1000 resultados para Apua! punkki: puutiainen ja sen levittämät taudit
Resumo:
Tutkielman tavoitteena oli kuvata ja selittää oopperavierailuprosessia. Tarkoituksena oli lisäksi selvittää miten prosessia johdetaan, miten sitä pitäisi prosessissa keskeisesti toimivien toimijoiden mielestä johtaa ja minkälaisissa tilanteissa johtamista tarvitaan. Tutkielman kohteena oli Hedelandiin, Tanskaan tehty oopperavierailu. Tutkielma toteutettiin teoreettis-empiirisesti. Tutkimusmenetelmänä on käytetty laadullista toimintatutkimusta, jonka avulla on kuvattu ja analysoitu oopperavierailuprosessia ja sen johtamista. Empiiristä aineistoa on täydennetty haastattelemalla prosessin keskeisiä toimijoita. Tutkielma osoitti, että oopperavierailuprosessin onnistumisen kannalta tärkeitä tekijöitä löytyy sekä prosessista itsestään, että sen johtamisesta. Huolellinen ennakkosuunnittelu, prosessin rajapintojen tunnistaminen ja hyvä tiedonvälitys ovat kriittisiä tekijöitä prosessin onnistumisen kannalta. Prosessissa olevan osaamisen ja tiedon yhdistämistä sekä johtamista tarvitaan oopperavierailuprosessille ominaisessa luovassa kaaoksessa.
Resumo:
Työssä tutustuimme tulospalkkausjärjestelmän ominaisuuksiin, suunnitteluun sekä tulosmittareihin. Tarkoituksena on saada kokonaisvaltainen kuva tuloksen ja toiminnan tilan mittaamisesta sekä tuloksen mukaan palkitsemisesta. Lisäksi saimme luvan Midas Touch Gateway Lappeenrannan toimiyksiköltä lulvan ottaa heidät mukaan käytönnön esimerkiksi työhömme.
Resumo:
Työn tavoitteena oli löytää koivua jalostavan saha-aihiolaitoksen tuotannon keskeisimmät ongelma-alueet ja kehityskohteet. Työssä selvitettiin laajasti koivunjalostukseen liittyvää problematiikkaa kirjallisuuden ja oman havainnoinnin avulla. Koivuraaka-aineen käytön lisäämiselle on olemassa hyvät mahdollisuudet. Suurimmat ongelmat koivu-raaka-aineen käytössä ovat tukkien saatavuus ja laatu, jotka aiheuttavat suuria ongelmia koivua jalostavalle teollisuudelle. Osaprojektina työssä pyrittiin löytämään kohdeyritykselle jokapäiväiseen käyttöön soveltuvat tuottavuuden tunnusluvut. Työssä käsiteltävät tunnusluvut valittiin yrityksen omistajan asettamien tavoitteiden pohjalta. Erilaisia tuottavuuden tunnuslukuja voidaan laskea kirjallisuuden perusteella runsaasti, mutta kohtuullisen tunnuslukumaaran hallinta on pk-yrityksessa resurssien sanelema valinta. Pk-yrityksille valmistetut taloushallinto-ohjelmat antavat hyvät perustyökalut raportointiin ja niistä saatava informaatio on helposti muutettavissa tunnusluvuiksi
Resumo:
Kansainvälinen kilpailu pakottaa metsäteollisuusyritykset jatkuvasti etsimään keinoja, joilla pystytään parantamaan tuotantolaitosten kannattavuutta ja kilpailukykyä. Kannattavalle ja kilpailukykyiselle toiminnalle eräs tärkeimmistä tekijöistä on osaava, tehokas ja suunnitelmallinen kunnossapito. Tämän diplomityön kirjallisuusosassa tavoitteena oli tarkastella kemiallisen metsäteollisuuden kunnossapitoa, sen tehokkuutta ja erityisesti sen erilaisia toimintamalleja. Kirjallisuusosuudessa on käsitelty kunnossapidon palvelutuotteistamista ja sen vaikutuksia kunnossapidon johtamiseen. Tämän työn käytännön osiossa on vertailtu Stora Enson Suomen tehtaiden, ja erityisesti Kymenlaaksossa Kymenson toimipisteiden eroja kunnossapitoresurssien käytössä kunnossapidon palvelutuotteisiin. Johtopäätöksissä on annettu suosituksia kunnossapidon palvelutuotteistuksen jatkokehittämiseen.
