1000 resultados para Länsi-Suomi
Resumo:
Loppuraportissa viitataan lähes kaikkiin TAMKin koulutusaloihin. Projekti toimi moniammatillisena ja poikkitieteellisenä kokonaisuutena.
Resumo:
Summary
Resumo:
Tulevaisuusorientaatio on tullut entistä tärkeämmäksi myös koulumaailmassa johtuen yhteiskunnassa nopeasti eteen tulevista muutoksista. On myös esitetty epäilyjä, että tulevaisuuteen reagoimisessa heikoin tilanne olisikin juuri kuntatason päätöksenteossa. Ymmärrys ja tieto opettajan työstä nimenomaan opettajan omasta perspektiivistä tarkasteltuna mahdollistavat lähtökohdan ja edellytykset todelliselle koulun uudistamiselle. Peruskysymys, johon tässä tutkimuksessa etsittiin vastausta oli: Millaisia ovat lukion aineenopettajien käsitykset lukion muutosprosesseista ja miten he visioivat oman lukionsa ja yleensä lukioiden tulevaisuutta? Aineiston keruu osui ajankohtaan, joka oli hyvin otollinen tulevaisuuden tarkasteluun, sillä uusi opetussuunnitelma otettiin käyttöön kaikissa Suomen lukioissa viimeistään lukuvuonna 2005-2006. Tutkimuksessa oli mukana kaksi hyvin erilaista lukiota Länsi-Suomen läänistä eli pieni maaseudun lukio ja hyvin suuri kaupunkilukio. Tutkimusaineiston keruu eteni kaksivaiheisesti: informoitu kysely ja teemahaastattelu. Tutkimusjoukon suuruus oli yhteensä 20, joista puolet oli miehiä ja puolet naisia. Aineenopettajien käsityksiä muutoksista ja visioista tutkittiin fenomenografisen tutkimusotteen avulla. Fenomenografiassa kiinnostuksen kohteena ovat ihmisten erilaiset käsitykset todellisuudesta ja näin saatava ymmärrys tavoista, joilla ihmiset kokevat tilanteita ja maailmaa. Organisaation muutosprosesseja voidaan kutsua myös oppimiseksi. Tutkimuksen oppivan organisaation näkökulmat perustuivat juuri yhteistyössä tapahtuvaan yhteisen toiminnan kehittämiseen. Aineenopettajien käsityksiä työyhteisöstään tarkasteltiin seuraavista oppivan organisaatiomallin näkökulmista: vuorovaikutus, päätöksenteko sekä rehtorin ja aineenopettajan rooli ja asema työyhteisössä. Aineenopettajien keskeisimmät käsitykset muutoksista lukiossa viime vuosina kohdistuivat aineenopettajan ammattirooliin ja lukio-opiskelijaan sekä opiskelijalta vaadittaviin lukio-opintoihin. Muutokset ammattiroolissa korostavat tutkimustulosten perusteella aineenopettajilta vaadittavia muitakin kuin opetettavien aineiden hallintataitoja. Suoranaista ammattitaidon puutetta opettajat kokivat varsinkin ryhmänohjaustehtävien yhteydessä, osittain myös uusien oppimisympäristöjen, esimerkiksi verkkopedagogisten taitojen, yhteydessä. Opettajien lisäkoulutuksen tarve koetaan konkreettisena, mutta sekä koulutusten sisältöihin, järjestelyihin ja ajankohtiin että koulun sijais- ym. järjestelyihin kaivattaisiin parannuksia. Verrattuna aikaisempiin tutkimuksiin näyttäisi siltä, että luokaton lukio on saanut opettajat enenevässä määrin huolestumaan opiskelijoiden syrjäytymisriskistä ja hyvinvoinnista. Opiskelijoiden syrjäytymisriskin kasvu lukio-opintojen aikana nouseekin yhdeksi lukion pessimistiseksi skenaarioksi. Muista pessimistisistä skenaarioista lukiolle, jotka saattoi johtaa tutkimustuloksista, voidaan mainita työyhteisön demokratiavajeen syveneminen sekä opetussuunnitelmasisältöjen ja ylioppilastutkintovaatimusten