Karhiniemen Kyläkartano – entisen maalaiskansakoulun merkitys kyläyhteisön kohtaamispaikkana

Karhiniemi on 150 asukkaan kylä Satakunnan Huittisissa. Tutkimukseni keskiössä on Karhiniemen entinen kansakoulu eli nykyinen Karhiniemen kyläkartano. Tutkimukseni tavoitteena on selvittää mitä merkityksiä kylän keskeisellä paikalla sijaitsevaan vanhaan rakennukseen on liitetty ennen ja liitetään nyt, ovatko merkitykset vuosien 1913-2012 aikana muuttuneet, ja onko koulutoiminnan lakkaaminen vuonna 1970 vaikuttanut näihin merkityksiin, ja sitä kautta kylän yhteishenkeen ja vireyteen. Pääasiallisena aineistona käytän suullista muistitietoa, jota olen kerännyt haastattelemalla. Valitsin tutkimusmenetelmäksi haastattelun, koska pidän kyläläisten omia muistoja ja kokemuksia tutkimuskysymyksen kannalta ensiarvoisen tärkeinä. Muistitietotutkimus on monitieteistä ja -metodista, joka sopii myös kulttuuriperinnön tutkimukseen hyvin. Haastatteluihin osallistui yhteensä 20 henkilöä, jotka edustivat Karhiniemen entisiä ja nykyisiä asukkaita sekä Karhiniemellä työskennelleitä henkilöitä. Karhiniemen koulu lakkautettiin vuonna 1970, jonka jälkeen kylän sosiaalinen elämä hiipui vuosikymmeniksi, ja jäi muutaman ulkopuolisen ihmisen järjestämän toiminnan varaan. Viimeistään kyläseuran perustamisen myötä vuonna 1989 kyläläiset saivat huomata, ettei koulun lakkautuksen tarvitse merkitä kylän tarinan loppua. Lakkautettu koulutalo voi parhaimmillaan olla kyläläisten yhteisöllisyyttä ja kylän identiteettiä ylläpitävä toiminnan ja muistojen paikka. Koettelemukset voivat parhaimmillaan kasvattaa kylän me-henkeä, ja lisätä kyläläisten kaipaamaa yhteistoimintaa. Kyläläiset saavat asuinpaikkansa virkistymään tauon jälkeenkin, jos talkootyöhön ja yhdessä tekemiseen jaksetaan sinnikkäästi panostaa. Jokaisella kylällä on elävän, sosiaalisen yhteisön edellytykset, mikäli kylällä on vahva kulttuuriperintö ja yhteishenki sekä aktiivisia asukkaita.

Heinrich Heine saksalaisen romantiikan protestanttisena arvostelijana

Kirjallisuusarvostelu

Liikunnallinen toimintakulttuuri kouluihin: luokanopettajat osana koulun toimintakulttuurin liikunnallistamista

Tämä tutkimus on osa valtakunnallista Liikkuva koulu –ohjelmaa, jonka pyrkimyksenä on jalkauttaa kouluihin fyysisen aktiivisuuden suositus: tunti päivässä liikuntaa kaikille. Tavoitteen saavuttamiseksi kouluihin tulisi saada aikaan liikuntamyönteinen toimintakulttuuri. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää Liikkuva koulu - hankkeen pilottivaiheessa mukana olleiden alakoulujen luokanopettajien tietoisuutta valtakunnallisista kouluikäisten fyysisen aktiivisuuden suosituksista, ja heidän näkemyksiä oman koulun roolista oppilaiden liikuttajana. Lisäksi selvitettiin onko luokanopettajien sukupuoli tai oma fyysinen aktiivisuus yhteydessä edellä mainittuihin tutkimusongelmiin. Tutkimusjoukko koostui 140 luokanopettajasta, joista naisia on 99 ja miehiä 41. Tutkimuksen aineistona käytettiin Liikkuva koulu -hankkeen pilottivaiheessa (2010–2012) mukana olleiden koulujen henkilökunnalle suunnattua lomakekyselyä. Tulosten mukaan luokanopettajien tietoisuus valtakunnallisista kouluikäisten fyysisen aktiivisuuden suosituksista on vaihtelevaa. Osa opettajista ei ollut lainkaan tietoinen kyseisistä suosituksista. Pieni osa vastaajista puolestaan oli täysin tietoisia suosituksista. Tutkimuksen tulokset osoittavat luokanopettajien kokevan omalla koululla olevan merkittävä rooli oppilaiden liikunnan määrän lisääjänä. Luokanopettajien suurimmat näkemyserot koulun toimintakulttuurin liikunnallistamisesta liittyivät koulun tarjoamien fyysisten puitteiden riittävyyteen. Tulokset osoittavat, että luokanopettajien näkemykset tukevat ajatusta koulun toimintakulttuurin liikunnallistamisesta. Tämän vuoksi on tärkeää, että kouluissa rehtorin johdolla ryhdytään sitouttamaan opettajia liikunnallisuutta tukeviin ratkaisuihin. Liikunnallisuutta tukevien toimenpiteiden tulee olla lähtöisin koulun sisäisestä toimintaympäristöstä, jotta koko koulu sitoutuu yhteiseen päämäärään. Tämän lisäksi tukea tarvitaan myös koulun ulkopuolisilta toimijoilta, jotta koulun toimintaa voidaan kehittää tehokkaammin.

