Panssarijoukkojen taktinen johtaminen jatkosodan hyökkäysvaiheessa 1941

Kesäkuun lopussa vuonna 1941 antoi Saksan Maavoimien Esikunta Päämajalle ehdotuksen Suomen armeijan päähyökkäyksen suuntaamisesta. Tätä tehtävää varten perustettiin Laatokan pohjoispuolelle Karjalan Armeija, jonka tehtävänä oli hyökkäyksellä saavuttaa Syväri. Hyökkäyksen edetessä Tuulosjoelle saakka, perustettiin eversti Ruben Laguksen komentaman 1. Jääkäriprikaatin ympärille Osasto Lagus. Tähän osastoon liitettiin myös Panssaripataljoona. Tämän tutkimuksen tarkoituksena on selvittää, miten Osasto Laguksen taisteluosastojen komentajat johtivat heille alistettuja panssariyksiköitä jatkosodan hyökkäysvaiheessa. Aiemmat kokemukset taisteluista olivat talvisodasta, eikä sen taistelun lopputulos tehnyt oikeutta panssarijoukkojen nykytilalle. Välirauhan aikana olivat joukot keskittyneet omien aselajien koulutuksen kehittämiseen. Yhteistoimintaharjoituksia oli ollut muutamia, mutta niiden varaan ei kannattanut laskea. Hyökkäyksen nopea eteneminen pakotti johtajat omaksumaan käyttöön tulleen hyökkäystaktiikan varsin nopeasti. Sekä joukot, että kalusto joutuivat henkisten, fyysisten ja teknisten ongelmien eteen toteuttaessaan annettuja vaatimuksia ja käskyjä. Lisärasitteena toimivat pitkät johtamisyhteydet, huoltoyhteyksien epävarmuus, sekä tuntematon maasto. Taisteluosastojen komentajat olivat kokeneita sotilaita ja he olivat ehtineet saamaan havainnon vihollisen toimintatavoista jo ennen panssareiden mukaantuloa. Panssarimiehet puolestaan astuivat ensimmäistä kertaa taistelukentälle Tuulosjoen läpimurtohyökkäyksessä. Nyt heillä oli siis mahdollisuus lunastaa paikkansa yhtenä aselajina. Tämä tutkimus on asiakirjatutkimus ja menetelmänä on käytetty sisältöanalyysia. Keskeisimpinä lähteinä ovat Kansallisarkiston arkistot, joista mainittakoon Osasto Laguksen, Panssaripataljoonan, sekä näiden alajohtoportaiden materiaali.

Epävirallinen organisaatio perusyksikössä

Tutkimuksessa tutkitaan ensimmäisiä kertoja Suomessa epävirallista organisaatiota ja sen esiintymistä perusyksikössä. Ryhmiä ja niiden välisiä suhteita on puolustusvoimissa tutkittu aiemmin vain varusmiesten, reserviläisten ja rauhanturvajoukon keskuudessa. Tutkimuksen kohteena on kaksi maavoimien perusyksikköä ja niiden peruskoulutettu henkilökunta. Tutkimuksessa epävirallista organisaatiota lähestytään teoreettisesti ja käsitellään tutkimuksen kannalta oleellisimmat käsitteet. Tutkimuksen empiirinen osa koostuu sosiometrisestä mittauksesta sekä haastatteluista. Tutkimus on epävirallisen organisaation esiintymisen ja muodostumisen kartoittamista. Tutkimus käsittelee vain tutkimuksessa mukana olleita perusyksiköitä, ja tulokset eivät ole yleistettävissä. Tutkimus on luonteeltaan kuvaileva ja selittävä. Tutkimusmenetelmänä on sosiometrinen mittaus sekä puolistrukturoitu teemahaastattelu. Tutkimuskysymykset on laadittu vastaamaan tässä tutkimuksessa esiin tuleviin näkyvimpiin käyttäytymismuotoihin, tapahtumiin, uskomuksiin ja prosesseihin. Tämän työn tutkimusongelmat ovat: Millaisia epävirallisia ryhmiä ja ihmisten välisiä suhteita esiintyy tutkimuksen kohteena olevissa perusyksiköissä sosiometristen mittausten perusteella? Miten epäviralliset ryhmät ovat määräytyneet? Esiintyykö epävirallisia johtajia ja miten he määräytyvät? Miten havaitut epäviralliset ryhmät vaikuttavat työskentelyyn tutkimuksen kohteena olleissa perusyksiköissä? Tutkimuksessa havaittiin, että perusyksikön henkilökunnan keskuudesta pienryhmiä syntyy herkimmin kaverisuhteiden, harrastusten, ikäryhmien ja kurssitoveruuden perusteella. Tällaiset ryhmät ovat enimmäkseen kahden tai kolmen henkilön muodostamia eivätkä haittaa organisaation toimintaa. Kaverisuhteilla ei näyttäisi olevan suurta merkitystä, kun yksikössä valitaan mieluisia työpareja. Perusyksiköissä pyritään tukemaan vanhempia kouluttajia nuorempien tutorina ja epävirallisena johtajana. Lisäksi perusyksiköissä käytetään paljon hyväksi kaverisuhteita. Niiden avulla hoidellaan paljon päivittäisiä asioita ja samalla pyritään helpottamaan omaa työntekoa. Pienryhmät näyttelevät henkilökunnan keskuudessa melko suurta osaa, mutta niiden olemassaoloa ei yksiköissä välttämättä osata hahmottaa. Epävirallista organisaatiota käytetään paljon hyödyksi päivittäisissä töissä, mutta hyödyntäminen ei ole kuitenkaan systemaattista.