välisen kuilun syveneminen. Aineenopettajien käsitykset oman lukionsa visioista olivat sisällöiltään pääosin välineellisiä ja ne kohdentuivat kaikki opiskelijoihin. Esimerkiksi työyhteisöllisiä kehittämisajatuksia ei visioissa ilmennyt. Myöskään visioinnin dynaamisuus ei aineistossa korostunut. Aineenopettajien käsitykset visioiden arvopohjasta heijastivat perinteistä suomalaista arvomaailmaa eli itsekuria, velvollisuudentuntoa, kuuliaisuutta esivaltaa kohtaan ja perinteisten arvojen kunnioittamista. Sen sijaan antiikista perityviä Sokrateen edustamia keskustelua ja auktoriteettien kyseenalaistamista ei arvoissa ilmennyt, eikä myöskään uusliberalistista individualismia. Käsitykset visioiden synnystä näyttävät parhaiten selittävän opettajan muita käsityksiä liittyen visioon, visiointiin ja työyhteisöllisiin vaikutusmahdollisuuksiin sekä opettajan tulevaisuusorientoitumiseen.. Käsitykset vision syntytaustasta voidaan jakaa seuraaviin pää- ja alakategorioihin: 1. auktoriteettikeskeinen visiointi: johdon linjaus tai valtakunnallinen linjaus, 2. yhteisökeskeinen visiointi: yhteisöllinen linjaus tai toiminnallinen linjaus ja 3. yksilökeskeinen visiointi. Pessimistisimmiksi eli vähiten tulevaisuusorientoituneiksi opettajiksi työyhteisössä osoittautuivat ne opettajat, jotka pitivät oman lukionsa visiota koulun johdon sanelemana. Monet teoriat oppivasta organisaatiosta korostavat johtajuuden merkitystä työyhteisöä kehitettäessä. Johtajuuden merkitys nousi tämänkin tutkimuksen aineistosta keskeisesti esiin. Pyrkimystä kohti oppivaa organisaatiota opettajien puheista löytyy paljonkin, esimerkkeinä viittaukset johtajuuden ja vuorovaikutustapojen kehittämistarpeisiin. Sen sijaan opettajien puheet omista työyhteisöllisistä kehittymistarpeistaan, ns. alaistaidot, jäivät vähäisiksi. Tutkimustuloksista on luotu sovellusmalli kouluyhteisöjen visioinnin ja muun kehittämistyön tueksi.
Resumo:
MTK – Varsinais-Suomi, Varsinais-Suomen ELY- keskuksen maaseutupalvelut - yksikkö sekä ProAgria Länsi-Suomi toteuttivat vuonna 2013 alussa alueen maataloustuottajille suunnatun luonnonmukaista tuotantoa koskevan kyselyn, jolla selvitettiin luomutuottajien näkemyksiä neuvonta- ja viranomaismenettelystä luomutuotannon toimintaedellytysten edelleen kehittämiseksi. Kysely osoittautui tarpeelliseksi, sillä parannusmahdollisuuksia ja yhteistoimintamuotojen kehittämistä esitettiin aktiivisesti. Palautetta asiakaspalvelun ja viranomaismenettelyn laadusta annettiin runsaasti. Luomutuotannon kehittämisedellytysten painopisteet ovat tämän kyselyn perusteella erityisesti tiedon ja vertaistiedon jakamisessa, markkinoinnissa ja neuvontapalveluissa sekä viranomaismenettelyjen selkeyttämisessä. Luomuyhteistyöverkostossa suuri merkitys on luottamuksella, joka luo myönteisiä ja rahanarvoisia sosiaalisia pääomaresursseja ja hyödyttää luonnonmukaisen tuotannon kehitystä yleisesti ja eri luomutoimijoiden välistä yhteistyötä. Luomutuottajien keskeinen pyrkimys on toimia suomalaisen maatalouden parhaaksi yhdessä asiantuntijoiden ja viranomaisten kanssa, sekä tuottaa kuluttajille mahdollisimman laadukkaita ja puhtaita elintarvikkeita, luoda kestävää maataloutta sekä edistää kuluttajien ruokatietoisuutta.
