110 resultados para kollektiivinen muisti - sosialismi - Jugoslavia
Resumo:
Yksinoloa on sekä positiivista että negatiivista. Tässä tutkielmassa käsittelen negatiivista yksinäisyyttä, kun ihminen ei ole yksin omasta tahdostaan. Tarkastelen, miten yksinäiset kuvaavat yksinäisyytensä syitä ja sen kestoa. Lisäksi tarkastelen aineistosta esille nousseita eri yksinäisyyden tyyppejä. Aineistonani toimivat korkeakouluopiskelijoille suunnatun Nyyti ry:n yksinäisyys-aiheisen keskustelupalstan kirjoitukset vuodelta 2013, joita tutkielmaani valikoitui tarkasteltavaksi 267 kappaletta. Teoreettisena viitekehyksenä toimii hermeneuttis-fenomenologinen lähestymistapa ja analyysimenetelmänä aineistolähtöinen sisällönanalyysi. Yksinäisyys voi olla mielenterveyttä uhkaava ongelma ja se voi olla esteenä kehitykselle, sillä lapsuudessa ja nuoruudessa oman minän ja persoonan muotoutuminen ovat tärkeässä kehitysvaiheessa. Yksinäisyydelle altistavia piirteitä ovat esimerkiksi ujous, sisäänpäin kääntyneisyys, kiltteys, erilaisuus ja haluttomuus ottaa sosiaalisia riskejä. Yksinäiset selittivät yksinäisyyttään myös heikosta itsetunnosta tai puutteellisista sosiaalisista taidoista johtuvaksi. Aikaisemmat pettymykset ihmissuhteissa, kuten koulukiusaaminen, vaikuttivat yksinäisten asennoitumiseen muita kohtaan negatiivisesti. Monet yksinäisistä vetäytyivät ihmissuhteista, eivätkä enää tehneet aloitteita. Opiskelijayhteisössä ryhmät muodostuvat tiiviiksi jo ensimmäisenä opiskeluvuonna ja aktiivinen osallistuminen yhteisiin tapahtumiin on tärkeää. Useat yksinäiset kokivat ulkopuolisuutta suhteessa ryhmiin tai yhteisöön ja kokivat, että heillä ei ollut riittävästi läheisiä ihmissuhteita, joissa voisi olla oma aito itsensä. Monet yksinäisistä kokivat joutuvansa piiloutumaan jonkinlaisen suojamuurin taakse ja näyttelemään roolia muiden seurassa. Lähes kaikki kirjoittajista olivat kroonisesti yksinäisiä, eli sitä oli kestänyt kaksi vuotta tai enemmän. Sosiaalinen, emotionaalinen ja fenomenologinen yksinäisyys nousivat vahvasti esiin yksinäisyyden tyypeistä. Muita tyyppejä olivat kosminen, kollektiivinen ja normatiivinen. Yksinäisyys voidaan ajatella myös yhteiskunnasta sivuun jäämiseksi. Yksinäisyyden ollessa moninainen ongelma, sitä on kuitenkin tutkittu vähän, teoriapohja ei ole erityisen vankkaa ja yksinäisyyden mittareiden luotettavuutta on kyseenalaistettu.
Resumo:
"Scrittori e artisti serbo-croati della Dalmazia e Jugoslavia": p. [69]-73.
Resumo:
This thesis discusses memory effects in open quantum systems with an emphasis on the Breuer, Laine, Piilo (BLP) measure of non-Markovianity. It is shown how the calculation of the measure can be simplifed and how quantum information protocols can bene t from memory e ects. The superdense coding protocol is used as an example of this. The quantum Zeno effect will also be studied from the point of view of memory e ects. Finally the geometric ideas used in simplifying the calculation of the BLP measure are applied in studying the amount of resources needed for detecting bipartite quantum correlations. It is shown that to decide without prior information if an unknown quantum state is entangled or not, an informationally complete measurement is required. The first part of the thesis contains an introduction to the theoretical ideas such as quantum states, closed and open quantum systems and necessary mathematical tools. The theory is then applied in the second part of the thesis as the results obtained in the original publications I-VI are presented and discussed.