Tiimioppiminen reserviupseerikoulutuksessa

Tiimioppiminen on opetusstrategia, jonka tavoitteena on tukea toimintakykyisten sotilasjohtajien tuottamista yhdistämällä yhteistoiminnallinen oppiminen, johtajavalmiuksien kehittäminen ja oppimistiimien tiimiytyminen yhdeksi käytännölliseksi kokonaisuudeksi. Tiimioppimisessa yhdistyvät johtamisen, sosiaalipsykologian ja oppimisen teoriat sotilasympäristössä. Tutkimuksen tehtävänä oli selvittää voidaanko tiimioppimisen avulla saavuttaa lisäarvoa reserviupseerikoulutuksessa. Tutkimusjoukkona toimivat reserviupseerikurssin sotilaspoliisikomppanian upseerioppilaat, joiden kouluttamisessa hyödynnettiin tiimioppimista. Tutkimuksella avulla selvitettiin millaisia vaikutuksia tiimioppimisella oli reserviupseerikurssin koulutuksessa ja miten tiimioppimisen toteutusta voitaisiin saatujen kokemusten perusteella kehittää. Tutkimus voidaan luokitella tapaustutkimukseksi. Tutkimus rajattiin käsittelemään maavoimien reserviupseerikurssin koulutusta. Metodologisena valintana oli aineistollinen ja menetelmällinen triangulaatio, jonka toteuttamisessa hyödynnettiin tietokoneavusteisia analyysejä. Tiimioppimisen kokonaisvaikutukset olivat lievästi positiivisia. Tiimioppimiskokeilun suurimmat positiiviset vaikutukset upseerioppilaiden kehittymiseen olivat johtajavalmiuksissa sekä tiimiytymisprosessiin liittyvien ryhmäilmiöiden ymmärryksessä. Kaikkia tiimioppimisen teorian mukaisia positiivisia vaikutuksia ei kuitenkaan pystytty toteamaan, koska tiimioppimisen toteuttamistavassa ei täysin onnistuttu. Tiimioppimisen toteutusta pitää kehittää ja kouluttajien täydennyskoulutusta lisätä, jos tiimioppimista halutaan toteuttaa reserviupseerikurssilla laajemmin. Tutkimuksen tulokset voidaan yleistää käsittelemään koko reserviupseerikurssia. Tulosten yleistäminen on mahdollista, olosuhteet ja koulutustavoitteet huomioiden, myös johtajakoulutukseen yleisesti.

Kadettien fyysisessä kunnossa tapahtuneet muutokset 82. - 91. kadettikurssien välillä taistelukelpoisuuden näkökulmasta

Tässä tutkielmassa pyrittiin selvittämään kadettien tämän hetkinen fyysisen kunnon taso ja tutkimaan, miten fyysinen kunto on muuttunut viimeisen yhdeksän vuoden aikana peräkkäisillä kadettikursseilla taistelukentän näkökulmasta. Sotilailta edellytetään vähintään 51,3 - 55 ml/kg/min hapenottokykyä ollakseen taistelukelpoisia. 12- minuutin juoksutestissä tämä edellyttää vähintään 2800 metrin tulosta. Lihaskuntotestissä vaaditaan vähintään hyvää tulosta. Tämän perusteella olen asettanut tutkimuksen tavoitteeksi selvittää, vieläkö kadettien nykyinen kunto vastaa taistelukelpoisuuden edellyttämää tasoa. Kadettien fyysistä kuntoa mitataan kestävyyden osalta 12- minuutin juoksutestillä ja lihaskuntoa viisiosaisella lihaskuntotestillä. Lisäksi kadetit juoksevat valojänistestin, joka mittaa kadettien maksimaalista hapenottokykyä. Tämä tutkimus täydentää jo tehtyjä tutkimuksia. Tutkittavana joukkona käytettiin maa- ja merivoimien kadetteja, jotka ovat aloittaneet opintonsa vuosina 1995 - 2004. Tutkimuksessa etsittiin vastausta seuraaviin tutkimuskysymyksiin: - Miten kadettien fyysinen kunto on muuttunut vuodesta 1995 vuoteen 2004? - Millä tasolla kadettien fyysinen kunto on tällä hetkellä taistelukentän näkökulmasta? - Mikä merkitys antropometrialla on fyysiseen kuntoon? - Millaisia eroja on havaittavissa eri puolustushaarojen sekä sukupuolten välillä? Tutkimus osoitti, että kadettien fyysinen kunto on laskenut asteittain vuodesta 2000 lähtien. Maksimaalinen hapenottokyky laski vuodesta 1995 vuoteen 2002 4,1 ml/kg/min eli 6,7%. Muutos oli tilastollisesti erittäin merkitsevä (p=0,000). Vuosina 1995 - 2000 kadetit saavuttivat 12- minuutin juoksutestissä keskimäärin 2972 metrin tuloksen, nuorimpien kadettien savuttama tulos oli enää 2817 metriä. Kestävyys laski viiden vuoden aikana lähes 5%. Merikadettien tulokset ovat kaikissa testeissä jääneet noin kaksi prosenttiyksikköä maavoimien kadettien tuloksista. Tulosten perusteella nykyisten kadettien fyysinen kunto jää alle taistelukelpoisuudelle määritetyn vaatimustason. Tulos on lähes samansuuntainen kaikilla kadeteilla puolustushaarasta tai sukupuolesta riippumatta.Tutkimuslähteinä on käytetty kirjallisuutta ja kadettien fyysisen kunnon testituloksia.