Defending behavior in bullying situations

In order to encourage children and adolescents to defend and support their victimized peers, it is important to identify factors that either maximize or minimize the probability that students will engage in such behaviors. This thesis is composed of four studies designed to elucidate how a variety of factors work in conjunction to explain why some children defend their victimized classmates, whereas others remain passive or reinforce the bully. The conceptual framework of this thesis is drawn from several theoretical considerations, including social cognitive learning theory, the expectancy-value framework as well as the literature emphasizing the importance of empathy in motivating behaviors. Also the child-by-environment perspective and the socialecological perspective influenced this research. Accordingly, several intra- and interpersonal characteristics (e.g., social cognitions, empathy, and social status) as well as group-level factors (e.g., norms) that may either enhance or reduce the probability that students defend their victimized peers are investigated. In Studies I and II, the focus is on social cognitions, and special attention is paid to take into account the domain-specificity of cognition-behavior processes. Self-efficacy for defending is still an interest of study III, but the role of affective empathy on defending is also investigated. Also social status variables (preference and perceived popularity) are evaluated as possible moderators of links between intrapersonal factors and defending. In Study IV, the focus is expanded further by concentrating on characteristics of children’s proximal environments (i.e., classroom). Bullying norms and collective perceptions (i.e., connectedness among the students and the teachers’ ability to deal with bullying situations) are examined. Data are drawn from two research projects: the Kaarina Cohort Study (consisting of fourth and eighth graders) and the randomized controlled trial (RCT) evaluating the effects of the KiVa antibullying program (consisting of third to fifth graders). The results of the thesis suggest that defending the victims of bullying is influenced by a variety of individual level motivational characteristics, such as social cognitions and affective empathy. Also, both perceived popularity and social preference play a role in defending, and the findings support the conceptualization that behavior results from the interplay between the characteristics of an individual child and their social-relational environment. Classroom context further influences students’ defending behavior. Thus, antibullying efforts targeting peer bystanders should aim to influence intra- and interpersonal characteristics of children and adolescents as well as their social environment.

Ilmavoimien lentoteknisen ammattialiupseeriston koulutuksen nykytila ja kehittämistarpeet

Vuoden 2007 alussa Puolustusvoimiin perustettiin uudistettu ammattialiupseeristo. Perustamiseen liittyen Pääesikunta käski aloittaa puolustusvoimallisen suunnittelun aliupseeriston osaamisen kehittämiseksi. Tarve tähän tuli yleisistä koulutusmetodien kehittymisestä, vallitsevista oppimiskäsityksistä ja erityisesti oppivaan organisaatioon liittyvästä oppimisja koulutuskulttuurista. Tässä tutkimuksessa tarkastellaan aliupseereiden sotilasammatillisen koulutuksen voimassaolevaa ohjeistusta oppivassa organisaatiossa tapahtuvasta työssäoppimisesta, teoriataustan ollessa työssäoppiminen. Tutkimusjoukoksi valittiin Ilmavoimien joukko-osaston, Karjalan lennoston lentotekniset aliupseerit. Tutkimus on sotilaspedagogiikan perustutkimus, jonka tutkimusote on kartoittava ja tutkimustapa on kvalitatiivinen. Tutkimusmenetelminä ovat asiakirjaselvitys, puolistrukturoitu kysely ja asiantuntijoiden yksilöhaastattelut. Asiakirjaselvityksellä saadaan esiymmärrys työssäoppimisen teoriasta ja aliupseeriston koulutuksen vallitsevasta nykytilasta. Puolistrukturoitu kysely toimii aineiston keruumenetelmänä ja sen tulokset kvantifioidaan. Asiantuntijoiden yksilöhaastatteluilla tarkennetaan kyselyllä saatujen vastausten analysointia ja tarvittaessa syvennetään tehtävää analyysiä. Tutkimuksen tutkimustehtävänä eli pääkysymyksenä oli selvittää, miten Ilmavoimien lentoteknisen ammattialiupseeriston koulutusta tulisi kehittää. Alakysymyksinä oli, että onko lentoteknisen ammattialiupseeriston työssäoppiminen suunniteltua, ohjattua ja reflektoitua sekä miten toteutuu eri toimijoiden välinen yhteistyö lentoteknisen ammattialiupseeriston työssäoppimisen ohjauksessa. Työssäoppimisen terminä ja sen liittyminen opintoihin ei ollut kaikille selvää. Työssäoppiminen tulisi korostetusti avata opiskelijoille ja se tulee ottaa huomioon työpaikoilla kokonaisvaltaisemmin. Tässä ongelmana ovat työpaikkojen vajaat resurssit ajan ja työpaikkaohjaajien suhteen. Lisäksi huomiota on kiinnitettävä koulu-työpaikka-opiskelija yhteistyön onnistumiseen. Yhteistyöllä ja sen dokumentoinnilla voidaan varmistaa koulutuksen onnistuminen ja tasainen laatu. Kaikille aliupseereille tulisi laatia ensimmäisessä kehityskeskustelussa kehittämissuunnitelma oikea-aikaisen koulutukseen hakeutumisen tueksi. Vähäisen koulutushalukkuuden johdosta vähintään perustason sotilasammatillinen koulutus tulisi olla kaikille pakollinen. Menettelyllä varmistettaisiin kaikille aliupseereille osaaminen johtamis- ja kouluttamistaidon sekä taktiikan osalta. Tuleviin koulutusuudistuksiin liittyen ei uusia vaatimuksia pidä ulottaa koskemaan kaikkia jo koulutuksen saaneita takautuvasti, koska se johtaa koulutuksen kokonaissuunnittelun epäonnistumiseen ja koulutettavien keski-iän tarpeettomaan nousuun. Jatkotutkimusesityksenä on kokonaisvaltaisen koulutuspolun laatiminen lentotekniselle ammattialiupseerille. Tässä suunnitelmassa otettaisiin huomioon sekä sotilasammatillinen että lentotekninen koulutus ja molempien työssäoppimisesta saatava synergiahyöty.

