"Taktiset keinot pataljoonan taistelun ytimessä" : taktisen osaamisen kehittyminen sotatieteiden maisterien taktiikan opintojen kuluessa - havaintoja ja kehitysideoita

Tutkielmassa selvitetään taktisen päätöksenteon näkökulmasta taktisen osaamisen kehitystä sotatieteiden maisterien tutkintoon johtavissa taktiikan opinnoissa. Tutkimus liittyy osana Maanpuolustuskorkeakoulun strategian määrittelemää laadun varmistustyötä. Työn tarkoituksena on havaintojen ja näkemyksien kautta tuottaa kehitysideoita Maanpuolustuskorkeakoulun operaatiotaidon ja taktiikan opetuksen järjestelyihin. Tutkielmassa osaamisen kehittymistä mitattiin niin teoriaopetuksessa kuin taktiikan harjoituksissakin. Harjoituksissa tutkimuksen kohteena oli taktisten keinojen toteutuminen opiskelijan toimiessa sodan ajan joukkoyksikön komentajana. Tutkimus on luonteeltaan taktiikan sovellettu tutkimustyö, jossa aineistoa on kerätty niin määrällisin kuin laadullisin keinoin. Tutkimusotteena on osallistuva tapaustutkimus. Tutkimuksen pääkysymyksenä on: Miten taktista osaamista tulisi kehittää sotatieteiden maistereiden taktiikan opinnoissa ja miksi? Pääkysymyksiin haetaan vastausta seuraavilla apukysymyksillä: 1) Millainen on taktisen osaamisen teoreettinen toimintaympäristö sotatieteiden maisterin tutkintoon johtavissa taktiikan opinnoissa? 2) Miten taktinen osaaminen muuttuu opintojen kuluessa? 3) Kuinka taktisen osaamisen myönteisiä muutoksia voidaan edistää? Määrällistä aineistoa kerättiin opetuksessa ja käytännön harjoitteista. Analysointi toteutettiin laadullisin menetelmin pyrkimyksenä löytää määrällisestä aineistosta myönteisiä ja opetusta edistäviä tekijöitä. Tuloksien luotettavuuden arvioinnissa hyödynnettiin opetukseen osallistuvien opettajien sekä harjoituksissa mukana olleen kurssinjohdon ammattitaitoa suorittamalla heille kyselyjä. Tutkimustulokset osoittavat, että taktiikan opetuksen ja siihen sisältyvän vuorovaikutussuhteiden merkityksellä edistetään myönteisiä muutoksia taktisen osaamisen kehittymisestä. Avoimella keskustelulla on oppimista tukeva vaikutus. Komentajien päätöksenteossa taktisten keinojen painottuminen ja osaaminen muuttuivat siirryttäessä taistelulajista toiseen.

Kaksiportaiseen johtamisjärjestelmään siirtymisen vaikutukset rajavartioaseman johtamiseen Lapin rajavartiostossa

