OP-Pohjola-ryhmän sidosryhmät : laadullinen tutkimus sidosryhmävalinnasta ja siihen vaikuttavista tekijöistä.

Tutkimus on kvalitatiivinen tapaustutkimus. Tutkimuksen tarkoitus on selvittää mitkä ovat OP -Pohjola-ryhmän tärkeimmät sidosryhmät, millä perusteella sidosryhmät erottuvat muista organisaation ympäristössä toimivista tahoista, sekä millaisten ominaisuuksien perusteella sidosryhmien tärkeyttä arvioidaan OPPohjola- ryhmän näkökulmasta. Sidosryhmät ovat yrityksen ympäristössä toimivia ryhmiä tai tahoja, joiden asema sidosryhmänä perustuu yleensä niiden kykyyn vaikuttaa yrityksen menestykseen (esimerkiksi asiakkaat) tai oikeutettuun asemaan yrityksessä (esimerkiksi omistajat ja henkilökunta). Viimeaikaisissa sidosryhmiin keskittyvässä tutkimuksessa on tunnustettu sidosryhmien merkitys yritysten menestymisen kannalta. Toisaalta kaikkien sidosryhmien huomioimiseen perustuvalla liikkeenjohtamisella on myös eettisiä perusteita. Yleistyneen käsityksen mukaan yrityksellä on vastuuta myös muita tahoja, kuin omistajiaan kohtaan. Sidosryhmien laaja-alainen huomiointi on siis osa vastuullista liiketoimintaa ja sitä kautta yritysten yhteiskuntavastuun lähtökohta. Sidosryhmiä on pyritty määrittelemään lukuisilla eri tavoilla eri tutkijoiden toimesta. Erilaiset määritelmät ovat hämärtäneet sidosryhmän käsitettä jopa niin, että käytännössä kaikki yrityksen ympäristössä toimivat tahot voidaan nähdä yrityksen sidosryhmiksi. Yrityksen on kuitenkin hyödyllistä tunnistaa sen tärkeimmät sidosryhmät, jotta se voi toteuttaa suunnitelmallista sidosryhmäpolitiikka näihin tahoihin päin. Tämä tutkimus pyrkii luomaan yleiskuvan siitä, mitkä ovat OP-Pohjola-ryhmälle sen keskeiset sidosryhmät ja miksi. Tutkimus perustuu OP-Pohjola-ryhmässä työskentelevien henkilöiden teemahaastatteluihin. Haastattelumateriaalia on analysoitu käyttäen apuna sisällönanalyysiä ja sisällön erittelyä. Tutkimuksen teoreettisena viitekehyksenä toimii Mitchellin, Anglen ja Woodin ns. sidosryhmien identifikaation malli, jonka mukaan sidosryhmän tärkeys yrityksen näkökulmasta perustuu siihen, onko sidosryhmällä valtaa, legitiimi asema tai kiireellisiä vaateita suhteessa yritykseen. Sidosryhmien identifikaation mallin mukainen analyysi osoitti, että OP-Pohjola- ryhmän tärkeimmät sidosryhmät ovat asiakkaat sekä lainsäätäjät ja viranomaiset. Muita OP-Pohjola- ryhmän sidosryhmiä ovat omistajat, hallinto, media, henkilökunta, kansalaisjärjestöt ja palkansaajajärjestöt. Sidosryhmän tärkeyteen OP-Pohjola- ryhmän näkökulmasta näytti vaikuttavan eniten sidosryhmän kyky vaikuttaa organisaation menestykseen. Tämä kyky saattoi perustua joko välilliseen tai välittömään valtaa tai esimerkiksi asiantuntemukseen finanssialasta. Se, kuinka ”äänekäs” sidosryhmä on, ei yksistään vaikuta sidosryhmän tärkeyteen yrityksen näkökulmasta. Tutkimuksessa käytettiin lähteinä enimmäkseen 2000- luvulla tehtyjä sidosryhmätutkimuksia sekä teoreettista kirjallisuutta sidosryhmiin ja yritysten vastuullisuuteen liittyen.

Koko kansan koti vai kommunistien pesäke? Helsingin Kulttuuritalon rakentaminen ja paikan henki 1955-1959

Helsingin Kulttuuritalo rakennettiin vuosina 1955–1958 vastaamaan Suomen kommunistisen puolueen ja muiden kansandemokraattisten järjestöjen toimitilojen puutteeseen. Kulttuuritalo oli myös kommunistien vastaus Helsingissä jo 1900-luvun alusta lähtien käytyyn konserttisali keskusteluun. Kulttuuritalo rakennettiin SKP:n päämajaksi, mutta sinne asettui myös lukuisia muita kansandemokraattisia järjestöjä. Kulttuuritalon suunnitteli professori Alvar Aalto. Pro gradu -tutkielmassani olen tarkastellut Helsingin Kulttuuritalon rakentamista ja paikan hengen muodostumista vuosien 1955–1959 välillä. Aikarajaus kattaa Kulttuuritalon rakennusvuodet sekä sen ensimmäisen kokonaisen toimintavuoden. Tutkielman ensisijaiset tutkimuskysymykset ovat: Miksi Helsingin Kulttuuritalo rakennettiin, millainen rakennusprosessi oli ja millainen paikan henki Kulttuuritalolle muodostui vuosien 1955–1959 aikana? Teoreettisen viitekehyksen tutkielmalle muodostaa paikan hengen käsite. Primäärilähteinä tutkielmassa ovat Kansan Arkistosta löytyvät Kulttuuritalo Oy:n ja Kulttuurityö ry:n kokoelmat sekä sanomalehdet. Sanomalehtiä käytetään Kulttuuritalon paikan hengen ilmentämiseen. Kulttuuritalo rakennettiin pääasiassa talkoovoimin. Talkoisiin osallistui runsaasti ihmisiä niin pääkaupunkiseudulta kuin ulkopaikkakunnilta. Suurin osa Kulttuuritalon rakentamisen rahoituksesta tuli kommunistisilta poliittisilta järjestöiltä ja ammattijärjestöiltä. Pyynnöistä huolimatta Helsingin kaupungilta tai Suomen valtiolta ei tippunut tukea kommunistien hankkeelle. NKP osallistui Kulttuuritalon rakennuskustannuksiin sekä suorin tavaralahjoituksia että epäsuoraan Bukarestissa sijainneen kansainvälisen rahaston kautta, joka toimi SKP:n rahoittajana. Kulttuuritalon paikan hengen luominen liittyi tiiviisti Kulttuuritalon rakentamiseen, sillä paikan henki alkoi muodostua jo talon rakennusvaiheessa. Kulttuuritalon paikan hengen rakentamiseen osallistuivat niin kommunistit ja kansandemokraatit kuin kommunismin vastustajat. Kommunismin vastustajilla tarkoitan tutkielmassa oikeistoa ja sosiaalidemokraatteja. Kommunismin vastustajat vastustivat tavallisesti myös Kulttuuritaloa, mikä kytkee 1950-luvun suomalaisen antikommunismin Kulttuuritalon paikan hengen muodostamiseen. Kun kommunistit rakensivat Kulttuuritalon paikan hengen positiivista puolta, sosiaalidemokraatit ja oikeistolaiset lehdet osallistuivat sen negatiivisen puolen muodostamiseen. Kulttuuritalon paikan hengestä muodostui vuosien 1955–1959 aikana voimakkaan punainen. Kulttuuritalon punaisuus sai kuitenkin kaksi merkitystä: Kommunisteille ja kansandemokraateille se merkitsi työväenliikkeen solidaarisuutta, tasa-arvoa ja voimaa. Kulttuuritalo oli heille osoitus työväen voimasta, ja he toivoivat sen auttavan kommunisteja saavuttamaan laajemman kannatuksen ja hyväksytyn aseman yhteiskunnassa. Kommunismin vastustajille Kulttuuritalo puolestaan merkitsi perinteistä yhteiskuntaa uhkaavaa tekijää. Kulttuuritalon oli heidän mielestään vaarallinen paikka, jonka avulla kommunistit pyrkivät vahvistamaan asemiaan yhteiskunnassa. Kulttuuritalon paikan henki heijasti näin suomalaisen yhteiskunnan kahtiajakautuneisuutta. Kulttuuritalon paikan henki vaikutti myös talon käyttöön. Kulttuuritalon ottivat innolla omakseen kommunistit ja kansandemokraatit, mutta sosiaalidemokraatit ja oikeistolaiset eivät halunneet sitä käyttää, vaikka Kulttuuritalon juhlasali olikin Helsingissä ainoa, joka täytti kansainvälisestikin tasokkaan akustiikan vaatimukset.

