168 resultados para Kuormituksen vähentäminen
Resumo:
Tutkimuksen tavoitteena oli tutkia asiantuntijaorganisaation henkilöstön työmotivaatioon vaikuttavia tekijöitä. Konkreettisena tavoitteena oli kehittää asiantuntijaorganisaation olemassa olevaan suorituskykymittaristoon uusia mittareita, joiden avulla yrityksessä pyritään luomaan asiantuntijoille mahdollisimman motivoiva työskentelyilmapiiri. Tutkimus toteutettiin kvalitatiivisena tapaustutkimuksena. Tutkimuksen teoreettisessa osuudessa tutkittiin asiantuntijan työmotivaatioon vaikuttavia tekijöitä sekä aineettoman pääoman mittaamista. Empiirisessä osuudessa tutkittiin pienen asiantuntijaorganisaation työskentelyolosuhteita. Aineistonkeruumenetelmänä toimi vanha tutkimustieto, puolistrukturoidun haastattelun piirteitä omaavat teemahaastattelut sekä tutkijan oma havainnointi. Asiantuntijan motivaatioon vaikuttaa erityisen paljon henkilökohtainen kasvu, autonomisuus, merkityksellinen työ, haasteelliset ja vaihtelevat työtehtävät sekä työstä saatu palaute. Vähemmän merkittäviä motivaattoreita ovat raha, työsuhteen jatkuvuus, ystävälliset työtoverit, kunnioitus ja oikeudenmukainen kohtelu. Urakehitystä asiantuntija ei koe erityisen motivoivana asiana. Tutkimuksen kohdeyrityksen haasteiksi ilmeni erityisesti palautteen antaminen, osaamisen ja koulutuksen johtaminen, autonomian vähyys projektin käyttöönotto vaiheessa sekä työn kuormittavuuden jakautuminen. Uudet mittarisuoritukset kohdeyrityksessä ovat: projektipalautteen antaminen, positiivisen palautteen määrä, projektien edistymispalaverit, projektikatselmukset, suunnittelun tuntiarviot, sisäisten kehitysideoiden toteutuminen, työntekijöiden kuormituksen jakautuminen sekä koulutuksen ja osaamisen jakautuminen.
Resumo:
Lappajärven, Etelä-Pohjanmaan suurimman järven, ekologinen tila on heikentynyt ja se luokitellaan nykyisin tyydyttäväksi. Rehevöityminen, 1990-luvun muikkukato ja yhteiskunnan rakennemuutos ovat vähentäneet kalastajien ja kalansaaliin määrää. Ammattikalastuksen edellytysten parantamiseksi toteutettiin vuosina 2001–2004 ”Kalastus elinkeinoksi Lappajärvellä” – hanke. Hankkeen vaikutuksia kalastoon ja järven ekosysteemiin seurattiin vuosina 2001–2006. Kokonaissaalis vuosina 2001–2004 oli 1655 tonnia (n. 29 kg/ha/vuosi). Vaikka saalistavoitetta (2100 tn) ei täysin saavutettu, oli hankkeella runsaasti myönteisiä, joskin osin vähäisiä tai epävarmoja vaikutuksia järven tilaan ja kalastoon. Kalastajien yksikkösaaliit etenkin kuhan ja isokokoisen ahvenen osalta nousivat hankkeen alussa. Loppuvuosina yksikkösaaliiden kehitys oli osittain ristiriitaista. Ulapan taloudellisesti vähempiarvoinen kalasto, varsinkin kuorekanta harveni selvästi. Muikku puolestaan lisääntyi ja pysyi runsaana. Kuhan ja isokokoisen ahvenen lisääntymistä selittivät pääosin lämpimät kesät ja kuhan onnistuneet istutukset. Petokalat, etenkin kuha, voivat osaltaan säädellä Lappajärven ulapan planktonsyöjäkalojen kantoja ja toisaalta estää särjen siirtymistä ulapalle. Tehokalastuksen loputtua alkoi näkyä merkkejä kalakantojen palautumisesta takaisin kohti lähtötilannetta. Rantavyöhykkeellä hankkeen vaikutukset jäivät selvästi vähäisemmiksi kuin ulapalla. Eläinplankton lisääntyi hieman ylemmissä vesikerroksissa, mutta tilanne alkoi palautua ennalleen hankkeen jälkeen. Sinileväkukinnot vaikuttivat vähentyneen hankkeen aikana, tosin kukintojen voimakas vaihtelu vaikeutti arviointia. Tehokalastus ja vesiensuojelun tehostuminen vähensivät fosforipitoisuuksia, tosin myös vähäsateiset vuodet vaikuttivat vähenemiseen. Pitoisuuksien lasku jatkui hankkeen jälkeen. Hanketta edeltänyt klorofyllipitoisuuksien kasvusuuntaus pysähtyi ja pitoisuustaso vakiintui. Tehokalastus pienensi klorofylli/fosfori-suhdetta ja vähensi sisäistä kuormitusta, mutta vaikutus alkoi heiketä hankkeen loputtua. Typpipitoisuuksiin, veden väriin tai näkösyvyyteen kalastus ei vaikuttanut. Tehokalastuksella voidaan parantaa Lappajärven tilaa, mutta kalastuksen on oltava jatkuvaa. Saalistavoitteeksi voisi riittää n. 20-30 kg/ha vuodessa, mutta samalla on jatkettava ulkoisen kuormituksen vähentämistä. Kalastuksen tulisi kohdistua arvokalojen lisäksi myös vähempiarvoisiin kalalajeihin ja samalla on tuettava petokalakantojen vahvistumista.