Varusmiesten fyysisen kunnon tila Lentosotakoulussa

Varusmiesten fyysinen kunto puhuttaa tämän päivän mediassa säännöllisesti. Alokkaiden fyysinen kunto on heikentynyt vähitellen vuoden 1987 jälkeen ja erityisesti kestävyyden osalta. Vuonna 1987 keskiarvo 12 minuutin juoksutestissä oli reilut 2700 metriä ja vuonna 2002 keskiarvo oli tippunut 2450 metriin. Lisäksi kestävyyskunnon osalta vuosien 1987 ja 2000 välisenä aikana on kiitettävä- ja hyväkuntoisten määrä vähentynyt 70 prosentista 41 prosenttiin. Vastaavasti tyydyttävä / huonokuntoisten määrä on lisääntynyt 30 prosentista 59 prosenttiin. Myös lihaskuntotesteissä on ollut samansuuntainen kehitys. Tutkimuksia varusmiesten kunnon tilasta on puolustusvoimissa tehty viimeaikoina muutamia, mutta ne ovat painottuneet pääasiassa maavoimien varusmiehiin. Itse haluaisinkin selvittää tässä tutkimuksessa mikä on ilmavoimien tilanne ja erityisesti Kauhavan Lentosotakoulun tilanne. Tämän tutkimuksen tarkoituksena on selvittää mikä on varusmiesten fyysisen kunnon tila Kauhavan Lentosotakoulussa ja onko fyysisen kunnon tilanteessa tapahtunut muutosta vuosien 1999–2004 välisenä aikana. Lisäksi tutkimuksessa selvitetään onko erikoisjoukkojen varusmiesten ja niin sanottujen tavallisten varusmiesten fyysisen kunnon tilassa eroja. Tutkimus on kvantitatiivinen poikkileikkaustutkimus, jossa aineiston analysoinnissa käytetään hyväksi tilastollisia menetelmiä. Kohdejoukkona ovat Kauhavan Lentosotakoulun varusmiehet vuosien 1999–2004 ajalta, eli ohjaajan alkeiskurssit 74–79 ja tukikohtakomppanian saapumiserät 1/1999–2/2004. Vapaaehtoisessa asepalveluksessa olevia naisia ei oteta huomioon vähäisen lukumäärän vuoksi. Tämän tutkimuksen tarkoituksena on selvittää mikä on varusmiesten fyysisen kunnon tila Kauhavan Lentosotakoulussa ja onko fyysisen kunnon tilanteessa tapahtunut muutosta vuosien 1999–2004 välisenä aikana. Lisäksi tutkimuksessa selvitetään onko erikoisjoukkojen varusmiesten ja ns. tavallisten varusmiesten fyysisen kunnon tilassa eroja. Tutkimuksessa tuli ilmi, että Lentosotakoulun tukikohtakomppanian varusmiesten fyysinen kunto on lähellä koko puolustusvoimien varusmiesten keskiarvoa. Ohjaajan alkeiskurssilaisten kunto on keskiarvoa selvästi parempi. Eroja erikoisjoukkojen ja niin sanottujen tavallisten varusmiesten fyysisessä kunnossa on ja ero on ohjaajan alkeiskurssin hyväksi. Ajallisesta kehityksestä vuosien 1999–2004 välillä voi vain todeta, että muutosta on ollut, mutta selkeää suuntaa ei kyseisellä aika välillä ollut.

Ilmavoimien lentoteknisen ammattialiupseeriston koulutuksen nykytila ja kehittämistarpeet

Vuoden 2007 alussa Puolustusvoimiin perustettiin uudistettu ammattialiupseeristo. Perustamiseen liittyen Pääesikunta käski aloittaa puolustusvoimallisen suunnittelun aliupseeriston osaamisen kehittämiseksi. Tarve tähän tuli yleisistä koulutusmetodien kehittymisestä, vallitsevista oppimiskäsityksistä ja erityisesti oppivaan organisaatioon liittyvästä oppimisja koulutuskulttuurista. Tässä tutkimuksessa tarkastellaan aliupseereiden sotilasammatillisen koulutuksen voimassaolevaa ohjeistusta oppivassa organisaatiossa tapahtuvasta työssäoppimisesta, teoriataustan ollessa työssäoppiminen. Tutkimusjoukoksi valittiin Ilmavoimien joukko-osaston, Karjalan lennoston lentotekniset aliupseerit. Tutkimus on sotilaspedagogiikan perustutkimus, jonka tutkimusote on kartoittava ja tutkimustapa on kvalitatiivinen. Tutkimusmenetelminä ovat asiakirjaselvitys, puolistrukturoitu kysely ja asiantuntijoiden yksilöhaastattelut. Asiakirjaselvityksellä saadaan esiymmärrys työssäoppimisen teoriasta ja aliupseeriston koulutuksen vallitsevasta nykytilasta. Puolistrukturoitu kysely toimii aineiston keruumenetelmänä ja sen tulokset kvantifioidaan. Asiantuntijoiden yksilöhaastatteluilla tarkennetaan kyselyllä saatujen vastausten analysointia ja tarvittaessa syvennetään tehtävää analyysiä. Tutkimuksen tutkimustehtävänä eli pääkysymyksenä oli selvittää, miten Ilmavoimien lentoteknisen ammattialiupseeriston koulutusta tulisi kehittää. Alakysymyksinä oli, että onko lentoteknisen ammattialiupseeriston työssäoppiminen suunniteltua, ohjattua ja reflektoitua sekä miten toteutuu eri toimijoiden välinen yhteistyö lentoteknisen ammattialiupseeriston työssäoppimisen ohjauksessa. Työssäoppimisen terminä ja sen liittyminen opintoihin ei ollut kaikille selvää. Työssäoppiminen tulisi korostetusti avata opiskelijoille ja se tulee ottaa huomioon työpaikoilla kokonaisvaltaisemmin. Tässä ongelmana ovat työpaikkojen vajaat resurssit ajan ja työpaikkaohjaajien suhteen. Lisäksi huomiota on kiinnitettävä koulu-työpaikka-opiskelija yhteistyön onnistumiseen. Yhteistyöllä ja sen dokumentoinnilla voidaan varmistaa koulutuksen onnistuminen ja tasainen laatu. Kaikille aliupseereille tulisi laatia ensimmäisessä kehityskeskustelussa kehittämissuunnitelma oikea-aikaisen koulutukseen hakeutumisen tueksi. Vähäisen koulutushalukkuuden johdosta vähintään perustason sotilasammatillinen koulutus tulisi olla kaikille pakollinen. Menettelyllä varmistettaisiin kaikille aliupseereille osaaminen johtamis- ja kouluttamistaidon sekä taktiikan osalta. Tuleviin koulutusuudistuksiin liittyen ei uusia vaatimuksia pidä ulottaa koskemaan kaikkia jo koulutuksen saaneita takautuvasti, koska se johtaa koulutuksen kokonaissuunnittelun epäonnistumiseen ja koulutettavien keski-iän tarpeettomaan nousuun. Jatkotutkimusesityksenä on kokonaisvaltaisen koulutuspolun laatiminen lentotekniselle ammattialiupseerille. Tässä suunnitelmassa otettaisiin huomioon sekä sotilasammatillinen että lentotekninen koulutus ja molempien työssäoppimisesta saatava synergiahyöty.

