Muusikkous kolmessa sukupolvessa

Tutkin opinnäytetyössäni muusikkoutta. Se on asia minkä tuntee ja tietää, mutta sitä on vaikea pukea sanoiksi. Tutkin myös miten muusikkous on muuttunut viimeisten viidenkymmenen vuoden ajalta ja miten se on siirtynyt suvussani isältä pojalle. Aloin tutkia aihetta koska halusin hyödyntää isoisäni ja isäni ammattitaitoa ja tietotaustaa opinnäytetyössäni ja verrata omaa muusikkouttani heidän ammattitaitoonsa. Halusin nähdä onko muusikkous muuttunut sukupolvien vaihtuessa ja onko huomattavissa joitakin yhteisiä piirteitä harjoittaa muusikon ammattia? Tein työni haastattelemalla isoisääni, isääni ja vastaamalla myös itse tekemiini kysymyksiin. Nauhoitin haastattelut, kuuntelin ne läpi useaan otteeseen ja poimin tutkimukseni kannalta oleellisen tiedon ylös. Vertasin myös haastattelujeni tuloksia Ahti Nikkosen väitöskirjaan Ravintolamuusikon ammatin nousu ja tuho. Hän on jakanut muusikkouden tutkimuksessaan kolmeen eri tyyppiin, elämäntapamuusikoksi, tähtiinpyrkijämuusikoksi ja ohimenijämuusikoksi. Löysin haastattelujen pohjalta oman määritelmäni muusikkoudelle. Sitä ei voi kuvailla vain jollain yhdellä sanalla, vaan siihen sisältyy monia eri piirteitä kuten pelimanniasenne, nöyryys ja terve itseluottamus. Tässä tapauksessa kävi hyvin selvästi ilmi, miten oman isän esimerkki ja ammatti on vaikuttanut poikaan. Hanurista on tullut meidän suvun ns. sukurasite niin kuin itse asian muotoilemme. Tähän on vaikuttanut paljon se, että soitin oli valmiiksi kotona ja opettaja löytyi samasta osoitteesta. Samat aatteet ja periaatteet, joista muusikkous syntyy, siirtyivät myös esimerkin, yhteisten töiden ja keskusteluiden myötä isältä pojalle. Tulimme kaikki siihen tulokseen, että muusikoksi voi opiskella kouluissa, mutta muusikkoutta ei voi lukea kirjoista vaan siihen pitää kasvaa. Kukaan tutkittavista ei myöskään lokeroitunut ainoastaan yhteen Ahti Nikkosen määrittelemiin muusikon tyyppeihin, vaan huomasin että kuuluimme niihin kaikkiin. Haastatteluista huomaa myös, miten muusikon ammatti on muuttunut viimeisten reilun viidenkymmenen vuoden aikana. Työt ovat pirstoutuneet lyhyiksi pätkätöiksi jossa eri työnantajia voi vuoden aikana olla jopa sata. Pitkiä kiinnityksiä ei enää ole ravintoloissa tai hotelleissa ja radiotyöt ovat myös vähentyneet. Haastattelujen perusteella sivuhuomiona huomasin myös, miten muusikoiden arvostus on ylipäätään vähentynyt.