Resumo:
MTK – Varsinais-Suomi, Egentliga Finlands ELY-centrals enhet för landsbygdstjänster samt ProAgria Länsi-Suomi skickade i början av 2013 till regionens lantbruksproducenter en enkät för att klarlägga ekoproducenternas synpunkter på rådgivnings- och myndighetsförfarandet i syfte att vidareutveckla verksamhetsbetingelserna för ekoproduktion. Enkäten var nyttig för man fick många förslag till förbättringsmöjligheter och sätt att utveckla samarbetsformerna. Det gavs rikligt med respons på kundservicens och myndighetsförfarandets kvalitet. Enligt denna enkät ligger fokus för förutsättningarna att utveckla ekoproduktionen särskilt på informationsspridning och informationsutbyte, marknadsföring och rådgivningstjänster samt förtydligande av myndighetsförfarandena. Inom samarbetsnätverket för ekoproduktion har förtroende en stor betydelse. Det skapar positiva och värdefulla resurser i form av socialt kapital och gagnar utvecklingen av den ekologiska produktionen i allmänhet och samarbetet mellan olika ekoaktörer. Ekoproducenternas centrala strävan är att arbeta för det finska jordbrukets bästa tillsammans med sakkunniga och myndigheter samt producera så högklassiga och rena livsmedel som möjligt för konsumenterna, skapa ett hållbart jordbruk samt göra konsumenterna medvetna om matens ursprung och kvalitet.
Resumo:
Tämä tutkielma käsittelee Suomen ulkoasianhallinnon suhtautumista Saksojen yhdistymisprosessiin 1989−1990. Jaetusta Saksasta oli vuosien saatossa tullut niin olennainen osa kylmän sodan voimatasapainoa Euroopassa, että vastaus Saksan kysymyksen vaati myös ratkaisua siitä, miten koko Euroopan turvallisuus tulevaisuudessa järjestettäisiin ja kenen tai minkä toimesta tämä tapahtuisi. Siksi yhdistyminen olikin monipolvinen prosessi, jossa erilaiset visiot Euroopan tulevaisuudesta kamppailivat. Voittajaksi selviytyi lopulta Länsi-Saksan liittokanslerin Helmut Kohlin ja Yhdysvaltain ajama malli, jossa DDR liitettiin osaksi Länsi-Saksaa ja yhdistynyt Saksa jäi sekä EY:n että Naton jäseneksi. Suomalaisdiplomaatit suhtautuivat Saksojen kysymyksen kehitykseen alusta asti varsin varovaisesti. Toisen maailmansodan jälkeisen perinnön selvittäminen ja Saksan kysymyksen ratkaiseminen vastasi Suomen tavoitteita poistamalla jännitystä ylläpitäneen tekijän Euroopassa. Lisäksi Saksojen yhdistymiskehitys näytti suomalaisarvioiden mukaan vahvistavan Suomelle tärkeän Euroopan turvallisuus- ja yhteistyökokouksen, Etykin, roolia. Suomen suhtautumista Saksan kysymyksen ratkaisuun voidaankin kuvata Etyk-optimismiksi. Suomalaisten Etyk-optimismi koostui kahdesta osasta, joista ensimmäinen koski turvallisuuspoliittisessa ympäristössä tapahtuneen muutoksen laajuutta: Berliinin muurin murruttua koko toisen maailmansodan jälkeinen Euroopan kahtiajakoon perustunut Jaltan järjestys oli kaatumassa ja edessä oli koko eurooppalaisen turvallisuusjärjestelmän muutos. Ajattelun toinen osa koski ”Jaltan” korvaajaa, joka suomalaisten arvioiden ja toiveiden mukaan rakentuisi Etykin pohjalle. Suomalaisilla olikin koko Saksan yhdistymisprosessin ajan vahva usko siihen, että juuri Etyk on se järjestys, jonka perusteella uusi Eurooppa rakennettaisiin. Saksan kysymyksen ratkaisun synnyttämä uusi turvallisuuspoliittinen ympäristö loi Suomelle myös mahdollisuuden muuttaa asemaansa. Syntyi Operaatio PAX, salainen suunnitelma, jonka avulla Suomi tulkitsi syksyllä 1990 uudelleen Pariisin rauhansopimusta sekä YYA-sopimusta. Operaatio oli irtiotto vanhoista ulko- ja turvallisuuspolitiikan linjoista ja siten myös Suomessa 1990-luvulla tapahtuneen ulkopoliittisen suunnanmuutoksen ensimmäinen askel. Sen avulla Suomi asemoi itseään uuteen kylmän sodan jälkeiseen tilanteeseen.
