“A Man After God’s Own Heart”: Biblical, Hegemonic and Toxic Masculinities in As Meat Loves Salt

Maria McCann paints a dark picture of masculinity and its effects in her novel As Meat Loves Salt (2001). The violent Jacob Cullen struggles with his masculinity as he faces the intricacies of religion, sexuality and politics in the midst of the English Civil War where he falls in love with fellow soldier Christopher Ferris. By using R.W. Connell and James Messerschmidt’s framework for the hierarchy of masculinities, I explore masculinities on local, regional and global levels and emphasized femininity in a close reading of McCann’s novel. My aim is not only to analyse the masculinities of the novel but also to use the framework to redefine toxic masculinity in order to make it a useable concept when analysing masculinities in literature. I redefine toxic masculinity because it lacks a clear definition anchored in an established framework used to study masculinity that does not see masculinity as inherently toxic. I believe that anchoring it to Connell and Messerschmidt’s framework will make it a useable concept. Due to the novel’s relationship to the Bible, I will use masculinity studies done on David and Jesus from the Bible to compare and reveal similarities with the masculinities in the novel, how they appear on the local, regional and global levels in the novel and its effects. I draw parallels between the love story in As Meat Loves Salt to the love story of David and Jonathan in the Bible by using queer readings of David and Jonathan in order to explore how masculinity affects the relationships and how the novel uses these two love stories as a study of toxic masculinity and how it relates it to hegemonic masculinity.

Studio portrait of Elfriede Maria Roth; Cambridge, Massachusetts Portraits; Children

When Bruno Roth arrived in the United States in 1939 he opened a photo studio. He used this photograph for advertising

Signed portrait of Maria Leschnitzer.

Wife of Adolf Leschnitzer

Passport portrait of Maria Leschnitzer.

Wife of Adolf Leschnitzer

Martta vai Maria? : Aktiivisen ja kontemplatiivisen välinen suhde Mestari Eckhartin mystiikanteologiassa.