Sotatieteiden kandidaatin tutkinnon opetussuunnitelmien vastaavuus rajavartiolaitoksen henkilöstösuunnitteluun

Monen organisaation tärkein voimavara on henkilöstö. Oikeanlaisen henkilöstön hyödyntäminen oikeassa tehtävässä on edellytys sille, että organisaatio toimii siltä odotetulla tavalla. Suuri osa Rajavartiolaitoksen vuosittaisesta budjetista on varattu henkilöstön palkkauskuluihin. Tästä syystä on hyvin tärkeää että henkilöstöresurssien laatua ja niiden hyödyntämistä suunnitellaan ja kehitetään jatkuvasti. Tutkimuksessa käsitellään vastavalmistuneen sotatieteiden kandidaatin työtehtäviä varusmiesyksikössä sekä rajavartio- ja rajatarkastusasemalla. Tutkimuksen empiirinen aineisto koostuu Maanpuolustuskorkeakoulun pedagogisista käsikirjoituksista sekä Raja- ja merivartiokoulun sotatieteiden kandidaatin tutkinnon opintojen opintojaksokuvauksista ja koskee kadettikurssilla 97 opiskelleita kandidaatteja. Tutkimuksen teoria on koottu Rajavartiolaitoksen henkilöstösuunnittelua käsittelevistä asiakirjoista ja muista henkilöstösuunnittelua käsittelevistä julkaisuista. Tutkimusmenetelmäksi sovellettiin teoriaohjaavaa sisällönanalyysiä, jossa valittu teoria-aineisto ohjasi empiria-aineiston analyysiä. Tutkimuksen pääongelmana oli selvittää, kuinka hyvin tämänhetkiset opetussuunnitelmien mukaiset opinnot antavat Rajavartiolaitoksen edellyttämät tiedolliset ja taidolliset valmiudet vasta valmistuneille upseereille. Tässä tutkimuksessa käsitellään vastavalmistuneen kandidaatin ensimmäisiä työtehtäviä ja niitä tukevia opintoja sekä tavoitteita maavoimien upseereiden osalta. Tulokset-kappaleessa tarkastellaan vastavalmistuneiden upseereiden ensimmäisiä työtehtäviä työskentely-ympäristönä varusmiesyksikkö sekä rajavartio- ja rajatarkastusasema. Tutkimuksen perusteella voidaan todeta, että tämänhetkinen kandidaatin tutkinto ja sen opetussuunnittelun mukaiset opinnot antavat hyvät valmiudet Rajavartiolaitoksen palvelukseen astuvalle kandidaatille. Erityisesti opintojen aikana annettava palvelusturvallisuuden koulutus huomioidaan sekä varusmieskoulutuksessa että rajavartio- ja rajatarkastusasemaympäristössä. Mahdollisiksi opetuksen kehittämiskohteiksi ja painotuksen suuntaamiseksi nousivat joukkueen taisteluammuntojen johtamisoikeuksien käskyttäminen, rajajoukkojen taktiikan opetuksen lisääminen sekä painopisteen muuttaminen rajojen valvonnasta rajatarkastuksiin. Puolustusvoimien tavoitetaksonomiaa voitaisiin käyttää myös Raja- ja merivartiokoulun opetussuunnitelmien tavoitteiden kirjaamisessa. Tutkimustoiminnan kehittämistä rajavartioopintosuunnan osalta on syytä edelleen jatkaa.

HH1 -lentokoulutusohjelman rakennemuutosehdotus : helikopterikomppanioiden päälliköiden näkemyksiä

Maavoimien helikopterilentokoulutusjärjestelmän perus- ja taktiseen lentokoulutusohjelmaan kohdistuu rakennemuutospaineita. HH-lentokoulutuksen toteutus on kohdannut uusia haas-teita pääosin vähennettyjen resurssien vuoksi. Perus- ja taktiseen lentokoulutusohjelmaan harkitaan rakennemuutosta, jotta koulutusohjelmat vastaisivat paremmin uusiin haasteisiin ja vaatimuksiin. HH-valmiusohjaajien tarve on vähentynyt ja HH-lentokoulutus tähtää nykyään oppilaiden saattamiseen kelpoisiksi aloittamaan NH90-lentokoulutus. Tämän tutkimuksen tarkoitus on kartoittaa Helikopterikomppanioiden päälliköiden ja vara-päälliköiden näkökulmia ja mielipiteitä perus- ja taktisen lentokoulutusohjelman rakenne-muutostarpeesta ja rakennemuutosehdotuksen laadusta. Tutkimuksen tavoite on tuoda esille asiantuntijoiden näkemyksiä perus- ja taktisen lentokoulutusohjelman rakennemuutokseen liittyen rakennemuutosprosessin edesauttamiseksi. Tutkimuksessa kerättiin asiantuntijoiden näkemyksiä ja mielipiteitä asiantuntijahaastattelui-den sekä avointen kyselyiden keinoin. Tutkimuksessa selvisi, että perus- ja taktisen lentokoulutusohjelman rakennemuutos koetaan tarpeelliseksi. Lisäksi tutkimuksessa onnistuttiin kartoittamaan Helikopterikomppanioiden johtotehtävissä toimivien henkilöiden näkemyksiä siitä, millaisia ominaisuuksia hyvältä ra-kennemuutosehdotukselta odotetaan. Tutkimuksesta tehtyjä johtopäätöksiä ovat rakenne-muutosehdotuksen edut ja haitat HH- ja NH90-lentokoulutuksen näkökulmasta.