Resumo:
For the paper mill profitability it is crucial to minimize overproduction and underproduction. Overproduction and underproduction both generate undesired costs and profit losses in paper mill production. This master’s thesis examines paper production order fulfillment subject from paper production level point of view. Research and development approach is selected due to clarification requirements in lately implemented manufacturing execution system. Manufacturing execution systems are generally expected to offer reliable and accurate information about mill production details. However, confusions are likely to occur after implementation of new manufacturing execution system. These confusions are usually harmful and become cumulatively more influential the longer they keep occurring. In this master’s thesis is presented actions to improve order fulfillment at paper mill production level. Central points of the improvement actions are a model for successful order fulfillment in paper mill production and manufacturing execution system catalogue configuration redesign. Improvement actions are implemented in Jokilaakso paper production plant and it is examined as a case study. In the end of this master’s thesis is presented performance measurements which demonstrate order fulfillment from case Jokilaakso.
Resumo:
Tämä kandidaatintyö käsittelee kestävään kehitykseen tähtäävän teollisen ekologian ajatusmallin alle muodostuneita käsitteitä teollisesta symbioosista, ekoteollisesta puistosta ja ekoteollisesta verkostosta. Työn tavoitteena on selventää näiden käsitteiden merkitystä ja toimintaa käytännössä. Lisäksi teoriakatsauksen pohjalta pyritään luomaan käsitteellinen viitekehys, jonka avulla pystytään tarkastelemaan esimerkkiyrityksen toimintaa. Teollisen ekologian taustalla vaikuttavat selkeä huoli kestävän kehityksen turvaamisesta ja maapallon luonnonvarojen riittävyydestä. Tähän pyrkivät vaikuttamaan muun muassa poliittiset päättäjät, kannustamalla entistä ekologisempaan yritystoimintaan. Teollinen symbioosi nähdään yritysten tapana toimia ekologisuutta edistäen. Tähän toimintaan yhdistyvät helposti ekoteolliset puistot sekä verkostot, jotka tähtäävät kaikki samaan tavoitteeseen. Näiden käsitteiden avulla yrityksen toimintaa voidaan tarkastella eri tasoilla. Tässä työssä tarkastellaan käsitteellisen viitekehyksen avulla esimerkkiyritys St1 Biofuels Oy:tä, jonka toiminta vastaa monilta piirteiltään työssä esiteltyjen käsitteiden malleja. Teollinen symbioosi ja ekoteolliset verkostot nähdään malleina, joilla yrityksen on mahdollista tavoitella selkeää kilpailuetua sekä kustannussäästöjä toiminnassaan. Tärkeimpiä tekijöitä toiminnassa ovat materiaalivirtojen optimointi, jätteen määrän vähentäminen sekä sopivien verkostokumppaneiden löytäminen toiminnan varmistamiseksi.
Resumo:
Liikenneturvallisuus syntyy monen tekijän summana. Liikenneympäristö mahdollistaa turvallisen liikkumisen, mutta käyttäjien asenteet ja valinnat ratkaisevat eniten. Liikenneturvallisuudelle on asetettu tavoitteeksi 0-visio, jonka mukaan kenenkään ei tarvitse kuolla tai loukkaantua vakavasti liikenteessä. Käytännössä tavoite merkitsee liikennekuolemien määrän puolittamista ja loukkaantuneiden merkittävää vähentämistä vuoteen 2020 mennessä. Tavoite on nykytilanteeseen nähden haasteellinen edel-lyttäen kaikkien toimijoiden sitoutumista liikenneturvallisuudelle asetettujen tavoitteiden määrätietoiseen edistämiseen. Keski-Pohjanmaan maakunnan liikenneturvallisuustavoite on vielä astetta tiukempi: ei yhtään liikennekuolemaa vuoteen 2020 mennessä. Etelä-Pohjanmaan liikenneturvallisuussuunnitelma ohjaa liikenneturvallisuustyötä Etelä-Pohjanmaan, Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan maakunnissa. Etelä-Pohjanmaan ELY-alueen liikenneturvallisuuden visio, tavoitteet ja toimenpiteet on muodostettu suunnittelualueen nykytila-analyysien, valtakunnallisen liikenneturvallisuussuunnitelman ja alueen sidosryhmien kanssa käydyn vuorovaikutuksen perusteella. Toimenpideohjelma sisältää neljä painopistealuetta, joita ovat: liikenneturvallisuustyön organisointi, riskikäyttäytymisen vähentäminen, kestävien kulkutapojen lisääminen ja turvallisuusnäkemyksen ohjaavuus toiminnassa. Liikenneturvallisuuden erityisiä riskiryhmiä Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen alueella ovat nuoret (15–25-vuotiaat) ja ikääntyneet (yli 65-vuotiaat). Riskikäyttäytymisen ongelmia suunnittelualueella ovat ylinopeudet, turvalaitteiden käyttämättömyys, alkoholin ja heikentyneen ajokyvyn aiheuttamat riskit. Vaikutustarkastelu osoittaa, että fyysisen liikenneympäristön parantamista tarvitaan, mutta se ei riitä turvallisuustavoitteen saavuttamiseen. Liikenneturvallisuustyön selkeä organisointi luo mah-dollisuuden saavuttaa kaikki liikkujat ja vaikuttaa riskikäyttäytymiseen, mikä on avain turvallisuustavoitteen saavuttamiseen. Omassa toiminnassaan ELY-keskus sitoutuu asettamaan liikenneturvallisuuden keskeiseksi toimintaa ohjaavaksi tavoitteeksi, haastaen muut sidosryhmät mukaan. Turvallisuustavoitteen saavuttamisessa tarvitaan useiden eri hallinnonalojen ja sidosryhmien aktiivista toimintaa ja sitoutumista toimenpiteiden edistämiseen ja toteuttamiseen.
