Sopimussotilaan johtamistaidon kehittymisen mahdollisuudet
Data(s) |
22/10/2013
22/10/2013
01/03/2013
|
---|---|
Resumo |
Tutkielmassa tarkastellaan sopimussotilaiden johtamistaidon kehittymisen mahdollisuuksia. Tutkimuksessa selvitetään, millaiset mahdollisuudet sopimussotilaalla on kehittyä johtamistaidossa maavoimien perusyksikössä kouluttajan tehtävässä määräaikaisen virkasuhteen aikana. Tutkimuksessa käsitellään sopimussotilaan johtamisympäristön asettamia vaatimuksia kehittymiselle. Sopimussotilaita on palvellut puolustusvoimissa vuodesta 1999 lähtien. Sopimussotilaita palvelee useissa eri tehtävissä, joista tärkeimpänä ovat kouluttajan tehtävät. Suuri osa sopimussotilaista rekrytoidaan määräaikaisen virkasuhteen jälkeen puolustusvoimien palvelukseen. Tutkimus on laadullinen johtamisen tutkimus, jossa tutkimusmenetelmänä käytetään aineistolähtöistä sisällönanalyysiä. Tutkimus nojautuu johtamisen teoriaan, jossa johtamisen kokonaisuutta kuvataan teoreettisten osa-alueiden avulla. Tutkimuksessa käy ilmi, että varusmiespalveluksen aikana sopimussotilaiden johtajakoulutusta on yhtenäistetty sekä luotu perusta johtamistaidossa kehittymiselle. Sopimussotilaan johtamistaidon kehittymisen mahdollisuuksiin vaikuttavat keskeisesti henkilökohtaiset ominaisuudet, halu kehittyä, elämänkokemus, suoritetut opinnot sekä hankittu työkokemus. Johtamistaidon kehittymisen mahdollisuudet eivät määräydy pelkästään omien valmiuksien perusteella. Merkittävä vaikutus kehittymisen mahdollisuuksiin on johtamisympäristöllä. Perusyksikössä palvelevan palkatun henkilöstön suorittama perehdyttäminen, työhön ohjaus, opetus, koulutus ja palaute voivat parantaa tai heikentää sopimussotilaan johtamistaidon kehittymisen mahdollisuuksia. Perusyksikön on pystyttävä tarjoamaan haastavia tehtäviä ja annettava riittävästi vastuuta sopimussotilaalle. Jokainen sopimussotilas on tapauksena yksilöllinen, joten johtamistaidon kehittymisen mahdollisuudet vaihtelevat henkilöstä riippuen. |
Identificador |
http://www.doria.fi/handle/10024/93348 URN:NBN:fi-fe201310226803 Kadettikurssi 97 |
Publicador |
Maanpuolustuskorkeakoulu |
Direitos |
Julkinen |
Palavras-Chave | #johtamisympäristö |
Tipo |
Sotatieteiden kandidaattiopiskelijan tutkielma G1 Ammattikorkeakoulututkinto, kandidaatintutkinto |