Poverty and the Environment : Investment Poverty and the Role of Assets in Generating Welfare for Farmer Households in the Province of Herrera, Panama

Köyhiä maanviljelijöitä on usein syytetty kehitysmaiden ympäristöongelmista. On väitetty, että eloonjäämistaistelu pakottaa heidät käyttämään maata ja muita luonnonvaroja lyhytnäköisesti. Harva asiaa koskeva tutkimus on kuitenkaan tukenut tätä väitettä; perheiden köyhyyden astetta ja heidän aiheuttamaansa ympäristövaikutusta ei ole kyetty kytkemään toisiinsa. Selkeyttääkseen köyhyys-ympäristö –keskustelua, Thomas Reardon ja Steven Vosti kehittivät investointiköyhyyden käsitteen. Se tunnistaa sen kenties suuren joukon maanviljelijäperheitä, jotka eivät ole köyhiä perinteisten köyhyysmittareiden mukaan, mutta joiden hyvinvointi ei ole riittävästi köyhyysrajojen yläpuolella salliakseen perheen investoida kestävämpään maankäyttöön. Reardon ja Vosti korostivat myös omaisuuden vaikutusta perheiden hyvinvointiin, ja uskoivat sen vaikuttavan tuotanto- ja investointipäätöksiin. Tässä tutkimuksessa pyritään vastaamaan kahteen kysymykseen: Miten investointiköyhyyttä voidaan ymmärtää ja mitata? Ja, mikä on viljelijäperheiden omaisuuden hyvinvointia lisäävä vaikutus? Tätä tutkimusta varten haastateltiin 402 maanviljelijäperhettä Väli-Amerikassa, Panaman tasavallan Herreran läänissä. Näiden perheiden hyvinvointia mitattiin heidän kulutuksensa mukaan, ja paikalliset köyhyysrajat laskettiin paikallisen ruoan hinnan mukaan. Herrerassa ihminen tarvitsee keskimäärin 494 dollaria vuodessa saadakseen riittävän ravinnon, tai 876 dollaria vuodessa voidakseen ravinnon lisäksi kattaa muitakin välttämättömiä menoja. Ruoka- eli äärimmäisen köyhyyden rajan alle jäi 15,4% tutkituista perheistä, ja 33,6% oli jokseenkin köyhiä, eli saavutti kyllä riittävän ravitsemuksen, muttei kyennyt kustantamaan muita perustarpeitaan. Molempien köyhyysrajojen yläpuolelle ylsi siis 51% tutkituista perheistä. Näiden köyhyysryhmien välillä on merkittäviä eroavaisuuksia ei vain perheiden varallisuuden, tulojen ja investointistrategioiden välillä, mutta myös perheiden rakenteessa, elinympäristössä ja mahdollisuuksissa saada palveluja. Investointiköyhyyden mittaaminen osoittautui haastavaksi. Herrerassa viljelijät eivät tee investointeja puhtaasti ympäristönsuojeluun, eikä maankäytön kestävyyttä muutenkaan pystytty yhdistämään perheiden hyvinvoinnin tasoon. Siksi investointiköyhyyttä etsittiin sellaisena hyvinvoinnin tasona, jonka alapuolella elävien perheiden parissa tuottavat maanparannusinvestoinnit eivät enää ole suorassa suhteessa hyvinvointiin. Tällaisia investointeja ovat mm. istutetut aidat, lannoitus ja paranneltujen laiduntyyppien viljely. Havaittiin, että jos perheen hyvinvointi putoaa alle 1000 dollarin/henkilö/vuosi, tällaiset tuottavat maanparannusinvestoinnit muuttuvat erittäin harvinaisiksi. Investointiköyhyyden raja on siis noin kaksi kertaa riittävän ravitsemuksen hinta, ja sen ylitti 42,3% tutkituista perheistä. Heille on tyypillistä, että molemmat puolisot käyvät työssä, ovat korkeasti koulutettuja ja yhteisössään aktiivisia, maatila tuottaa paremmin, tilalla kasvatetaan vaativampia kasveja, ja että he ovat kerryttäneet enemmän omaisuutta kuin investointi-köyhyyden rajan alla elävät perheet. Tässä tutkimuksessa kyseenalaistettiin yleinen oletus, että omaisuudesta olisi poikkeuksetta hyötyä viljelijäperheelle. Niinpä omaisuuden vaikutusta perheiden hyvinvointiin tutkittiin selvittämällä, mitä reittejä pitkin perheiden omistama maa, karja, koulutus ja työikäiset perheenjäsenet voisivat lisätä perheen hyvinvointia. Näiden hyvinvointi-mekanismien ajateltiin myös riippuvan monista väliin tulevista tekijöistä. Esimerkiksi koulutus voisi lisätä hyvinvointia, jos sen avulla saataisiin paremmin palkattuja töitä tai perustettaisiin yritys; mutta näihin mekanismeihin saattaa vaikuttaa vaikkapa etäisyys kaupungeista tai se, omistaako perhe ajoneuvon. Köyhimpien perheiden parissa nimenomaan koulutus olikin ainoa tutkittu omaisuuden muoto, joka edisti perheen hyvinvointia, kun taas maasta, karjasta tai työvoimasta ei ollut apua köyhyydestä nousemiseen. Varakkaampien perheiden parissa sen sijaan korkeampaa hyvinvointia tuottivat koulutuksen lisäksi myös maa ja työvoima, joskin monesta väliin tulevasta muuttujasta, kuten tuotantopanoksista riippuen. Ei siis ole automaatiota, jolla omaisuus parantaisi perheiden hyvinvointia. Vaikka rikkailla onkin yleensä enemmän karjaa kuin köyhemmillä, ei tässä aineistossa löydetty yhtään mekanismia, jota kautta karjan määrä tuottaisi korkeampaa hyvinvointia viljelijäperheille. Omaisuuden keräämisen ja hyödyntämisen strategiat myös muuttuvat hyvinvoinnin kasvaessa ja niihin vaikuttavat monet ulkoiset tekijät. Ympäristön ja köyhyyden suhde on siis edelleen epäselvä. Köyhyyden voittaminen vaatii pitkällä tähtäimellä sitä, että viljelijäperheet nousisivat investointiköyhyyden rajan yläpuolelle. Näin heillä olisi varaa alkaa kartuttaa omaisuutta ja investoida kestävämpään maankäyttöön. Tällä hetkellä kuitenkin isolle osalle herreralaisia perheitä tuo raja on kaukana tavoittamattomissa. Miten päästä yli tuhannen dollarin kulutukseen perheenjäsentä kohden, mikäli elintaso ei yllä edes riittävään ravitsemukseen? Ja sittenkin, vaikka hyvinvointi kohenisi, ei ympäristön kannalta parannuksia ole välttämättä odotettavissa, mikäli karjalaumat kasvavat ja eroosioalttiit laitumet leviävät.