Resumo:
Tämän tutkimuksen aiheena on repatriaattien sitouttaminen organisaatioon paluuprosessin aikana ja vaihtuvuuden vähentäminen tukitoimien avulla. Paluu ulkomaankomennukselta on yleisesti koettu haastavana eikä sen haasteita täysin ymmärretä organisaatioissa. Tästä johtuen paluun jälkeinen vaihtuvuus saattaa olla korkea. Toisin sanottuna repatriaatit eli komennukselta palanneet henkilöt saattavat irtisanoutua pian paluun jälkeen yrityksestä. Vaihtuvuudesta aiheutuvat kustannukset voivat nousta korkeiksi, sillä tutkimusten mukaan yritykset sijoittavat huomattavan summan rahaa ulkomaankomennuksiin. Organisaatioilla on mahdollisuus vaikuttaa paluun onnistumiseen tukemalla repatriaattia. Tutkimuksessa tarkastellaan seuraavaa tutkimusongelmaa: Miten organisaation tarjoamilla tukitoimilla voidaan edistää sitouttamista ja vähentää vaihtuvuutta? Tutkimuksen tavoitteena on tarkastella organisaatiossa tarjottavien tukitoimien merkitystä repatriaattien sitouttamiseen ja vaihtuvuuteen. Lisäksi tavoitteena on ymmärtää paluun yhteydessä esiintyviä haasteita. Tarkoituksena on luoda ymmärrystä siitä, miten organisaatioissa voitaisiin hallita paluuprosessia niin, että ulkomaankomennukseen sijoitetut resurssit eivät menisi hukkaan. Tutkimus on luonteeltaan kvalitatiivinen eli laadullinen tutkimus. Tutkimuksen empiirinen aineisto koostuu teemahaastatteluista, joita tehtiin kuusi kappaletta. Haastattelut toteutettiin Suomessa toimivissa kansainvälisissä yrityksissä. Haastateltavat toimivat asemassa, jossa he vastasivat ulkomaankomennuksien hallinnasta. Tutkimuksen johtopäätöksinä voidaan todeta, että repatriaattien sitouttamisen edistäminen ja vaihtuvuuden vähentäminen ei ole yksiselitteinen ilmiö. Aihetta on tutkittu Suomessa melko vähän, joten uudelle tutkimukselle olisi vielä tilaa. Haastatteluissa nousi esille, että paluun aikana ilmenevät haasteet liittyivät pääasiassa sopivan työtehtävän löytämiseen ja repatriaattien odotusten hallintaan. Merkittävimmiksi tukitoimiksi nousivat urasuunnittelu, kansainvälisen kokemuksen arvostaminen, viestintä, käytännön asioissa avustaminen ja paluuvalmennus. Sitouttamisen edistämisen ja vaihtuvuuden vähentämisen näkökulmasta urasuunnittelu, kansainvälisen kokemuksen arvostaminen ja viestintä nousivat haastatteluista merkittävimmiksi tukitoimiksi. Sen sijaan käytännön asioissa avustamisen ja paluuvalmennuksen merkitys tukitoimena oli vähäinen.
