Haaveiluvelliä ja polttamatonta pihlajan tuhkaa. Miten ja miksi muistoja kerrotaan Lyttylän koulukartanosta

Muistitietoa käsittelevä tutkimukseni selvittää sitä, miten ja miksi muistoja kerrotaan Lyttylän koulukartanosta. Tutkin myös sitä, mitä muistojen kertomisella viestitään. Porin kaupunkiin kuuluvassa Lyttylän kylässä on vanha koulukartano, jonka kaikki kyläläiset tuntevat, ja se on paikka, jossa monet muistot elävät vielä nykyäänkin. Tutkimusaineistonani ovat lyttyläläisten henkilöiden teemakirjoitelmat ja – haastattelut. Nämä muistelmat edustavat muistelijoidensa omakohtaisia näkemyksiä ja tulkintoja menneestä. Lyttyläläisten teemakirjoitelmista ja – haastatteluista välittyy se, miten tärkeää heille on kuulua tähän kyläyhteisöön. Käytän tutkimuksessani lähiluvun, teemoittelun ja tyypittelyn menetelmiä, jotka ovat laadullisen aineiston analyysitapoja. Keskityn tutkimusaineistoni analysoinnissa niihin lyttyläläisten kertomuksiin, joissa muistellaan koulunkäyntiin liittyviä asioita. Tutkimuksessani selvitän myös niitä ilmiöitä, jotka liittyvät agraarisen kulttuurin muutokseen 1900-luvulla (oppivelvollisuuden lisääntyminen, kansakoulun perustaminen Lyttylään, koulunkäynnin ja työnteon vaikutus lyttyläläisten arkielämään, köyhyyden ja kurin kokemukset sekä sotavuodet). Siihen, miten lyttyläläiset kertovat muistojaan, on vaikutuksensa sillä, mihin asioihin he haluavat ottaa kantaa, minkälaisessa tilanteessa muistoja kerrotaan, minkälaisia asioita yhteisö pitää muistamisen ja kertomisen arvoisina sekä minkälaisia kertomisen tapoja he ovat oppineet. Myös lyttyläläisten muistojen keräämisen, tallentamisen ja tuottamisen prosessit vaikuttavat siihen, miten kansakouluun liittyvistä muistoista kerrotaan. Lyttyläläiset kertovat muistojaan siksi, että he haluavat palata hetkeksi menneeseen, muistella muistoja yhdessä toisten kanssa sekä vertailla menneisyyttä ja nykyhetkeä. He haluavat jakaa nuoremmille sukupolville tietoa siitä, millaista koulunkäynti heidän lapsuudessaan on ollut. Lyttyläläisten muistelukerronta välittää henkilökohtaisten menneisyyden tulkintojen lisäksi tietoa siitä, millaisia sosiaalisia ja kollektiivisia ulottuvuuksia muistitiedolla on. Pirjo Korkiakankaan sanoin henkilökohtainen historiamme muodostuu sekä yksilöllisistä että kollektiivisista kokemuksista, joita säilytämme muistoissamme. Kertominen on sosiaalisen vuorovaikutuksen väline. Tämä pitää paikkansa myös lyttyläläisten muistelukerronnassa.

Suojeluvastuuperiaatteen kehitys ja käytäntöön soveltaminen Libyan ja Norsunluurannikon kriisien yhteydessä

Tässä pro gradu -tutkimuksessa perehdytään suojeluvastuuperiaatteeseen ja sen syntyyn vaikuttaneisiin tekijöihin. Lisäksi tarkastellaan vuonna 2011 Libyan ja Norsunluurannikon kriisejä suojeluvastuuperiaatteen käytännön soveltamisen kannalta. Kriisit olivat ensimmäiset konfliktit, joissa kansainvälinen yhteisö päätyi käyttämään sotilaallista voimaa suojeluvastuuperiaatteen nimissä. Suojeluvastuulla tarkoitetaan periaatetta, jonka mukaan kansallisilla, alueellisilla ja kansainvälisillä toimijoilla on vastuu suojella siviilejä mm. kansanmurhalta ja etnisiltä puhdistuksilta. Jos valtio ei onnistu suojelemaan kansalaisiaan, kansainvälisen yhteisön on puututtava tilanteeseen yhteistyössä alueellisten toimijoiden kanssa. Väliintulosta ja tehtävän mandaatista päättää YK:n turvallisuusneuvosto. Tutkimus on toteutettu hyödyntämällä kahta eri tieteenteoriaan pohjautuvaan näkökulmaa, rationaaliseen teoriaan pohjautuvaan liberalismiin sekä konstitutiiviseen teoriaan pohjautuvaan englantilaiseen koulukuntaan. Tutkimuksessa on hyödynnetty primääritutkimusaineistona YK:n turvallisuusneuvoston päätöslauselmia, sekä operaatioista annettuja erillismääräyksiä ja mandaatteja. Tutkimusaineisto on analysoitu laadullisena tutkimuksena hyödyntäen sisältöanalyysimenetelmää. Suojeluvastuuperiaatteen kehitysvaiheista voidaan löytää neljä vaihetta. Kylmän sodan jälkeen alkanut kehitysvaihe, joka jatkui vuoteen 2005 ja jolloin periaate hyväksyttiin YK:n yleiskokouksessa. Hyväksyntävaiheen jälkeen vuonna 2011 siirryttiin soveltamisvaiheeseen. Varsinkin Libyan konflikti aiheutti paljon keskustelua kansainvälisessä yhteisössä voimankäytön määrästä, tämä keskustelu voidaan katsoa aloittaneen viimeisimmän jatkokehitysvaiheen. Suojeluvastuuperiaate on syntynyt valtion suvereniteetti- ja ihmisoikeusdiskurssien ympärille. Myöhemmin kehitysprosessista on erotettavissa vielä kaksi uutta teemaa, oikeutus- ja voimankäyttödiskurssit. Johtopäätöksinä voidaan todeta, että Afrikan unionin maat ovat ryhtyneet tukemaan suojeluvastuuperiaatetta, alun vastustuksen jälkeen. Bric-maat puolestaan tukeutuvat valtionsuvereniteettidiskurssiin, mutta eivät näytä vastustavan voimankäyttöä YK:n suorittamissa operaatioissa. Natolla on nopeaa toimintakykyä ja -halua, mutta varsinaisen humanitaarisen doktriinin puuttuessa, se on pyrkinyt luomaan yleisesti hyväksytyn toimintamallin. Oikeutusta operaatioihin haetaan alueellisten toimijoiden hyväksynnän kautta.