Eläkejärjestelmät ja maahanmuutto : poliittisen taloustieteen lähestymistapa

Tässä työssä kysymystä kouluttamattoman maahanmuuton mahdollisesta vaikutuksesta eläkkeiden rahoitettavuuteen ja sitä kautta maahanmuuttopolitiikkaan lähestytään poliittisen taloustieteen näkökulmasta. Tarkastellaan siis sitä, mitkä ikä- ja tuloryhmät hyötyvät kouluttamattomasta maahanmuutosta sen mahdollisesti helpottaessa eläkkeiden maksua ja mitkä eivät ja millaiseen poliittiseen tasapainoon tämä johtaa. Äänestettäessä maahanmuuttopolitiikasta yksilö perustaisi mielipiteensä maahanmuuttopolitiikan liberalisoinnista tai tiukentamisesta siihen, miten maahanmuutto vaikuttaisi hänen omaan etuunsa. Maan väestö jaetaan eläkeläisiin sekä koulutettuihin ja kouluttamattomiin työntekijöihin ja tarkastellaan miten maahanmuutto vaikuttaa näiden ryhmien taloudelliseen hyötyyn. Aluksi tarkastellaan lyhyesti millaisia malleja maahanmuutosta ja eläkejärjestelmän olemassaolon vaikutuksista siihen suhtautumiseen on olemassa. Ensimmäisen johdantoluvun jälkeen käsitellään sitä, miten äänestystulos maahanmuuttopolitiikasta muuttuu mallin oletusten muuttuessa. Työssä tarkastellaan Razinin ja Sadkan (1999) hyvin yksinkertaista mallia, joka sisältää yksinkertaisuutensa takia joitain hyvin rajoittavia oletuksia. Sitten käydään läpi Kriegerin (2004) sekä Razinin ja Sadkan (2000) tekemiä laajennuksia, joissa osasta rajoittavia oletuksia luovutaan ja katsotaan millaisiin muutoksiin tämä johtaa. Työssä tarkastellaan myös Kriegerin (2003) mallia äänestystuloksesta neljässä erilaisessa eläkejärjestelmässä. Tamuran (2006) mallia tarkastellaan näkökulman laajentamiseksi edelleen. Tarkastelun kohteena ei enää ole vain eläkejärjestelmä, vaan myös tulonsiirrot matalapalkka-alojen työntekijöille. Työssä tarkasteltujen artikkeleiden pohjalta näyttää siltä, että erilaisissa eläkejärjestelmissä ja erilaisissa talouksissa elävät yksilöt suhtautuvat maahanmuuttoon eri tavoin sen mukaan, minkä verran he saavat hyötyä siitä. Hyödyn määrään vaikuttavat myös maahanmuuttajien ominaisuudet ja eläkejärjestelmän ominaisuudet, varsinkin se, onko eläkemaksu vai eläke-etuus vakio. Koska maahanmuutto vaikuttaa talouden eri ryhmiin eli kouluttamattomiin ja koulutettuihin työntekijöihin sekä eläkeläisiin eri tavoin, useimmiten yksimielisyyttä maahanmuuttopolitiikasta ei synny.

Global processes, local strategies : migration of educated Dominicans.

The aim of this thesis is to examine migration of educated Dominicans in light of global processes. Current global developments have resulted in increasingly global movements of people, yet people tend to come from certain places in large numbers rather than others. At the same time, international migration is increasingly selective, which shows in the disproportional number of educated migrants. This study discovers individual and societal motivations that explain why young educated Dominicans decide to migrate and return. The theoretical framework of this thesis underlines that migration is a dynamic process rooted in other global developments. Migratory movements should be seen as a result of interacting macro- and microstructures, which are linked by a number of intermediate mechanisms, meso-structures. The way individuals perceive opportunity structures concretises the way global developments mediate to the micro-level. The case of the Dominican Republic shows that there is a diversity of local responses to the world system, as Dominicans have produced their own unique historical responses to global changes. The thesis explains that Dominican migration is importantly conditioned by socioeconomic and educational background. Migration is more accessible for the educated middle class, because of the availability of better resources. Educated migrants also seem less likely to rely on networks to organize their migrations. The role of networks in migration differs by socioeconomic background on the one hand, and by the specific connections each individual has to current and previous migrants on the other hand. The personal and cultural values of the migrant are also pivotal. The central argument of this thesis is that a veritable culture of migration has evolved in the Dominican Republic. The actual economic, political and social circumstances have led many Dominicans to believe that there are better opportunities elsewhere. The globalisation of certain expectations on the one hand, and the development of the specifically Dominican feeling of ‘externalism’ on the other, have for their part given rise to the Dominican culture of migration. The study also suggests that the current Dominican development model encourages migration. Besides global structures, local structures are found to ve pivotal in determining how global processes are materialised in a specific place. The research for this thesis was conducted by using qualitative methodology. The focus of this thesis was on thematic interviews that reveal the subject’s point of view and give a fuller understanding of migration and mobility of the educated. The data was mainly collected during a field research phase in Santo Domingo, the Dominican Republic in December 2009 and January 2010. The principal material consists of ten thematic interviews held with educated Dominican current or former migrants. Four expert interviews, relevant empirical data, theoretical literature and newspaper articles were also comprehensively used.