Tämän tutkimuksen tarkoitus on selvittää millainen suhde käsitteiden ”aktiivinen” ja ”kontemplatiivinen” välillä vallitsee 1200- ja 1300-lukujen taitteessa eläneen saksalaisen teologin Mestari Eckhartin mystiikanteologiassa. Lisäksi on tarkoitus selvittää mitä tuon suhteen kautta on mahdollista paljastaa Eckhartin mystiikanteologiasta laajemmin. Tutkimuksen metodi on systemaattinen analyysi ja päälähteinä käytetään Eckhartin saksankielisiä saarnoja. Erityisesti analysoidaan Eckhartin Martta-Maria -perikooppia (Lk.10:38–42) käsitteleviä saarnoja Pr.86 ja Pr.2. Lisäksi lähteinä käytetään muita Eckhartin saksankielisiä saarnoja ja muuta tuotantoa siinä määrin kuin niiden mukaan ottaminen auttaa paremmin ymmärtämään saarnojen intentioita. Jo ensimmäisistä kristillisistä vuosisadoista lähtien Luukkaan evankeliumin kertomus Martasta ja Mariasta on ollut aktiivisen ja kontemplatiivisen elämän locus classicus. Siksi tutkimuskysymykseen vastaamiseksi on valittu juuri Eckhartin sitä käsittelevät saarnat. Itse tutkimuskysymyksen valintaan on vaikuttanut puolestaan se, että Eckhart tulkitsee perikooppia häntä edeltävästä tulkintatraditiosta selvästi poikkeavalla tavalla ja nostaa Martan sisaruksista edistyneemmäksi. Tutkimus etenee seuraavalla tavalla. Luvussa 2 avataan käsitteiden ”aktiivinen” ja ”kontemplatiivinen” sisältöä sekä käsitellään kysymystä siitä miten niiden välistä suhdetta on kirkon historiassa tulkittu. Se tapahtuu esittelemällä kolme keskeistä tulkintalinjaa: normaalikirkollinen, monastinen ja mendikanttisääntökuntien tulkinta. Luvussa 3 käydään läpi Eckhartin elämää, tuotantoa ja harhaoppisuustuomiota sekä hänen teologiansa keskeisiä jäsentäviä periaatteita. Koska Eckhart on suomalaiselle yleisölle verrattain tuntematon teologi, aihetta käsitellään hieman laajemmin kuin pro gradu -tukielmassa on yleensä tapana. Luvussa 4 perehdytään Martta-Maria -perikooppiin ja sen pitkään tulkintahistoriaan. Luvussa 5 analysoidaan Eckhartin saarna Pr.86, luvussa 6 Pr.2. Luvussa 7 tutkimuksen tulokset kootaan yhteen. Eckhartin saarnoja analysoimalla paljastuu, että hän tulkitsee aktiivisen ja kontemplatiivisen elämän suhteen häntä edeltävästä traditiosta poikkeavalla tavalla. Eckhartia edeltävänä aikana kontemplatiivisia pyrkimyksiä ja Mariaa oli pidetty kristillisessä kirkossa aktiivista elämää ihailtavampana ja ansiollisempana jo tuhat vuotta. Siihen oli vaikuttanut erityisesti se, että 400-luvulta lähtien aina 1200-luvulle asti luostarit olivat Länsi-Euroopan sivistyksen ja teologian keskuksia. Sen vuoksi juuri monastisia ihanteita – erityisesti kontemplatiivisia pyrkimyksiä Jumalan välittömään katselemiseen – pidettiin pitkään kristillisen elämän ihanteina. Eckhart on kuitenkin osa uutta tulkintatraditiota jossa perinteisen klausuurin rajat pyrittiin laajentamaan luostarin muureista koskemaan koko maailmaa. Tämä uusi tulkintatraditio oli ominaista erityisesti mendikanttisääntökunnille (fransiskaanit ja dominikaanit) sekä begiiniyhteisöille, joissa kontemplatiivinen ja aktiivinen elämä pyrittiin yhdistämään yhdeksi kristilliseksi elämäksi. Tutkimuksessa käy ilmi, että suhteessa laajempiin tulkintatradition linjoihin, Eckhart voidaan liittää luontevasti osaksi näiden sääntökuntien uusia orastavia tulkintoja. Niiden mukaan kristillistä täydellisyyttä ei tavoiteta kääntymällä pois päin maailmasta vaan sitä kohti. Sen on kuitenkin tarkoitus tapahtua niin, että aktiivisuus maailmassa nousee kontemplatiivisesta elämänmuodosta käsin. Toisaalta tutkimuksessa paljastuu myös, että Eckhart menee vielä edellä mainittuja uusia tulkintojakin pidemmälle. Mendikanttisääntökunnissa kontemplatiivisuus säilytti yleensä vielä jonkinlaisen ensisijaisuuden aktiivisuuteen nähden, siihen valmistavana ja sen mahdollistavana vaiheena. Eckhart saarnaa kuitenkin niiden täydellisen ykseyden ja samanaikaisuuden puolesta. Hänelle täydellisyyttä edustaa Betanian sisaruksista Martta joka on ”neitsyt-vaimo”, koskematon ja puhdas, mutta joka kuitenkin samalla synnyttää. Neitsyyden ja vaimouden täydellisen samanaikaisuuden korostaminen nousee puolestaan Eckhartin voimakkaasta sitoutumisesta uusplatoniseen metafysiikkaan. Eckhartin ontologia on ”dynaamista ontologiaa”, jossa kaikki ymmärretään Jumalan yliajalliseksi emanaatioksi. Tulkitsemalla mm. Proklosta, Eckhart esittää, että kaikki luotu on olemassa ensisijaisesti ja täydellisenä ikuisuudessa syntyvässä Pojassa ja vain formaalisesti ja vajavaisella tavalla havaittavassa todellisuudessa. Kristillinen täydellisyys on Eckhartille paluuta tuohon varsinaiseen olemiseen ikuisuudessa syntyvässä Pojassa. Paluu tapahtuu irrottautumalla (abegescheiden) kuvista (bilde) eli hyväksymällä, että Jumala ei ole missään käsitteissä, eikä häntä tavoiteta samoin kuin olemassa olevat asiat tavoitetaan. Sikäli kun ihminen riisutaan riippuvuudestaan kuvista, sikäli hän murtautuu (durchbrechen) takaisin siihen perustaan (grunt) jossa Poika ikuisesti syntyy. Perustasta käsin ihmisen on puolestaan mahdollista synnyttää sellaista aktiivisuutta ja toimintaa, joka ei ole itsekkyyden ja egon tahraamaa suorittamista ja kaupankäyntiä. Tutkimuksessa käy ilmi myös se, kuinka keskeinen rooli ymmärryksen (intellectus) kategorialla on kuvista luopumisen prosessissa ja Jumalan kaltaisuuden realisoitumisessa ihmisessä. Juuri ymmärtämisaktin (intelligere) puolesta ihminen on Eckhartin mukaan eniten Jumalan kaltainen ja osa Jumalan ikuisuudessa tapahtuvaa emanaatiota.