Tänään ostetaan.. vuodet Pera Pirkolana mainonnan ihmemaassa

Tutkimuksen tavoitteena on valottaa tekijöitä, jotka vaikuttivat Pera Pirkolan päätymiseen mainosmusiikin tekijäksi, sekä millaisena hän tänä päivänä näkee uravalintansa ja sen tulevaisuuden näkymät. Tutkimus toteutettiin 11.10.2006 tehdyn teemahaastattelun muodossa, joka sitten kirjoitettiin sanatarkaksi tekstiksi ja analysoitiin käyttäen laadullista sisältöanalyysiä ja järjestettiin teemojen mukaan loogisiksi kokonaisuuksiksi. Kävi ilmi, että haastateltava kokee olevansa täydellisesti itselleen sopivalla alalla, eikä voi kuvitellakaan tekevänsä mitään ainakaan kovin paljon nykyisestä toimenkuvastaan poikkeavaa. Haastateltava kuvaili avoimesti uraansa ja mm. firmansa Hot Spot syntyvaiheita. Kesällä 1985 hän oli ajautunut vappuna perustettuun Radio Cityyn töihin ja päätynyt sitä kautta tekemään radiomainontaa. Aseman yhteyteen perustettu Miracle Sound tarjosi työpaikan tuleviksi vuosiksi ennen Hot Spotin perustamista 1988. Radiomainonta Suomessa syntyi 80-luvun loppupuolella. Alan alku oli villiä aikaa. Kenelläkään ei ollut käsitystä kuinka asioita pitäisi tehdä, yrityksen ja erehdyksen kautta ala kuitenkin vuosien myötä koulutti tekijänsä. Töitä oli alan alkuaikoina vaikka muille jakaa, joten oman yrityksen perustaminen tuntui luonnolliselta jatkolta hyvin alkaneelle uralle Radio Cityssä. Alan liki olemattomat kouluttautumismahdollisuudet Suomessa ovat yksi keskeinen ongelma johon haastateltava toivoisi parannusta. Muita haastattelussa sivuttuja teemoja ovat mm. muusikoiden erilainen rooli kun tehdään musiikkia mainontaan, asiakkaan esittämät mahdolliset referenssiäänitteet haetusta musiikkityylistä ja niiden suhde omaan luovaan työhön - kuinka lähelle uskaltaa mennä sekä haastateltavan työskentelytavat ja niiden kehitys yhdessä yhtiökumppani Pekka Witikan kanssa.

Bassossa Erik Lindström

Opinnäytetyössäni tavoitteena on saada tietoa Erik Lindströmistä basistina, sekä selvittää, mitkä tekijät ovat vaikuttaneet hänen menestyksekkääseen basistin uraansa. Esitän hypoteesina, että ominaisuudet, joita freelancebasistilta edellytetään, ovat varsin samanlaisia nykyään, kuin Lindströmin uran alkuvaiheilla 1940-luvulla. Opinnäytetyötäni varten olen haastatellut Lindströmiä ja kirjoittanut hänen bassonsoittourastaan musiikkiharrastuksen alusta alkaen. Haastattelu on liitteenä CD-muodossa työn takakannessa ja sen kesto on 60 minuuttia. Erik Lindström syntyi Helsingissä 29.5.1922. Hänen isänsä oli aktiivinen amatöörimuusikko, jonka kanssa Erik oli jo 10-vuotiaana ensimmäisellä tanssikeikalla. Ensimmäinen soitin oli viulu, jota hän soitti korvakuulolta. Erik tutustui myöhemmin jazzia harrastaviin ikätovereihinsa Cotton Clubilla. Tästä porukasta alkoi muodostua yhtyeitä, joissa Lindström soitti bassoa. Hän tutki amerikkalaisten esikuviensa soittoa ja opiskeli klassista kontrabasson soittoa kolme vuotta. Luvussa bassonsoiton opiskelu käsitellään jazzinnostusta ja esikuvien vaikutusta, sekä Lindströmin tärkeänä pitämiä asioita, kuten soundia, timea ja yhtyesoittoa. Lisäksi pohditaan korvakuulosoittoa ja nuotinlukua. Lindströmistä kehittyi nopeasti yksi Helsingin kysytyimpiä basisteja. Valittuaan ammattimuusikon uran hän asennoitui kunnianhimoisesti työhönsä ja kehitti itseään niin teoreettisesti kuin taidollisestikin. Hän työskenteli ahkerasti studioissa soittaen erilaisissa tuotannoissa. Ammattilaisura-osassa käsiteltäviä asioita ovat asenne, instrumentit, keikat ja uran kohokohdat. Lopuksi Lindström antaa ohjeita nuoremmille soittajille. Tämän tutkimuksen valossa freelancebasistilta vaadittavat ominaisuudet eivät ole juuri muuttuneet Erik Lindströmin uran alkuajoista. Lindström pitää tärkeänä hypoteesissa mainitsemiani ominaisuuksia: soundia, taimia, musiikin omaksumistaitoja sekä täsmällisyyttä ja luotettavuutta niin musiikillisissa kuin käytännön asioissakin.

