Ryssän koulussa : Suomalaiset Venäjän stipendiaatit autonomian aikana 1812-1917

Finnish scholarship students in Russia during the autonomy (1812-1917) During the autonomy in Finland (1809-1917), an attempt to improve the knowledge of the Russian language was made through special language university scholarships. With these scholarships the students could go and study the Russian language and acquire cultural knowledge in Russia. Other member countries on the edges of the Russian Empire, like Poland and the Baltic provinces, did not have similar programs. The first two scholars started their journey in 1812. A system of travel allowances was introduced in 1841. Between the years 1812- 1917 a total of almost 400 students studied in Russia. The studies mainly took place in Moscow. These scholarship students were called the Master s of Moscow ". In this paper, Finnish-Russian relations are studied based on the attitude towards the Russian language and the people who studied it in Finland. Although the attitude towards them was neutral in the beginning, in 1844 there was a strong change. Students of Russian, and especially the scholars, received the stigma of being unreliable and unpatriotic, a stigma they were never able to get rid of. The study of the Russian language was voluntary in Finnish schools between 1863 and 1872. Starting from 1890, however, the study of the Russian language was enforced. In doing so, the Russians attempted to unify the Empire, while the Finns had the illusion that they had their own state. Thus, Russia saw the language as a way to unify the Empire and Finns as an attempt to make them Russians. The purpose of studying in Russia was to improve the student s practical language skills and overall knowledge of the customs and culture of the country. Besides knowing the language, knowledge of Russian culture and customs is essential in understanding Russia and Russians; therefore, the studies of literature, geography and history have been noted in this research. Without knowledge it is difficult to develop understanding. After their studies, almost all of the scholars returned to Finland and did not continue their careers in Russia. They worked mainly as teachers and civil servants, and managed to improve the Finnish people s weak knowledge of Russian and Russia through teaching, translations of literature and newspaper articles. Through these scholars, it is possible to see how the attitudes towards the language have been closely related to the political history between Finland and Russia. The language became the subject of resistance and these attitudes were transferred to its students. In 1917, the study of Russia and the Russian language ended and it was no longer possible to use the acquired knowledge of language and country in independent Finland.

Rossijskaja Karelija i karely v imperskoi politike Rossii, 1905-1917

Russian Karelians were one of the small peasant nations of the Russian Empire that began to identify themselves as nations during the late imperial period. At that historical moment Russian Karelia fell between an economically undeveloped empire and the rapidly modernizing borderland of Finland. The economic and cultural lure of Finland drew Karelians into the Finnish camp. This attraction was seen as a challenge to Russia and influenced the straggle between Russia and Finland for the Karelians. This struggle was waged from 1905 to 1917. This work is focused on the beginning stage of the struggle, its various phases, and their results. The confrontation extended into different dimensions (economic, political, ideological, church and cultural politics) and occurred on two levels: central and regional. Countermeasures against local nationalisms developed much earlier both in Russia and in other empires for use were also used in the Russian Karelian case. Economic policies were deployed to try to make relations with Russia more alluring for Karelians and to improve their economic condition. However, these efforts produced only minimal results due to the economic weakness of the empire and a lack of finances. Fear of the economic integration of the Karelians and Finns, which would have stimulated the economy of the Karelia, also hindered these attempts. The further development of the Orthodox Church, the schools and the zemstvos in Karelia yielded fewer results than expected due to the economic underdevelopment of the region and the avoidance of the Finnish language. Policizing measures were the most successfull, as all activities in Russian Karelia by the Finns were entirely halted in practice. However, the aspiration of Russian Karelians to integrate their home districts with Finland remained a latent force that just waited for an opportunity to push to the surface again. Such a chance materialized with the Russian revolution. The Karelian question was also a part of Russian domestic political confrontation. At the and of the 1800s, the Russian nationalist right had grown strong and increasingly gained the favor of the autocracy. The right political forces exploited the Karelian question in its anti-Finnish ideology and in its general resistance to the national emancipation of the minority peoples of Russia. A separate ideology was developed, focusing on the closeness of Karelians to the "great Russian people." Simultaneously, this concept found a place in the ultramonarchist myth of the particularly close connection between the people and tsar that was prominent in the era of Nicholas II. This myth assigned the Karelians a place amongst the "simple people" faithful to the tsar.