Koivistonkyläntie, Äänekoski : Museotien hoito- ja ylläpitosuunnitelma

Koiviston museotie, Koivistonkyläntie 16757 sijaitsee Keski-Suomessa Äänekosken Koiviston kylässä. Museotien pituus on 2,9 kilometriä ja tieosoite on 16757 1/0 – 1/2900. Tie liittyy itä- ja länsipäässä maantiehen 69, joka johtaa Äänekosken Hirvaskankaalta Suonenjoen Levään. Valtatieltä 4 Hirvaskankaan liittymästä on noin 2 kilometriä museotien länsipäähän. Hirvaskankaalta on rakennettu museotien länsipäähän kevyenliikenteen väylä, joka on avattu syksyllä 2012. Museotien itäisen liittymän tuntumassa, museotien varressa, sijaitsee kylän opastusalue. Koivistonkylän paikallistie on liitetty Liikenneviraston (silloin Tielaitoksen) museokohdekokoelmaan vuonna 1998. Kohteen historiatiedot ovat olleet poikkeuksellisen kevyet. Hoito- ja ylläpitosuunnitelman historiaselvittelyssä voitiin todeta, että Koiviston kylä ja paikallistie ovat Keski-Suomen vanhimman tien, Vanhan Laukaantien, osia. Tie liittyy Keski-Suomen asutushistoriaan 1500-luvulla. Koiviston alueella on sekä kivi- että rautakautisia jäänteitä, joten paikka on ollut asuttu jo huomattavasti aikaisemmin. Koiviston kylä on ollut Keski-Suomen keskuspaikka jo 1600-luvulla, mutta sen kukoistuskausi oli 1700- ja 1800-luvun taite. Kun Ruotsin sodat Venäjää vastaan menestyivät huonosti, valtion itäraja siirtyi länteen ja vanhat Savon ja Karjalan kauppatiet katkesivat. Tämä vaati kulkuyhteyksien parantamista itä-länsi- suuntaan Pohjanlahden satamakaupunkeihin. Valtakunnan uudistuksina perustettiin Vaasaan hovioikeus ja Vaasan lääni sekä Kuopion kaupunki. Kuopiosta rakennettiin Koivistonkylän kautta Vaasaan tie, joka valmistui ratsupolkuna vuonna 1787. Uuden postitien ja Vanhan Laukaantien risteyksessä Koivistonkylästä kehittyi keskuspaikka. Siellä oli postikonttori, lääkäri, apteekki, kruununmakasiini, kruununvouti ja henkikirjoittaja. Koivisto menetti asemansa Jyväskylälle, kun sille myönnettiin kaupunkioikeudet vuonna 1837. Liikenneviraston museokohdekokoelmassa Koivistonkylän museotie liittyy ajanjaksoon: ”1600–1700-lukujen maantieverkon rakentuminen”, missä rakentamisen pontimena olivat sisämaan kauppayhteydet satamiin, sotilaskuljetukset, hallinto ja erityisesti postin kulku. Ajanjaksolle tyypillistä oli Savon ja Karjalan maaliikenneyhteyksien rakentaminen Pohjanlahdelle. Koivistonkylään liittyy sotahistoriallinen tapahtuma Suomen sodan 1808–1809 ajalta, jolloin kylässä olleen kruununmakasiinin ja sen viljavarojen omistuksesta käytiin kahakka. Koivistonkylä teineen ei kuuluu museoviraston rakennettujen kulttuuriympäristöjen luetteloon (RKY). Koivistonkylä on luokiteltu Keski-Suomen maakuntakaavassa maakunnallisesti arvokkaaksi maisema-alueeksi. Maatalousympäristön luonnon monimuotoisuuden säilyttäminen on keskeistä ympäristön ilmeelle. Koivistonkylässä toimii kyläyhdistys, joka yhdessä kylän urheilu- ja metsästysseuran kanssa omistavat aktiivisessa käytössä olevan Seuratalon. Kylässä toimii myös koulu. Koivistonkyläntien kunto on museaalisessa näkökulmassa hyvä. Tien linjaus ja tasausviiva ovat säilyneet pääpiirtein oletettavasti vuoden 1787 tien kaltaisina. Tietä on levitetty ensin 1800-luvulla ja sittemmin autoliikenteen tarpeisiin, mutta alkuperäisen kaltainen vaikutelma on jäljellä. Tien ympäristö on pääosin hyvin hoidettua. Uutta rakennusrantaa on yritetty sopeuttaa vanhaan kylämaisemaan. Museokohteena Koivistonkyläntie on helposti saavutettava, ympäristöltään siisti ja maisemallisesti mielenkiintoinen. Hoito- ja ylläpitosuunnitelman tavoitteena on säilyttää Koiviston museotie todisteena 1600–1700-luvun kustavilaisen kauden talonpoikaisesta tierakennuksesta. Tieverkko on itsessään muinaismuistolain suojaama muinaisjäännös. Tien säilyneisyys museointihetken (1998) asussa edellyttää hienovaraisia toimenpiteitä, joissa erityisesti otetaan huomioon tien liittyminen ympäristöönsä, perinteikkääseen, jatkuvasti toimivaan ja uudistuvaan kyläyhteisöön sekä suojellaan tienvarren muinaismuistot, muistomerkit ja muinaismuistoihin rinnastettavat kilometripylväät. Toimenpiteillä pyritään korostamaan tien ja sen ympäristön tulkittavuutta. Suunnitelmassa on esitetty toimenpiteitä tien ja sen lähiympäristön kehittämiseksi ja hoitamiseksi sekä tienpitäjän että maanomistajien näkökulmasta. Suunnitelma sisältää alueurakkaan sisällytettävät tieympäristön hoitotoimenpiteet sekä pitkän aikavälin tavoitteena kohteen ympäristön kunnostustoimenpiteitä ja suuntaviivoja tien mahdolliselle korjaukselle.

"Toiminta muuttaa maailmaa, ei kyselyt". Opettajien ja vanhempien tietämys valtakunnallisesta kouluterveyskyselystä