Resumo:
Tämän laadullisen tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, miten työelämän epävarmuustekijöitä ja niiden vaikutuksia voidaan ennaltaehkäistä ja hallita henkilöstöjohtamisen keinoin sekä millaisia käsityksiä Kaartin Jääkärirykmentin (KAARTJR) henkilöstöllä oli työelämän epävarmuustekijöistä ja niiden vaikutuksista. Työelämän epävarmuustekijöiden käytäntöä ilmentävä empiirinen aineisto kerättiin teemahaastatteluilla KAARTJR:n henkilökunnalta. Tutkimuksessa käytettiin fenomenografista tutkimusotetta. Tutkimuksen teoreettisen viitekehyksen muodosti puolustusvoimien henkilöstöjohtamisen kokonaisuus. Työelämän epävarmuustekijöitä tutkittiin työn epävarmuuden sekä työn sisällöllisiä ominaispiirteitä uhkaavien tekijöiden näkökulmasta. Tutkimuksen empiirisen osan johtopäätösten perusteella voidaan todeta, että henkilöstön käsityksissä työelämää ja työn sisältöä uhkaavat tekijät korostuivat työn epävarmuutta vahvemmin. Henkilöstön käsityksissä ilmeni, että puolustusvoimauudistus oli keskeinen epävarmuutta aiheuttanut tekijä, joka oli lisännyt henkilöstön epätietoisuutta tulevaisuudesta, työn epävarmuutta määräaikaisissa työsuhteissa sekä lisännyt uhkaa upseereiden työn siirtymisestä toiselle paikkakunnalle. Lisäksi luottamuksen puute henkilöstöjohtamiseen aiheutti henkilöstön käsityksissä epävarmuutta. Työyhteisötasolla ilmeni, että puutteet työn organisoinnissa ja puutteelliset henkilöstöresurssit aiheuttavat eritasoista epävarmuutta yksilöiden työelämässä. Yksilötasolla työelämän epävarmuutta aiheuttivat uhka työnkuvan ja työn luonteen muuttumisesta. Tutkimustulosten perusteella uraa uhkaavat tekijät aiheuttivat epävarmuutta erityisesti sotilaiden käsityksissä ja ne koettiin vaikuttavan negatiivisesti osaamisen ja ammattitaidon kehittämiseen. Tulosten perusteella eriasteiset epävarmuustekijät vaikuttavat negatiivisesti työnantajakuvaan, henkilöstön sitoutumiseen, toimintakyvyn osa-alueisiin ja työasenteisiin. Tutkimuksen johtopäätöksenä voidaan todeta, että organisaatiotason keskeinen keino ennaltaehkäistä ja hallita työelämän epävarmuustekijöitä on oikeudenmukaiseen ja tasa-arvoa vaalivaan henkilöstöpolitiikkaan pohjautuva henkilöstöjohtaminen, jossa keskeistä on luottamusperusteisen sitoutumisen lisääminen. Muutosprosesseissa tämä tarkoittaa oikeudenmukaisia menettelytapoja, laadukasta muutosjohtamista ja riittävää tiedottamista. Uraa koskevia uhkatekijöitä voidaan ennaltaehkäistä kaikkia henkilöstöryhmiä tukevalla urasuunnittelujärjestelmällä. Epävarmuuden ennaltaehkäisyssä korostuu epätietoisuuden vähentäminen tiedonkulkua lisäämällä. Henkilöstöjohtamisen keinot tukea yksilöiden osaamisen kehittämistä ovat työssä oppiminen, työ- ja tehtäväkierto sekä kouluttautuminen, joiden avulla yksilöt voivat itse vaikuttaa oman työmarkkina-arvonsa lisäämiseen ja vähentää siten työelämän epävarmuutta.
Resumo:
Kaartin Jääkärirykmentissä koulutetaan asutuskeskustaistelijoita pääkaupungin puolustamiseen. Joukko-osasto on kehittänyt kaupunkijääkärin suorituskykyä hankkimalla uusia ballistisia suojavarusteita ja taisteluvälineitä. Taisteluvarustuksen massan kasvaminen on tuonut haasteita kaupunkijääkärin suorituskyvylle ja fyysisen toimintakyvyn säilyttämiselle kaupunkitaisteluolosuhteissa. Tutkimuksessa vertailtiin laboratoriossa suoritettujen kokeiden sekä käytännön kenttäkokeiden avulla sotilaan taisteluvarustuksen m/91 (noin 16.8 kg) ja kaupunkijääkärin taisteluvarustuksen m/05 (noin 30.3 kg) fyysistä kuormittavuutta ja vaikutusta fyysiseen suorituskykyyn hyökkäystaistelussa rakennetulla alueella. Tarkasteltavia muuttujia olivat sydämen syketaajuus, veren laktaattipitoisuus, subjektiivisen kuormituksen tunteminen sekä kenttäkokeeseen käytetty suoritusaika. Tutkimuksessa pyrittiin tarkastelemaan maksimaalisen hapenottokyvyn, kehon antropometristen ominaisuuksien sekä voimaominaisuuksien merkitystä eripainoista taakka kantaessa. Laboratoriotestit toteutettiin Hämeen Rykmentin Urheilukoulun testiasemalla ja käytännön kenttäkokeet Santahaminan esteradan alueelle simuloidulla asutuskeskustaisteluradalla. Kenttäkokeessa koehenkilöiden (n = 12) tehtävänä oli suorittaa hyökkäystehtävä lähtöasemasta tavoitteeseen jalan. Ohjeeksi