Isänmaa ja Ranska : Suomalainen frankofilia 1880-1914

In Finland the period 1880 -1914 constituted an essential phase in the creation of the great national project as well as it was a golden time of Francophilia. With Francophilia, i.e. French-mindedness, is here understood a collectively upheld strong sympathy towards France and French culture. However, the Francophilia of late nineteenth century Finland was free from apparent political intentions and remained a chosen disposition. The strength of its drive was not only based on the older European admiration of everything French, but also on the growing fascination for a novelty emerging besides the traditional influences of the Germanic culture. In Finnish society Francophilia mostly worked as an opposite force to the most confined conceptions of what was considered national ; as a consequence France came to denote more than a country and Francophilia contained an important symbolical meaning in the construction of the Finnish nation. The main tasks of the study are to introduce as the first large historical presentation of the subject a covering examination of the many descriptions of Paris-phases of assorted artists, authors, and intellectuals, to clarify the mental relationship of the Finnish intelligentsia to France prior to national independence, and finally to provide these developments with case studies of certain life paths. However, the examination is not biographical, because the starting point remains within the rhetoric arguments of Francophilia and patriotism as these appeared within the public sphere. Historical persons have thus been dealt with primarily as reflectors of the then-current French-minded mentality. Such Francophiles in Finland were first and foremost Werner Söderhjelm, Juhani Aho, L. Onerva and V. A. Koskenniemi. The networks of the Finnish cultural field are mostly displayed through these examples. In previous research the intensive relationship of Finnish artists and authors with France has not been connected with actual concepts of nationalism. The respective periods of the intellectuals in Paris have simply been viewed as devoid of ideological links with the contemporary advancement of the fatherland, or even as opposites to the patriotic pursuits in Finland. From the viewpoint of this study these now canonized creators of a Finnish culture are primarily seen as patriots and fellow countrymen, and only secondly as artists and artist s colleagues. The dissertation is constructed as both a regional survey of the idealization of France and a study of Finnish history through the mirror of Francophilia. As such France only held an instrumental role for the receiving culture, i.e. for the construction of Finland, as no "objective truths" were sought for in France. Keywords: France, francophilia, Finnishness, national project, Paris

"Täydellinen itsenäisyys ulospäin. - Ja järjellinen järjestys sisäänpäin." : Ylioppilaat ja järjestyksenpitokysymys vuonna 1917

Vuoden 1917 maaliskuun vallankumous kaatoi tsaarinvallan Venäjällä ja synnytti autonomiseen Suomeen järjestysvaltatyhjiön. Sortuneen venäläisen järjestysvaltakoneiston tilalle muodostettiin suomalaisvoimin kunnallisia miliisilaitoksia yhteiskuntarauhaa turvaamaan. Tutkielmassa tarkennetaan ja havainnollistetaan aiemman kirjallisuuden kuvaa Helsingin miliisilaitoksen käytännön toiminnasta muistitietoon sekä Helsingin poliisilaitoksen arkiston aineistoihin tukeutuen. Erityisesti syvennytään kuitenkin Helsingin miliisilaitoksen palvelukseen joukolla hakeutuneisiin ylioppilaisiin. Ylioppilasmiliisien ryhmää tarkastellaan nk. Miliisikirjan eli miliisilaitoksen miehistömatrikkelin sekä ylioppilasmatrikkelin tarjoamien tietojen valossa. Lisävalaistusta opiskelijoiden käsityksiin ja käytännön toimiin vuonna 1917 on saatu ylioppilaslehdistä sekä ylioppilasaktiivien muistelmista. Monipuolinen, mutta sirpaleinen lähdeaineisto on mahdollistanut laaja-alaisen tutkimusotteen tilastollisesta tarkastelusta tekstien tulkintaan. Ylioppilasmiliiseissä heijastuivat opiskelijoiden pitkät perinteet järjestyksenpidossa ja työväen kanssa tehdyssä yhteistyössä. Taustalla vaikuttivat myös opiskelijoiden voimakkaat vasemmistosympatiat. Ylioppilaat pyrkivät sinnikkäästi ylläpitämään sovinnollista suhdetta työväestöön aina vuoden 1918 sisällissodan kynnykselle saakka. Opiskelijoiden ensisijaisena tavoitteena oli luoda oikeiston ja vasemmiston poliittiset kiistat ylittävä kansallinen rintama Suomen itsenäisyyden saavuttamiseksi ja turvaamiseksi.