Tutkimuksen aiheena on opettajien ja vanhempien tietämys Kouluterveyskyselystä ja sen tulosten hyödyntämisestä koulussa. Tavoitteena on kartoittaa Kouluterveyskyselyn toimimista yhtenä nuorten terveyden edistämisen keinona Porin kolmessa yläkoulussa. Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää, kuinka hyvin opettajat ja vanhemmat tuntevat Kouluterveyskyselyn, sen tulokset sekä mahdolliset tulosten pohjalta tehdyt jatkotoimet. Lisäksi selvitetään opettajien ja vanhempien yleistä suhtautumista Kouluterveyskyselyyn sekä sen tulosten käsittelyyn ja hyödyntämiseen. Tutkimuksen kohteena olivat yläkoulujen opettajat sekä 8. ja 9. luokkalaisten oppilaiden vanhemmat. Tutkimus oli kvantitatiivinen ja sen aineistonkeruumenetelmänä käytettiin kyselylomaketta. Aineisto kerättiin opettajilta sähköisenä www-kyselynä ja vanhemmilta kirjekyselynä. Kysely toteutettiin marras–joulukuun aikana vuonna 2013. Aineisto analysoitiin käyttämällä SPSS for Windows 21.0 -ohjelmaa. Tutkimuksen tulosten mukaan Kouluterveyskyselyn tulokset ovat olleet kouluissa esillä vaihtelevasti. Opettajat tiesivät tulosten käsittelystä kouluissa useammin kuin niiden pohjalta järjestetyistä jatkotoimenpiteistä, mutta heistä vain harva oli hyödyntänyt tuloksia omassa työssään. Tutkimukseen vastanneiden vanhempien tiedot kyselystä olivat ristiriitaisia; heistä puolet oli kuullut Kouluterveyskyselystä, mutta vain harva tiesi, miksi kysely toteutetaan tai oli itse tutustunut tuloksiin. Suurin osa vanhemmista ei osannut sanoa tulosten käsittelystä kouluilla tai niiden pohjalta järjestetyistä jatkotoimenpiteistä. Heistä vain pieni osa ilmoitti, että tuloksista oli tiedotettu vanhemmille tai niitä oli käsitelty vanhempainilloissa. Vanhemmilla ei välttämättä ollut tietoa, minkä kyselyn pohjalta heidän tulisi tutkimukseen vastata. Kouluterveyskyselyn tuloksia on opettajien ja vanhempien mukaan käsitelty kouluilla vaihtelevasti. Mahdolliset jatkotoimenpiteet eivät kuitenkaan ole kaikkien opettajien ja vanhempien tiedossa. Todennäköisesti koulut eivät ole tiedottaneet kaikkia yläkoululaisten vanhempia Kouluterveyskyselystä ja sen tuloksista. Tulosten perusteella voidaan todeta, että koulujen tulisi panostaa kodin tiedottamiseen sekä vanhempien osallistamiseen Kouluterveyskyselyn osalta. Tuloksia voisi tutkimukseen osallistuneissa kouluissa käsitellä ja hyödyntää systemaattisemmin, jolloin ne palvelisivat paremmin koko koulu-yhteisöä ja sen terveyden edistämistä. Tulosten analysointi sekä ongelmakohtien selvittäminen omassa koulussa tarjoaisivat näkökohtia ja aihealueita koulussa tehtävälle, niin oppituntien sisäiselle kuin niiden ulkopuolisellekin toiminnalle.

Lentoreserviupseerikurssin johtaja- ja kouluttajakoulutus lentopalveluskauden aikana

Lentoreserviupseerikurssin tehtävä on tuottaa riittävä määrä upseerikokelaita valittavaksi Maanpuolustuskorkeakoulun ohjaajalinjalle. Lentoreserviupseerikurssin johtajakaudesta käytetään nimitystä lentopalveluskausi, koska koulutuksen painopiste on silloin alkeislentokoulutuksessa. Reservinupseerin tutkintoon vaaditaan myös johtaja- ja kouluttajakoulutusohjelman suorittaminen. Tämän merkitys korostuu, kun kadettikurssille halutaan opiskelijoiksi upseeriksi soveltuvia. Tämän tutkimuksen päämääränä oli tarkastella johtaja- ja kouluttajakoulutusohjelman tavoitteiden toteutumista lentopalveluskauden aikana koulutuksen suunnittelua varten. Tästä muodostui tavoite selvittää, miten Lentoreserviupseerikurssin lentopalveluskauden johtaja- ja kouluttajakoulutuksen päämäärä ja yleiset tavoitteet koetaan toteutuvan. Tarkastelu oli koulutukseen osallistuvien näkökulmasta, eli kurssin kouluttajien ja kahden viimeisen kurssin. Tutkimuksessa selvitettiin ensin kirjallisuustutkimuksen keinoin, mistä rakentuu johtajakauden johtaja- ja kouluttajakoulutuksen sisältö ja sen päämäärä sekä yleiset tavoitteet. Tämän jälkeen selvitettiin, mistä muodostuu Lentoreserviupseerikurssin lentopalveluskausi ja erityisesti sen aikainen johtaja- ja kouluttajakoulutus. Painopiste oli, miten siihen liittyvä koulutus koetaan toteutuvan. Tämä toteutettiin laadullisella tutkimusotteella teorialähtöistä sisällönanalyysiä käyttämällä. Aineistoa kerättiin asiakirjoista, teemahaastatteluin ja kurssilaisten antamista palautteista. Johtaja- ja kouluttajakoulutuksesta selvitettiin koulutusohjelman päämäärä ja koulutusohjelman yleiset tavoitteet. Tämän jälkeen selvitettiin koulutuksen sisällöt ja millaisia menetelmiä toteutuksessa tulee käyttää. Koulutuksen ohjauksessa kiinnitettiin erityisesti huomiota kohtiin, joissa koulutettavilla ei ole omia alaisia. Kolmantena kokonaisuutena käsiteltiin johtaja- ja kouluttajakoulutuksen rakennetta neljän ulottuvuuden kautta. Tällä tuotiin tutkimukseen käsitys siitä, mitkä kaikki osatekijät johtaja- ja kouluttajakoulutukseen vaikuttavat. Perusoletuksista tuli käsitys erinomaisesta johtamisesta. Sisältötiedosta esille nousi syväjohtamisen malli. Syväjohtamisen mallin kautta muodostui näkemys siitä, miten tavoitteita koulutusohjelman mukaan tulisi saavuttaa. Toinen merkillepantava ulottuvuus oli järjestelmätieto. Tämän ulottuvuus sisältää ne osatekijät, jotka tekevät Lentoreserviupseerikurssin johtajakauden, eli lentopalveluskauden, poikkeukselliseksi. Alkeislentokoulutus tuo poikkeavan organisaation, koulutusjärjestelmän ja sitä kautta toimintaympäristön kurssille. Lentoreserviupseerikurssin lentopalveluskauden sisällön avaaminen oli tutkimuksen haastavin luku. Luvussa selvitettiin ensin, mikä on lentoreserviupseerikurssi, millainen on lentopalveluskausi ja mitä tavoitteita ne asettavat johtaja- ja kouluttajakoulutukseen. Tulos oli se, ettei erityisiä tavoitteita ole kuin koulutusohjelman kokonaisarvosanaan ja soveltuvuus sotilaslentäjäksi. Lentoreserviupseerikoulutuksen johtaja- ja kouluttajakoulutuksesta tarkasteltiin, miten koulutus on ohjeistettu ja miten koulutusohjelma toteutuu. Tulos oli, ettei koulutusta ole juurikaan oheistettu ja koulutusohjelmasta ei toteudu kuin murto-osa. Teemahaastattelujen kautta muodostettiin käsitys koulutuksen toteutuksesta ja millaisia käsityksiä kou-luttajilla on tavoitteiden saavuttamisesta. Sen lisäksi kurssilaisten antama palaute jäsennel-tiin, jolla muodostettiin käsitys koulutuksen vahvuuksista ja heikkouksista. Kurssilaisten antama palaute oli huomattavasti parempi mitä koulutuksen toteutus olisi antanut odottaa. Pääongelman ratkaisu muodostui yhdistämällä kouluttajien haastattelut, kurssilaisten palaut-teet ja annettu koulutus määritettyihin päämäärään ja tavoitteisiin. Tulosten perusteella ta-voitteista koetaan parhaiten saavutettavan oman käyttäytymisen kriittinen arviointi, kannus-taminen koulutettavia jatkuvaan itsensä ja oman toiminnan kehittämiseen ja osin ymmärrys syväjohtamisen mallin käyttöajatuksesta. Heikosti saavutetuksi koettuja tavoitteita olivat oman joukon hallinta sekä joukon toiminta- ja suorituskyvyn kehittäminen tehtävän edellyt-tämälle tasolle. Vahvuudet ja heikkoudet korostuivat niitä verrattaessa valtakunnallisiin tu-loksiin. JOKO-koulutuksen päämäärää ei koettu saavutettavan, koska se vaatisi oman koulu-tettavan joukon, jotta riittävä harjaantuminen tehtäviin voitaisiin saavuttaa. Tulosten perus-teella muodostui johtopäätös, että lentopalveluskauden koulutuksen täytyy sisältää nykyisel-lään JOKO-koulutusohjelman mukaisia elementtejä. Johtaja- ja kouluttajakoulutuksen tavoit-teita voitaisiin jatkossa saavuttaa paremmin, jos koulutukselle laadittaisiin soveltamisohje. Kurssin koulutussuunnitelmassa tulisi tunnistaa johtaja- ja kouluttajakoulutus osaksi alkeis-lentokoulutusta.

