE-1 was also studied in a broader context along with the other components of the quelling pathway. It was shown that DNA damage in Neurospora causes a dramatic increase in the expression level of the Argonaute protein QDE-2 as well as the synthesis of a novel class of small RNAs known as qiRNAs. The accumulation of qiRNAs was shown to be dependent on several quelling components, and particularly to be derived from an aberrant ssRNA (aRNA) molecule that is synthesized by QDE-1 in the nucleus. The genomic distribution of qiRNA targets was analyzed and the possible biological significance of qiRNAs was studied. Importantly, qiRNAs are the first class of small RNAs that are induced by DNA damage. (II) After establishing that QDE-1 is a multifunctional RNA polymerase with several activities, template specificities and subcellular locations, the focus was turned onto its interaction partners. It had been previously known that QDE-1 associates with Replication Protein A (RPA), but the RecQ helicase QDE-3 was now shown to regulate this interaction. RPA was also observed to promote QDE-1 dependent dsRNA synthesis in vitro. By characterizing the interplay between QDE-1, QDE-3 and RPA, a working model of quelling and qiRNA pathways in Neurospora was presented. (III) This work sheds light on the complexity of the various RNA silencing pathways of a fungal model system. It shows how an RdRP can regulate gene expression on many levels, and suggests novel lines of research in other eukaryotic organisms.

Mitochondrial helicase Twinkle in mtDNA copy number regulation and a late-onset disease model

Mitochondrial diseases are caused by disturbances of the energy metabolism. The disorders range from severe childhood neurological diseases to muscle diseases of adults. Recently, mitochondrial dysfunction has also been found in Parkinson s disease, diabetes, certain types of cancer and premature aging. Mitochondria are the power plants of the cell but they also participate in the regulation of cell growth, signaling and cell death. Mitochondria have their own genetic material, mtDNA, which contains the genetic instructions for cellular respiration. Single cell may host thousands of mitochondria and several mtDNA molecules may reside inside single mitochondrion. All proteins needed for mtDNA maintenance are, however, encoded by the nuclear genome, and therefore, mutations of the corresponding genes can also cause mitochondrial disease. We have here studied the function of mitochondrial helicase Twinkle. Our research group has previously identified nuclear Twinkle gene mutations underlying an inherited adult-onset disorder, progressive external ophthalmoplegia (PEO). Characteristic for the PEO disease is the accumulation of multiple mtDNA deletions in tissues such as the muscle and brain. In this study, we have shown that Twinkle helicase is essential for mtDNA maintenance and that it is capable of regulating mtDNA copy number. Our results support the role of Twinkle as the mtDNA replication helicase. No cure is available for mitochondrial disease. Good disease models are needed for studies of the cause of disease and its progression and for treatment trials. Such disease model, which replicates the key features of the PEO disease, has been generated in this study. The model allows for careful inspection of how Twinkle mutations lead to mtDNA deletions and further causes the PEO disease. This model will be utilized in a range of studies addressing the delay of the disease onset and progression and in subsequent treatment trials. In conclusion, in this thesis fundamental knowledge of the function of the mitochondrial helicase Twinkle was gained. In addition, the first model for adult-onset mitochondrial disease was generated.

Lapset, media ja symbolinen vuorovaikutus : Suomalaisten, englantilaisten ja saksalaisten lasten mediasuhteen tarkastelua

Tämän hetken mediaympäristölle on ominaista intensiivisyys ja jatkuva läsnäolo. Medialla on merkittävä rooli myös pienten lasten jokapäiväisessä elämässä, sillä he aloittavat median säännöllisen seuraamisen keskimäärin kolmen vuoden iässä. Mediasisällöt, mediavälineet ja mediaan liittyvät sosiaaliset suhteet muodostavatkin lapsille mediaympäristön, jossa lapset rakentavat identiteettejään, oppivat sosiaalista kanssakäymistä ja kehittävät näkemyksiään yhteiskunnasta ja kulttuurista. Tutkimuksessa on selvitetty 4-6-vuotiaitten suomalaisten, englantilaisten ja saksalaisten lasten audiovisuaalisen median tulkintaa ja median roolia heidän elämässään. Tutkimuksen tavoitteena on ollut syventää tutkimuksellista tietoa median sosiaalisesta ja kulttuurisesta merkityksestä pienten lasten elämässä ja sitä, miten he tulkitsevat mediasisältöä. Tutkimuksessa lasten mediasuhdetta on tarkasteltu välineellisenä, sosiaalisena, symbolisena ja kulttuurisena tulkintaympäristönä. Edellisten lisäksi tutkimuksessa on arvioitu harvemmin viestinnän tutkimuksessa käytetyn symbolisen interaktionismin teorian tarjoamia mahdollisuuksia lasten mediasuhteen tarkasteluun. Suomessa, Englannissa ja Saksassa kootun kansainvälisen aineiston pohjalta on tarkasteltu myös vertailuryhmien välillä olevia mediaan liittyviä kulttuurisia eroja. Eri vertailumaiden melko samankaltaisesta mediaympäristöstä huolimatta tutkimus antaa viitteitä mediatulkinnoissa olevista kulttuurisista eroista. Media mahdollistaa lapsen erilaistan taitojensa kehittymistä ja voi siten muodostaa heille sosiaalisia, symbolisia ja kulttuurisia resursseja, joilla on merkitystä lapsen kehittymisen kannalta. Lapsen ja median suhde on kaksisuuntainen vuorovaikutussuhde ja mediainformaation tulkinnassa ovat mukana lapsen aiemmat tiedolliset ja sosiaaliset kokemukset. Aktiivisessa mediatulkintasuhteessaan lapsi kehittää sanavarastoaan, havainnointiaan, ajatteluaan ja tunne-elämäänsä. Median käyttö sosiaalisena tapahtumana kehittää osaltaan lapsen sosiaalisia valmiuksia. Siten esimerkiksi perheen median käyttöön liittyvät säännöt ja ohjeet ohjaavat perheen sisäistä toimintaa ja määrittävät lapsen asemaa perheessä. Median sisällöt ja niihin liittyvät erilaiset oheistuotteet toimivat osaltaan lapsen kulttuuristen koodistojen ja luokittelujen muodostajana. Tutkimus osoittaa myös symbolisen interaktionismin teorian tarjoavan varsin poikkitieteellisen tutkimuksellisen viitekehyksen lapsia ja mediaa koskevalle tutkimukselle ja mahdollistaa lasten mediasuhteen tutkimisen ja ymmärtämisen useiden, erilaisten tekijöiden suhteena.