Framåt med stöd av det förflutna : religiöst historiebruk hos Anders Svedberg

Att det förflutna spelar en avgörande roll vid såväl individers som kollektivs identitetsformering är snarast ett axiom inom historiefacket. Därför är det ingen överraskning att det förflutna brukas av grupper och deras ledare i syfte att befästa och vidmakthålla den egna identiteten. Forskningen kring detta – den så kallade historiebruksforskningen – har under de senaste decennierna upplevt ett starkt uppsving inom flera discipliner i Norden, framför allt inom historia och historiedidaktik. Historiebruksforskningen har ändå försummat att i någon högre grad ta i beaktande religiösa och teologiska aspekter, liksom också de teologiska ämnena har varit dåliga på att visa intresse för historiebruksfrågor. Avhandlingen kan därför ses som ett svar på denna ömsesidiga försummelse, och som ett bidrag till det aktuella och framväxande forskningsfältet kring historiebruk och kulturellt minne. Med utgångspunkt i den österbottniske mångsysslaren Anders Svedberg (1832–1889) undersöks mer konkret begreppet ”religiöst historiebruk”. Anders Svedberg växte upp, levde och verkade i det av väckelsen starkt präglade Munsala i svenska Österbotten. Han var en man av folket som kände till dess seder, bruk och historia. Därför kunde han ösa ur dess historia när han skrev sina tidningsartiklar och när han i lantdagen talade för allmogens demokratisering. Genom anspelningar på och hänvisningar till det förflutna refererade han ofta till kyrkohistoriska händelser i sin argumentation. Men vilka händelser använde han sig av? Varför hänvisade han till just de händelserna? Hur gjorde han det och i vilket syfte? Utifrån dessa konkreta frågor ger undersökningen förslag på vad som allmänt kan tänkas karakterisera ett religiöst historiebruk. Resultaten ger vid handen att ett religiöst historiebruk – särskilt när det bygger på en religiös minnesgemenskaps kulturella texter – har en förmåga att fungera legitimerande, mobiliserande och inkluderande/exkluderande. --------------------------------------------------------------------- Menneisyydellä on merkittävä osa sekä yksilön että yhteisön identiteetin muotoutumisessa. Tämä väittämä on yleisesti tunnustettu. Siksi ei ole yllättävää että eri yhteisöt ja niiden johtajat hyödyntävät menneisyyttä vahvistaakseen ja suojellakseen omaa identiteettiään. Niin kutsuttu historian käytön tutkimus on viime vuosikymmenillä vahvistanut asemaansa monilla tieteenaloilla pohjoismaissa, erityisesti historiatieteessä ja historian didaktiikassa. Historian käytön tutkimus ei kuitenkaan oleellisesti ole huomioinut uskonnollisia tai teologisia näkökulmia. Myöskään teologiset oppiaineet eivät ole osoittaneet suurempaa kiinnostusta historian käyttöä kohtaan. Väitöstutkimus vastaa siten näihin molempiin laiminlyönteihin ja se voidaan nähdä kirkkohistoriallisena panoksena historian käytön ja kulttuurisen muistin ajankohtaiseen ja kasvavaan tutkimusalaan. Tutkimus ottaa lähtökohdakseen pohjoismaalaisen monitaiturin Anders Svedbergin (1832–1889) ja tarkastelee hänen kautta käsitettä ”uskonnollinen historiankäyttö”. Anders Svedberg varttui, eli ja toimi Munsalassa aikaan jolloin herännäisyydellä ja muilla herätysliikkeillä oli vahva jalansija alueella. Svedberg tunsi pohjoismaalaisen maalaisväestön tavat ja tottumukset sekä alueen historian. Tämän takia hän osasi hyödyntää kyseistä historiaa kirjoittaessaan lehtiartikkeleita maalaisväestölle ja ajaessaan heidän etujaan säätyvaltiopäivillä. Kirjoituksissaan ja puheissaan hän viittasi usein historiallisiin ja kirkkohistoriallisiin tapahtumiin. Mutta mihin tapahtumiin hän viittasi? Miksi hän viittasi juuri näihin tapahtumiin, miten hän sen teki ja millä tavalla? Näiden konkreettisten kysymysten avulla tutkimus pyrkii tarkastelemaan miltä uskonnollinen historiankäyttö yleisellä tasolla voi näyttää. Tutkimustulos osoittaa että uskonnollisella historiankäytöllä – varsinkin perustuessaan uskonnollisen muistiyhteisön kulttuuriseen tekstiin – on kyky legitimoida, mobilisoida sekä sisällyttää ja sulkea pois ihmisiä.

Le rôle de l’imagination dans l’expérience spirituelle d’Ibn al-ʿArabī et de Jakob Böhme

Henry Corbin a écrit qu’« un Maître Eckhart et un Jacob Boehme eussent parfaitement compris Ibn ʿArabî, et réciproquement. » Mais comment assurer ce dialogue et cette compréhension réciproque pressentie par Henry Corbin? Cette recherche porte essentiellement sur les conditions de possibilités de ce dialogue, puisque la comparaison entre Ibn al-ʿArabī et Böhme n’est encore qu’à ses balbutiements. En choisissant le prisme de l’imagination, le but est double : pouvoir traiter de manière non réductrice les phénomènes spirituels en parcourant et analysant la logique spécifique de l’imagination ; et, sous l’égide de la hiérohistoire, explorer le rôle de l’imagination dans la métaphysique et l’éthique d’Ibn al-ʿArabī et de Böhme. Il s’agit donc d’essayer de lire Ibn al-ʿArabī et Böhme comme ils lisaient eux-mêmes le Livre révélé de leur tradition respective. Au final, il appert que le théophanisme caractéristique tant de la métaphysique d’Ibn al-ʿArabī que de celle de Böhme est une riche terre d’accueil de l’imagination et de l’imaginal. Et que, si la comparaison strictu sensu entre Ibn al-ʿArabī et Böhme est impossible, l’esprit comparatif et transdisciplinaire de cette recherche, ainsi que la méthode phénoménologico-herméneutique, offrent de nouvelles avenues de réappropriation pour l’ensemble des phénomènes spirituels.