Usean näytön hyödyntäminen Windows-ympäristössä

Tässä kandidaatintyössä luodaan kattava katsaus erilaisiin PC-laiteissa toimiviin usean näytön käyttöönottomenetelmiin, joita on olemassa useita ominaisuuksiltaan ja käyttötarkoituksiltaan erilaisia. Työssä perehdytään Windowsin usean näytön tuen historiaan ja sen kehitykseen eri Windows versioiden välillä tuen alkuajoista 1990-luvulta nykyaikaan aina viimeisimpiin Windows käyttöjärjestelmiin asti. Lopuksi tarkastellaan vielä pelien usean näytön tukea ja kuinka hyödyntää useaa näyttöä sellaisissa peleissä, jotka eivät sitä sisäänrakennetusti tue.

Tekemisen meininki: Suomalainen maker-kulttuuri

Tutkimuksen tavoitteena on selvittää, millaista on kansainvälinen tekemisen alakulttuuri, jota kutsutaan nimellä maker, ja miten se toteutuu Suomessa. Maker -kulttuuri on 2000-luvulla syntynyt itse tekemisen alakulttuuri, jossa hyödynnetään ennakkoluulottomasti kehittynyttä teknologiaa, avoimia työtiloja sekä kansainvälistä virtuaalista ja fyysistä yhteisöä. Pyrkimyksenä on kuvailla ja kartoittaa ilmiötä, josta ei aikaisemmin ole tehty tutkimusta Suomessa. Tutkimuksen viitekehyksessä kansainvälinen maker-kulttuuri sijoitetaan perinteisen käsityöprosessin ympäristöihin. Teoria rakentuu maker-kulttuurin kansainvälisestä tutkimuksesta ja suomalaisesta käsityötutkimuksesta. Tutkimusote on fenomenografinen ja aineistonkeruumenetelmänä käytettiin teemahaastattelua. Tutkimuksessa haastateltiin yhtätoista (11) maker-kulttuurin asiantuntijaa. Aineisto analysoitiin aineistolähtöisellä sisällönanalyysillä. Suomalaisesta maker- kulttuurista nousi tutkimuksessa esiin kolme keskeistä näkökulmaa: 1. Yhteisö vahvistaa sosiaalista pääomaa, levittää osaamista sekä jakaa käsityöllisen prosessin. 2. Avoimet työtilat, informaatioteknologian yleistyminen sekä modernin tuotantoteknologian kehittyminen ja halventuminen ovat luoneet ympäristön, jossa maker-kulttuuri kasvaa ja kehittyy. 3. Oppiminen ja henkilökohtainen kompetenssi ovat keskeisiä kokonaisen käsityöprosessin osatekijöitä. Oma-aloitteisuutta ja yrittämistä arvostetaan, ja niitä vahvistetaan vertaistuella. Teknologisen pystyvyyden kehittäminen ja osaamisen jakaminen ovat keskeisiä tavoitteita. Tämän tutkimuksen tulosten mukaan suomalaisessa maker-kulttuurissa teknologista kompetenssia, sen vahvistamista ja jakamista arvostetaan. Muualla maailmassa teknologista kompetenssia pidetään enemmänkin lähtökohtana ja itseisarvona, jonka kautta maker-kulttuurista kiinnostutaan. Tulevaa valtakunnallista perusopetuksen opetussuunnitelmauudistusta 2016 silmällä pitäen jatkotutkimusta voisi tehdä peruskoulun käsityönopetuksen ja maker -kulttuurin kohtaamisesta sekä maker-kulttuurista ilmiölähtöisen oppimisen kenttänä. Asiasanat: maker, hackerspace, makerspace, FabLab,hacker, open source, avoimet työtilat, digitaalinen valmistaminen, digital fabrication, kokonainen käsityö