Resumo:
Tämän työn tavoitteena oli helpottaa kuljetusyrityksiä toimintajärjestelmän rakentamisessa. Yrityksen toiminnan jatkuva parantaminen ja kehitystyö tehtiin huomioiden sekä talous- että ympäristötekijät. Työssä perehdyttiin laatu- ja ympäristökäsitteiden kirjallisuuteen ja niitä koskeviin lakeihin. Malli pohjautuu ISO 9001 ja ISO 14001 standardeihin. Malli toimintajärjestelmän rakentamiseksi on suunniteltu yleisohjeeksi erilaisille ja erikokoisille kuljetusyrityksille. Ei ole olemassa vain yhtä oikeaa tapaa rakentaa toimintajärjestelmä, vaan jokainen yritys rakentaa oman järjestelmän yrityksen toimintaympäristöstä ja kulttuurista riippuen. Yrityksen johdon täydellinen sitoutuminen järjestelmän rakentamiseen on ehdoton edellytys työyhteisön jäsenten sitoutumiselle uuteen toimintamalliin. Järjestelmään sisältyvät yrityksen taustatiedot ja toiminta-ajatus sekä laatu- ja ympäristöpolitiikka. Oleelliset prosessit on myös kuvattava sekä ympäristöasiat suunniteltava. Lisäksi yritysten organisaatiot on kuvattava sekä johdon katselmukset, resurssit, auditoinnit, mittaaminen, poikkeamien hallinta että jatkuva parantaminen on selvitettävä. Järjestelmän rakentamisen jälkeen suurimman haasteen muodostaa henkilöstön asenteiden ja toimintatavan muuttaminen kouluttamisen avulla. Koulutuksessa täytyy huomioida kaikki yrityksen henkilöstöryhmät. Sekä sisäisillä että ulkoisilla auditoinneilla valvotaan jatkuvaa toiminnan oikeellisuutta. Kilpailukykyyn vaikuttava järjestelmän sertifioinnin määräaikaisuus asettaa henkilöstölle motivaation jatkuvaan parantamiseen ja toiminnan kehittämiseen.
Resumo:
Tutkimus käsittelee YVA-lain mukaiseen ympäristövaikutusten arviointimenettelyyn (YVA-menettely) liittyvää vaihtoehtotarkastelua. Yleisessä vaihtoehtotarkastelua koskevassa osiossa selvitetään lainsäädännön asettamat vaihtoehtotarkastelua koskevat sisältövaatimukset. Tutkimuksen perusteella lainsäädäntö, mukaan lukien EY-oikeus, antaa vain vähän viitteitä siihen milloin vaihtoehtotarkastelu on riittävää. YVA:n laadunarvioinnissa ja siten myös vaihtoehtotarkastelun riittävyyden arvioinnissa yhteysviranomaiselle on annettu suuri rooli. Erilaisten YVA-menettelyä koskevien tutkimusten perusteella vaihtoehtojen valintaan ja vertailuun liittyen oli kuitenkin löydettävissä selkeät kriteerit, jotka määrittävät vaihtoehtotarkastelun laatua ja riittävyyttä. Tutkimuksen toisessa osiossa tarkastellaan vaihtoehtotarkasteluun liittyvää käytäntöä tiehankkeiden YVA-menettelyssä. Tutkimus perustuu tiehankkeiden YVA-menettelyä koskeviin oppaisiin, sekä neljään esimerkkihankkeeseen. Laadunarviointikriteerien perusteella tehdään myös esimerkkihankkeiden vaihtoehtojen valintaan ja vertailuun liittyvää laadunarviointia. Erityistä huomiota kiinnitetään sosiaalisten vaikutusten merkitykseen vaihtoehtotarkastelussa. Laadunarviointi tehdään esimerkkihankkeiden kirjallisten YVA-asiakirjojen pohjalta. Tiehankkeissa tarkasteltavat vaihtoehdot ovat yleensä erilaisia linjausvaihtoehtoja. Tästä syystä vaihtoehtotarkastelun merkitys korostuu tiehankkeissa, sillä vaihtoehtojen ympäristövaikutukset ovat usein hyvin erilaiset. Tutkimuksen perusteella YVA:n vaihtoehtotarkastelun avulla pyritään myös aidosti löytämään hankkeelle ympäristön kannalta paras vaihtoehto. Näin ollen tarkasteltavat vaihtoehdot ovat yleensä realistisia ja kaikki toteuttamiskelpoiset