Enfermedad de Creutzfeldt-Jakob esporádica: estudio clínico, patológico y molecular de un caso

Generalidades. Las encefalopatías espongiformes transmisibles son enfermedades neurodegenerativas ocasionadas por la acumulación anormal de una variante mal plegada de la proteína priónica, lo cual induce la formación de conglomerados proteicos resistentes a la degradación. Además, son responsables de la disfunción sináptica, daño neuronal y de la sintomatología clásica acompañante. Esta proteína de membrana es codificada por el exón 2 del gen PRNP, ubicado en el brazo corto del cromosoma 20 y parece estar involucrada en la trasmisión sináptica, la transducción de señales, la actividad antioxidante de la superoxidodismutasa, neuroplasticidad y sobrevida celular. Un polimorfismo en el codón 129 se asocia con una susceptibilidad diferencial a la enfermedad Creutzfeldt-Jakob esporádica. Objetivo. Estudio clínico, patológico y molecular de un caso de una mujer de 58 años con diagnóstico de enfermedad de Creutzfeldt- Jakob esporádica. Métodos y resultados. Se presenta el caso de una mujer en quien aparece un trastorno depresivo del afecto con demencia progresiva y sintomatología general. Al final de la enfermedad, el cuadro progresó a un déficit neurológico focalizado en el área visual. La RMN mostró hiperintensidades inespecíficas córtico-subcorticales en el núcleo estriado; en el EEG se encontró pérdida de ritmos de fondo, patrón de descargas periódicas generalizadas y complejos trifásicos; en la biopsia cerebral postmorten se evidenció pérdida severa de la población neuronal en todas las capas, vacuolas en el neuropil, en el soma neuronal y en la glía. El análisis de secuencia del gen PRNP, a partir de extracción de DNA de sangre periférica, identificó homocigosis para metionina en el codón 129. La paciente fallece a los 3 meses del inicio de la sintomatología. Conclusión. Por epidemiología, curso clínico y exámenes paraclínicos se confirma el diagnóstico de enfermedad de Creutzfeldt- Jakob esporádica.La determinación del genotipo para los polimorfismos de riesgo se convierte en una herramienta útil para complementar por medios moleculares el diagnóstico y para profundizar la comprensión de la fisiopatología de la enfermedad de Creutzfeldt-Jakob, tanto para formas esporádicas como para la nueva variante.

Jakob Bernoulli : la geometría y el nuevo cálculo.

Aproximación a la figura de Jacob Bernoulli, matemático muy relacionado con esta disciplina. Se hace énfasis en la resolución de Bernoulli de un problema relacionado con la determinación de las curvas. También se hace referencia a las espirales, por las que Bernoulli sentía gran atracción. Finalmente, antes de morir Bernoulli estuvo trabajando en las probabilidades introduciendo la distribución binomial.

Burger off!. The Creutzfeldt-Jakob disease and the lenguage of scottish populism.

El artículo intenta dar una visión de la forma en la que el lenguaje usado en la prensa escocesa refleja la ideología tradicional del populismo y su relación con el contexto social.

Eterogeneità delle proprietà fisico – chimiche della proteina prionica patologica e variabilità fenotipica ceppo specifica nella malattia di Creutzfeldt – Jakob

Transmissible spongiform encephalopathies (TSEs), or prion diseases, are neurodegenerative disorders that affect humans and mammals. Creutzfeldt-Jakob disease (CJD), the most common TSE in humans, can be sporadic (sCJD), genetic (gCJD), or acquired by infection. All TSEs are characterised by the accumulation of PrPSc, a misfolded form of the cellular protein PrPC. PrPSc is insoluble in detergents, partially resistant to proteolysis and shows a highly enriched β-sheet secondary structure. Six clinico-pathological phenotypes of sCJD have been characterized which correlate at the molecular level with two types (1 or 2) of PrPSc with distinctive physicochemical properties and the genotype at the polymorphic (methionine or valine) codon 129 of the prion protein gene. According to the protein-only hypothesis, which postulates that prions are composed exclusively of PrPSc, the strains of prions that are largely responsible for the wide spectrum of TSE phenotypes are enciphered in PrPSc conformation. In support to this view, studies mainly conducted in experimental scrapie, have shown that several prion strains can be identified based on distinguishing PrPSc biochemical properties. To further contribute to the understanding of the molecular basis of strains and to develop more sensitive strain typing assays in humans we have analyzed PrPSc biochemical properties in two experimental setting. In the first we compared the size of the core after protease digestion and the glycoform pattern of PrPSc before and after transmission of human prions to non human primates or bank voles, whereas in the second we analyzed the conformational stability of PrPSc associated with sCJD, vCJD or fCJD using guanidine hydrochloride (GdnHCl) as denaturant. Combining the results of the two studies, we were able to distinguish five human strains for at least one biochemical property. The present data extend our knowledge about the extent of strain variation and its relationship with PrPSc properties in human TSEs.