Sopimussotilaan johtamistaidon kehittymisen mahdollisuudet

Tutkielmassa tarkastellaan sopimussotilaiden johtamistaidon kehittymisen mahdollisuuksia. Tutkimuksessa selvitetään, millaiset mahdollisuudet sopimussotilaalla on kehittyä johtamistaidossa maavoimien perusyksikössä kouluttajan tehtävässä määräaikaisen virkasuhteen aikana. Tutkimuksessa käsitellään sopimussotilaan johtamisympäristön asettamia vaatimuksia kehittymiselle. Sopimussotilaita on palvellut puolustusvoimissa vuodesta 1999 lähtien. Sopimussotilaita palvelee useissa eri tehtävissä, joista tärkeimpänä ovat kouluttajan tehtävät. Suuri osa sopimussotilaista rekrytoidaan määräaikaisen virkasuhteen jälkeen puolustusvoimien palvelukseen. Tutkimus on laadullinen johtamisen tutkimus, jossa tutkimusmenetelmänä käytetään aineistolähtöistä sisällönanalyysiä. Tutkimus nojautuu johtamisen teoriaan, jossa johtamisen kokonaisuutta kuvataan teoreettisten osa-alueiden avulla. Tutkimuksessa käy ilmi, että varusmiespalveluksen aikana sopimussotilaiden johtajakoulutusta on yhtenäistetty sekä luotu perusta johtamistaidossa kehittymiselle. Sopimussotilaan johtamistaidon kehittymisen mahdollisuuksiin vaikuttavat keskeisesti henkilökohtaiset ominaisuudet, halu kehittyä, elämänkokemus, suoritetut opinnot sekä hankittu työkokemus. Johtamistaidon kehittymisen mahdollisuudet eivät määräydy pelkästään omien valmiuksien perusteella. Merkittävä vaikutus kehittymisen mahdollisuuksiin on johtamisympäristöllä. Perusyksikössä palvelevan palkatun henkilöstön suorittama perehdyttäminen, työhön ohjaus, opetus, koulutus ja palaute voivat parantaa tai heikentää sopimussotilaan johtamistaidon kehittymisen mahdollisuuksia. Perusyksikön on pystyttävä tarjoamaan haastavia tehtäviä ja annettava riittävästi vastuuta sopimussotilaalle. Jokainen sopimussotilas on tapauksena yksilöllinen, joten johtamistaidon kehittymisen mahdollisuudet vaihtelevat henkilöstä riippuen.

KASI-simulaattorit osana johtaja- ja kouluttajakoulutusta

Tämä tutkimus käsittelee KASI-simulaattorijärjestelmän käyttöä osana johtaja- ja kouluttajakoulutusta. Maavoimien vuosien 2013–2017 toimintasuunnitelman mukaan puolustusvoimat on laajentamassa KASI-järjestelmää ja näin ollen myös lisäämässä sen käyttöä. Simulaattoreiden merkitys on ollut jatkuvasti kasvava myös kustannussyistä. Simulaattorijärjestelmää käyttämällä voidaan saada aikaan säästöjä pitkällä aikavälillä, joka lisää järjestelmän käyttötarvetta. Samaan aikaan simulaattorijärjestelmällä kyetään luomaan mahdollisimman todenmukainen sodanajan toimintaympäristö, jossa varusmiehiä koulutetaan heidän omiin erikoistehtäviinsä. Tutkimuksen pääkysymyksenä on miten KASI-simulaattoreita pitäisi hyödyntää jalkaväen johtaja- ja kouluttajakoulutuksessa. Kysymykseen pyritään vastaamaan tutustumalla johtaja- ja kouluttajakoulutusta käsitteleviin asiakirjoihin sekä KASI-järjestelmään. Asiakirjojen lisäksi lähteinä toimivat erinäiset oppaat, opinnäytetyöt ja muu kirjallisuus, joka käsittelee KASIjärjestelmää sekä johtaja- ja kouluttajakoulutusta. Tutkimus on tyypiltään laadullinen ja tutkimusmetodina käytetään sisällönanalyysiä. Simulaattoriavusteinen harjoittelu perustuu kokemalla oppimiseen, jossa koulutettavat kehittävät itseään yrityksen ja erehdyksen kautta. Kun taistelut on käyty ja kouluttaja on koonnut järjestelmältä saamien tietojen perusteella palautteen, reflektoi koulutettava toimintaansa omien ja kouluttajan havaintojen perusteella. KASI-järjestelmä mahdollistaa laajat käyttömahdollisuudet sodanajan kaltaista toimintaympäristöä luodessa. Johtaja- ja kouluttajakoulutuksen kannalta järjestelmä tarjoaa johtajille hyvän oppimisympäristön, jossa kyetään muodostamaan kokonaiskuva taistelukentästä. KASIjärjestelmä tarjoaa laajat tilastot kouluttajan tueksi palautetta varten. Tämän palautteen perusteella koulutettavat luovat sisäisiä malleja ja toimintatapoja. Näitä syntyneitä uusia malleja va3 rusmiesjohtajat kouluttavat alaisilleen kehittäen samalla itseään ja alaisiaan. Simulaattoreiden käyttöä ei tule kuitenkaan suosia liikaa. Simulaattorit nostavat varusmiesten motivaatiota, mutta ilmiö on lyhytaikainen, jos järjestelmää käytetään jatkuvasti. Liian aikainenkin käyttö koulutuksessa on haitallista, koska järjestelmä saattaa antaa koulutettaville väärän kuvan toiminnasta taistelukentällä. Varusmiesjohtajilla tulee olla riittävät perusteet taisteluiden johtamisesta ennen kuin he alkavat soveltamaan taitojaan simulaattoriavusteisessa harjoituksessa.