Fernando Pessoan ortonyymi ja heteronyymit modernistis-romanttisena myyttinä

Tutkimuksessani selvitän portugalilaisrunoilija Fernando Pessoan (1888-1935) heteronyymejä ja ortonyymiä modernistis-romanttisena myyttinä. Myytin piirteet paljastuivat Pessoan omia kirjoituksia ja runoja tutkimalla ja käyttämällä apuna Pessoa-tutkimusta. Tutkimusaineistonani ovat Pessoa-ortonyymin Mensagem-runoelma ja ”Autopsykografia”-runo, Álvaro de Campoksen vuonna 1917 Portugal Futurista –lehdessä julkaistu ”Ultimatum”-runomanifesti, Alberto Caeiron ”Guardador de Rebanhos”-runosikermä sekä Ricardo Reisin ”Oodit”-kokonaisuuteen kuuluvat runot: n:ro 59 ”Acima da verdade estão os deuses” (”Totuuden yläpuolella ovat jumalat”, 1914), n:ro 66 ”Olho os campos, Neera” (”Katson peltoja, Neera”, 1917), n:ro 181 ”Amo o que vejo” (”Rakastan sitä mitä näen”, 1934), n:ro 175 ”Estas só. Ninguem o sabe.” (”Olet yksin. Kukaan ei tiedä sitä”, 1933). Tutkimuksessani romanttisen runouden keskeisinä piirteinä pidetään uskoa taiteilijaneroon (geniukseen), mimeettiseen illuusioon (taide tavoittelee ulkoisen todellisuuden toisintamista mahdollisimman autenttisena) ja tekijän ja kokijan eli subjektin ja objektin erottamiseen toisistaan. Käsitänkin modernin runon tutkimuksessani hylänneen monia entisiä käsityksiä ja vastakkainasetteluja muun muassa tekijän ja ulkopuolisen maailman, mielen ja kielen välillä. Näitä moderneja ”rikkomuksia” identifioin ja määrittelen Pessoan heteronyymien runoudessa. Tutkimukseni apukäsitteitä ovat vilpittömyys ja autenttisuus, jotka kuvaavat runoilijan suhdetta itseensä ja muihin ja joita on pohtinut mm. Lionel Trilling teoksessaan Sincerity and authencity. Romanttisessa runoudessa suhde yhteisöön muodostui ensisijaisesti suhteessa omaan itseen, yhtenäiseen minuuteen nojaavan vilpittömyyden kautta, modernissa runoudessa hajanaisuutta ja yksilön suhdetta myös yhteisöön korostavan autenttisuuden avulla. Tutkimuksessani havaitsin, että Pessoa on jo tuotantonsa alusta lähtien kehittänyt tietoisesti modernistis-romanttista myyttiä – päätelmää tukivat niin Pessoan omat kirjoitukset kuin runoanalyysini. Pessoa ennusti ensimmäisen kerran romanttiseen nerotaiteilijaan vertautuvaa ”supra-Camõesia” ”A nova poesia Portuguesa Sociologicamente considerada” –esseessään vuonna 1912. Campoksen ”Ultimatum”-manifestissa puhuja uskoi muutaman useita kymmeniä persoonallisuuksia hallitsevan ”Synteesi-Ihmisen” tai ”supra-Camõesin” ilmestymiseen. ”Synteesi-Ihmisen” oli määrä palauttaa kukoistukseensa lamaantuneessa tilassa ollut Portugalin kirjallisuus uuteen kukoistukseensa. Eräänlaisen perustan koko myytille loi vuotta ennen Pessoan kuolemaa julkaistu Mensagem (suom. Viesti), jossa runoilija esittää saudosistisen ja sebastianistisen perustan. Teixeira de Pascoaesin kehittämä saudosismi näkyy Mensagemissa uskona Portugalin valtion perustajien ja laajentajien – löytöretkeilijöiden – edustamaan voittoisaan lusofoniseen mentaliteettiin, jonka