1920–1930-luvun Sotilasaikakauslehdessä käyty keskustelu Suomen erityisolosuhteiden huomioimisesta

Suomen erikoisolosuhteiden huomiointi on aina ollut ominaista suomalaiselle sotataidolle. Suomen maantieteellisestä sijainnista johtuvat ominaisuudet, kuten vuodenaikojen vaihtelu, peitteinen maasto sekä runsaat vesistöt asettavat sodankäynnille haasteita, joita muualla Euroopassa ei ole. Tästä johtuen eurooppalaista sotataitoa ei voida soveltaa Suomessa. Suomalaista sotataitoa kehitettiin merkittävästi 1920–1930-luvuilla. Kehitykseen liittyi vahvasti so-tilasaikakauslehdissä käyty keskustelu, jossa upseerit toivat artikkeleissaan esille omia näkemyksiään Suomen erikoisolosuhteiden vaikutuksesta sodankäyntiin. Tutkimuksen tavoitteena on selvittää, millaista tämä sotilasaikakauslehdissä käyty keskustelu 1920–1930-luvuilla oli. Sotilasaikakauslehtien artikkelien perusteella selvitetään myös aikalaisten näkökulmasta oleellisimpia maaston erityispiirteitä, talviolosuhteiden ja peitteisyyden vaikutusta sodankäyntiin sekä 1920–1930-luvuille tyypillisimpiä sodankäynnin ilmiöitä. Tutkimusmenetelmänä on vertaileva asiakirjatutkimus, ja tutkimuksen aineisto perustuu pää-asiassa 1920–1930-luvun sotilasaikakauslehdissä julkaistujen artikkeleihin. Tutkimuksessa käsitellään pääasiassa Sotilasaikakauslehdessä ilmestyneitä artikkeleita, mutta vertailun ai-kaansaamiseksi on tarkasteltu myös Hakkapeliitan ja Tiede ja ase -lehden julkaisuja. Lähtei-nä käytetyt artikkelit on valittu otsikkoanalyysin perusteella. Kirjallisina lähteinä on käytetty myös suomalaisen sotataidon kehittymistä käsitteleviä teoksia. Keskustelu erikoisolosuhteista oli 1920–1930-luvulla suomalaisen sotataidon kehittymisen kannalta keskeistä. Artikkeleissa käsiteltiin erityisesti talviolosuhteiden ja peitteisyyden vaikutusta sodankäyntiin. Aikalaisten näkemykset eivät merkittävästi eronneet toisistaan 1920–1930-luvuilla. Molempina vuosikymmeninä artikkeleissa keskityttiin maantieteellisiin seik-koihin. Maaston nähtiin olevan joko liikkuvuutta edistävä tai haittaava tekijä joukon koulu-tuksesta ja varustuksesta riippuen. Suomalainen maasto mahdollisti pienenkin joukon puolus-tautumisen suurta ylivoimaa vastaan. Peitteinen maasto lyhensi ampumaetäisyyksiä. Selkeä 1920- ja 1930-luvulla artikkeleissa esillä ollut ilmiö oli tulen ja liikkeen suhde. Maaston ja asetekniikan muutokset pakottivat pohtimaan myös jalkaväkiryhmän ja -joukkueen kokoonpanoa. Sotilasaikakauslehdissä 1920–1930-luvulla käyty keskustelu oli tärkeää suomalaisen sotataidon kehittymisen kannalta, koska silloin suomalaisen sotataidon kehitys oli vielä alkuteki-jöissään. Keskustelu nosti esille keskeisiä sodankäynnissä huomioitavia tekijöitä, joiden pohjalta suomalaisen sotataidon suuntaviivoja määritettiin. Talvitaistelukokeiluja käsittelevien artikkelien määrä sotilasaikakauslehdissä on vähäinen, sillä kokeilujen tulokset olivat salaista tietoa.