Toisia todellisuuksia, murtumia kielessä ja subjektissa : Mielen sairaus ja kirjoittaminen terapiana Maria Vaaran omaelämäkerrallisessa tuotannossa

Tutkielmassa käsitellään Maria Vaaran (1931 1992) omaelämäkerrallista teossarjaa sekä Vaaran kirjoittamisen terapeuttisia funktioita. Teoksissaan Vaara kuvaa parantumistaan skitsofreniaksi luokitellusta psyykkisestä sairaudesta ja masennuksesta luovan kirjoittamisen sekä psykoterapian avulla. Vaaran kirjoitus lähestyy psykoanalyyttisia teorioita kirjoittamisen terapeuttisista vaikutuksista, mutta myös jälkistrukturalistisia näkemyksiä tekstistä prosessinalaisena, kumouksellisena käytäntönä. Tutkielman keskeiset teoriat tulevat psykoanalyytikko, kielitieteilijä Julia Kristevalta sekä psykoanalyyttisesta ja jälkistrukturalistisesta perinteestä, ja näiden teoreettisten lähestymistapojen avulla tarkastellaan omaelämäkerrallisen kirjoittamisen, subjektiuden sekä kielen ja kirjoittamisen toisiinsa limittyviä teemoja Vaaran tuotannossa. Vaaran omaelämäkerrallinen kirjoittaminen paljastuu tutkielmassa yhtäaikaisesti subjektiutta eheyttäväksi ja hajottavaksi toiminnaksi. Vaaran teokset osoittavat, miten minuus rakentuu erilaisten samastumisten ja erottautumisten kautta, psykoottisten kuvitelmien, hallusinaatioiden ja paranoidien kuvitelmien täyttäessä tekstin. Kirjoittaminen kohtaa ongelman merkityksen epäyhtenevyydestä: siitä, ettei sanoilla koskaan voida täysin tavoittaa omia psykofyysisia kokemuksia tai välittää niitä toisille ihmisille. Kuitenkin Vaaran teosten Maria kirjoittaa kaiken aikaa ja luo kokemuksellisia suhteita toisiin. Mielikuvitus, kirjallisuus ja kirjoittaminen muodostavat avoimen psyykkisen tilan, jossa minuutta voidaan rakentaa. Kirjoittaminen osoittautuu lopulta käytännöksi, jossa esteettinen, terapeuttinen ja eettinen nivoutuvat yhteen. Vaaran teosten Marian harjoittama minuuden analyysi tarjoaa mahdollisuuksia käsitellä vierauden ja toiseuden ilmenemistä omassa itsessä ilmiö, joka Julia Kristevan mukaan mahdollistaa myös niiden todellisten toisten ymmärtämisen, joiden parissa elämme. Vaaran teokset kyseenalaistavat jaottelun terveisiin ja sairaisiin , ne rikkovat toden ja fiktion välisiä rajoja ja käsitystä minuudesta yhtenä ja eheänä. Vaaran tuotanto ei olekaan ainoastaan kuvaus skitsofreniasta ja sen kielestä, vaan siitä, miten minuus ja ilmaisu ylipäänsä rakentuvat suhteessa toisiin ja miten psyykkinen elämä on riippuvaista avoimuudesta erilaisille katkoksille ja murtumille.