Verkostojohtaminen hajautetussa taistelutavassa : jääkäriryhmänjohtajan johtamistoiminta verkostojohtamisen näkökulmasta

Maavoimien taistelutapaa ja joukkorakenteita uudistetaan laajasti. Uudistus koskee koko organisaatiota, materiaalia, henkilöstöä ja toimintatapoja. Uudistuksen myötä jääkäriryhmän kokoonpanoa on muutettu ja toiminta-alueen koko on kasvanut useiden kymmenien neliökilometrien kokoiseksi. Kokoonpanomuutokset ja kasvanut toiminta-alue muodostavat uudenlaiset haasteet jääkäriryhmän johtamiselle vanhaan taistelutapaan verrattuna. Tutkimuksessa pyritään löytämään yhtäläisyyksiä jääkäriryhmänjohtajan muuttuneen johtamistoiminnan ja verkostojohtamisen teorian väliltä. Havaittujen tulosten perusteella jääkäriryhmänjohtajan johtamistoimintaa ja koulutusta voidaan kehittää vastaamaan uudistetun taistelutavan haasteisiin. Tutkimus on kvalitatiivinen ja tutkimusmenetelmänä käytetään sisällönanalyysiä. Aineistona käytetään tutkimuksia, artikkeleita ja oppaita. Dokumentit analysoidaan perusteellisesti, ja niiden kautta muodostetaan tiivistetty kuvaus verkostojohtamisesta ja jääkäriryhmänjohtajan johtamistoiminnasta. Teorioiden kuvaamisen ja käsitteellistämisen jälkeen niistä luodaan johtopäätös, jossa kuvataan verkostojohtamisen teorian soveltumista jääkäriryhmänjohtajan johtamistoimintaan. Tutkimuksen varsinainen tutkimusongelma on: ”Mitkä ovat verkostojohtamisen mahdollisuudet jääkäriryhmänjohtajan johtamistoiminnassa hajautetussa taistelutavassa ?” ja osaongelmina ovat: ”Mitkä ovat verkostojohtamisen edut ?” ja ”Mitä on jääkäriryhmän johtaminen hajautetussa taistelutavassa ?”. Jääkäriryhmänjohtajan johtamistoiminta eroaa verkostojohtamisen teoriasta käskyvaltasuhteessa, sillä jääkäriryhmänjohtajalla on hierarkkinen käskyvalta kaikkiin verkoston toimijoihin. Jääkäriryhmänjohtamisesta ja verkostojohtamisen teoriasta on kuitenkin löydettävissä useita yhtäläisyyksiä. Yhtäläisyyksiä ovat verkoston luonti, sen toimivuuden edistäminen, luottamuksen ja sitoutuneisuuden rakentaminen ja toiminnan kehittäminen. Ryhmänjohtajan on omalla toiminnallaan edistettävä verkoston toimintaa, sillä verkoston toimivuuden kautta koko ryhmä pääsee tavoitteeseensa. Ryhmänjohtajan johtamistoiminnassa korostuvat henkilökohtaiset ominaisuudet ja johtamisvalmiudet. Hänen on synnytettävä luottamusta ja sitoutuneisuutta verkoston sisälle sekä edistettävä hyvän ryhmäkiinteyden syntymistä. Ryhmänjohtajan on korostettava yhteisvastuuta tehtävän täyttämiseksi, ja hänen on otettava alaisensa mukaan päätöksentekoon ja toiminnan kehittämiseen. Yhteisen päätöksenteon ja toiminnan kehittämisen kautta hän saa lisättyä luottamusta ja sitoutuneisuutta. Ryhmä toimii ja saavuttaa tavoitteensa paremmin, kun sen sisällä on vahvaa keskinäistä luottamusta ja sitoutuneisuutta.

Taktisen tason lennokkitiedustelun kyky 2010-luvulla

Miehittämättömien ilma-alusten käyttö taistelukentän tilannetietoisuuden tarjoajana on lisääntynyt merkittävästi 1990-luvulta alkaen. Maavoimien uudistetun taistelutavan myötä juuri tilannetietoisuuden rooli operaatioiden voittamiseksi on korostunut entisestään. Tähän nykyajan sodan kuvan luomaan vaatimukseen taktisen tason tiedustelukäyttöön tarkoitetut miehittämättömät ilma-alukset kykenevät vastaamaan nopeasti reagoivina ja taistelukentältä lähes reaaliaikaista dataa tuottavina moderneina tiedusteluvälineinä. Tutkimuksen avulla selvitettiin vastaus päätutkimusongelmaan: mikä on taktisen tason lennokkitiedustelun tekninen kyky 2010-luvulla? Tähän kysymykseen vastaamista pohjustettiin ensin selvittämällä, mikä on nykyajan sodan kuva ja millaisia vaatimuksia se luo lennokkitiedustelulle. Miehittämättömillä ilma-aluksilla toteutettavan tiedustelun teknistä kykyä mitattiin tarkastelemalla hyötykuormana olevien sensorien suorituskykyä muun muassa Johnsonin kriteerin avulla. Tutkimus laadittiin kvalitatiivisena kirjallisuusselvityksenä, jossa on hyödynnetty asiakirja- sekä tekstianalyysia aineistonkeruumenetelmänä. Tutkielman mukaan taktisen tason tiedustelukäyttöön suunniteltujen miehittämättömien ilmaalusten tekninen kyky ja samalla niiden maajoukoille luoma uhka ovat merkittäviä. Moderni tiedustelulennokki kykenee sensorien osalta toimimaan lähes sää- ja valaisuolosuhteista riippumatta. Tutkija kiittää tutkielman laatimisessa avustaneita ja tutkimuksen aikana työn edistymistä edesauttaneita ohjaajiaan, insinöörikapteeni Mika Niemistä Ilmavoimien Teknillisestä koulusta sekä insinöörikapteeni Tapio Haapamäkeä Ilmasotakoululta.

