987 resultados para Consecration of bishops


Relevância:

40.00% 40.00%

Publicador:

Resumo:

Appendix: The biographers of Thomas.

Relevância:

40.00% 40.00%

Publicador:

Resumo:

Mode of access: Internet.

Relevância:

30.00% 30.00%

Publicador:

Resumo:

Histories of Catholic education have received little attention by Church historians and are usually written by members of the Catholic clergy, with a strong emphasis placed on the spiritual and building accomplishments of the bishops. This thesis examines the provision of Catholic Education in Australasia, with a focus on the contribution of three men, Jean Baptiste Francois Pompallier, Thomas Arnold and Julian Edmund Tenison Woods. These men received support from the female religious orders in the regions where they worked, frequently with little recognition or praise by Catholic Church authorities. The tenets of their faith gave Pompallier and Woods strength and reinforced their determination to succeed. Arnold, however, possessed a strong desire to change society. All three believed in the desirability of providing Catholic schooling for the poor, with the curriculum facilitating the acquisition of socially desirable values and traits, including obedience, honesty, moral respectability and a strong adherence to Catholic religious values. The beneficiaries included society, future employers, the Church, the children and their parents. With the exception of promoting distinctly Catholic religious values, Roman Catholic schools and National schools in Australasia shared identical objectives. Historians have neglected the contributions of these men.

Relevância:

30.00% 30.00%

Publicador:

Resumo:

In the years since Nicolas Bourriaud’s Relational Aesthetics (1998) was published, a plethora of books (Shannon Jackson’s Social Works: Performing Art, Supporting Publics [2011], Nato Thompson’s Living as Form: Socially Engaged Art from 1991–2011 [2011], Grant Kester’s Conversation Pieces: Community and Communication in Modern Art [2004], Pablo Helguera’s Education for Socially Engaged Art: A Material and Techniques Handbook [2011]), conferences and articles have surfaced creating a rich and textured discourse that has responded to, critiqued and reconfigured the proposed social utopias of Bourriaud’s aesthetics. As a touchstone for this emerging discourse, Relational Aesthetics outlines in a contemporary context the plethora of social and process-based art forms that took as their medium the ‘social’. It is, however, Clare Bishop’s book Artificial Hells: Participatory Art and the Politics of Spectatorship (Verso), that offers a deeper art historical and theoretically considered rendering of this growing and complicated form of art, and forms a central body of work in this broad constellation of writings about participatory art, or social practice art/socially engaged art (SEA), as it is now commonly known...

Relevância:

30.00% 30.00%

Publicador:

Resumo:

Digital image

Relevância:

30.00% 30.00%

Publicador:

Resumo:

Digital image

Relevância:

30.00% 30.00%

Publicador:

Resumo:

Mika KT Pajusen väitös "Towards 'a real reunion'?" – Archbishop Aleksi Lehtonen's efforts for closer relations with the Church of England 1945–1951 on yleiseen kirkkohistoriaan lukeutuva tutkimus Englannin kirkon ja Suomen evankelis-luterilaisen kirkon välisistä suhteista Aleksi Lehtosen arkkipiispakaudella 1945–1951. Suhteita on tutkittu kolmesta näkökulmasta: ekumeenisesta, poliittisesta ja kirkkopoliittisesta. Tutkimuskausi alkaa pastori H.M. Waddamsin joulukuussa 1944 Suomeen tekemän vierailun jälkimainingeista ja päättyy arkkipiispa Lehtosen kuolemaan pääsiäisenä 1951. Kirkollisten suhteiden kehitystä rytmittivät lukuisat vierailut, jotka osoittivat Englannin kirkon asenteen muuttumisen sodan aikaisesta neuvostomyönteisyydestä kylmän sodan aikaiseen täysin vastakkaiseen kantaan. Englantilaiset vieraat kohtasivat Suomessa sekä kirkon että yhteiskunnan ylimmän johdon. Molemmat maat olivat valmiita tukemaan hyviä kirkollisia suhteita tilanteen niin salliessa, joskaan eivät kovin suunnitelmallisesti. Suomen evankelis-luterilainen kirkko käytti hyviä suhteita Englannin kirkkoon saadakseen tukea ja ymmärrystä omalle kirkolleen ja yhteiskunnalleen kokemaansa Neuvostoliiton uhkaa vastaan erityisesti vaaran vuosina 1944–1948. Englannin kirkko halusi tukea suomalaista sisarkirkkoaan, mutta varoi, ettei tuottaisi tuellaan enemmän haittaa kuin hyötyä suhteessa Neuvostoliittoon. Sodan jälkeinen ekumeeninen jälleenrakentaminen lähensi kirkkoja toisiinsa. Lehtonen pyrki jatkamaan 1930-luvun kirkkojen välisiä, ehtoollisvieraanvaraisuuden saavuttaneita neuvotteluita kohti täyttä kirkollista yhteyttä. Häntä motivoi sekä evankelis-katolinen teologia että pyrkimys tukea oman maan ja kirkon läntisiä yhteyksiä. Tämä haastoi Englannin kirkon ekumeenisen linjan, joka Suomen kirkon sijasta pyrki jatkamaan neuvotteluja Tanskan, Norjan ja Islannin luterilaisten kirkkojen kanssa, joilla ei vielä ollut virallista ekumeenista sopimusta Englannin kirkon kanssa. Lehtosen pyrkimyksistä huolimatta Englannin kirkko päätyi jättämään Suomen tilanteen hautumaan. Sillä se tarkoitti suhteiden koetinkivenä olleen historiallisen piispuuden leviämistä läpi Suomen kirkon ennen kuin katsoi olevansa valmis jatkamaan kohti täyttä kirkollista yhteyttä. Molemmissa kirkoissa vaikutti pieni, innokkaiden, lähempiä suhteita toivoneiden kirkollisten vaikuttajien ydinjoukko. Englantilaisia Suomen-ystäviä motivoi tarve auttaa Suomea hankalassa poliittisessa tilanteessa. Suomessa arkkipiispa Lehtonen tuki korkeakirkollista liturgista liikettä, jolla oli läheinen yhteys anglikaanisuuteen, mutta joka sai vastaansa vanhoilliset pietistit. Suomen kirkon yleinen mielipide asettui etupäässä pietistiselle kannalle, jolle anglikaanisuus näyttäytyi teologisesti sekä liian katolisena että liian reformoituna. Kirkolliset suhteet tasaantuivat vuoden 1948 Lambeth-konferenssin jälkeen, joka rohkaisi anglikaanisia kirkkoja hyväksymään 1930-luvun neuvottelujen lähempiin kirkollisiin suhteisiin tähtäävät suositukset. Lehtonen näytti tyytyvän tähän. Samaan aikaan lähempää kirkollista kanssakäymistä tukenut ekumeeninen jälleenrakennus tuli tiensä päähän. Lehtonen jatkoi läheisempien suhteiden edistämistä, mutta hänen intonsa hiipui yhdessä heikkenevän terveydentilan kanssa. Osoituksena Lehtosen linjan kapeudesta Suomen evankelis-luterilaisen kirkon piispoista ei löytynyt hänen kuoltuaan ketään, joka olisi jatkanut hänen aktiivista anglikaanimyönteistä linjaansa.

Relevância:

30.00% 30.00%

Publicador:

Resumo:

Funeral Sermon