Mitä jos... -musiikkivideon suunnittelu ja toteutus

Opinnäytetyössä tarkastellaan ensikertalaisen tekemää musiikkivideoprojektia ammattilaisten musiikkivideon tekemiseen. Toimin teososassa käsikirjoittajana, ohjaajana ja tuottajana. Työssä kerrotaan musiikkivideon historiasta ja kehityksestä maailmalla ja Suomessa lyhyesti. Käydään koko musiikkivideon tuotantokaari kappaleen valinnasta, käsikirjoituksesta, kuvakerronnan suunnittelusta, työryhmän ja esiintyjien valitsemisesta aina kuvauspäiviin ja jälkikäsittelyyn. Jokaista eri tuotantovaihetta verrataan ammattilaisten musiikkivideon tekemiseen. Pohditaan, miten saatiin tehtyä koko tuotantokaaren osa-alueet ammattimaisesti, vaikka budjetin olemattomuus asetti haasteita prosessin tekemiselle. Musiikkivideon tarkoitus on promotoida artistia tai yhtyettä ja luoda heille jonkinlainen imago. Artistin tyylin ratkaisee lähinnä musiikki, jollaista hän esittää. Työ vertailee erilaisia musiikkivideotyylejä ja pohtii, miksi kyseisessä musiikkivideossa oli valittu juuri tarinallinen tyyli. Tutkitaan myös miten kuvaussuunnittelu onnistui musiikkivideon tarinan näkökulmasta. Vaihe vaiheelta käydään läpi kuvauspäivien tapahtumat. Kerrotaan, millaisia ongelmia prosessi tuotti ja miten ne saatiin ratkaistua. - Opinnäytetyössä on liitteenä musiikkivideon käsikirjoitus, kuvausaikataulu ja osa kuvakäsikirjoituksesta. - Opinnäytetyöhön kuuluu teososa, musiikkivideo Mitä jos...

Näyttöön perustuvan toiminnan vahvistaminen kotiutushoitajan työssä

Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli arvioida näyttöön perustuvaa hoitotyön toimintamallia kotiutushoitajan työssä Malmin sairaalan päivystyspoliklinikalla. Tavoitteena oli kehittää näyttöön perustuvaa toimintaa kotiutushoitajan työssä. Tutkimustehtävinä oli arvioida 1) miten kotiutushoitajan toimintamalli ohjaa henkilökunnan toimintaa, 2) miten kotiutushoitajan toimintamalli ohjaa henkilökuntaa potilaan selviytymisen tukemisessa, 3) miten kotiutushoitajan toimintamalli ohjaa henkilökuntaa potilaita ja heidän omaisiaan kotona selviytymisessä. Tämä tutkimus on osa laajempaa projektia ” Näyttöön perustuvan hoitotyön osaamisen vahvistaminen työelämässä” - Helsingin ammattikorkeakoulu Stadian ylempien AMK - tutkintojen ja Helsingin kaupungin terveyskeskuksen akuuttisairaalaosastojen kehittämisprojekti 2006 - 2008. Tutkimus aineisto kerättiin Malmin sairaalan päivystyksen sairaanhoitajien, sekä perus- ja lähihoitajien kolmelta ryhmältä teemahaastatteluna (N=12). Haastateltavat olivat joko vakituisessa työsuhteessa päivystyksessä tai toimivat pitkässä määrä-aikaisessa työsuhteessa Haastateltavilla oli kokemusta kotiutushoitajan työstä. Aineisto analysoitiin sisällön analyysillä. Tutkimustulosten mukaan kotiutushoitaja käyttää toiminnassaan vahvan kokemustiedon lisäksi tutkittua tietoa toimintansa tukena. Kotiutushoitaja on päivystyspoliklinikalla verkoston luoja ja ylläpitäjä. Hän toimii moniammatillisesti toimien samalla esimerkkinä kotiutusasioissa. Kotiutushoitajan työ sisältää potilaan kotiutukseen liittyvien asioiden kehittämisen ja ohjauksen sekä opettamisen kotiutukseen liittyvissä asioissa. Tutkimustulosten mukaan kotiutushoitajan toimintamallin mukainen työskentely lisää potilaan ja hänen omaistensa välistä yhteistyötä ja tukee potilaan kotona selviytymistä sairaalahoidon jälkeen. Tulokset antavat informaatiota kotiutushoitajan toimintamallin toimivuudesta päivystyspoliklinikalla. Tulosten avulla saadaan tietoa tutkitun tiedon käytöstä kotiutushoitajan työssä. Tietoja voidaan hyödyntää kehitettäessä ja vahvistettaessa yhteistyötä päivystyspoliklinikan ja yhteistyökumppaneiden kesken sekä kehitettäessä näyttöön perustuvaa toimintaa päivystyspoliklinikalla