"Sitähän me ollaan, mitä me syödään" Ammattikuljettajien käsitykset ja mielikuvat terveellisestä ruoasta

Ammattikuljettajien elintavoissa ja terveydessä on parantamisen varaa. Ammattikuljettajien elintapojen taustalla vaikuttavat epäsäännölliset ja pitkät työajat, yötyö ja vähäinen liikunta. Monet ammattikuljettajista ovat ylipainoisia, mikä altistaa sairauksille, kuten diabeteksen, uniapnean, tukija liikuntaelinongelmien synnylle. Kuljetusalan ammattilaisten työ sisältää ominaisuuksia, jotka heikentävät terveellistä ruokailua. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, minkälaisia käsityksiä ammattikuljettajilla on terveellisestä ruoasta ja aterioista ja minkälaisia mielikuvia heillä on terveellisyydestä. Tutkimuksen teoriaosassa terveellisyyden käsityksiä tarkasteltiin aikaisempien tutkimusten pohjalta ja terveellisyyden merkitystä ja ruoan valintaa ohjaavia tekijöitä selvitettiin terveyskäyttäytymiseen sovellettavien mallien kautta. Tutkimusmenetelmänä oli kvalitatiivinen tutkimus. Tutkimusta varten haastateltiin 12 taksiautoilijaa pääkaupunkiseudulta, jotka kuuluivat Työterveyslaitoksen ”Virkeänä ratissa- ruoasta terveyttä tien päälle” hankkeeseen. Haastattelut suoritettiin joulukuussa 2009 ja tammikuussa 2010 ja ne analysoitiin sisällönanalyysillä. Haastateltavat tiedostivat ruoan terveellisyyden tärkeyden hyvin, mutta terveellisyys ei ohjannut ruoan valintaa ensisijaisesti. Haastateltavat tunnistivat epäkohtia omissa ruoan valinnoissaan, mutta kukaan ei sanonut syövänsä pelkästään epäterveellisesti. Työn aikainen ruokailu koettiin hankalana, eikä silloin tarkkailtu ruokailua. Usein vasta terveysongelma herätti miettimään syömistä ja sen vaikutusta omaan terveyteen. Terveellisten ateriavalintojen tekeminen koettiin hankalampana, kuin epäterveellisten. Terveellisyys koettiin suhteellisena käsitteenä. Tärkeimmät terveellisyyteen liitetyt käsitykset olivat oma hyvinvointi, vaihtelua työjaksoon, tankkaus, tunnesidonnaisuus, valinnan vaikeus, taloudellinen uhrautuminen, luopuminen ja epäluulo. Tulosten mukaan kehittämistarpeita olisi etenkin työaikaisen ruokailun mahdollisuuksien parantamisessa, jossa tienvarsiateriapalveluilla on tärkeä rooli terveellisempien tuotteiden tarjonnalla asiakkailleen. Aineiston mukaan kysyntää olisi pienemmille annoksille, keitoille ja puuroille, joiden saatavuus koettiin etenkin yöaikaan heikoksi.

Sitoutunut yritysyhteistyö onnistuneen muutosprosessin mahdollistajana

Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, millä tekijöillä yritysyhteistyön osapuolet kokevat olevan merkitystä muutoksen toteuttamiseen sitoutumisessa ja miten muutoksen onnistumiseen voidaan vaikuttaa. Esioletuksena oli, että sitoutuminen on mahdollista vain luottamuksellisissa yhteistyösuhteissa, joten teoriaosiossa perehdyttiin ensin yritysten väliseen luottamukseen vaikuttaviin tekijöihin. Lisäksi teoriaosassa käsitellään sitoutumista liiketoimintasuhteissa, liiketoimintaprosessien kehittämistä ja muutosjohtamista. Näiden teorioiden pohjalta luotiin tutkimukselle viitekehys. Tutkimuksen empiirinen osa koostuu kuudesta haastattelusta, joihin osallistui vastuuhenkilö kolmen eri tavoin toimintaansa kehittäneen liiketoimintasuhteen molemmilta osapuolilta. Teemahaastattelut tehtiin syksyn 2010 aikana. Haastatteluista saatu aineisto analysoitiin teemoittelun ja sitä kautta sisällönanalyysin avulla. Tulosten perusteella alussa esitettyä teoreettista viitekehystä muokattiin vastaamaan paremmin saatuja tuloksia. Tutkimuksen mukaan erityisesti kommunikointi, opportunismi ja valta vaikuttavat luottamukseen yritysyhteistyössä. Kommunikointi tuli tutkimuksessa esiin niin tekijänä kuin välineenä muiden tekijöiden parantamiseen. Taustalla merkittävänä asiana on nähtävissä myös riski ja se, mikä eri osapuolten riskinsietokyky on. Muutosprosessin johtaminen on jaettavissa kahteen osaan: ensin on luotava muutosinto ja saatava aikaan päätös muutokseen osallistumisesta, sen jälkeen siirrytään itse muutoksen suunnitteluun ja toteutukseen. Näiden osioiden hallinnassa jokaisella luottamukseen vaikuttavalla tekijällä on oma merkityksensä. Tehty tutkimus vahvisti ennakkokäsitystä siitä, että organisaatioiden sisäisen muutoksen johtamiseen kehitetyt mallit sopivat myös organisaatioiden välisessä muutostyössä käytettäväksi. Mallien käytön edellytyksenä on sitoutumisen aikaansaaminen suhteessa. Tutkimuksen perusteella voidaan todeta, että pelkkä yleinen ja järjestelmään perustuva luottamus eivät muutostilanteessa riitä, vaan erittäin tärkeää muutoksen onnistumiselle on myös halu luottaa toiseen osapuoleen. Tämä affektiivinen luottamus yhdessä kognitiivisen luottamuksen kanssa heijastuu osapuolten käyttäytymiseen ja saa aikaan sitoutumista suhteeseen ja muutokseen.

