Lapsen,nuoren ja lapsiperheen ohjaus sairaanhoitajan kokemana

Tämä opinnäytetyö on osa Lapsen, nuoren ja lapsiperheen ohjaus -projektia. Opinnäytetyön tarkoituksena on selvittää sairaanhoitajien kokemuksia lapsen, nuoren ja lapsiperheen ohjauksesta. Haastatteluaineisto (n=15) kerättiin HUS:n Lasten ja nuorten sairaalan lastentautien ajanvarauspoliklinikoiden sairaanhoitajilta. Haastatteluissa sovellettiin kriittisten tapausten tekniikkaa siten, että sairaanhoitajaa pyydettiin kuvaamaan mahdollisimman tarkasti ja laajasti hänen toteuttamansa merkityksellinen lapsen, nuoren ja perheen ohjaustilanne. Saatu aineisto analysoitiin soveltaen deduktiivista sisällön analyysiä kuvailun tasolla. Kaikki ohjaustilanteet kuvattiin positiivisesti merkityksellisiksi. Ohjaustilanteiden kuvauksissa nousi esille erilaisia ohjaukseen vaikauttavia tekijöitä. Joitakin ohjaustilanteita häiritsi sopivan ja rauhallisen ohjaustilan puuttuminen, mutta useimmilla sairaanhoitajilla oli kuitenkin käytössään erillinen ohjaustila tai oma työhuone. Ohjaukselle pystyttiin varaamaan pääsääntöisesti riittävästi aikaa. Ohjausmenetelminä käytettiin suullista yksilöohjausta, jonka osana kirjallista materiaalia, demonstraatiota, yhdessä harjoittelemista, leikkiä sekä motivoivan haastattelun tekniikkaa. Merkitykselliseksi koettiin sairaanhoitajan ammattitaito, kokemus ja tiedot ohjattavasta asiasta. Ohjaustilanteissa huomioitiin lapsen ikä ja kehitystaso sekä perheen tapa oppia. Vuorovaikutus koettiin hyväksi, kun keskustelu oli sujuvaa ja avointa ja perhe oli vastaanottavainen. Yhteistyössä erottuivat osallistujien erilaiset roolit, pääasiassa yhteistyö kuvattiin onnistuneeksi ja sopuisaksi. Ohjaukseen vaikutti myös perheen tunteminen entuudestaan, sillä pitkä hoitosuhde edesauttoi yhteistyön ja vuorovaikutuksen onnistumista sekä poisti jännittyneisyyttä osapuolten väliltä. Lapsen, nuoren ja perheen aktiivisuutta tuettiin eri tavoin, esimerkiksi positiivisen kannustuksen avulla. Sairaanhoitajat kokivat erityisen merkitykselliseksi asiakkaan tarpeista ja odotuksista lähtevän ohjauksen toteuttamisen. Ohjausta arvioitiin kirjaamalla sairaanhoitajan asiantuntijan arvio, mutta vain harva sairaanhoitajista arvioi ohjausta yhdessä perheen kanssa. Opinnäytetyön tulokset kuvaavat sairaanhoitajien kokemuksia lasten, nuorten ja perheen polikliinisesta ohjauksesta. Tuloksia hyödynnetään projektin seuraavissa vaiheissa, kun tarkoituksena on kehittää vaikuttavaa ohjausmallia sekä ohjauksen opetusta ammattikorkeakouluissa sosiaali- ja terveysalalla. Jatkossa voitaisiin myös selvittää voimavarojen vahvistumiseen tähtääviä ohjausmenetelmiä, kuten motivoivan haatattelun tekniikkaa ja niiden soveltuvuutta hoitotyön eri osa-alueille, erityisesti lasten, nuorten ja perheiden ohjaukseen.