Petsamosta Varejoelle. Siirtolaisyhteisö menneisyyden, arjen ja tulkintojen jälleenrakentajana toisen maailmansodan jälkeen

Vuosina 1920–1944 Suomeen kuuluneen Petsamon asukkaat evakuoitiin toisen maailman alueluovutusten myötä Pohjois-Pohjanmaalle. Siirtolaisia varten perustettiin Varejoen asutusalue, etelä-lappilaiseen Tervolan kuntaan. Ensimmäiset asukkaat saapuivat kesällä 1946. Tarkastelen Varejoen asuttamiseen ja sinne asettumiseen liittyviä käsityksiä. Tutkimukseni käynnistyi osana FEENIKS – Taide ja kulttuuri osana Lapin sodan jälkeistä henkistä ja materiaalista jälleenrakennusta -hanketta, jonka tapaamisissa muotoutui niin sanottu Petsamo-ryhmä. Olen tehnyt kaksi muistitietohaastattelua, joissa mukana olleet ovat asuneet Varejoella 1940–1960-luvun välisenä aikana. Kysyn millaisia käsityksiä muistitieto välittää Petsamon siirtolaisten yhteisön jälleenrakentamisesta Varejoella toisen maailmansodan jälkeen, sekä mitkä tekijät auttoivat ja/tai haittasivat asettumista Varejoelle. Analyysissani huomioin, että kyse on jälkipolven, siis siirtolaisten lasten ja lastenlasten, välittämästä ja tulkitsemasta ylisukupolvisesta muistitiedosta. Varejoki muotoutui valtion tiukan kontrollin, avustusten ja avustajien sekä siirtolaisten tekemien raivaus- ja rakennustöiden myötä. Siinä missä valtion toimet tuottivat yhteisön, niin siirtolaiset rakensivat yhteisöllisyyttä. Kylällä oli paljon yhteisöllistä toimintaa, johon kaikki eivät kuitenkaan osallistuneet. Varejoelle mahtuu myös kertomuksia pahoinvoinnista, eristämisestä ja eristäytymisestä sekä niukasta arjesta. Tuntemus paikallisten asukkaiden epäluuloisuudesta siirtolaisia kohtaan lujitti ennestään siirtolaisten yhteishenkeä. Sota- ja evakkovuosien jälkeen rauha, oma koti, tuttu yhteisö ja toivorikkaus olivat merkittäviä henkisen jälleenrakennuksen kasvualustoja. Kasvavat perheet sekä pakottivat että kannustivat siirtolaisia jaksamaan. Lasten syntymät toivat tullessaan kodin tuntua. Aluksi kaikki olivat keskenään samassa pisteessä, mutta ajan myötä siirtolaisten välillä alkoi olla eroja: osa pärjäsi paremmin, osa huonommin. Kotitilantöiden edetessä ihmiset sekä joutuivat että pääsivät töihin muihin ammatteihin. Näin hierarkia jälleenrakentui vähitellen, mistä oli osoituksena myös siirtolaisten koulunkäynnin normalisoituminen poikkeusolojen jälkeen. Petsamoon kohdistettua ikävää lievitettiin muun muassa tutulla ruoalla, jonka kautta kodin tuntua tuotiin uuteen ympäristöön. Varsinkin vanhimmat asukkaat kaipasivat Petsamoon. He eivät asettuneet Varejoelle ja kokemus petsamolaisuudesta oli vahva. Sen sijaan nuoremmat asettuivat ajan myötä ja he alkoivat kokea itsensä varejokisiksi ja myöhemmin myös tervolalaisiksi.

Punaisten naisten tiet. Valtiorikosoikeuteen vuonna 1918 joutuneiden Porin seudun naisten toiminta sota-aikana, tuomiot ja myöhemmät elämänvaiheet