European Union and the developing nations' external debt : EU-15's debt policy, 1960–2008

This Master's Thesis defines the debt policy of the current European Union Member States towards the developing nations. Since no official policy for debt exists in the EU, it is defined to include debt practices (loans and debt relief in development cooperation) and debt within the EU development policy framework. This study (1) describes how the issue of external debt appears in the development policy framework, (2) compares EU Member States' given loans and debt relief to grants for the developing nations (1960s to the 2000s), and (3) measures the current orientation in ODA of each EU Member State between grant aid and loan aid using the Grant-Loan Index (GLI). Theoretical aspects include reasons for selecting between loans (Bouchet 1987) and grants (Odedokun 2004, O'Brien and Williams 2007), policy context of the EU (Van Reisen 2007) and the meaning of external debt in the set-up between the North and the South. In terms of history, the events and impact of the colonial period (where loans have originated) are overviewed and compared in light of today's policies. Development assistance statistics are derived from the OECD DAC statistics portal and EU development policy framework documents from the EU portal. Methodologically, the structure of this study is from policy analysis (Barrien 1999, Hill 2008, Berndtson 2008), but it has been modified to fit the needs of studying a non-official policy. EU Member States are divided into three groups by Carbone (2007a), the Big-3, Northern and Southern donors, based on common development assistance characteristics. The Grant-Loan Index is used to compare Carbone's model, which measures quality of aid, to the GLI measuring the structure of aid. Results indicate that EU- 15 countries (active in debt practices) differ in terms of timing, stability and equality of debt practices in the long-term (1960s to the 2000s). In terms of current practices, (2000-2008), it is noted that there lies a disparity between the actual practices and the way in which external debt is represented in the development policy framework, although debt practices form a relevant portion of total ODA practices for many EU-15 Member States, the issue itself plays a minor role in development policy documents. Carbone’s group division applies well to the Grant – Loan Index’s results, indicating that countries with similar development policy behaviour have similarities in debt policy behaviour, with one exception: Greece. On the basis of this study, it is concluded that EU development policy framework content in terms of external debt and debt practices are not congruent. The understanding of this disparity between the policy outline and differences in long-term practices is relevant in both, reaching the UN’s Millennium Development Goals, and in the actual process of developing development aid.

Vastakkainasettelusta takaisin neuvottelupöytiin - presidentti Ronald Reaganin neuvostosuhteet 1981-1987

Tutkielmassa tutkitaan Yhdysvaltain presidentti Ronald Reaganin (1911-2004) Neuvostoliittoa koskevaa retoriikkaa hänen käyttämissään julkisissa virallisissa puheissa. Tutkimuskohde on valittu siksi, että Reaganin kahden virkakauden välillä tapahtui merkittävä linjanmuutos juuri neuvostosuhteissa ja tämän tutkimuksen tarkoituksena on pyrkiä selittämään retoriikan merkitystä todellisuuteen. Ajanjakso on rajattu periodille 1981-1987, koska juuri tällä periodilla ratkaiseva retoriikan ja turvallisuuspoliittisen linjan muutos suhteessa Neuvostoliittoon tapahtui. Vedenjakajana on vuosi 1985 Reaganin toisen kauden alkaessa ja Mihail Gorbatšovin tullessa valtaan Neuvostoliitossa. Johdon vaihtuminen Neuvostoliitossa ajatellaan usein olevan ratkaiseva tekijä Yhdysvaltain ja Reaganin asenteiden muuttumiselle. Tutkimuksen avulla pyritään avaamaan diplomatian kulisseja, mitä todellisuudessa milloinkin tapahtui ja missä mentiin kilpavarustelun ja aseriisuntaneuvottelujen samanaikaisten ristiriitaisten vuorovaikutusten akanvirroissa. Aiemmassa tutkimuksessa on taustoitettu erityisesti aseriisuntaneuvottelujen historiaa myös Reaganin kolmen edeltäjän ajalta 1969-1981 periodilta sekä kuvattu Reaganin presidenttikauden pääkysymykset Neuvostoliiton suhteen. Aiemmassa tutkimuksessa on esitetty, että Reagan palasi neuvostopolitiikassaan käytännössä liennytyksen linjalle, merkittävänä retorisena erona kuitenkin, ettei tätä termiä virallisesti koskaan käytetty Reaganin aikana. Toisaalta Reagania on pidetty omalaatuisena ja hieman pinnallisena, kuitenkin retorisesti maan historian yhtenä taitavimmista presidenteistä. Reagan jatkoi pitkälti edeltäjänsä Jimmy Carterin jo käynnistämiä asevarusteluhankkeita mutta hän pyrki saamaan uuden alun neuvotteluilmapiiriin omalla täysin edeltäjistään poikkeavalla kovennetulla retoriikallaan. Varsinkin kautensa alkupuolella Reagan joutui hyvin haastavasti retorisesti todistelemaan haluaan rauhaan samalla kun hänen piti perustella uudet mittavat asevarusteluhankkeet omalle kansalleen. Erityisesti kiistanalainen SDI-avaruuspuolustushanke oli presidentin oma aloite, jota oli vaikeinta perustella riittävän uskottavasti kotimaassa ja varsinkin ulkomailla. Tutkielman tutkimusote on kvalitatiivinen ja induktiivinen. Metodina toimii retorinen analyysi. Retorisen pakottamisen mallia käyttämällä on tarkoituksena jäsentää retoriikan ja turvallisuuspolitiikan välistä yhteyttä sekä näin samalla paikantaa puheiden ja todellisuuden välistä kokonaisuutta. Tutkimuksen avulla pyritään tunnistamaan muutoksia retoriikan menetelmissä puheiden sisällä ja etsimään näiden muutosten syy-seuraussuhteita samanaikaisesti tapahtuneisiin kilpavarustelu –ja aseriisuntaprosesseihin. Lähtöoletuksena on että Reaganin kaudella tapahtunut kolmas johtajanvaihdos, Gorbatšovin valtaantulo oli merkittävä tekijä sekä Reaganin retoriikan että politiikan muuttumisessa. Tutkimus nojautuu pitkälti primaariaineistoon presidentti Reaganin virallisten puheiden toimiessa tärkeimpänä lähdemateriaalina. Merkittävin tutkimustulos on, että vuoden 1985 johtajavaihdos Neuvostoliitossa oli merkittävä tekijä Reaganin konkreettisessa suunnan muutoksessa Neuvostoliittoon nähden, mutta retoriikan tasolla tämä muutos ei ollut yhtä selvä. Hänen puheissaan oli vaihtelevia sävyjä sekä ennen että jälkeen Gorbatšovin valtaantulon. Reaganin sävy puheissa pehmeni jonkin verran, mutta kovistelevia sanoja 1985 jälkeenkin oli silti välillä kohtalaisen paljon ja toisaalta jo aiempien neuvostojohtajien aikana hän puhui välillä sovinnollisempaan sävyyn. Muutos retoriikan suhteen on ollut näin ollen varovaisempaa ja vaikeammin kohdistettavissa yhden tietyn tapahtuman seurauksena. Aseriisuntaneuvotteluissa sen sijaan mentiin selvästi eteenpäin johtajien 1985-1986 tapaamisten siivittämänä. Reagan oli retorisen pakottamisen mallin soveltamisessa pääsääntöisesti aloitteellinen osapuoli, joka halusi vaikuttaa merkittävästi muutoksiin erityisesti Neuvostoliiton sisällä.