Comportamiento de nopal (Opuntia ficusindica L.) en asocio con seis cultivos prehispánicos, Ecolotes Ave Maria, Las Esquinas, Carazo 2013

El nopal (Opuntia ficus-indica L.), familia de las Cactáceas, es originario de América. Es una planta que se adapta muy bien en diferentes condiciones climáticas, se desarrolla exitosamente en zonas donde llueve muy poco; también tiene una gran importancia por sus diferentes usos que se le conocen. Para conocer de su comportamiento como cultivo asociado, se estableció un ensayo en la finca Ecolote Ave María, ubicada en Las Esquinas, Carazo, en el km 37 ½ carretera Managua – San Marcos, Carazo, en la época de primera 2013. Se utilizó un diseño de bloques completos al azar (BCA), con cuatro repeticiones y seis tratamientos: pipián cuarenteño (Cucúrbita angyrosperma J. C. Huber), amaranto (Amaranthus caudatus L.), chan (Hyptis suaveolens L.), frijol blanco (Phaseolus acutifolius, Gray), yuca (Manihot esculenta Crantz) y batata (Ipomoea batata L.), con el objetivo de conocer con cuál de estos cultivos en asocio se obtienen mejores rendimientos de cladodios de nopal. El análisis de los datos obtenidos del estudio reflejan que se obtuvo una supervivencia del 100 % en todo los tratamientos, el mejor número de brotes por planta fue de 2, el mejor ancho de cladodios (3.63 cm) y el mejor rendimiento fue de (2 386.5 kg/ha), en asocio con amaranto; el mejor largo de cladodios (7.65 cm) fue con el cultivo de Yuca, respecto al comportamiento de los cultivos prehispánicos, batata con una altura de 172.8 cm ha sido el más exitoso, seguido por el chan con 131.42 cm de largo de guía y la yuca con 111.3 cm de altura, los cultivos de amaranto, frijol blanco y pipián cuarenteño no lograron adaptarse a las condiciones climáticas del ensayo.

Lei Maria da Penha [gravação de som] : Lei nº 11.340, de 7 de agosto de 2006, que dispõe sobre mecanismos para coibir a violência doméstica e familiar contra a mulher

Locução: José Carlos Andrade

Histórico, produção e aplicabilidade da Lei Maria da Penha - Lei nº 11.340/2006

A Lei nº 11.340/2006 - Lei Maria da Penha é resultado recente das lutas históricas do movimento feminista no Brasil. Este estudo, preliminarmente, analisa as conquistas constitucionais femininas, as leis de gênero brasileiras e os tratados internacionais ratificados pelo Brasil. Relata a cronologia do nascimento da norma, desde os fatos precedentes à sua confecção, como também a iniciativa do projeto de lei, a principal discussão realizada pela Câmara dos Deputados, por meio do Seminário Violência contra a Mulher: Um Ponto Final, os aspectos concernentes à tramitação, aprovação e a discriminação das principais propostas de alteração em tramitação no Congresso Nacional. Em que pese grande repercussão da lei em nível nacional, muitos são os problemas detectados acerca de sua aplicabilidade, gerando desafios a serem vencidos.

Nova floresta, ou, sylva de varios apophthegmas, e ditos sentenciosos espirituaes, e moraes : com reflexoens, em que o util da doutrina se acompanha com o vario da erudição, assim divina, como humana : offerecida, e dedicada a soberana mãy da divina graça Maria Santissima senhora nossa pelo Padre Manoel Bernardes da Congregação do Oratorio de Lisboa

Manoel Bernardes nasceu em 1644, em Lisboa, onde viveu e morreu em 1710 . Estudou Filosofia e Direito Canônico na Universidade de Coimbra e seguiu, posteriormente, o curso de Teologia ordenando-se sacerdote . No consenso unânime dos críticos e historiadores da literatura portuguesa “Nova floresta...” é a mais importante obra do Padre Manuel Bernardes. Ela contém, na ordem alfabética dos assuntos (Abstinência, Alegria, Alma, Amizade, etc.): histórias, narrativas morais e apólogos que são, segundo Fidelino de Figueiredo, "verdadeiros modelos da arte de contar com serenidade, equilíbrio, economia, boa ordem e incisão incisiva". António José Saraiva e Oscar Lopes veem a obra "como remate ou apuramento final de um gênero que vem da Idade Média: o exemplo ou conto exemplar, gênero em que a cultura do clero se vivifica ao contacto da tradição folclórica