Suomen sisällissotaan osallistui vuonna 1918 naisia molemmin puolin rintamaa erilaisissa tehtävissä. Taisteluiden jälkeen yli 5500 punaista naista joutui valtiorikosoikeuteen syytettynä valtiopetoksellisesta toiminnasta. Ne noin 2000 naista, jotka palvelivat punakaartissa aseistettuina, ovat pitkään hallinneet sitä kuvaa, joka suomalaisilla on ollut punaisista naisista. Sen sijaan on tiedetty hyvin vähän niistä naisista, joiden valkoiset katsoivat edistäneen valtiopetosta muilla keinoilla. Tässä tutkimuksessa tarkastellaan, millaisia olivat Porin seudulla ne kapinasta syytetyt naiset, jotka eivät olleet tarttuneet aseisiin ja mikä oli heidän myöhempi kohtalonsa. Työn ensimmäisessä osassa tutkitaan valtiorikosoikeuteen joutuneiden naisten taustaa, toimintaa sota-aikana ja tästä aiheutuneita välittömiä seuraamuksia. Millaisia henkilöitä päätyi valtiorikosoikeuden eteen tuomittavaksi? Millaisissa tehtävissä he olivat sota-aikana toimineet ja miksi? Mitkä seikat olivat oikeudessa raskauttavia, kun valtiorikostuomioita jaettiin? Työn jälkimmäisessä osassa tutkitaan, mitä punaisille naisille tapahtui sodan jälkeen ja miksi näin kävi. Sisällissodan jälkeistä maailmaa hahmotetaan etsimällä vastauksia seuraaviin kysymyksiin: Millainen oli se yhteiskunnassa vallinnut ajan henki, jonka vaikutuspiiriin naiset valtiorikosoikeudesta ja vankilasta palasivat? Miten yhteisö otti heidät vastaan? Miten heihin suhtauduttiin työmarkkinoilla? Miten käsiteltiin punaisia leskiä ja orpoja? Mitä punaisilta odotettiin kansalaisina ja miten heistä pyrittiin muokkaamaan yhteiskuntakelpoisia? Miten poliittisen elämän uudelleenvirittely onnistui ja kiinnostiko se enää näitä naisia? Miten suomalaisen yhteiskunnan muuttuessa myös sen suhtautuminen punaisiin muuttui? Millaisilla toimilla valtiovalta pyrki eri vaiheissa yhtenäistämään rikkirevennyttä kansaa ja miten se näkyi yksittäisten ihmisten elämässä? Ajan kuluessa asenteet muuttuivat ja naiset vanhenivat. Miten naiset kuvasivat kokemaansa myöhemmin omaisilleen? Kysymyksiä pohditaan paikallisesta, Porin seudun näkökulmasta, mutta niitä peilataan kuitenkin jatkuvasti valtakunnalliseen tilanteeseen. Kontekstualisoi- malla paikalliskokemukset laajempaan kokonaisuuteen on voitu paremmin selittää tapahtunutta, ja paikallistutkimuksen kautta on nähty myös koko maassa vallinneita yleisiä olosuhteita. Tutkimuksen kohteena on 267 Porista, Porin maalaiskunnasta ja Ulvilasta kotoisin olevaa naista, jotka joutuivat valtiorikosoikeuden tutkittaviksi. Keskeisimpänä lähdeaineistona ovat seurakuntien rippikirjat ja maistraattien henkikirjat sekä Kansallisarkiston, Kansan arkiston ja Työväen arkistojen sisällissotaa ja sen jälkeistä poliittista elämää valottavat kokoelmat. Tutkimuksen naisista enemmistö oli 18−37-vuotiaita työläisnaisia. Aiemmin rikoksista tuomittuja heidän joukossaan oli hyvin vähän. Suurin osa (n. 71 %) työskenteli punakaartin huollossa keittiö-, siivous- ja vaatetusosastoilla. Noin 21 % työskenteli sairaanhoidossa, ja loput kahdeksan prosenttia olivat punakaartin hallintoa avustavissa muissa tehtävissä. Naiset saivat pääosin lieviä, 2−3 vuoden ehdollisia tuomioita. Vain joka kymmenes nainen tuomittiin ehdottomaan rangaistukseen. Punakaartiin vasta pakomatkalla liittyneet ja kaartissa vähäisissä tehtävissä lyhytaikaisesti toimineet henkilöt vapautettiin syytteistä. Tutkimuksessani olen osoittanut, millaisia vaikeuksia paluu sodanjälkeiseen arkeen tuotti naisille. Varsinkin yksin lastensa kanssa jääneillä oli monenlaisia ongelmia. Sodan aikana levitetty propaganda oli osaltaan lisäämässä vaikeuksia. Toisaalta työtilanne parantui monen naisen osalta jo vuoden 1918 aikana, ja oman punaisen yhteisön tarjoama tuki helpotti arjesta selviytymistä. Elämä tasaantui, naiset perustivat perheitä ja osa palasi työelämään ja politiikkaan. Säilyneiden lähteiden valossa sisällissota näyttäisi radikalisoineen vain pienen osan naisista, kun taas enemmistö kannatti maltillisia sosialidemokraatteja tai jäi kokonaan pois politiikasta. Punaiseksi leimautuminen valtiorikosoikeudessa ei pakottanut naisia muuttamaan uudelle paikkakunnalle; Porin seudulla ja yleensä vielä omassa suvussakin oli riittävästi entisiä punaisia luomassa kollektiivista tukea. Myös valtiovalta pyrki rauhoittamaan poliittista tilannetta ja sopeuttamaan punaisia yhteiskuntaan monin uudistuksin. Naisten kannalta merkittävin myönnytys tapahtui jatkosodan aikana, kun punalesket lopulta oikeutettiin valtiollisen eläkkeen piiriin. Tämä tutkimus on ensimmäinen punaisista naisista laadittu eräänlainen kollektiivinen elämäkerta, jossa on tarkasteltu heidän sodanjälkeistä elämäänsä. Yhteenvetona voidaan todeta, että Porin seudulta valtiorikosoikeuteen joutuneet naiset olivat tavallisia työläisnaisia. Sota ja osallisuus siihen ei tätä asiaa muuttanut. Naiset sopeutuivat yhteiskuntaan nopeasti ja elivät pääosin tavallista työläisperheen arkea sodan jälkeenkin.