The Art of Adaptation : A study on the Europeanization of Finland's foreign and security policy

This study examines how Finnish foreign and security policy has been influenced by the European Union and its Common Foreign and Security Policy. It points to a growing interplay and misfit between the external expectations originating from the European level and the domestic expectations and traditional ways-of-doing-things. It is concluded that the deepening European integration in the sphere of foreign, security and defence policy has played a significant role in a number of transformations in the Finnish policies since 1995. New, more European, meanings have been attached to the key concepts of Finnish foreign and security policy. Neutrality and traditional peacekeeping have been replaced by a minimalist reading of military non-alignment and participation in crisis management operations and EU battle groups. Traditional small state identity has been recast more and more as small member stateness . At the same time Finland has entered an era of post-consensus in national foreign and security policy. A key theoretical argument in the background of the study is that collective understandings attached to European policies, when not resonating well with domestic understandings, cause adaptation pressures on domestic-level processes and may lead to changes in the way interests and identities are constructed. This means that Europeanization is principally seen as identity reconstruction. Consequently, the theoretical framework of the study builds on the Europeanization research literature and constructivist IR theory on state identity. Foreign and security policy is defined as the practice in which state identity is reproduced, and the key foreign and security policy concepts are seen as the vehicles of identity production. It is concluded that for Finland, participation in the EU s foreign, security and defence policies represents not only a tool for responding to the changes in the international security environment but also a new means of self-identification. Concerning the Finnish attempts of projecting national interests on the European security policy agenda, it is concluded that they mainly relate to the compatibility of the potential development of EU s defence dimension with the Finnish military non-alignment. Although neutrality was cast aside in the official security policy when Finland joined the EU, the analysis shows that its impact has continued in the domestic political debate and in the mind-set of the decision-makers. The primary research material includes official Finnish foreign and security policy documentation and the related parliamentary debates from 1994 to 2007. This study serves also as a comprehensive empirical overview on Finland s reactions and contributions to the EU Common Foreign and Security Policy.

Kuluttajien verkko-ostamisen vaiheet ja kuluttajien kokema riski verkkokaupassa

Tutkielmassa on tarkasteltu kuluttajien internetin käyttöä, verkko-ostamisen vaiheita sekä niihin liittyviä riskejä. Lisäksi teoriaosuudessa on esitelty verkkomarkkinoinnin vaikutusmahdollisuuksia kuluttajien verkko-ostamiseen. Empiirisessä osuudessa tutkittiin kuluttajien internetin käyttöä, verkko-ostamista ja siihen liittyviä riskejä sekä selvitettiin suhtautumista maksunvälityspalveluihin. Tutkimus toteutettiin survey-tutkimuksena. Aineisto kerättiin internet-pohjaisella kyselylomakkeella, joka sijoitettiin kahdelle Checkout™maksunvälityspalvelua käyttävälle verkkosivustolle. Kyselyyn saatiin yhteensä 133 vastausta. Lisäksi tutkimukseen kerättiin aineistoa Checkout™palvelun kautta. Aineiston avulla pystyttiin tutkimaan verkkokauppojen myynnin jakautumista eri viikonpäivien Ja kellonaikojen mukaan. Tuloksista oli havaittavissa selvästi, että verkko-ostaminen painottuu myöhäiseen iltaan niin välitettyjen maksujen lukumäärän kuin euromäärienkin mukaan. Kyselyyn vastanneet olivat internetin aktiivikäyttäjiä eli käyttivät internetiä päivittäin. Kaikilla vastaajilla oli lisäksi kotona käytössään vähintään yksi tietokone. Vastaajien demografioita tarkasteltaessa nuorten, alle 25-vuotiaiden, määrä oli selvästi suurin. Vastaajissa oli enemmän miehiä kuin naisia. Vastaajien aktiivinen internetin käyttö ei tutkimuksen mukaan tehnyt heistä verkkokauppojen aktiivikäyttäjiä. Kyselyyn vastanneet kuluttajat tiedostivat selkeästi verkko-ostamiseen liittyvät riskit ja pyrkivät valitsemaan ostopaikakseen verkkokauppoja, joissa kokivat riskit pienimmiksi. Verkko-ostamisen yleistymistä rajoittavat kalliit postikulut, tuotetietojen puutteellisuus sekä erityisesti ulkomaalaisten verkkokauppojen epäluotettavuus. Myös tasoerot kauppojen välillä rajaavat kuluttajien verkko-ostamisen mahdollisuuksia.