Dikter

Edith Södergran (1892-1923) on lyyrisen ilmaisun uudistaja ja suomenruotsalaisen modernismin kärkihahmo. Sairaus ja aineellinen puute varjostivat Södergranin elämää; hän sairastui 16-vuotiaana keuhkotautiin, johon hän myöhemmin menehtyi. Södergran oli käynyt koulua Pietarissa ja matkustellut parantolahoidoissa Sveitsissä, josta teki myös matkan Italiaan. Viimeiset vuotensa hän asui äitinsä kanssa Kannaksen Raivolassa.

Södergranin moderni, feminiininen ja eroottinen runous heijastelee ajan ekspressionistisia ja symbolistisia virtauksia. Runot eivät noudatelleet mitään perinteisiä kaavoja. Esikoisteos Dikter sai ymmärtämättömän vastaanoton, eikä Södergrania eläessään juurikaan arvostettu. Nykyään Södergran on kuitenkin kansainvälisesti arvostetuimpia ja tunnetuimpia suomalaisia runoilijoita.

Corporate Social and Regional Responsibility - The View of Small and Medium-sized Enterprises

The objective of this research was to understand and describe what corpo-rate social and regional responsibility is in SMEs and define the meaning of these concepts to the community and region. Corporate social respon-sibility (CSR) creates a basis for regional responsibility. Regional respon-sibility is a new concept and this research examines it from SMEs’ view-point. This is a theoretical research and the aim is to create a theoretical framework of SMEs’ corporate social and regional responsibility. This framework supports the future research on the subject. The research results show that CSR of SMEs is practical, informal and dependent on the scarce resources of SMEs. CSR is a complex and deep concept and SMEs have their own way of interpreting it. It can be stated that CSR-practises in SMEs are closely connected to employment, envi-ronment, community and supply chain. The challenge is to find motivation to socially and regionally responsible behaviour in SMEs. Benefiting from responsible behaviour and the attitude of SME’s owner-manager are the key reasons for SMEs to involve in CSR and regional responsibility. The benefits of this involvement are for example improved image, reputation and market position. CSR can also be used in SMEs as risk management tool and in cost reduction. This study indicates also that creation of strate-gic partnerships, local government participation, a proper legal system and financial support are the basic issues which support CSR of SMEs. This research showed that regional responsibility of SMEs includes active participation in regional strategy processes, L&RED initiatives and regional philanthropy. For SMEs regional responsibility means good relationships with the community and other related stakeholders, involvement in L&RED initiatives and acting responsibly towards the operating environment. In SMEs’ case this means that they need to understand the benefits of this kind of involvement in order to take action and participate. As regional responsibility includes the relationships between firm and the community, it can be stated that regional responsibility extends CSR’s view of stakeholders and emphasises both, the regional stakeholders and public-private partnerships. Community engagement and responsible be-haviour towards community can be seen as a part of SMEs’ social and regional responsibility. This study indicates that social and regional re-sponsibility of SMEs have a significant influence on the community and region where they are located. Better local and regional relationships with regional and community actors are the positive impacts of social and re-gional responsibility of SMEs. Socially and regionally responsible behav-iour creates a more positive environment and deepens the involvement of SMEs to community and L&RED initiatives.

Jälkirealismin ehdoilla. Hannu Salaman Siinä näkijä missä tekijä ja Finlandia-sarja