Pessoa asettaa niin kansakunnan, runoilijan kuin ihmisen ihanteeksi. Toinen Mensagemissa esiintyvä myytin rakennusaine on sebastianismi eli usko kuningas Sebastianin (1554-1578) paluuseen. ”Synteesi-Ihminen”/”supra-Camões” oli reinkarnoitunut Sebastian, jonka piti palauttaa kansa ja kulttuuri kukoistukseensa lusofonisen valloittajamentaliteetin avulla. ”Autopsykografia”-runossaan Pessoa esittää puolestaan runoilijaa koskevan modernin poetiikan ongelmineen: esittävyyteen perustuva taide etäännyttää kokijan – taiteilijan – aina väistämättä ensimmäisestä, spontaanista ja luonnollisesta kokemuksesta ja tekee hänestä teeskentelijän ja simulakrumien (Baudrillard), toisen tason merkityksen tuottajan. ”Autopsykografian” moderni poetiikka koskee myös lukijaa, joka ei tavoita runoilijan välittämää merkitystä vaan kolmannen tason merkityksen. ”Autopsykografian” runous- ja ihmiskäsitys on moderni: runoilija on ammattimainen teeskentelijä, lähtökohtaisesti vilpillinen ja epäautenttinen. Pessoa ja Campos edustavat Pessoan objektiivisia heteronyymejä ja myytin modernia puolta. Pessoan subjektiiviset heteronyymit Reis ja Caeiro täydentävät objektiviisia, modernin ihmisen ahdistusta ja levottomuutta ilmaisseita Pessoaa ja Camposta ollen luonteeltaan romanttisia vilpittömyyden kannattajia. Caeiro arvosti näköaistia yli muiden aistien. Hänen tavoitteenaan oli katsoa aina kuin ensimmäistä kertaa, spontaanisti ja välittömästi kuin lapsi. Reis puolestaan korosti harmoniaa jumalten, ihmisten ja luonnon välillä ja uskoi kohtuullisiin aistinautintoihin. Molemmat muodostivat Pessoan myytin romanttisen puolen yhteisessä halussaan hylätä sosiaaliset roolit ja opetukset ja palata kohti yksilöllistä minää. Vilpittömyys ja autenttisuus ovat Caeiron ja Reisin ohjeita runoilijalle ja ihmiselle. Objektiiviset ja subjektiiviset heteronyymit yhdessä muodostavat modernistis-romanttisen myytin, joka kokonaisuudessaan on looginen: objektiiviset heteronyymit esittivät teeskentelyn, vilpillisyyden ja moderniuden ongelmat; subjektiiviset tarjosivat ratkaisua niihin, poisopettelua sosiaalisista rooleista ja rohkeutta mennä kohti omaa yksilöllistä minuutta.

Reproduction of World War I portrait of Dr. Nathan Wolf of the 2nd Company of the 1st Landsturm Infantry Regiment Portraits Men

Dr. Nathan Wolf's medals: (bottom left) silver Wound Badge; Iron Cross 2nd Class; Iron Cross 1st Class; Zaehringer Loewe (Baden); (on right) Medal of the Turkish Crescent

Portrait of Jacob Picard in military uniform Military; Portraits

Digital Image

Reproduction of World War I portrait of Dr. Nathan Wolf of the 2nd Company of the 1st Landsturm Infantry Regiment Portraits Men

Dr. Nathan Wolf's medals: (bottom left) silver Wound Badge; Iron Cross 2nd Class; Iron Cross 1st Class; Zaehringer Loewe (Baden); (on right) Medal of the Turkish Crescent

Hedwig 0ttow, Festungslazarett Koenigsberg military portraits women

Hedwig Ottow later married Dr. Max Bejach