Perheen ohjaaminen leikki-ikäisen astmaa sairastavan lapsen lääkehoidossa

Työn tarkoituksena oli kartoittaa perheen ohjausta leikki-ikäisen astmaa sairastavan lapsen lääkehoidossa tutkimalla aiheesta löytyvää kirjallisuutta soveltaen systemaattisen kirjallisuuskatsauksen menetelmää. Opinnäytetyömme oli mukana Lapsen, nuoren ja lapsiperheen ohjaus -nimisessä projektissa, jonka tarkoituksena oli kartoittaa lapsen, nuoren ja lapsiperheen ohjausta. Työmme tavoitteena oli lisätä tietoutta ohjaamisesta lasten hoitotyössä ja astman lääkehoidosta sekä hyödyttää projektia ja työelämää. Teimme yhteistyötä Jorvin sairaalan lastenosasto L3:n kanssa. Kirjallisuuskatsauksessamme käytimme vuoden 2000 jälkeen julkaistuja suomen- ja englanninkielisiä tutkimuksia. Tutkimuksia analysoidessamme etsimme perheiden kokemuksia ja odotuksia lääkehoidosta ja ohjauksesta sekä tutkimuksista nousseita suosituksia lääkehoidon ohjaukselle. Kirjallisuuskatsauksemme tuloksina selvisi, että perheillä oli monenlaisia kokemuksia ja odotuksia astman lääkehoidosta ja ohjauksesta. Ne olivat sekä positiivisia että negatiivisia. Muun muassa lääkkeet koettiin tärkeäksi selviytymistä edistäväksi tekijäksi astman hoidossa. Astman hoito koettiin kuitenkin vaikeaksi ja aikaa vieväksi. Lapsilla oli lisäksi vaikeuksia lääkkeenottotekniikassa. Ohjaus koettiin potilaslähtöiseksi, ja henkilökohtainen ohjaus oli koettu tehokkaimmaksi ohjausmenetelmäksi. Hoitajien tietoja ja taitoja pidettiin hyvinä, ja vanhemmat arvostivat saamaansa ohjausta. Ohjauksen tarve ja tiedon saanti eivät kuitenkaan kohdanneet. Perheet kaipasivat ohjausta heti astmadiagnoosin saatuaan. Lääkehoidon ohjaus koettiin riittämättömäksi ja lääkkeenottotekniikan ohjausta kaivattiin lisää. Tietoa toivottiin kirjallisena. Tulosten pohjalta voidaan todeta, että perheen ohjaaminen lääkehoidossa on tärkeää. Ohjauksen tulisi olla yksilöllistä perheen tilanne huomioiden. Perhe tulee ottaa mukaan hoidon suunnitteluun ja päätöksentekoon. Hoitosuhteen tulee olla pitkäkestoinen. Opinnäytetyömme tuloksia voidaan hyödyntää lasten hoitotyössä sekä projektin seuraavissa vaiheissa. Ehdottaisimme, että aihettamme tutkittaisiin enemmän, sillä lasten astman lääkehoidon ohjaamisesta löytyi melko vähän tutkittua tietoa. Suurin osa analysoimistamme tutkimuksista oli ulkomaalaisia, joten mielestämme aihetta olisi tärkeää tutkia suomalaisten perheiden kokemana.