Peruskoulun yläkouluvalinnat Turussa. Perheiden yläkouluvalintojen rakentuminen äitien puheissa ja toimissa

Tutkimuksessa tarkastellaan peruskoulun yläkouluvalintoja Turussa. Tarkastelun keskiössä ovat vuonna 1997 syntyneiden turkulaislasten vanhempien yläkouluvalintaa koskeva yleinen sekä omaan lapseen kiinnittyvä puhe ja toimijuus paikallisessa institutionaalisessa kouluvalintatilassa sekä vanhempien lapsen koulutukseen ja kouluvalintaan liittämät perustelut, merkitykset, arvot ja arvostukset. Tämän lisäksi tutkimuksessa tarkastellaan puheesta ja toimista rakentuvia perheiden kouluvalintastrategioita, joita peilataan äitien koulutuksellisiin ja sosiaalisiin resursseihin sekä paikalliseen toimintapolitiikkaan. Tutkimus ei kerro ainoastaan paikallisessa kontekstissa tapahtuvista kouluvalinnoista, vaan laajemmin yhteiskunnassa vallitsevista hierarkioista ja arvoista sekä koulutukseen ja sosioekonomiseen asemaan linkittyvistä normatiivisista toimintatavoista. Tutkimuksessa käytetään haastattelu- ja kyselyaineistoja. Aineistot kerättiin osana kahta laajempaa Suomen Akatemian rahoittamaa Helsingin ja Turun yliopistojen kanssa yhteistyössä tehtyä tutkimusprojektia Vanhemmat ja kouluvalinta – Perheiden koulutusstrategiat, eriarvoistuminen ja paikalliset koulupolitiikat suomalaisessa peruskoulussa (VAKOVA) 2009–2012 sekä Parents and School Choice. Family Strategies, Segregation and School Policies in Chilean and Finnish Basic Schooling (PASC) 2010–2013. Tutkimusaineistot koostuvat 87 turkulaisäidin haastattelusta ja kyselyaineistosta. Kyselyaineiston analyysissä on käytetty kuvailevia tilastollisia menetelmiä, ja sitä käytetään ensisijaisesti taustoittamaan haastatteluaineistoa. Haastatteluaineiston analyysi perustuu pääasiallisesti teema-analyysiin, mutta toimija-asema-analyysin osalta myös diskursiiviseen lähestymistapaan. Haastatteluaineiston pohjalta esiin nousseiden lasten koulutusta ja kouluvalintoja koskevien kuvausten perusteella perheiden yläkouluvalinnat jaettiin kolmeen erityyppiseen valintastrategiaan: perinteiseen lähikouluvalintastrategiaan (n=41), ambivalenttiseen kouluvalintastrategiaan (n=23) ja päämäärätietoiseen kouluvalintastrategiaan (n=23). Jokainen kolmesta strategiasta piti sisällään kahdenlaista toimijuutta kouluvalintakentällä. Ryhmittely kouluvalintastrategioittain ja toimija-asemittain perustui äitien puhetapaan kouluvalinnoista ja yleisemmin koulutukseen liitetyistä merkityksistä ja arvoista sekä konkreettiseen toimintaan kouluvalinnan suhteen. Lähikouluvalintastrategiaa suosivien jälkeläiset siirtyivät koulunsa yleisluokalle. Perheet toimivat valintakentällä kaupungin rajaavan toimintapolitiikan ohjaamina, jolloin kouluvalinta näytti passiiviselta. Osoitteenmukaiseen kouluun siirtymistä perusteltiin praktisilla syillä; koulumatkan pituudella, kulkuyhteyksillä ja lapsen kaverisuhteilla. Hyvinvointivaltion edellytykseksi nähtiin kaikille taattu samanvertainen koulutus ja edelleen luotettiin perinteistä peruskoulua määrittävään mahdollisuuksien tasa-arvoon. Koulutuksen yhdeksi tärkeäksi tehtäväksi nähtiin lapsen kasvattaminen hyvinvoivaksi ja onnelliseksi. Vanhempien toiminta oli perinteisen kouluvalintastrategian mukaista. Ambivalenttista kouluvalintastrategiaa käyttävistä perheistä toiminta kouluvalintakentällä oli kahtalaista. Äidit joko harkitsivat kouluvalintoja tai vertailivat kouluja ja niihin pääsymahdollisuuksia realistisesti tasapainoillen ohjaavan ja mahdollistavan toimintapolitiikan välimaastossa. Tärkeintä oli olla tietoinen kaupungin kouluvalintapolitiikasta sekä siitä, että valinnoilla voi olla merkitystä jälkikasvun koulupolulle. Eri vaihtoehtojen punnitsemisen jälkeen päädyttiin useimmin lähikoulun painotettuun opetukseen. Lapsen peruskoulutusta haluttiin rikastaa painotetulla opetuksella ja hänen toivottiin pääsevän motivoituneeseen ja oppimismyönteiseen koululuokkaan. Valintoja tehtiin paikallisen toimintapolitiikan puitteissa lapsen parasta toivoen. Koulutuksen tehtäväksi nähtiin lapsen intellektuaalinen kasvu kiedottuna koulutuksen tuottamaan hyvinvointiin ja onnellisuuteen. Perheiden valintastrategiaksi muodostui ambivalenttinen strategia motivoituneen oppimisympäristön löytämiseksi. Päämäärätietoista kouluvalintastrategiaa käyttävät vanhemmat hyödynsivät aktiivisesti erilaisia reittejä tiettyihin yläkouluihin pääsemiseksi. Ennakoivien perheiden lapset olivat opiskelleet sellaisessa alakoulussa, joka ei kuulunut yläkoulun oppilasalueelle, mutta takasi lapselle reitin suosittuun yläkouluun. Määrätietoisten perheissä havahduttiin valintoihin puolestaan yläkouluun siirryttäessä, jolloin koulupaikkaa haettiin sopivimman painotetun opetuksen ja koulun maineen mukaan pois lähiyläkoulusta. Lähikoulu -periaate koettiin epäoikeudenmukaiseksi, sillä lapsella tulee olla oikeus toteuttaa omia kykyjään ja lahjakkuuttaan valikoidussa oppilasryhmässä ja perheillä mahdollisuus valita lapsen koulu. Paikallinen toimintapolitiikka ei näyttänyt rajaavan vanhempien kouluvalintoja. Koulutuksen tarkoitukseksi nähtiin intellektuaalinen kasvu ja akateemissivistävä tehtävä. Päämäärätietoisen kouluvalintavalintastrategian tavoitteena oli perheelle sopivan habituksen takaaminen. Paikallinen toimintapolitiikka mahdollisti vanhempien erilaisten kouluvalintastrategioiden rakentumisen ohjaten ensisijaisesti lähiyläkouluun, mutta samalla mahdollistaen koulun valinnan toissijaisen haun kriteerein. Kouluvalintastrategioihin ja toimintatapaan kouluvalintakentällä kytkeytyi vanhempien koulutukseen liittämät arvot sekä kulttuuriset ja sosiaaliset resurssit ja se, miten niitä käytettiin.