Rajavartiolaitoksessa siirryttiin kaksiportaiseen johtamisjärjestelmään vuoden 2011 alussa. Organisaatiorakenteen muutoksessa raja- ja merivartioalueet poistuivat ja raja- ja merivartioasemat toimivat nykyään suoraan vartioston komentajan alaisuudessa. Muutoksen tavoitteena oli kohdentaa henkilöstöä operatiiviseen toimintaan. Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää miten rajavartioaseman päällikön johtamistoiminta on muuttunut vuoden 2011 alusta siirryttäessä uuteen kaksiportaiseen johtamisjärjestelmään. Tutkimuksessa tarkastellaan rajavartioaseman päällikön johtamistoimintaa johtamisen nelikentän ja päällikön toimintakyvyn kautta. Tutkimus on tehty Lapin rajavartiostossa, joka on rajavartiolaitoksen painopistealueen ulkopuolinen rajavartiosto. Tutkimus on kvalitatiivinen eli laadullinen tutkimus. Analyysimenetelmänä tutkimuksessa on käytetty fenomenografiaa. Fenomenografialla pyritään saamaan esille tutkittavaan ilmiöön (rajavartioaseman johtaminen) liittyvien erilaisten käsitysten ja kokemusten kirjo. Tutkimuksen pääaineistona ovat rajavartioasemien päälliköille tehdyt teemahaastattelut. Kaksiportaiseen johtamisjärjestelmään siirtyminen ei itsessään ole vaikuttanut merkittävästi rajavartioaseman johtamiseen. Muutoksen mukana käyttöön otetulla kenttä- ja tilannejohtojärjestelmällä on ollut suurin vaikutus johtamistoimintaan. Rajavartioaseman päällikkö ei enää sitoudu päivittäiseen operatiiviseen johtamiseen johtokeskuksen vastatessa siitä. Rajavartioalueen lakkauttamisen myötä osa sen tehtävistä on siirtynyt rajavartioasemien hoidettavaksi. Nämä tehtävät eivät kuitenkaan kuormita liikaa rajavartioasemaa tai sen päällikköä. Uudet tehtävät lisäävät kiinnostusta ja motivaatiota työtä kohtaan. Siirtyminen kaksiportaiseen johtamisjärjestelmään onnistui hyvin. Osa rajavartioasemien päälliköistä oli mukana muutoksen suunnittelussa, mikä osaltaan helpotti uuteen johtamisjärjestelmään siirtymistä. Lapin rajavartiostossa olisi oltu valmiita tähän muutokseen jo useita vuosia aiemmin. Rajavartioalueet olivat turha ja työllistävä porras. Enää ei tarvitse tehdä kaksinkertaista työtä. Rajavartioaseman päällikön johtamistoimintaa selkeyttävät vastuu sekä yksi toimintalinja. Hänen tulee kyetä toimimaan itsenäisesti ja tekemään omia ratkaisuja. Lähin esimies on kauempana ja yhteydenoton kynnys on korkeampi. Aiemmin rajavartioalueelta oli mahdollista saada tukea johtamistoimintaan. Päällikön päätehtävä on toimia henkilöstöjohtajana. Hänen tulee olla ammattitaitoinen, luotettava, tasapuolinen, alaiset huomioon ottava ja kenttätyöhän aktiivisesti osallistuva johtaja. Johtajaksi koulutetaan ja esimieheksi kasvetaan. Hyvällä esimiehellä on paljon kokemuksen tuomaa ammattitaitoa, jota myös alaiset arvostavat. Tulevaisuudessa korostuu ammattitaidon merkitys niin johtajien kuin henkilöstönkin osalta. Henkilöstövalinnoissa tulee ottaa huomioon koulutuksen lisäksi myös henkilön kokemus erilaisista työtehtävistä. Hyvällä johtajalla tulee olla kyky hyödyntää monipuolisesti alaistensa ammattitaitoa. Hänen tulee myös pyrkiä tukemaan alaisiaan ammattitaidon kehittymisessä. Lapin rajavartioston yhtenä haasteena ja kokemuksen osalta vahvuutena on henkilöstön korkea keski-ikä. Viime vuosien aikana on tapahtunut paljon muutoksia ja tapahtuu edelleen. Tulevat muutokset vaikuttavat aiempaa enemmän ja rajavartioaseman päällikön tulee olla kykenevä muutosjohtamiseen. Lapin rajavartioston toiminta-alue on hyvin laaja. Jatkuva viranomaisten määrän vähentyminen pakottavat yhä tiiviimpään yhteistyöhön niin rajavartioston sisällä kuin muidenkin viranomaisten kanssa. Tiivis yhteistyö takaa, että vähenevillä resursseilla kyetään toimimaan tehokkaasti. Rajavartioaseman päällikkö vastaa omalla alueellaan yhteistyöstä. Yhteistyötä helpottaa oman alueen ja siellä toimivien ihmisten tunteminen.

Toimintolaskennan hyödyntäminen palveluiden hinnoitteluprosessissa, Case: Saimaan talous ja tieto Oy

Tämän tutkimuksen tavoitteena on tutkia toimintolaskennan hyödyntämisen mahdollisuutta palveluiden hinnoitteluprosessissa. Tutkimus on luonteeltaan tapaustutkimus, jossa kohdeyrityksenä on julkisella sektorilla toimiva palvelukeskus. Tutkimuksen tuloksena syntyy toimintolaskentamalli kohdeyrityksen pilottiosastolle. Laskentamallin avulla on tarkoitus pystyä selvittämään mahdolliset eroavaisuudet eri palveluiden asiakaskohtaisissa hinnoissa. Tutkimus toteutettiin kvalitatiivisena tapaustutkimuksena. Aineiston keruussa osallistuva havainnointi ja kohdeyrityksen avainhenkilöiden haastattelut olivat suuressa roolissa. Tutkimustuloksista selviää, että toimintolaskennan hyödyntäminen kohdeyrityksen palveluiden hinnoitteluprosessissa on tulevaisuudessa mahdollista. Tutkimuksen toimintolaskentamallin avulla ilmeni asiakaskohtaisia eroavaisuuksia resurssien kulutuksessa. Näin palveluiden hinnoittelu asiakaskohtaisesti olisi perusteltua ainakin tutkimuksen pilottiosaston kohdalla.