Tutkien käyttö pääkaupunkiseudun ilmatorjunnan osana jatkosodassa

Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää, mikä merkitys oli puolustusvoimien ensimmäisellä ja ainoalla taistelussa käytetyllä tutkajärjestelmällä sen ajan ilmatorjunnalle ja ilmasuojelulle. Keskeisin syy tämän aiheen valitsemiseen on se, että se liittyy kirjoittajan sekä nykyiseen, että varusmiespalveluksen aikaiseen aselajiin. Tutkielman näkökulma on sotataidollinen. Työ on ajankohtainen, sillä tutkielman valmistuessa on kulunut 70 vuotta Saksassa järjestetystä tutkakoulutuksesta ja ensimmäisen tutkakaluston saapumisesta Suomeen. Aiheesta ei ole aikaisemmin tehty kattavaa tutkimusta Maanpuolustuskorkeakoulussa. Tutkimus on tehty täysin ilmatorjunnan ja ilmasuojelun viitekehyksessä. Tutkimuksen painopiste on tutkien hyödyntämisessä Ilmatorjuntarykmentti 1:n raskaiden patteristojen eli suuntapatteristojen tulenkäytössä. Suuntapatteristot pystyivät parhaiten hyödyntämään tutkien mittausarvoja. Tutkimuksen pääkysymys on: ”Mikä oli tutkien merkitys pääkaupunkiseudun puolustuksen onnistumiselle?” Tutkielman lähtökohtana on kvalitatiivinen eli laadullinen tutkimus. Tutkielmassa käsitellään yksilöiden töitä, tutkimuksia ja lausuntoja. Vastaajat ovat tunnettuja ja otantamenetelmä harkinnanvarainen. Tutkielma on luonteeltaan kuvaileva ja aineistolähtöinen. Lähdemateriaalin pääpaino on aihealuetta käsittelevässä kirjallisuudessa ja tutkielmissa. Eräs tutkielman päälähteistä, Ari Suontlahden diplomityö, perustuu pääosin arkistotutkimukseen. Työ käsittelee kattavasti yleisellä tasolla pääkaupunkiseudun puolustusjärjestelyjä maavoimien, merivoimien ja ilmapuolustuksen näkökulmasta. Työssä ei kuitenkaan käsitellä ilmatorjuntaa kovin yksityiskohtaisesti. Lähteenä on käytetty myös artikkeleita. Artikkeleista keskeisimmät ovat Ilmatorjuntaupseeri-lehdessä julkaistut artikkelit. Artikkelit käsittelevät pääsääntöisesti Saksassa tapahtunutta tutkakoulutusta. Tutkielmaa varten on haastateltu entistä ilmatorjunnan tarkastajaa, eversti evp. Ahti Lappia. Lappi on kokenut sotahistoriantutkija. Hän on julkaissut useita ilmapuolustuksen historiaa käsitteleviä teoksia. Ahti Lapin ja eversti evp. Perttu Peitsaran teos ”Salainen Ase Ilmapuolustuksessa – Tutkat toisessa maailmansodassa” julkaistiin joulukuussa 2012, eli hieman ennen tutkielman valmistumista. Teos käsittelee tutkielman kannalta keskeisiä aiheita hyvin yksityiskohtaisesti. Teosta on käytetty tutkimuksessa täydentämään puuttuvia tietoja, todentamaan joitakin yksityiskohtia sekä tukemaan johtopäätöksiä. Ennen tutkien saapumista pääkaupunkiseudun ilmatorjunta ei kyennyt toimimaan tehokkaasti pimeällä. Maalin tulosuunta voitiin selvittää karkeasti kuulosuuntimella mittaamalla, mutta etäisyystiedon saaminen edellytti visuaalista näköyhteyttä kohteeseen. Pimeällä maali tuli saada ensin valaistua valonheittimellä, jotta etäisyys kohteeseen saatiin mitattua stereoetäisyysmittarilla. Maalin lentokorkeuden määrittäminen kuulosuuntimilla oli myös hyvin summittaista. Sulkuammunta oli pimeällä käytännössä ainoa vaihtoehto. Sulkujen määrittäminen oli kuitenkin melko epätarkkaa ja perustui kuulosuuntimien, aisti-ilmavalvonnan ja valonheittimien antamaan maalitietoon. Myös ennakkovaroituksen saaminen niin ilmatorjunnalle kuin siviiliväestöllekin perustui pääsääntöisesti edellä mainittuihin menetelmiin. Ennakkovaroitus voitiin saada myös radiotiedustelun toimesta. Tulenjohtotutkien avulla sulkujen määrittäminen tehostui huomattavasti. Pommikoneosastoista saatiin tarkkaa ja reaaliaikaista maalitietoa (myös korkeustieto) vuorokaudenajasta ja säästä riippumatta. Tulenjohtotutkilla varustettujen johtopattereiden pääampumamenetelmä oli seuranta-ammunta. Johtopatterit ampuivat myös eniten kaikista yksiköistä. Johtopatterien ampuma kranaattimäärä helmikuun suurpommituksissa oli lähes puolet kaikista ammutuista kranaateista. Johtopattereiden mittaamat arvot saatiin välitettyä suuntapatteristojen kaikille raskaille pattereille, jolloin tuli oli riittävän tarkkaa riippumatta kaluston nykyaikaisuudesta. Malsi-laitteiden saapumisen jälkeen vieruspatterit kykenivät myös seuranta-ammuntaan pimeällä. Kevyet jaokset eivät kyenneet osallistumaan yhtä tehokkaasti pääkaupunkiseudun ilmatorjuntaan kuin raskaat patterit, johtuen vihollisosastojen lentokorkeuksista. Pienikaliiperisilla ilmatorjunta- aseilla kyettiin kuitenkin rajoitetusti osallistumaan sulkuammuntaan ja tulittamaan syöksyviä koneita. Valvontatutkat antoivat tehokkaan ennakkovaroituksen pääkaupunkiseudun ilmatorjuntajoukoille ja siviiliväestölle. Raijoilla kyettiin tarvittaessa määrittämään vihollisosastojen koko jopa koneen tarkkuudella, mikä helpotti sulkutulen keskittämistä uhkaavimpaan suuntaan. Tämä ei kuitenkaan ollut perustoimintamenetelmä. Yhteistyö Viron rannikolla sijaitsevien saksalaisten ilmavalvontajoukkojen kanssa oli sujuvaa. Torjuntakeskuksen ja Ilmavalvontaaluekeskuksen sijoittaminen samoihin tiloihin nopeutti ja selkeytti toimintaa huomattavasti. Saksaan koulutukseen lähetettyjen suomalaisten tekninen osaaminen oli hyvällä tasolla. Koulutukseen lähtijät valittiin siviilikoulutustaustan ja saksan kielen osaamisen perusteella. ”Osasto Pesosen” oppilaiden kiitettävä opintomenestys Saksassa on varmasti edesauttanut tutkien käytön nopeata sisäistämistä ja tutkien integroimista osaksi patteristoja. Tutkien merkitys ilmatorjunnan suorituskyvyn kasvulle ja torjuntataisteluiden onnistumiselle on ilmeinen. Valvonta- ja tulenjohtotutkien merkitys ennakkovaroituksen saamiselle ja tulenjohdon tehokkuudelle on hyvin suuri. Tämä näkyi myös helmikuun suurpommitusten jälkeisenä aktiivisena hankinta-, koulutus- ja kehittämistoimintana tutkien osalta. Suorituskyvyn kehitykseen vaikutti kuitenkin monta eri tekijää, joita ei voi sivuuttaa täysin vähäpätöisinä. Esimerkiksi elektron-ammusten käyttö, everstiluutnantti Jokipaltion ja Torjuntakeskuksen johtamistoiminta, 1. Ilmatorjuntarykmentin organisaatiomuutokset sekä tykkikaluston määrän lisääntyminen ja nykyaikaistuminen vaikuttivat myös ilmatorjunnan suorituskyvyn kasvuun. On myös huomioitava, että ADD ei suurpommitusten aikana häirinnyt suomalaisten tutkia järjestelmällisesti. Länsiliittoutuneiden mallin mukaan toteutettu tutkahäirintä olisi todennäköisesti laskenut pääkaupunkiseudun ilmatorjunnan suorituskykyä radikaalisti, aivan kuten tapahtui Saksassakin.