Essays on the Economics of Intellectual Property Rights

Väitöskirjassani tarkastelen informaatiohyödykkeiden ja tekijänoikeuksien taloustiedettä kahdesta eri perspektiivistä. Niistä ensimmäinen kuuluu endogeenisen kasvuteorian alaan. Väitöskirjassani yleistän ”pool of knowledge” -tyyppisen endogeenisen kasvumallin tilanteeseen, jossa patentoitavissa olevalla innovaatiolla on minimikoko, ja jossa uudenlaisen tuotteen patentoinut yritys voi menettää monopolinsa tuotteeseen jäljittelyn johdosta. Mallin kontekstissa voidaan analysoida jäljittelyn ja innovaatioilta vaaditun ”minimikoon” vaikutuksia hyvinvointiin ja talouskasvuun. Kasvun maksimoiva imitaation määrä on mallissa aina nolla, mutta hyvinvoinnin maksimoiva imitaation määrä voi olla positiivinen. Talouskasvun ja hyvinvoinnin maksimoivalla patentoitavissa olevan innovaation ”minimikoolla” voi olla mikä tahansa teoreettista maksimia pienempi arvo. Väitöskirjani kahdessa jälkimmäisessä pääluvussa tarkastelen informaatiohyödykkeiden kaupallista piratismia mikrotaloustieteellisen mallin avulla. Informaatiohyödykkeistä laittomasti tehtyjen kopioiden tuotantokustannukset ovat pienet, ja miltei olemattomat silloin kun niitä levitetään esimerkiksi Internetissä. Koska piraattikopioilla on monta eri tuottajaa, niiden hinnan voitaisiin mikrotaloustieteen teorian perusteella olettaa laskevan melkein nollaan, ja jos näin kävisi, kaupallinen piratismi olisi mahdotonta. Mallissani selitän kaupallisen piratismin olemassaolon olettamalla, että piratismista saatavan rangaistuksen uhka riippuu siitä, kuinka monille kuluttajille piraatti tarjoaa laittomia hyödykkeitä, ja että se siksi vaikuttaa piraattikopioiden markkinoihin mainonnan kustannuksen tavoin. Kaupallisten piraattien kiinteiden kustannusten lisääminen on mallissani aina tekijänoikeuksien haltijan etujen mukaista, mutta ”mainonnan kustannuksen” lisääminen ei välttämättä ole, vaan se saattaa myös alentaa laillisten kopioiden myynnistä saatavia voittoja. Tämä tulos poikkeaa vastaavista aiemmista tuloksista sikäli, että se pätee vaikka tarkasteltuihin informaatiohyödykkeisiin ei liittyisi verkkovaikutuksia. Aiemmin ei-kaupallisen piratismin malleista on usein johdettu tulos, jonka mukaan informaatiohyödykkeen laittomat kopiot voivat kasvattaa laillisten kopioiden myynnistä saatavia voittoja jos laillisten kopioiden arvo niiden käyttäjille riippuu siitä, kuinka monet muut kuluttajat käyttävät samanlaista hyödykettä ja jos piraattikopioiden saatavuus lisää riittävästi laillisten kopioiden arvoa. Väitöskirjan viimeisessä pääluvussa yleistän mallini verkkotoimialoille, ja tutkin yleistämäni mallin avulla sitä, missä tapauksissa vastaava tulos pätee myös kaupalliseen piratismiin.