Auf den Spuren des Sprachgeistes. Grundlagen und Ideen der waldorfpädagogischen Fremdsprachendidaktik und ihre Verwirklichung in der Schulpraxis (im DaF-Unterricht) an finnischen Waldorfschulen.

Tämä pro gradu -tutkielma esittelee ja analysoi steinerpedagogista vieraiden kielten oppimis- ja opettamiskäsitystä sekä siihen liittyviä ideaaleja. Steinerpedagogisessa vieraiden kielten opetuksessa korostuu kielen kokonaisvaltainen kokeminen, suullisen kompetenssin harjoittaminen ja yhteistoiminnallisuus. Tutkielman empiirinen osio tarkastelee suullisen kompetenssin eri aspekteihin liittyvien steinerpedagogisten ihanteiden toteutumista käytännössä saksanopetuksessa. Tutkimusmenetelmänä oli osallistuva havainnointi, joka systemaattisesti kohdistui luokka-asteiden 1-6 saksanopetukseen kolmessa Suomen steinerkoulussa. Tutkimukseen osallistui kuusi saksan kielen opettajaa ja observoituja saksan oppitunteja kertyi yhteensä 39. Havainnointitulosten mukaan näyttää siltä, että tarkasteltavina olleisiin ideaaleihin liittyen saksan kielen opetuksessa on nähtävissä selvä metodologinen muutos siirryttäessä alaluokilta (1-3) ylemmille (4-6) luokille. Systemaattisen havainnoinnin perusteella voidaan päätellä, että saksan kielen opetus kohdekoulujen alaluokilla vastaa hyvin pitkälti steinerpedagogisia ideaaleja ja käytäntöjä. Tulosten myötä on myös todettava, että ylempien luokka-asteiden (4-6) saksan kielen opetus ei näytä vastaavan steinerpedagogisia ideaaleja yhtä suuressa määrin kuin mitä alaluokkien opetus. Neljänneltä luokalta lähtien suullisen ilmaisun ja harjoittelun määrä väheni huomattavasti ja opettajat tarttuivat opetuksessaan enenevässä määrin myös oppikirjoihin. Kiinnostavaa oli myös huomata, että mitä korkeammasta luokka-asteesta oli kyse, sitä vähemmän opettaja käytti kohdekieltä oppitunneillaan. Samanaikaisesti vastaavasti kääntämisen määrä lisääntyi eli opettaja käänsi kohdekielellä ilmaisemiaan asioita tunnin aikana useammin oppilaiden äidinkielelle. Systemaattisen observoinnin perusteella voidaan tulla siihen johtopäätökseen, että saksan opetus steinerkouluissa on steinerpedagogisempaa ensimmäisten kouluvuosien aikana kuin niiden jälkeen.

Johdatus suomalaiseen sotilassosiologian tutkimukseen : joitakin piirteitä sotilassosiologian tutkimuskohteista, menetelmistä ja puolustusvoimissa tehdyistä tutkimuksista