Velallisen asema perinnässä ja perintäkulujen merkitys velalliselle

Tutkimuksessa on tarkoitus selvittää velallisen asemaa perinnässä ja perintäkulujen merkitystä. Tutkimus jakautuu teoreettiseen ja empiiriseen osaan, jossa selvitetään teoreettisesti velkaan ja perintään liittyviä käsitteitä ja lainsäädäntöä. Laki saatavien perinnästä sääntelee yleislakina perintätoimintaa riippumatta siitä suorittaako perintää itse velkoja vai perimistoimisto. Lakiin otettiin vuonna 2005 kuluttajasaatavia koskevia perimiskuluja rajoittavat enimmäismäärät, jotka on porrastettu saatavan suuruuden mukaan. Empiirisessä osassa tutkitaan oikeudenkäyntiaineistosta kerätyistä tiedoista perintään kuuluvia osapuolia, perittäviä saatavia ja perimiskuluja. Velallisen asema näyttää olevan riittävän hyvin turvattu oikeusjärjestyksessämme, joskin perimiskulujen ja oikeudenkulujen määrä nousee usein itse perittävää pääomaa suuremmaksi. Rahasaatavien perintää koskevien tapausten määrä käräjäoikeuksissa on kasvanut huomattavasti vuonna 2007. Tällaisia velkomuksia käsiteltiin käräjäoikeuksissa yli 200.000 kappaletta vuonna 2007. Tämän kasvun osaltaan selittää uudeksi velkaongelmien aiheuttajaksi nousemassa olevat pikavipit, joiden määrä kaikista perittävistä saatavista oli noin 10%. Näiden pääomat olivat keskiarvoltaan noin 145 euroa, ja näiden perintäkulut noin kaksinkertaisia verrattuna pääomaan Koko aineistossa perityt pääomat olivat keskiarvoltaan noin 2900 euroa ja perintäkulut noin 270 euroa.

Fysioterapeuttien kliininen päättely lapsen motorisen kehityksen tukemisessa

kliininen päättely kuuluu olennaisena osana fysioterapeutin työhön. Kliinisessä päättelyssä fysioterapeutti kerää ja prosessoi sekä olemassa olevaa että uutta tietoa ja käyttää sitä asiakkaan terveydentilan, elämäntilanteen ja kuntoutuksen ennusteen arviointiin. Lisäksi fysioterapeutti suunnittelee kerätyn tiedon avulla asiakkaalle yksilöllisesti soveltuvan terapian. Australialainen Ian Edwards on tutkimuksessaan todennut, että fysioterapeutit käyttävät seuraavia kliinisen päättelyn strategioita: diagnostinen päätöksenteko, kertomuksiin liittyvä päätöksenteko, menettelytapoihin liittyvä strategia, vuorovaikutuksellinen päätöksenteko, yhteistoiminnallinen päätöksenteko, eettinen päätöksenteko, ennusteisiin liittyvä päätöksenteko ja päätöksenteko opettamisessa. Istuallaan liikkuminen eli ”peppukiitäminen” voi olla eräs havaittu motorisen kehityksen poikkeavuus noin 1-vuotiaalla lapsella. Lapsi ei ala kontata eikä nousta seisomaan vaan liikkuu mielenkiintoisten kohteiden luokse istuallaan. Tällöin lapsen motorista kehitystä seurataan ja tuetaan esimerkiksi fysioterapeutin vastaanotolla. Opinnäytetyömme tarkoituksena on perehtyä fysioterapeutin kliiniseen päättelyyn terapiatilanteessa, jossa lapsi liikkuu istuallaan. Tarkoituksenamme on myös selvittää, tarvitsevatko istuallaan liikkuvat lapset fysioterapiaa, ja mihin fysioterapeutit perustavat terapian. Olemme haastatelleet kolmea kokenutta, lasten fysioterapian parissa työskentelevää fysioterapeuttia kyseisistä aiheista. Haastattelemamme fysioterapeutit käyttivät kaikkia kliinisen päättelyn strategioita istuallaan liikkuvan lapsen fysioterapiassa. Eniten fysioterapeuteilla oli käytössä diagnostinen sekä menettelytapoihin liittyvä päätöksenteko. Fysioterapeutit vertasivat lapsen kehitystasoa normaaliin motoriseen kehitykseen. Lapsen terapia toteutettiin leikkien, lelujen, laulujen ja lorujen avulla. Vanhempien ohjaaminen koettiin tärkeäksi. Fysioterapeuttien toiminnan perusta oli teoria (esimerkiksi lapsen motorinen kehitys), jonka jälkeen he löysivät pitkästä kokemuksestaan keinot terapian toteuttamiseen. Fysioterapeutit kokivat erilaiset koulutukset sekä moniammatillisen yhteistyön hyödylliseksi. Emme saaneet yksiselitteistä vastausta kysymykseen, tarvitsevatko istuallaan liikkuvat lapset fysioterapiaa. Vanhempien ohjaus näytti haastattelujen perusteella toteutuvan asiantuntijajohtoisesti.