Tutkimus selvittää, mitä on jälkirealismi yhteiskunnallisen realismin muunnoksena ja mitkä ovat sen ”mimeettisen sopimuksen” ehdot eli todellisuutta ja sen ”jäljittelyä” koskevat perusteet. Teoreettiseen tarkasteluun yhdistyy Salaman romaanien analyysi suomalaisen jälkirealismin keskeisinä esimerkkeinä. Analysoidut teokset ovat Siinä näkijä missä tekijä (1972) sekä viisiosainen Finlandia-sarja, joka koostuu romaaneista Kosti Herhiläisen perunkirjoitus (1976), Kolera on raju bändi (1977), Pasi Harvalan tarina I (1981) ja II (1983) sekä Kaivo kellarissa (1983). Jälkirealismi määrittyy sellaiseksi kotimaisen kirjallisuuden trendiksi, joka muotoutuu 1900-luvun lopulla – samoihin aikoihin, kun yhteiskunnallinen todellisuus itsessään alkoi jälki- eli ”postmodernisoitua” ja kirjallinen postmodernismi maailmalla kehkeytyi. Toisin kuin postmodernismi, jälkirealismi muotoutuu (nimensä mukaan) realismin tradition pohjalta eikä pyri hylkäämään mimesistä. Mutta se ei enää allekirjoita aikaisemman realismin mimeettistä sopimusta sellaisenaan, vaan muokkaa ja ajanmukaistaa sopimusehtoja siksi, että yhteiskunnallinen todellisuus itsessään on rajussa muutoksessa eivätkä vanhat keinot enää yksin riitä sen todenmukaiseen kuvaamiseen. Salaman romaaneihin sisältyy jälkirealismin sopimusehdotelma, uudistus, jota Pertti Karkama on jo suuntaa-antavasti esitellyt, mutta jonka pääehdot vasta tämä tutkimus tarkemmin määrittelee. Jälkirealistinen sopimusuudistus koskee ensinnäkin kertojan asemaa (luku 2) ja luotettavuuden ehtoa (luku 3). Salaman vaihtuvat minä- ja hän-kertojat kyseenalaistavat yksioikoisen objektiivisuuden vaatimuksen ja irtautuvat ehdosta, että realistisen teoksen tulisi hahmottaa "kokonaisuus”. Kerrontarakenteen hierarkkinen malli murtuu ja ”kaikkitietävän” kertojan idea parodioituu. Kertojien suhdetta kuvaamaansa todellisuuteen ja muihin kertojiin/henkilöihin alkaa yhä enemmän määrittää intersubjektiivisuus, relationalisuus ja prosessuaalisuus. Myös luotettavuus kyseenalaistuu sekä temaattisena että rakennetta koskevana kysymyksenä. Jälkirealismi sallii kertojilleen yhä enemmän epäluotettavuutta tiedollisessa mutta erityisesti eettisessä mielessä. Toiseksi, jälkirealistinen sopimusuudistus koskee mimeettistä järjestystä, tarinan ja juonen kysymyksiä (luku 4). Mimeettisen järjestyksen, jonka on ajateltu toteutuvan realismin (enemmän tai vähemmän aristoteelisessa) juonessa, alkaa jälkirealismissa muuttua avoimeksi juonellistamiseksi. Itse kertomistoiminnan "jäljittely" tulee osaksi tarinaa. Ajatus siitä, että todellisuus on aina ennen sen mimesistä, kumoutuu. Kyse on paljolti metafiktiivisten piirteiden tunkeutumisesta myös realismiin, mutta metafiktio ei saa radikaalin postmodernistisia muotoja. Kolmanneksi jälkirealistinen sopimusuudistus koskee henkilökuvausta (luku 5). Siinä kyseenalaistuu realismille vanhastaan asetettu tyypillisyyden vaatimus. Henkilöhahmot eivät ole enää tietyn yhteiskuntaluokan esimerkillisiä edustajia vaan heissä ilmenee yhteiskunnallisen postmodernisoitumisen prosessi. Henkilöhahmot rakentuvat silti sellaisten tekstuaalis-kulttuuristen koodien varaan, jotka merkitsevät niiden lukemista "ihmisinä". Perinteisiä mimeettisiä koodeja ei rikota, kuten yleensä postmodernismissa, vaan ne painottuvat uudella tavalla. Todellisuuden muutoksen myötä myös ihmisten ja ihmiskäsitysten huomataan muuttuvan. Neljänneksi sopimusuudistus koskee referentiaalisuutta (luku 6) eli kielen todellisuus-kytköstä. Teoksissa käytetty kieli paljastaa erheelliseksi sen oletuksen, että realismin kielen – tai kielen ylipäänsä – ensisijainen tehtävä olisi viitata suoraan todellisuuteen. Jälkirealismi ei ”häivytä kielellisyyttään” vaan pikemminkin osoittaa todeksi sen bahtinilaisen ajatuksen, että kieli muodostaa monisuuntaisen ja dialogisen kehikon. Referenssi toimii tuon kehikon sisällä yhtenä kielen orientaationa, ”tahtona referenssiin”. Silti avoin dialogismi itsessään voi jopa vahvistaa referenssi-orientaatiota. Tutkimus on ensimmäinen Hannu Salaman tuotantoa tarkasteleva kirjallisuudentutkimuksen väitöskirja. Samalla se osallistuu kirjallisuustieteelliseen keskusteluun siitä, miten realismi ja mimesis tulisi meidän aikanamme ymmärtää.