Sotilassosiologia on yksi Maanpuolustuskorkeakoulussa edustettuina olevista sotatieteistä. Äärimmilleen tiivistäen voisi sanoa, että sotilassosiologiassa tutkitaan pienten ja suurempien sotilasryhmien käyttäytymistä rauhan ajan koulutuksessa ja sodan olosuhteissa. Sotilassosiologia on monipuolisen, teoreettiseen käsitteenmuodostukseen pyrkivä, mutta tiukasti empiirisiin mittauksiin perustuva tutkimusala, jolla on runsaasti yhtymäkohtia ja käytännön soveltamismahdollisuuksia joukko-osastojen ja muiden sotilaslaitosten arkipäivän toiminnassa. Mikäli nämä joukko-osastot ja sotilaslaitokset joskus joutuisivat sotaan, yhtymäkohtia sotilassosiologiaan löytyy tässäkin toimintaympäristössä. Tästä ovat ulkomaisina esimerkkeinä Israelin ja USA:n asevoimien monet uudehkot, empiiriset sodan ajan sotilassosiologiset tutkimukset. Eri maiden yliopistoissa on 1900-luvun alkupuolelta lähtien, joissakin tapauksissa aikaisemminkin, tutkittu erisuuruisia ryhmiä ja organisaatiota ja ihmisten käyttäytymistä niissä. Erityisesti näitä asioita on tutkittu sosiaalipsykologiassa ja sosiologiassa. Empiirisiä ja jopa kontrolloituja kokeellisia tutkimuksia on tehty hyvin suuri määrä ja samalla tutkimusmenetelmät (mm. empiiristen aineistojen tilastolliset analyysimenetelmät) ovat kehittyneet. Sotilassosiologiassa on lähtökohtana se, että sotilassosiologinen tutkimustieto tuo ”siviili” yliopistojen sosiologian ja sosiaalipsykologian tieteenaloilla (ns. ”emotieteet”) kerätyn laajan relevantin tietämyksen perustaksi tutkimuksiin, joissa on kohteena nimenomaan sotilasryhmien ja sotilasorganisaatioiden puitteissa tapahtuva sotilaiden käyttäytyminen. Tällaista sotilassosiologiaksi kutsuttua tutkimusta on tehty eri maiden asevoimien tutkimuslaitoksissa jo vuosikymmenien ajan. Tarkoituksena ei useinkaan ole ollut tehdä ”tiedettä tieteen vuoksi”, vaan asevoimien ylemmissä opetuslaitoksissa ja tutkimuslaitoksissa sekä eri sodissa kehitetyt “emotieteiden” sotilassovellutukset on useimmiten tarkoitettu hyödyttämään asevoimien toimintaa. Esimerkiksi USA:n asevoimissa panostettiin voimakkaasti soveltavaan sotilassosiologiseen tutkimukseen toisen maailmansodan aikana. Aihetta käsitellään jäljempänä tässä julkaisussa. Sotilassosiologiassa käytetään sekä laadullisia tutkimusmenetelmiä (esim. systemaattinen osallistuva havainnointi sotilasyksikössä, taisteluharjoituksen videointi ja kuva- ja äänimateriaalin analysointi, sotilaiden muistelmien ja sotaa koskevan kaunokirjallisuuden analysointi, propagandan sisällön analysointi jne.) että sosiologian ja sosiaalipsykologian määrällisiä tutkimusmenetelmiä (survey-tyyppinen kysely tilastollisine aineistojen analysointimenetelmineen, haastattelu, sosiometrinen mittaus jne.). Joitakin esimerkkejä eri menetelmien käytöstä löytyy nyt käsillä olevasta julkaisusta. Sotilassosiologialla on kiinteä linkki myös sotahistoriaan, jonka aineistoja ja menetelmiä sovelletaan tarvittaessa. Tutkimusmenetelmän valinnan kussakin tilanteessa määräävät tutkittava kohde ja tarkoituksenmukaisuus. – Sotilassosiologian tutkimusmenetelmillä on kuitenkin se erikoinen piirre, että niiden on tarvittaessa toimittava myös kenttäolosuhteissa. Kirjoittamisen helpottamiseksi julkaisuun on otettu melko runsaasti esimerkkejä sellaisista tutkimuksista, joihin kirjoittaja on itse osallistunut ja jotka siten tuntee hyvin. Tutkimustoiminnan lisäksi sotilassosiologiaa on Suomessa jo 1990-luvun loppupuolelta alkaen myös opetettu esimerkiksi Kadettikoulussa. – Olennainen, ellei peräti keskeinen sodankäyntiin kuuluva piirre on aseiden käytön ja sillä uhkaamisen erikoislaatuinen vaikutus ihmisten käyttäytymiseen. Jos oman aselajinsa taktiikassa hyvät tiedot omaavalla kadetilla tai nuorella upseerilla ei taktisen ja aselajitiedon lisäksi ole tutkimusperäistä, käyttäytymistieteellistä tietoa alaisena olevien joukkojen käyttäytymisilmiöistä ja reagointitavoista erilaisissa sodan ajan tilanteissa ja vaikeimmissa rauhanturvaamistehtävissä, mutta myös varusmieskoulutuksessa ja kertausharjoituksissa, johtamistaidolliset valmiudet eivät ole riittävät. Nämä valmiudet (tai niiden opetus) eivät tällöin luonnollisestikaan ole riittävän lujalla tieteellisellä perustalla. Tämän takia sotilassosiologiaa (sotilaspsykologian lisäksi) olisi tärkeää opettaa nykyistä enemmän kadeteille ja muille oppilasupseereille. – Kun sotilaspsykologia antaa tutkimusperusteista tietoa yksittäisen sotilaan käyttäytymisestä, olipa hän sitten miehistöön kuuluva tai johtaja, tutkii sotilassosiologia käyttäytymistä sotilasryhmissä ja eri kokoisissa organisaatioissa, jääkäriryhmistä, jääkärijoukkueista ja jaoksista alkaen. Toivottavasti tämä lähinnä kadeteille tarkoitettu suppea julkaisu voi antaa jonkinlaisen mielikuvan siitä, mihin kaikkeen sotilassosiologia puolustusvoimissa liittyy, ja mitä toistaiseksi käyttämättömiä soveltamismahdollisuuksia tämä esimerkiksi taktiikkaan verrattuna uusi sotatieteiden ala voi tulevaisuudessa vielä tarjota.