annettiin, että taisteluvalmius ja fyysinen toimintakyky tuli säilyttää koko simuloidun hyökkäystehtävän ajan aina tavoitteeseen saakka. Simuloitu kenttäkoe koostui neljästä vaiheesta ja hyökkäyksen kokonaispituus oli noin 1480 metriä. Kenttäkokeen tulosten mukaan henkilökohtaisen taisteluvarustuksen massan kasvaminen 16.8 kg:sta 30.3 kg:n ei aiheuta tilastollisesti merkitseviä eroja sydämen syketaajuudessa tai veren laktaattipitoisuudessa. Subjektiivisen kuormittuneisuuden tuntemuksissa havaittiin kenttäkokeen aikana taisteluvarustusten m/91 ja m/05 välillä tilastollisesti lähes merkitseviä eroja (p< 0.05). Koehenkilöt tunsivat elimistössään raskaamman taakan (m/05) aiheuttaman fyysisen kuormittavuuden ja tietoisesti hidastivat etenemisnopeuttaan. Tämän vuoksi fysiologisissa vasteissa (syke ja veren laktaattipitoisuus) ei havaittu merkitseviä muutoksia. Raskaamman taakan kanssa suoritetussa kenttäkokeessa subjektiivisen kuormittuneisuuden tuntemus aiheutti fyysisen suorituksen intensiteetin ja hyökkäysnopeuden hidastumisen. Tämän vuoksi suoritusajoissa taisteluvarustusten m/91 vs. m/05 kanssa suoritetussa kenttäkokeessa havaittiin tilastollisesti erittäin merkitseviä eroja p< 0.001. Koehenkilöiden välisissä vertailuissa maksimaalinen hapenottokyky oli tilastollisesti lähes merkitsevästi parempi p< 0.05 m/05 varustuksessa koko kenttäkokeen radan suorittaneilla verrattuna niihin henkilöihin, jotka eivät suorittaneet hyväksytysti koko kenttäkoetta taisteluvarustuksessa m/05. Kenttäkokeen raskaammassa varustuksessa hyväksytysti suorittaneilla koehenkilöillä oli myös laboratoriomittausten tulosten perusteella suuremmat voimaominaisuudet yläraajoissa, keskivartalossa ja alaraajoissa. Voimaominaisuuksien välillä ei havaittu suoritusryhmien välillä tilastollisesti merkitseviä eroja. Vahvimmat korrelaatiot kenttäkokeen suoritusajan ja raskaamman taakan (m/05) välillä havaittiin koehenkilöiden jalkalihasten maksimivoimassa (r = - 0.69, p< 0.05), vatsalihaksissa (r = - 0.68, p< 0.05) ja kehon painossa (r = - 0.63, p< 0.05.) Tämän tutkimuksen tulokset tukevat näkemystä, jonka mukaan kaupunkijääkärin hyökkäystaistelussa kaupunkiympäristössä korostuvat yksilön maksimaalinen hapenottokyky, keskivartalon vatsalihakset, alaraajojen voimantuotto-ominaisuudet sekä kehon koostumus. Kaupunkijääkäreiksi koulutettavien sotilaiden valinnoissa on kiinnitettävä huomiota yksilön aerobiseen kestävyyteen, antropometrisiin ominaisuuksiin sekä voimaominaisuuksiin. Aerobisen kestävyyden laadukas harjoittaminen ja voimaominaisuuksien nousujohteinen kehittäminen ovat tärkeitä osia kaupunkijääkäreiden liikuntakoulutusta.
Käyttövesivaraajan ekosuunnitteluvaatimusten merkityksen arvioiminen rakennusten energianhallinnassa
Resumo:
Työn lähtökohtana ovat veden lämmittimiä koskeva ekosuunnittelulainsäädäntö ja sen vaatiman testausjärjestelmän laatiminen. Työn tavoitteena on arvioida ekosuunnittelulainsäädännön vaikutusta varaajan toimintaan osana rakennusten energianhallintaa. Työssä laaditaan käyttövesivaraajalle tuoteryhmäkohtaisen ekosuunnittelulainsäädännön mukainen mittausjärjestelmä energiatehokkuuden, lämpimän veden saannon, vuosittaisen sähkönkulutuksen sekä energiamerkinnän määrittämiseksi. Lisäksi tarkastellaan ekosuunnittelulainsäädännön tarkoituksenmukaisuutta, selvitetään varaajan toimintaperiaatteet sekä keinoja käyttöveden tarvitseman energian vähentämiseksi. Testattu käyttövesivaraaja täyttää ekosuunnitteluvaatimukset. Lämmitysenergian vähentäminen käyttövesivaraajan toimintaa tehostamalla on kuitenkin vaikeaa. Hybridijärjestelmien hyödyntäminen sähkölämmityksen ohella muita energianlähteitä ja esim. käyttöveden lämmöntalteenottoa käyttäen on toimivin keino vähentää käyttöveden energiankulutusta sekä parantaa varaajan energiatehokkuutta. Lämpimän käyttöveden energiankulutuksen osuus rakennuksen energiankulutuksesta kasvaa lainsäädännön pakottamana rakennusten kokonaisenergiankäytön vähentyessä. Ekosuunnittelulainsäädännön suora merkitys rakennusten energianhallintaan on Suomessa vähäistä nykyisen energiatehokkuustason ollessa suhteellisen korkea, jolloin käyttöveden tarvitseman energian vähentämiskeinoina on hyödynnettävä vaihtoehtoisia ratkaisuja.