ZONE INTERMÉDIAIRE – Recontruction de l’identité raciale dans L’Amant de Marguerite Duras

Tutkielman aiheena on Marguerite Durasin romaani L’Amant (suom. Rakastaja). Tarkastelen romaanin valkoihoisen nuoren tytön ”rodullisen” identiteetin rakentumista käyttäen heijastuskuvana Toista, tytön ”erirotuista” kiinalaista rakastajaa. Osittain omaelämäkerrallisen romaanin tapahtumat sijoittuvat Ranskan entiseen siirtomaahan, Indokiinaan. Kolonialismin aikainen rotusorto ja valkoisen ”rodun” mytologisen vallan rakentuminen ja konkretisoituminen ovat siis sekä tutkimukseni konteksti että tutkimuskohde. Tarkastelen missä määrin tytön rodullinen identiteetti pitää yllä – tai toisaalta rikkoo – ”rotujen” hierarkkista ajattelua. Tutkimuksen teoreettinen viitekehys on jälkikoloniaalinen (postkoloniaalinen) tutkimus, joka on monitieteellinen itsekriittinen tutkimusmetodi. Tutkimuksen tarkoituksena on kyseenalaistaa länsimaissa vallitsevia kategorioita. Päälähteinä käytetään mm. Dyerin (1997), Memmin (1994), Todorovin (1989), Girodin (2004), Hallin (1992, 1996), Derridan (1967, 1972, 1992), Shevoryn (2000), Dufourmentellen (2003) ja De Beauvoirin (1947) teoksia. Tutkimuksen keskeinen käsite on välitila, johon teoksen nuori tyttö voidaan tutkimustulosteni mukaan sijoittaa. Tyttö häilyy eräänlaisessa välitilassa valkoisen ja keltaisen ”rodun” välillä: hän tuntee kuuluvansa tavallaan molempiin ”rotuihin”, sillä hän on syntynyt Indokiinassa, puhuu paikallista kieltä ja suhtautuu paikallisiin tasavertaisemmin kuin valkoihoinen eliitti, mutta kuuluu kuitenkin syntyperältään valkoiseen ”rotuun”. Valkoisuutta ei usein määritellä ”roduksi”, vaikka muiden kuin valkoihoisten kohdalla ”rotu” määritellään joko negatiivisten tai positiivisten typologioiden mukaisesti. Tästä syystä valkoiset nähdään helposti ihmisyyden normina neutraaliksi väitetyssä valkoisten diskriminoivassa diskurssissa. L’Amant’ssa valkoisuus on näkemykseni mukaan kuitenkin näkyvää ja valkoisuuden valtaa kyseenalaistavaa. Valkoisen tytön perhe on valkoisten kolonialistien arvoasteikon alimmalla portaalla, sillä perhe on köyhä ja valkoisten valta rakentui suurelta osin siirtomaaisäntien taloudellispoliittiseen ylivaltaan. Koska tytön perheellä ei ole tarpeeksi varaa elitistiseen herruuteen, eliitti paheksuu tytön perhettä avoimesti erityisesti ”rotujen” välisen kielletyn suhteen tullessa julki, jolloin tyttö eristetään valkoisesta yhteisöstä. Kiinalainen puolestaan on miljardöörin perijä ja tämä suo hänelle hieman korkeamman aseman ”rotujen” hierarkiassa, vaikka hänen vaurautensa toisaalta uhkaakin valkoista valtaa. Myös romaanin monella tapaa konventioita rikkova seksuaalisuus on osa kielletyn suhteen välistä valtapeliä. Kirjailija strukturoi uudelleen patriarkaalisen sukupuolen rakentumisen feminisoimalla kiinalaisen miehen, sillä muussa tapauksessa hänen maskuliinisuutensa saattaisi saada ylivallan tytöstä, joka on sukupuolisesti Toinen.