Market access and welfare: Is there a conflict?

Well known tariff reform rules that are guaranteed to increase welfare will not necessarily increase market access, while rules that are guaranteed to increase market access will not necessarily increase welfare. The present paper proposes a new set of tariff reforms that can achieve both objectives at the same time.

Public good provision and the welfare effects of indirect tax harmonisation

The paper considers the welfare effect of the harmonisation of indirect taxes in two open economies. The revenue from taxation is used for the production of a non-tradeable public good. The welfare levels are affected via two channels: (i) changes in the levels of public good provision, and (ii) changes in deadweight loss associated with the taxes. We develop a number of rules of harmonisation and derive conditions under which they lead to potential Pareto improvement.

Tied aid, unemployment and welfare

The effect of foreign aid on the welfare levels of both the recipient and the donor country has been a much analysed topic for research in both the theory of international trade and development economics. In the development economics literature, concerns have been raised since the 1960s on the possible adverse effect of foreign aid on domestic savings and growth.1 The trade theory literature in this respect is much older and dates back to the 1920s when Professors Keynes and Ohlin debated on the effect of foreign aid on international terms of trade.2 Ever since, the terms of trade effect has been the cornerstone in the analysis of the welfare effect of foreign aid in the trade theory literature.3 After some early confusion, it is now well established that in a Walrasian stable world economy with two countries, a necessary condition for foreign aid to have perverse effects is that there is some distortion in either of the two countries.4 It is also known that, under normality and substitutability of goods, untied aid cannot be strictly Pareto-improving in a tariff distorted world.5

Welfare effects of aid under quantitative trade restrictions

The paper examines the effects of tied-aid on the welfare of both the donor and the recipient countries. We depart from the previous literature by assuming preexistence of quantitative trade distortions. To mitigate these distortions the donor country provides aid that is tied to the rationed good. Conditions for the presence of the transfer paradox and of the enrichment of both countries are derived and interpreted under the stability of the system. Furthermore, we show that whereas untied aid cannot increase global welfare, tied-aid unambiguously does so.

Essays on economics networks

This thesis belongs to the growing field of economic networks. In particular, we develop three essays in which we study the problem of bargaining, discrete choice representation, and pricing in the context of networked markets. Despite analyzing very different problems, the three essays share the common feature of making use of a network representation to describe the market of interest.

In Chapter 1 we present an analysis of bargaining in networked markets. We make two contributions. First, we characterize market equilibria in a bargaining model, and find that players' equilibrium payoffs coincide with their degree of centrality in the network, as measured by Bonacich's centrality measure. This characterization allows us to map, in a simple way, network structures into market equilibrium outcomes, so that payoffs dispersion in networked markets is driven by players' network positions. Second, we show that the market equilibrium for our model converges to the so called eigenvector centrality measure. We show that the economic condition for reaching convergence is that the players' discount factor goes to one. In particular, we show how the discount factor, the matching technology, and the network structure interact in a very particular way in order to see the eigenvector centrality as the limiting case of our market equilibrium.

We point out that the eigenvector approach is a way of finding the most central or relevant players in terms of the “global” structure of the network, and to pay less attention to patterns that are more “local”. Mathematically, the eigenvector centrality captures the relevance of players in the bargaining process, using the eigenvector associated to the largest eigenvalue of the adjacency matrix of a given network. Thus our result may be viewed as an economic justification of the eigenvector approach in the context of bargaining in networked markets.