Resumo:
Varusmiesten fyysinen toimintakyky on saatava sellaiselle tasolle, että he kykenevät reserviin siirtyessään täyttämään sodanajan tehtävälleen asetetut vaatimukset. Kuitenkin reserviläisten fyysinen toimintakyky on keskimääräisesti riittämätön, jotta he voisivat suoriutua sodanajan tehtävistään. Varusmiesten toiminnassa on lähes aina mukana ryhmädynamiikka. Ryhmädynamiikan vaikutukset on tiedostettava, jotta varusmiesten fyysistä toimintakykyä voidaan kehittää mahdollisimman tehokkaasti. Tutkimuksessa päätutkimuskysymyksenä on: Miten ryhmädynamiikka voi lisätä tai heikentää varusmiehen fyysistä toimintakykyä? Alatutkimuskysymykset ovat: Miten ryhmädynamiikka muodostuu varusmiesryhmässä? Miten ryhmädynamiikka vaikuttaa varusmiehen fyysiseen toimintakykyyn fyysisen kuormituksen eri osa-alueilla? Miten varusmies voi lisätä ryhmädynamiikan kautta toisen varusmiehen fyysistä toimintakykyä? Tutkimus on kvalitatiivinen eli laadullinen tutkimus. Analysointimenetelmänä käytettiin aineistolähtöistä sisällönanalyysiä. Tutkimuksessa käytettiin valmista aineistoa, joka käsittelee kattavasti tutkimuksen keskeisiä käsitteitä, ryhmädynamiikkaa ja fyysistä toimintakykyä. Ryhmädynamiikan vaikutuksista varusmiehen fyysiseen toimintakykyyn voidaan tehdä yleistettäviä johtopäätöksiä, mutta todelliset vaikutukset riippuvat aina siitä kuinka varusmies kokee ryhmädynamiikan. Ryhmädynamiikka vaikuttaa varusmiehen fyysiseen toimintakykyyn eniten liikuntakoulutuksessa sekä vapaa-aikana. Varusmies kehittää mielellään fyysistä toimintakykyään liikuntakoulutuksessa tai vapaa-ajalla, kun voi tehdä sen itselleen mieleisessä ja hyvin toimivassa ryhmässä.
Resumo:
Sammatti yhdistyivät 1.1.2009 Lohjan kaupunkiin. Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen ympäristö ja luonnonvarat -vastuualueen, Lohjan kaupungin ja Kirmusjärven suojeluyhdistyksen yhteistyöprojektina päätettiin tehdä Kirmusjärvelle kunnostussuunnitelma vuonna 2010. Suunnitelmassa valitaan järvelle parhaiten soveltuvat kunnostusmenetelmät. Kirmusjärven pinta-ala on 352 hehtaaria ja sen suurin syvyys on 8 m. Keskisyvyys on 3,0 m. Valuma-alueen pinta-ala on 23,2 km2. Kirmusjärvi on rehevä järvi, jonka kunnostamiseksi on tehty tehokalastuksia, vesikasvien niittoa ja ulkoisen kuormituksen vähentämistä. Kirmusjärven ulkoista kuormitus ylittää sallitun tason, mikä aiheuttaa rehevöitymistä. Kuormitus ei ylitä kriittistä tasoa, jolloin rehevöityminen nopeutuu kiihtyvällä nopeudella. Kirmusjärvi on ilmeisesti pystynyt käsittelemään ainakin vielä sinne tulevan liiallisen ravinnemäärän. Jos ulkoista kuormitusta tulee jatkuvasti liikaa, alkavat pohjanläheisen veden happipitoisuudet olla yhä useammin liian alhaisia suuren hajotettavan ainesmäärän vuoksi. Tällöin siirrytään jatkuvaan sisäisen kuormituksen aiheuttamaan kierteeseen. Jotta sisäinen kuormitus ei pääsisi alkamaan, pitäisi järveen tulevaa kuormitusta saada vähennettyä 30 – 40 %. Tärkeää on selvittää, voidaanko valuma-alueelle perustaa lisää suojavyöhykkeitä. Samoin mahdolliset kosteikkopaikat kannattaa kartoittaa. Kirmusjärvessä on esiintynyt usein lopputalvisin, mutta myös joskus loppukesäisin happikatoja. Ajoittain hapetustarve on ollut merkittävää. Toisaalta on ollut vuosia, jolloin ongelmia ei ole esiintynyt. Suunnitelmassa ei vielä lähdetä suosittelemaan hapetusta vaan tiiviimpää happipitoisuuden seurantaa, jota varten voidaan hankkia happimittari. Kalaston rakennetta on muutettava vähemmän särkikalavaltaiseen suuntaan. Kirmusjärvelle suositellaan tehokalastusta ainakin kolmen seuraavan vuoden ajan. Vesikasvillisuutta voidaan poistaa maltillisesti, mutta toimenpiteen vaikutuksia tulee seurata vuosittain. Veden laatua pitää seurata, jotta kunnostusten vaikutukset tai järven tilan muutokset huonompaan suuntaan nähdään ajoissa. Tällöin voidaan ohjata toimenpiteitä oikeaan suuntaan, jos veden laadussa näkyy muutoksia.