Rahoitusmarkkinoiden epätäydellisyydet suhdannevaihteluiden voimistajana

Eräs taloustieteen keskeisistä tutkimussuunnista on viime vuosikymmeninä ollut informaation taloustiede: epätäydellinen informaatio ja sen vaikutus markkinoiden toimintaan. Epätäydellisen informaation teoriat johtavat tietyissä olosuhteissa hyvin erilaisiin johtopäätöksiin talouden toiminnasta kuin täydellisten markkinoiden teoria. Tutkielmassa tarkastellaan epäsymmetrisen informaation ja tasevaikeuksien aiheuttaman luottorajoitteisuuden synnyttämiä tehottomuuksia rahoitusmarkkinoilla ja niiden roolia suhdannevaihteluiden voimistajana. Informaation taloustieteeseen pohjautuvien suhdanneteorioiden mukaan rahoitusmarkkinoiden ongelmat ovat paitsi seurausta reaalitalouden ongelmista, myös vastaavasti itse reaalitalouden ongelmia vaikeuttava tekijä. Vuorovaikutus on kahdensuuntainen. Se, että ongelmat rahoitusmarkkinoilla saattavat voimistaa pienetkin shokit koko talouden tasolla havaittaviksi pitkäkestoisiksi suhdanteiksi, tarjoaa selityksen sille, miksi syvät taantumat vaikuttavat usein saavan alkunsa suhteellisen pienistä reaalitaloudellisista impulsseista. Rahoitusmarkkinoilla on arveltu olevan merkittävä osa myös rahapolitiikan välittymisessä. On esitetty, että korkomuutosten kysyntävaikutusten ohella rahapoliittisilla toimenpiteillä on vaikutusta myös rahoitusmarkkinoiden tehokkuuteen. Näin rahapolitiikan reaalitaloudellisten vaikutusten suuruus olisi riippuvainen rahoitusmarkkinoilla vallitsevista epätäydellisyyksistä. Tämä luottokanavaksi nimetty prosessi perustuu rahapolitiikan aiheuttamiin muutoksiin yksityisen sektorin ja pankkien taseissa. Taseiden heikkeneminen saattaa johtaa informaatio-ongelmien pahenemiseen. Perinteisesti rahapoliittisten toimien on katsottu vaikuttavan lähinnä yksityisen sektorin kulutus- ja investointihalukkuuteen, mutta epätäydellisen informaation rahoitusmarkkinoilla ne voivat vaikuttaa luoton säännöstelyn kautta myös rahoituksen saannin edellytyksiin, eli yksityisen sektorin kulutus- ja investointimahdollisuuksiin. Rahoitusmarkkinoiden epätäydellisyyksien vaikutus rahapolitiikan tehoon tai eksogeenisten shokkien aiheuttamiin suhdanteisiin vaihtelee taloudellisen tilanteen mukaan. Hyvinä taloudellisina aikoina informaatio-ongelmat ovat pienempiä ja sekä pankkien että lainaajien taseet vahvempia kuin huonoina. Luottokanavien merkitys ei siis pysy vakiona, eikä näin ollen myöskään rahapolitiikan vaikutus reaalitalouteen. Etenkin syvissä taantumissa, jolloin luottokanavat ovat voimakkaimmillaan, saattavat normaalioloissa rahapolitiikan välittymistä dominoivat korkokanavat ja tavanomainen rahapolitiikka menettää merkityksensä. Huolimatta siitä, että teoreettinen mielenkiinto rahoitusmarkkinoiden reaalitaloudellisia vaikutuksia kohtaan on viime vuosikymmenten aikana koettujen kriisien myötä kasvanut; kysyntä- ja tarjontapuolen häiriöitä korostaviin koulukuntiin jakautunutta makrotaloustiedettä eivät rahoitusmarkkinoiden epätäydellisyyksien varaan rakennetut ns. financial accelerator -mallitkaan ole kyenneet yhdistämään. Rahoitusmarkkinoiden epätäydellisyydet voivatkin voimistaa noususuhdanteita ja taantumia vaikuttamalla paitsi kotitalouksille myönnettävien luottojen kautta kulutuskysyntään ja tuotantokapasiteetin käyttöasteeseen, myös yrityksille myönnettävien luottojen ja investointien kautta tuotantokapasiteetin määrään.

“En ole tyhjäpää turha julkku” – Julkkisehdokasdiskurssin hegemonisoituminen 1990-luvun eduskuntavaaleissa

Pro gradu-tutkimukseni käsittelee niin sanottuja julkkisehdokkaita ja heidän representaatiotaan mediassa 1990-luvun eduskuntavaalien aikaan. Nyky-yhteiskunnassa julkkisehdokkaat näyttäytyvät itsestään selvänä ilmiönä, jonka alkuperälle ei juuri uhrata ajatuksia. Ilmiön taustalla on poliittisen kulttuurin muuttuminen yhä viihteellisemmäksi ja henkilökeskeisemmäksi. Poliitikot käyttäytyvät kuin julkisuuden henkilöt ja samalla julkisuuden henkilöt ovat pyrkineet poliitikoiksi. Lisäksi suomalaisessa vaalijärjestelmässä ei käytetä niin sanottuja listavaaleja, vaan äänestetään yksittäisiä ehdokkaita. Niinpä vaaleissa päähuomio kiinnittyy ehdokkaiden henkilökohtaisiin ominaisuuksiin ja yksilöiden välisiin kamppailuihin. Näissä olosuhteissa julkkisehdokkaat ovat potentiaalinen keino saavuttaa lisää näkyvyyttä ja herättää myös politiikasta vähän kiinnostuneiden äänestäjien mielenkiinto. Tutkimukseni ajallinen viitekehys on 1990-luku, sillä halusin selvittää mitkä ovat julkkisehdokasilmiön juuret ja miten ilmiö on kehittynyt. Oman tutkimukseni valossa vuoden 1991 eduskuntavaalit olivat julkkisehdokkaiden läpimurto. Keskeinen hypoteesini on, että media ei anna julkkisehdokkailla tasavertaisia mahdollisuuksia muiden ehdokkaiden kanssa esiintyä vakavasti otettavina ja ”oikeina” poliittisina ehdokkaina. Media puhuu julkkisehdokkaista alentuvasti ja asenteellisesti sekä heidän poliittisia kykyjään epäillen. Tämän asenteellisuuden tutkimiseksi tarkastelin kuutta valtakunnallista sanomalehteä (Helsingin Sanomat, Iltalehti, Ilta-Sanomat, Demari, Nykypäivä ja Suomenmaa) kolmien eduskuntavaalien ajalta. Tarkoituksena oli saada selville onko olemassa jonkinlainen hegemoninen julkkisehdokasdiskurssi, jonka seurauksena kaikista julkkisehdokkaista puhutaan samalla tavalla alentuvasti. Ilmiön taustoitukseksi selvitin julkisuuden teoriaa, politiikan ja viihdeteollisuuden suhdetta, parasosiaalisia suhteita sekä julkkisehdokkaiden historiaa. Hegemonisen diskurssin piirteitä tutkin puolestaan kriittisen diskurssianalyysin keinoin. Aluksi tarkastelin millaisia representaatioita, identiteettejä ja suhteita diskurssissa luodaan. Tämän jälkeen tutkin diskurssin ideologisuutta ja hegemonisuutta. Julkkisehdokasdiskurssi näyttäytyi 1990-luvun sanomalehdissä vaihtoehdottomana ja sen sosiaalinen alkuperä pimittyi vuosikymmenen kuluessa. Näin ollen diskurssi hegemonisoitui ja 2000-luvulle tultaessa siitä on muodostunut hyvin itsestään selvä puhetapa, jota ei kyseenalaisteta. Julkkisehdokkaita paheksutaan yleisesti, vaikka puolueet saavat julkkisehdokkaiden kautta näkyvyyttä, media myy heidän avullaan tuotteitaan ja äänestäjät saavat eduskuntaan tuoreita ja ”ryvettymättömiä” kansanedustajia. Pro gradu -tutkimukseni tekee hegemonisen julkkisehdokasdiskurssin näkyväksi, mutta vain media kykenee haastamaan vallitsevan