As an application, we analyze the special case of seller-buyer networks, showing how our framework may be useful for analyzing price dispersion as a function of sellers and buyers' network positions.

Finally, in Chapter 3 we study the problem of price competition and free entry in networked markets subject to congestion effects. In many environments, such as communication networks in which network flows are allocated, or transportation networks in which traffic is directed through the underlying road architecture, congestion plays an important role. In particular, we consider a network with multiple origins and a common destination node, where each link is owned by a firm that sets prices in order to maximize profits, whereas users want to minimize the total cost they face, which is given by the congestion cost plus the prices set by firms. In this environment, we introduce the notion of Markovian traffic equilibrium to establish the existence and uniqueness of a pure strategy price equilibrium, without assuming that the demand functions are concave nor imposing particular functional forms for the latency functions. We derive explicit conditions to guarantee existence and uniqueness of equilibria. Given this existence and uniqueness result, we apply our framework to study entry decisions and welfare, and establish that in congested markets with free entry, the number of firms exceeds the social optimum.

On the economics of the "meeting competition defense" under the Robinson-Patman Act

Documento de trabajo

On the functional relationship between tariffs and welfare

This paper uses a model of trade in two commodities between two countries to establish the following proposition. If the foreign offer curve has no points of inflection and if for each home rate of duty the equilibrium most favorable to the home country is selected (or else there is only one equilibrium), then as the rate of duty increases from zero, home welfare first rises then declines while foreign welfare steadily falls. © 1975.

The reform of Welfare Regimes in Costa Rica, Chile, Argentina, Brazil and Uruguay

The aim of this article is to analyze the social policy in Latin America in a context of emerging welfare states. To understand the changes one takes into consideration the theories about institutional reform and the transformations produced in the XX century and the beginning of the XXI to substitute a social security regime mainly based on segmentation of benefi ts and on programs to fi ght poverty by another with an institutional and redistributive nature. The paper pays attention in particular to the path of the most developed welfare states of Latin America: Costa Rica, Chile, Argentina, Brasil y Uruguay.

Welfare Regimes and “progressive” governments in Latin America: The cases of Venezuela, Ecuador and Bolivia

Several authors have applied the concept of Welfare Regimens for studying social policy in Latin America (Esping-Andersen, 1993 and 2000). Among others, Martínez Franzoni (2007) develops a typology, with fi eld work is at the turn of the millennium, and establishes three categories: State-productivist regime, state-protectionist and family orientated. Most countries in the region are placed in the latter category. The hypothesis of this article argues that with the emergence of governments considered “left” or “progressive” in several countries of the region from the late ‘90s and, more decisively, in 2000’, the map of welfare regimes models could have mutated substantively. The nationally transformative experiences are different (various socio-economic realities and political action in which they are located exists) but they have several contact points that can be summarized in a greater state intervention in different areas previously closed to their operating and recovery of important functions of welfare and care of the population by the government. The paper discusses with an exploratory and descriptive approach the welfare schemes that would shape in three countries that have constitutionalized the change from the neoliberal paradigm: Venezuela, Bolivia and Ecuador.

Purchasing power parity versus fixed exchange rate rules: A stability and welfare analysis

This paper evaluates the desirability of PPP rules vis-á-vis fixed exchange rates both in terms of welfare and stability properties. The analysis is conducted within a small open-economy New Keynesian framework extended to include a cost channel. In terms of stability, we find that while the equilibrium is always unique under fixed exchange rates its uniqueness critically depends upon the presence/absence of the cost channel under a PPP rule. Overall, then, in terms of welfare a fixed exchange rate always outperforms a PPP rule.

A Holistic vs. an Attribute-based Approach to Agri-Environmental Policy Valuation: Do Welfare Estimates Differ?

Different economic valuation methodologies can be used to value the non-market benefits of an agri-environmental scheme. In particular, the non-market value can be examined by assessing the public's willingness to pay for the policy outputs as a whole or by modelling the preferences of society for the component attributes of the rural landscape that result from the implementation of the policy. In this article we examine whether the welfare values estimated for an agri-environmental policy are significantly different between an holistic valuation methodology (using contingent valuation) and an attribute-based valuation methodology (choice experiment). It is argued that the valuation methodology chosen should be based on whether or not the overall objective is the valuation of the agri-environment policy package in its entirety or the valuation of each of the policy's distinct environmental outputs.