Resumo:
Siuntion kunta lähti kuntakohtaiseen järvikunnostusohjelmaan mukaan vuonna 2007 ja tällöin kohteeksi valittiin Karhujärvi (Björnträsk). Ohjelmaa jatkettiin alavirtaan mentäessä ja Karhujärven jälkeen tehtiin kunnostussuunnitelma Tjusträskille.Seuraavaksi kohteeksi tuli järviketjun viimeinen järvi eli Vikträsk. Työ tehtiin Siuntion kunnan ja Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen yhteistyöprojektina. Vikträsk on rehevä järvi, jonka pinta-ala on 187 ha. Valuma-alue liittyy suoraan Tjusträskin ja Karhujärven valuma-alueeseen. Vikträsk kuuluu Tjusträskin kanssa Natura 2000 -verkostoon, mikä on huomioitu jokaisen kunnostusmenetelmän kohdalla erikseen. Erityisen tärkeää on huomioida vaikutukset meritaimenen, saukon ja linnuston kannalta. Ulkoinen fosforikuormitus ylittää järven sietokyvyn selvästi. Lähivaluma-alueelta tulevaa kuormitusta pitäisi saada vähennettyä 85 %. Koko valuma-alueelta vähennystavoite on vielä suurempi. Jotta järven tila ei heikentyisi, voidaan aloittaa järvessä tehtävät kunnostustoimenpiteet, kuten Vikträskissä on tehtykin hapetuksen osalta. Hapetus ei ole tällä hetkellä tarpeeksi tehokasta ja se kannattaa mitoittaa uudelleen. Tehostuksen myötä järven sisäisen kuormituksen pitäisi vähentyä ja järven tilan parantua. Kalaston rakennetta tulee selvittää koenuottaamalla ja mahdollisesti samanaikaisella verkkokoekalastuksella. Jos se osoittautuu särkikalavaltaiseksi, on sitä muutettava tehokalastamalla vähemmän särkikalavaltaiseen suuntaan. Lisäksi suositellaan kalaväylän asettamista meritaimenen takia Vikträskille, Tjusträskille ja Karhujärvelle. Pikkalanjoen padon ei nähdä aiheuttavan merkittävää haittaa kalastolle. Padon käyttöä tulee optimoida pienillä virtaamilla. Kalatien mahdollisuutta kannattaa selvittää, jos patoa kunnostetaan tai uudistetaan. Ruovikoita ja kaislikoita voidaan niittää, kunhan työssä huomioidaan vaikutukset linnustoon. Tämä tarkoittaa työn ajoittamista lintujen pesimäajan jälkeen. Veden laatua pitää seurata intensiivisesti, jotta kunnostusten vaikutukset nähdään ajoissa. Tällöin toimenpiteitä voidaan ohjata oikeaan suuntaan, jos veden laadussa näkyy muutoksia.
Resumo:
Karjaa, Tammisaari ja Pohja yhdistyivät vuoden 2009 alusta Raaseporin kaupungiksi. Karjaan kaupungin ja Uudenmaan ympäristökeskuksen yhteistyöprojektina on tehty kunnostussuunnitelmat Kaskimaalle ja Kolijärvelle. Vuonna 2010 ohjelmaa jatkettiin tekemällä Uudenmaan elinkeino-, liikenne-, ja ympäristökeskuksen ympäristö ja luonnonvarat -vastuualueen ja Raaseporin kaupungin kanssa Karjaan kaupunginosan Myllylammelle kunnostussuunnitelma. Myllylammen pinta-ala on 42 hehtaaria ja sen suurin syvyys on 2,3 m. Keskisyvyys on 1,8 m. Myllylampi on rehevä järvi. Valuma-alue koostuu järven omasta ja yläpuolisen Källträskin valuma-alueesta. Myllylampeen tulee liikaa ulkoista fosforikuormitusta, joka ylittää järven sietokyvyn. Ulkoista kuormitusta pitäisi saada vähennettyä 50 – 65 % eli 70 – 100 kg. Periaatteessa tämä toteutuu, jos haja-asutuksen kuormitus saadaan poistettua. Myllylammessa on myös sisäistä kuormitusta. Kalasto on rakenteeltaan vinoutunut ja kalamäärä on luultavasti suuri. Kalakantaa tulisi muuttaa vähemmän särkikalavaltaiseen suuntaan poistamalla pienikokoista kalaa kolmen seuraavan vuoden ajan tehokkaasti. Sen jälkeen voidaan ehkä siirtyä pienempään pyyntiponnistukseen. Talviaikaisia happikatoja voidaan estää ilmastuksella. Tällöin sisäisen kuormituksen pitäisi vähentyä ja järven tilan parantua. Myllylammelle ehdotetaan tehtäväksi hapetussuunnitelma, josta ilmenee hapetustarve, parhaiten sopiva laite, laitteen sijainti sekä hapetusaika. Kasvillisuus koostuu suurimmaksi osaksi ilmaversoisista ja kelluslehtisistä vesikasveista. Ilmaversoisista esiintyy järviruokoa, järvikaislaa ja järvikortetta. Etenkin ulpukka- ja lummekasvustot ovat laajoja ja tiheitä. Veden vaihtuvuutta voidaan parantaa niittämällä väylä sekä järven koillisosaan että luusuaan. Ulpukoita ja lumpeita ei kannata pelkästään niittää, vaan niitä voidaan poistaa juurakoineen syksyllä haraamalla. Veden laatua pitää seurata, jotta kunnostusten vaikutukset nähdään ajoissa. Tällöin toimenpiteitä voidaan ohjata oikeaan suuntaan, jos veden laadussa näkyy muutoksia.