"Kehittynyt empatiakyky on typeryyden pahin vihollinen"

Kirjallisuusarvostelu

Tulospalkitseminen johdon ohjauskeinona. Case-tutkimus: Osastokohtaisten tulospalkkiotavoitteiden suunnittelu

Tulospalkitseminen on yksi johdon käytettävissä olevista ohjauskeinoista, jonka käyttö yleistyi Suomessa 1990-luvun laman jälkeen. Sen avulla voidaan pyrkiä ohjaamaan henkilöstön käytöstä kohti strategisia tavoitteita, viestimään yhtiön arvoista ja tavoitteista sekä sitouttamaan ja motivoimaan heitä. Toisaalta mikäli tulospalkitsemisen kautta väärät asiat tulevat korostetuiksi, voi siitä olla enemmän haittaa kuin hyötyä. Tulospalkitseminen on organisaatiolle vapaaehtoinen palkitsemismuoto ja sen perusteena on yleensä muu kuin yhden henkilön välitön työsuoritus. Yleisin peruste on yhtiön taloudellinen tulos, mutta perusteena voivat toimia myös erilaiset laadulliset tavoitteet tai monet tavoitteet yhdessä. Niitä voidaan asettaa niin yksilö kuin laajemmallakin tasolla. Tulospalkkiojärjestelmän tulee olla yhtiölle kannattava, toisin sanoen sen tulee kustantaa itse itsensä. Tutkielman tavoitteena oli suunnitella kohdeyhtiön, suomalaisen varustamoalan yhtiön, maaorganisaation tulospalkitsemisjärjestelmän perustaksi asetettavat tavoitteet vuodelle 2014. Tulospalkkiojärjestelmä oli uusittu yhtiössä vuonna 2013 ja kehitystyö oli edelleen kesken tutkielman aloituksen yhteydessä. Uuden järjestelmän kautta palkintaa haluttiin tuoda lähemmäs kunkin henkilön omia vaikutusmahdollisuuksia. Tutkimuksen tutkimusote on toimintatutkimus ja tutkimus toteutettiin case-tutkimuksena. Metodeina toimi kysely sekä osallistuva havainnointi. Tutkimuksen teoria koostuu johdon ohjausjärjestelmiä ja tulospalkintaa koskevasta teoriasta ja tutkimuksista. Empiirisessä osiossa kohdehenkilöstölle teetettiin palkitsemista koskeva kysely, jolla selvitettiin heidän mielipiteitään ja asenteitaan koskien edellistä voittopalkkiojärjestelmää sekä uutta tulospalkkiojärjestelmää. Lisäksi suunniteltiin tavoitteet kullekin maaorganisaation osastolle yhdessä yhtiön johdon kanssa ja mietittiin, kuinka tulospalkitsemisjärjestelmää voitaisiin edelleen kehittää kohdeyhtiössä. Kyselystä selvisi, että organisaatio tuki tulospalkintajärjestelmän muutosta ja koki sen olemassaolon tärkeäksi. Tulospalkkiojärjestelmän perustaksi asetettavat tavoitteet päätettiin suunnitella osastokohtaisiksi. Tämä siitä syystä, että osastoiden työskentely on pitkälti yhteistyötä eikä henkilökohtainen mittaus olisi näin ollen välttämättä mielekästä. Myös tutkimukset tukevat ryhmäkohtaista tulospalkintaa. Osa tavoitteista suunniteltiin lisäksi useamman osaston yhteisiksi, jolla pyrittiin korostamaan yhteistyön merkitystä läpi organisaation. Tulospalkkiojärjestelmän tavoitteet johdettiin kohdeyhtiön strategiasta, jota niiden on tarkoitus tukea ja saada henkilöstö ajattelemaan entistä kokonaisvaltaisemmin työtä tehdessään. Tulospalkkiojärjestelmän kautta uskotaan myös voitavan viestiä yhtiön strategiaa tehokkaasti kohdehenkilöstölle.