Langan varassa : näyttelijä etsii oman esittämisensä eläytyviä ja teknisiä piirteitä

Työn aihe on noussut kirjoittajan tarpeesta selvittää itselleen eroja erilaisten näyttelemisen tekniikoiden välillä. Hän kokee käyttävänsä rooliensa rakentamiseen aina samanlaista prosessia, joka ei ole minkään tietyn tekniikan kaltainen, vaan käytännön työn opettama. Vaikka prosessi on tuttu, se ei ole jäsennelty. Työn tarkoituksena on selvittää, mistä kirjoittajan näyttelemisen ja roolinrakennuksen tapa koostuu ja saada vastauksia häntä vaivanneisiin kysymyksiin, kuten nojaako hän tekniikoihin, onko oma tapa toimiva ja ovatko roolit toistensa kaltaisia. Työ käsittelee näyttelemisen tekniikoita ja kirjoittajan suhdetta niihin. Työssä näyttelemisen tekniikat jaetaan eläytyviin ja teknisiin tapoihin. Esittelemällä pääkohtia kolmesta eläytyvästä ja kolmesta teknisestä lähestymistavasta, työ antaa näkökulmia näyttelemiseen ja roolinrakentamiseen. Työ esittelee Laurence Olivierin, Yoshi Oidan, David Mamet'n, Konstantin Stanislavskin ja Lee Starsbergin käsityksiä näyttelemisestä. Se esittelee lyhyesti myös hahmometodisen tavan lähestyä näyttelijäntyötä ja esiintymistä. Tekniikoiden esittelyn kautta kirjoittaja tutustuu omaan näyttelemisen tekniikkaansa. Hän esittelee oman vakiintuneen roolinrakentamisen tapansa ja pohtii oman näyttelemisensä teknisiä ja eläytyviä osia. Vakiintunen tavan toimivuuteen tutustutaan kolmen lyhyen omakohtaisen roolianalyysin kautta. Ne auttavat kirjoittajaa tunnistamaan oman roolinrakentamisen tekniikkansa ja näkemään sen hyvät ja huonot puolet. Johtopäätelmät käsittelevät huomioita erilaisten tekniikan tunnistettavuuksista kirjoittajan omassa näyttelemisestä. Se on osaltaan myös kuvaus tiedostamattomasta oppimisprosessista ja asenteiden muutoksesta produktioissa näyttelemisen kautta.

Pienvesivoiman elvytys, käyttöönotto ja kannattavuus

Uusiutuvan energian tuottamisen lisääminen on edellytys saavuttaaksemme EU:n asettamat tavoitteet. Tämän takia on syytä tutkia kaikki mahdollisuudet uusiutuvan energian tuottamisen lisäämiseksi jopa aivan pienimmistä laitoksista lähtien. Tämän työn tarkoituksena on tutkia pienvesivoiman taloudellisuutta ja kannattavuutta energiantuotannossa. Työssä suoritetaan myös kustannuslaskenta, jossa pohditaan käytöstä poistetun laitoksen palauttamista takaisin sähkön tuotantoon. Samalla käydään läpi teknisiä, taloudellisia ja lakisääteisiä kysymyksiä, joita pienvoiman verkkoonliittäminen aiheuttaa. Tämä työ on eräänlainen käsikirja pienvesivoimasta. Pienvesivoiman liittäminen jakeluverkkoon on sinällään suojausteknisesti yksinkertaista, mutta kaikkien eri taloudellisten ja lakiteknisten tekijöiden huomioonottaminen on puolestaan haastavaa. Laitosten käyttö ja kunnossapito eivät sinällään vaadi sähköteknistä osaamista, kunhan turvallisuusseikat otetaan visusti huomioon. Työssä havaittiin, että pienvesivoima ei pienissä laitoksissa riitä kattamaan suuria työvoimakustannuksia, joita syntyy, kun yritysten henkilökunta ottaa osaa laitoksen toimintaan. Toisaalta pienvesivoima on erinomainen tapa tuottaa sähköä yksityiselle ihmiselle, mikäli hän on itse valmis operoimaan laitosta eikä laske omalle työlleen suuria kustannuksia. Edellytyksenä on, että omalta maa‐alueelta löytyy pienikin puro suhteellisen läheltä jakeluverkkoa.