Koulusuhteen, koulutusidentiteetin ja koulutuksen merkityksen rakentuminen – Ammattistarttikoulutuksen käyneet kertovat koulukokemuksistaan koulupolkujensa varrelta

Tutkimuksessa tarkastellaan ammatilliseen koulutukseen valmentavan ja ohjaavan koulutuksen eli ammattistarttikoulutuksen käyneiden nuorten aikuisten kokemuksia peruskouluajasta, nivelvaiheesta ammattistarttiopinnoista sekä jatko-opinnoista. Mielenkiinto kohdistuu koulusuhteen rakentumiseen, muodostuneisiin koulutusidentiteetteihin ja koulutuksen merkitykseen yksilöille. Tutkimus on luonteeltaan laadullinen ja fenomenologisen tutkimussuuntauksen piirteitä mukaileva. Tutkimuksessa haastateltiin kuutta vuonna 2009 – 2010 ammattistarttikoulutuksen suorittanutta nuorta aikuista teemahaastattelumetodilla. Analyysimenetelminä käytettiin teemoittelua ja tyypittelyä. Aineistosta erottui kaksi erilaista ryhmää, joiden suhtautumistapa koulunkäyntiin ja koulutuksen merkitykseen erosi toisistaan peruskouluajalta lähtien. Nämä koulunkäynnintyypit nimesin koulussa sinnittelijöiksi ja kouluun sopeutumattomiksi. Kaikki kuvasivat itseään käytännön ihmisiksi, mutta sopeutumattomille käsitys itsestä oppijana oli negatiivisempi kuin sinnittelijöiden. Sinnittelijöillä oli vaikeuksista, motivaation puutteesta ja koulussa menestymättömyydestä huolimatta koulutususkoa ja he pitivät ammattiin kouluttautumista itsestään selvyytenä. Sopeutumattomat kokivat kouluinstituution täysin vieraaksi itselleen. Heillä oli sopeutumisongelmia, erityisentuen tarvetta ja erityisesti peruskouluaikana yhteentörmäyksiä koulun kulttuurin kanssa. He eivät antaneet arvoa kouluttautumiselle ja heillä ei ollut koulutususkoa. Ammattistartilla sekä sinnittelijät että sopeutumattomat viihtyivät hyvin ja koulutukselle annettiin positiivisia merkityksiä. Ammattistarttikoulutus oli merkityksellinen eritavalla kahdelle ryhmälle. Sinnittelijöille se oli polku ammatillisiin opintoihin. Sopeutumattomille ammattistartti ei ollut väylä ammatilliseen tutkintoon, mutta antoi korjaavia onnistumisen kokemuksia oppimisympäristönä. Tulosten mukaan positiivisilla koulukokemuksilla peruskoulussa ja koulussa viihtymisellä on suuri merkitys koulu-uran rakentamisen kannalta, joka koulutusyhteiskunnassa on tavoiteltavaa. Varhainen puuttuminen oppimisongelmiin on erittäin tärkeää ja erityisesti opettaja-oppilas vuorovaikutussuhteella on suuri merkitys koulussa viihtymiseen. Kielteiset koulukokemukset peruskouluajalta aiheuttavat koulutusyhteiskunnasta vieraantumista ja negatiivisen kuvan itsestä oppijana, joka voi sisäistyä myös osaksi minäkuvaa. Tulosten perusteella voidaan myös todeta vanhempien sosioekonomisen aseman, koulutususkon ja koulutusasenteiden periytyvän jälkeläisille. Ammattistarttikoulutus on tarpeellinen nivelvaiheen koulutus, mutta kohdentaminen oikealla kohderyhmälle on tärkeää, jotta koulutuksen järjestäminen olisi kannattavaa yhteiskunnan sekä nuorten tulevaisuuden kannalta. Oppisopimuskoulutuksen tarpeellisuus ammatillisen peruskoulutuksen hankkimisen tapana nousi myös keskeisenä esiin.

Conceptualizing and counteracting the bullying dynamic: Classroom and school contexts matter

Guided by the social-ecological conceptualization of bullying, this thesis examines the implications of classroom and school contexts—that is, students’ shared microsystems—for peer-to-peer bullying and antibullying practices. Included are four original publications, three of which are empirical studies utilizing data from a large Finnish sample of students in the upper grade levels of elementary school. Both self- and peer reports of bullying and victimization are utilized, and the hierarchical nature of the data collected from students nested within school ecologies is accounted for by multilevel modeling techniques. The first objective of the thesis is to simultaneously examine risk factors for victimization at individual, classroom, and school levels (Study I). The second objective is to uncover the individual- and classroom-level working mechanisms of the KiVa antibullying program which has been shown to be effective in reducing bullying problems in Finnish schools (Study II). Thirdly, an overview of the extant literature on classroom- and school-level contributions to bullying and victimization is provided (Study III). Finally, attention is paid to the assessment of victimization and, more specifically, to how the classroom context influences the concordance between self- and peer reports of victimization (Study IV). Findings demonstrate the multiple ways in which contextual factors, and importantly students’ perceptions thereof, contribute to the bullying dynamic and efforts to counteract it. Whereas certain popular beliefs regarding the implications of classroom and school contexts do not receive support, the role of peer contextual factors and the significance of students’ perceptions of teachers’ attitudes toward bullying are highlighted. Directions for future research and school-based antibullying practices are suggested.