Resumo:
Energiasektorin globaaleja haasteita ovat ilmastonmuutos, energian kysynnän kasvu, fossiilisten energialähteiden hintakehitys sekä energiaturvallisuus- ja huoltovarmuuskysymykset. Suomen ilmasto- ja energiapolitiikkaa ohjaavat erityisesti Euroopan unionin ilmasto- ja energiapolitiikan tavoitteet ja toimenpiteet. Suomen tulee mm. lisätä uusiutuvien energialähteiden osuus loppukulutuksesta 38 prosenttiin vuoteen 2020 mennessä. Varsinais-Suomen energiahuollolle fossiilisten polttoaineiden merkitys on suuri. Uusiutuvien energialähteiden osuus on vain noin kymmenen prosenttia. Fossiilisten polttoaineiden osuuden vähentäminen ja uusiutuvien energialähteiden lisääminen ovatkin maakunnan keskeisiä haasteita, mutta samalla myös mahdollisuuksia. Energiatehokkuusteknologian ja uusiutuvan energian teknologian kysyntä kasvavat maailmalla. Tämä luo uusia liiketoimintamahdollisuuksia. Varsinais-Suomen ilmasto- ja energiastrategioita on laadittu tiiviissä yhteistyössä. Strategioiden yhteinen visio on: Vuonna 2020 Varsinais-Suomi on saavuttanut kansainväliset ja kansalliset ilmasto- ja energiatavoitteet ja on matkalla kohti hiilineutraaliutta. Toimintatavat sekä yksityisellä että julkisella sektorilla ovat muuttuneet tukemaan hiilineutraaliuden tavoitetta, ja tällä on myönteinen vaikutus maakunnan elinkeinoelämään. Energiastrategian tavoitteet on jaettu kolmeen osaan, jotka ovat hiilineutraali, omavarainen sekä osaava ja kilpailukykyinen Varsinais-Suomi. Tavoitteena on, että Varsinais-Suomi on hiilineutraali maakunta vuoteen 2030 mennessä. Energian säästäminen on välttämätöntä, samalla on edistettävä uusiutuvan energian hyödyntämistä. Tavoitteena on, että maakunnan kokonaisenergiankulutus pysyy ennallaan vuoteen 2020. Vuodesta 2020 alkaen energiankulutus kääntyy laskuun. Uusiutuvien energialähteiden hyödyntämistä lisätään vähintään kansallisten linjausten mukaisesti. Maakunnan energiantuotannossa hyödynnetään paikallisia energialähteitä niin suurelta osin kuin se kestävästi on mahdollista. Energiatehokkuudesta tulee itsestään selvä osaamisen ala. Kestävä energiantuotanto sekä siihen liittyvä teknologia ja teknologiavienti ovat vahvoja aloja maakunnassa. Energiasektorin murros lisää erityisesti maaseudun elinkeinomahdollisuuksia. Strategiaan on koottu prosessin aikana ehdotettuja toimenpiteitä tavoitteiden saavuttamiseksi. Osin työ on jo aloitettu Varsinais-Suomessa. Energiasektorin kehityksellä kohti hiilineutraaliutta on myönteinen vaikutus maakunnan elinkeinoelämään ja työllisyyteen.
Resumo:
Mustfinnträsketin Natura-alue (FI0200108) sijaitsee Varsinais-Suomessa, Paraisten kaupungissa, Ålönsaaren länsiosassa, ja se koostuu kolmesta pienestä järvestä: Mustfinnträsket, Gräggböleträsket ja Lampisträsket. Alue kuuluu Euroopan yhteisön Natura 2000 -suojeluverkostoon sekä linnuston erityissuojelualueena eli SPA-alueena (Special Protection Area) että luontodirektiivin mukaisena SCI-alueena (Sites of Community Importance). Natura-alueen pinta-ala on 113 hehtaaria, josta vesipinta-alaa on noin 77 hehtaaria. Järvien valuma-alue on pieni, noin 400 hehtaaria. Alueen luontoarvot liittyvät järvillä pesivään ja levähtävään linnustoon, alueella esiintyviin luontotyyppeihin ja muuhun arvolajistoon. Luontoarvojen säilymisen merkittävämpänä haasteena on valuma-alueelta tuleva kuormitus, järvien rehevöityminen ja umpeenkasvu. Aiemmin järvet olivat kirkasvetisiä luontaisesti runsasravinteisia vitajärviä. Järvien vedenpinnan laskeminen 1930–70-luvuilla kiihdytti järvien tilan huononemista yhdessä valuma-alueelta tulevan kuormituksen kanssa. Nykyisin järvillä esiintyy veden talviaikaista hapettomuutta. Osana Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen (ELY-keskus) vastuualueen johtamaa ja Euroopan maatalouden kehittämisen maatalousrahaston tukemaa vesien ja luonnonhoidon alueellinen ja paikallinen toteuttaminen Lounais-Suomen vesistöalueilla -hanketta (VELHO) alueelle laadittiin hoito- ja käyttösuunnitelma, jonka tavoitteena on ohjata alueen hoitoa ja käyttöä luontoarvojen turvaamiseksi. Suunnitelma tehtiin Varsinais-Suomen ELY-keskuksen ohjauksessa. Suunnittelua varten perustettiin suunnitteluryhmä, joka koottiin eri viranomaistahojen ja käyttäjäryhmien edustajista sekä maanomistajista. Suunnitteluryhmän tavoitteena oli tunnistaa alueen suojeluun ja käyttöön liittyvät mahdolliset ongelmat ja ristiriidat, ratkaista ja sovittaa niitä. Tämän hoito- ja käyttösuunnitelman aikajänne on 15 vuotta. Suunnitelman tavoitteena on ohjata alueen hoitoa ja käyttöä niin, että alueen luontoarvot turvataan.