vaihtoehdot pyritään tutkimaan. Myös sosiaaliset vaikutukset huomioidaan muiden ympäristövaikutusten tapaan vaihtoehtotarkastelussa. Joitakin kehittämiskohteita tuli laadunarvioinnissa kuitenkin esille. Suurimmat puutteet vaihtoehtojen valinnassa koskevat vaihtoehtojen valinnan perusteluita. Vaihtoehtojen valinta tulisi perustella tarkemmin, jotta tiedetään esimerkiksi ovatko kaikki keskeiset vaihtoehdot tutkittu. Vaihtoehtojen vertailussa puutteena oli usein se, että tietoa vaihtoehdoista aiheutuvien vaikutusten merkittävyydestä ei ole esitetty. Nykyistä enemmän tulisi kiinnittää huomiota myös hankekokonaisuuteen sekä vaikutuksiin koko hankkeen elinkaaren ajalta. Tutkimuksen viimeisessä osiossa arvioidaan vaihtoehtotarkastelun merkitystä tiehankkei-den suunnittelussa ja erilaisissa lupapäätöksissä. Tutkimuksen perusteella tien yleissuunnitelmavaiheessa tehtävällä YVA:n vaihtoehtotarkastelulla on hyvät mahdollisuudet vaikuttaa hankkeen vaihtoehtojen muotoutumiseen. YVA:n vaihtoehtotarkastelulla on myös merkittävä rooli yleissuunnitelmaan valittavan vaihtoehdon valinnassa. Hankkeelle asetetut tarkat reunaehdot voivat kuitenkin rajoittaa vaihtoehtotarkastelun huomioonottamismahdollisuutta. Vaihtoehtotarkastelulla voi olla merkitystä myös tiehankkeiden lupapäätöksissä, mutta käytännössä tämän merkitys lienee vähäinen.
Resumo:
Työ kuuluu osana työn ja työliikenteen turvallisuuden kehittämishankkeeseen tavarankuljetusalalla. Hankkeen tavoitteena on selvittää kuorma-autonkuljettajan työpaikkatapaturmatilanteet ja tapaturmavaarat muun tutkimuksen pohjaksi. Diplomityössä kiinnitetään huomio tutkimushanketta tarkemmin energia-alan kuljetusten turvallisuustekijöihin. Diplomityön ja koko työn ja työliikenteen turvallisuuden kehittämishankkeen lähtökohtana on kuljettajan työnkuvan ongelmallisuus ja laajeneminen. Kuljettajien työ on tiukasti aikataulutettua ja työolot usein varsin vaihtelevia. Kuljettajien työ on yksintyöskentelyä vierailla paikoilla ja usein yötyötä. Työmääräykset kuljettajille tulevat lyhyellä varoitusajalla. Kuljettajien työturvallisuutta selvitettiin kirjallisuustutkimuksella, kenttätyöllä, kyselytutkimuksella kuljetusyrityksille sekä tilastoja tarkastelemalla.
Resumo:
Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää kuntien kiinnostusta uutta yrityksen tarjoamaa lämpökeskuskonseptia kohtaan, joka perustuu mm. tieliikennehankkeista tuttuun elinkaarimalliin. Konseptin ideana oli tarjota asiakkaalle kokonaisvaltainen laitosratkaisu, joka sisältäisi hankkeen kaikki vaiheet suunnittelusta, rakentamiseen sekä ylläpidosta rahoitukseen. Tutkimuksen keskeinen sisältö oli jätteenpolton käsittelyssä ja EU:n lainsäädännön mukanaan tuomissa uusissa liiketoimintamahdollisuuksissa yrityksessä. Tutkimus sisälsi sekä asiantuntijahaastatteluja että kyselyitä kuntien energia-asioista vastaaville avainhenkilöille, joilla pyrittiin kartoittamaan kiinnostusta uutta konseptia kohtaan. Tutkimuksen johtopaatoksena oli, että Jätteenpoltto tulee kasvamaan Suomessa pääasiassa EU:n kaatopaikkadirektiivin 1999/31/EY vaikutuksesta lähivuosina, mutta kasvu tulee olemaan maltillista. Uusista voimalaitoksista oli tehty ennen työn alkua ja sen aikana tilaussopimuksia, joihin yritys ei omaa konseptiaan ehtinyt tarjota. Sopimusta vailla olevista kunnista kahdesta ilmaistiin kiinnostus jatkokeskusteluille.