Kouluttajan osaamisen kehittyminen materiaalihankkeen koulutusvaiheissa

Puolustusvoimat kehittää suorituskykyään uusilla hankinnoilla, joiden kokeiluvastuusta osa jae-taan joukko-osastoihin. Israelista hankittu taistelunjohtojärjestelmä A tuli osin Jääkäriprikaatin nelihenkisen kouluttajaryhmän vastuulle. Järjestelmän kouluttaminen varusmiehille vaatii osaa-mista ja sen kehittämistä tavoitellun lopputuloksen saavuttamiseksi. Tutkimuksen tarkoitus on tuoda esiin, käsitteellistä ja ymmärtää kouluttajien näkemyksiä osaamisen kehittämisestä materi-aalihankkeen eri koulutusvaiheissa. Tutkimuksen pääkysymys on: Minkälaisia käsityksiä materi-aalihankkeen koulutusvaiheeseen osallistuneilla kouluttajilla on osaamisen kehittymisestä ja ke-hittymiseen käytetyistä oppimismenetelmistä materiaalihankkeessa? Tutkimus on laadullinen tapaustutkimus, jossa tutkija on siirtynyt osallisesta tutkijaksi. Tutki-muksen kohteeksi valittiin taistelunjohtojärjestelmä A:n koulutuksesta vastaavan kouluttajaryh-män kaikkiin koulutusvaiheisiin osallistuneet kouluttajat (n=3). Tutkittavat henkilöt ovat koulu-tustaustaltaan upseeri, opistoupseeri ja aliupseeri. Aineistonkeruumenetelmänä käytettiin teema-haastattelua. Aineisto analysoitiin teoriaohjaavalla sisällönanalyysilla. Tutkimuksessa kävi ilmi, että materiaalihankkeen koulutuksen osallistuvan kouluttajan osaami-sen kehittymisessä keskeisessä asemassa on työssä oppiminen. Työssä oppimisessa ohjaus on tavanomaisesti keskeisessä asemassa, mutta materiaalihankkeessa ohjaus ei ollut riittävää. Kou-luttajaryhmä asetti itselleen tavoitteet työn asettamien vaatimusten avulla. Osaamisen kehittyminen tapahtuu työtehtävässä harjaantumalla. Osaaminen syntyy kaikesta aikaisemmasta tietotaidosta, kokemuksesta ja näkemyksestä, ja se kumuloituu hiljaiseksi tiedoksi. Osaamisen kehittymisen arviointi nojaa itseohjautuvuudessa. Osaamisen kehittymistä ei arvioida jatkuvasti tietoisesti, vaan muutoksen osaamisessa näkyvät toiminnan sujuvuudessa ja tietorakenteiden kehittymisenä. Niin materiaalihankkeessa kuin muissa tavanomaisissa kouluttajan tehtävissä osaamisen kehittäminen vaatii työtehtävässä harjaantumista, aikaa ja sosiaalista vuorovaikutusta. Selkeiden tavoitteiden ja vaatimusten asettaminen edesauttaa osaamisen kehittymistä. Työssä oppimisen ohjaukseen tulee panostaa kaikilla organisaation tasoilla. Tämä tutkimus ei välttämättä tuottanut merkittävää uutta tietoa sotilaspedagogiikan tieteenalalle, mutta se antaa yhden näkökulman materiaalihankkeeseen osallistuvan kouluttajaryhmän todellisuusmaailmaan. Työstä ilmi käyvä tarve työssä oppimisen ohjauksen parantamiselle tukee aikaisempien tutkimuksien tuloksia. Keskeisimpinä jatkotutkimusaiheina esitetään työssä oppimisen ja osaamisen kehittämisen tutkimista motivaationäkökulmasta, sekä materiaalihankkeen elinkaariajattelun tutkimista kouluttajan käytettävyyden näkökulmasta.

Sosiaalisessa mediassa toimimisen opetus perusyksikössä

Organisaation maine muodostuu siitä saaduista näkemyksistä ja kokemuksista sekä eri sidos-ryhmien välisestä kommunikoinnista. Maineeseen kohdistuu joko negatiivisia tai positiivisia riskejä. Riski muodostuu, kun organisaation maine eroaa sen todellisesta luonteesta tai kun organisaatio ei kykene vastaamaan siihen kohdistuviin odotuksiin. Sosiaalinen media avaa yleisölle näköalapaikkoja yritysten julkisivuun, haluttiin sitä tai ei. Tämä lisää maineeseen kohdistuvia riskejä. Taitamaton sosiaalisen median käyttäjä voi myös omalla toiminnallaan aiheuttaa organisaation maineelle riskejä. Esimerkiksi viestien julkisuusasetuksista mitään ymmärtämätön sosiaalisen median ummikko on organisaatiolle liikkuva maineriski. Tässä tutkimuksessa puolustusvoimien maineenhallintaa sosiaalisessa mediassa pyrittiin tarkastelemaan perusyksiköissä varusmiehille annetun opetuksen ja ohjeistuksen kautta. Pääesikunnan laatiman ohjeistuksen ja perusyksiköiden antaman sosiaalisessa mediassa toimimisen opetuksen katsottiin olevan ensiarvoisen tärkeässä roolissa puolustusvoimien maineen kannalta. Puolustusvoimien maineenhallintaa selvitettiin perusyksiköiden johtoportaiden ja palveluksessa olevien varusmiesten käsitysten kautta. Tutkimusmenetelmänä käytettiin hypoteettis-deduktiivista menetelmää. Tutkimusaineisto kerättiin kyselyillä, joita järjestettiin varusmiehille heidän omien perusyksiköidensä luokissa, ja henkilökunnalle, joille kyselylomakkeet lähetettiin sähköpostitse. Tutkimuksessa perehdyt-tiin aluksi pääesikunnan laatimaan ohjeeseen sosiaalisessa mediassa toimimisesta ja siihen, miten kyseistä ohjetta ja sosiaalisessa mediassa toimimista yleensä Satakunnan tykistöryk-mentin perusyksiköissä koulutetaan varusmiehille. Sen jälkeen tarkasteltiin, miten palveluk-sessa olevat varusmiehet ymmärtävät pääesikunnan laatiman ohjeen, miten he kokevat, että heille opetetaan kyseistä asiaa ja miten he osaavat noudattaa annettuja ohjeita ja opetusta. Tulosten perusteella voidaan todeta, että perusyksiköissä annetulla sosiaalisen median koulu-tuksella on vaikutusta varusmiesten käyttäytymiseen sosiaalisessa mediassa. Perusyksiköillä ei koeta olevan resursseja sosiaalisessa mediassa toimimisen valvomiseen, joten painopiste pitäisikin olla etukäteisohjeistuksen laadussa. Sosiaalisessa mediassa toimimisen opetus ei voi tapahtua jonkin muun oppitunnin ohessa, sillä näin meneteltynä se ei jää varusmiesten mieleen. Parhaimpiin tuloksiin oppimisen kannalta päästään, mikäli sosiaalisessa mediassa toimintaa opetetaan asialle erikseen varatulla oppitunnilla.