Sijaisvanhemmuuteen kasvamisen prosessi

Opinnäytetyöni on osa Sosiaali- ja terveysministeriön alaista Helsingin kaupungin lastensuojelun perhehoidon kehittämishanketta. Perhehoidon tuki- ja sosiaalityön painopistettä pyritään siirtämään kriisityöstä ja korjaavasta työstä laadukkaaseen ennaltaehkäisevään työhön. Tämän opinnäytetyön tutkimustehtävä oli kerätä tietoa sijaisvanhemmuuteen kasvamisesta, erityisesti siitä muutoksesta, minkä ensimmäinen sijaislapsi tuo vanhemmuuteen ja perheeseen. Pyrin löytämään jotain erityistä, juuri sijaisvanhemmuuteen kuuluvaa vanhemmuutta, sekä niitä asiantiloja, jotka tukevat suotuisaa kehitystä tai koettiin erityisenä haasteena. Aineistoni koostuu neljän perheen alkutaipaleen tunnelmista sijaisperheeksi kasvamisen prosessissa. Perheet sijaitsevat fyysisesti kolmessa eri kunnassa Etelä-Suomessa ja Hämeessä. Kaikissa perheissä oli ainakin yksi biologinen lapsi, joten vanhemmuus sinänsä ei ollut uusi asia. Sijoitushetkellä sijoitettavat lapset olivat iältään 1,5 vuodesta 4 vuoteen. Käytin tutkimusmenetelmänä puoli-strukturoituja teemahaastatteluja. Jotta muutos vanhemmuudessa tavoitetaan, haastattelut toteutettiin kahdessa vaiheessa. Ensimmäisen haastattelukierroksen perheisiin tein 1 - 2,5 kuukautta sijoituksesta ja toinen vierailu perheisiin toteutui 8 kuukautta - 1 vuosi myöhemmin. Merkityksellisiä tuloksia ovat sijaisvanhempien kokema pelko lapsen menettämisestä ja sen vaikutus kiinnittymiseen, biologisten lasten haasteellinen asema sijaisperheessä ja sijaisperheen tuen riittämättömyys erityisesti sijoituksen alussa. Sijaisvanhemmuutta pidetään vaativampana kuin biologista vanhemmuutta, joka sujuu usein intuitiolla. Sijaislapsen kanssa uskotaan vaadittavan kasvatustietoisuutta, jolloin oman toiminnan vaikutuksia lapseen mietitään enemmän. Tulokset tukevat kehittämishankkeen tavoitetta sijoituksen alkuvaiheen tiiviimmän tuen tarpeesta. Tukea saattavat tarvita myös sijaisperheen biologiset lapset, mikä tulee tiedostaa ja huomioida entistä paremmin. Sijaisperheen kiintymyssuhteet ja niiden erityiset haasteet on monimutkainen ja merkityksellinen asiakokonaisuus, jota pidän tärkeänä jatkotutkinmuksen kohteena.