Resumo:
Tutkimuksen tarkoituksena ja tavoitteena on ymmärtää osuuskunnan ja erityisesti osuuskaupan edustajiston tehtäviä ja roolia. Tutkimuksessa halutaan tunnistaa osuuskunnan edustajiston tehtävät ja rooli siten, että ne parhaalla mahdollisella tavalla lisäisivät edustajiston jäsenten vaikuttavuutta ja vaikuttavuuden tunnetta. Tarkoituksena on kehittää toimintaa sellaiseksi, että edustajiston jäsenet kokevat osuuskunnan omakseen ja roolinsa siellä tärkeäksi, ja tätä kautta sitoutuvat tehtäviinsä ja ottavat vastuuta. Tutkimuksessa selvitetään, kuinka edustajisto voi tulevaisuudessa toteuttaa edustuksellista rooliaan parhaalla mahdollisella tavalla huomioiden jäsenten osuuskuntatoimintaa koskevat arvot, tavoitteet sekä odotukset. Tutkimus suoritettiin laadullisena haastattelututkimuksena, johon kuului kuusi puolistrukturoitua haastattelua huhtikuussa 2016. Esimerkkiorganisaationa tässä tutkimuksessa käytettiin Helsingin Osuuskauppa Elannon edustajistoa. Tutkimuksen tulokset osoittavat, että edustajiston jäsenet tuntevat roolinsa ja tehtävänsä vaikuttavaksi, mutta ongelma näyttäisi olevan, että tätä mielikuvaa ei ole pystytty siirtämään eteenpäin jäsenistölle. Jotta mielikuva ja tieto välittyisi ulospäin pitäisi tutkimusta tehdä vielä lisää sekä lisätä mainontaa, koulutusta ja valistusta edustajiston tehtävien ja roolin tiimoilta. Edustajat kokevat tulosten mukaan roolinsa tärkeäksi, mutta parannettavaa löytyi osuuskunnan omaksi tuntemisessa sekä sitä kautta sitoutumisessa. Omistuksen tunteen kehittyminen auttaisi sitoutumisessa työhön. Kollektiivisena tällainen omistamisen tunne palvelisi myös osuuskunnan etuja edustajien paremman työpanoksen ja yhteisten päämäärien kautta. Tällainen vahvemman siteen syntyminen edesauttaisi myös mielikuvien ja ennakkoluulojen muuttamista, joita osuuskunnan jäsenillä näyttäisi olevan edustajistosta ei kollektiivisena yhteisönä.
Resumo:
Memristori on yksi elektroniikan peruskomponenteista vastuksen, kondensaattorin ja kelan lisäksi. Se on passiivinen komponentti, jonka teorian kehitti Leon Chua vuonna 1971. Kesti kuitenkin yli kolmekymmentä vuotta ennen kuin teoria pystyttiin yhdistämään kokeellisiin tuloksiin. Vuonna 2008 Hewlett Packard julkaisi artikkelin, jossa he väittivät valmistaneensa ensimmäisen toimivan memristorin. Memristori eli muistivastus on resistiivinen komponentti, jonka vastusarvoa pystytään muuttamaan. Nimens mukaisesti memristori kykenee myös säilyttämään vastusarvonsa ilman jatkuvaa virtaa ja jännitettä. Tyypillisesti memristorilla on vähintään kaksi vastusarvoa, joista kumpikin pystytään valitsemaan syöttämällä komponentille jännitettä tai virtaa. Tämän vuoksi memristoreita kutsutaankin usein resistiivisiksi kytkimiksi. Resistiivisiä kytkimiä tutkitaan nykyään paljon erityisesti niiden mahdollistaman muistiteknologian takia. Resistiivisistä kytkimistä rakennettua muistia kutsutaan ReRAM-muistiksi (lyhenne sanoista resistive random access memory). ReRAM-muisti on Flash-muistin tapaan haihtumaton muisti, jota voidaan sähköisesti ohjelmoida tai tyhjentää. Flash-muistia käytetään tällä hetkellä esimerkiksi muistitikuissa. ReRAM-muisti mahdollistaa kuitenkin nopeamman ja vähävirtaiseman toiminnan Flashiin verrattuna, joten se on tulevaisuudessa varteenotettava kilpailija markkinoilla. ReRAM-muisti mahdollistaa myös useammin bitin tallentamisen yhteen muistisoluun binäärisen (”0” tai ”1”) toiminnan sijaan. Tyypillisesti ReRAM-muistisolulla on kaksi rajoittavaa vastusarvoa, mutta näiden kahden tilan välille pystytään mahdollisesti ohjelmoimaan useampia tiloja. Muistisoluja voidaan kutsua analogisiksi, jos tilojen määrää ei ole rajoitettu. Analogisilla muistisoluilla olisi mahdollista rakentaa tehokkaasti esimerkiksi neuroverkkoja. Neuroverkoilla pyritään mallintamaan aivojen toimintaa ja suorittamaan tehtäviä, jotka ovat tyypillisesti vaikeita perinteisille tietokoneohjelmille. Neuroverkkoja käytetään esimerkiksi puheentunnistuksessa tai tekoälytoteutuksissa. Tässä diplomityössä tarkastellaan Ta2O5 -perustuvan ReRAM-muistisolun analogista toimintaa pitäen mielessä soveltuvuus neuroverkkoihin. ReRAM-muistisolun valmistus ja mittaustulokset käydään läpi. Muistisolun toiminta on harvoin täysin analogista, koska kahden rajoittavan vastusarvon välillä on usein rajattu määrä tiloja. Tämän vuoksi toimintaa kutsutaan pseudoanalogiseksi. Mittaustulokset osoittavat, että yksittäinen ReRAM-muistisolu kykenee binääriseen toimintaan hyvin. Joiltain osin yksittäinen solu kykenee tallentamaan useampia tiloja, mutta vastusarvoissa on peräkkäisten ohjelmointisyklien välillä suurta vaihtelevuutta, joka hankaloittaa tulkintaa. Valmistettu ReRAM-muistisolu ei sellaisenaan kykene toimimaan pseudoanalogisena muistina, vaan se vaati rinnalleen virtaa rajoittavan komponentin. Myös valmistusprosessin kehittäminen vähentäisi yksittäisen solun toiminnassa esiintyvää varianssia, jolloin sen toiminta muistuttaisi enemmän pseudoanalogista muistia.