Resumo:
Pro gradu -tutkielmani tarkastelee Suomen elinkeinoelämän etujärjestöjen, Teollisuuden Keskusliiton (TKL) ja Suomen Työnantajain Keskusliiton (STK) valmistautumista Länsi-Euroopan integraation syvenemiseen vuosina 1987–1992. Tutkimukseni perustuu Elinkeinoelämän keskusarkiston TKL:a, STK:a ja näiden yhteisorganisaatioita käsittelevään arkistomateriaaliin. Tutkimukseni metodina on historiantutkimuksen lähdekritiikki. Suomen kauppapoliittinen ympäristö oli vahvassa murroksessa 1980-luvun puolivälistä syvenemään alkaneen Euroopan yhdentymiskehityksen ja hiipuvan idänkaupan vuoksi. Samaa aikakautta kuvasivat nopea teknologinen kehitys, itäblokin murtuminen, maailmankaupan vapautuminen ja Suomen kansainvälistyminen. Suomen osallistumista länsi-integraatioon rajoitti merkittävällä tavalla Suomen ja Neuvostoliiton välinen YYA-sopimus, ja Suomen harjoittama puolueettomuuspolitiikka. Ennen keväällä 1992 jätettyä EY-jäsenyyshakemusta Suomi oli pyrkinyt osallistumaan Länsi-Euroopan taloudelliseen integraatioon, mutta välttämään poliittista integraatiota ulkopoliittisista rajoitteista johtuen. Elinkeinoelämä pyrki valmistautumaan integraatioon läheisessä yhteistyössä Suomen valtionjohdon kanssa. Elinkeinoelämän etujärjestöt tiedostivat hyvin Suomen ulkopolitiikan virallisen linjan, joka muuttui merkittävällä tavalla vasta Neuvostoliiton kaaduttua joulukuussa 1991. Suomen kauppapoliittinen asema riippui pitkälti Neuvostoliitosta. Tutkimukseni näkökulmana on elinkeinoelämän etujärjestöjen tahto vaikuttaa Suomen osallistumiseen Länsi-Euroopan integraatioprosessiin. 1980-luvun puolivälin jälkeen yhä vahvemmin läntiseen kauppaan nojanneen Suomen teollisuuden ja työnantajien etujärjestöt aktivoituivat seuraamaan ja vaikuttamaan yhdentymiskehitykseen eriasteisesti. Integraatioseuranta ja yhdentymiskehitykseen vaikuttaminen pitivät sisällään asiantuntijavierailuja, muistioiden laatimista, kirjeenvaihtoa ja tapaamisia Suomen valtiojohdon, EY-komission johtajien, EY- ja EFTA-maiden teollisuusjärjestöjen ja virkamiesjohdon kanssa, integraatioseminaarien järjestämistä ja julkisen keskustelun muokkaamista integraatiomyönteiseen suuntaan eri keinoin. Teollisuuden ja työnantajien etujärjestöt pitivät länsi-integraatioon osallistumista välttämättömänä taloudellisen kilpailukyvyn turvaamiseksi Suomen päämarkkina-alueilla Länsi-Euroopassa. Integraation toivottiin vauhdittavan Suomen rakennemuutosta sekä avaavan suojattuja kotimarkkina-aloja kilpailulle.