Moto-kerho lapsen kehityksen tukena

Moto-kerho on erityistä tukea tarvitsevien lasten liikuntakerho, jota järjestetään Helsingin ammattikorkeakoulu Stadiassa. Eritystä tukea tarvitsevalla lapsella tarkoitamme tässä työssä lapsia, jotka tarvitsevat tavanomaista enemmän yksilöllistä huomiota ja tukea kasvaakseen, oppiakseen ja kehittyäkseen. Moto-kerhon toiminta perustuu psykomotoriikkaan ja siinä yhdistyvät fyysismotoriset, sosio-emotionaaliset sekä kognitiiviset tavoitteet. Erityistä tukea tarvitsevien lasten määrä ja erityisryhmien harrastustoiminnan järjestämisen tarve on jatkuvasti kasvanut. Työmme on toiminnallinen opinnäytetyö, jonka tuotoksena suunnittelimme Moto-kerhosta kertovan esitteen. Opinnäytetyön tavoitteena on tarkastella eri tietolähteisiin perustuen Moto-kerhoa lapsen kehityksen tukimuotona. Kirjallisen työn tavoitteena on perustella Moto-kerhon tavoitteita kirjallisuudesta kerätyn tiedon sekä omien havaintojemme avulla. Esitteen tavoitteena on saada tieto Moto-kerhosta helposti jaettavaan muotoon ja siten tehostaa tiedotusta Moto-kerhosta. Esite on suunnattu erityistä tukea tarvitsevien lasten vanhemmille. Toivomme esitteen palvelevan myös näiden lasten kanssa työskenteleviä ammattihenkilöitä. Opinnäytetyössä esittelemme käyttämiämme työmenetelmiä: puolistrukturoitua yksilöhaastattelua sekä osallistuvaa havainnointia. Kuvailemme lapsen kehitystä syntymästä kouluikään asti. Avaamme psykomotoriikan ja psykomotorien harjaannuttamisen käsitteet sekä havainnollistamme Moto-kerhon toimintaa ja tavoitteita. Lopuksi raportoimme esitteen suunnittelu- ja toteutusprosessia. Opinnäytetyömme on tarkoitettu kaikille aiheesta kiinnostuneille, sosiaali- ja terveysalan opiskelijoille sekä tuleville Moto-kerhon ohjaajille opiskelu- ja perehtymismateraaliksi.

Moto-kerho lapsen kehityksen tukena

Moto-kerho on erityistä tukea tarvitsevien lasten liikuntakerho, jota järjestetään Helsingin ammattikorkeakoulu Stadiassa. Eritystä tukea tarvitsevalla lapsella tarkoitamme tässä työssä lapsia, jotka tarvitsevat tavanomaista enemmän yksilöllistä huomiota ja tukea kasvaakseen, oppiakseen ja kehittyäkseen. Moto-kerhon toiminta perustuu psykomotoriikkaan ja siinä yhdistyvät fyysismotoriset, sosio-emotionaaliset sekä kognitiiviset tavoitteet. Erityistä tukea tarvitsevien lasten määrä ja erityisryhmien harrastustoiminnan järjestämisen tarve on jatkuvasti kasvanut. Työmme on toiminnallinen opinnäytetyö, jonka tuotoksena suunnittelimme Moto-kerhosta kertovan esitteen. Opinnäytetyön tavoitteena on tarkastella eri tietolähteisiin perustuen Moto-kerhoa lapsen kehityksen tukimuotona. Kirjallisen työn tavoitteena on perustella Moto-kerhon tavoitteita kirjallisuudesta kerätyn tiedon sekä omien havaintojemme avulla. Esitteen tavoitteena on saada tieto Moto-kerhosta helposti jaettavaan muotoon ja siten tehostaa tiedotusta Moto-kerhosta. Esite on suunnattu erityistä tukea tarvitsevien lasten vanhemmille. Toivomme esitteen palvelevan myös näiden lasten kanssa työskenteleviä ammattihenkilöitä. Opinnäytetyössä esittelemme käyttämiämme työmenetelmiä: puolistrukturoitua yksilöhaastattelua sekä osallistuvaa havainnointia. Kuvailemme lapsen kehitystä syntymästä kouluikään asti. Avaamme psykomotoriikan ja psykomotorien harjaannuttamisen käsitteet sekä havainnollistamme Moto-kerhon toimintaa ja tavoitteita. Lopuksi raportoimme esitteen suunnittelu- ja toteutusprosessia. Opinnäytetyömme on tarkoitettu kaikille aiheesta kiinnostuneille, sosiaali- ja terveysalan opiskelijoille sekä tuleville Moto-kerhon ohjaajille opiskelu- ja perehtymismateraaliksi.