Virtuaalijohtaminen – esimiehen rooli ja tärkeimmät vaikuttamiskeinot virtuaalisen tiimin menestyksen kannalta

Tässä tutkimuksessa tutkittiin esimiehen merkitystä ja roolia virtuaalisessa ympäristössä, jossa tiimit ovat osittain itseohjautuvia ja vastaavat osasta perinteisesti esimiehelle kuuluvista vastuista sekä johtamiskäytäntöjä, joilla esimies pystyy parhaiten tukemaan tiimiään kun vuorovaikutus tapahtuu pääasiassa teknologiavälitteisesti. Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, mistä tekijöistä muodostuu virtuaalisen tiimin tehokas johtaminen. Tutkimus toteutettiin kvalitatiivisena tutkimuksena. Tutkimuksen empiirinen aineisto kerättiin puolistrukturoiduilla teemahaastatteluilla finanssialalla toimivasta tietointensiivisestä asiantuntijaorganisaatiosta. Haastateltavana oli sekä esimiehiä että asiantuntijoita. Tutkimus osoitti, että hajautuneisuus korostaa esimiehen merkitystä virtuaalisessa ympäristössä. Virtuaalinen konteksti vaatii vahvan ihmisten johtamiseen keskittyvän esimiehen, joka johtaa tiimin jäseniä yksilöinä sekä tiimiä kokonaisuutena valmentavalla otteella. Virtuaalijohtamisessa on ennen kaikkea kyse tiimin yhteistyön mahdollistamisesta ja itseohjautuvuuden tukemisesta ja siinä korostuu suhteiden luomiseen, tiimin muodostumiseen, vuorovaikutukseen, kommunikointiin ja tiedon jakamiseen liittyvät johtamiskäytännöt.

Oralismin uhrit. Diskurssianalyysi viittomakielisten kuurojen lapsuus- ja nuoruusajasta kokemuskertomusten valossa

Pro gradu -tutkielmassani tarkastelen viittomakielisten kuurojen kokemuskertomuksia oralismin aikakautena eli aikakautena, jolloin viittomakielen käyttö oli kuurojenkouluissa kielletty. Tutkimuksessani tuon esille, miten kertojat tulkitsevat oralismin aikaa tämän päivän valossa ja mitä samankaltaisuuksia ja eroavuuksia haastateltavien kertomuksista löytyy. Selvitän myös, miten kollektiiviset kokemukset näkyvät kuurojen elämässä nykyään. Myös aineistoni ja kuurojen kirjallisen historian yhtymäkohdat ja eroavuudet ovat kiinnostukseni kohteena. Lisäksi selvitän, miten käsitykset oralismin ajasta muuttuivat sen mukaan, mitä nuoremmista kertojista oli kyse. Tutkimukseni on kvalitatiivinen tutkimus, jossa tutkimusaineisto on hankittu pääasiassa haastattelujen avulla ja haastattelutilanteita havainnoimalla. Haastateltavina oli kymmenen (10) viittomakielistä kuuroa, jotka olivat syntyneet 1920-60-luvuilla. Aineiston analyysimenetelmänä käytin diskurssianalyysia. Haastatteluaineistosta poimin ensin seuraavat teemat: koulumuistot, perhe ja koti, kuurojen yhteisö ja kulttuuri, kieli sekä identiteetin muodostuminen ja itsenäistyminen. Näiden pohjalta rakensin neljä diskurssia: Uhri-, uhma-, yhteisöllisyys- ja yhteiskunnallinen diskurssi. Luvut 3 ja 4 rakentuvat valitsemistani teemoista siten, että teoria osuutta seuraa välittömästi haastatteluaineistostani löytyneet vastaavat teemat. Teoria ja aineistoni etenevätkin teemoista toiseen vuoropuhelunomaisesti. Tästä johtuen jo näissä luvuissa näkyy myös aineiston analyysiä. Uhridiskurssi nousi aineistossa voimakkaimmin esille. Kertojat olivat alistetussa asemassa. Erityisesti persoonaltaan vahvimmat kertojat asettuivat vähitellen kapinoimaan ja puolustamaan arempia koulutovereitaan (uhmadiskurssi). Kertojat kokivat kuurojen yhteisöllisyyden tärkeänä voimavarana taistelussa valtaapitäviä vastaan. Kouluajan päätyttyä kuurojenyhdistyksistä muodostui yhteisöllisyyttä ja omaa identiteettiä ylläpitävä turvaverkko (yhteisöllisyysdiskurssi). Käsitykseni mukaan kaikki edellä mainitut diskurssit ovat yhteiskunnallisen diskurssin seurausta, sillä valtaapitävät toimivat oralismin aikaisia lakeja ja normeja noudattaen. Aineistoni perusteella oralismin ja viittomakielisen ajan välissä oli myös sukupolvi, jota nimitän murrosvaiheen sukupolveksi.