Resumo:
The thesis studies the launch campaign of Big Brother Finland, especially from the viewpoint of on-air promotion. Interest to the subject arose when participating in the campaign as an on-air promotion planner together with Subtv's marketing director, on-air promotion editor and the channel's advertising agency. The launch of the campaign was a challenge due to the format, since not a lot of information can be revealed before the start of the program. When the planning started, all the material consisted of two logos. The first season of the Finnish version of Big Brother begun on Subtv August 2005. The goal of the program was to become a topic of discussion on TV on the fall 2005 and to raise the profile of the channel. The goal of the launch was to get good ratings for the first episode. The launch campaign was also supposed to open up the format to the viewers and to arouse interest in the show. Secrecy and the size of the program were set to be the marketing tones of the launch. Although partly different messages were told via on-air promotion and external media, the campaign was congruent in visual design. In the study, interviews of Subtv's staff, campaign plans and notes were used as research material. From the aspect of affecting images and emotions, the finished campaign promos and other on-air elements were analyzed. In on-air promotion, all choices in audio and visual design affect the outcome and therefore the images that the viewer constructs. The two promo series were made to affect emotions and to awaken curiosity. Other on-air elements were merely used to present program information. The campaign and the series were accepted with enthusiasm. The launch of the second season was even more massive than the first. Participation in the launch campaign of Big Brother Finland was an essential experience in the development of professional identity. When one has taken part in the creation of a massive campaign from scarce materials, tools are given to future assignments in the field of on-air promotion.
Resumo:
Opinnäytetyömme on osa Länsi-Tallinnan keskussairaalan STALT-hanketta, jonka tarkoitus on nostaa sairaalan hoitotyö EU-standarien mukaiseksi. Opinnäytetyömme tarkoitus oli arvioida Länsi-Tallinnan keskussairaalassa käytössä olevan kipulomakkeen toimivuutta ja tarvittaessa tehdä lomakkeeseen parannusehdotuksia. Tarkoituksemme oli lisäksi laatia kipulomakkeelle kivun kirjaamisen ohje sairaanhoitajille. Ohje on tarkoitettu sairaalassa olevan potilaan hoidon tueksi. Opinnäytetyömme muodostuu kirjallisuuskatsauksesta ja oppaasta hoitajille. Kirjallisuuskatsaus pohjautuu tuoreimpiin hoitotieteellisiin tutkimuksiin, erityisesti niiden tuloksiin ja johtopäätöksiin. Lisäksi aiheesta saatiin tietoa hoitoalan kirjallisuudesta. Kokonaiskuvan saamiseksi olemme työssämme esitelleet kivunkokemiseen vaikuttavia tekijöitä, erilaiset kiputyypit sekä kivunhoitotyötä. Tuomme lyhyesti esille kivun arviointia, kivun mittaamista ja kivun lääkehoitoa. Olemme painottaneet työssämme kivunhoidon kirjaamisen osuutta. Työssämme tulee esille Suomen lainsäädäntöä hoitotyön kirjaamisesta sekä esimerkki erään sairaanhoitopiirin ohjeista hyvälle kirjaamiselle. Opinnäytetyömme tavoite on sairaanhoitajien kehittyminen kivunhoidon kirjaamisessa Länsi-Tallinnan keskussairaalassa. Sairaanhoitajalla on tärkeä rooli potilaan kivun hoidossa kivun arvioijana, lääkehoidon toteuttajana sekä kivun kirjaajana. Sairaanhoitajalla täytyy olla hyvät tiedot kivusta ja sen hoidosta sekä myönteinen asennoituminen tehokkaaseen kivunhoitoon. Lisäksi on tärkeää, että sairaanhoitaja kykenee moniammatilliseen yhteistyöhön ja hänellä on riittävästi aikaa potilaan subjektiivisten tuntemusten kuuntelemiseen, selvittämiseen ja kirjaamiseen.