Asiakaslähtöisyyden edellytykset ELY-keskuksissa

Tutkielmassa selvitetään asiakaslähtöisen toiminnan edellytyksiä työ- ja elinkeinohallinnon alaisissa ELY-keskuksissa. Ensim-mäisenä tutkimuskysymyksenä on se, millaiset edellytykset ELY-keskuksilla on tällä hetkellä asiakaslähtöisten toimintatapojen toteuttamiseen ja siten omien asiakaslähtöisyyteen kannustavien strategioidensa noudattamiseen. Tutkielman toinen tutkimusky-symys selvittää sitä, voidaanko asiakaslähtöisyyden edellytysten toteutumisella selittää asiakaspalvelun sisäistä toimivuutta ELY-keskuksissa. Toisin sanoen, kannattaisiko asiakaspalveluaan parantamaan pyrkivien ELY-keskusten panostaa erityisesti joidenkin organisaatioidensa ominaisuuksien kehittämiseen? Asiakaslähtöisyyden käsitettä lähestytään julkishallinnon muutoksen ja uuden julkisen johtamisen näkökulmasta ja teoriaosuudessa korostuvat erityisesti Pirjo Vuokon ja Christian Grönroosin näkemykset aihepiiristä. Asiakaslähtöisyyden käsite määritellään tässä yhteydessä organisaation toimintatavaksi, joka toimiessaan mahdollistaa laadukkaan asiakaspalvelun ja siten organisaation positiivisen tuloksen. Asiakaslähtöisyyden edellytyksiä on empiirisesti tutkittu varsin vähän, joten tutkielmassa luodaan uusi, viisiosainen asiakaslähtöisyyden edellytysten malli, joka viimeistellään faktorianalyysin avulla. Mallissa asiakaslähtöisyyden edellytykset jaetaan johtamisedellytyksiin, strategisiin edellytyksiin, asiakaspalvelun edellytyksiin, työntekijöiden edellytyksiin sekä organisatorisiin edellytyksiin. Näitä ryhmiä ja niiden suhteita tutkitaan ensin kuvailevan analyysin (1. tutkimuskysymys) ja myöhemmin kvantitatiivisen regressioanalyysin avulla (2. tutkimuskysymys). Tutkielman varsinaisena aineistona toimii ELY-keskusten yritysasiantuntijoille suunnattu kysely organisaatioiden uudistumiskyvystä. Tutkielman tekijän ELY-keskuksiin toukokuussa 2010 lähettämään kyselyyn saapui 114 vastausta, mikä tarkoittaa, että noin joka kolmas ELY-keskusten yritysasiantuntijoista vastasi kyselyyn. Tutkielman oheisaineistona toimivat ELY-keskuksia edeltäneiden TE-keskusten toteuttamat asiakaspalautteet ja ulkoiset arvioinnit, joissa ilmenneitä huomioita peilataan uudistumiskykykyselyn tuloksiin. Analyysiluvussa ilmenee, että ELY-keskusten yrityspalveluissa asiakaslähtöisyyden edellytykset toteutuvat tällä hetkellä kohtuullisesti. Strategisella tasolla ja asiakaspalvelussa tilanne on tyydyttävä, työntekijöiden työmotivaation, asiantuntemuksen sekä työyhteisöjen ilmapiirin parissa tilanne on hyvä, mutta organisaatioiden johtamisen kohdalla tilanne on heikko. Johtamisen parissa erityisen ongelmallisilta vaikuttavat työntekijöiden vaikutusmahdollisuuksiin liittyvät tekijät, joilla on aiemmassa tutkimuksessa todettu olevan positiivinen yhteys työorganisaation tulokseen. Positiivista on puolestaan se, että työmotivaatio ja organisaatioiden ilmapiiri vaikuttavat olevan kunnossa ja työntekijöiden yhteistyö toimii ongelmitta. Tutkielman toisen tutkimuskysymyksen vastaukseksi selviää, että ELY-keskusten asiakaspalvelun sisäiseen toimivuuteen vaikuttavat erityisen vahvasti asiakaslähtöisyyden johtamisedellytysten toteutuminen. Nämä samat tekijät, joiden toteutumiseen ELY-keskusten yritysasiantuntijat ovat kaikkein tyytymättömimpiä, ovat myös niitä, jotka kehittyessään vaikuttavat positiivisimmin asiakaspalvelun sisäiseen toimivuuteen. Molempien tutkimuskysymysten vastausten valossa vaikuttaakin ilmeiseltä, että johtamisen kehittäminen ja etenkin työntekijöiden vaikutusmahdollisuuksien lisääminen tulisi nähdä ELY-keskuksissa ensisijaisen tärkeinä tavoitteina.

Kokoomus ja kommunismin uhka. Puolueen antikommunismi vuoden 1929 eduskuntavaalitaistossa.