Uskonto, valta ja väkivalta : tapausesimerkkejä koto-Suomesta

Kirjallisuusarvostelu

”Sehä on aina sitä, mitä suuhun pistetään, sitähän me ollaan” – keliakiaan liittyvän gluteenittoman ruokavalion noudattamisen kokemuksia perheyhteisössä ja sen ulkopuolella

Tämä tutkimus käsittelee keliakian hoitomuotona olevan gluteenittoman ruokavalion noudattamisen kokemuksia perheyhteisössä ja sen ulkopuolella, julkisissa ruoanvalintatilanteissa. Tutkimukseni keskiössä ovat äidin ja tyttären gluteenittomaan ruoan valintaan ja syömisen käytäntöihin liittyvät sosiaaliset haasteet, kuten mahdolliset stigman kokemukset. Tutkimukseni on laadullinen, teoriasidonnainen tapaustutkimus, jonka primaariaineistona ovat suomalaisen kolmihenkisen perheen puolistrukturoidut teemahaastattelut. Tutkimukseni teoreettisina kytkentöinä ovat yhtäältä Riitta Jallinojan näkökulmat perheen yhteisyydestä ja perheen yhteisyyttä uhkaavasta vieraasta, jota tässä tutkimuksessa edustavat sairautena keliakia ja toisaalta sen hoitomuotona oleva gluteenittoman ruokavalion noudattaminen sekä toisaalta Erving Goffmanin stigma- teoria. Käytän tarkasteluni apuna myös perhesukupolveen liittyviä näkökulmia ja Karl Mannheimin yhteiskunnallista (sosiaalista) sukupolvimallia, Matti Virtasen näkökulmasta katsottuna. Keliakia ja gluteenittoman ruokavalion noudattaminen vaikuttavat monin tavoin perheenjäsenten ja perheyhteisön arkeen. Gluteenittoman ruokavalion noudattaminen aiheuttaa sosiaalisia haasteita etenkin perheyhteisön ulkopuolisissa sosiaalisissa kohtaamisissa, kuten kahviloissa ja ravintoloissa tapahtuvissa julkisissa ruoanvalintatilanteissa. Ruoan valinnan ja syömisen suhteen tulee olla jatkuvasti varuillaan gluteenittoman ruoan turvallisuuden kuin ruokatarjonnan rajoittuneisuudenkin suhteen. Henkilökunnan apuun turvautumista voidaan toisaalta pitää kielteisenäkin asiana, sillä yhteisö tulee näin myös tietoiseksi yksilön henkilökohtaisesta terveydentilasta altistaen yksilön huomion kohteeksi ja siten mahdollisen stigman kohteeksi. Tutkimukseni loppupäätelmänä voidaan todeta, että keliakia ja gluteenittoman ruokavalion noudattaminen edustavat samantyyppisestä sairaudesta ja sen hoitomuotona olevasta gluteenittoman ruokavalion noudattamisesta huolimatta hyvinkin yksilöllistä sosiaalista kokemusta (perhe)yhteisössä. Siitä huolimatta, että keliakia ja gluteenittoman ruokavalion noudattaminen mahdollisesti rikkoutuvat hyvinkin erilaisiksi kokemuksiksi, niitä voidaan kuitenkin pitää yhteisenä, yksilöitä yhdistävänä erityisyyden kokemuksena.

Maalämpöpumpun ja aurinkosähköjärjestelmän yhteiskäyttö pientalon lämpimän käyttöveden tuotannossa

Tässä kandidaatintyössä tutkitaan maalämpöpumpun ja aurinkosähköjärjestelmän yhteis-käyttöä pientalon lämpimän käyttöveden tuotannossa. Tarkoituksena on tuottaa päivittäin tarvittava lämmin käyttövesi maalämpöpumpulla, jonka tarvitsema sähkö tuotetaan aurin-kosähköjärjestelmän avulla keskimäärin kello 12–15. Aurinkosähköjärjestelmän tuotto simuloidaan kuvitteelliselle Lappeenrannassa sijaitsevalle omakotitalolle Homer-ohjelmistolla. Maalämpöpumpun koko pidetään vakiona ja vertai-lussa on 4, 5 ja 6 kW:n kokoiset aurinkosähköjärjestelmät. Yli 5 kW:n aurinkosähköjärjestelmällä saadaan katettua talon peruskuorman lisäksi, myös maalämpöpumpun tarvitsema teho kyseisenä ajanjaksona. 4 kW:n aurinkosähköjärjestel-mällä ja maalämpöpumpulla saadaan tuotettua päivässä riittävästi energiaa neljän henkilön tarvitsemaan käyttöveteen, mutta tällöin maalämpöpumppua täytyy käyttää pidempi ajan-jakso, jos lämmitykseen halutaan käyttää vain tuotettua aurinkosähköä.