Resumo:
Tämän kirjallisuuskatsauksen tavoitteena oli selvittää tekiöitä joilla sairaalan työntekijät voivat ylläpitää ja edistää varotoimia ja käsihygienaa työssään. Etsimme vastausta kysymykseen: ”Miten motivoida sairaalan henkilökuntaa tavanomaisten ja verivarotoimien toteuttamiseen?”. Työ on osa Stadian ammattikorkeakoulun ja Länsi-Tallinnan sairaalan yhteistä StaLT -projektia. Tilastojen mukaan seksuaaliteitse tarttuvat taudit kuten B- ja C -hepatiitti sekä HIV ovat lisääntyneet nopeasti Virossa. Terveydenhuoltohenkilöstöllä on riski sairastua työssään johonkin näistä taudeista. Kenellä tahansa hoidettavista potilaista voi olla jokin veriteitse tarttuva tauti. Lääkäreillä ja hoitajilla tulisi olla riittävästi tietoa infektioiden ennaltaehkäisystä ja tietoja olisi hyvä päivittää säännöllisesti esimerkiksi järjestämällä koulutusta sairaalassa. Työntekijöiden motivointi infektioiden ennaltaehkäisyyn on sairaalan johdon vastuulla mutta loppujen lopuksi jokainen työntekijä on itse vastuussa omasta toiminnastaan. Opinnäytetyön tarkoituksena oli kirjoittaa artikkeli Länsi-Tallinnan sairaalan sähköiseen lehteen. Artikkelin kautta pyritään edistämään henkilökunnan käsihygieniaa. Artikkeli on osa StaLT -projektia. Artikkelin toivotaan oleva helposti luettavissa ja kannustavan sairaalan henkilökuntaa varotoimien esimerkiksi käsihuuhteen käyttöön. Käsien desinfektio ennen potilaskontaktia ja sen jälkeen on todettu olevan tehokkain keino estää infektioiden leviämistä hoitotyössä. Tärkeää on myös rauhalliset ja suunnitelmalliset työtavat joilla ennaltaehkäistään neulanpistotapaturmia.
Resumo:
Työn tarkoituksena oli kartoittaa sairaanhoitajien ammatillisia kehittymistarpeita sekä työympäristön vaikutusta ammatilliseen kehittymiseen. Opinnäytetyö tehtiin Länsi-Tallinnan keskussairaalan kirurgian klinikan toimeksiannosta. Tavoitteena oli tutkimustulosten perusteella vaikuttaa hoitotyön laadun kehittämiseen Länsi-Tallinnan keskussairaalassa. Aineisto kerättiin kyselylomakkeella, jossa oli strukturoituja kysymyksiä, sekä yksi avoin kysymys. Kyselylomakkeita jaettiin 71, joista täytettyinä palautettiin 59. Lopulliseksi vastausprosentiksi muodostui 83,1 %. Aineisto analysointiin SPSS- tilasto -ohjelmalla. Kvantitatiivisen aineiston tuloksia kuvailtiin prosentteina, taulukoina ja kuvioina. Lisäksi laskettiin keskiarvo ja keskihajonta. Avoimen kysymyksen vastaukset analysoitiin induktiivisella sisällön analyysillä. Sairaanhoitajat arvioivat ammatillisen osaamisensa keskimäärin hyväksi (ka 3,39) alle tämän keskiarvon olivat taito käyttää potilaan hoidossa tarvittavia hoitovälineitä, työssä tarvittavien tietokoneohjelmien käyttötaito sekä tieto ergonomisesta työskentelystä. Lisäksi alle tämän keskiarvon olivat eri kulttuuritaustaisten potilaiden erityistarpeiden huomioiminen, potilaan tilassa tapahtuvien muutosten huomioiminen, lääkehoidon osaaminen, hoitotyön kirjaamisen taito sekä näyttöön perustuvan tiedon hyödyntäminen. Sairaanhoitajat kokivat työympäristön vaikutuksen ammatilliseen kehittymiseen keskimäärin hyväksi (ka 3,19) Alle tämän keskiarvon olivat kehityskeskusteluissa esille tuotuihin kehittymistarpeisiin vastaaminen, kehityskeskusteluiden tuki ammatilliseen kompetenssiin, työpaikan tarjoamat koulutusmahdollisuudet, sekä työyhteisön asioiden käsittely yhteisissä kokouksissa. Sairaanhoitajien ammatillista tietoa ja osaamista voisi hyödyntää sairaalan sisällä. Kehityskeskusteluja tulisi pitää säännöllisesti kaikkien sairaanhoitajien kanssa ja vastata niissä esille tulleisiin kehittymistarpeisiin. Lisäkoulutus mahdollisuuksia tulisi tarjota kaikille tasapuolisesti. Kartoituksen tuloksia voidaan hyödyntää työpaikan koulutuksien sekä mahdollisten jatkotutkimusten suunnittelussa.