Escola da doutrina christã, em que se ensina o que he obrigado a saber o christam : ordenada por modo de dialogo entre dous estudantes hum filozofo, por nome Marcelino, e outro theologo, por nome Diodoro : com exemplos accomodados às materias que se tratam : composta Pello Padre M. Joam da Fonseca, religiozo da Companhia de Jesu, dedicada á purissima Virgem, Glorioza Rainha dos Anjos, Maria Santissima Senhora Nossa da Victoria

João da Fonseca nasceu em Viana do Além-Tejo, em 1632, e morreu em Lisboa, em 1701. Foi professor de Filosofia na Universidade de Evora e missionário em várias vilas e cidades e mestre do noviciado de Coimbra. Distinguiu-se em seu tempo na Teologia Ascética, como se comprova nas obras que nos deixou, as quais são ainda apreciadas pela correção e propriedade da linguagem. Em ‘Escola da Doutrina Christã’, o autor ensina o verdadeiro caminho da vida, resumindo nesta leitura tudo o que em muitos volumes ensina a teologia especulativa e moral. Todas as matérias de que trata são confirmadas com muito se notáveis exemplos. Trata-se, aqui, da primeira edição, impressa em 1688. Tem-se noticia de uma segunda edição publicada pela Oficina da Universidade, em 1750.

Maria Rosa Mystica, excellencias, poderes, e maravilhas do seu rosario : compendiadas em trinta sermoens asceticos, & panegyricos sobre os dous evangelhos desta solemnidade novo, & antigo : offerecidas a soberana magestade da mesma senhora pelo P. Antonio Vieira da Companhia de Jesus da Provincia do Brasil

Padre Antônio Vieira nasceu em Lisboa em 6 de novembro de 1608 e morreu na Bahia em 18 de julho de 1697. Ordenado sacerdote em 1634, logo se destacou como excepcional pregador. Exerceu importante papel politico e diplomático durante o reinado de D. João IV e fez do púlpito uma tribuna a serviço da nação, em guerra com a Espanha. De 1652 a 1661 atuou como missionário no Maranhão. Em Portugal foi denunciado como herético ao Tribunal da Inquisição. Doente e encarcerado defendeu-se com extraordinário vigor, mas foi condenado a internamento numa casa jesuítica e proibido de pregar. Retirou-se em 1681 para o Brasil, onde trabalhou na edição completa dos 'Sermoens'. O ‘Rosário de Nossa Senhora’ faz parte dos Sermões de Vieira e foi escrito em cumprimento a um voto feito em um momento de grande perigo de sua vida. A obra é composta por dois volumes, contendo quinze sermões cada um, todos em louvor ao Rosário de Nossa Senhora. Padre Vieira ensina a rezar unindo a oração vocal à mental. Oferece um método claro e profundo no seguimento fervoroso da devoção aos Mistérios da Rosa Mística

Os ultimos fins do homem, salvaçam, e condenaçam eterna : tratado espiritual, dividido em dous livros : no primeiro se trata da singular providencia de Deos na salvação das almas; no segundo das causas geraes da perdição das almas, ou estradas commuas do reyno da morte : escrito, e dedicado à soberana Rainha dos Anjos, Maria Santissima senhora nossa : pelo Padre Manoel Bernardes da Congregação do Oratorio de Lisboa

Manuel Bernardes nasceu em 1644, em Lisboa, onde viveu e morreu em 1710. Estudou Filosofia e Direito Canônico na Universidade de Coimbra e seguiu, posteriormente, o curso de Teologia ordenando-se sacerdote. De acordo com a Advertência contida na obra, o Padre Manuel Bernardes pretendia acrescentar mais algumas causas da perdição das almas, o que não chegou a fazer, impedido por outras ocupações. Não obstante esta falta, pareceu-lhe conveniente publicá-la para não tirar dos fiéis a oportunidade de aprender lição tão útil e saudável. A primeira edição, ‘rara’ e muito apreciada foi impressa em Lisboa na Oficina de Joseph Antonio da Sylva, em 1728