Työpaikkailmoitusten adjektiivien semantiikka ja rakenne

Tutkimus tarkastelee työpaikkailmoitusten adjektiivien semantiikkaa ja rakenteita: millaisilla adjektiiveilla kuvataan työntekijää, työpaikkaa ja yhteisöä ja työtehtävää ja miten adjektiivit on muodostettu. Aineisto on jaettu asiantuntijoita, palvelutyöntekijöitä ja maatalous- ja teollisuustyöntekijöitä käsitteleviin osuuksiin, ja tutkimuksen tarkoituksena on myös selvittää, miten käytetyt adjektiivit eroavat eri ammattialojen välillä. Työpaikkailmoitukset on kerätty Työ- ja elinkeinoministeriön ylläpitämästä Avoimet työpaikat internetpalvelusta, ja tutkimukseen on valittu yhteensä 240 ilmoitusta. 76 prosentissa ilmoituksia käytetään adjektiiveja jossakin tutkimassani tehtävässä. Tutkimuksen perusteella adjektiivit kuvastavat odotuksenmukaisesti ammattialojen eroja. Työntekijää kuvailevat adjektiivit eroavat ammattialoittain käsiteltynä eniten: Asiantuntijoita kuvataan kovilla adjektiiveilla eli adjektiiveilla, jotka kuvaavat erityisesti työelämässä hyödyksi olevia luonteenpiirteitä. Palvelutyöntekijöitä kuvataan pehmeillä adjektiiveilla: adjektiivit kuvaavat ihmissuhteissa arvostettuja luonteenpiirteitä. Maatalous- ja teollisuustyöntekijöitä luonnehditaan hankittuja ominaisuuksia kuvaavilla adjektiiveilla. Tulkintani mukaan selkeät erot adjektiivien semantiikassa eri alojen välillä kuvastavat alojen luonteita ja ominaisuuksia. Työtehtävää kuvataan usein houkuttelevuutta ja vaativuutta kuvaavilla adjektiiveilla, ja työpaikkaa ja yhteisöä kuvaavissa adjektiiveissa korostuvat pätevyys ja ominaisuus. Työpaikkaa kuvaillaan tutkimuksen mukaan useammin kuin itse haettavaa työntekijää. Tämä tukee tutkimuksia työpaikkailmoitusten mainosmaisuudesta. Aineiston adjektiiveista suurin osa on adjektiivijohdoksia tai sanaliittoja. Rakenteiden ja semantiikan välillä on nähtävissä yhtäläisyyksiä. Adjektiivimaisesti käytetyt partisiippilausekkeet kuvaavat yrityksen perustamisvuotta tai alaa, ja adjektiivijohdoksilla kuvataan pehmeitä luonteenpiirteitä, aktiivisuutta tai houkuttelevuutta. Yleisiä päätelmiä rakenteiden ja luomieni semanttisten ryhmien riippuvuudesta ei aineiston perusteella kuitenkaan voi tehdä.

Osakeyhtiön purkaminen ja verotus

Suomen verolainsäädännön mukaan osakeyhtiön purkamisesta syntynyttä purkutulosta verotetaan tulolähdejaottelun mukaisesti pääasiassa elinkeinoverolain tai tuloverolain mukaisena verotettavana tulona. Tutkielmani käsittelee osakeyhtiön purkamisen verotusta, kun osakeyhtiö puretaan osakeyhtiölain purkumenettelyn mukaisesti. Osakeyhtiö voi purkautua kolmella eri tavalla sulautumalla; osakeyhtiölain 20 luvun mukaisen purkumenettelyn kautta tai; kun osakeyhtiö asetetaan konkurssiin varattomuuden vuoksi. Osakeyhtiön purkaminen saattaa synnyttää verotettavaa tuloa vielä viimeisellä tilikaudellaankin ennen purkamista sekä osakeyhtiölle itselleen että jako-osan saajalle. Purettavaa osakeyhtiötä verotetaan viimeisen tilinpäätöksen perusteella syntyneestä tulosta pääasiassa elinkeinotoiminnan mukaisen yhteisöverokannan mukaisesti. Jako-osan saajan verotus määräytyy osakkeiden omistussuhteen mukaisesti joko pääomatulona tai elinkeinotulona. Osakkeen omistajalle jaetaan purun seurauksena omistusosuuden mukainen jako-osa. Kun osakeyhtiön lopputilitys on hyväksytty, tiedetään jaettavan omaisuuden arvo. Omaisuus on arvostettu todennäköisen luovutushinnan mukaiseen arvoon eli käypään arvoonsa. Jako-osan saajalle syntyy verotettavaa tuloa, jos hänen jako-osansa arvo on suurempi kuin osakkaiden hankintameno oli. Jako-osan saajana voi olla luonnollinen henkilö, kuolinpesä, yhtymä, yhteisö tai muu vastaava taloudellinen yhteenliittymä. Elinkeinoverolain 6 §:n ja 51d §:n mukaan osakeyhtiön purkamisessa jako-osan saajan omistamien käyttöomaisuusosakkeiden purkuvoitto on verovapaata tuloa ja purkutappion vähennysoikeutta on vastaavasti rajoitettu. Purkuvoitto on verovapaata, kun jako-osan saaja on sellainen yhteisö, joka ei harjoita päätoimisesti pääomasijoitustoimintaa. Tutkielmassani paljastui, että käytännön purkutilanteissa on erilaisia konsernirakenteita ja hallinnointiyhtiöitä, joiden omistamien osakkeiden purkuvoiton verotus on aiheuttanut tulkintakysymyksiä oikeuskäytännössä.