Nonprofit-organisaation toiminta-ajatuksen uudistaminen: konstruktiivinen tutkimus case: Suomen Sotaveteraaniliitto ry

Sotiemme veteraanien määrä vähenee vuosi vuodelta, mikä on odotettua ottaen huomioon viime sodista kuluneen ajan. Suomen Sotaveteraaniliitto ry on toiminut, aina perustamisestaan vuodesta 1957 asti, sotaveteraanien tuki-, edunvalvonta- ja veljesjärjestönä. Veteraanien väheneminen johtaa kuitenkin vääjäämättä siihen, että Suomen Sotaveteraaniliiton on uudistettava toiminta-ajatustaan vastaamaan tulevaisuuden haasteita. Tämän konstruktiivisen tutkielman tarkoituksena on muodostaa Suomen Sotaveteraaniliitolle uudistettu toiminta-ajatus tulevaisuuden toiminnan pohjaksi. Tutkielmassa rakennettiin ensiksi teoreettiseksi viitekehykseksi kaksiosainen malli ”nonprofit-organisaation toiminta-ajatuksen uudistamisesta”, jonka perusteella Suomen Sotaveteraaniliiton toiminta-ajatus voidaan uudistaa toteuttamalla mallin ensimmäinen osa. Tutkielman teoriaosuudessa tarkasteltiin aluksi nonprofit-organisaatiota, jonka jälkeen tutustuttiin toiminta-ajatukseen ja organisaation uudistamisprosessiin liittyvään teoriaan. Tutkielman empiirinen osuus koostuu sitä varten toteutetuista teemahaastatteluista. Teemahaastattelut toteutettiin vuoden 2013 toukokuun ja syyskuun välillä. Tutkimuksen ulkopuolelle on rajattu tässä vaiheessa suurempi yleisö, jota olisi tarkoitus kuulla mahdollisissa jatkotutkimuksissa. Tutkielman tuloksena syntyi Suomen Sotaveteraaniliiton uudistettu toiminta-ajatus. Tutkielman teoreettiseksi viitekehykseksi rakennettu nonprofit-organisaation toiminta-ajatuksen uudistamismalli, sekä sen pohjalta toteutettu toiminta-ajatuksen uudistamisen ensimmäinen vaihe, esiteltiin tutkielman toimeksiantajaorganisaatiolle, eli Suomen Sotaveteraaniliitolle ja se läpäisi heikon markkinatestin.