Veli Verkon kokoelma

Veli Verkko (1893-1955) oli suomalainen sosiologian professori ja kriminologian tutkija. Hän väitteli tohtoriksi vuonna 1932 henki- ja pahoinpitelyrikollisuutta käsittelevällä tutkimuksella. Verkko nimitettiin ensin kriminologian ja tilastotieteen dosentiksi ja vuodesta 1948 alkaen sosiologian professoriksi Helsingin yliopiston valtiotieteelliseen tiedekuntaan. Verkko toimi tiedemiehen uransa ohella myös tilastovirkamiehenä ja kehitti 1920-luvulla oikeustilastojärjestelmän, joka oli käytössä 1980-luvulle asti. Verkon tunnetuimmat tieteelliset tutkimukset käsittelivät myyttiä ”suomalaisesta viinapäästä”, jota hän piti selittävänä tekijänä henkirikosten poikkeuksellisen suureen määrään Suomessa. Kokoelman 25 nidettä sisältävät Veli Verkon keräämiä lehtileikkeitä sosiologiaa, kriminologiaa, alkoholipolitiikkaa ja suomalaisten juomatapoja käsittelevistä sanomalehtiartikkeleista vuosilta 1925-1955. Lisäksi kokoelmassa on sanomalehdissä julkaistuja arvosteluja Verkon kirjoista, henkilökohtaista kirjeenvaihtoa, esitelmiä, aikakausjulkaisuja ja pienpainatteita. Suurin osa aineistosta on suomen- tai ruotsinkielistä, mutta mukana on myös englannin-, saksan- ja ranskankielistä aineistoa.

Inna Koskenniemen kokoelma

Inna Koskenniemi (1923-1995) toimi Turun yliopiston englantilaisen filologian professorina vuosina 1969-88. Hän tutki englannin renessanssin ja keskiajan kieltä ja kirjallisuutta. Inna Koskenniemen perikunta lahjoitti hänen kirjastonsa vuonna 1995 Turun yliopiston englantilaisen filologian laitokselle. Kirjakokoelma säilytetään erillisenä kokoelmana englantilaisen filologian laitoksella. Kokoelmaan kuuluu n. 1500 nidettä kielitieteen ja kirjallisuuden tutkimusta. Kokoelma on kokonaisuudessaan luetteloitu Volter–tietokantaan

Olavi Granön kokoelma

Olavi Granö (s. 1925) on ollut Turun yliopiston maantieteen professorina 1962–88 ja kanslerina 1984–94. Hän on tutkinut Suomen ja Pohjanmeren rannikoita sekä maantieteen teoriaa ja historiaa. Olavi Granön rannikkomaantiedettä käsittelevä avokokoelma on sijoitettu Turun yliopiston Bio-geotieteiden kirjastoon. Hän on itse lahjoittanut kokoelmansa ja lahjoitus jatkuu edelleen. Kokoelma on luetteloitu Turun yliopiston Volter-tietokantaan.

J. G. Granön kokoelma

J. G. (Johannes Gabriel) Granö (1882–1956), oli Turun yliopiston maantieteen professorina 1926–45 ja kanslerina 1945–55 sekä Helsingin yliopiston maantieteen professorina 1945–50. Granö oli Aasian vuoristojen geomorfologian huomattavimpia tutkijoita. Hän loi maisemamaantieteen ja kehitti maantieteen metodiikkaa (ns. puhdas maantiede). Ainutlaatuinen kokoelma käsittää J.G. Granön artikkelit vuosilta 1901-1956 seitsemään niteeseen sidottuna. Kokoelmaan kuuluvat myös J.G. Granön Altai I-II (1911-1921) suomeksi ja ruotsiksi sekä hänen kuuluisat teoksensa Puhdas maantiede (1929-1930) ja Suomen maantieteelliset alueet (1931-1932). Tarkemmat tiedot löytyvät Turun yliopiston Volter-tietokannasta. Kokoelma on lahjoitettu Turun yliopiston kirjastolle 2005. Kokoelma on sijoitettu Matemaattis- luonnontieteellisen kirjaston varastoon.