Tämän Pro gradu -tutkielman tarkoituksena on selventää Kansallisen Kokoomuspuolueen kommunisminvastaisuutta 1920-luvulla, tarkemmin ottaen vuoden 1929 eduskuntavaalikamppailussa. Tutkimuskysymykseni liittyvät puolueen identiteetin ja kommunisminvastaisuuden yhteyteen: miten kokoomuspuolueen suhtautuminen kommunismiin kytkeytyi, yhtäältä, oman porvarillisen poliittis-kansallisen identiteetin puolustamiseen, ja toisaalta, vuonna 1929 vallitseviin poliittisiin oloihin, jolloin muun muassa parlamentaarinen järjestelmä herätti laajaa epäluottamusta, kokoomus ajautui sisäiseen kriisiin ja kommunistien kumoustavoite korostui suomalaisessa julkisuudessa? Etsimällä vastauksia näihin kysymyksiin pyrin selittämään mistä osakokonaisuuksista antikommunismi koostui, miten uhkaa muokattiin ja perusteltiin. Mielestäni tärkeää ja mielenkiintoista on miettiä, kuinka kommunisminvastaisuus ilmeni ikään kuin vastauksena muihin yhteiskunnallis-poliittisiin ongelmiin ja turhautumiin. Tutkimukseni teoreettinen viitekehys perustuu toiseuden ja viholliskuvien tutkimukseen, koska toiseuden merkitys identiteetin kehittymiselle on kiistaton. Tähän liittyvän kirjallisuuden lisäksi olen käyttänyt lähteinäni tutkimuskirjallisuutta, sanomalehtiä ja julkaisemattomia arkistolähteitä. Tutkimukseni aatehistoriallisen luonteen vuoksi ensisijainen alkuperäislähteeni on julkaistu materiaali – vaalijulkaisut ja kokoomuslehdistö – jonka avulla olen pyrkinyt analysoimaan puolueen suhtautumista kommunismiin ja sen vaikutusta puolueen identiteetille. Metodini on historiallis-kvalitatiivinen, joka tarkoittaa sitä, että pyrin samaan aikaan huomioimaan sekä puolueen julkisuuskuvan että sen toiminnan kulisseissa. Tämä edellyttää huomion kohdistamista sekä julkaistuun että julkaisemattomaan lähdeaineistoon. Julkaistuun materiaaliin kohdistuneen analyysin pohjalta on mahdollista päätellä, että kokoomus halusi luoda itsestään kuvan jyrkästi kommunisminvastaisena puolueena. Toiseus-analyysin perusteella voidaan sanoa, että kommunismi oli puolueen selvä toinen. Julkisuuskuva ei kuitenkaan välttämättä vastannut puolueen todellisia käsityksiä kommunismista ja sen pohjalle muodostetusta viholliskuvasta. Antikommunismi ja viholliskuvan vahvistaminen palvelivat myös muita päämääriä, joista merkittävimmät liittyivät katkenneen kokoomuksen yhtenäisyyden pönkittämiseen ja huomion kääntämiseen pois muista vuonna 1929 esiin työntyneistä ongelmista. Kommunismin muodostamaa uhkaa Suomen kansalliselle olemassaololle pyrittiin perustelemaan monelta eri kantilta. Kommunismin nähtiin rapauttavan kristillisen moraalin ja siveellisyyden, lisäävän yhteiskunnallisia levottomuuksia, heikentävän parlamentarismia sekä vaarantavan Suomen sotilaallisen turvallisuuden ja pyhäksi koetun etuvartiotehtävän. Antikommunismi yhdistyi läheisesti myös ideologisen venäläisvastaisuuden ääri-ilmiöön, ryssävihaan. Näihin eri ilmiöihin liittyvä "antikommunistinen diskurssi" oli siis yksi niistä perustoista, jonka päällä kokoomuksen poliittis-kansallinen identiteetti kehittyi 1920-luvun mittaan. Kevätkesän 1929 tuomien, lähes ylitsepääsemättömien vaikeuksien myötä antikommunistisen diskurssin merkitys kasvoi entisestään ja loi pohjan puolueen suhtautumiselle lapualaisvuosiin.

Pala kakusta : tulonjaon oikeudenmukaisuus modernissa poliittisessa filosofiassa

Pro gradu -tutkielmani käsittelee tulonjaon oikeudenmukaisuuteen liittyviä kysymyksiä viime vuosikymmenien poliittisessa filosofiassa. Työni tutkimuskohteena ovat erilaiset distribuutiomallit ja redistribuution oikeutus. Lähtökohtanani työssäni toimi John Rawlsin aloittama keskustelu distributiivisesta oikeudenmukaisuudesta. Rawlsin teos A Theory of Justice (1971) toimi modernin tulonjaon oikeudenmukaisuus-keskustelun lähtölaukauksena. Rawlsin näkemyksien pääkommentaattoreina työssäni toimivat G.A Cohen, Robert Nozick, Michael Walzer, Thomas Nagel, Liam Murphy ja Thomas Pogge. Tutkimukseni tarkoituksena on tutkia yhteiskunnallisen tulonjaon oikeudenmukaisuutta. Käsittelen kysymyksiä siitä kuinka yhteiskunnalliset hyvät tulisi jakaa ja millaisia tulisi olla niiden rakenteellisten ratkaisujen, jotka mahdollistavat oikeudenmukai- sen yhteiskunnan. Toinen tärkeä kysymys työssäni on, kuinka voimme oikeuttaa jo kertaalleen jaetun uudelleenjakamisen eli redistribuution, ilman että kajoamme yksilöiden perusoikeuksiin. Tutkin työssäni distribuutioon ja redistribuutioon liittyvien näkemysten suhdetta niihin arvoihin, joita länsimaiset liberalismiin ja demokratiaan sitoutuneet yhteiskunnat korostavat, kuten ihmisten perusoikeudet, riittävä toimeentulo ja vapaus. Millaisilla tulonjakoon liittyvillä keinolla voimme päästä lähemmäksi kyseisten arvoja toteutumista yhteiskunnissamme? Tällöin kuvaan astuu myös kysymys lähtökohtien ja lopputuloksen oikeudenmukaisuuden merkityksestä. Voimmeko muutella toteutettua distribuutiota redistribuution avulla, jos emme saa aikaan niitä tuloksia, joita olimme toivoneet? Työni lopussa kysyn: jos toteamme, että meidän tulisi pyrkiä kohti oikeudenmukaisempaa tulonjakoa kansallisvaltioiden sisällä, niin miten tämän tulisi vaikuttaa näkemyksiimme kansainvälisestä tulonjaosta? Tutkimuksessani selvisi, että on vaikea löytää moraalisia perusteita sille, miksi yhteiskunnissamme ei tulisi pyrkiä kohti tasa- arvoisempaa tulonjakoa. Markkinoiden vapautta ja absoluuttisia omistusoikeuksia korostavilla näkemyksillä ei ole moraalisesti kestäviä perusteita, minkä vuoksi niihin vetoaminen ei ole riittävä syy olla puuttumatta tulonjakoon oikeudenmukaisuuden näkökulmasta. Länsimaisissa yhteiskunnissa arvopohjanamme ovat ihmis- ja kansalaisoikeudet. Samoin on linjattu, että yhteis- kuntaan kuuluu alueita, jotka eivät toimi markkinapohjaisesti. Yhteiskunnan puuttuminen tulonjakoon ei itsessään loukkaa kenenkään perusoikeuksia Redistribuutio on osa samaa prosessia kuin distribuutio. Mitään distribuutiota on vaikea pitää abso- luuttisena, eikä mikään distribuutio pysy muuttumattomana. Näin ollen redistribuutio jatkaa samaa oikeudenmukaisen jaon pyrkimystä, mikä ilmeni aikaisemmassa jaossa. Asioiden uudelleenjakaminen hyvästä syystä ei ole itsessään moraalisesti kestämätöntä. Verotusta on vaikea pitää moraalisena ongelmana, sillä verotus linkittyy yhteiskunnissamme samaan rakenteeseen kuin omistusoikeudet. Näin ollen samalla kun yhteiskunta takaa omistusoikeudet, se varaa myös oikeuden puuttua tulonjakoon.