Perheyrityksen erityispiirteiden vaikutukset yrityskaupan jälkeisessä integraatiossa

Tutkielman tavoitteena on tunnistaa, kuvata ja ymmärtää perheyrityksen erityispiirteitä ja niiden ilmentymistä yrityskaupan jälkeisessä integraatiossa. Tutkielmassa käytetään apuna resurssiperusteista näkemystä yrityksen kilpailukykyä luovista resursseista. Erityispiirteiden tunnistaminen on tärkeää, jotta yrityskaupan integraatiossa ne voidaan huomioida ja hyödyntää kilpailukyvyn säilyttämiseksi. Tutkimus on luonteeltaan laadullinen tapaustutkimus. Tutkielman empiirisenä aineistona ovat kohdeyrityksen työntekijöiden ja entisen omistajan haastattelut sekä yrityksessä suoritettu osallistuva havainnointi. Tutkimuksen tuloksena todetaan, että tapauksen perheyrityksen erityispiirteillä on henkilöstön näkökulmasta sekä hyödyntäviä että haittaavia vaikutuksia yrityskaupan jälkeisen integraation aikana.

Reengineering and modelling of a product certification process

Työn teoriaosuudessa tutkittiin prosessien uudelleen suunnittelua, prosessien mallintamista sekä prosessimittariston rakentamista. Työn tavoitteena oli uudelleen suunnitella organisaation sertifiointiprosessi. Tämän tavoitteen saavuttamiseksi piti mallintaa nykyinen ja uusi prosessi sekä rakentaa mittaristo, joka antaisi organisaatiolle arvokasta tietoa siitä, kuinka tehokkaasti uusi prosessi toimii. Työ suoritettiin osallistuvana toimintatutkimuksena. Diplomityön tekijä oli toiminut kohdeorganisaatiossa työntekijänä jo useita vuosia ja pystyi näinollen hyödyntämään omaa tietämystään sekä nykyisen prosessin mallintamisessa, että uuden prosessin suunnittelussa. Työn tuloksena syntyi uusi sertifiointiprosessi, joka on karsitumpi ja tehokkaampi kuin edeltäjänsä. Uusi mittaristojärjestelmä rakennettiin, jota organisaation johto kykenisi seuraamaan prosessin sidosryhmien tehokkuutta sekä tuotteiden laadun kehitystä. Sivutuotteena organisaatio sai käyttöönsä yksityiskohtaiset prosessikuvaukset, joita voidaan hyödyntää koulutusmateriaalina uutta henkilöstöä rekrytoitaessa sekä informatiivisena työkaluna esiteltäessä prosessia virallisille sertifiointitahoille.

Opettajan antaman palautteen yhteys oppilasryhmien motivaatioon liikuntatunneilla

Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, miten opettajan käyttämä palautteenantomalli vaikutti oppilasryhmien toimintaan liikuntatunneilla motivaation näkökulmasta. Palautteenantomalleina käytettiin joko runsasta ja kannustavaa palautetta tai niukkaa ja neutraalia palautetta. Vertailua tehtiin kahden palautteenantomallin välillä. Tutkimus oli luonteeltaan laadullinen tapaustutkimus. Tutkimuksen kohdejoukkona olivat erään satakuntalaisen koulun seitsemäs- ja kahdeksasluokkalaisten tyttöjen liikuntaryhmät. Tutkimusaineisto kerättiin kevättalvella 2015. Menetelminä tässä tutkimuksessa käytettiin osallistuvaa havainnointia, piilohavainnointia, videointia ja sen analysointia, tutkimuspäiväkirjaa, kyselylomakkeita sekä vierailevia havainnoitsijoita ja havaintomatriiseja. Tutkimuksen aineiston hankinnassa pyrittiin monipuolisuuteen, jotta vaikeasti tutkittava ilmiö saisi useita tarkastelumahdollisuuksia analysointivaiheessa. Liikuntatunneilla, joilla palautteenantomallina oli niukka ja neutraali palaute, esiintyi enemmän passiivisuutta sekä tehtävän välttelyä kuin niillä tunneilla joilla palautteenantomalli oli runsas ja kannustava. Oppilaiden aktiivisuustaso saattoi olla hyvinkin alhainen useiden minuuttien ajan. Saman oppituntisuunnitelman mukaisella tunnilla, jolla annettiin runsaasti kannustavaa palautetta, oli oppilaiden toiminta aktiivisempaa ja ilmapiiri niukan ja neutraalin palautteenantomallin tunteihin nähden vapautuneempaa. Tottelemattomuutta ja häiriö käyttäytymistä esiintyi kuitenkin enemmän runsaan ja kannustavan palautteenantomallin oppitunneilla. Oppilaat vastasivat kyselylomakkeisiin usein havaintojen vastaisesti, joten oppilaan itsetuntemuksen varaan tutkimuksessa ei voida juuri luottaa. Osallistuva havainnointi ja liikunnanlehtorin tekemä piilohavainnointi osoittautuivat tärkeimmiksi ilmapiiriä kuvaileviksi menetelmiksi. Videoista tehdyistä havainnoista taasen saatiin arvokasta tietoa esimerkiksi tehtävän välttelystä sekä aktiivisuustasosta.

Platonin poliittisen ajattelun ja episteemisen demokratian yhteydet

Työssä tarkastellaan Platonin poliittisen ajattelun ja episteemisen demokratiateorian samankaltaisuuksia. Platon on selvästi kriittinen demokratiaa kohtaan ja häntä on pidetty jopa antidemokraattisen tradition perustajana länsimaisessa ajattelussa. Tästä huolimatta hänen ajattelussaan on tiettyjä yhteyksiä eräisiin demokratiateorioihin. Työssä ei osoiteta Platonin olleen demokraatti, mutta nostetaan esiin näitä yhteyksiä. Platonin demokratiakritiikin ydin tiivistyy näkemykseen demokratiasta hallintomuotona, joka palkitsee parhaiten suuria joukkoja manipuloimaan kykenevät henkilöt viisaimpien tai pätevimpien sijaan. Samalla Platonin oman ajan demokratiakritiikissä on osittain kyse demokratialle tyypillisen, heikkolaatuisen keskustelun kritisoinnista, jossa totuuden sijaan kuulijoiden miellyttäminen on tärkeämpää. Täten demokratia ja Platonin tapa ymmärtää filosofia totuuteen tähtäävänä toimintana ovat ristiriidassa keskenään. Episteeminen demokratia argumentoi demokratian kykenevän tuottamaan sisällöllisesti hyviä päätöksiä. Se perustuu ymmärrykseen deliberaatiosta keinona tuottaa mahdollisimman hyviä päätöksiä. David Estlund uskoo tämän seuraavan, mikäli demokratiassa tapahtuvaa yhteiskunnallista keskustelua säännellään kuvitellun ideaalisen episteemisen deliberaatiotilanteen pohjalta, joka luo puitteet sisällöllisesti paremmalle keskustelulle. Demokratian muita hallitsemistapoja paremman suoriutumisen puolesta puhuu myös kognitiivisen diversiteetin argumentti, jonka mukaan mahdollisimman monen erilaisen näkemyksen mukanaolo ryhmässä parantaa ryhmän suoriutumista ongelmanratkonnassa, jollaisena poliittista päätöksentekoa voidaan pitää. Demokratia on hallitsemistavoista paras kokoamaan yhteen mahdollisimman monipuolisia ryhmiä. Platonin poliittisessa ajattelussa korostuu erityisesti hänen varhaisfilosofialleen tyypillinen dialektiikan korostaminen keinona pyrkiä vastaamaan kysymyksiin. Dialektiikassa on kyse vähintään kahden ihmisen kesken tapahtuvasta kysymyksen tarkastelusta. Työssä suoritettavan aiheen kannalta oleellisen kirjallisuuden katsauksen jälkeen voidaan sanoa, että Platonin kuvailema dialektinen menetelmä on eräänlaista esiasteista deliberaatiota ja samalla se on merkittävin yhteys, jota Platonin ajattelun ja episteemisen demokratian väliltä voidaan löytää.