Työpaikkailmoitusten adjektiivien semantiikka ja rakenne

Tutkimus tarkastelee työpaikkailmoitusten adjektiivien semantiikkaa ja rakenteita: millaisilla adjektiiveilla kuvataan työntekijää, työpaikkaa ja -yhteisöä ja työtehtävää ja miten adjektiivit on muodostettu. Aineisto on jaettu asiantuntijoita, palvelutyöntekijöitä ja maatalous- ja teollisuustyöntekijöitä käsitteleviin osuuksiin, ja tutkimuksen tarkoituksena on myös selvittää, miten käytetyt adjektiivit eroavat eri ammattialojen välillä. Työpaikkailmoitukset on kerätty Työ- ja elinkeinoministeriön ylläpitämästä Avoimet työpaikat -internetpalvelusta, ja tutkimukseen on valittu yhteensä 240 ilmoitusta. 76 prosentissa ilmoituksia käytetään adjektiiveja jossakin tutkimassani tehtävässä. Tutkimuksen perusteella adjektiivit kuvastavat odotuksenmukaisesti ammattialojen eroja. Työntekijää kuvailevat adjektiivit eroavat ammattialoittain käsiteltynä eniten: Asiantuntijoita kuvataan kovilla adjektiiveilla eli adjektiiveilla, jotka kuvaavat erityisesti työelämässä hyödyksi olevia luonteenpiirteitä. Palvelutyöntekijöitä kuvataan pehmeillä adjektiiveilla: adjektiivit kuvaavat ihmissuhteissa arvostettuja luonteenpiirteitä. Maatalous- ja teollisuustyöntekijöitä luonnehditaan hankittuja ominaisuuksia kuvaavilla adjektiiveilla. Tulkintani mukaan selkeät erot adjektiivien semantiikassa eri alojen välillä kuvastavat alojen luonteita ja ominaisuuksia. Työtehtävää kuvataan usein houkuttelevuutta ja vaativuutta kuvaavilla adjektiveilla, ja työpaikkaa ja -yhteisöä kuvaavissa adjektiiveissa korostuvat pätevyys ja ominaisuus. Työpaikkaa kuvaillaan tutkimuksen mukaan useammin kuin itse haettavaa työntekijää. Tämä tukee tutkimuksia työpaikkailmoitusten mainosmaisuudesta. Aineiston adjektiiveista suurin osa on adjektiivijohdoksia tai sanaliittoja. Rakenteiden ja semantiikan välillä on nähtävissä yhtäläisyyksiä. Adjektiivimaisesti käytetyt partisiippilausekkeet kuvaavat yrityksen perustamisvuotta tai alaa, ja adjektiivijohdoksilla kuvataan pehmeitä luonteenpiirteitä, aktiivisuutta tai houkuttelevuutta. Yleisiä päätelmiä rakenteiden ja luomieni semanttisten ryhmien riippuvuudesta ei aineiston perusteella kuitenkaan voi tehdä.

Turku365 – taktikointia ja viestintää kaupunkitilassa

Tässä tutkielmassa tarkastelen Turku365-nimistä kaupunkitaideteoskokonaisuutta, joka toteutui vuonna 2011 osana Turun kulttuuripääkaupunkivuoden ohjelmaa. Keskityn erityisesti Arjen löytöretkeilijät -osioon, joka koostui 52 osallistavasta kaupunkitaidetehtävästä sekä teokseen liittyvästä internetsivusta, jossa tehtävätoteutuksia saattoi jakaa ja kommentoida. Aineistona tutkimuksessani käytän Meiju Niskalan konseptoimaa Kalenteri arjen löytöretkeilijälle -kirjaa sekä Arjen löytöretkeilijöiden internetsivua. Tutkielmassani pohdin, millaisiin tilojen haltuunottoihin tehtävät osallistujia yllyttivät. Tutkin myös, millaisia interaktioita teoksen lopulta onnistui synnyttää sekä sitä, ja millaista informaatiota osallistujat kaupunkitilaan ja -tilasta tuottivat. Hahmottelen Michel De Certeaun (1984) kirjoitusten pohjalta kolme erilaista tilan haltuunoton taktiikkaa: harhailun, rytmin häiritsemisen ja nimeämisen, joihin kalenteritehtävät nähdäkseni rohkaisevat, ja pohdin taktiikoiden käyttöä. Tarkastelen kaupunkitilaa relationaalisena eli prosessinomaisena, kontekstisidonnaisena ja suhteissa syntyvänä monitasoisena kokonaisuutena, johon sisältyy olennaisesti myös virtuaalinen tila. Tarkastelen fyysisen ja virtuaalisen tilan limittymiä lisätyn tilan ja hybridisen tilan näkökulmista sekä palimpsestin käsitteen kautta. Tällaisesta tilan näkökulmasta Arjen löytöretkeilijöiden internetsivu näyttäytyy erottamattomana osana fyysisessä kaupunkitilassa toteutuvaa teoskokonaisuutta. Kaupunkitaidetehtävien ohjeita tulkittiin enimmäkseen melko kirjaimellisesti ja tehtävätoteutukset noudattivat annettuja ohjeita. Teoksen virtuaalisen kaupunkitaidegallerian käytöt näyttävät jääneen vähäisiksi, eikä laajempaa tai dialogista keskustelua kaupunkitaiteesta vuoden aikana syntynyt. Teosten myötä tilaan ja tilasta tuotettu informaatio oli moninaista, kuten vastaajien joukkokin.